Leena Ståhlberg: Pienryhmäohjaajan opas

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 169 s.

Tuntuuko, että isojen ryhmien ohjaamisessa yksilö jää jalkoihin? Toisaalta jokaisen henkilökohtaiseen tapaamiseenkaan ei ole aikaa. Tällöin kannattaa kokeilla pienryhmäohjausta. 

Pienryhmäohjauksesta hyötyvät niin nuoret oman paikan etsijät kuin varttuneemmat uusien askelten ottajat. Parhaimmillaan pienryhmäohjaus antaa osallistujille uusia voimavaroja, lisämotivaatiota ja ennen kaikkea vertaistukea. 

Jokaisen ryhmän jäsenen panos on tärkeä, mutta ohjaaja on se, joka mahdollistaa ryhmätoiminnan taian syntymisen. Tämä opas sisältää pienryhmäohjauksen tutkimustiedon lisäksi usieta harjoitteita, pohdintatehtäviä ja valmiita ohjausmalleja eri tilanteisiin. Näiden avulla ohjattavien kanssa voi miettiä esimerkiksi ammatinvalintakysymyksiä, hahmotella omia unelmia, löytää vahvuuksia sekä etsiä kadoksissa olevaa motivaatiota.

Kirja haastaa tehtävien ja kysymysten avulla kehittämään myös omaa pienryhmäohjaajuutta. Opas toimii apuna kaikille niille opinto-ohjaajille, ryhmien vetäjille ja ohjauksen ja valmennuksen ammattilaisille, jotka kaipaavat konkreettista tietoa onnistuneen pienryhmäohjauksen tueksi. Kirjan vinkit sopivat niin pienryhmäohjauksen ensikertalaisille kuin ohjaustapaa aiemmin käyttäneille.

Oma arvioni: Kaikessa ohjaamisessa ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on itse asiassa kysymys kohtaamisesta. Kohtaamisen tulee olla luonteeltaan kunnioittavaa ja rakentavaa ja vuorovaikutuksen dialogista. Siis kohtaa, eli:

Kuuntele
Ole oma itsesi
Huomioi
Tue ja kannusta
Asetu toisen asemaan
Arvosta

Siinä muutamaan sanaan tiivistettynä kirjan keskeinen sanoma. Vaikka aidon kohtaamisen toteuttaminen ei kaikissa ohjaustilanteissa helppoa olekaan, siihen kannattaa ehdottomasti pyrkiä. Ja tästä oppaasta saa ideoita onnistuneiden pienryhmäohjausten toteuttamiseen. On hyvä muistaa, että jokaisella ryhmän jäsenellä on tässä tärkeä rooli, mutta ohjaaja on avainasemassa muun muassa turvallisen ilmapiirin luomisessa ja ylläpitämisessä, jotta kaikki ryhmän jäsenet voivat antaa oman parhaan panoksensa ryhmän hyväksi ja saavuttaa myös omat tavoitteensa - on kysymys sitten vaikkapa uuden uran löytämisestä tai unelmien kartoittamisesta.

Opas tarjoaa ohjaajalle mahdollisuuden myös oman ohjaajuutensa pohdintaan ja analysointiin. Kysymykseen siitä, millainen ohjaaja minä olen, ei ole kuitenkaan helppoa vastata. Varmaa on oikeastaan vain se, ettei ohjaajana voi koskaan olla täysin valmis. On ymmärrettävää, että jokainen uusi ryhmä tuo mukanaan uusia haasteita ja uusia mahdollisuuksia ryhmän taian saavuttamiselle. Mielestäni juuri siinä piileekin kaikenlaisen ohjaustyön suola.

Suosittelen tätä inspiroivaa kirjaa kaikille ohjaustyötä tekeville, niin aloittelijoille kuin konkareillekin. 



 

Kommentit