Hannu Hautala & Pekka Punkari: Uljas valkoinen - Kansallislintumme laulujoutsen

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 144 s.

Uljas valkoinen on kertomus sukupuuton partaalta kansallislinnuksemme nousseesta laulujoutsenesta. Samalla se on värikäs tarina Hannu Hautalan ja joutsenen kuusikymmenvuotisesta yhteisestä matkasta. 

Hannun lapsuudessa linnun harvinaisesta ilmestymisestä pohjalaiselle pellolle kertoi lehtiuutinen, nyt havainnon voi tehdä jokainen omin silmin. Lajin runsastuminen ei ole kuitenkaan haalistanut sen hohtoa. Sinisellä taivaalla lentävät suuret valkeat linnut, mökkijärven trumpettisoolot ja aamu-usvassa lipuva laulujoutsenperhe sykähdyttävät kaikkia. 

Jo ensitapaamisilla nuoren pojan mieleen juurtunut lumo on yhä pohjana uusille retkille joutsenmaille kaikkina vuodenaikoina. Kevätsulien riehakkaat tappelut, pesivien parien salaperäinen elo erämaajärvillä, suuret kokoontumiset ennen muuttomatkaa ja talvinen pesäkumpu liikauttavat aina uudelleen Hannun sisintä. 

Paitsi kuvakirja, teos on samalla tietokirja, joka valottaa joutsenen toimia luonnossa ja merkitystä kansanperinteessä. Tekstin on laatinut valokuvaaja, tietokirjailija Pekka Punkari, joka on kirjannut talteen myös mestarin lennokkaat kokemukset. 

Oma arvioni: Teoksessa on upeita kuvia ja hienoja tarinoita suurikokoisista valkeista linnuista, joita on pidetty puhtauden, kauneuden ja valon vertauskuvana. Laulujoutsenten viehättävyys perustuu osaltaan myös niiden yksiavoisuuteen ja pesäpaikkauskollisuuteen sekä hyvään huolenpitoon poikasistaan. Joutsenet ovat aina kuuluneet suosikkilintuihini. Asiaan on kohdallani vaikuttanut todennäköisesti osaltaan se, että kotikaupunkini vaakunaa koristi aikoinaan tämä uljas pitkäkaulainen valkoinen lintu.