30 kesäkuuta 2019

Anja Erämaja: Imuri

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 176 s.

Tilanne päällä.
Imuri tuijottaa.
Nainen yrittää.

Oma arvioni: Imuri on kolmen päivän romaani, jossa elämää eletään eteenpäin, vaikka ei se aivan helppoa olekaan. Eikä kevytyrittäminen deadlineineen niin kevyeltä tunnu. Se on omaääninen kertomus yksinyrittäjästä, perheestä ja paheista. Kirja, jossa ihmiset jumittavat, mutta kieli kulkee vapaasti. Imuri on runoilijana paremmin tunnetun Anja Erämajan tuore esikoisromaani. 

29 kesäkuuta 2019

Virpi Salmi: Ottaisin mieluummin ponin ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 120 s. 

Kukapa ei olisi taideteoksen äärellä miettinyt, mitä maalaukset haluavat meille kertoa. Mitä supisevat Ruokolahden eukot? Mitä pohtii Lemminkäisen äiti? Sosiaalisessa mediassa maailmantaiteen meemit ovat naurattaneet jo miljoonia ihmisiä. Onkin jo korkea aika tuoda myös Suomen taide nykyaikaan. 

Virpi Salmi (s. 1973) on vapaa toimittaja, kuvataiteen amatööri ja huumorin ammattilainen.

Oma arvioni: Yksi suurimmista suosikeistani näiden meemien joukossa on yllä olevan kansikuvan ohella tämä, jonka pohjana on Ferdinand von Wrightin Närhiä vuodelta 1887.


Tämän kirjan luettuaan katselee tuttujakin taideteoksia hieman eri tavalla kuin aiemmin.  Ja mikäpä siinä, kyllä taidemaailmaankin huumoria mahtuu ainakin minun mielestäni.

Kari Honkanen: Kuin tuhka tuuleen

Kustantaja: Aikamdia
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 280 s. 

Lasittunut katse tuijotti jonnekin kaukaisuuteen. Huoneen hämärä kietoi hänet syleilyynsä. Näköala sumeni pikkuhiljaa, ja silmäluomet painuivat kiinni. ”Ensi viikolla olisin täyttänyt kuusitoista vuotta”, hän ehti vielä ajatella ennen kuin alkoi vajota hitaasti pois tästä elämästä.


Rikosylikomisario Martti Tuomaisen ja nuoremman konstaapelin Milla Hurmeen pöydälle tulee kiireinen tapaus: psykiatrisen sairaalan leposidehuoneesta on kadonnut alaikäinen tyttö. Aivan toisella rintamalla Kaupunkilehden toimittajaharjoittelija Meri Riistavaara saa vainun, josta on syntymässä vuosisadan skuuppi. Kun vyyhtiä ryhdytään selvittämään, alkaa paljastua kuvio, joka johtaa Lapin sodan ajoista aina Itävallan pitkään ja maineikkaaseen historiaan.

Kari Honkanen kuljettaa lukijaa tapahtumasta ja faktasta toiseen eikä jätä kiveäkään kääntämättä. Kuin tuhka tuuleen on itsenäinen jatko 2012 ilmestyneelle teokselle Uhka menneisyydestä. 

Oma arvioni: En ole lukenut Honkasen aiempaa teosta, mutta ihan mukavasti tämä tarina toimi näin erillisenä teoksenakin. Juoni oli yllätyksellinen. Kirja tarjosi hieman erilaista rikostutkintaa. Voisin luennehtia tätä kevytdekkariksi. Jos väkivaltainen jännitys kyllästyttää, on tämä Honkasen kirja ihan hyvä vaihtoehto. 

Alivaltiosihteeri: Virallisen pituinen se - Kolmiosolmikon parhaat 2010-2016

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Kuvittanut: Pentti Otsamo
Sivumäärä: 256 s.

Viralliset vuodet vierivät

Paljon on vettä virrannut Alivaltiosihteerin tippuvasta hanasta sen jälkeen, kun rillikolmikon edellinen kokoomateos Alivaltiosihteerin virallinen juhlakirja ilmestyi vuonna 2010. Seitsemän vuotta sitten tilaamamme putkiasentaja saapui vihdoin tänä vuonna paikalle ja sen kunniaksi julkaisemme uuden kokoomateoksen, joka sisältää parhaat radioröhkinnät vuosilta 2010-2015. Raikuvien aplodien saattelemana kerromme myös, että kirjasta löytyy ennen julkaisemattomia hupailuja vuodelta 2016. Tervetuloa historian selän taakse menneisiin vuosilukuihin!

Oma arvioni: Monipuolisen kokoelman huumori on taattua Alivaltiosihteeri-laatua palindromeineen päivineen. 


28 kesäkuuta 2019

Kirsti Ellilä: Pohjakosketus

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 326 s.

Ravintolalaiva Kippoa pyörittävät virkaheitto historian lehtori, entinen laivakokki ja toisen miehen vuoksi hylätyksi tullut Aino, joka on menettänyt avioerossa myös työpaikkansa taikurin apulaisena. Ainoa riivaa hellittämätön katkeruus TV-kuuluisuuteen noussutta ex-miestä ja tämän uutta armasta kohtaan, ja lisäksi aikuinen tytär on saanut päähänsä huolestuttavia ja outoja ajatuksia. Kippokin pysyy vain kiikun kaakun pinnalla, vaikka kuppilan toimintaa yritetään piristää jos minkälaisella yrttipiirakalla ja terveysmehulla. Sitten Aino muistaa olevansa merkittävän maakiinteistön omistaja. Pitäisikö se lyödä lihoiksi ja yrittää pelastaa Kippo?

Kirsti Ellilän uusi, railakas romaani pistää asetelmat uusiksi ja leikittelee nokkelasti ajankohtaisilla teemoilla. Hulluttelua vai totta toinen puoli? 

Oma arvioni: Kevyttä kotimaista viihdettä kesäpäivän ratoksi. 

27 kesäkuuta 2019

Belinda Bauer: Näkijä

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Shut Eye (2015)
Suomentanut: Annukka Kolehmainen
Sivumäärä: 405 s.

Anna ja James Buckin nelivuotias lapsi Daniel katoaa kotikadultaan. Hänestä jäävät vain pienet jalanjäljet naapurissa olevan autokorjaamon edustalle valetussa tuoreessa betonissa. Vuosi katoamisen jälkeen Anna on yhä sekaisin surusta, eristäytynyt omiin oloihinsa, ja vaalii jalanjälkiä kuin ainoaa aarrettaan. 

Kun Anna kuulee julkkikseksi kohonneesta meediosta, näkijästä, hän tarttuu tähän viimeisenä oljenkortenaan. Myös poliisi on meedion avusta kiinnostunut selvittäessään vuosi sitten kadonneen Edie-tytön tapausta. Vieläkö on toivoa lasten löytämisestä, näin pitkän ajan jälkeen?

Piinaavan jännittävä juoni imaisee mukaansa, ja omaääninen, taitava kertoja onnistuu yllättämään lukijan hätkähdyttävällä tavalla. 

Oma arvioni: Lapsen katoaminen on varmasti yksi vanhempien pahimmista painajaisista. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä suuremmaksi pelko lapsen lopullisesta menettämisestä kasvaa. Danielin äidin surua ja sen mukanaan tuomaa kokonaisvaltaista epätoivoa kuvataan kirjassa todella koskettavasti. Vaikka kaappaajan henkilöllisyys ei pysynyt  salassa loppuun asti, teon motiivi kuitenkin säilyi ainakin minulle mysteerinä viimeisille sivuille saakka. 

Kaikki kirjan henkilöhahmoista olivat kiinnostavia omalla tavallaan, mutta toiset heistä olivat toki huomattavasti ärsyttävämpiä kuin toiset. Jokainen lukija muodostakoon heistä omat näkemyksensä, joten en kerro tässä sen enempää. Suosittelen Näkijää laadukkaan psykologisen jännityksen ystäville. 

26 kesäkuuta 2019

Ingar Johnsrud: Metsästäjä

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2017
Norjankielinen alkuteos Kalypso (2016)
Suomentanut: Arja Kantele
Sivumäärä: 425 s.

Miten napata murhaaja, jolla ei ole mitään menetettävää?


Oslon poliisi on ymmällään. Juuri löytynyt ruumis näyttää kuuluvan miehelle, joka on julistettu kuolleeksi jo kaksikymmentä vuotta aiemmin. Samaan aikaan nuori poika menehtyy virustautiin, joka on kadonnut maapallolta vuosikymmeniä sitten. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa?

Pian paljastuu, että vyyhdin ytimessä on norjalainen erikoismerijääkärien joukko, joka teki 1990-luvulla karmivan löydön venäläisestä laboratoriosta. Ylikonstaapeli Fredrik Beier ja rikostutkija Kafa Iqbal ymmärtävät kauhukseen jahtaavansa murhaajaa, jolla on mielessään mittava kosto ja käsissään hirvittävän vaarallinen ase.

Oma arvioni: No niin, nyt luin sitten Beier & Iqbal -sarjan toisen osan. Metsästäjä tarjosi monitahoista ja tiheätunnelmaista jännitystä. Ihan kelpo dekkari siis tämäkin. 


25 kesäkuuta 2019

Arne Dahl: Sydänmaa

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Inland (2017)
Suomentanut: Kari Koski
Sivumäärä: 348 s.



Pimeydessä ei ole kipua.
Kun ex-poliisi Sam Berger avaa silmänsä, hänellä ei ole aavistustakaan missä hän on. Kaikki ympärillä on valkoista ja hahmotonta. Kun entinen turvallisuuspoliisin soluttautuja Molly Blom ilmestyy hänen vierelleen, käy ilmi että he pakenevat oikeutta, joka ei ole enää oikeamielinen.

Berger ja Blom saavat tehtävän, joka liittyy vanhaan järkyttävään murhaan. Murhaaja on ollut vankilassa jo pitkään, mutta onko hän oikea syyllinen? Tutkimusten edetessä Berger joutuu kasvotusten oman menneisyytensä kanssa. Voivatko Berger ja Blom luottaa edes toisiinsa?

Sydänmaa on matka pimeyden jääkylmään ytimeen.

Oma arvioni: En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, Rajamaat, joten en ole täysin kärryillä siitä, mitä kaikkea aiemmin on tapahtunut. Mutta melko pian selviää kyllä, että julman sarjamurhaajan jäljillä ollaan  Pahuudella ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoja. Sydänmaa on oikeastaan kaikkea muuta kuin leppoisaa luettavaa, mutta eipä koukuttavalta dekkarilta sellaista odotetakaan. Tunnelma on ahdistava, tarina suorastaa karmea, mutta siitä huolimatta kirja on luettava suorastaan ahmien. Dahl siis tosiaan tietää, mistä dekkarifani tykkää. Ja, mikä parasta, jatkoa on luvassa, sillä moni kysymys jäi vielä kutkuttamaan mieltä... 

24 kesäkuuta 2019

Tim Weaver: Uhri

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Chasing the Dead (2015)
Suomentanut: Maikki Soro
Sivumäärä: 384 s.

Vuosi sitten Alex Towne löydettiin kuolleena. Kuukausi sitten hänen äitinsä näki hänet kadulla. Mary Towne on varma asiastaan. Hän on nähnyt kuolleeksi julistetun poikansa Alexin ilmielävänä. Kadonneita henkilöitä jäljittävä yksityisetsivä David Raker on entinen toimittaja, joka jätti työnsä vaimonsa sairastuttua vakavasti. Tämän kuoltua Raker on henkisesti hukassa eikä vielä sinut uuden uransa kanssa. Kun Mary Towne pyytää pyytää apua kuolleen poikansa jäljittämisessä, hän ei ensin näe muuta mahdollisuutta kuin kieltäytyä. Lopulta Raker kuitenkin ottaa jutun tutkittavakseen.

Tutkinnan edetessä Alexin elämästä alkaa paljastua asioita, joista hänen äidillään ei ole aavistustakaan. Pojan menneisyydessä on synkkiä salaisuuksia, joiden paljastumisen ryhmä kylmäverisiä tappajia aikoo estää hinnalla millä hyvänsä. 

Oma arvioni: Uhri on David Rakerista kertovan trillerisarjan vahva ja hyytävän jännittävä avausosa. Sujuva kerronta ja jännittävät käänteet veivät mennessään niin, etten malttanut juurikaan kirjaa käsistäni laskea. Eipä tässä muuta kuin uusia suomennoksia odottelemaan, sillä kirjoja on tiettävästi julkaistu jo yhdeksän. On aina hienoa löytää uusia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia.

P.S. Huomasin blogin kävijämäärän ylittäneen jo 200 000 vierailijan rajan. Kiitos teille kaikille! 💓 

23 kesäkuuta 2019

Satu Pihlaja: Aikaansaamisen taika - Näin johdat itseäsi

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 268 s. 

Aikaansaamisen taidot tehostavat ajankäyttöä ja synnyttävät mielihyvää ja energiaa. Asioiden etenemisen myötä itseluottamus kasvaa ja hommat hoituvat.

Aikaansaamisen taika esittelee ajattelutapoja ja tekniikoita, joilla parannat aikaansaamistasi nopeasti ja helposti: valitset vain tavoitteesi ja opettelet ajattelemaan hieman toisin. Kirjan neuvoilla opit asettamaan konkreettisia tavoitteita ja luomaan toimintasuunnitelmia. Alat tuntea itsesi paremmin ja tunnistat vahvuutesi. Tiedät, miten ajatuksesi ja tunteesi vaikuttavat tekemisiisi ja oivallat, miten niitä voi säädellä. Itsesi kehittämisestä tulee osa arkeasi.

Itsensä johtamisen taidot ovat tarpeen nykyajan työelämässä, ja erityisen arvokkaita ne ovat kaikille niille, joiden työ edellyttää itsenäistä suunnittelua ja oman työskentelyn ohjaamista. Kiinnostavien tapauskertomusten ja konkreettisten harjoitusten siivittämänä Aikaansaamisen taika sopii niin työhön kuin vapaa-aikaan.

Oma arvioni: Kelpo ideoita ja hyviä harjoituksia. Kirjan tarjoamien "oppien" todellinen testaaminen saa toki jäädä syksyyn. Nyt on vain aika lomailla ja ladata akkuja. Jos tuskailet muun muassa ajankäyttöön liittyvien kanssa, on tämä kirja varmasti tutustumisen arvoinen. Suosittelen. 

Ingar Johnsrud: Risti

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Norjankielinen alkuteos: Korset (2018)
Suomentanut: Jonna Joskitt Pöyry
Sivumäärä: 427 s.

Ihmishenget salaliiton sätkynukkeina

Salaista sotilasoperaatiota tutkinut yritysjohtaja murhataan. Saman tapauksen jäljille päässyt toimittaja katoaa. 

Rikoskomisario Fredrik Beier alkaa purkaa arvoistusten vyyhtiä. Esiin nousevat hänen oman menneisyytensä haamut. Kun petosten verkosto alkaa paljastua, luottamus läheisiinkin murenee. Katkeruuden taakka painuu Fredrikin harteille. Voiko mies, jolta on viety kaikki, pelastaa ihmiskunnan tuholta.  

Oma arvioni: Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tästä salaliiton ytimeen sukeltavasta dekkarista todellakaan puutu. Jännitys pysyy yllä loppuun asti. Tarina on varsin synkkä, mutta sujuva kerronta vie mennessään.  Näin kesähelteillä oli virkistävää piipahtaa Oslon lumisilla kaduilla.  Hivenen epävakaa komisario Beier ja lahjakas tutkija Iqbal ovat päähenkilöinä kiinnostavia. Heidänkin kohdallaan seuraava lainaus pitää mainiosti paikkansa:

"Menneisyys tekee meistä sen, mitä olemme. Mutta sitä, mitä meistä tulee, se ei määrää."



Olen aiemmin lukemut Johnsrudin (s. 1974) tuotannosta hänen esikoisteoksensa Wieniläisveljeskunnan. Lukupinossa odottaa vuoroaan myös sarjan toinen osa Metsästäjä. 

21 kesäkuuta 2019

Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: The Golden Tresses of the Dead (2018)
Suomentanut: Maija Heikinheimo
Sivumäärä: 367 s.

Häähumua, kermakakkua ja irtileikattu sormi

Syksy on saapunut Bishop´s Laceyn kylään Englannin maaseudulla. Muutoksen tuulet puhaltavat Buckshawin kartanossa, jossa päämajaansa de Lucen perheen ohessa pitää Arthur Dogger & Associatos -etsivätoimisto. Kesän väistymisestä huolimatta kylän tunnelma on aurinkoinen, sillä kaksitoistavuotiaan mestarikemisti Flavia de Lucen sisar Ophelia on viimein valmis astumaan avioliiton satamaan.

Hääseremonia ei kuitenkaan suju aivan perinteisen kaavan mukaan, sillä bestman katoaa kuin tuhka tuuleen ja häävieraiden huomion varastaa vihkimisen sijaan spontaani vatsastapuhujan esitys. Outojen sattumien ketju huipentuu, kun Ophelia iskee kakkulapionsa valtavaan hääkakkuun ja huomaa kermaherkun sisältä pilkottavan irtileikatun sormen. 

Arvoituksellisia murhia rakastavalle Flavialle sormi on paljon kakkua herkullisempi tapaus, ja vasta perustettu etsivätoimisto ottaa kernaasti tapauksen ratkottavakseen. Ketä syyttävä sormi lopulta osoittaakaan.

Oma arvioni: Mukavan kepeä dekkari kesäloman alun kunniaksi. Maailmalla suuren suosion saavuttanut Flavia de Luca -sarja on edennyt nyt siis jo kymmenenteen osaansa. Vauhdikasta menoa ja kekseliäitä tutkimuksia riittää tässä uusimmassakin arvoituksellisessa kirjassa. Päähenkilön erilaisuus rikoksia ratkoviin harmaapäisiin miehiin verrattuna viehättää, vaikka en sarjaa kovin paljon ole lukenutkaan, ainakaan vielä. 

19 kesäkuuta 2019

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 215 s.

"Arkkitehti haistaa laudankappaletta, haistaa syvään, sillä siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen."

Kevät 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, Itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta. 

"Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?"

Helsingistä ei koskaan tullut oikeaa kotia, mutta siitä tuli elämäntyö, jonka inhimillistä hintaa Engel puntaroi hiljaisissa mietteissään kuolemaansa saakka. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen fiktiivinen yöpäiväkirjansa vuosilta 1816 - 1840.

Oma arvioni: Näin pitkään oli odotettava ennen kuin tuli juuri sopiva hetki tämän kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2016 napanneen Jukka Viikilän esikoisromaanin lukemiselle. Viikilän kieli on runollisuudessaan kaunista. Kauas historiaan sijoittuva tarina on sekä kiinnostava että elämänmakuinen. Luulenpa, että Helsingin hyvin tuntevat saattavat lukiessaan tuntea ikään kuin kulkevansa kaupungin kaduilla. Päiväkirjamuotoinen toteututus on mielestäni tämän kirjan kohdalla varsin onnistunut, vaikka en yleensä päiväkirjaromaaneista erityisemmin pidäkään. Seuraava lainaus on yksi suosikkikohdistani. Varsin osuvaa luonnehdintaa elämän hetkellisyydestä ja sanojen vaikuttavuudesta:

"Elämä on kiireinen harjoitus, kaikki asiat kohdataan vain kerran. Varsinaista kertaa ei tule. Mikään asia ei toistu samanlaisena, vaikka päiväkirjani toisteisuus uuvuttaa jo itseänikin. Vain sanat toistuvat, koska niiden tarkoitus on tuoda rauha."
Romaani on kertomus paitsi taitavan arkkitehdin visualisoinnin voimasta, myös hieno kuvaus koetusta ulkopuolisuudesta, monisyisestä surusta ja sydäntä raastavasta koti-ikävästä. Pidin erityisesti siitä, että kokonaisuus avautui lukiessa pala kerrallaan, aivan kuin muurari muuraisi tiiliä yksi kerrallaan. Ja vasta, kun viimeinenkin tiili on saatu paikalleen, kokonaisuus on valmis. Jos et ole vielä lukenut tätä teosta, suosittelen. 


  

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. Nyt. - Ajankohtainen yhteiskuntaoppi

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 156 s.

Kyllä ei kansa tiedä. Eikä herrat. Mielensäpahoittaja tietää. 

Tässä teoksessa kansakunnan virallinen jäärä käy läpi yhteiskunnan kipupisteet. Ihmiset tarvitsevat vastuita ja velvollisuuksia, eivät vain vapauksia ja oikeuksia. Turvallisuus syntyy tuttuudesta ja siitä, että jokaisella on hommansa. Vanhukset ovat ihmisiä, eivät kulueriä. Ja jos jokainen ihminen huolehtisi seitsemästä lähimmästään, ongelmat katoaisivat. 

"Kyllä on saatu helppo tuntumaan vaikealta. Koululainen ei jaksa herätä kouluun, työikäinen ei jaksa tehdä lounaan jälkeen töitä. On tavoiteltava uutta ja ihmeellistä, mutta matkat, alkkohooli, kuvittelukertomukset ja sokeriruoat eivät riitä. Tämän päivän 39-vuotias tekee vähemmän kuin 1930-luvun 9-vuotias. Muista tämä, kun suret kohtaloasi huoneihminen. 

Oma arvioni: Kyllä ei tätä kirjaa lukiessa tarvinnut mieltään pahoittaa. Mielensäpahoittaja esittää jälleen kerran perusteltuja ajatuksiaan yhteiskuntamme kehityksestä ja nykytilasta. 

"Siellä mistä minä tulen, lapsilisä tarkoitti kerran vuodessa yhtä lasta lisää perheeseen. Joka kolmannelle riitti kengät, joka kahdeksas pääsi koulutielle, joka kymmenes sai hammashoitoa." 


Hyvinvointiyhteiskunnassamme moni asia on sentään paremmin kuin ennen, vaikka ongelmia on edelleen. Tällä kertaa poliitikkoja ja heidän toimiaan tarkastellaan erityisen tarkkanäköisesti, kun kirjassa etsitään vastauksia lukuisiin päivänpolttaviin kysymyksiin aktiivimallista ilmastonmuutokseen ja verotuksesta vanhustenhuollon hoitajamitoitukseen, josta Minä Itte toteaa osuvasti näin:

"Kokonaista ihmistä pitää hoitaa kokonaisen ihmisen. Hänelle on järjestettävä aikaa ja mahdollisuus hoitaa työnsä niin hyvin kuin koulutus, kokemus ja taidot mahdollistavat. Hoitajalle eivät kuulu siivoojan, talonmiehen ja järjestyksenvalvojan hommat. Hoitajan ei pidä keittää perunoita, koska se on keittäjän homma."

Jos perinteiset yhteiskuntaopit tuntuvat liian raskailta luettavilta, suosittelen lämpimästi tätä erilaista yhteiskuntaoppia. Sen luettuasi saatat hyvinkin seurata vastavalittujen kansanedustajien ja ministerien toimintaa ikään kuin uusin silmin unohtamatta myöskään isojen maiden johtajia. Meillä suomalaisilla on taas nelisen vuotta aikaa miettiä myös omia vastauksiamme vaalikoneiden esitämiin kiperiin kysymyksiin, kun seuraavan kerran edustajiamme valitsemme - ja saamme samalla oikeuden valittaa silloin, kun aihetta on. 

Tätä vuoden 2019 kirjan ja ruusun päivän kunniaksi ostaamaani kirjaa lukiessa oli hauskaa "nähdä ja kuulla" Heikki Kinnunen karvalakissaan pohtimassa pieniä ja suurempiakin asioita. Se teki lukukokemuksesta tavallistakin viihdyttävämmän. 

Kuinka väärässä Tuomas Kyrön (s. 1974) ala-asteen opettaja olikaan todetessaan, ettei pojasta koskaan tulisi yhteiskunnan täysivaltaista jäsentä.  No, kiitos tämän pahasti erehtyneen kasvattajan, Kyröstä tuli kirjailija, joka pohtii teoksissaan, mitä yhteiskunta kenellekin on - ja saa lukijansakin pohtimaan. Kyllä ei ole huono asia sellainen puntarointi. 

18 kesäkuuta 2019

Kirja-arvio: Inger-Mari Aikion 69 čuoldda - 69 pylvästä

Kustantaja: DAT
Julkaisuvuosi: 2019
Runojen suomennokset: Inger-Mari Aikio ja Helena Sinervo
Kuvittanut: Sunná Valkeapää
Sivumäärä: 152 s.

Nyt luin jotain sellaista, mitä en ole lukenut koskaan aiemmin - nimittäin saamenkielistä runoutta. No, jos ihan rehellisiä ollaan, luin nuo suomennetut runot ja silmäilin saamenkieliset säkeet, koska en kyseistä kieltä osaa. Lukukokemus oli siis poikkeuksellinen. Erityisen siitä teki myös Inger-Mari Aikion (s. 1961) runojen teema: naisten kokema seksuaalisuus erilaisten kumppaneiden kanssa. Aihe, jota saanelaisessa kirjallisuudessa ei ole juurikaan aiemmin käsitelty.

Vahvoilla teksteillään runoilija riikkoo siis rohkeasti tabuja. Kerronnan voimallisuutta täydentää Sunná Valkeapään kuvitus. Runoissa äänessä ovat naiset, jotka puhuvat avoimen suorasanaisesti niin haluistaan, seksuaalisesta mielihyvästä, seksuaalisuuteen liittyvistä suorituspaineista ja peloista kuin ulkonäköihanteistakin. Naisen pitäisi olla rypytön, karvaton ja eri kehonosiltaan juuri oikeanlainen, jotta hän kelpaisi sekä itselleen että miehille, vai pitäisikö sittenkään...

Teoksen runoissa naiseudesta ja seksuaalisuudesta muotoutuu samanaikaisesti monimuotoinen ja kompleksinen kokonaiskuva: välillä halut hyrräävät, välillä uinuvat. Usein nautitaan, mutta joskus myös petytään - niin kuin elämässä yleensäkin. Joskus aikaa ei ole, joskus paikka on väärä eikä partnerikaan ole ehkä sittenkään  se oikea. Joskus taas järki voittaa tunteet. Mutta silti: 

"álo mielas
don ja du
. . .
sinä ja sinun
aina mielessä"
Voin suositella 69 pylvästä kirjaa puhumattomuuden muuria murtavan runouden ystäville ja kaikille rohkeille naisille. 

P.S. Kiitos kirjailijalle saamastani arvostelukappaleesta. 

Yuval Noah Harari: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen käännös, josta suomennos on tehty: Homo Deus - A Brief History of Tomorrow (2015)
Suomentanut: Jaana Iso-Markku
Sivumäärä: 447 s.

Mihin jatkamme tästä?

Mitä tapahtuu demokratialle, kun Google ja Facebook tuntevat poliittiset näkemyksemme paremmin kuin me itse? Entä miten käy hyvinvointiyhteiskunnan, kun teknologian kehittyminen ajaa osan ihmisistä työmarkkinoiden ulkopuolelle ja tekee heistä tarpeettomia? Miten voimme suojella ihmiskuntaa ja planeettaamme oman lajimme tuhovoimalta?

Sapiens-kirjallaan tunnetuksi tullut Yuval Noah Harari pohtii uutuuskirjassaan Homo deus ihmiskunnan seuraavia askeleita. Sapiensissa tarkasteltiin, miten lajimme valloitti maailman ainutlaatuisella kyvyllään uskoa yhteisiin myytteihin jumalista, rahasta, tasa-arvosta ja vapaudesta. Homo deus -kirjassa katse kääntyy kohti tulevaisuutta: mitä tapahtuu, kun vanhat myytit yhdistetään uusiin, jumalankaltaisiin teknologioihin kuten tekoälyyn ja geenitekniikkaan?

Homo deus tarjoaa kurkistuksen 2000-lukua muovaaviin unelmiin ja painajaisiin. Hararille tyypilliseen tapaan teos nivoo yhteen luonnontieteitä, historiaa, filosofiaa ja monia muita tieteenaloja. Tässä on ihmisen evoluution seuraava taso: Homo deus.

Oma arvioni: Kuten yllä olevasta kustantajan esittelytekstistäkin näkee, kirjassa esitetään lukuisia isoja kysymyksiä. Etsiessään vastauksia eri tieteiden näkemyksiä yhdistellen Harari tulee maalanneeksi kiinnostavan mutta samalla myös pelottavan kuvan ihmislajin tulevaisuudesta. Olemme nimittäin tulossa tiemme päähän ja paikkamme tulee nappaamaan Homo deus - biologisen organismin ja koneen yhdistelmä. 

Harari haluaa teoksellaan ravistella ajatteluamme ja sen hän todella tekeekin. Homo Deus on kirja, johon on mahdotonta suhtautua kevyesti. Se pistää lukijansa todella pohtimaan, mistä olemmekaan tulleet ja minne olemme menossa. Tai ainakin luulemme menevämme, ihmismieltä kun on toistaiseksi mahdoton täysin ymmärtää. Hararin kirja sekä murtaa ennakkoluuloja että provosoi. Kannattaakohan kuolemattomuutta, onnellisuutta ja jumalallisuutta todella tavoitella. Niistä kun pääsevät osallisiksi vain harvat... Ennen kuolimme nälänhätään, kulkutauteihin ja sotiin, tänään meidät tappaa entistä useammin ylensyönti, itsemurha tai vanhuus. 

Pidän Hararin terävän analyyttisesta kirjoitustyylistä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita menneisyydestä ja huolissaan tulevaisuudesta.  Vaikka tämä dystopia ei kaikessa synkkyydessään ruusunpunainen olekaan,  on se mielestäni kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen. 


15 kesäkuuta 2019

Kirja-arvio: Héctor Garcían & Francesc Mirallesin Ikigai - The Japanese Secret to a Long and Happy Life

Kustantaja: Penguin Random House
Julkaisuvuosi: 2017
Espanjankielinen alkuteos: Ikigai: Los secretos de Japon para una vida larga y feliz (2016)
Kääntänyt: Heather Cleary
Sivumäärä: 272 s.

Tässä inspiroivassa opaskirjassa tutustutaan ikigain mysteeriin, joka paljastaa meille pitkän ja onnellisen elämän salaisuuden japanilaisittain. Japanissa uskotaan, että jokaisella ihmisellä on oma ikigai eli ainutkertainen syy elää ja nousta joka aamu ylös sängystä. Sitä etsiessä saamme elämäämme onnellisuutta ja mekityksellisyyttä terveyttä ja menestystäkään unohtamatta. Keskeistä on, että löydämme omat tavoitteemme, joihin pyrkiminen tuo elämäämme flown. On tärkeää tehdä asioita, joista nautimme ja olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden seurassa viihdymme, ja mikäli mahdollista, ns. myrkylliset kanssaihmiset kannattaa kiertää kaukaa. 

Kirjassa tarkastellaan elämää Ogimin kylässä lähellä Oginawaa. Kyseinen paikka on yksi harvoista niin kutsutuista sinisistä vyöhykkeistä, joissa alueen asukkaat elävät muuta maailmaa yleisemmin yli satavuotiaiksi ja säilyvät elinvoimaisina korkeaan ikään saakka. Pitkäikäisyys näyttäisi olevan monen tekijän summa: positiivinen elämänasenne, terveelliset elämäntavat, iloa tuottavat ihnissuhteet ja sekä mentaalinen että kehollinen aktiivisuus kannattaa, jos mielit elää pitkän ja onnellisen elämän. 

"Syö ja nuku niin elät pitkään. Sinun on opittava rentoutumaan" 

Siinäpä hyvä ja yksinkertaiselta tuntuva elämänohje  eräältä 117-vuotiaalta, mutta ei aina kuitenkaan niin itsestään selvästi toteutettavissa hektisessä nykymaailmassa. No, toisaalta paikalleen ei saakaan jämähtää, sillä sekä mieli että keho kannattaa pitää liikkeessä. Japanilaisen sananlaskun mukaan vain aktiivisena pysyminen saa ihmisen haluamaan elää satoja vuosia. Resilienssin ja flown pohtiminen pitävät huolen mielen liikkumisesta ja kehoaan voi puolestaan liikuttaa kirjassa esitettyjen kuvitettujen fyysisten harjoitusten avulla, mukana on muun muassa joogaa ja taijiita. 

Jos et ole vielä löytänyt omaa ikigaitasi, mutta haluaisit löytää sen, tästä opaskirjasta voi olla sinulle apua. Mielestäni tämä kirja on kiinnostavaa luettavaa kaikille mielekkäästä elämästä ja japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneille ihmisille. Tarkoitukseni oli tutustua tähän kansainväliseen bestselleriin vasta kesälomalla, mutta en lopulta malttanutkaan odottaa ihan sinne asti. Voisin suositella tätä ajattelua avartavaa kirjaa  hieman erilaiseksi kesälukemiseksi vaikkapa jännittävien dekkareiden vastapainoksi.

P.S. Kirja on julkaistu myös suomeksi Satu Ekmanin kääntämämä ja  Gummeruksen  kustantamana vuonna 2018 nimellä Ikigai - Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. 




Kirja-arvio: Robert I. Suttonin Työpaikan kusipäät - Selviytyjän opas

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: The Asshole Survival Guide (2017)
Suomentanut: Juuso Arvassalo
Sivumäärä: 238 s.

Professori Robert I. Sutton on kirjoittanut hyödyllisen oppaan ihan jokaiselle, joka on joutunut elämässään tekemisiin epämiellyttävän ja huonosti käyttäytyvän tyypin siis suoraan sanottuna, kusipään, kanssa.  Sutton on jaotellut kusipäät neljään eri tyyppiin, joista itse tunnistan kohdanneeni ainakin selkäänpuukottajia ja mitätöijiä. Kirjaa lukiessa käy selväksi, että erilaisia kusipäitä ja paskiaisia tuntuu löytyvän joka alalta ja kaikenlaisissa asemissa olevista ihmisistä. 

Tämä kirja tarjoaa tehokkaita keinoja selviytyä heistä. Ala-arvoisesti toisia kohtelevat ihmiset aiheuttavat meille usein ahdistusta, uupumusta ja epätoivoakin.  Onneksi selviytymisstrategioita löytyy, ja monet tämän oppaan ohjeista ainakin vaikuttavat yksinkertaisilta. Sutton lupaa, että niiden avulla voimme taistella kaikkia elämäämme ankeuttavia henkilöitä vastaan. Meillä on oikeus kamppailla arvokkuutemme puolesta, mutta meidän tulee tehdä se fiksusti. Juuri siihen tämä opas tarjoa monenlaisia keinoja, mutta samalla se kertoo senkin, miten kusipäitä vastaan taistellessa ei kannata toimia. 

Kirjassa esitellään muun muassa välttelytekniikoita, joilla on mahdollista vähentää altistusta ja ajattelutapoja, jotka suojelevat sieluamme. Sutton kehottaa myös tarkastelemaan kriittisesti omaa käyttäytymistämme, jotta sisäinen ilkiömme pysyy kurissa. On parempi olla osa ratkaisua kuin ongelmaa. Vaikka oppaassa kehotetaankin taistelemaan kusipäitä vastaan, siinä varoitetaan myös siihen liittyvistä riskeistä. Sutton osoittaa, että oikealla asenteella ja hyvällä toimintasuunnitelmalla meidän on helpompaa pitää päämme kylmänä, jolloin pystymme estämään kusipäiden yritykset pilata elämäämme.

Toivoa antavalla kirjallaan hän kannustaa meitä olemaan itsevarmoja, mutta ei täysin varmoja. Jos haluat tietää, mitä tämä voisi juuri sinun tilanteessasi tarkoittaa, sinun kannattaa tutustua  oppaaseen. Entä, vaivaako sinua kenties kusipääsokeus? Siihenkin löydät vastauksen tästä kirjasta. Uskon, että tämän kirjan lukemisen jälkeen työpaikoilla ja muuallakin vastaan tulevien mänttien tunnistaminen ja kohtaaminen on aiempaa helpompaa. Siksi suosittelen tätä mainiota opasta sinullekin. Kirjansa  loppusanoissa Sutton toteaa osuvasti näin:
"Jos jaamme mahdollisimman paljon lämpöä muille ihmisille aiheuttamatta vahinkoa heille tai itsellemme, tällä planeetalla olisi paljon enemmän säädyllisyyttä ja hyviä tapoja - ja paljon vähemmän kusipäitä."











14 kesäkuuta 2019

Denise Rudberg: Kun kello lyö viisi

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: När klockan slår fem (2015)
Suomentanut: Anu Koivunen
Sivumäärä: 280 s.

Mikään ei ole sitä miltä näyttää...

Marianne Jidhoff on yli 50-vuotias syyttäjänsihteeri, joka nauttii hyvästä viinistä. Hän saa kollegoineen selvitettäväkseen tunteita herättävän tapauksen: raiskaaja kylvää pelkoa Tukholman hienostokortteleissa. Östermalmin raiskaaja valitsee uhrinsa huolellisesti ja murtautuu heidän kotiinsa, kun he nukkuvat. 

Kun yksi raiskaajan uhreista murhataan, Jidhoff alkaa epäillä, että tapahtumilla on yhteys kahdenkymmenen vuoden takaiseen raiskausten sarjaan Lundissa. Mutta mitä Lundissa tapahtui? Vanhasta tutkinnasta paljastuu valtavia aukkoja, ja Jidhoffin ryhmä on vakavan pähkinän äärellä.

Oma arvioni: Löytyipä jälleen "uusi" ruotsalaisdekkaristi, jonka tuotantoon en ole aiemmin tutustunut. Kirjasarjan lukemista ei toki kannattaisi aloittaa suoraan viidennestä osasta, mutta tällä kertaa nyt vain kävi niin. Eipä asioa tämän kirjan kohdalla suuremmin haitannutkaan, sillä kirjan alussa esitellään niin teoksen värikkäät henkilöt kuin heidän historiaansakin. Joten aika helposti pääsi kärryille siitä, kuka on kuka. 

Tarina eteni sujuvasti, mutta en erityisemmin pitänyt kokonaisuudesta. Ehkä chick lit -elementtejä oli tässä kirjassa  minun makuuni loppujen lopuksi hieman liikaa. Jos kuitenkin etsit kevyempää jännitystä tarjoavaa dekkaria, jossa ei raakuudella mässäillä, on Marianne Jidhoffin tähdittämä Kun kello lyö viisi ihan viihdyttävää luettavaa. 

Walter Isaacson: Leonardo da Vinci

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Leonardo da Vinci (2017)
Suomentanut: Tero Valkonen
Sivumäärä: 592 s.

Mestariteos kaikkien aikojen mestarista


Leonardo da Vinci oli visionääri, jonka kyky yhdistää taidetta ja tiedettä teki hänestä historian luomisvoimaisimman neron. Toscanassa vuonna 1452 syntynyt Leonardo suuntasi uteliaisuutensa niin anatomiaan, fosiileihin, lintuihin, lentäviin koneisiin, aseisiin, optiikkaan, kasvitieteeseen, geologiaan, veden virtaukseen kuin kuvataiteisiinkin. Hänestä tuli renesanssi-ihmisen perikuva. 

Tunnettu elämäkerturi Walter Isaacson on luonut Leonardon muistiinpanojen pohjalta kiehtovan ja inspiroivan teoksen, joka paljastaa tieteilijän, taiteilijan ja ihmisen vertaansa vailla olevien saavutusten takana. Isaacson myös osoittaa, että Leonardon nerous pohjautui taitoihin, joita jokainen meistä voi kehittää. 

Oma arvioni: Leonardo da Vincin kyky yhdistellä taidetta, tiedettä, teknologiaa, humanistisia aloja ja mielikuvitusta on ollut suorastaan hämmästyttävää. Hän oli kiistatta nero mutta itseoppinut sellainen - synnynnäinen tarkkailija ja kokeilija, joka luotti ehtymättömän uteliaisuuden ja tarkan havainnoinnin voimaan. Tarvitaan myös uskallusta ajatella toisin, niinhän ulkopuoliset ja kapinalliset ovat kautta aikojen tehneetkin. Leonardoa kiehtoivat lukuisat kysymykset: miten linnut lentävät, kuinka rakentaa koneita, joilla ihminen voisi lentää. Hän halusi selvittää myös sen, mikä on ihmisen universaali mitta. Vastauksia etsiessään hän yhdisteli ennakkoluulottomasti tieteelliset ja taiteelliset toimensa. 


Leonardo da Vincin ensisijaisena lahjana oli kuitenkin maalaustaito, tunnemmehan kaikki varmasti hänen teoksistaan ainakin Mona Lisan arvoituksellisine hymyineen. Juuri kyseinen maalaus huipensi elämän, joka oli omistettu kyvylle löytää luonnon ja taiteen leikkauspiste ja pysyä siinä. Taiteilija halusi siis hämärtää rajoja niin taiteen ja tieteen, todellisuuden ja fantasian, kokemuksen ja mysteerin sekä kappaleiden ja niiden ympäristön välillä. Valitettavasti Leonardo ei kuitenkaan julkaissut havaintojaan, mikä vähensi hänen merkitystään tieteenhistoriassa, mutta se ei suinkaan vähentänyt miehen nerokkuutta. Onneksi hänen paperille tekemänsä muistiinpanot ovat säilyneet yli viisisataa vuotta, sillä mekin voimme oppia häneltä paljon

Monessa asiassa aikaansa huomattavasti edellä ollut Leonardo uskoi uteliausuuteen. Hän hankki tietoa sen itsensä vuoksi. Hän kehottaakin säilyttämään lapsekkaan ihmetyksen ja tarkkailun taidon. Hän uppoutui asioihin ja näki sellaistakin, jota ei ollut, mutta kunnioitti kuitenkin nimenomaan tosiasioita unohtamatta kuitenkaan antaa tilaa myös kuvitelmille. Leonardo osasi viivytellä eikä tyytynyt pelkästään hyvään. Hän loi niin mesenaateille kuin itselleenkin ja teki myös yhteistyötä toisten kanssa. Siinäpä reseptiä luovuuden toteuttamiseen myös tämän päivän ihmisille.

Tämän huikean, uteliaisuutta herättävän  ja visuaalisestikin suorastaan hengästyttävän hienon elämäkerran  kirjoittaja Walter Isaacson tiivistää Leonardo da Vincin keskeisimmän "opetuksen" teoksen lopussa seuraavasti:
"Pysy avoimena mysteerille. Kaikkea ei tarvitse määritellä tarkkarajaisesti."
Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille ja uteliaille ihmisille. 

12 kesäkuuta 2019

Kirja-arvio: Anni Mäentien Aurinkotuoli

Kustantaja: Kulttuurivihkot
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 72 s.

”helmen löytyminen vastaisi lottovoittoa
suolainen tuuli menee henkeen niin että koko ajan on jano
tää ranta muistuttaa mua rannasta jossa kasvoi rykelmä teräviä mustia kiviä joiden päälle olisin
voinut kiivetä se on oikea ranta merilevä haisi ja yli ois päässy amerikkaan”
Anni Mäentien (s. 1986) esikoisrunokokoelmassa Aurinkotuoli makoillaan rantatuolissa ja nautitaan kesäisestä lämmöstä ja pehmeästä hiekasta, mutta samalla ollaan kuitenkin koko ajan tietoisia auvoista rantaelämää varjostavasta todellisuudesta. Siitä, että kaikki on katoavaista ja elämänlanka seitinohutta. Oleminen on vähintäänkin epävarmaa ja kaiken pysyminen pelkkää utopiaa. Onhan aurinkokin läsnä vain pari kuukautta ja sitten taas monta kuukautta poissa, ja kirjeitäkin kirjoittaa enää vain joku romanttinen hupsu.

Teoksen  runot ovat vähäeleisyydessään ja konkreettisuudessaan helppolukuisia mutta eivät kuitenkaan yksinkertaisia, sillä ne jättävät sopivasti tilaa myös lukijan omille oivalluksille. Vaikka pinnalta katsoen runot näyttävät keveiltä, mitä syvemmälle niihin uppoutuu, löytää niistä vakavampiakin teemoja erillisyyden kokemisesta, minuuden etsintään ja ilmastonmuutokseen. Tie ei aina vie sinne, minne sen luulee johtavan. Mielestäni yllätyksellisyys onkin yksi mukaansa tempaavan lyriikan tärkeimpiä ominaisuuksia. Tämän esikoiskokoelman runot osoittavat hienosti myös sen, kuinka pienikin hetki voi kätkeä sisäänsä lukuisia suuria kysymyksiä. Vastauksia yhdistää vain epävarmuus.  

Mäentien runoissa minua viehättää etenkin tarinankerronnan arkisuus ja sen monikerroksisuus sekä runojen vahva visuaalisuus. Niitä lukiessa voi kuvitella itsensä helposti niin rannan aurinkotuoliin lekottelemaan kuin jumppamatolle venyttelemään. Korvissa kohisee meri ja iholla tuntuu kesän hetkellinen lämpö – ja radiossa luetaan taas merisää. 

Jos etsit runokirjaa, joka auttaa sinua tarttumaan hetkeen, Aurinkotuoli on kuin raikas kesätuuli. Istahda siis alas, ota kirja käteen ja nauti. Huomenna syksy on taas askeleen lähempänä - ja maisema on jälleen kerran erilainen kuin juuri nyt.  

P.S. Lämmin kiitos runoilijalle saamastani arvostelukappaleesta. 

11 kesäkuuta 2019

S. K. Tremayne: Tulilapsi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Fire Child (2015)
Suomentanut: Jaana Iso-Markku
Sivumäärä: 367 s.

Rachel menee naimisiin varakkaan ja komean miehen kanssa ja hyvästelee tyytyväisenä sinkkuelämänsä. Onni ei voisi olla täydempi: muutto miehen suureen taloon ja suloinen poikapuoli Jamie. Ruusuisen alun jälkeen Jamien käytös kuitenkin muuttuu, ja Rachel alkaa tuntea olonsa uhatuksi. Epäilykset kasvavat hänen kaivellessaan menneitä. Hänen miehensä edellinen vaimo on kuollut vain alle kaksi vuotta sitten kammottavassa onnettomuudessa. Mitä Jamie yrittää hänelle kertoa. 

Jamie vetää syvään henkeä ja sanoo sitten hyvin hitaasti kuin paljastaisi kaikkein kauheimman salaisuuden: "Sinä et ole täällä enää jouluna, Rachel."

Oma arvioni: Tulilapsi piti minua niin tiukasti otteessaan, etten juuri malttanut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin olin kääntänyt viimeisenkin sivun. Psykologinen jännitys sen kun tiheni tarinan edetessä, tunnelma oli välillä varsin painostava, jopa uhkaavakin. Vaikka juoni ei kaikilta osin ihan uskottava ollutkaan, tarjoili S. K. Tremayne jälleen kerran viihdyttävää jännitystä. 

P.S. Lue myös aiemmat arvioni Tremaynen Jääkaksoset ja Ennen kuolemaani -dekkareista.
    

10 kesäkuuta 2019

Ville Hytönen: Pieni merirosvokirja

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 44 s.

Finlandia Junior -ehdokkaanakin olleen kirjailija Ville Hytösen ja lahjakkaan kuvittajan Mira Malliuksen teos Pieni merirosvokirja pitää kovien kansiensa sisällä viisi hauskaa, kilttiä tarinaa erilaisista merirosvoista. Kirja sopii paitsi lasten itseselailtavaksi myös iltasatukirjaksi. Hytösen herkullinen kieli ja Malliuksen hauskat ja kekseliäät kuvitukset yhdistyvät kirjassa juuri oikeanlaiseksi seokseksi.

Kirjassa seikkailevat niin kiltti järvirosvo Pullerström, Krimin hurjat ihmiskurjat, rosvopäällikkö Kaarle Rontsig ja hänen papukaijansa, Hiidenmaan laiskat merirosvot kuin Rolf ja Relf Vihtaparta merirosvokopterinsa kanssa.

Huh hah hei ja sitruunamehua pullo!

Oma arvioni: Pienen merirosvokirjan vauhdikkaat tarinat,  värikkäät kuvat  sekä sopivan merisuolainen ripaus huumoria takaavat viihdyttävän seikkailun erilaisten merirosvojen seurassa pienille ja vähän isommillekin lukijoille. 

Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta. 

Hannu Hautala & Pekka Punkari: Uljas valkoinen - Kansallislintumme laulujoutsen

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 144 s.

Uljas valkoinen on kertomus sukupuuton partaalta kansallislinnuksemme nousseesta laulujoutsenesta. Samalla se on värikäs tarina Hannu Hautalan ja joutsenen kuusikymmenvuotisesta yhteisestä matkasta. 

Hannun lapsuudessa linnun harvinaisesta ilmestymisestä pohjalaiselle pellolle kertoi lehtiuutinen, nyt havainnon voi tehdä jokainen omin silmin. Lajin runsastuminen ei ole kuitenkaan haalistanut sen hohtoa. Sinisellä taivaalla lentävät suuret valkeat linnut, mökkijärven trumpettisoolot ja aamu-usvassa lipuva laulujoutsenperhe sykähdyttävät kaikkia. 

Jo ensitapaamisilla nuoren pojan mieleen juurtunut lumo on yhä pohjana uusille retkille joutsenmaille kaikkina vuodenaikoina. Kevätsulien riehakkaat tappelut, pesivien parien salaperäinen elo erämaajärvillä, suuret kokoontumiset ennen muuttomatkaa ja talvinen pesäkumpu liikauttavat aina uudelleen Hannun sisintä. 

Paitsi kuvakirja, teos on samalla tietokirja, joka valottaa joutsenen toimia luonnossa ja merkitystä kansanperinteessä. Tekstin on laatinut valokuvaaja, tietokirjailija Pekka Punkari, joka on kirjannut talteen myös mestarin lennokkaat kokemukset. 

Oma arvioni: Teoksessa on upeita kuvia ja hienoja tarinoita suurikokoisista valkeista linnuista, joita on pidetty puhtauden, kauneuden ja valon vertauskuvana. Laulujoutsenten viehättävyys perustuu osaltaan myös niiden yksiavoisuuteen ja pesäpaikkauskollisuuteen sekä hyvään huolenpitoon poikasistaan. Joutsenet ovat aina kuuluneet suosikkilintuihini. Asiaan on kohdallani vaikuttanut todennäköisesti osaltaan se, että kotikaupunkini vaakunaa koristi aikoinaan tämä uljas pitkäkaulainen valkoinen lintu. 

Jussi Murtosaari: Suomen päiväperhoset ja sudenkorennot

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 256 s. 

Kaksi Suomen harrastetuinta hyönteisryhmää, päiväperhoset ja sudenkorennot, ensimmäistä kertaa samojen kansien välissä. Helppotajuinen tunnistusopas, joka auttaa määrittämään kaikki maassamme tavatut 122 päiväperhos- ja 62 sudenkorentolajia.

Tämän teoksen avulla kuka tahansa pääsee sisään päiväperhosten ja sudenkorentojen ihmeelliseen maailmaan. Ytimekkäitä lajikohtaisia tekstejä täydentää kirjan runsas kuvitus. Määritystä tukevat lajikuvat auttavat otusten tunnistamisessa, tarvittaessa pienempiäkin yksityiskohtia hyödyntäen. Monista toiminnallisista otoksista paljastuu aivan uusia asioita. Lentäminen on hyönteisten tapa liikkua, hankkia ravintoa ja jatkaa sukua. Siipien liike on kuitenkin niin nopeaa, ettei sitä ihmissilmin voi tarkkailla yksityiskohtaisesti. Nyt lukijan ihailtavaksi tuodaan lentokuvia, jotka paljastavat hyönteisten salatun toiminnan yksityiskohdat. Nämä huolella valikoidut otokset ovat yli 30 vuoden työn tulos. 

Paitsi harrastajan määritysoppaaksi kirja sopii kenelle tahansa luku- ja katseluteokseksi, ja se on oiva tuliainen vaikkapa kesämökille. 

Oma arvioni: Upeasti kuvitettu teos, joka tarjoaa nopeasti silmäillenkin perustietoja maamme päiväperhosista ja sudenkoreinnoista. Jos kirja löytyy kesäkodin kirjahyllystä, voi luontoretkeltä palatessaan katsoa, mikä sinisiipilaji mahtoikaan lennähtää ohi tai mikä perhonen olikaan laskeutunut päivänkakkaralle. Harmillista on vain se, ettei kirjaa voi kätevästi kuljettaa mukanaan. Mutta, jos voisi, teos ei olisi niin perusteellinen kuin se nyt on.  

Jussi Murtosaaren tuore tietoteos on kerrassaan erinomainen kirja kaikkien luontoharrastajien iloksi. Pari onnistunutta perhosotosta ikään kuin vahingossa napanneena voin vain kuvitella, kuinka paljon työtä hienojen luontokuvien ottaminen vaatii. No, onhan ammattilaisella toki taitoa ja huippuvälineet, mutta silti. 

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Kustantaja: Gummerrus
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: To Kill a Mockingbird (1960)
Suomentanut: Maija Westerlund
Sivumäärä: 426 s.

Kahdeksanvuotias Scout asuu isänsä Atticuksen ja veljensä Jemin kanssa Maycombin pikkukylässä Alabamassa. Aurinkoiset kesäpäivät ovat täynnä sopivan kokoisia seikkailuja, ja Scout on onnellinen juostessaan vapaana veljensä ja parhaan ystävänsä Dillin kanssa ympäri kaupunkia.

Scout on rakastettavan tuittupäinen, oikean ja väärän eroa opetteleva poikatyttö. Toisin kuin monet muut 1930-luvun Maycombissa, hän ei ole vielä oppinut tuomitsemaan ihmisiä pelkän ihonvärin perusteella. Kun Scoutin isä saa tehtäväkseen puolustaa oikeudessa nuorta mustaa miestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, Maycomb näyttää todelliset värinsä. 

Harper Lee kuvaa lempeällä viisaudella kasvamisen kipeyttä ja todellisuuden kohtaamista. Kuin surmaisi satakielen on unohtumaton romaani, jonka sanoma yllättää ajankohtaisuudellaan. Se on yksi amerikkalaisen nykykirjallisuuden kulmakivistä ja yksi rakastetuimmista klassikkoromaaneista kautta maailman.

Oma arvioni: Kuin surmasi satakielen on hieno kasvutarina syvästä etelästä. Se on myös vaikuttava kuvaus rotusyrjinnästä ja taistelusta oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Koska kirja on julkaistu jo monta vuosikymmentä sitten luulisi, että sitä voisi lukea vain historiallisena romaanina, mutta ikävä kyllä rasismia esiintyy edelleen - jopa meillä Suomessa. Miten ihmisten erilaisuuden hyväksyminen voikin olla niin vaikeaa. Osasyy piilee varmaankin siinä, että ennakkoluulot tuntuvat juurtuneen todella syvälle.

Tämä klassikoksi noussut romaani on puhuttelevaa luettavaa etenkin kaikille ihmisoikeuksista kiinnostuneille. Mielestäni teos sopii hyvin myös nuorille aikuisille. Suosittelen.  Helmet -lukuhaasteeseen tämä kirja menee minun listalleni kohtaan 38 eli jossain päin maailmaa kielletty kirja. 

08 kesäkuuta 2019

Anneli Juutilainen (toim.): Kirjeitä nuorelle itselleni

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 224 s.

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi? 

Mitä asioita olisit halunnut tietää nuorempana? Millaisia neuvoja ja tukea haluaisit saada ihmisiltä, jotka etsivät nuoruudessa itseään ja löysivät lopulta oman tiensä? Entä jos voisit mennä ajassa taaksepäin: mitä sinä sanoisit nuorelle itsellesi?

Kirjeitä nuorelle itselleni -kirjassa 21 omaa kutsumustaan ja intohimoaan noudattanutta suomalaista kertoo oman tarinansa haastattelujen ja niiden perusteella kirjoitettujen kirjeiden välityksellä.

Oma arvioni: Kirjeiden kirjoittaminen itselle on noussut ilmiöksi niin Suomessa kuin maailmallakin. Kirjan tarinat ovat kannustavia ja inspiroivia.  Ne ovatkin mielestäni oivallisia vertaistuen lähteitä etenkin omaa paikkaansa etsiville nuorille. Ne osoittavat, että jokainen voi löytää oman tiensä ja saavuttaa omat tavoitteensa, mutta unelmienesa saavuttamiseksi tulee olla rohkea, päämäärätietoinen ja valmis tekemään kovasti töitä. Jos jokin unelma ei sitten toteudukaan, elämä yleensä näyttää uuden suunnan, mitä kohti meidän on tarkoitus edetä. Monissa kirjeissä korostui se, ettei kannata antaa pelolle tai häpeälle valtaa eikä liiemmin välittää siitäkään, mitä muut meistä ajattelevat. Joskus juuri heikkoutena nähdyt ominaisuudet on mahdollista kääntää vahvuuksiksi. Ja suuretkin vastoinkäymiset saattavat lopulta osoittautua suuriksi kasvattajiksemme. Usein elämä yllättää - sekä hyvässä että pahassa, mutta kyllä se yleesä myös kantaa. 

Opettaja, joka sanoo, ettei meistä koskaan tule mitään, on todennäköisesti täysin väärässä. Jokainen ihminen kun on hyvä jossakin, oma intohimonsa tulee vain ensin löytää ja kulkea sitten ennakkoluulottomasti sitä kohti. Kirjeissä korostui etenkin vanhemmilta saadun tuen ja kannustuksen tärkeys. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä varsinkin nuoren on huomattavasti  helpompaa uskoa itseensä ja mahdollisuuksiinsa, kun joku muukin tekee niin. Jokainen on arvokas ja riittävä juuri sellaisena kuin on, on asia, jonka jokaisen ihmisen soisi oivaltavan jo mahdollisimman varhain. 

P.S. Tämän voimaannuttavan teoksen innoittamana haastan sinut kirjoittamaan kirjeen nuorelle itsellesi. Se saattaa olla hyvinkin terapeuttinen kokemus. Ajattelin itsekin kirjoittaa muutaman rivin jossain vaiheessa,  joten jos sinua kiinnostaa, mitä sanoisin nuorelle itselleni, seuraa Luen. Koen. Kirjoitan. -blogiani. 

07 kesäkuuta 2019

Roope Lipasti: Jälkikasvukausi

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Kuvittanut: Anton Lipasti
Sivumäärä: 190 s. 

Teinin perheessä vanhemmatkin kasvavat – tai ainakin pinna venyy muutaman sentin
”Nopeasti käy ilmi, että teini on syntynyt harvinaisen epäpäteville vanhemmille harvinaisen epäpätevään perheeseen. Onneksi hän ei tarvitse perheeltään mitään. Paitsi rahaa, pizzaa, kyytejä sekä uuden hupparin.”

Muutokset huomaa vasta, kun ne ovat tapahtuneet. Reipas pojannassikka on yhtenä päivänä kadonnut, ja hänen sänkyynsä on koteloitunut kiroileva teini. Huoneen ovi on teljetty ja pihaan on parkkeerattu tyttöystävän mopo.

Muutoksen kouriin joutuu tunnetun psykologin perhe. Luvassa on talon täydeltä teiniangstia, josta suurimman osan kokevat aikuiset. Jälkikasvukausi on rehellisen hauska kertomus lasten kasvattamisesta – ja aikuisten kasvusta. Ainakin he kasvavat kymmenisen kiloa. Tämä perustuu laskelmaan, että aina kun perheessä tulee riita, aikuinen syö suklaapatukan.

Oma arvioni: Enpä ole vähään aikaan kirjan parissa nauranut  yhtä paljon kuin Jälkikasvukautta lukiessani. Ei sillä, että teinin elämässä välttämättä kovin paljon hauskuutta olisi, kun  mieli myllertää ja vanhemmat eivät tajua mistään mitään, kaikenlaisia typeriä sääntöjä on ihan liikaa - ja ylösnousemukset aamuisin ovat sula mahdottomuus.   

Mutta kaikesta saa hauskaa, kun sen kertoo lipastimaisella huumorilla. Kirjaa kirjoittavan päähenkilön hienot ajatukset kasvatuksesta törmäävät tuon tuostakin teiniperhetodellisuuden kanssa. Kiinnostavan lisänsä tarinaan toivat kuvaukset vanhemmuuden ilmenemisestä eläinmaailmassa. 

Roope Lipasti (s. 1970) omistaa tuoreen romaaninsa osuvasti "kaikille niille, joilla on lapsia tai jotka ovat joskus olleet lapsia tai peräti nuoria."  Kirja sopiikin  mainiosti  oikeastaan ihan kenen tahansa luettavaksi, mutta teinien vanhemmille se tarjoaa varmasti verratonta vertaistukea hauskalla ja empaattisella otteellaan. 


06 kesäkuuta 2019

Jean Ramsay & Kalle Björklid: Anssi Kela - Kosketusetäisyydellä

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2017
Lukijana: Jukka Pitkänen
Äänikirjan kesto: 7 h 34 min

Lähikuva rakastetusta lauluntekijästä ja muusikosta.

Vuosi 2016 oli Anssi Kelalle monin tavoin poikkeuksellinen. Levoton tyttö -kappaleen vuonna 2013 alullepanema ”toinen tuleminen” alkoi tuottaa odottamatonta satoa: vuoden aloittanut, hurjia ennätyksiä tehnyt ja uutta musiikillista ilmaisua esitellyt single Petri Ruusunen, konserttisalikiertue ja intensiivinen keikkakesä, joka lanseerattiin konventioita rikkovalla hurjapäisellä esiintymisellä Tennispalatsin katolla, oma tv-ohjelma – ja artistin silmien edessä alati kasvava ja monipuolistuva fanien joukko.

Jotain poikkeuksellista oli selvästi tapahtumassa, joten Kela pyysi vuoden mittaiselle matkalle mukaan musiikkikirjoittaja Jean Ramsayn ja valokuvaaja Kalle Björklidin dokumentoimaan ja analysoimaan tätä ajatuksia herättävää vaihetta urallaan.

Kirja elää artistin mukana hetkessä, mutta raottaa ajoittain myös verhoa menneisyyteen ja pyrkii sen kautta piirtämään tarkan kuvan Kelasta, niin artistina kuin ihmisenä.

Oma arvioni: Uskon, että kokonaisuus toimisu huomattavasti paremmin kirjana kuin äänikirjana, sillä sain sellaisen käsityksen, että kuvat ovat oleellinen osa tätä teosta. No, sai kuunnellessakin kuitenkin mielenkiintoisia tietoja Anssi Kelan urasta ja ajatuksista. Kirjasta välittyi kuva ajattelevasta ja asioita syvällisesti pohdiskelevasta lauluntekijästä ja artistista, joka haluaa olla koko ajan liikkeessä. Eikä hän toki paikoilleen ole musiikissaan jämähtänytkään. Ja suu on välillä ovelassa virneessä, mitä lie miehellä mielessä... Kaikki ei paljastu edes kosketusetäisyydellä.


Kirja-arvio: Arto Lapin Taivaanpohjassa laulavat valaat

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 299 s.
Taivaanpohjassa laulavat valaat on laaja kokoelma Arto Lapin (s. 1966) runoista vuosilta 2000 - 2018.  Valinnat ovat runoilijan itsensä tekemiä. Joitakin vanhoja runoja on hiottu ja kokonaisuudessa on paljon myös uusia runoja. Lappi tunnetaan ennen kaikkea mitallisen runon mestarina ja tanka- runojen taitajana. Hän on voittanut myös useita palkintoja. Esikoiskokoelma Eihän perhonen siivistään tiedä toi Lapille Runo Kaarina -kilpailun voiton vuonna 2001. 

"Miksi miettisin
mistä kirjoittaa - kunhan
kukat kukkivat,
ruoho tuoksuu ruoholta -
nukun yöni rauhassa."

Siis, kunhan maailma on mallillaan, ei runoilijankaan pidä olla huolissaan. Arto Lapin runoja voi luonnehtia muun muassa vähäeleisiksi, elämänmakuisiksi sekä ihmis- ja luonnonläheisiksi. Hänen runoissaan myös nauretaan - välillä hihittäen ja välillä hekottaen. Joskus huumori suorastaan kukkii:

"Päivänkakkarat,
hampaat niin iloisesti
harallaan. Kesä."

Kokoelma osoittaa, että tamperelainen Arto Lappi on todella monipuolinen säkeilijä sekä tyylillisesti että temaattisesti. Runoja on syntynyt puiden, kukkien ja lintujen lisäksi muun muassa lapsuusmuistoista, rakkaudesta ja musiikista. Tekstien joukossa on haikujen ja aforismien lisäksi myös muistorunoja suurille runoilijoille. Tämä kaikenlainen moni-ilmeisyys osoittaa mielestäni sen, että mikään ei ole Lapille liian pientä tai suurta. Kokoelman esipuheen kirjoittaja Tero Tähtinen toteaakin osuvasti, että "jokainen hyttynenkin on vähintään yhden haikun arvoinen". 

"Kirja kädessä verannalla
unohdun seuraamaan pihakoivuja.
Samassa kiitän hankalia säkeitä,
rungot etenevät selkeästi,
katkeamatta tyvestä latvaan,
oksien alla hyppelee mustarastas.
Kun se alkaa laulaa, saan
täyden esitelmän runoudesta."

Arto Lapin runoudessa minua viehättää erityisesti sen zen-henkisyys. Se on meditatiivisen rauhoittavaa.- jopa taianomaista. Saa nähdä, hoenko kesähelteellä lumisanoja, kuten runoilija kertoo tekevänsä, mutta sen tiedän, että palaan tämän upean kokoelman runojen pariin vielä monta kertaa. Ne saavat minut näkemään tarkemmin, kuulemaan selvemmin ja tuntemaan syvemmin - ainakin hetken. Hienoa on sekin, että luonto on runoissa niin vahvasti läsnä. Runoja lukiessa tuntuikin välillä siltä kuin olisi ollut kaikki aistit avaavallla luontoretkellä.

Jos haluat lukea yhden rennon riimin, sivukaupalla sujuvia säkeitä tai vaikkapa kokonaisen kokoelman, Taivaanpohjassa laulavat valaat on minusta oiva valinta. Ei ole väliä, luetko runoista kerrallaan yhden vai kaikki. Kunhan luet ne läsnäolevasti ja syventyen, niiden sävyjä tunnustellen ja kaikuja kuunnellen. Arto Lapin runojen pariin pysähtymistä siis sinulle lämpimästi suosittelen. Ja kas, kuin varkain niiden innoittamana hieman itsekin tässä nyt riimittelen. 

P.S. Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta. 




05 kesäkuuta 2019

Raija Oranen: Takaisin Onnelaan

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 447 s.

Iki-ihana Puhtaat valkeat lakanat -tarina jatkuu!

Raikkaiden yrittäjäperheen menestystarina katkesi lamaan, menetettiin jopa Onnela, jonne isä Ensio haikailee takaisin. Irene Raikas rakentaa jo uutta onnistumista, eikä kotiin palaaminenkaan näytä kohta mahdottomalta.

Ristiriidoista huolimatta perhe pitää yhtä, ja elämä jatkuu laman keskelläkin. Ensio Raikkaan sanoin: "Ihmiseltä voidaan viedä rahat ja talot ja tehtaat, mutta muistot ovat elämän taseessa omaa pääomaa."

Raija Orasen käsikirjoittama Puhtaat valkeat lakanat oli aikoinaan suurmenestys, joka tuli tutuksi myös kirjana. Romaanin jatko-osa Onnela ilmestyi vuonna 1997. Nyt ilmestyvään laitokseen Oranen on jatkanut perheen ja Onnelan tarinaa eteenpäin.

Oma arvioni: Nostalginen paluu Onnelaan ja "vanhojen tuttujen" seuraan. Puhtaat valkeat lakanat kuului aikoinaan tv-sarjasuosikkeihini. On se vaan jännää, kuinka sarjasta tutut henkilöt ja miljöö palautuivat kirjaa lukiessa helposti mieleen ja myös silmien eteen yli kahdenkymmenen vuoden takaa. 

Kirja-arvio: Emily Esfahani Smithin Merkityksellisyyden voima

Kustantaja: Tuuma-kustannus
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: The Power of Meaning - Crafting of Life That Matters
Suomentanut: Kaisa Koskela
Sivumäärä: 317 s.

Mikä tekee elämästä elämisen arvoista? Siinäpä kysymys, jota varmasti jokainen meistä on joskus miettinyt. Eikä ihme, sillä olemmehan tupsahtaneet maailmaan pyytämättä ja yllättäen. Elämän mielekkyyden kyseenalaistaminen on luonnollinen osana ihmisenä kehittymistä. Elämän peruskysymysten pohtiminen ja oman minuuden kohtaaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa. 

Emily Esfahani Smith tarjoaa Merkityksellisyyden voima -teoksessaan vastauksia tähän suureen kysymykseen niin monitieteisten käsitysten kuin tosielämän tarinoidenkin kautta. Se vie lukijansa tuntemattomiin maisemiin ja haastaa pohtimaan omaa suhtautumistaan elämään ja siihen, mikä tekee siitä hyvää ja täyttä. Kirjan keskeinen viesti on, että hyvinvointi on löydettävissä ennemmin toisiin päin kääntymisestä kuin itseensä käpertymisestä. 

Mielestäni Emily Esfahani Smith onnistuu tieteen popularisoinnissa kerrassaan erinomaisesti, vaikka hän ei itse tutkija olekaan.  Kirjan lukemalla saa nimittäin kattavan kuvan siitä, mitä merkityksellisyyden luonteesta ja sen vahvistamisesta tieteellisen tutkimuksen parissa tällä hetkellä tiedetään. 

Lopullista vastausta elämän tarkoituksesta ei tämäkään kirja tarjoa - eikä sen pidäkään, mutta se tarjoaa erilaisia näkökulmia ja uusia oivalluksia - ja osoittaa, että merkityksellisyyden lähteitä on kaikkialla. Smithin mielestä elämän merkityksellisyys rakentuu neljän peruspilarin varaan, jotka ovat yhteenkuuluvuus, tarkoitus, tarinankerronta ja itsen ylittäminen. Edellä mainittujen pilarien vahvuus ja hienous piilee siinä, että ne ovat kaikkien ulottuvilla. 

Jos etsit elämäsi merkityksellisyyttä ja kaipaat arkisiin hetkiin lisää syvyyttä, Merkityksellisyyden voimasta löydät varmasti eväitä omalle kokemukselliselle ja voimaannuttavalle matkallesi. Itse olen palannut tämän kirjan kiinnostavien tarinoiden pariin jo useaan otteeseen ja olin jopa unohtanut kirjoittaa tästä blogipostauksen. No, korjaan tämän "puutteen" vihdoin nyt. 

P.S. Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta.