Virpi Salmi: Ottaisin mieluummin ponin ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 120 s. 

Kukapa ei olisi taideteoksen äärellä miettinyt, mitä maalaukset haluavat meille kertoa. Mitä supisevat Ruokolahden eukot? Mitä pohtii Lemminkäisen äiti? Sosiaalisessa mediassa maailmantaiteen meemit ovat naurattaneet jo miljoonia ihmisiä. Onkin jo korkea aika tuoda myös Suomen taide nykyaikaan. 

Virpi Salmi (s. 1973) on vapaa toimittaja, kuvataiteen amatööri ja huumorin ammattilainen.

Oma arvioni: Yksi suurimmista suosikeistani näiden meemien joukossa on yllä olevan kansikuvan ohella tämä, jonka pohjana on Ferdinand von Wrightin Närhiä vuodelta 1887.


Tämän kirjan luettuaan katselee tuttujakin taideteoksia hieman eri tavalla kuin aiemmin.  Ja mikäpä siinä, kyllä taidemaailmaankin huumoria mahtuu ainakin minun mielestäni.