Anuliisa Lahtinen & Jarkko Rantanen: Tunnetaidot opetustyössä - Opas haastaviin tilanteisiin

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 176 s.

Levoton oppilas ei kuuntele. Kollega tuskailee haasteissaan. Myös oma turhautuneisuus ja riittämättömyyden tunne nostavat välillä päätään. Toisaalta arjen onnistumiset ja ylpeys oppilaista tuntuvat mahtavilta. Viimeistään lukuvuoden päätösjuhlassa itkukin on herkässä.

Kouluympäristö on täynnä tunteita.

Tunteet ovat ratkaisevia koulun tärkeimmän tavoitteen eli oppimisen kannalta. Tunteiden voima on vahva niin oppilaiden motivoinnissa, toimintaan herättelyssä, itse oppimisessa kuin rauhoittumisessakin. Vahvistamalla tunnetaitoja luot oppimiseen syvempää merkitystä.

Opettajana sinulla on mahdollisuus näyttää, kuinka tunteiden kanssa toimitaan. Miten vahvistetaan ja ylläpidetään iloa arjen keskellä? Miten toimitaan, kun turhautuminen ja suuttumus valtaavat mielen? Kirja auttaa ottamaan tunnetaidot osaksi opettajuutta. Opit kohtaamaan ja käsittelemään kaikkia niitä tunteita, joiden ympäröimänä työskentelet päivästä toiseen. Käytännön esimerkit ja vinkit helpottavat tunnetaitojen soveltamista omassa työssä. 

Oma arvioni: Tunteiden merkityksen oivaltaminen on tärkeää monesta syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että ne voidaan nähdä ikkunana yksilön tarpeisiin. 
"Ihmiset eivät muista, mitä sanoit. He eivät muista, mitä teit. Mutta he eivät koskaan unohda, mitä sait heidät tuntemaan."
Näin osuvasti on todennut Maya Angelou. Lasten ja nuorten tunnetaitojen vahvistamisen merkitys tunnistetaan tänä päivänä varsin hyvin ja siksi tunnetaitojen kehitystä tuetaan jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Jotta opettaja voi ohjata oppilaidensa tunnetaitojen kehittymistä, hänen on tärkeää tunnistaa myös omat tunteensa, sillä opettajan työ on  todellista tunnetyötä. 

"Tunnetaitoisuus tarkoittaa sitä, että tunnistat tilanteessa esiintyvät tunteet ja osaat sovittaa toimintaasi noiden tunteiden mukaisesti." 
Tässä tuoreessa tietokirjassa huomio on ennen kaikkea opetustyöhön liittyvissä tunteissa ja opettajan keskeisissä tunnetaidoissa erilaisissa käytännön tilanteissa. Opettaja ei ole koskaan täysin valmis, vaan häneltä edellytetään jatkuvaa ammatillista kehitystä. Siihenkin tämä kirja tarjoaa eväitä. Se auttaa kohtaamaan sekä oppilaita, heidän huoltajiaan että kollegoita arvostavasti ja läsnäolevasti. Kirjan myötä tutuiksi tulevat muun muassa miinanraivaus, voimakysymykset, armoton arvostaminen ja syväkiitos. Muistin tueksi arjen haastaviin ja hektisiin tilanteisiin esitellään opettajan tunnetaitokäsi. 

Oma jaksaminen on aika ajoin kovalla koetuksella itse kullakin. Riittämättömyyden tunne on tuttua varmasti jokaiselle opettajalle, kun vaatimukset lisääntyvät jatkuvasti, mutta samalla resursseja vähennetään koko ajan. Siksi on hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa tilannettaan. Kirjan tehtävien avulla sekin onnistuu ja samalla palautuminen helpottuu. On kuitenkin hyvä muistaa, että tunnetaitojen opettelu jatkuu läpi elämän. Se on luonteeltaan kuin stressinhallintaa: tämän päivän stressittömyys on huomenna jo historiaa. Stressiä tulee siis käsitellä päivittäin ja samoin on tunteiden kanssa. 

Anuliisa Lahtisen ja Jarkko Rantasen mielestä hyvällä opettajalla on kyky kiinnostua aidosti oppilaistaan ja heidän tunteistaan. Hänellä on kaikille avoin sydän, joka tuntee ja kokee ympärillään aidosti paljon arvokasta ja hyvää. Heidän mukaansa tärkein opetussuunnitelma löytyykin opettajan sydämestä. Olen kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että opettajan tulee suhtautua kohtaamiinsa asioihin lämpimän uteliaasti ja hyväksyä kaikki oppilaat kaikkine tunteineen. 

Vaikka tämä kirja on suunnattu ennen kaikkea perusopetuksen opettajille, sen ajatuksista ja ideoista on hyötyä varmasti muillekin lasten ja nuorten parissa toimiville. Suosittelen lämpimästi.