Kirja-arvio: Anni Mäentien Aurinkotuoli

Kustantaja: Kulttuurivihkot
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 72 s.

”helmen löytyminen vastaisi lottovoittoa
suolainen tuuli menee henkeen niin että koko ajan on jano
tää ranta muistuttaa mua rannasta jossa kasvoi rykelmä teräviä mustia kiviä joiden päälle olisin
voinut kiivetä se on oikea ranta merilevä haisi ja yli ois päässy amerikkaan”
Anni Mäentien (s. 1986) esikoisrunokokoelmassa Aurinkotuoli makoillaan rantatuolissa ja nautitaan kesäisestä lämmöstä ja pehmeästä hiekasta, mutta samalla ollaan kuitenkin koko ajan tietoisia auvoista rantaelämää varjostavasta todellisuudesta. Siitä, että kaikki on katoavaista ja elämänlanka seitinohutta. Oleminen on vähintäänkin epävarmaa ja kaiken pysyminen pelkkää utopiaa. Onhan aurinkokin läsnä vain pari kuukautta ja sitten taas monta kuukautta poissa, ja kirjeitäkin kirjoittaa enää vain joku romanttinen hupsu.

Teoksen  runot ovat vähäeleisyydessään ja konkreettisuudessaan helppolukuisia mutta eivät kuitenkaan yksinkertaisia, sillä ne jättävät sopivasti tilaa myös lukijan omille oivalluksille. Vaikka pinnalta katsoen runot näyttävät keveiltä, mitä syvemmälle niihin uppoutuu, löytää niistä vakavampiakin teemoja erillisyyden kokemisesta, minuuden etsintään ja ilmastonmuutokseen. Tie ei aina vie sinne, minne sen luulee johtavan. Mielestäni yllätyksellisyys onkin yksi mukaansa tempaavan lyriikan tärkeimpiä ominaisuuksia. Tämän esikoiskokoelman runot osoittavat hienosti myös sen, kuinka pienikin hetki voi kätkeä sisäänsä lukuisia suuria kysymyksiä. Vastauksia yhdistää vain epävarmuus.  

Mäentien runoissa minua viehättää etenkin tarinankerronnan arkisuus ja sen monikerroksisuus sekä runojen vahva visuaalisuus. Niitä lukiessa voi kuvitella itsensä helposti niin rannan aurinkotuoliin lekottelemaan kuin jumppamatolle venyttelemään. Korvissa kohisee meri ja iholla tuntuu kesän hetkellinen lämpö – ja radiossa luetaan taas merisää. 

Jos etsit runokirjaa, joka auttaa sinua tarttumaan hetkeen, Aurinkotuoli on kuin raikas kesätuuli. Istahda siis alas, ota kirja käteen ja nauti. Huomenna syksy on taas askeleen lähempänä - ja maisema on jälleen kerran erilainen kuin juuri nyt.  

P.S. Lämmin kiitos runoilijalle saamastani arvostelukappaleesta. 

Kommentit

  1. Mäenpää antoi kaksi tulkintamahdollisuutta heti kärkeen: leikittelevän ja sitten vakavamman.

    Ensin luin sen leikiskellen: http://hikkaj.blogspot.com/2019/05/leikiskellen.html
    Sitten 'asiallisemmin': https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/aurinkotuoli/

    Niin kuin runot aina antavat, kun vaan uskaltaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!