Eliisa Leskisenoja: Positiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa - Toteuta käytännössä

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 215 s.

”Positiivinen pedagogiikka on sitä, että saa luvan kanssa olla lasten kanssa, istua lattialla, ottaa syliin ja kuunnella heitä. Mitä läheisempi lapsi on, sitä enemmän hänelle toivoo hyvää. Siitä tulee positiivinen, voimistuva kehä. Haluat tuntea lapsen vielä paremmin, ymmärtää häntä vielä syvemmin ja välittää hänestä vielä aiempaa enemmän.”


Lapsen tulee kokea olevansa hyvä ja rakas juuri sellaisena kuin hän on. Varhaiskasvattajan tärkeä tehtävä on tarjota lapselle turvallinen kasvualusta, jossa hänen hyvät ominaisuutensa tulevat huomatuiksi ja ravituiksi. Lasten vahvuuksien huomioimisen ohella positiivinen pedagogiikka tarkoittaa muun muassa myönteisten tunnetilojen rakentamista, lämpimiin ihmissuhteisiin panostamista sekä lasten osallisuutta ja onnistumisen hetkiä. Parhaimmillaan positiivinen pedagogiikka toimii suurena voimavarana myös henkilökunnalle ja voi synnyttää ehtymätöntä imua ja paloa omaa työtä kohtaan.

Kirja tarjoaa konkreettisia toimintamalleja ja ideoita siitä, miten positiivista pedagogiikkaa kaikessa monipuolisuudessaan voidaan varhaiskasvatuksessa toteuttaa. Kirjaa maustavat varhaiskasvattajien tarinat, joissa he kuvaavat omaa matkaansa positiivisen pedagogiikan parissa.

Oma arvioni: Kirja tutustuttaa lukijan monipuolisesti positiivisen pedagogiikan kiehtovaan maailmaan. Kirjan kirjottajan mukaan teos on rakkaudentunnustus kaikille lapsille ja kunnianosoitus laadukkaalle suomalaiselle varhaiskasvatukselleHän uskoo, että aidolla välittämällä ja hyvää ruokkimalla on mahdollista kasvattaa onnellisia. tasapainoisia ja hyvinvoivia lapsia. Kirjassa esitellään viisi hyvinvoinnin supervoimaa ja monia toimintaehdotuksia käytännön varhaiskasvatustyössä toteutettavaksi. 

Varhaiskasvattajien kokemuksista oli kiinnostavaa lukea ja ne kyllä lisäsivät ainakin minun uskoani positiivisen pedagogiikan voimaan entisestään. Kirja osoittaa mainiosti sen, että positiivisessa pedagogiikassa ei ole kysymys "kepeästä vaaleanpunaisesta höttöpedagogiikasta", vaan kyseisellä kasvatussuunntauksella on vankka teoreettinen tutkimukseen pohjautuva viitekehys. Vahva empiirinen tutkimusnäyttö puhuu sen puolesta, että positiivinen pedagogiikka todellakin sytyttää kirkkaimpia tähtiä - niin pieniä lapsia kuin aikuisiakin. Siksi sen soisi saavan entistä enemmän tilaa työotteena varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen, sillä jokaisessa yksilössä oleva hyvä ansaitsee tulla nähdyksi ja vahvistetuksi. Näin hän voi tuntea olevansa merkityksellinen ja kokea onnistumisia. Myönteisiä tunteita ei voi koskaan olla liikaa.

Suosittelen tätä käytännönläheistä tuoretta tietokirjaa lämpimästi kaikille välittäville varhaiskasvattajille tai sellaiseksi haluaville.  Kentällä työskenteleville ammattilaisille teos tarjoaa varmasti runsaasti inspiraatiota oman toiminnan kehittämiseen. 





Merja Jalo & Marvi Jalo: Jesse aavekoira

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 131 s.

Vauhdikas ja hyväntuulinen Jesse-sarja viihdyttää koirafaneja


Skotlannin-retki jatkuu hyytävissä merkeissä, kun Jesse, Jenna ja Hannele pääsevät asumaan kuuluisaan Arlingtonin linnaan. Linnaan liittyy pelottavia legendoja, mutta hurjin niistä on tarina epämuodostuneesta koirasta, joka muurattiin elävältä linnan kadonneeseen tornihuoneeseen 1500-luvulla. Myrskyöinä voi kuulla tuulen ujelluksen seassa koiran hiljaista nyyhkytystä. 

Tyttöjen vierailua isännöi Nicholas Arlington. Hän ja Hannele haluavat selvittää aavekoiran salaisuuden, mutta ovatko tapahtumat jo riistäytyneet nuorten käsistä. Onneksi heillä on apunaan urhea Jesse. 

Oma arvioni: Jos kuuluisin näiden Jesse-kirjojen kohderyhmään, olisin taatusti lukenut sarjan kaikki osat. Aikanaan kun luin innokkaasti muun muassa Viisikot. Eipä siis ihme, että Jessestä tulikin oitis mieleen lajitoverinsa Tim. Koirien ja seikkailujen ystäville Jesse aavekoira tarjoaa viihdyttävän lukuelämyksen. Tämä kirja on jo sarjan 25. osa - Ja Jesse ystävineen jatkaa seikkailujaan edelleen. Kirjojen nimistä voi päätellä sen, että Jessestä on todella moneksi. Pentukoirasta ja vahtikoirasta ovat kuulleet kaikki, mutta mitä tekee vaikkapa muoti- tai hoivakoira? Sekin selviää tästä koululaisten suosikkisarjasta. 

Johann Hari: Mielen yhteydet - Masennuksen todelliset syyt

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Lost Connections. Uncovering The Real Causes of Depression - And The Unexpected Solutions (2018)
Suomentanut: Tiina Ohinmaa
Sivumäärä: 383 s.

Mistä masennus ja ahdistus aiheutuvat, ja kuinka voimme hoitaa niitä? Toimittaja Johann Hari sairastui masennukseen jo lapsena ja sai ensimmäiset masennuslääkkeensä teini-ikäisenä. Kuten niin monelle muullekin masennuksesta kärsivälle, myös Harille kerrottiin hänen sairautensa johtuvan aivojen kemiallisesta epätasapainosta.

Vuosia myöhemmin Hari ryhtyi tutkimaan, mitä tämä väite oikeastaan tarkoittaa. Pian hänelle selvisi, että se mitä hänelle oli aiemmin kerrottu masennuksesta ja ahdistuneisuudesta, ei pitänyt paikkaansa. Hari löysi ympäri maailmaa useita tutkimuksia, jotka osoittivat masennuksen ja ahdistuneisuuden johtuvan siitä, millaista elämää me nykyään elämme. Mutta jos syy on tämä, mitä muutoksia voisimme tehdä tilanteen korjaamiseksi?

Kirjassaan Hari erittelee yhdeksän todellista syytä masennuksen taustalla - ja sen jälkeen seitsemän erilaista ratkaisua, joiden avulla masennuksesta voi toipua. Radikaali uusi ajattelutapa muuttaa täysin suhtautumisemme yhteen nykymaailman suurimmista ongelmista.

Oma arvioni: Hari nostaa teoksessaan esille näkemyksen, jonka mukaan masennus saa käyttövoimansa lähinnä yhteyksien katkeamisista: olemme kadottaneet yhteyden muun muassa mielekkääseen työhön, toisiin ihmisiin, luontoon ja lapsuuden traumoihin. Näin ollen meidän tulisi keksiä, kuinka nuo yhteydet voisi palauttaa. Kysymys on oikeastaan sosiaalisten ja psykologisten masennuslääkkeiden löytämisestä. Ne olisivat vastapaino tällä hetkellä edelleen paljon käytetyille kemiallisille masennuslääkkeille, joiden avulla lääketeollisuus tuottaa edelleen miljoonavoittoa. Vaikka Hari puhuu lukuisiin asiantuntijahaastatteluihin pohjautuvassa kirjassaan vahvasti toisenlaisten masennuslääkkeiden puolesta, hän toteaa kuitenkin, että kemialliset masennuslääkkeet eivät ole aina pahasta, vaikka perinteinen serotoniinitarina ei ole enää totta. Lääkitys voi auttaa pientä osaa masentuneista ja silloinkin usein vain väliaikaisesti.


Tänä päivänä tiedetäänkin jo laajasti, että masennukseen ja ahdistukseen on löydettävissä sekä biologisia, sosiaalisia että psykologisia syitä. Näin ollen masennuksessa on kysymys elämäntapamme sosiaalisesta ja henkisestä epätasapainosta. Ahdistus ei siis ole virhetoiminto, vaan tärkeä viesti. Kirjassa esitellyt seitsemän ehdotusta masennuksen ja ahdistuksen ratkaisuiksi vaativat suuria muutoksia niin yksilötasolla kuin yhteiskunnissakin. Mutta vallankumous on silti mahdollinen.  Ongelmien korjaaminen edellyttää rajua taistelua. Yksin itkeminen kotona ei kriisiä ratkaise, mutta kun vaadimme mahdottomia ja olemme valmiit taistelemaan uupumatta, mahdoton voi muuttua mahdolliseksi. Voidaksemme hyvin tarvitsemme toisia ihmisiä, mielekästä tekemistä, syyllisyydestä ja häpeästä irti päästämistä sekä uskoa tulevaisuuteen.

Toimittaja ja kirjailija Johann Harin (s. 1979) kirjassa esitetyt ajatukset haastavat lukijaa miettimään omia käsityksiään ihmimielestä.  Se saa pohtimaan myös lääketeollisuuden arvoja ja lääketutkimusten luotettavuutta. Eiköhän mielenterveysasioitakin olisi jo korkea aika tarkastella ihminen edellä. Tätä puoltaa myös WHO:n jo vuonna 2011 esittämä tiivistys tutkimusnäytöstä:
"Mielenterveys on sosiaalisen ympäristön tulosta: psyykkinen hyvinvointi tai pahoinvointi on ennen kaikkea sosiaalinen indikaattori ja vaatii siksi yksilöllisten ratkaisujen ohella myös sosiaalisia ratkaisuja."

Suosittelen tätä radikaalia ja ajattelua avartavaa monipuolisesti taustoitettua ja kirjoittajan omakohtaisten kokemusten inspiroimaa tuoretta tietokirjaa kaikille masennuksen todellisista syistä kiinnostuneille. 

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun päivitetty Suomi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017 (4. painos)
Sivumäärä: 48 s.

Kaikkien aikojen hulvattomin Suomi-kirja nyt päivitettynä laitoksena

Mistä on Suomi ja sen asukkaat tehty? Mikä on muuttunut Suomessa ja Virtasilla kymmenessä vuodessa? Suomen mahtava menneisyys ja huikea nykypäivä. Taattua jännitystä: hurja luonto-opas. Missä olette Paavo Nurmen lenkkarit? Erikoisraportissa suomalaisten merkkihenkilöiden kadonneet tavarat! Uhkarohkeassa Tatupatu-testissä sauna, ruisleipä ja mökkijuhannus. Niksinurkassa resepti Suomen valmistamiseen!
Tatun ja Patun Suomi palkittiin Finlandia Junior -palkinnolla ilmestymisvuonnaan 2007. Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttä kirjasta julkaistaan ajanmukaistettu laitos: päivitetyt faktat, päivitetty Virtasen perhe ja aivan uutta etsittävää joka aukeamalla.

Oma arvioni: Tätä kirjaa lukiessa ei todellakaan tarvitse tyytyä puisevaan esitykseen, sillä sivuja kääntäessä saa hämmästyä aina uudestaan - sekä tiedoista että uskomattoman yksityiskohtaisesta kuvituksesta, jonka kaikkia hienouksia ei nopeasti vilkaisten edes huomaa. Kirja on "mainoslauseensa" mukaisesti tuhti tietopaketti pätkäkansalaisille. Mutta se on myös viihdyttävää luettavaa vaikkapa koko perheen yhteisiin lukuhetkiin.

Taina Laane: Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 205 s.

Herkkyys on lahja

Herkkyys on taitolaji. Mikä on suhteesi siihen: oletko herkkyyden kanssa sinut vai sen uuvuttama? Ehjä, luonnolliseksi koettu herkkyys on lahja, joka tuo mukanaan paljon havaintokykyä, viisautta ja luovuutta. Haavoittunut herkkyys taas voi saada ihmisen käpertymään itseensä, huolestumaan ja yliajattelemaan. Onneksi omaan kokemusmaailmaan voi oppia vaikuttamaan sitä myötätuntoisesti säädellen. 

Taina Laane kirjoittaa herkkyyden hyvistä ja nurjista puolista valoisasti ja kannustavasti sekä uskaltautuu jakamaan myös omat kokemuksensa. Lisäksi teos tarjoaa kaikille räätälöityjä harjoituksia itseymmärrykseen ja arjessa rauhoittumiseen ja palautumiseen. 

Aistivoimaisuus on ennen kaikkea lahjakkuutta - sitä ei pidä heittää hukkaan. 

Oma arvioni: Kirjan keskeisin sanoma liittyy mielestäni siihen, että herkkyys on paitsi hyödyllistä niin myös kaunista. Siinä on kysymys vain yhdestä erilaisuuden muodosta meissä ihmisissä. Herkkyys ei ole heikkoutta, josta pitäisi päästä eroon ja jota tulisi hävetä, vaan herkkyys on vahvuus, jolle tulee antaa aikaa ja tilaa. Näin siitä on mahdollista iloita aidosti. Olkaamme siis myötäntuntoisia itseämme kohtaan. 

Taina Laaneen lukijalle kirjoittamat kirjeet avasivat herkkyyden eri puolia ymmärtäväisesti ja kannustavasti. Täytyy kuitenkin myöntää, että ihan aluksi tekstin kirjemuotoisuus tuntui hieman oudolta. Mutta mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä oivallisemmaksi asioiden esitystapa mielestäni osoittautui. Oli kiinnostavaa lukea myös kirjoittajan omista kokemuksista. Löytyipä kirjasta muutamia mielenkiintoisia harjoituksiakin, joita saatan kokeilla joskus myöhemmin oikein ajan kanssa.  Niiden tarkoituksena on  auttaa meitä syvästi kokevia luomaan itsellemme sellainen elämä, jossa voimme viihtyä ja kukoistaa. 

Kirjaa voi suositella lämpimästi kaikille herkille ja heidän lähellään oleville. 

Dav Pilkey: Kapteeni Kalsari seikkailee

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2002
Englanninkielinen alkuteos: The Adventures of Captain Underpants (1999)
Suomentanut: Jaana Kapari
Suomenkieliset tekstaukset: Mikko Huusko
Sivumäärä: 122 s.

Tervetuloa Kapteeni Kalsari!

Hänen todellinen henkilöllisyytensä on NIIN salainen, ettei edes hän itse tiedä sitä.

Kun Erno ja Huuko olivat koko rankan päivän vitsailleet, kujeilleet ja aiheuttaneet sekasortoa koulussa, he riensivät mieluusti vanhaan majaan Ernon takapihalle. Huukosta oli kiva piirtää ja Ernosta kiva sepittää tarinoita. He olivat vuosien varrella luoneet satoja omia sarjakuvia, mutta kaikista poikien keksimistä supersankareista mahtavin oli ilman muuta ihmeellinen Kapteeni Kalsari.

Rehtori Kruppikin joutuu sen karvaasti kokemaan, kun pojat pistävät tuulemaan ja tilaavat 3-D Hypnosormuksen. Hervottoman hauska kirja kahdesta kekseliäästä pojasta, jotka ovat tempauksillaan koulun ilona ja riesana.

Kapteeni Kalsari seikkailee on hulvattoman hauskan sarjan ensimmäinen osa.

Oma arvioni: Mukaansa tempaavaa luettavaa noin 3.- 5.-luokkalaisille pojanviikareille, joilla itselläänkin saattaa olla välillä metkut mielessä. Vauhdikkaan tarinan tukena on hauska sarjakuvamainen kuvitus. Jos Kapteeni Kalsarin ensimmäinen kirja naurattaa, voin kertoa, että kyseinen totuuden, oikeuden sekä kaiken kutistutumattoman ja puuvillaisen puolesta taisteleva supersankari on seikkailut tähän mennessä jo yli kymmenessä kirjassa. 


Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Lukija: Elsa Saisio
Äänikirjan kesto: 47 min

Edes prinsessat eivät välty aikuisten hölmöiltä säännöiltä. Ratkiriemukas kirja lapsen elämän huutavista vääryyksistä. 

Miksi pitää syödä joka päivä voipottua, vaikka kaikki ihanat jälkiruuat on keksitty? Miksi ei saa laittaa ulos sinistä rimpsuhametta vaan pitää käyttää kahisevia toppahousuja? 

Koska Pikkiriikki ei jaksa selittää aikuisille ihan päivänselviä juttuja, ne on koottu tähän kirjaan. Näin kaikki maailman lapset voivat näyttää tätä kirjaa kaikille maailman aikuisille, jotta hekin oppivat miten sääntöjen PITÄISI MENNÄ ja lopettaisivat vihdoinkin sen jankuttamisen. Neljäs kirja huippuhurmaavasta Pikkiriikistä. 

Pikkiriikki nähdään tänä syksynä myös Kansallisteatterissa.

Oma arvioni: Kuinka oikeassa Pikkiriikki onkaan, kun aikuisten tyhmiä sääntöjä katsoo hetken lapsen silmin. Kukapa nyt haluaisi liian aikaisin herätä tai jatkuvasti siivota ja kellepä ei nyt jäätelö maistuisi ihan koska vaan. Eipä siis ihme, jos lapsi välillä haluaakin tuhmuroida ihan tahallaan, mutta sattuu sitä kaikenlaista myös vahingossa. Ja mikäs on keppostellessa, kun kaverina on mainio taikakoira Makkara. 

Prinsessa Pikkiriikki on valloittava hahmo, jonka ajatukset ja lausahdukset saavat aikuisenkin hymyilemään. Äänikirjan lukijana Elsa Saisio on mielestäni loistava. Kirja sopii hyvin muun muassa iltasatukirjaksi. Kirja on hauska, mutta samalla se mahdollistaa perheissä keskustelun esimerkiksi erilaisten sääntöjen tarpeellisuudesta. Suosittelen. 

Kati Tervo: Punainen pata - Kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 170 s.

Munakello pärähtää. Syömään! Kati Tervon mehukkaissa kirjoituksissa höyry kohoaa kohti kattoa ja tuoksut herättävät ruokahalun. Anopin käristys. sainttropezilainen leivonnainen ja täydellinen luumulammaspata. Kati Tervo tarjoilee ruokamuistoja ja makumatkoja huumorissa haudutettuna. 

Lukija pääsee testaamaan kirjailijan lempireseptejä. Ja kuten rakkaudessa myös ruuanlaitossa ajoitus on tärkeää: pitää olla nälkä, kun istutaan pöytään.

Oma arvioni: Kati Tervon maukkaissa ruoka-aiheisissa teksteissä maistuvat sekä arkiset kotiruuat että eksoottiset herkut ja tuoksuvat niin tutut kuin tuntemattomammatkin mausteet. Kirjoituksista välittyy rakkaus ruokaan ja kokemuksen myötä lisääntynyt rentous kokkaamisessa. Tervo kuvailee ruuanlaiton haastavuutta osuvasti näin:

"Ruuanlaitto on taitolaji, jossa tarvitaan toistoja, jotta tuntee osaavansa. Töppäykset kuuluvat lajiin. Niitten ei vain pidä antaa lannistaa, vaan niistä pitää sisuuntua. Näytän itselleni, että opin tämän." 
Totta on sekin, ettei tutustakaan ruuasta tule välttämättä kahta kertaa täysin samanmakuista, mutta onhan se mukavaa, että kokki voi jättää jokaiseen loihtimaansa annokseen persoonallisen kauhanjäljen. Kirjassa tarjoilluista resepteistä tulen todennäköisesti testaamaan joskus ainakin lämpimiä kantarellileipiä, mutta sen sijaan punaisen padan simpukoita en suostuisi edes maistamaan, vaikka joku huippukokki ne valmistaisi. Ja moni kirjan mausteinen reseptti menisi minun kokatessani kyllä varsinkin pippureiden osalta uusiksi, kun vatsani ei nurisematta kaikkea kestä. Mutta, eikö soveltaminen olekin ruuanlaitossa juuri se suola...

Punaisen padan äärellä jokainen innokas kotikokki voi viettää maistuvia lukuherkkuhetkiä - oli sitten aamu, päivä tai ilta, fenkolikevät tai hunajatalvi. Minulla on mielessä jo mansikkakesä kaikkine grilliherkkuineen ja raikkaine hellejuomineen, nam!

Jim Benton: Rakas nuija päiväkirjani, minullako supervoimia?

Kustantaja: Sanoma Magazines
Julkaisuvuosi: 2011
Englanninkielinen alkuteos: Okay, So Maybe I Do Have Superpowers
Suomentanut: Jani Bohm
Sivumäärä: 155 s.

Ei enempää supervoimia, kiitos.

Rakas nuija päiväkirjani, Isabella sanoi, että kun Ricky-vauvanpullero puri minua, DNA:ni muuntui samalla tavalla kuin supersankareillekin käy. Nyt minulla oli siis poikana olemisen supervoimat, mikä selitti sen, että olin onnistunut potkaisemaan häntä. Kaltaiseni nynnytyttö ei kuulemma ikinä olisi onnistunut siinä pelkillä nynnytyttövoimillaan.

Totesin tuon kaiken kuulostavan lähinnä sadulta. Oikeastaan kaikki supersankaritarinat kuulostavat saduilta, joissa isot ja vahvat painonnostajat ovat vain ottaneet keijuprinsessojen roolin. Supersankarit hei: olisiko ihan mahdotonta mennä töihin normaaleissa vaatteissa?

Kurkista Jamie Kellyn päiväkirjaan. Kaikki, mitä tänne on kirjoitettu, on totta...ainakin jos totuuden sallitaan vähän liioittelevan. 

Oma arvioni: Tämä on Jim Bentonin luoman suositun Dear Dumb Diary -koululaisromaanisarjan 11. osa. Jamien mielestä pojat ovat ällöjä ja aikuiset outoja. Tiedekään ei osaa selittää heidän käyttäytymistään. Mutta voisivatko sekä pojat että muurahaiset kokea ihan oikeasti tunteita - tätäkin Jamie pohtii ja purkaa tuntojaan päiväkirjalleen, jota eivät varsinkaan hänen vanhempansa saa missään nimessä lukea - tai he saattavat joutua tyttärensä erilaisten superkatseiden uhreiksi.

Kirjaa lukiessa muistuivat mieleen omat ala-asteaikaiset päiväkirjat, joiden sivuille tuli kirjoiteltua yhtä ja toista enemmän tai vähemmän salaista. Nyt keski-iässä voisi olla hauskaa lukea, kuinka "nuijia" juttuja niistä löytyisikään, mutta eipä niistä ole enää yksikään tallella.

Tämä humoristinen päiiväkirjamuotoinen ja sarjakuvamainen kirja sopii luettavaksi 9 - 12-vuotialle tytöille, ja miksei pojillekin. Tähänkin kirjaan tutustuin alle 18-vuotiaan vinkkauksesta. Nyt juuri alkaneen Lukuviikon kunniaksi haluan jakaa tämän kirjavinkin eteenpäin. 

Kirjaa lukiessa muistuivat mieleen omat ala-asteaikaiset päiväkirjat, joiden sivuille tuli kirjoiteltua yhtä ja toista salaista, 

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen käsikirjoitus: Den försiktiga resenären (2019)
Suomentanut: Raija Rintamäki
Sivumäärä: 319 s.

Matkoja ja paluita

"Tämä kirja käsittelee matkustamista, matkustamisen merkitystä, erilaisia tapoja matkustaa. Ennen muuta se käsittelee paluuta – ei pelkästään kotiin vaan myös muihin paikkoihin. – – Samalla matkustan myös ajassa, takaisin aikaisempiin elämänvaiheisiin, sellaisten ihmisten luokse joita ei enää ole."

Merete Mazzarellan uudessa kirjassa matkustetaan, mutta se ei ole matkakuvaus sanan varsinaisessa merkityksessä. Mazzarella kertoo pikemminkin tavasta elää ja kappaleista omaa elämänmatkaansa. Tärkeitä teemoja teoksessa ovat paluu ja toisto. Kerrontaan nivoutuu muistoja entisestä. Mazzarella luotaa matkojen ja muuttojen sävyttämiä lapsuusmuistojaan diplomaatin tyttärenä, kuvaa turismin kehittymistä ja pohtii matkustamisen merkitystä filosofien ja kirjailijoiden ajatuksista ammentaen. Matkailun yhteydet itse elämään kiteytyvät aforistisiksi mietelmiksi. Mazzarella tarjoaa esseististä pohdiskelua matkustamisen eri puolista, mainioita tuokiokuvia matkoilta, tarkkanäköistä ihmiskuvausta ja teräviä havaintoja ajan ilmiöistä.

Oma arvioni: Varovainen matkailija on kiinnostavan erilainen matkakirja matkasta nimeltä elämä. Toki kirjassa myös matkustetaan niin loistoristeilijällä kuin huonosti ilmastoidussa bussissakin, mutta sitäkin enemmän sukelletaan kuitenkin eletyn elämän syvyyksiin, muistojen aallokkoon. Kanssamatkustajien ja turismin haasteiden analysointi on sekä tarkkanäköistä että hykerryttävää. Varovainen matkailija Mazzarella on huolissaan etenkin ilmastonmuutoksesta - ja ihan syystä. 

Merete Mazzarellalle tuttuun tyyliin tämäkin teos on monikerroksinen. Se saa lukijansa pohtimaan asioita. Minua viehättää etenkin kirjailijan tapa ja kyky nivoa sitaatteja omiin pohdintoihinsa. Kokonaisuus on sujuvasti etenevä kirjallinen matka. Sitä on helppo suositella kaikille matkailun ystäville - ja mikä parasta nojatuolimatkan hiilijalanjälki on todella pieni esimerkiksi pitkään lentoon tai risteilyyn verrattuna. Samalla on kuitenkin myönnettävä, että olisihan se varmasti hienoa nähdä jakarandapuiden kukkivan ihan oikeasti.

"Matkustamisen nautinto on nimenomaan totutun ja vieraan välisessä jännityksessä, tuttujen polkujen kulkemisessa ja niiltä poikkeamisessa niin että eteen avautuu aivan uusia maisemia."

Onneksi maisemien avartuminen ja uusille poluille astuminen on mahdollista kokea myös hyviä kirjoja lukemalla. Suosittelen sinullekin. Varovainen matkailija on erinomaista seuraa tällaiselle matkalle. 

Janita Virtanen: Sydän oikealla puolella

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 192 s.

"Kun Sofia oli muutaman päivän ikäinen, häneltä otettiin sydänääniä. Muistan, kun yksi lääkäreistä totesi, että onpas outoa: ei löydy. - - Hiki vaan virtasi, kun yritin ymmärtää, mistä on kyse. Lopulta minun oli pakko kysyä, mitä siellä sydämessä oikein oli. Selvisi, että Sofialla on sydän oikealla puolella."

Vuonna 2001 Riitta Peltoselle syntyi vaikeasti kehitysvammainen tytär, Sofia. Tämä mullisti koko perheen elämän. Tietoa ja apua oli vaikea saada, joten Peltonen päätti etsiä keinon, jolla hän saisi autettua myös muita samassa tilanteessa olevia.

Näin syntyi kehitysvammaisia ja heidän lähipiiriään tukeva hoivakoti Sofiakylä, joka avasi ovensa Nokialla vuonna 2010. Nykyään Peltosta pidetään edelläkävijänä, joka on tuonut hoiva-alalle aivan omanlaisensa, ennakkoluuloja murtavan toimintatavan. 

Sydän oikealla puolella on rehellinen kuvaus erityisperheen arjesta iloineen ja haasteineen. Se on myös Riitta Peltosen kasvutarina hoiva-alan yrittäjäksi: kertomus siitä, miten vaikeista asioista voi syntyä jotakin hyvää ja ainutlaatuista, ja miten kuka tahansa voi halutessaan muuttaa maailmaa, vaikka vain pieni pala kerrallaan.

Oma arvioni: Janita Virtasen kirjoittama Sydän oikealla puolella on kiinnostava ja elämänmakuinen tositarina erityisestä tytöstä Sofiasta ja hänen äidistään Riitasta. Se on kaunistelematon kuvaus siitä, miten lapsen kehitysvammaisuus vaikuttaa koko perheen elämään - on sopeuduttava siihen, että lapsi ei olekaan ihan tavallinen ja  jaksettava taistella jatkuvasti viranomaisten kanssa muun muassa tukien ja terapioiden saamiseksi. Tällaisessa tilanteessa perheet jäävät edelleen helposti yksin, eivätkä sukulaiset ja tuttavatkaan  välttämättä oikein tiedä, miten heidän tulisi toimia. Erilaisuus on niin sanotuille terveille usein vierasta ja siksi jopa pelottavaa. Ei siis ihme, että ennakkoluulojen murtaminen on vaikeaa. 

Mutta, toisaalta Sofiakylän tarina, jonka tämä kirja myös kertoo, osoittaa, ettei sekään ole mahdotonta. Kirjassa puhuvat Riitan ja hänen läheistensä lisäksi muun muassa monet kehitysvamma-alan ammattilaiset lääkäreistä terapeutteihin ja hoivakodin työntekijöihin. Oli hienoa lukea myös asukkaiden ja heidän vanhempiensa ajatuksia. Tällaista kokemustietoa kun ei kirjoissa vielä kovin usein tarjolla ole. 

Kirjaa lukiessa huomasin jälleen kerran toivovani, että kunpa uskaltaisimme kohdata toisemme ensisijaisesti ihmisinä - arvokkaina ja ainutlaatuisina yksilöinä. Sellaisia kun olemme ihan jokainen riippumatta siitä, onko meillä jokin diagnoosi tai ei. Juuri tämä onkin mielestäni yksi kirjan keskeisimmistä viesteistä. Toinen on se, että kannattaa uskoa unelmiinsa ja tehdä lujasti töitä niiden eteen. Vain siten niistä voi tulla jonakin päivänä totta, niinhän kävi Riitallekin. "Ei kannata, ei siitä kuitenkaan mitään tule" -asenteella ei pitkälle päästä. Enpä itsekään olisi tässä, jos vanhempani olisivat aikoinaan alistuneet asiantuntijoiden pessimistisiin "ennustuksiin".

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille erityislasten vanhemmille. Se antaa heille arvokasta ja voimaannuttavaa vertaistukea ja auttaa siten heitä katsomaan luottavaisesti eteenpäin. Uskon kirjan olevan erinomainen inspiraation lähde kaikille niille kehitysvammaisten parissa työskenteleville, joilla on sydän paikallaan.  Kirja olisi hyödyllistä luettavaa myös päättäjille niin kunnissa kuin valtion tasollakin. Kuten Riitta Peltonen itse asian osuvasti kirjan esittelysivulla ilmaisee: "Kirja on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa avata sille sydämensä."


Helena Jaakkola: Valitse innostus - Voimakirja sosiaalialalle

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 217 s.

Sosiaalialan työstä ja alan ammattilaisista puhutaan liian harvoin innostumisen näkökulmasta. Myös sinulla on oikeus olla motivoitunut ja innostunut. Innostus antaa energiaa, hyvää tekemisen meininkiä ja mielekkyyttä työhön. 

Tämä voimakirja antaa vahvistusta ja kannustavia esimerkkejä omalle työuralle - olipa se vasta alkuvaiheessa tai lähempänä eläkeikää. Lisäksi useat sosiaalialan ammattilaiset jakavat kirjassa ajatuksiaan siitä, mikä heidät on tuonut alalle, mikä heitä motivoi ja mitä kaikkea hyvää työssä on saatu aikaan. Kirja tuo näkyväksi ne pienet ja suuret ihmeet, joita sosiaalialalla tehdään joka päivä.

Näiden oivallusten myötä voi nähdä uusia mahdollisuuksia myös silloin, kun epäilys työn mielekkyydestä iskee. Kirja rohkaiseekin lukijaa käyttämään omaa potentiaaliaan, löytämään piilossa olevat kyvyt sekä kehittämään niitä työuran eri vaiheissa. Kirjan tehtävät ja testit auttavat jäsentämään omia ajatuksia. 

Helena Jaakkola on pitkän linjan toimittaja, joka on kirjoittanut lähes 30 vuotta sosiaalialan työstä, alan ammattilaisista, työoloista ja edunvalvonnasta.

Oma arvioni: Sosiaalialalla tehdään todellakin työtä, jolla on väliä. Kysymys on laaja-alaisesta muutos- ja ihmisoikeustyöstä, jota tehdään niin rakenteissa, yhteisöissä kuin henkilökohtaisesti asiakkaiden kanssakin. Työn monipuolisuus ja ennalta-arvaamattomuus kiehtovat, ja palkitsevinta on usein nähdä se, kuinka ihmisten toimijuus vahvistuu ja he selviytyvät haastavissa elämäntilanteissa. Sosiaalialalla tehdään siis voimaannuttavaa työtä. Työtä, jolla on aidosti merkitystä. Juuri tämä piirre auttaa työntekijöitä jaksamaan ajoittain hyvinkin raskaissa töissä. Mutta toki jokaisen sosiaalialalla toimivan on pidettävä huolta myös omista voimavaroistaan,sillä vain hyvinvoiva työntekijä pystyy auttamaan muita. Siksi alan resursseihinkin tulee kiinnittää huomiota koko ajan.

Alan ongelmista on puhuttu paljon, mutta jospa puhuttaisiin välillä myös sen innostavuudesta. Siihen tämä sosiaalialan ammattilaisten näkemyksiä ja kokemuksia monipuolisesti valottava tuore tietokirja tarjoaa oivan mahdollisuuden. Minä innostuin, toivottavasti sinäkin!

Kasvatustieteilijänä ja myös sosiaalityöntekijäksi kouluttautuneena suositttelen kirjaa lämpimästi kaikille niille alalla oleville, jotka kaipaisivat työhönsä lisää innostusta ja niille, jotka pohtivat, voisiko sosiaaliala olla heille juuri se ala, jonka parissa luoda innostava työura. 

Torsti Lehtinen: Sanojen avaruus - Opas luovaan kirjoittamiseen

Kustantaja: Arktinen Banaani
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 158 s.

haastaa lukijansa kyseenalaistamaan sovinnaiset todellisuuden tarkastelutavat. Kirja rohkaisee itse kutakin katsomaan maailmaa ainutlaatuisella tavalla ja kertomaan kokemuksestaan omalla kielellään.

Sanojen avaruus perustuu kirjoittajansa kokemuksiin pitkän linjan kirjailijana ja kirjoittajien kouluttajana. Kirjaa on käytetty luovan kirjoittamisen oppikirjana useissa yliopistoissa ja aikuisoppilaitoksissa. Sanojen avaruus ilmestyy nyt uutena laitoksena. 

Oma arvioni: Kirjailija kirjoittaa kirjan, mutta vasta lukija luo sen. Kirjailijaksi voi tulla vain kirjoittamalla, oppaita lukemalla se ei ole onnistunut keneltäkään. Luova kirjoittaminen voidaan mieltää löytöretkeksi omaan itseen. Näin ollen kirjoittajan varsinaiset työkalut ovat kieli ja kirjoittaja itse. Muun muassa näihin Torsti Lehtisen esittämiin ajatuksiin minun on helppo yhtyä. Kirjan keskeinen viesti kiteytyy mielestäni erinomaisesti seuraavassa sitaatissa:
"Rakkautta kieleen, kirjailijalle välttämätöntä intohimoa, ei kukaan ulkopuolinen voi istuttaa kenenkään sieluun. Taiteellista lahjakkuutta ei voi opettaa. Sen toteutumisen esteitä voi jonkin verran raivata."
Torsti Lehtinen kannustaa nyt jo neljättä kertaa julkaistussa oppaassaan olevilla harjoituksilla katselemaan ympärilleen ikään kuin uusin silmin ja kertomaan tarinoita omintakeisesti. Jos mielit kaunokirjallisuuden taituriksi, tämän kirjan ohjeilla saatat päästä ainakin askeleen lähemmäs tavoitettasi, mutta "jos arvostat enemmän mielenrauhaa kuin itsesi piinaamista, älä ryhdy kirjailijaksi!", Lehtinen huudahtaa. 

Itse olen kirjoittajana suuntautunut enemmän tietokirjallisuuteen, joten kirjan harjoitukset tuntuivat minusta aika hankalilta, mutta monia kiinnostavia ja ajattelua avartavia asioita tämä opas kuitenkin myös minulle tarjosi. Ties vaikka joskus kirjoittaisin jotain kaunokirjallista, vaikka mielenrauhaani kovasti arvostankin. 

Amanda Vaara: Yösähköä

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 242 s.

Majatalo Villa Venlan valloittava tarina jatkuu

Venlan uudesta ajasta on pian vuosi. Kodiksi ja majataloksi ostettu vanha kansakoulu on edelleen rakas, vaikka sisua koetellaan talvella, kun putket jäätyvät, hiiret puskevat sisään ja sähkölasku hirvittää. Elämänmuutoksestaan blogia kirjoittanut Venla saa idean: hän alkaa julkaista videoita Youtubessa. Paitsi että eksä-Henri tästä entisestään pillastuu, yllättyy Venla itsekin aiheuttamastaan turbulenssista. Samaan aikaan sydänystävä Johanna haikailee vauvaa, ja niin naapurin seitsemänkymppinen Ilona kuin 15-vuotias Eedla-tytärkin löytävät rakkauden.

Yösähköä on toinen osa kiinteistönvälittäjästä majatalonpitäjäksi hypänneen Venlan elämänmuutoksesta kertovassa viihdesarjassa.

Oma arvioni: Oli ihan mukavaa palata tuttujen henkilöhahmojen pariin. Tässäkin kirjassa sattui ja tapahtui - minusta jo hieman liikaakin. Olisipa edes jokin asia selvinnyt kunnolla jo tässä vaiheessa, mutta niin ei kuitenkaan oikeastaan käynyt. Aineksia olisi siis minun mielestäni riittänyt vaikkapa kahteenkin jatko-osaan. No, loppu jätti tarinan aika kutkuttavasti kesken, joten eiköhän Venla perheineen ja ystävineen jatka seikkailujaan edelleen. 

Jos etsit kevyttä kotimaista viihdekirjaa, joka ei ole pelkkää pumpulista romanttista höttöä, Yösähköä on hyvä valinta. Ja sarjan lukeminen kannattaa luonnollisesti aloittaa alusta, joten postaukseni Pientä fiksausta vailla -kirjasta löydät täältä

Leena Paasio: Menetetty tyttö

Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 318 s.

Koskettava ja valoisa tarina kotiinpaluusta, menetetyistä tytöistä ja heidän kohtaloistaan


Johanna Markkanen palaa Keniasta Suomeen ja aloittelee uutta elämäänsä. Työpaikka löytyy espoolaisesta koulusta, mutta sopeutuminen keskiluokkaiseen arkeen on odottamattoman vaikeaa. Miksi vararehtori Lauri on sietämättömän ilkeä? Miksi Johannan oppilas Janina on jatkuvasti poissa koulusta? Vaikka nuoren opettajan elämä alkaa sujua omalla painollaan, hänen mieltään painaa Kenian muisto: maaseudun köyhyys, savannin taika, rakkaus ja pienen tytön traaginen kohtalo. Kukaan ei voi pelastaa kaikkia, mutta entä edes yhden?

Leena Paasio punoo ihmiskohtaloista ja menneisyyden aaveista lukuromaanin, joka ei päästä otteestaan. Menetetty tyttö on vetävä kuvaus uudesta alusta, opettajainhuoneen arjesta ja maailman menettämistä tytöistä niin Afrikassa kuin Suomessakin.

Oma arvioni: Menetetty tyttö on samaan aikaan sekä surumielinen että iloinen romaani. Mutta niinhän se on elämässäkin, että jo yhteen päiväänkin saattaa mahtua lukuisia eri sävyjä. Tarina on täynnä tunteita, ja romaani on myös vahvasti visuaalinen. Kirjassa kuvatut valokuvat ja muut taideteokset oli helppo nähdä lukiessaan ikään kuin silmiensä edessä. Viihdyin kirjan parissa varsin  hyvin, ja romaanissa esille nostetut syvällisemmät aiheet saivat kerran jos toisenkin pohtimaan, kuinka surullista onkaan, ettei kaikkia apua tarvitsevia pystytä pelastamaan. On asioita, joiden tapahtumista ei voi estää, vaikka kuinka haluaisi. 

Vaikka Berliini oli kirjassa tapahtumapaikkana vain hetken, haluan silti laittaa tämän kirjan Helmet -lukuhaasteen kohtaan 44 eli kirja kertoo Berliinistä. Tosin aika vähän mutta kuitenkin. (Muita sopivia kohtia ei ole enää vapaana, eikä Berliini itseäni erityisemmin kiinnosta.)

Tämä Leena Paasion toinen romaani herätti kiinnostukseni etenkin siksi, että sen tapahtumat sijoittuvat nykypäivän koulumaailmaan sekä luokka- että opettajainhuoneisiin. Osansa moniaineksisessa kirjassa saa myös paljon keskustelua herättänyt ilmiöoppiminen. Kirja tarjoaa siihen kiintoisan fiktiivisen näkökulman. Sen, että kirjailijalla on opettajatausta, näkee kerronnan todentuntuisuudesta. Siksi suosittelenkin Menetettyä tyttöä ennen kaikkea kaikille opettajille luokka-asteeseen katsomatta. 

Marjut Brunila: Immu ja Torninvartijat

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 184 s.

11-vuotias Ilmari löytää koulun kevätretkellä Littoistenjärven rannasta salaperäisen pullopostin. Mennessään yöllä Littoisten Verkatehtaalle hän tapaa salaseuraan kuuluvat Lukaksen, Lotan ja Nikon sekä koiran, joka ei hauku eikä murise. Kun yksinäinen Ilmari todistaa rohkeutensa, hän pääsee Klaanin jäseneksi. Näin Ilmarista tulee Immu.

Polkupyörävarkaita jäljittäessään koko salaseura joutuu kiperiin tilanteisiin. Suurin mysteeri on kuitenkin Immun ja Lotan tapaama kummitustyttö, jonka arvoitus ratkeaa vasta Immun puhuvan kissan antamien vihjeiden avulla.

Immu ja Torninvartijat on alakoululaisille suunnattu seikkailu- ja kummitustarina.

Oma arvioni: Mitä lapset lukevat -postaukset jatkuvat. Olipa kiinnostavaa lukea lähialueelle sijoittuvaa seikkailua. Hetken tuntui kuin olisin ollut taas Viisikon matkassa. Jännittävien tapahtumien lomassa kirjassa käsiteltiin empaattisella otteella muun muassa yksinäisyyttä ja erilaisuutta sekä perheessä olevia monenlaisia ongelmia. Myös ystävyyden voima nousi teemana esiin - ja hyvä niin. Kirjan tärkeä viesti oli siinä, että jokainen on hyvä jossakin eikä kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista. Se, että poika lukee kirjoja on ihan yhtä hyvä juttu kuin se, että hän pelaa vaikkapa jalkapalloa. Pääasia on, että hän tekee sitä, mitä hän itse haluaa.  

Kirja saattaa houkutella vilkkaalla mielikuvituksella varustettuja lapsia seikkailemaan, mutta kyllä jokaisen lapsen kuuluu ainakin keskellä yötä nukkua omassa sängyssään eikä jahdata esimerkiksi polkupyörävarkaita. No, luulenpa että lasten vanhemmat oivaltavat tämän kyllä sanomattakin. Tämän kirjan parissa on hyvä tilaisuus jutella lasten kanssa monenlaisista asioista - ja myös siitä, missä kulkeekaan toden ja kuvitellun raja. 


Lin Hallberg & Margareta Nordqvist: Uusi kaveri, Sinttu!

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Sally och Sigge (2017)
Suomentanut: Marvi Jalo
Kuvittanut: Margareta Nordqvist
Sivumäärä: 136 s.

"Tämä on niin jännittävää, ettei henki tahdo kulkea! Huomenna Inka menee hakemaan uuden ponin, ja me päästään mukaan! Kunpa voisimme lähteä heti paikalla! Uusi poni on nimeltään Salli. Ja nyt tulee se kaikkein paras uutinen. Salli on Sintun ja Samin sisko! Voi kun nyt olisi jo huominen!

Siltakylän tallilla pyörähtää käyntiin uusi ratsastuskausi. Inka päättää, että hoitotyttöjen on aika kokeilla uusia hevosia. Kun Elina saa ratsukseen Nanun, eivät kyyneleet ole kaukana. Nanu on Maikin hoitoponi, joka on tullut entistäkin kiukkuisemmaksi. Kun se näykkäisee Maikkia pahasti, on Inkan pakko tehdä asialle jotain. Nanu saa lomaa ratsastustouhuista, ja tallille tulee uusi hevonen...

Oma arvioni: Kysyin muutama päivä sitten Facebook-kavereiltani, mitä kirjoja heidän lapsensa lukevat. Sain varsin nopeasti vastauksia ja päätin lukea ainakin osan näistä minulle vinkatuista lasten ja nuorten suosikeista. Kimmokkeen tähän sain myös tämän vuoden Helmet -lukuhaasteen kohdasta, johon tulee lukea alle 18-vuotiaan suosittelema kirja. 

Kirjastosta löysin sitten ensimmäiseksi tämän Sinttu -sarjan 15. osan. En kyllä yhtään ihmettele, että tämä kirjasarja on valloittanut monien heppatyttöjen sydämet. Jos kuuluisin itse kirjan kohderyhmään, olisin varmasti ahminut sarjan uusimman osan aina heti sen ilmestyttyä. Hyvin tarina vei mukaansa nytkin ja toi mukavia muistoja lapsuudesta - niin tallilta kuin kirjojen paristakin. Oli hauska huomata, että Sinttu -sarjan suomentajana on Marvi Jalo, jonka siskonsa Merjan kanssa kirjoittamat hevoskirjat tulivat minulle tutuiksi jo kolmekymmentä vuotta sitten. Jotain tuttua Sintussa ystävineen mielestäni olikin jo ennen kuin tuon tiedon kirjasta luin. 

Olipa mukavaa hypätä hetkeksi ponityttöjen seikkailujen pariin. Kirjasta välittyy minusta erinomaisesti sekä teoksen kirjoittajan että sen kuvittajan suuri rakkaus hevosiin. Jos tunnistat olevasi joko entinen tai nykyinen hevostyttö, ovat Sinttu -ponisarjan kirjat sinulle varmasti mieluista luettavaa, ihahaa!

P.S. Postauksia lasten ja nuorten suosittelemista kirjoista on tulossa pian lisää...

Matti Keinänen & Minna Martin: Mieli meissä - Tasapainoista arkea mielentämisen keinoin

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 277 s.

Mielentäminen on taito, jota kannattaa opetella

Tunteilla, ajatuksilla ja uskomuksilla on tärkeä merkitys kaikessa vuorovaikutuksessa ja käyttäytymisessä. Mitä paremmin hahmotamme toimintaamme vaikuttavia tekijöitä, sitä monipuolisemmin ymmärrämme itseämme, toisia ihmisiä ja tapaamme toimia. 

Kykyä ymmärtää mielen sisältöjä ja niiden vaikutuksia itsessä ja toisessa kutsutaan mielentämiseksi eli mentalisaatioksi. Se on taito, jota tarvitaan tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutustilanteissa niin kotona kuin työpaikoillakin. Yksilöiden lisäksi myös yhteisöt hyötyvät mielentämisen taidosta. 

Mieli meissä esittelee monipuolisesti mielentämisen merkityksiä ja tarjoaa hyödyllisiä keinoja mielentämiskyvyn kehittämiseen. Toimivasta mielentämiskyvystä on hyötyä arjessa ja elämän poikkeustilanteissa. Mielentäminen vahvistaa sekä itseymmärrystä että kykyä kohdata ristiriitoja.

Oma arvioni: Tämä uutuuskirja vie lukijansa kiehtovalle matkalle ihmismielen saloihin. Mielentäminen on tärkeä taito ihan jokaiselle meistä, sillä mitä paremmin opimme hahmottamaan toimintaamme vaikuttavia tekijöitä, sitä monipuolisemmin ja syvällisemmin voimme ymmärtää sekä itseämme että toisia ihmisiä ja sitä, miksi kukin toimii siten, kun toimii. Tämä taito on hyödyksi, sillä asioilla on aina eri puolia, joten on hyödyksi oppia tarkastelemaan niitä eri näkökulmista. Se auttaa meitä asettumaan myös toisten ihmisten asemaan.

Kirjan kirjoittajat, Matti Keinänen ja Minna Martin, ovat mentalisaatioterapian uranuurtajia Suomessa, joten he tietävät hyvin, mistä kirjoittavat ja osaavat lähestyä aihetta lukijaystävällisesti. Toki psykologiaa tuntemattomalle teksti saattaa olla paikoin hieman liian tieteellistä. Kirja tarjoaa kuitenkin teoreettisen tiedon ohella myös runsaasti käytännön esimerkkejä ja harjoituksia, joten niiden avulla kuka tahansa voi kehittää omaa mielentämisen taitoaan. Kannattaa kokeilla. 

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät

Kustamtaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Lukijana: Sanna Majuri
Äänikirjan kesto: 10 h

Innostava vertaisopas kaikille niille, jotka haluavat rakastaa työtään.

Työelämästä voi tehdä itsensä näköisen. Harrastuksesta voi tehdä kannattavan työn. Kaksi kokenutta yksityisyrittäjää kertovat, miten se onnistuu.

Moni haaveilee jättävänsä palkkatyöt ja alkavansa tehdä työkseen sitä mistä pitää. Miten sitten pystyy yhdistämään intohimonsa ja elannon hankkimisen? Mitä jos yhden intohimon sijasta onkin monta kiinnostuksen kohdetta?

Kaksi luovan alan yksityisyrittäjää Satu Rämö ja Hanne Valtari kertovat, miten loikka unelmien töihin heidän kohdallaan onnistui. Kirjassa he puhuvat avoimesti niin työuransa hyvistä hetkistä kuin paniikin tunteista ja pettymyksistä. Lisäksi he jututtavat eri alojen huippuammattilaisia, jotka ovat oman itsensä herroja. Rämön ja Valtarin esimerkki kannustaa kaikkia niitä, jotka miettivät uskaltavatko ja niitä jotka ovat jo uskaltaneet.

Oma arvioni: Kirjallaan Rämö ja Valtari haluavat osoittaa, että työtä voi tehdä myös ajasta ja paikasta riippumatta, sillä työ ei ole paikka, johon mennään, vaan asia, joka tehdään. Jotain, mitä saadaan aikaan. Itse en kykenisi tekemään töitä päivittäin kahdeksasta neljään, joten olen todella iloinen voidessani työskennellä pääosin kotona - aamutuimaan tai yömyöhään - ihan sama. Pääasia on, etttä homma hoituu. 

Arki on sinun, joten kannattaa miettiä, miten sen haluaa käyttää. Milloin olet viimeksi pohtinut, kuinka saat ajan riittämään kaikkeen haluamaasi? Tähänkin kysymykseen tästä inspiroivasta kirjasta löytyy monia hyödyllisiä vinkkejä, kuten esimerkiksi se, että hyvin suunniteltu on jo pitkälle tehty. Siispä muistilistat ja kalenterit kannattaa ottaa käyttöön. Aika tulisi pyrkiä käyttämään kaikin puolin mahdollisimman fiksusti. Kaikkea kun ei voi eikä tarvitsekaan tehdä yhtä aikaa. Kaiken ei myöskään tarvitse olla aina täydellistä - usein tarpeeksi hyväkin riittää. Kun teemme valintoja eri vaihtoehtojen välillä, mietimme aina, mitä otamme ja mitä emme ota. Kysymys on vaihtoehtoiskustannuksista. Niihin liittyen kannattaa miettiä myös asioiden delegoinnin mahdollisuutta. 

Sekä kirjan kirjoittajat että heidän haastattelemansa unelmahommissa olevat puhuvat verkostoitumisen haasteista ja hyödyistä. Millainen olisi sinun unelmatyösi? Asiaa kannattaa miettiä pää pilvissä mutta jalat maassa - ja laskin mukana. Omalla kohdallani iso kysymykseni kuuluu: voisiko bloggaaminen olla minulle ainakin osa työtäni jonakin päivänä? Saa nähdä. Toistaiseksi se on kuitenkin vain rakas harrastus. Mutta  tämän unelmahommin hyppämiseen kannustavan kirjan luettuani tiedän ainakin huomattavasti aiempaa paremmin, kuinka se voisi olla ainakin teoriassa mahdollista. Never say never... 



Ritva Ylönen: Saima Harmaja - Sydänten runoilija 1913-1937

Kustantaja: SKS
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 298 s.

Ensimmäinen kattava elämäkerta Saima Harmajasta, nuorena tuberkuloosiin kuolleesta rakastetusta lyyrikosta

Sydänten runoilija kurkistaa runotyttölegendan toiselle puolelle ja täydentää kuvaa ennen julkaisemattomilla tiedoilla. Teos valottaa myös Saiman suhdetta salakihlattuunsa Jaakko Holmaan, joka oli monen runon innoittaja. 

Harmajan runojen teemat - luonto, rakkaus, sairaus, kuolema ja tuonpuoleinen - ovat ajattomia. Samalla valtaosa Saiman runoista on omaelämäkerrallisia, ja ne toimivat karttana hänen elämäänsä: kipuilua sairauksien kourissa, oman kutsumuksen tavoittelua, urheaa hyväksijättöä, runojen kirjoittamista lähes viimeiseen hengenvetoon asti.

Oma arvioni: Teoksen laaja päiväkirja- ja muu lähdeaineisto antaa lukijalle monipuolisen ja riipaisevan rehellisen kuvan lahjakkaasta ja herkästä mutta myös ristiriitaisesta tytöstä, joka etsi itseään ja vahvuuksiaan, kamppaili kutsumuksensa eli runoilijuuden toteutumiseksi ja taisteli sairauksia ja kintereillä vaanivaa kuolemaa vastaan. Kun tähän vielä lisätään palava rakkauden kaipuu, on elämäntragedia valmis.

On hienoa, että Saima Harmaja sai toteuttaa haaveensa ja olla sydänten runoilija, vaikka tuberkuloosi päätti hänen elämänsä aivan liian varhain, vain 23 vuoden iässä. Harmajan runoissa vetoaa erityisesti niiden omaelämäkerrallisuus. Saiman tunnerikkaat säkeet tarjoavat ihmisille lohtua ja iloa. Kovia kokeneet voivat saada niistä myös ikään kuin vertaistukea, kuten Ritva Ylönenkin kirjassaan toteaa. Hän luonnehtii Saimaa sielunsiskokseen. Myös omasta kokemuksestani tiedän, että runojen lukemisella ja kirjoittamisella on usein vahva voimaannuttava vaikutus, sillä vaikeiden kokemusten ja tunteiden sanoittaminen auttaa eteenpäin myös silloin, kun toivoa ei tunnu enää olevan. 

Olen tutustunut aika hyvin Saima Harmajan laajaan tuotantoon jo aiemmin, joten hänen hieno ja koskettava lyriikkansa on minulle tuttua, mutta muuten tämä tuore elämäkerta tarjosi itselleni paljon uutta tietoa sekä "runoilijoista runoilijoimman" elämästä että hänen persoonastaan. Saima Harmajan elämän ja runouden keskeisenä sanomana on mielestäni omiin unelmiinsa uskomisen tärkeys. Sitkeällä työllä niistä voi tulla totta.

Lopuksi haluan jakaa kanssanne yhden suosikkirunoistani, Rannalla vuodelta 1932:

          "Ihanat vaaleat pilvet
          liukuvat taivaalla.
          Hiljaa ja lumoavasti
          laulaa ulappa.

          Aaltojen hyväilystä
          hiekka on väsynyt.
          Tulisit aivan hiljaa,
          tulisit juuri nyt."



P.S. Postaukseni Saima Harmajan teoksista voit lukea alla olevista linkeistä:

          Huhtikuu
          Hunnutettu
          Sateen jälkeen

Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset - Kaiken maailman kuninkaallisia

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018
Lukijana: Satu Paavola
Äänikirjan kesto: 8 h 24 min

Maailma muuttuu valtavalla vauhdilla ympärillämme ja monesta asiasta on syytä olla huolissaan. Yksi asia ei kuitenkaan tunnu muuttuvan; kuninkaalliset perheet ja heidän eriskummallinen elämänsä. Monarkian muruset tuo koko maailman kuninkaalliset lukijan hämmästeltäväksi.

Omassa Euroopassamme on satojen vuosien takaisten mahtisukujen degeneroituneita tynkiä, joita yhteiskunnat elättävät antaakseen meille nykyaikaisia sirkushuveja. Me suomalaiset olemme etuoikeutetussa asemassa, sillä meillä ei ole omaa kuningashuonetta. Me saamme sen sijaan nauttia toisten verorahojen eläteistä. Me voimme huoletta pohtia Ruotsin Silvian hymyn leveyttä ja sen kestokykyä. Saamme spekuloida herra Chris O'Neillin halukkuudella osallistua hovin virallisiin rientoihin. Tanskan ja Norjan nykyiset monarkiat vaikuttavat näennäisen viattomilta, mutta näin ei tietenkään ole. Enkelihoitoa? Avioeroja? Ex-miniä vohki sukutiaran? Prinssipuoliso, joka pakenee mäyräkoiransa kuoleman jälkeen puoleksi vuodeksi Ranskaan? Sukuun naitujen julkisuushakuiset sukulaiset? Ne jotka eivät ole olleet vankilassa? 

Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi ovat uteliaita ja pääasiassa hyväntahtoisia monarkkitirkistelijöitä. Heidän outojen yksikohtien tietovarastonsa kuninkaallisista on valtava. Mm. näihin asioihin Monarkian murusten sivuilla paneudutaan: Kuka olisi sinun unelmiesi prinssi tai prinsessa? Mitä koulutusta pidät monarkille sopivimpana? Hyödyt ja haitat: Elisabet II eläkkeelle vai ei? Miten ihmeessä Kreikan prinsessa voi olla Lontoon bilekuningatar? Oliko Juan Carlos hyvä vai huono kuningas? Kuka olikaan kuningatar Muna? Kuinka erottaa Hollannin ja Belgian kuningashuoneet toisistaan? Mitä ihmettä Thaimaan kuningashuoneessa on tapahtunut? Mikä oli Grimaldien kirous? Onko se yhä päällä, kun ruhtinatar Charlene ei koskaan hymyile? Kaikkeen emme saa vastauksia, mutta spekulointi on vapaata. Monarkian muruset on täynnä faktaa ja välillä siinä myös hulluttellaan, ja aiheena on yksi maailman oudoimmista muinaisjääneistä: monarkia.

Oma arvioni: Nimiä, titteleitä ja vuosilukuja kirjassa tosiaan riitti. Minusta tuntuu, että kuunnellessa tämä piirre vain entisestään korostui, kun tekstiä elävöittävät kuvat puuttuivat tästä formaatista. Kirjassa on toki paljon yksityiskohtaista tietoa kuninkaallisista ympäri maailmaa, mutta itse odotin kirjan olevan hauskempi. Eipä minua sitä kuunnellessa juurikaan hymyilyttänyt saati naurattanut. Mutta, kyllä minä omat suosikkini ja inhokkini teoksesta löysin.

Jos monarkia lähellä ja kaukana kiinnostaa vähänkin, on tämä yhtenäisen kokonaisuuden muodostama tietokirja lukemisen arvoinen. Teos oli viime vuonna myös Finlandia- palkintoehdokkaana tietokirjallisuuden kategoriassa.

Satu Uusiautti: Tunnista vahvuutesi ja menesty

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 148 s.

Omat vahvuudet kannattaa oppia tunnistamaan, sillä ne tukevat onnistumista tavoitteissa ja avaavat uusia mahdollisuuksia. Omia vahvuuksiaan voi ja on hyödyllistä myös kehittää. Vahvuuksiemme käyttäminen auttaa meitä niin työssä ja opinnoissa kuin ihmissuhteissa ja harrastuksissakin. Siitä on hyötyä myös, kun pohdimme uutta suuntaa elämällemme. 

Tämä teos auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia sekä pohtimaan menestyksen edistäjiä itseä ja muita arvostaen. Siinä auttavat oma ajattelu, uskallus ja rohkeus katsoa peiliin. Todellinen menestys on itsetuntemusta ja sisäistä kokemusta elämän mielekkyydestä.

Kun kehitämme vahvuuksiamme, voimme paremmin. Tyytyväinen ja innostunut ihminen levittää hyvää ympärilleen, mikä kannustaa myös muita tunnistamaan vahvuuksiaan.

Oma arvioni: Tämä kirjan kirjoittaja haluaa osoittaa, että menestyksen avaimet ovat löydettävissä omasta ajattelustamme, uskalluksestamme sekä rohkeudestamme katsoa peiliin. Kirja auttaa tunnistamaan monenlaisia menestystä edistäviä tekijöitä niin itseämme kuin toisiammekin arvostaen. Vahvuuksien tunnistaminen on keskeinen ilmiö positiivisessa psykologiassa, jossa muun muassa kukoistamisen systematiikkaa on  tutkittu jo pitkään. Teoksessa alan tutkimustuloksia esitellään kiinnostavasti, ja kirjasta löytyvien vinkkien ja testien avulla jokainen lukija voi pohtia myös omia vahvuuksiaan ja suhtautumistaan menestykseen: Olenko minä tyypillinen suomalainen, joka ei riemastu tyhjästä tai ei ainakaan osoita sitä ulospäin? 

Tämän kirjan luettuani aloin nähdä menestyksen aiempaa myönteisemmässä valossa. Kysymys on ennen kaikkea yksilön tyytyväiayydestä ja hyvinvoinnista, kenties jopa onnellisuudesta. Mitä lie se sitten meille kullekin milloinkin onkaan. 

Suosittelen kirjaa kaikille omien vahvuuksiensa löytämisestä kiinnostuneille. 

Juho Norrena: Oman oppimisen kapteeni

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 245 s.

Jotkut omaksuvat ohjeet ja sovitut säännöt kerrasta. He keksivät vaihtoehtoisia tapoja päästä tavoitteisiin ja osaavat hyödyntää omia ja muiden vahvuuksia. Toiset vaativat enemmän ohjausta. He tuntuvat odottavan muiden aloitteita ja unohtavan jatkuvasti, mitä oltiinkaan tekemässä ja miksi.

Itseohjautuvuus on avain koulumenestykseen kaikissa opettamisen tavoissa: perinteisessä ja modernissa pedagogiikassa sekä kaikessa siltä väliltä. Se on myös avain hyvinvointiin ja hyvään elämään aikuisiällä. Oppimista ei kuitenkaan tapahdu parhaalla mahdollisella tavalla, jos toiminnassa edellytetään liian haastavia taitoja. Siksi itseohjautuvuudessa tarvitaan keskeisenä työtapana opettajajohtoisuutta.

Tässä kirjassa tarjoillaan tiivistetty teoriatausta itseohjautuvaan oppimiseen ja tukku itseohjautuvaa oppimista edistäviä tehtäviä. Tehtävät on rakennettu eri ikätasoille sopiviksi varhaiskasvatuksesta aikuisiin.

Oma arvioni: Itseohjautuvuus on oleellinen osa oppimista, ja opettajan tehtävänä on toimia oppijoiden itseohjautuvuuden vahvistajana. Juho Norrena kuvaa kirjassaan monipuolisesti ja havainnollisesti, mistä tässä monivaiheisessa ja useita osatekijöitä sisältävässä prosessissa on kysymys. Itseohjautuvuus on ennen kaikkea yksilön ominaisuus, jota voidaan oppia. Itse asiassa itseohjautuvuus elää ja kehittyy koko ajan.  Vaikka tästä kiinnostavasta ilmiöstä on puhuttu jo pitkään, itseohjautuvuuteen liittyy edelleen myös monia virheellisiä käsityksiä, joita tässä teoksessa korjataan. 

Norrenan (2019, 30) mukaan jokainen meistä on siis oman oppimisensa kapteeni. Tämä on mielestäni kiehtova ajatus. Jokaisella on oma paattinsa, jolla seilaamme ollen itse vastuussa siitä, kuinka veneemme etenee. Voimme tukea ja auttaa toinen toisiamme, mutta jokaisen on kuitenkin väistettävä karit ihan itse. Jotta voimme ohjata veneemme määränpäähän, meillä tulee olla kykyä havainnoida ympäristöä ja ymmärrystä tapahtumien syistä ja seurauksista. Meidän on myös muistettava, mitä aiemmin on tapahtunut. 

Tähän tuoreeseen kirjaan jokaisen oppimisesta kiinnostuneen henkilön kannattaa tarttua ainakin kerran, on tavoitteena sitten omien "seilorintaitojen" kehittäminen tai toisten kapteenien tukeminen. 

Petteri Poukka: Seppo – Hyvän mielen konsultti

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 116 s.

Seppo on ihan tavallinen kahdeksanvuotias shetlanninlammaskoira, joka rakastaa juustoa, fasaanien tuijotusta ja matkalaukkujen nylkyttämistä. Sepon elämässä ei ole juurikaan vastoinkäymisiä ja ne vähäisetkin hän kääntää myönteisiksi.

Sepolla on sosiaalisessa mediassa kymmeniätuhansia seuraajia, jotka odottavat päivittäin ilahduttavia viisauksia elämän pienistä asioista nauttimisesta sekä aina iloista hymyä. Julkisuuden myötä Seppo on päässyt esiintymään mitä kummallisimpiin paikkoihin, vierailemaan lottoarvonnassa ja koiranruokatehtaalla. Hyvän mielen konsultin työskentely ei jää ainoastaan virtuaalimaailmaan, vaan vapaa-ajallaan Seppo käy muun muassa rapsuteltavana palvelutaloissa ja jakamassa iloa yksinäisille vanhuksille. Yhden koskettavimmista kohtaamisista Seppo koki, kun tapasi kauan kadoksissa olleen veljensä Turon.

Seppo – hyvän mielen konsultti kertoo shetlanninlammaskoiran luonteesta ja koiran hankkimisesta sekä tarjoaa paljon niksejä koiran omistajille. Samalla se on opaskirja ihmisen kasvatukseen.

Seppo-koiran isäntä Petteri Poukka (s. 1982) on viestintäyrittäjä, kirjoittaja ja aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä.

Oma arvioni: Seuraavaksi jaan kanssanne ehdottoman suosikkini Sepon koiramaisista viisauksista. Entisenä koiran omistajana tiedän sitaatin jokaisen lauseen olevan täyttä totta:
”Olen ehkä vain koira, mutta ymmärrän elämää enemmän kuin moni arvaakaan. Jos omistajani on alakuloinen, olen karvainen olkapää. Jos omistajani itkee, saavun syliin lohduttamaan. Jos elämää heittelee omistajaani ja kaikki särkyy, pysyttelen palasien luona. Kun aika on oikea, keräämme palaset yhdessä ja jatkamme eteenpäin. Olen aina omistajani tukena.”
Jos haluat tietää, mitä tapahtui, kun talouspaperirulla tuijotti provosoivasti Seppoa, miten hän suhtautuu imureihin tai millainen olisi Sepon suosikkipizza, jos hän kokkaisi sen itse, lue tämä mielialaa välittömästi kohottava kirja. Suosittelen! Saattaa käydä niin, että sinustakin tulee Sepon fani. 

P.S. Kalenteriin katsoessani muistin, että tänään olisi tiibetinspanielini Dustyn syntymäpäivä, mutta 14 vuoden mittainen yhteinen taipaleemme päättyi jo lähes yhdeksän vuotta sitten. Onneksi mukavat muistot ja tassunjäljet säilyvät kuitenkin sydämessäni ikuisesti. 



Riikka Hänninen: Sokkotreffit elämän kanssa



Kustantaja: Näkövammaiset lapset ry
Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 96 s.

Onko sokea oppilas opettajille ihan tavallinen tyyppi vai pieni enkeli? Millaista on opetella matkustamaan yksin bussilla? Kertoako nettideitille sokeudesta? Hallitseeko vammaisuuden kokemusta vajauden suru vai runsauden ihme? 

Syntymäsokea Riikka Hänninen kutsuu lukijan mukaansa elämänsä kokemuksiin. Hän kertoo, miten näkövamma on vaikuttanut pienen tytön leikkeihin, koululaisen arkeen, nuoruuden epävarmuuteen ja aikuistumisen ensiaskeleisiin. Mukana on niin tarinoita arjen haasteista ja voitoista kuin myös syvää pohdintaa siitä, mikä meitä lopulta määrittelee tai rajoittaa.

Riikka Hänninen on kolmekymppinen laulupedagogi, muusikko ja kirjoittaja. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan vakituisena kolumnistina Näkövammaiset lapset ry:n Silmäterä -lehdessä. Nyt nämä kolumnit ovat yksissä kansissa. 

Hänninen kuvaa elämänmakuisissa kirjoituksissaan avoimesti sitä, kuinka syntymäsokea pärjää näkevien maailmassa. Kommelluksilta ei voi kokonaan välttyä, mutta hyvällä huumorintajulla ja avoimelle mielellä varustettuna hän selviää tiukoistakin tilanteista. Useissa teksteissä tulee ilmi se, että sokeutta suurempana esteenä ovat usein normaalisti näkevien ennakkoluulot sokeita kohtaan. Ja sääli, se on suorastaan myrkyllistä! 

Synnynnäisen liikuntavamman omaavana minun on helppo samaistua moniin Riikan kuvaamiin kokemuksiin. Kuinka mukavaa olisikaan olla vaan Satu eikä arkisissa kohtaamisissa niin usein ensisijaisesti vammainen. Kirjan viimeisessä kolumnissa Hänninen tiivistää mielestäni osuvasti keskeisen viestinsä kaikille näkövammaisten lasten vanhemmille näin:

"Surevat vanhemmat, sulkekaa hetkeksi silmänne ja avatkaa muut aistinne. Tutkikaa maailmaa, sen loputonta runsautta. Miettikää, mitä haluatte opettaa lapsillenne. Mihin valintaan haluatte heitä kannustaa? Minä valitsen runsauden vajauden sijasta. Minun tarvitsee vain avata korvani, vetää syvään henkeä, ojentaa käteni ja tuntea kielelläni maailman maku."

Suosittelen tätä syntymäsokean ihmisen elämän rikkaana näkevää kirjaa lämpimästi kaikille niille, joille sokeana eläminen on vierasta - ellei jopa pelottavaa. Kirjan lukemisen jälkeen asian pelottavuus varmasti vähenee. Kirjan tekstit tarjoavat myös vertaistukea sokeille ja heidän läheisilleen. Sokeus ei ole koko elämä eikä se saisi olla kenenkään yksilön määräävin ominaisuus.

Seppo Lindblom & Pekka Korpinen (toim.): Merkillinen Mauno

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 249 s.

Omintakeinen ajattelija lähipiirin silmin


Presidentti Mauno Koivisto nousi Turun satamasta tohtoriksi, pankinjohtajaksi ja valtakunnan huipulle. Hän piti matalaa profiilia mutta oli vahva vallankäyttäjä. Sotakokemukset, sodanjälkeinen taistelu kommunismia vastaan ja sittemmin työväenliikkeen yhteisstyön rakentaminen jättivät jälkensä Koiviston maailmankuvaan. Hänelle oli ominaista filosofisten kysymysten, ja pitkän uransa aikana hän fundeerasi monia asioita vielä uusiksi, ennen suuria ratkaisuja. 

Sosiaalidemokraattina Koivisto arvosti politiikassa oikeudenmukaisuutta ja kansanvaltaa. Hän oli realisti, joka näki kansainvälisen järjestelmän julman luonteen. Pienten kansojen olemassaolo ei ollut itsestäänselvyys. Siksi Suomen itsenäisyyttä ja suvereniteettia oli hänen mielestään tarkoin varjeltava.

Neljätoista tunnettua kirjoittajaa tarkastelee Koiviston elämän eri vaiheita, ajattelua, toimintaa ja henkistä perintöä. Kirjoittajina ovat Seppo Lindblomin ja Pekka Korpisen lisäksi Tapio Bergholm, Tarja Halonen, Eero Huovinen, Unto Hämäläinen, Jaakko Kalela, Juhani Kaskeala, Kalevi Kivistö, Heikki Koski, Paavo Lipponen, Paavo Löppönen, Mikko Majander ja Ilkka Taipale. 

Oma arvioni: Tässä tuoreessa tietokirjassa tarkastellaan monipuolisesti Mauno Koiviston elämää, persoonaa ja hänen vuosikymmeniä harjoittamaansa politiikkaa. Kirjoituksissa Koivistoa luonnehditaan muum muassa traditionaaliseksi johtajaksi, teräväksi kynänkäyttäjäksi, moniuloitteiseksi  fundeeraajaksi sekä matalan provfiilin mieheksi. Viimeksi mainittu piirre on nähtävissä myös seuraavissa Koiviston kuolinilmoitukseenkin valituissa sanoissa:

"Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."
Tästä lausahduksesta on havaittavissa myös Koivistolle tyypillinen optimismi, jota edustaa myös hänen kenties kuuluisin lauseensa: "Kyllä se siitä!" Mauno Koivisto tuli tunnetuksi huolellisesti harkituista ja loppuun asti hioituista pelkistyksistään, jotka saivat keskustelukumppanit usein hämilleen. Koivisto kirjoitti, puhui ja sai aikaan paljon. 

Kasvatustieteilijänä itselleni oli kiinnostavinta lukea siitä, kuinka aliravitusta ongelmalapsesta tuli hämmästyttävän nopeasti opinnoissaan edennyt ja tohtoriksi väitellyt mies. Mauno Koiviston henkilökohtainen elämäntarina voidaankin nähdä eräänlaisena analogiana siitä, kuinka Suomi nousi vuoden 1944 nollapisteestä teolliseksi hyvinvointivaltioksi. On oikeastaan aika uskomatonta, miten pieni maamme sijoittuu monilla mittareilla mitattuna maailman kärkeen. 

Kuten Tellervo Koivisto Merkillinen Mauno -kirjan julkaisemiseen liittyvässä uutisessa totesi, Mauno oli merkittävä mies. Sen osoittavat niin teoksen toimittajat kuin muutkin siihen artikkelin kirjoittaneet. Jos lähihistorian yhteiskunnalliset kehityslinjat ja poliittinen päätöksenteko kiinnostavat, on Koiviston lähellä toimineiden ja hänet tunteneiden kirjoittajien esittämien näkemysten lukeminen mielenkiintoista, vaikka samat asiat teksteissä jonkin verran toistuvatkin. Kirja sopii erinomaisesti luettavaksi vaikkapa näin eduskuntavaalien alla. 





Markku Pääskynen: Hyvä ihminen

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 149 s.

Millainen on hyvä ihminen? Miksi tehdessään hyvää ihminen saakin aikaan pahaa?
Suomalaisopiskelija päättää lähteä matkalle Eurooppaan opintolainan turvin. Hän ei ole varma miksi, mutta lähdettävä on. Matkan seuraavan etapin sanelee tarot-kortti tai kolikko, mutta miksi monikaan asia ei tunnu hänestä sattumalta? Eivät valitut reitit, eivät ihmiset joihin hän törmää. Kun hän palaa Suomeen, suorittaa opintonsa ja menee töihin, monet muistot osoittautuvatkin virheellisiksi ja jopa valheellisiksi, huolimatta selkeistä muistikuvista ja tunnontarkoista päiväkirjamerkinnöistä. Hän menee naimisiin ja saa lapsen, mutta merkitseekö se suurta onnea vai pelkkää arkista vastuuta?

"On kai kaksi tapaa kokea elämä: pelko ja rakkaus. Ja minä halusin kokea elämän rakkauden avulla. Halusin kiivetä elämänportaiden ylimmälle askelmalle ja avata oven. Halusin tutkia elämän varjopuolia nähdäkseni mistä päin valo niihin lankeaa. Halusin tietää varjon syyn ja valon alkuperän."
Oma arvioni: Hyvä ihminen on Markku Pääskysen (s.1973) vahvatunnelmainen vaellusromaani ja kasvutarina, jossa päähenkilö etsii ennen kaikkea itseään. Hän kaipaa elämälleen tarkoitusta ja haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta elämän merkityksellisyyden löytäminen tuntuu yhtä vaikealta kuin hyvän ihmisen määritteleminenkin. Ehkä kaikki onkin lopulta suhteellista.

Hyvä ihminen on todella monikerroksinen romaani, joka kertoo huomattavasti enemmän kuin paperille painetut sanansa. Se vie lukijansa kiehtovalle matkalle paitsi lukuisiin yksityiskohtaisesti kuvattuihin paikkoihin, niin myös ihmismielen syvyyksiin haastaen tuon tuostakin pohtimaan, mitä on oikeasti tapahtunut ja mikä puolestaan on pelkkää kuvitelmaa. Pääskynen ei siis tarjoa lukijalle mitään valmiiksi pureskeltuna - ja juuri siitä pidin tässä kirjassa erityisesti. Minua viehätti myös kielen kauneus. Romaanissa kiinnostavana yksityiskohtana ovat myös aina välillä  eri tyyleillä kirjoitetut lyhyet tekstit, jollaisiin törmäämme tänä päivänä arjessamme usein huomaamattamme. 

Hyvä ihminen on hyvä kirja, jonka lukemista voin oikeastaan suositella kenelle tahansa elämänsä suuria kysymyksiä miettivälle matkaajalle.