 |
Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 232 s.
|
Jari Mönkkösen (s. 1974) elämä sai dramaattisen käänteen 20. heinäkuuta 2016. Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä telinevoimistelijoista loukkaantui vakavasti voimisteluharjoituksissaan Helsingissä. Kaksoisvoltti taaksepäin epäonnistui, ja Jari tuli niskoilleen alas. Seurauksena oli välitön neliraajahalvaus, tetraplegia.
Kirjassa käydään läpi Jarin koko mittava urheilu-ura sekä loukkaantuminen ja sen jälkeinen aika. Äänessä ovat myös Jarin elämän tärkeimmät henkilöt, kuten Sanna-vaimo sekä ystävä ja kilpakumppani Jani Tanskanen. Jari kertoo, millaista on menettää liikuntakyky kokonaan ja jäädä muiden armoille. Miten se muuttaa perhe-elämää? Miten sen kaiken jaksaa ja kestää henkisesti?
Jari kertoo rohkeasti ja avoimesti koko tarinansa. Onnettomuuden ensihetket, kuntoutus ja nykytilanne ovat koskettavaa luettavaa. Jari ei sääli itseään, vaan syvimmätkin ajatukset ja tummat jaksot kerrotaan niin kuin hän on ne kokenut. '
"Epäröin ensin kirjan tekemistä. Pelkäsin avata henkilökohtaiset ajatukseni ulkopuolisille. Julkisuuteen tulo on kuitenkin ollut parasta terapiaa, koska olen joutunut käymään onnettomuutta yksityiskohtaisesti läpi."
Oma arvioni:
”Olen hyväksynyt sen, että en enää koskaan kirjoita omilla käsillä tai kävele omilla jaloilla. Omilla aivoilla kuitenkin ajattelen.”
On hienoa. että Jari Mönkkönen kertoo tässä kirjassa elämäntarinansa suoraan, kaunistelematta ja omalla äänellään. Näin hän tekee vammaisuutta näkyväksi tavalla, joka antaa vammautuneille vertaistukea ja avaa toivottavasti vammattomien ihmisten silmiä näkemään erilaisuutta ja saa lukijan varsin todennäköisesti pohtimaan myös elämän arvaamattomuutta. Kuka tahansa kun voi kohdata oman viimeisen volttinsa milloin vain.
”Haluaisin helvetisti vielä kävellä, kätellä, edes halata. Tahdosta se ei jää kiinni. Jos johto on poikki, niin se on poikki. Minua ovat jopa huvittaneet tarinat, joissa opetellaan kävelemään tai jopa kirjoittamaan tahdonvoimalla. Yritän suunnata oman tahtoni siihen, että selviän jotenkuten jokapäiväisestä elämästä niillä avuilla, joita minulla on.”
On selvää, että vammautuminen on aina kova paikka. Uusi tilanne pelottaa ja ahdistaa. Tulevaisuus on täynnä epävarmuutta, jolloin tilanne voi tuntua välillä toivottomalta. Olen Jarin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että kaikki ei todellakaan ole yksilön tahdosta kiinni. Tuskinpa meitä pyörätuolilla liikkuvia juurikaan täällä pyörisi, jos niin olisi. Sen verran monia portaita ja korkeita kynnyksiä kohtaamme päivittäin.
Yllätyin siitä, kuinka paljon tarttumapintaa omaan elämääni Jarin tarinasta löysin, vaikka lähtökohdat ovatkin kaukana toisistaan. Olen itse elänyt koko ikäni (45 v.) vaikean liikuntavamman kanssa, Jari puolestaan on elänyt neliraajahalvaantuneena nyt reilut kolme vuotta. Oli suorastaan järkyttävää huomata, kuinka tutuilta kuvaukset palvelutaloasumisen todellisuudesta tuntuivat, vaikka oma palvelutalohistoriani alkoi jo 25 vuotta sitten. Apua joutui usein odottamaan pitkään, mikäli sitä edes aina sai. Pahinta oli minusta ehdottomasti epäasiallinen kohtelu, jota ei ikävä kyllä noin vain lisäkäsillä korjata. Henkilöstöpulaan vedottiin toki jo tuolloin, mutta todellista tahtoa epäkohtien korjaamiseen ei kuitenkaan löytynyt. Näyttää siltä, että asennemuutosta tarvitaan edelleen. Saa nähdä, muuttavatko juuri uutisoidut viranomaisille tehdyt kantelut ja valitukset tilannetta eri yksiköissä paremmaksi, syytä todellakin olisi. Nykyinen tilanne on kerta kaikkiaan kestämätön sekä asukkaille että työntekijöille.
”Vammaiset ja ikääntyvät ovat sektori, josta ei voida säästää, eikä heillä saa tehdä bisnestä. Mitä paremmin apua tarvitseva voi, sitä paremmin voivat myös läheiset ihmiset.”
Onneksi Jari on läheistensä ja ystäviensä tukemana ja huippu-urheilutaustansa tuomalla sitkeydellä jaksanut sinnikkäästi taistella saadakseen itselleen riittävän ja tarkoituksenmukaisen avun voidakseen asua kotonaan yhdessä vaimonsa, lastensa ja koiransa kanssa - voin vain kuvitella, miltä kotiinpaluu vuoden ja kolmen kuukauden mittaiseksi venyneen "laitoskierroksen" jälkeen tuntui.
Huomenna 3.12.2019 vietetään jälleen kansainvälistä vammaisten päivää. Tämä tuore, moniääninen ja elämänmakuisella otteella toteutettu Mika Saukkosen kirjoittama Jari Mönkkösen elämäkerta on erinomainen valinta herättelemään ajatuksia muun muassa yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja vamman omaavien ihmisten oikeuksista yleisemminkin. Eikä tässä kirjassa tietenkään urheiluakaan ole unohdettu. Jos etsit koskettavaa luettavaa, lue Viimeinen voltti.
