Anne Bert: Annan itseni kuolla
 |
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019 Ranskankielinen alkuteos: Le tout dernier été (2017) Suomentanut: Taina Helkamo Sivumäärä: 144 s. |
Mistä kuolema alkaa?
Anne Bert saa 59-vuotiaana tietää sairastavansa parantumatonta tautia, joka vääjäämättä johtaa kivuliaaseen kuolemaan. Pian hän ymmärtää rakastavansa elämää niin paljon, että päättää antaa itsensä kuolla.
Päätös armokuolemasta saa Bertin tarttumaan elämään tiukemmin kuin koskaan. Hän liikkuu paljon niin kauan kuin jalat kantavat ja viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Hän käy läpi tunteita järkytyksestä ja suuttumuksesta suruun ja luopumiseen, tekee huomioita läheisten ja lääkärien reaktioista ja pohtii kuolemaa. Mitä se on ja milloin se alkaa?
Annan itseni kuolla on kaunis ja kaihoisa teos hetkeen tarttumisesta ja elämästä luopumisesta. Kirja ei saarnaa eutanasian puolesta, vaan auttaa ymmärtämään, miksi joku voi haluta armokuoleman. Bertin teos muistuttaa elämän lyhyydestä ja arkisiltakin tuntuvien asioiden hämmästyttävästä kauneudesta.
Anne Bert saa 59-vuotiaana tietää sairastavansa parantumatonta tautia, joka vääjäämättä johtaa kivuliaaseen kuolemaan. Pian hän ymmärtää rakastavansa elämää niin paljon, että päättää antaa itsensä kuolla.
Päätös armokuolemasta saa Bertin tarttumaan elämään tiukemmin kuin koskaan. Hän liikkuu paljon niin kauan kuin jalat kantavat ja viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Hän käy läpi tunteita järkytyksestä ja suuttumuksesta suruun ja luopumiseen, tekee huomioita läheisten ja lääkärien reaktioista ja pohtii kuolemaa. Mitä se on ja milloin se alkaa?
Annan itseni kuolla on kaunis ja kaihoisa teos hetkeen tarttumisesta ja elämästä luopumisesta. Kirja ei saarnaa eutanasian puolesta, vaan auttaa ymmärtämään, miksi joku voi haluta armokuoleman. Bertin teos muistuttaa elämän lyhyydestä ja arkisiltakin tuntuvien asioiden hämmästyttävästä kauneudesta.
Oma arvioni: Kirjan suomenkielisessä esipuheessa lääkäri Juho Hänninen pohtii, onko ihmisen pakko elää, kun elämältä katoaa mieli ja tarkoitus. Esimerkiksi ALS voi sammuttaa kyvyn iloita siitä, että on elossa. Juuri niin kävi ransakaliselle kirjailijalle Anne Bertille (1958-2017), joka halusi päättää kuolemansa hetken ja matkusti Belgiaan kuolemaan lääkäreiden avustamana.
"ALS on vienyt minulta kaiken. Toiveeni, suunnitelmani, mielikuvitukseni, haluni, fyysisen koskemattomuuteni, itsenäisyyteni, unelmani ja yöni. Se on jättänyt minulle vain kauhun siitä, että tulen haudatuksi elävältä, ja varmuuden siitä, että kuolen pian - tietämättä tarkasti milloin. Kuolemani on jo ohjelmoitu, ja sen ALS on tehnyt yksin."
Mutta eihän kukaan meistä tiedä, milloin elämä kohdallamme päättyy ja miten se tapahtuu - onneksi. Niin ainakin minä ajattelen. Oli paikoin ahdistavaa lukea parantumattoman sairauden synnyttämästä katkeruudesta, kaiken loppumisen aiheuttamasta suuresta tuskasta ja luopumisen vaikeudesta. Mutta Bert tekee sen helpommaksi pukiessa ajatuksensa ja tunteensa sanoiksi kauniisti ja koskettavasti:
"Kivettyneen olemukseni ympärillä kaikki muu on lakkaamatta liikkeessä. Korkeat saarnipuut huojuvat tuulessa, muutama pinjankäpy putoaa maahan. En saa enää kiinni edes ajatuksistani, nekin karkaavat otteestani. Ne ehtivät tuskin muodostua ennen kuin ovat jo poissa, lehahtavat lentoon ja pyrähtävät pilvien perään."
Annen tarinaa lukiessani pysähdyin miettimään jokaisen päivän ja jokaisen hetken ainutkertaisuutta ja elämän arvaamattomuutta. Meille kenellekään ei ole luvattu enempää kuin tämä hetki - seuraavasta ei ole varmuutta. Huominen voi tuoda tullessaan mitä tahansa - tai sitten sitä ei edes tule. Tämä kirja sai minut miettimään luonnollisesti myös kuolemaa.
Kuten tähänkin asti, olen edelleen sitä mieltä, että tehokkaaseen kivunhoitoon ja laadukkaaseen saattohoitoon on panostettava riittävästi, jotta jokainen ihminen voisi elää hyvää elämää loppuun asti ja kuolla arvokkaasti sitten, kun aika on. Anne Bert teki kuitenkin oman äärimmäisen rankan ratkaisunsa. En tuomitse hänen valintaansa, vaikka en näekään elämää täysin samalla tavalla kuin hän.
Minulla ei ole etenevää sairautta, mutta syntymästä saakka vaikeasti liikuntavammaisena tiedän, miltä tuntuu, kun tarvitsee runsaasti apua pärjätäkseen arjessa ihan joka päivä. Vammani mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi en voi varsinkaan enää nykyään tehdä kaikkea haluamaani, mutta en ole katkera enkä missään nimessä koe eläväni epäelämää, jollaiseksi Anne omaa elämäänsä vihollisensa ALS:n kanssa kuvasi. Kuten sairauden eteneminen, vaikeiden asioiden kohtaaminen ja niihin asennoituminenkin on siis aina yksilöllistä. Elämä parantumattoman sairauden tai vaikean vamman kanssakin voi olla hyvää ja elämisen arvoista, tai elämä täysin toimintakykyisenä puolestaan tylsää ja onnetonta. Siksi tietty diagnoosi tai sen puuttuminen ei saa koskaan olla ihmisen arvokkuuden tai elämän mielekkyyden mitta.
Annan itseni kuolla on todella puhutteleva kirja, jota on vaikea suositella kenellekään, mutta ei sitä tosin kannata jättää lukemattakaan, ellei aihe sitten tunnu jostakin syystä liian ahdistavalta. Joten tartu tähän vaikuttavaan ja tunteita täynnä olevaan teokseen silloin, kun hetki tuntuu oikealta.
Kuten tähänkin asti, olen edelleen sitä mieltä, että tehokkaaseen kivunhoitoon ja laadukkaaseen saattohoitoon on panostettava riittävästi, jotta jokainen ihminen voisi elää hyvää elämää loppuun asti ja kuolla arvokkaasti sitten, kun aika on. Anne Bert teki kuitenkin oman äärimmäisen rankan ratkaisunsa. En tuomitse hänen valintaansa, vaikka en näekään elämää täysin samalla tavalla kuin hän.
Minulla ei ole etenevää sairautta, mutta syntymästä saakka vaikeasti liikuntavammaisena tiedän, miltä tuntuu, kun tarvitsee runsaasti apua pärjätäkseen arjessa ihan joka päivä. Vammani mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi en voi varsinkaan enää nykyään tehdä kaikkea haluamaani, mutta en ole katkera enkä missään nimessä koe eläväni epäelämää, jollaiseksi Anne omaa elämäänsä vihollisensa ALS:n kanssa kuvasi. Kuten sairauden eteneminen, vaikeiden asioiden kohtaaminen ja niihin asennoituminenkin on siis aina yksilöllistä. Elämä parantumattoman sairauden tai vaikean vamman kanssakin voi olla hyvää ja elämisen arvoista, tai elämä täysin toimintakykyisenä puolestaan tylsää ja onnetonta. Siksi tietty diagnoosi tai sen puuttuminen ei saa koskaan olla ihmisen arvokkuuden tai elämän mielekkyyden mitta.
Annan itseni kuolla on todella puhutteleva kirja, jota on vaikea suositella kenellekään, mutta ei sitä tosin kannata jättää lukemattakaan, ellei aihe sitten tunnu jostakin syystä liian ahdistavalta. Joten tartu tähän vaikuttavaan ja tunteita täynnä olevaan teokseen silloin, kun hetki tuntuu oikealta.