Roope Lipasti: Jälkikasvukausi

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Kuvittanut: Anton Lipasti
Sivumäärä: 190 s. 

Teinin perheessä vanhemmatkin kasvavat – tai ainakin pinna venyy muutaman sentin
”Nopeasti käy ilmi, että teini on syntynyt harvinaisen epäpäteville vanhemmille harvinaisen epäpätevään perheeseen. Onneksi hän ei tarvitse perheeltään mitään. Paitsi rahaa, pizzaa, kyytejä sekä uuden hupparin.”

Muutokset huomaa vasta, kun ne ovat tapahtuneet. Reipas pojannassikka on yhtenä päivänä kadonnut, ja hänen sänkyynsä on koteloitunut kiroileva teini. Huoneen ovi on teljetty ja pihaan on parkkeerattu tyttöystävän mopo.

Muutoksen kouriin joutuu tunnetun psykologin perhe. Luvassa on talon täydeltä teiniangstia, josta suurimman osan kokevat aikuiset. Jälkikasvukausi on rehellisen hauska kertomus lasten kasvattamisesta – ja aikuisten kasvusta. Ainakin he kasvavat kymmenisen kiloa. Tämä perustuu laskelmaan, että aina kun perheessä tulee riita, aikuinen syö suklaapatukan.

Oma arvioni: Enpä ole vähään aikaan kirjan parissa nauranut  yhtä paljon kuin Jälkikasvukautta lukiessani. Ei sillä, että teinin elämässä välttämättä kovin paljon hauskuutta olisi, kun  mieli myllertää ja vanhemmat eivät tajua mistään mitään, kaikenlaisia typeriä sääntöjä on ihan liikaa - ja ylösnousemukset aamuisin ovat sula mahdottomuus.   

Mutta kaikesta saa hauskaa, kun sen kertoo lipastimaisella huumorilla. Kirjaa kirjoittavan päähenkilön hienot ajatukset kasvatuksesta törmäävät tuon tuostakin teiniperhetodellisuuden kanssa. Kiinnostavan lisänsä tarinaan toivat kuvaukset vanhemmuuden ilmenemisestä eläinmaailmassa. 

Roope Lipasti (s. 1970) omistaa tuoreen romaaninsa osuvasti "kaikille niille, joilla on lapsia tai jotka ovat joskus olleet lapsia tai peräti nuoria."  Kirja sopiikin  mainiosti  oikeastaan ihan kenen tahansa luettavaksi, mutta teinien vanhemmille se tarjoaa varmasti verratonta vertaistukea hauskalla ja empaattisella otteellaan.