Kari Honkanen: Kuin tuhka tuuleen

Kustantaja: Aikamedia
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 280 s. 

Lasittunut katse tuijotti jonnekin kaukaisuuteen. Huoneen hämärä kietoi hänet syleilyynsä. Näköala sumeni pikkuhiljaa, ja silmäluomet painuivat kiinni. ”Ensi viikolla olisin täyttänyt kuusitoista vuotta”, hän ehti vielä ajatella ennen kuin alkoi vajota hitaasti pois tästä elämästä.


Rikosylikomisario Martti Tuomaisen ja nuoremman konstaapelin Milla Hurmeen pöydälle tulee kiireinen tapaus: psykiatrisen sairaalan leposidehuoneesta on kadonnut alaikäinen tyttö. Aivan toisella rintamalla Kaupunkilehden toimittajaharjoittelija Meri Riistavaara saa vainun, josta on syntymässä vuosisadan skuuppi. Kun vyyhtiä ryhdytään selvittämään, alkaa paljastua kuvio, joka johtaa Lapin sodan ajoista aina Itävallan pitkään ja maineikkaaseen historiaan.

Kari Honkanen kuljettaa lukijaa tapahtumasta ja faktasta toiseen eikä jätä kiveäkään kääntämättä. Kuin tuhka tuuleen on itsenäinen jatko 2012 ilmestyneelle teokselle Uhka menneisyydestä. 

Oma arvioni: En ole lukenut Honkasen aiempaa teosta, mutta ihan mukavasti tämä tarina toimi näin erillisenä teoksenakin. Juoni oli yllätyksellinen. Kirja tarjosi hieman erilaista rikostutkintaa. Voisin luennehtia tätä kevytdekkariksi. Jos väkivaltainen jännitys kyllästyttää, on tämä Honkasen kirja ihan hyvä vaihtoehto.