Kirja-arvio: Tuire Malmstedtin Mykkä taivas

Isa Karos -dekkarisarjan ensimmäinen osa Pimeä jää oli jännittävä, koukuttava ja vakuuttava. Niinpä en suuresti yllättynyt, kun se valittiin vuoden 2018 esikoisdekkariksi. Sarjan toinen osa, Mykkä taivas, jatkaa nyt Isan tarinaa ja vie lukijansa koskettavien ihmiskohtaloiden äärelle eri puolille maailmaa ja eri aikakausiinkin. 

"Syksyn lehdet rapisevat kenkieni alla, maan tuoksut tunkeutuvat sieraimiini täyteläisinä, tummina. Maa löyhkää mullalta ja mädäntyneeltä."
Syksyisen metsän siimeksestä löytyy poltettu ja hampaaton ihmisen pää, ja muut ruumiinosat ovat kateissa - ja tämä karmea näky on kuitenkin vasta alkua... Tapahtumien vyyhti on melkoinen, ja poliisien ei ole helppo päästä ovelan ja julman murhaajan jäljille. Kirjaa lukiessa ei voi olla miettimättä, kuinka sairas ihmismieli voikaan pimeimmillään olla. Ja, miten viattomien ihmisten on mahdollista jatkaa elämäänsä kokemiensa menetysten ja vääryyksien jälkeen... Mikään ei tietenkään ole  enää ennallaan, mutta silti olisi jaksettava ajatella myös tulevaisuutta.

Tuire Malmstedt (s. 1974) on  punonut  jännitteisen, visuaalisen vaikuttavan ja tiukasti otteessaan pitävän juonikudelman, josta ei puutu yllätyksiäkään. Mykkä taivas sisältääkin mielestäni oikeastaan kaikkea sitä, mitä hyvältä psykologiselta trilleriltä sopii odottaa: hyytävää jännitystä, monikerroksisen tarinan ja kiinnostavan joukon erilaisia ihmisiä. Mykässä taivaassa pääosassa ovatkin minusta ennen kaikkea ihmiset kokemuksineen ja menneisyyksineen, eivät rikokset. 

Kirjailija kertoo kiitoksissaan että tällä tarinalla  on ollut itse asiassa varsin pitkä kaari jo ennen kuin se sai lopullisen muotonsa tämän uutuusdekkarin sivuilla. On helppo uskoa, että eheän kokonaisuuden luominen näin monista aineksista ei ole tapahtunut hetkessä. Se on vaatinut myös lennokasta mielikuvitusta ja taituruutta, mutta niitähän Malmstedtilta ei todellakaan puutu. Olisin mielelläni nauttinut tämän painotuoreen dekkarin (julkaistaan virallisesti tänään 30.9.2019) tarjoamista jännittävistä ja koskettavista käänteistä pidempään, mutta siinä kävi juuri niin kuin etukäteen oletin: kirja oli suorastaan ahmittava alusta loppuun. 

Jos et ole vielä tutustunut Isa Karokseen ja hänen työtovereihinsa, lue ensin Pimeä jää ja jatka sitten tällä  Mykkä taivas -teoksella. Luvassa on huikean jännittävä ja välillä pelottavakin, suorastaan selkäpiitä karmiva, matka. Matka, joka jättää lukijaansa jäljen ja synnyttää halun lukea Isan ja hänen kollegoidensa edesottamuksista lisää, joten toivoa sopii, että tämä upea kotimainen dekkarisarja jatkuu.

P.S. Kirjailijalle kiitos hienon syksyisen lukuelämyksen tarjoamisesta ja kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.


Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 341 s.

Stephen Booth: Kuoleman salaisuudet

Kustantaja: Blue Moon
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Secrets of Death (2016)
Suomentanut: Raimo Salokangas
Sivumäärä: 308 s.

Peak Districtiä koettelee itsemurha-aalto - vai onko takana jotain ilkeämpää?


Peak Distructin vaikuttavia maisemia käyvät ihailemassa miljoonat turistit. Huippusesongin lähestyessä alueen poliisi alkaa huolestua vähemmän toivottavista vieraista. Kiusallisen moni itsemurhantekijä haluaa viimeiseksi näkymäkseen Peak Districtin maiseman, ja rikoskomisario Ben Cooper tiimeineen alkaa tutkia tapauksia. 

Löytyykö kaava, manipuloiko joku? Ilmenee yhteys, joka pakottaa ylikonstaapeli Diane Fryn palaamaan Nottinghamista vanhalle työpaikalleen. Kuoleman salaisuudet alkavat avautua. 

Oma arvioni: Booth tarjoilee jälleen otteessaan pitävää jännitystä Peak Districtin vaikuttavissa maisemissa. Tämä Englannin sydämessä sijaitseva kansallispuisto on kuin yksi kirjan henkilöistä. Vaikka kirjan itsemurhateema synkkä onkin, tunnelma dekkarissa oli kuitenkin mielestäni valoisampi kuin oletin. Oli mukava palata tuttujen poliisien seuraan. 


Kirja-arvio: Anne Tynin Hirrestä höylätyt -runokirja


Anne Tynin vuonna 2019 ilmestyneen Hirrestä höylätyt -kokoelman elämännälkäisissä ja aiheiltaan moninaisissa runoissa puhutaan ja kuunnellaan sekä viisaiden valintojen tärkeyttä korostetaan: toivotaan stoppia dopingille ja pitkiä kaaria keihäänheittäjille ja pienenemistä hiilijalanjäljelle.

Säkeissä toivotetaan onnea ylioppilaalle, ammattiin valmistuneelle ja syntymäpäiväsankarille, lähetetään kirje rakkaimmalle ja omistetaan runo ystävän muistolle sekä ihastellaan luonnon ihmeitä ja vanhoja hirsiseiniä – niin ja pohditaan rakkauden mysteeriä.

Tämän runokirjan sivuilla ollaan kiitollisia menneestä, mutta pidetään tiukasti kiinni juuri tästä hetkestä – uskoen, toivoen, rakastaen, jo valmiiksi kirjoitettua elämän teoksen käsikirjoitusta sivu kerrallaan todeksi eläen.
”Elämä on tässä hetkessä.
Ei eilistä, ei huomista mielessä.
Vaan, juuri nyt elän preesensissä,
olen onnellinen elämästä.”

Yksittäisistä runoista itselleni kenties kaikkein puhuttelevin oli SLI-lapsille kirjoitettu. Kyseisessä runossa kun on mielestäni hyvä muistutus siitä, että tärkein kielemme on loppujen lopuksi kuitenkin sydämen kieli. Kunpa vain myös ihan jokainen erityislapsi saisi kokea tulevansa aidosti hyväksytyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi juuri sellaisena kuin on. Meidän olisi muutenkin hyvä oppia olemaan vaatimatta liikoja – itseltämme ja muilta.

Jos pidät arjen iloissa ja suruissa vahvasti  kiinni olevista runoista, sinun kannattaa lukea Hirrestä höylätyt -runokirja. Sen sisältä löytyy paljon kauneutta, kosolti koskettavuutta ja hyppysellinen huumoria. Siis vähän niin kuin elämästäkin. 

Kiitän kirjoittajaa saamastani arvostelukappaleesta ja toivotan hyvää syksyä ja runorikasta tulevaisuutta.

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 80 s.


P.S. Arvioni Anne Tynin Runo peilissä pisaroi -kirjasta löydät täältä

Maike Wetzel: Tyttö joka löytyi

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Saksankielinen alkuteos: Elly (2018)
Suomentanut: Tuomas Renvall
Sivumäärä: 141 s.

Mihin olet valmis uskomaan, jos lapsesi katoaa?


Elly katoaa 11-vuotiaana jälkiä jättämättä. Neljä vuotta myöhemmin tyttö yllättäen löytyy elossa ja palautetaan kotiin. Mutta on pahasti traumatisoitunut tyttö todella Elly? Erimielisyydet tunkeutuvat perheenjäsenten väliin, eivätkä kaipauksen musertamat vanhemmat uskalla antaa epäilylle sijaa. Isoäiti ei usko Ellyn paluuseen hetkeäkään, mutta isosisko näkee syvemmälle haalistuneista lapsuusmuistoista huolimatta. Vain yksi asia on varma: Elly on muuttunut.

Oma arvioni: Maike Wetzel (s. 1974) kuvaa esikoisromaanissaan perhettä kohdannutta suurta tragediaa, jonka aiheuttama tuska on musertavaa. Se repii perheenjäseniä rikki, ja samalla epätoivo ottaa heissä vallan siihen asti, kunnes kadonnut lapsi löytyy - vai löytyykö sittenkään... 

Tyttö joka löytyi on lukijaansa tiukasti otteessaan pitävä, suorastaan hypnoottinen psykologinen trilleri. Tarinan tunnelma on intensiivinen. Se saa uskomaan, että kaipauksellakin on pimeä puolensa. Suosittelen tätä vahvaa ja kokoaan suurempaa romaania kaikille omaleimaisesta jännityskirjallisuudesta pitäville.

Kirja-arvio: Anne Mattssonin Sylvi Kekkosen elämäkerta


Sylvi Kekkonen – nainen presidentin varjossa, rinnalla ja takana

Sylvi Kekkosta (1900–1974) on aina luonnehdittu vaatimattomaksi, hiljaiseksi ja araksi. Julkiset esiintymiset olivat hänelle epämieluisia, mutta tasavallan ensimmäisen naisen velvollisuudet hän halusi hoitaa kunnialla. Hän oli läsnä kaikenlaisissa tilaisuuksissa, jotta ei olisi vaikuttanut välinpitämättömältä. Sylvi siis mietti, millaisen kuvan antoi kansalle – kansansuosio oli hänelle merkityksellinen asia. Hän piti kiinni vanhoista tavoistaan; liikkui bussilla eikä huolinut mukaansa adjutanttia ja kävi ostoksilla itse. Näin presidentin puoliso halusi osoittaa olevansa aivan tavallinen kansalainen.

Sylvi Kekkonen oli itsepäinen, päämäärätietoinen ja sisukas nainen, jolla oli vakaa oma tahto. Hän ei jättänyt asioita tekemättä siksi, että jonkun mielestä ne olisivat hänen asemassaan epäsopivia. Vaikka Sylvi elikin presidentin varjossa, hän ei antanut kenenkään kävellä itsensä yli. Mattssonin tietojen mukaan Sylvi uskalsi kertoa Urhokilleen milloin tahansa, mitä hän tämän kirjoituksista ja käyttäytymisestä ajatteli. Sylvi vaikutti kulisseissa myös politiikkaan. Hän oli miehensä tukija ja kotikriitikko.

Sylvi Kekkoselle tärkeää oli toisista välittäminen. Hänen mielestään meille olisikin tärkeää koettaa ymmärtää muita ihmisiä ja asettua heidän asemaansa. Sylvi oli sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitäisi saada itse valita oman elämänsä suunta. Elämän ehtoja ei saisi siis sanella ylhäältä päin.

”Pitämällä kiinni ennakkoluuloista voi vapautua ajattelemisen vaivoista.”

Yllä olevasta sitaatistakin voinee tehdä sen johtopäätöksen, että Sylvi Kekkonen oli viisas nainen, joka oli ajatuksineen aikaansa edellä, sillä tiukassa ennakkoluulot istuvat monessa asiassa vielä näin 2020-luvun kynnykselläkin. 

”Millä tavalla voi arvioida elämäntyötä, joka on tehty sivussa, näkyvän vallankäytön takana ja ulkopuolella ja josta ei ole jäänyt jälkiä jälkipolville?”, kysyy tämän Sylvi Kekkosen päivitetyn elämäkerran kirjoittaja ja historiantutkija Anne Mattsson. Sylvi on ollut ja on edelleen  salaperäinen henkilö. Hän oli samanaikaisesti ikään kuin lähellä mutta kuitenkin etäinen. Sylvi Kekkonen oli omanarvontuntoinen maan äiti, jota kunnioitettiin kaikkialla. Mutta hänessä oli pyhimysmäisen pienuuden ja haurauden ohella toinenkin puoli, hän oli ”tiukka perhediktaattori”. Sylvi halusi jäädä yksityiseksi henkilöksi ja onnistuikin tavoitteessaan hyvin, joten kokonaiskuvaa hänen elämäntyöstään on edelleen mahdotonta muodostaa. 

Tämän elämäkerran luettuani tiedän kuitenkin Sylvi Kekkosesta, naisesta, joka kuoli samana vuonna, kun itse synnyin, huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Käsitykseni hänen persoonastaan monipuolistui teoksen laajan haastattelu- ja dokumentaarisen aineiston valossa selvästi. Kirjan innoittamana tulen myös jossain vaiheessa todennäköisesti tutustumaan taiteesta kiinnostuneen ja kirjoja koko ajan lukeneen Sylvi Kekkosen omaan kirjalliseen tuotantoon. Lukulistallani on myös Ensimmäinen nainen, eli Johanna Venhon (2019) kirjoittama historiallinen romaani Sylvi Kekkosesta. 
Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 350 s. 
P.S. Anne Mattsson on tullut tutuksi vahvojen suomalaisten naisten elämäkerturina, sillä hän on kirjoittanut kiinnostavat elämäkertateokset myös Seela Sellasta (2012) ja Tellervo Koivistosta (2017) 






Kirja-arvio: Anne Tynin Runo peilissä pisaroi -runokokoelma

Anne Tynin (s. 1966) Runo peilissä pisaroi -kokoelman runoissa odotetaan kevättä, muistellaan nuoruutta ja nautitaan yhteisestä elämästä. Säkeissä kuuluu ja näkyy eletty elämä - iloineen ja suruineen. Elämään mahtuu sekä arkea että juhlaa. Etsimme onnea ja rakennamme unelmaa. Elämä on hetkeen tarttumista ja paljosta luopumista, vaiko sittenkin ainaista odottamista? Arjessa rentoudutaan luonnossa tähtikaton alla ja pihasaunan varmoissa löylyissä – ja mummoillaan täydellä sydämellä.

Ihmisen koko elämänkaarelle sijoittuvat ja myös vuodenkiertoon asemoidut koskettavat ja lukijaansa lähelle tulevat säkeet ovat täynnä tunteita: kuplivaa iloa, roihuavaa rakkautta ja suurta surua. Kokoelman elämänmakuiset ja vahvasti visuaaliset runot vievät lukijansa keskelle elämää ja usein myös lähelle luontoa, kuten seuraavassa:

 "Haluan tuomen sirot,
mutta niin vahvat oksat.
Surujen painaessa taivun ja
huojun, mutten katkea.
Maailman myrskyissä
ja kaiken kuorman alla
selviän voittajana.
Haluan vahvat juuret,
sillä niiden ansiosta
pysyn pystyssä."


"Onni on sitä, että pipaa ei kiristä." 



Näin toteaa syntyperäinen Tampereen likka eräässä toisessa runossaan. Ja on siinä mielestäni ihan oikeassa. Onni kun voi löytyä pienistäkin asioista ja silloin tällöin vieläpä ihan yllättäen. Onnea voi kokea myös runoja kirjoittaessa ja lukiessa. Runo peilissä pisaroi -kirjan parissa vietin mukavia hetkiä miettien elämän ihanuutta ja arvaamattomuutta. Jos runot ovat lähellä sydäntäsi, lähde sinäkin elämänkulkua valaisevalle ja tunnerikkaalle runomatkalle tämän tuoreen kotimaisen kokoelman seurassa.

On hienoa, että harmaassa nojatuolissa on syntynyt juuri tällaisia runoja. Niiden kirjoittajalle esitän lämpimät kiitokseni saamastani arvostelukappaleesta.

Kustantaja: Mediapinta
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 68 s.



Liisa Talvitie: Valoa ja varjoja - Jukka Jokiniemi, sokean elämäntarina

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 181 s.

"En ole saanut valita helpoimpia teitä, mutta ilman niitä en olisi se, mikä olen."

Toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi sai nuorena teekkarina kuulla, että hän tulee sokeutumaan. Jokiniemi päätti pitää kiirettä, vei opintonsa loppuun, perusti yrityksen, matkusteli ja väitteli tohtoriksi. Työelämä kukoisti ja designvalaisinyritys Innojok teki huipputulosta, mutta yksityiselämään loivat varjoja avioero, liikenneonnettomuus ja oman lapsen kuolema. 

Valoa ja varjoja on tarina optimistisesta asenteesta, uteliaisuudesta ja periksiantamattomuudesta.

Oma arvioni: Jukka Jokiniemen (s.1962) elämään on todellakin mahtunut sekä valoa että varjoja, joten hänen  elämäntarinallaan on varsin osuva nimi. Miehen elämä on osoitus siitä, että sokeus ei estä elämästä täyttä elämää - haasteita se toki arkeen tuo, mutta rohkeasti niihin tarttuen ja itseensä luottaen voi ilman näkökykyäkin tehdä vaikka mitä. Sokeutumisen ei siis tarvitse olla elämän suurin tragedia. Jukan elämänmyönteinen ja monista varjoista huolimatta kaiken kaikkiaan varsin valoisa tarina tarjoaa arvokasta vertaistukea niille, joita jonkinasteinen näkövamma omakohtaisesti koskettaa. Ja kaikille normaalin näkökyvyn omaaville se antaa mahdollisuuden ikään kuin kurkistaa sokean henkilön maailmaan.

Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta


Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Notes on a Nervous Planet (2018)
Suomentanut: Sarianna Silvonen
Sivumäärä: 313 s.

Oman mielen käyttöopas digitaalisessa maailmassa selviytymiseen

Stressi ja ahdistus ovat luikerrelleet osaksi jokapäiväistä elämäämme. Internetin ja sosiaalisen median olemme enemmän ja tiiviimmin yhteydessä toisiimme kuin koskaan aikaisemmin, mutta silti tunnemme itsemme entistä yksinäisemmiksi ja levottomiksi. Oikea ja väärä tieto ja mielipiteet vyöryvät luoksemme kaikista digitaalisista kanavista. Meidän on jatkuvasti seurattava, murehdittava ja kommentoitava kaikkea maailmanpolitiikasta omaan painoindeksiimme, ruokavalioihin ja naapurin kissavideoon. Ihastelemme ja kauhistelemme toistemme täydellisen näköisiä elämiä ja yleviä mielipiteitä sosiaalisessa mediassa. Pöyristymme, innostumme, ihastumme, raivostumme, hermostumme, riemastumme ja vihastumme kymmeniä kertoja päivässä, joka päivä.

Kärsittyään vuosia ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista Matt Haig alkoi pohtia vakavasti, mikä yhteys nykymaailman levottomuudella on hänen kokemaansa pahoinvointiin. Huomioita neuroottiselta planeetalta on rehellinen ja tarpeellinen vertaisopas nettiahdistuksesta ja vilpitön katsaus siihen, miten tuntea itsensä onnelliseksi, inhimilliseksi ja kokonaiseksi levottomassa nykymaailmassa, tässä hetkessä.

Oma arvioni: Huomioita neuroottiselta planeetalta -teos auttaa meitä säilyttämään järkemme entistä hullummassa maailmassa.  Matt Haigin mukaan olemme "neuroottisen planeetan ylikuormittuneita hermosoluja, ja hermoromahdus on jo lähellä". Kirjassa kuvataankin varsin osuvasti sitä, kuinka lukuisat asiat ovat nykyään nopeampia kuin ennen. 

Myös elämä kulkee vauhdilla eteenpäin. Huoli tulevaisuudesta – koskee se sitten huomista tai tilannetta vaikkapa kymmenen vuoden päästä – on kenties merkittävin asia, joka estää meitä elämästä nykyhetkessä ja nauttimasta siitä. Murehtiminen on varsin usein täysin järjenvastaista, mutta huolenaiheita toki riittää ja niitä tulee myös koko ajan lisää. Haig kysyykin, olisiko meillä sittenkin syytä olla iloisia siitä, ettemme ole esimerkiksi robotteja. Kyllä, meidän olisi hyvä muistaa, että ihmisinä olemme erityisiä. Mutta, kuinka voimme pysyä ihmisinä muuttuvassa maailmassa? Varmaa lienee se, että elämämme tulee muuttumaan entistä teknisemmäksi ja tekniikka muuttuu aiempaa nopeammin. Tämä johtaa osaltaan siihen, ettei meitä kannusteta elämään kiinni tässä hetkessä ja tyytymään siihen, mitä meillä jo on. Vaikka ehkä juuri se olisi parasta, mitä voimme tehdä:

”Emme voi elää jokaista mahdollista elämää. Emme voi katsoa jokaista elokuvaa, lukea jokaista kirjaa tai matkustaa jokaiseen rakkaan maapallomme kolkkaan. Meidän täytyy karsia tarjolla olevia valintoja jollain tavalla, jottemme lamaantuisi niiden runsaudesta. Meidän täytyy ottaa selvää siitä, mikä tekee meille hyvää, ja jättää muu sikseen. Emme tarvitse toista maailmaa. Kaikki, mitä tarvitsemme, on täällä, jos luovumme siitä luulosta, että tarvitsemme kaiken.”

Emme saisi elää sitten kun -elämää, sillä tämän hetken jälkeen meillä on oikeastaan jäljellä vain jatkuva epävarmuus. Kunpa oppisimme iloitsemaan myös rypyistämme. Meidän tulisi olla rohkeasti juuri sellaisia kuin olemme, muita versioita meistä ei tällä hetkellä ole. Olkaamme siis uskollisia itsellemme. Voimme tulla onnellisiksi, jos opimme olemaan vertaamatta itseämme muihin – ja itseämme oletuksiin itsestämme. Suurena haasteenamme on pysyä ihmisenä ja olla antamatta koskaan periksi.  

”Sinun ei tarvitse tuntea itseäsi puutteelliseksi, vaikka yhteiskunta tuntuukin haluavan niin. Synnyit sellaisena kuin sinun on tarkoitus olla, ja pysyt sellaisena. Et koskaan tule olemaan kukaan muu, joten älä edes yritä. Sinulla ei ole sijaisnäyttelijää. Sinä olet juuri se, joka on syntynyt maailmaan olemaan sinä. Älä siis vertaile äläkä arvostele itseäsi muiden ihmisten mielipiteiden perusteella, sillä he eivät ole koskaan olleet sinä.”

Kun  nykymaailman hektisyys ja sosiaalisen median vihapuhe ahdistavat, kannattaa luottaa Haigin neuvoon ja tarttua kirjaan.  Huomioita neuroottiselta planeetalta on viisas teos, joka antaa ajattelemisen aiheita pitkäksi aikaa. Suosittelen sen lukemista lämpimästi ihan jokaiselle planeettamme aikuiselle asukkaalle. Uskon, että totaalinen hermoromahdus on vielä vältettävissä... 

Sari Luhtanen & Tiina Paju: Maisa & Kaarina Pieni kiukkukirja

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 110 s.

Kiukku on voimaa!

Kiukuttaako? Ketäpä ei! Maisa ja Kaarina näyttävät omalla ihastuttavalla tavallaan, kuinka saat kiukkuenergiasta kaiken irti. Talleta pienet kitinät raivopankkiin ja opi käyttämään hyödyksi monet kiukun alalajit, kuten työperäiset tuohtumukset ja miesten viat. 

Oma arvioni: Tämä kiukkuenergian hallintaopas on ollut näin 45-vuotiaana kovassa käytössä milloin minkäkin syyn aiheuttaman kiukun vuoksi. Raivopankki alkaa olla taas aika täynnä. No, onneksi huumori on melko tehokas apinanraivon ehkäisijä. Ja toimii suklaakin kiukun karkottajana usein aika mukavasti, kunhan muistaisi olla murehtimatta sen vyötärölle jämähtämistä etukäteen. Niin ja sovituskopit kannattaa ehdottomasti kiertää kaukaa. Vaatteiden koot ja värit kun muuttuvat usein mystisesti jo matkalla kaupasta kotiin. 

Olet sitten sinkku tai parisuhteessa elävä nainen, Pieni kiukkukirja antaa sinulle poweria!


Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019
Japaninkielinen alkuteos: Tobinenko Ripouko (2015)
Suomentanut: Raisa Porrasmaa
Sivumäärä: 310 s.

Nana-kissa on päässyt automatkalle Satoru-isäntänsä kanssa. Määränpäästä ei ole selvyyttä, mutta pääasia on, että Nana saa tähystää hopeanharmaan pakettiauton kartturinpenkiltä. Satoru haluaa vierailla pitkästä aikaa kolmen vanhan ystävänsä luona, mutta ei sano miksi. Aikooko hän luopua rakkaasta matkakumppanistaan?

Japanin vaihtuvien maisemien lomassa kulkee herkkävireinen, lämmin ja huumorin sävyttämä tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä.

Oma arvioni: Matkakissan muistelmat on surumielisen kaunis tarina ihmisten keskinäisestä ystävyydestä ja yksinäisyydestä sekä kertomus miehen ja hänen kissansa välillä olevasta erityisestä yhteydestä. Se on hieno kuvaus siitä, kuinka itsenäisestä katujen kasvatista kehittyy vähitellen isäntäänsä kiintynyt lemmikki. Kirjassa äänessä on kollikissa Nana, joka tarkkailee ihmisiä ja maailmaa kissamaisen viisaasti ja käyttäytyy lajilleen ja arvolleen uskollisen omapäisesti. Tämä kertojaääni uskottavuudessaan viehätti minua kovasti, samoin matkan varrella vaihtuneet japanilaiset maisemat.   

Romaanin lauseet ovat monin paikoin lyhyitä, joten ilmaisu saattaa aluksi vaikuttaa hieman töksähtelevältä, mutta sen ei kannata antaa häiritä. Kyllä siihen vähitellen tottuu. Uskon, että tämä koskettava tarina vie sinutkin mukaansa, jos annat sille tilaisuuden. Jokaisen kissan "palvelijan" tulisi mielestäni ehdottomasti lukea tämä hieno kirja, mutta sopii se mainiosti koiraihmisillekin. Tarina on niin vaikuttava, että haluan nähdä sen pohjalta tehdyn elokuvan.  

P.S. Luulin hetken lukeneeni tämän kirjan jo, niin samanlainen kansikuva aiemmin lukemassani Kissavieras -teoksessa on.   

Petra Tanninen: Erityisen herkkää elämää

Kustantaja: Nemo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 112 s.

Oivaltavat tuokiokuvat kertovat erityisherkän ihmisen sisäisestä maailmasta. Erityisherkkyys tuottaa tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa monia pulmia, jotka voivat yllättää. Kirjan hauskat ja koskettavat kuvitukset pureutuvat muun muassa murehtimiseen, jahkailuun, oman tilan kaipuuseen ja Small talk -syndroomaan.

Oma arvioni: Tamperelainen kuvataiteilija Petra Tanninen tietää mistä puhuu, sillä hän on erityisherkkä.  Ei ole helppoa, kun pienet arkiset asiat ovat usein kohtuuttoman suuria ja vaikeita. Hänen puhuttelevan sarjakuvakirjansa hattupäinen varishahmo on varsin valloittava, vaikka hän ei haluaisi tulla edes huomatuksi. Keskipisteenä oleminen on hänelle kauhistuttavaa ja sosiaalisesti uuvuttavaa. Mutta se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö hänellä olisi paljonkin sanottavaa, kunhan vain jotenkin kehtaisi... Ensin on kuitenkin pohdittava eri vaihtoehtoja - ja niitähän riittää yleensä aina huomattavasti enemmän kuin kaksi. 

Teoksen kuvat kuvaavat hienosti erityisherkän yksilön ajatus- ja kokemusmaailmaa ja tarjoavat näin samaistumispintaa kyseisen ominaisuuden omaaville lukijoille. Minäkin löysin itseäni aika monista stripeistä ja niin varmasti aika moni muukin, joten tämä kirja on meille mitä mainiointa vertaistukea. 

Kuvasipa yksi sivu  niin osuvasti tämän päivän tunnelmiani, että pakkohan siitä oli kuva napata:


Tämän lempeästi humoristisen sarjakuvateoksen parissa oli helppo hymyillä ja jopa nauraa -itselleen. Suosittelen, vai kannattaakohan se sittenkään... No, totta kai!

Angela Ahola: Taito tehdä hyvä vaikutus

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Konsten att göra intryck (2016)
Suomentanut: Timo Korppi
Sivumäärä: 301 s.

Opas itsetuntemukseen ja hyvän ensivaikutelman tekemiseen

Mitä ihmiset ajattelevat tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran? Ensivaikutelma syntyy sekunneissa. Hyvän vaikutuksen tekeminen on taito, jonka voi oppia. Kun tapaat uuden ihmisen pohdit, tuletko toimeen hänen kanssaan vai olisiko parempi pitää etäisyyttä. Samalla tavalla myös muut arvioivat sinua: asiakkaat, työhönottajat, työntekijät, kilpailijat ja hän, jonka olet juuri tavannut treffeillä. 

Kirja sisältää runsaasti neuro- ja sosiaalipsykologista tutkimustietoa siitä, miten saada itseluottamusta ennen tärkeää tapaamista ja mitä profiilisi sosiaalisessa mediassa viestii rekrytoijalle ja yhteistyökumppanille. Millaisen vaikutuksen äänesi, elekielesi ja pukeutumistyylisi tekevät? Mikä ratkaisee työpaikkahaastattelussa? Kirjassa on myös runsaasti käytännön esimerkkejä. 

Angela Ahola on psykologian tohtori, kirjailija ja kouluttaja.

Oma arvioni: Mietitkö usein, mitä ihmiset sinusta ajattelevat, kun he tapaavat sinut ensimmäisen kerran? Entä, millaisin asioihin sinä itse kiinnität huomiota toisissa ihmisissä, kun kohtaat heidät? Tässä tuoreessa tietokirjassa kerrotaan psykologisen tutkimustiedon valossa, kiinnostavasti muun muassa siitä, miten luomme ensivaikutelman ihmisistä ja annetaan ideoita siihen, että osaisimme  paremmin lukea toinen toisiamme. Kirjan kirjoittaja lupaa, että teoksen avulla meidän on mahdollista oppia rakentamaan hyviä suhteita ja suurta luottamusta sekä lyhyellä että pidemmällä tähtäimellä. Hän uskoo, että taito tehdä hyvä vaikutus on yksi tärkeimmistä valmiuksistamme, vaikka se onkin  edelleen kuitenkin varsin aliarvostettu  kyky. On suorastaan hämmentävää ajatella, että annamme usein ratkaisevan vaikutelman itsestämme jo muutamissa sekunneissa. Jokaisella meistä on myös ennakkoluuloja ja stereotypioita - toisilla enemmän ja toisilla vähemmän - jotka vaikuttavat arvioihimme vieraista ihmisistä ja heille antamiimme "tuomioihin"  Meidän olisikin syytä laajentaa ajatteluamme. Näin voisimme muuttaa myös yhteisöllistä ilmapiiriä aiempaa avarakatseisemmaksi. 

Taito tehdä hyvä vaikutus -kirja avartaa lukijansa kaikkia aisteja. Kirjan luettuani tulen varmasti menemään uusiin kohtaamisiin entistä rohkeammin. En ole tosin kovinkaan usein erityisemmin murehtinut sitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Toki toivon, että he näkisivät minusta muutakin kuin liikkumisvälineeni. Se, kun ei kerro mitään persoonallisuudestani. Vaikka kirjassa annetaan vinkkejä hyvän ensivaikutelman  antamiseen, Angela Ahola muistuttaa aiheellisesti, ettei ole olemassa yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa tehdä sitä. Siispä, jokainen meistä tekee hyvän vaikutuksen  omalla tavallaan. Jos aihe kiinnostaa, tartu tähän mielenkiintoiseen uutuusteokseen. 


Noora Valkonen: Pala kurkussa - Selviytymistarinoita syömishäiriöistä

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 152 s.

Kun elämästä tulee nälkäpeli
”Ei kannata syödä liikaa kakkua, sukulainen totesi rippijuhlissani. Nielin häpeän ja salasin mielipahan, kuten tein aina kuullessani huomautuksen painostani. Pian keksin, että voisin itse laittaa huomautuksille pisteen.”
Syömishäiriö alkaa usein halusta laihduttaa. Karkit joutuvat pannaan, iltalenkkien määrä kasvaa ja yhä useammat ruoat listataan kielletyiksi. Pian kaikki ajatukset alkavat kiertyä ruoan ympärille ja syömiseen ilmaantuu sääntöjä, joiden rikkominen ahdistaa. Jotkut lakkaavat lopulta syömästä lähes kokonaan, toisilla nälkäkuuria seuraa ahminta, joka voi päättyä oksentamiseen tai rajuun liikuntaan. Anoreksia, bulimia, ahmintahäiriö ja ortoreksia ovat erilaisia syömishäiriöitä, mutta niiden syntymekanismit ovat hyvin samanlaisia.

Pala kurkussa kertoo, miten syömishäiriö etenee viattoman tuntuisesta laihdutuksesta syömisen ja kehon tiukkaan kontrollointiin. Haastatellut kertovat monia syitä koulukiusaamisesta täydellisyyden tavoitteluun – syömisen sääntely on ollut heidän selviytymiskeinonsa elämän koettelemuksissa.

Valaiseva ja toivoa antava teos etenee sairastumisen ensi merkeistä uuden tasapainon löytämiseen ja tuo kuuluviin myös sairastuneiden läheisten äänet.

Oma arvioni: Tämä tuore kirja antaa arvokkaan puheenvuoron niille, jotka tietävät aidosti, miltä syömishäiriön kanssa eläminen tuntuu. Se auttaa meitä ruokaan ja syömiseen "normaalisti" suhtautuvia ymmärtämään, mistä syömishäiriöissä on kysymys. 

"Kikkoja oli helppo löytää: ei ruokaa kuuden jälkeen, ei missään tapauksessa rasvaa ja joka ilta juoksulenkki, satoi tai paistoi. Syömistä oli yllättävän helppo vähentää samaa tahtia kuin lenkit pitenivät. Jokainen askel, jokainen syömättä jätetty suupala sai kurkkua kuristavan tunteen helpottumaan. Kun painoni alkoi pudota, onnistumisen tunne sai minut jatkamaan. Myös ympäristö huomasi muutokseni. Sain osakseni kehuja, ihmettelyä ja huomiota. Vihdoin kelpasin!"

Pala kurkussa -kirjassa kerrotut tarinat  elävästä elämästä osoittavat koskettavasti, että syömishäiriö ei ole valinta tai kenenkään syy. Se on  häiriö, jonka taustalta on löydettävissä monenlaisia tekijöitä. Siitä on mahdollista toipua, mutta se ei kuitenkaan onnistu hetkessä eikä pelkästään syömällä. Kun syömishäiriöstä kärsivä henkilö haluaa tulla terveeksi, on otettu jo tärkeä askel paranemisen tiellä. Ikävä kyllä sairaudesta saattaa joillekin tulla ikään kuin ystävä, jolloin siitä haluaa pitää tiukasti kiinni. On todella surullista, jos syömishäiriö tuntuu ainoalta keinolta selviytyä vaikkapa koulukiusaamisesta.

Syömishäiriö ei aina myöskään näy päällepäin - langanlaiha anoreksiaa sairastava teinityttö on siis vain yksi tähän vakavasti otettavaan sairausryhmään kuuluvista. Harvoin tullaan ajatelleeksi, että syömishäiriö voi itse asiassa "puhjeta" oikeastaan kenelle tahansa ja milloin vain. 

Kirjaa lukiessa tulin väistämättä miettineeksi, kuinka vakavia seurauksia liiallisella laihuuden ihannoinnilla saattaakaan olla. Tänä päivänä puhutaankin onneksi enemmän kehopositiivisuudesta. On tärkeää, että ihan jokainen voisi kokea olevansa ihmisenä hyväksytty ja hyvä juuri sellaisena kuin on kehonsa painoon ja muotoon katsomatta. Hyvinvointia ja elämähallintaa tulisi oppia hallitsemaan muulla tavoin kuin syömistä ja kiloja pakonomaisesti tarkkaillen ja kontrolloiden, joten median edustajienkin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisessa valossa esimerkiksi ylipainoisia ihmisiä esittävät.  

Koska terveydenhuollon ammattilaiset, opettajat, valmentajat sekä lasten ja nuorten vanhemmat ovat avainasemassa syömishäiriöiden tunnistamisessa ja varhaisessa hoitoon ohjaamisessa, suosittelen heille tämän ajatuksia herättävää kirjaa, jota lukiessa pala voi nousta kurkkuun. Ja syömishäiriöiden kanssa kamppaileville tämä teos tarjoaa varmasti arvokasta vertaistukea. Mielestäni tällaisella kirjalla voidaan rikkoa myös syömishäiriöihin liittyviä tabuja. Tartutaanko yhdessä kirjassa annettuun neuvoon ja lopetetaan painoon ja ulkonäköön liittyvä kommentointi? 

Yrsa Sigurdardóttir: Synninpäästö

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Islanninkielinen alkuteos: Aflausn (2016)
Suomentanut: Tuula Tuuva
Sivumäärä: 367 s.

Hyytävien teinisurmien sarja järkyttää Reykjavikissa

Teinityttö surmataan julmasti työpaikallaan elokuvateatterissa ja naamioitunut murhaaja raahaa hänet talvipakkaseen. Tytön ystävät saavat karmaisevia Snapchat-viestejä, joissa hän anoo armoa. Kun ruumis vihdoin löytyy, se on merkitty numerolla 2. Onko jossain uhri numero 1?

Rikostutkija Huldar tutkii numeromurhia, joissa tarvitaan myös lastenvalvoja Freyjan näkemystä. Freyjan epäilee heti, että kyse voisi olla koulukiusaamisesta. Kaksikon välejä hiertää eikä Freyja haluaisi olla tekemisissä Huldarin kanssa. Yhtä mieltä he ovat vain siitä, että totuus on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kuka on raakojen tekojen takana?

Kansainvälisesti menestyneen sarjan aikaisemmat, itsenäiset osat ovat Perimä ja Pyörre.  

Oma arvioni: Ja taas matkasin rikosten jäljille Islantiin, joka kaikessa ankeudessaan tarjosi tälle hyytävän jännittävälle dekkarille aivan omanlaisensa miljöön. Yrsa Sigurdardóttir (s. 1963) on minulle uusi tuttavuus. Kirjan hahmogalleria oli minusta kiinnostavalla tavalla erikoinen. Se, että henkilöiden välillä oli jännitteitä, teki  tarinasta tavallaan myös hauskan, vaikka rikokset olivat julmia ja niiden selvittäminen kaukana helposta. 

Koulukiusaaminen on todella vakava ongelma myös oikeassa elämässä. Vaikka  se ilmiönä tunnetaankin tänä päivänä jo huomattavasti paremmin kuin ennen, paljon on vielä tehtävää, jotta  yksikään oppilas ei enää joudu kärsimään siitä. Utopiaako? Voi olla, mutta sellaisen tulevaisuuden haluaisin todellakin nähdä...

Synninpäästö on dekkari, jota voin suositella pohjoismaisen jännityksen ystäville.

Kirsi Tirri & Elina Kuusisto: Opettajan ammattietiikkaa oppimassa

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 121 s.

Digitaaliset oppimateriaalit ja sähköiset oppimisympäristöt asettavat uusia haasteita opettajille. Koulujen väliset erot oppimistuloksissa pakottavat tarkastelemaan oppimisen edellytyksiä moniarvoisessa yhteiskunnassa. Millainen on opettajan rooli eettisenä kasvattajana? Miten koulu ottaa huomioon erilaiset oppilaat ja heidän tarpeensa?

Opettajan ammattietiikkaa oppimassa kuvaa keinoja lisätä opettajan työn ja oppimisen mielekkyyttä. Opettajan tehtävänä on ohjata oppilasta löytämään opiskeluunsa ja elämäänsä kestävä ja pitkäkestoinen tarkoitus. Yhteiskunnan vaatimusten edessä opettajaa kannattelee sisäistetty ammattietiikka, joka tuo mielekkyyden työhön.

Teos tarjoaa sekä tutkimustietoa että konkreettisia pedagogisia ideoita opettajan työn tueksi. Se soveltuu niin opettajille, vanhemmille kuin opettajaksi opiskelevillekin.

Oma arvioni: Tässä uutuuskirjassa tarkastellaan opettajan ammatin eettistä luonnetta opetuksen mielekkyyden näkökulmasta. Opetuksen keskeisenä tavoitteena on aina auttaa jokaista oppijaa löytämään oma toimijuutensa ja vahvistaa sitä. Kysymys on kasvamaan auttamisesta, johon sisältyy myös oppilaiden elämäntarkoituksen kehittymisen tukeminen sekä opiskelussa että tulevaisuutta varten. Kirjassa teemaa käsitellään niin tutkimustietoon perustuen kuin konkreettisia pedagogisia ideoita tarjoten  - lukijoiden omaa ajattelua reflektoivia pohdintakysymyksiäkään unohtamatta. Kirjassa esitelty näkökulma on sekä yleisdidaktinen että koulupedagoginen. 

Suomessa opettajan ammatilla on vahva profession asema. Se edellyttää ammattietiikkaa ja ammattiin liittyvien eettisten haasteiden pohdintaa ja eettisiä ohjeita niiden kohtaamiseen. Suomalainen korkeasti koulutettu opettaja onkin eettinen ammattilainen, jolla on työssään paljon sekä vastuuta että vapautta.  Opettajan ammatissa oppimisen ja henkilökohtaisen kasvun tukeminen on keskiössä ja oppilaisiin sitoutuminen nousee ammattieettisesti tärkeimmäksi seikaksi. 

Oppimisen edistymisen ja toiminnan mielekkyyden kannalta on oleellista, että opettaja ja oppilaat jakavat yhteisiä ja kannustavia tavoitteita. Tirrin ja Kuusiston  mukaan opetuksen mielekkyyteen vaikuttavat puolestaan  ennen kaikkea eettinen herkkyys, kasvun ajattelutapa ja elämäntarkoituksen pohdinta, jotka ovat vahvasti läsnä työlleen omistautuneiden opettajien sisäistämässä ammatti-identiteetissä. Myös kulttuurisen ja muun erilaisuuden ymmärrys on tärkeää, kun yhteiskuntamme moninaistuu ja inklusiivinen kasvatusajattelu on viime aikoina voimistunut - ainakin teoriassa.  Tähän liittyen onkin hyvä muistaa, että opettajat ovat aina tulevaisuuteen kasvattajia. Tämäkin tosiasia asettaa omat haasteensa myös opettajankoulutukselle.  Teoksen kirjoittajat uskovat kuitenkin  siihen, että vahva ammattietiikka kannattelee opettajia kaikissa ammattitaitoa vaativissa ratkaisuissa ja tuo samalla mielekkyyttä opetukseen nyt ja tulevaisuudessa. 

Opettajan ammattietiikkaa oppimassa -kirja täyttää mielestäni varsin mainiosti sen aukon, joka alan kirjallisuudessa on maassamme etenkin 2000-luvulla ollut. Siksi suosittelenkin tätä ajattelua avartavaa ja oman toiminnan reflektointiin kannustavaa teosta lämpimästi kaikille opettajille koulutusasteesta ja opetusvuosista riippumatta unohtamatta myöskään opetusalan tulevia ammattilaisia. Uskon sen auttavan meitä kaikkia sekä viihtymään työssämme että toimimaan kaikkien erilaisten oppilaidemme parhaaksi.




Kirja-arvio: Irina Holman Takaisin elämään - Uusin tieto masennuksesta ja siitä toipumisesta

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 128 s. 

Suomessa masennus on tänä päivänä yleisin mielenterveyden häiriö, sillä noin viidesosa väestöstä sairastuu siihen jossain vaiheessa elämää - naiset lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet. Ihmisen mieltä voivat järkyttää monenlaiset psykososiaaliset ja biologiset tekijät.  Masennusta on esiintynyt aina, mutta ennen meillä ei ole ollut samalla tavalla aikaa potea sitä kuin nykyään. Tänä päivänä mielenterveys nähdään tärkeänä osana hyvinvointia  ja se katsotaankin asiaksi, johon meillä jokaisella on oikeus. Karkeasti ajatellen masennusta ja ahdistusta voidaan pitää onnellisuuden vastakohtina. 

Tässä tuoreessa tietokirjassa lääketieteen tohtori ja psykiatrian erikoislääkäri Irina Holma esittelee kattavasti masennuksen eri muodot ja alalajit sekä nykyisin käytössä olevat uusimmat hoitomuodot. Kirjan keskeisenä sanomana onkin, että masennusta voidaan hoitaa ja siitä on mahdollista toipua. Lääkkeillä on mahdollista helpottaa masentuneen henkilön oloa, ja erilaisilla terapioilla mielen solmuja pystytään avaamaan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa oireet tunnistetaan ja hoito aloitetaan, sitä parempia tuloksia yleensä saadaan. Mutta hoitoon pääseminen ei siltikään ole itsestään selvää. Se vaihtelee edelleen valitettavasti esimerkiksi paikkakunnittain, vaikka niin ei tietenkään saisi olla. Tulemme harvoin ajatelleeksi, että jokainen yhteiskunnassamme tehty poliittinen ratkaisu vaikuttaa osaltaan siihen, millaisiksi ihmisten mielet kehittyvät. Masennuksen hoitoon on siis syytä panostaa sekä taloudellisesti että tieteen saavutuksia hyödyntäen. Tieteellä ja teknologialla kun on paljon annettavaa masennuksen hoidolle ja tämän monimuotoisen ja vaikutuksiltaan yksilöllisen ilmiön ymmärtämiselle myös tulevaisuudessa.  

Kirjan kiinnostavinta antia olivat mielestäni kliinisestä hoitotyöstä ja elävästä elämästä poimitut tapauskuvaukset, joissa tuoreet tutkimustulokset konkretisoituivat. Holma pyrkiikin kuvaamaan masennuksen taustatekijöitä, ilmenemismuotoja ja hoitokeinoja mahdollisimman kansantajuisesti onnistuen siinä minusta varsin hyvin. Tämä tietokirja on hyödyllistä luettavaa kaikille mielenterveydestä ja sen edistämisestä kiinnostuneille. Kirjassa on myös erilaisia "mittareita", joiden avulla lukijat voivat arvioida oman mielensä tilaa. 




Olli Jalonen: Merenpeitto

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 419 s.



Finlandia-palkittu kasvutarina jatkuu – uudet eksperimentit vievät Anguksen pinnan alle, ennen näkemättömiin ja pelottaviin syvyyksiin.
16-vuotias Angus on tiedemies Edmond Halleyn suojatti ja oppipoika Lontoossa. Tiedonhaluinen nuorukainen saa elää Halleyn perhepiirissä ja osallistua erikoisiin ja vaarallisiin kokeisiin. Aikuistumisen myötä Angus oppii paljon uutta maailmasta, ja alkaa haaveilla suuresta tulevaisuudesta. Englantia ympäröi sota, ja uutiset lapsuuden saarelta St. Helenalta huolestuttavat.

Väsymättömän Halleyn tähtäimessä on kokonainen merenalainen huone. Hänen meritutkimuksensa johtavat pitkälle matkalle. Mutta kuinka veden alla voisi elää?

Oma arvioni: Taivaanpallo oli vaikuttava tarina ja niin on Merenpeittokin. Olli Jalonen kuvaa siinä upeasti muun muassa ajan ja elämän rajallisuutta. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvatkin 1600-luvun lopulle, teos on jollain kiehtovalla tavalla ajankohtaisen tuntuinen myös tänä päivänä. Ehkä ihminen ja maailma ovatkin itse asiassa muuttuneet huomattavasti vähemmän kuin oletamme. Ajan suhteellisuus ja mahdollisuuksien rajallisuus ovat eräänlaisia ikuisuuskysymyksiä. Ja aikuistuminen jatkunee läpi elämän. Päähenkilön kirkkaiden filosofisten pohdintojen luoma jännite on kirjassa vahvasti läsnä. Se viehätti minua kovasti jo edellisessä kirjassa  ja niin nytkin. 

Jalosen uutuusromaani on runsas ja monitasoinen. Jos Angus ei ole sinulle vielä tuttu, kannattaa lukea ensin Taivaanpallo ja jatkaa huikean kasvutarinan ja jännittävän seikkailun seuraamista Merenpeiton parissa. Uskallan väittää, että tämä teoskaksikko ei jätä ketään kylmäksi. Itselleni ainakin tuli hieman haikea mieli siitä, että Angusin tarina on nyt kerrottu.

Irina Katajisto-Korhonen & Riikka Takala: Rentoutusopas

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 141 s.


Rauhallinen hengitys, levollinen olo

Rentoutumisessa tavoitteena on mielen ja kehon tasapaino ja vapautuminen fyysisestä ja psyykkisestä jännityksestä. Rentoutumiseen liittyy aina kokemus mielihyvästä. Yleisiä rentoutumisen harjoittelun tavoitteita ovat esimerkiksi unenlaadun paraneminen, stressin hallinta sekä ahdistuneisuuden tai muun psyykkisen oireen hallinta. Itselleen sopivien rentoutusmenetelmien auttaa selviytymään arjen tilanteista.

Rentoutusopas on näyttöön perustuva harjoitusohjelma. Sen kehittämisessä on hyödynnetty rentoutumiseen liittyvää laajaa teoriatietoa ja vuosien kokemusta rentoutusharjoitusten käytöstä terapiatyössä.

Tämä opas on suunniteltu erityisesti ohjaajan käyttöön. Opas kertoo yksityiskohtaisesti, miten tapaamiskerrat ja kotiharjoittelun voi rakentaa. Oppaassa on valmiita monistepohjia, joista asiakkaat saavat kattavasti tietoa rentoutuksen vaikutuksista omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa.

Oma arvioni: Kirja on varmasti oiva "työväline" rentoutusharjoitusten ohjaajille, jotka toteuttavat harjoitusohjelmaa tapaamiskerroittain. Itselleni se ei kuitenkaan tarjonnut ihan sitä, mitä siltä odotin. Rentoutuksen monimuotoiset hyödyt tulivat kyllä selväksi minullekin. Kokeilin rentouttavia hengitysharjoituksia, mutta siihen kirjan konkreettinen käyttö sitten jäikin. Osasyy kirjan hyödyntämisen vähäisyyteen oli oppaan iso sivukoko. Itse käsittelisin huomattavasti mieluummin hieman pienikokoisempaa mutta paksumpaa kirjaa... 

Fiona Barton: Leski

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Widow (2016)
Suomentanut: Pirkko Biström
Sivumäärä: 367 s.

Rakastava aviomies - vai sydämetön tappaja?

Jokainen on nähnyt hänet. Hirviön, josta lööpit kirkuvat. Miehen, jota syytetään kammottavasta rikoksesta. Mutta onko kukaan kiinnittänyt huomiota naiseen hänen vierellään? 

Jean on jättänyt paljon kertomatta rikoksesta, josta hänen miestään epäillään. Hänellä on liian kiire olla täydellinen vaimo. Sellainen, joka seisoo aina miehensä rinnalla. Mutta nyt mies on kuollut, ja Jean on vapaa kertomaan tarinansa niin kuin hän itse haluaa. Se on tarina, josta kaikki toimittajat kilpailevat. Millaisia salaisuuksia leski on valmis paljastamaan, mihin totuuteen hän itse uskoo?

Fiona Bartonin psykologinen trilleri Leski porautuu syvälle poliisin, median, syytettyjen ja uhrien välisiin monimutkaisiin suhteisiin. Jokaisella on omat motiivinsa, ja totuus muuttuu yllättävän nopeasti valheeksi.

Oma arvioni: Trillerin suorastaan karmea alkuasetelma koukutti vahvasti. Se ikään kuin pakotti kääntämään sivuja nopeaan tahtiin. Vähitellen pala palalta eri näkökulmista kerrottuna tarina sai sitten lopullisen muotonsa. Leskeä lukiessa mielessä pyöri koko ajan  kysymys: kuka onkaan syyllinen ja mihin? 

Fiona Barton (s. 1957) kuvaa mielestäni toimittajan työtä varsin uskottavasti eikä ihme, sillä onhan hänellä toimittajatausta. Juonikuviot  kulkivat sujuvasti eri kertojien välillä  ja jännitys säilyi melko hyvin loppuun asti. Luettu sai tunteet myllertämään melkoisesti. Niin käy toki aina etenkin silloin, kun rikoksen uhrina on pieni lapsi. Pedofilia on teemana todella vastenmielinen - ja mikä kamalinta valitettavan ajankohtainen niin meillä kuin muuallakin. Koska kysymyksessä on psykologinen trilleri, lukijaa ei järkytetä hirveiden tekojen raaoilla kuvauksilla ja verisillä yksityiskohdilla. Huomio on ennen kaikkea siinä, mitä sairaassa mielessä tapahtuu. Mutta juuri se onkin usein piinaavan pelottavaa. 

Leski on vahva ja vakuuttava esikoisdekkari, jota suosittelen psykologisten jännäreiden ystäville. Tämän teoksen perusteella tutustun mielelläni kyseisen kirjailijan tuotantoon myös jatkossa, joten täytyypä katsoa, olisiko Lapsi  tällä hetkellä kirjastossa lainattavissa.   

Raisa Cacciatore & Erja Korteniemi-Poikela: Sisu, tahto, itsetunto - Portaat itkupotkuraivareista aggression hallintaan

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 260 s.

Suuttumuksen hallinta on taitolaji!

Voiko vanhempi olla arvostava, kun lapsi kiljuu tahtoaan? Miten olla innostava, jos nuori uhmaa ylimielisenä?

Lapset ja nuoret opettelevat tunteiden hallintaa, ja suuttumus on yksi tunteista. Se on tarpeellinen tunne itsensä suojaamisessa ja arvostamisessa. Sisu, tahto, itsetunto tarjoaa vanhemmille tietoja ja taitoja toimia niin, etteivät tunteet hallitse lasta vaan lapsi tunteita.

Lasta ja nuorta arvostavilla kasvatustavoilla tuet ja vahvistat lapsen ja nuoren elämänhallintaa ja suhdetta vanhempaansa. Hyväksymällä tunteet muuttuu koko perheen ilmapiiri myönteiseksi. Kannustava vanhempi tietää, että alussa lapsi ilmaisee itseään alkeellisesti ja oppii ohjaamaan käytöstään ja tekojaan pienin askelin.

Kirja esittelee 18 aggression porrasta, joita jokainen lapsi ja nuori kulkee matkalla vahvaan aikuisuuteen. Niitä täydentävät arkeen sopivat neuvot ja oivaltavat interaktiiviset tehtävät.

Oma arvioni: 

"Tunne voittaa järjen! Kuuntelu voittaa puheen! Ratkaisu voittaa ongelman! Rakkaus voittaa vihan!"

Tässä  vanhemmille suunnatussa uutuuskirjassa kerrotaan konkreettisia ja selkeitä ajatuksia siitä, kuinka hyväksyvällä ja kannustavalla kasvatuksella voidaan tukea ja auttaa lapsia ja nuoria askelilla kohti vahvaa itsetuntoa ja hyvää tunteiden hallintaa. Turvallinen rinnalla kulkeva aikuinen on paras tunteiden opettaja. Kun lapsi näkee vanhempansa toimivan kypsästi, hän saa mallin, että tunteita siedetään. On hyvä muistaa, että mikään tunne ei ole koskaan väärä, mutta sen oikea ilmaisutapa vaatii usein harjoittelua - aikuisenakin.  Kirjan kirjoittajat korostavat, että lapset tulee kasvattaa neuvottelevaan, vapaasti puhuvaan ja toisten ihmisten oikeuksia kunnioittavaan kulttuuriin. 

Cacciatoren ja Korteniemi-Poikelan mukaan kirjassa kuvatut aggression portaat ovat välttämättömiä kehitysvaiheita, joita lapset ja nuoret käyvät väistämättä läpi Uhmakkuus on osa normaalia kehitystä ja vihaakin ilmenee luonnollisesti aina silloin tällöin. Aikuisen tehtävänä on sietää kaikenlaisia tunteita ja ohjata ja tukea lasta ja nuorta kärsivällisesti etenemään portaalta toiselle. Lapselle tulee osoittaa joka portaalla, että hän on riittävä ja kelpaa sellaisenaan. Hän ansaitsee palautetta yrittämisestään ja kaipaa kannustusta ponnistellakseen. 
 
”Kunnioittava ja kuunteleva vanhemmuus ei kuormita lasta ennenaikaisesti. Jämäkkä vanhempi rauhoittaa levotonta ja tunnekuohussa olevaa lasta mitätöimättä ja tuomitsematta. Hän ei jätä vastuuta tilanteen rauhoittamisesta yksin lapselle.”

Suosittelen Sisu, tahto, itsetunto -kirjaa lämpimästi ennen kaikkea kaikille (pienten) lasten vanhemmille, mutta uskon teoksessa tarjottavista asiantuntijoiden neuvoista olevan hyötyä myös lasten ja nuorten parissa työskenteleville. Jos heräät aamuisin jostain innostuneena ja menet illalla nukkumaan kiitollisin mielin, olet jo oivaltanut varsin hyvin, mistä tunnetaidoissa on kysymys. Jos et, kannattaa niiden opettelua vielä jatkaa... 




Mikko Nurmi: Mitä musikaalisuus on?

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 200 s. 

Musikaalisuus kuuluu meille kaikille synnynnäisesti. Musikaalisuuteen liittyy yksilöllisiä eroja, mutta kykyjä voidaan kehittää missä tahansa elämänvaiheessa.


Mitä musikaalisuus on? on kattava tietopaketti musikaalisuudesta, lahjakkuudesta ja sen tunnistamisesta, lasten musiikillisesta kehityksestä, harjoittelutaidoista, musisointiin liittyvistä fyysisistä rasitusvaivoista ja soittoharrastuksen aloittamisessa huomioitavista asioista. 

Kirja vastaa lukuisiin kysymyksiin, joita esimerkiksi vanhemmat kohtaavat pohtiessaan soittoharrastuksen, musiikkileikkikoulun ja musiikkioppilaitosten tarjoaman opetuksen soveltuvuutta omalle lapselleen. Soitonopiskelua monipuolisesti käsittelevänä tietopakettina kirja soveltuu myös varttuneemmille musiikinharrastajille, opiskelijoille ja opettajille.  

Oma arvioni: Uutuuskirja valottaa monipuolisesti musikaalisuuden eri puolia ja musiikin harrastamisen ulottuvuuksia. Aloitin soittoharrastuksen alle kouluikäisenä ja kävin pianotunneilla lähes kaksikymmentä vuotta - ja soittelen omaksi ilokseni edelleen. Musiikilla on muutenkin ollut aina tärkeä rooli elämässäni. En voisi kuvitellakaan voivani hyvin ilman musiikkia - kuunneltua ja itse tuotettua. Tätä taustaa vasten  Mikko Nurmen tietokirja oli todella kiinnostavaa luettavaa. 

Aloin soittaa pianoa, koska nautin musiikista ja halusin oppia soittamaan. Lapsen oma halu ja kiinnostus onkin paras lähtökohta saada hänelle pitkäaikainen ja rakas harrastus. Jos taas lapsi "raahataan" soittotunneille, koska vanhemmat olettavat lapsensa olevan musiikkinero tai toivovat jälkikasvustaan vaikkapa huippuviulistia, tilanne on usein kaikkea muuta kuin ihanteellinen. Musikaalisuus toki vaihtelee jonkin verran yksilöittäin, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin yleisesti ajatellaan, ja täydellinen amusia on luultua harvinaisempaa. 

Kirjan tärkeä viesti onkin se, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa musiikin harrastamista, jos intoa löytyy. Mielekkäällä musiikkiharrastuksella on lukuisia myönteisiä terveys- ja hyvinvointivaikeuksia niin lapsille kuin vanhuksillekin. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea Mitä musikaalisuus on? -teos.  
































Kirja-arvio: Timo Ahosen ym. toimittama Oppimisen vaikeudet

Kustantaja: Niilo Mäki Instituutti
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 416 s.

Timo Ahosen, Mikko Aron, Tuija Aron, Marja-Kristiina Lerkkasen ja Tiina Siiskosen (2019) toimittama Oppimisen vaikeudet on tuore ja sisällöltään monipuolinen tietokirja, joka perustuu viimeisimpiin  tutkimustuloksiin oppimisen vaikeuksista. Se tarjoaa tietoa ja tukea niin oppimisen vaikeuksien ymmärtämiseen kuin  yksilöllisen oppimisen tukemiseen. Kirjan kirjoittajat ovat kokeneita oppimisvaikeustutkijoita muun muassa psykologian, kasvatustieteen, erityispedagogiikan ja genetiikan aloilta. Tämän teoksen näkökulma oppimiseen ja oppimisessa ilmeneviin ongelmiin on siis monitieteinen ja aiempaa laaja-alaisempi. Teoksessa korostetaan sitä, että oppimisessa ilmenevät ongelmat tulee nähdä erilaisista syistä johtuvina ja monitasoisina ilmiöinä. Kehityksellistä näkökulmaa ei niitä tarkasteltaessa sovi unohtaa. Oppimisen vaikeudet ilmenevät eri tavoin erilaisissa tilanteissa ja elämänkaaren eri vaiheissa. Kirjassa tarkastellaan erikseen niin sanottuja erityisiä oppimisvaikeuksia, kuten kielenkehityksen, lukemisen, kirjoittamisen, matematiikan perustaitojen ja hahmottamisen vaikeuksia. 

Kirjan keskeisenä tavoitteena on antaa eri alojen ammattilaisille sekä tieteelliseen näyttöön että käytännön kokemuksiin perustuen hyväksi havaittuja työkaluja oppilaiden yksilöllisen oppimisen tukemiseen ja dialogisen monialaisen yhteistyön tekemiseen, jotta jokaisen oppijan oikeus saada laadukasta opetusta voisi toteutua mahdollisimman hyvin riippumatta oppimisessa ilmenevistä haasteista. Oppimiselle tulee antaa riittävästi aikaa, ja tavoitteet on asetettava niin, että ne ovat kunkin oppijan kannalta tarkoituksenmukaisia ja saavutettavissa olevia. Näin jokainen oppija voi saada onnistumisen kokemuksia ja samalla  motivaation ylläpitäminen helpottuu. Oppimisen kun tulisi olla jokaiselle lapselle positiivinen kokemus monine myönteisine tunteineen. On olemassa runsaasti näyttöä siitä, että mahdollisimman varhain aloitettu tuki auttaa oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevia, ja parhaimmillaan oikein kohdennettu tuki saattaa ennaltaehkäistä tai lieventää ongelmia ja estää niitä kasautumasta. Viimeksi mainittu hyöty onkin erityisen tärkeä, sillä eri oppimisvaikeuksien esiintyminen päällekkäisinä on varsin yleistä. Lapsella voi siis olla samaan aikaan ongelmia vaikkapa lukemisessa ja laskemisessa. 

Jos olet tähän asti  ajatellut oppimisvaikeuksien olevan tarkkarajaisia ja helposti määriteltäviä häiriöitä, ongelmia tai peräti sairauksia, kannattaa sinun ehdottomasti lukea tämä kirja.  Se auttaa sinua ymmärtämään oppimista ja sen haasteellisuutta uudella tavalla. Sekä oppiminen että siinä ilmenevät vaikeudet ovat aina yksilöllisiä. Lapsi ei ole koskaan yhtä kuin diagnoosinsa eivätkä oppimisen vaikeudet ole hänen vikansa.  Jokaisella ihmisellä on aina mahdollisten vaikeuksiensa rinnalla lukuisia vahvuuksia ja muita ominaisuuksia, joita ei pidä unohtaa ja ohittaa, vaikka oppimisen vaikeudet luonnollisesti paljon huomiota  vaativatkin. Kun oppiminen on vaikeaa, on selvää, ettei koulun ja yhteiskunnan asettamiin ja vieläpä koko ajan kasvaviin ja muuttuviin vaatimuksiin vastaaminen onnistu ilman tukea, mutta onneksi tämä kirja osoittaa, että keinoja kyllä löytyy ja tutkimustyö oppimisen vaikeuksien parissa jatkuu. 

Suosittelen Oppimisen vaikeudet -kirjaa todella lämpimästi erityisesti kaikille niille, jotka työskentelevät oppimisen vaikeuksia omaavien lasten kanssa - siis esimerkiksi opettajille, psykologeille ja kuntoutuksen ammattilaisille. Mielestäni teos tarjoaa hyödyllistä ja ajattelua avartavaa tietoa myös lasten vanhemmille ja kaikille muillekin oppimisesta ja sen tukemisesta kiinnostuneille. 

Árni Thórarinsson: Ylitse mui

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2009
Islanninkielinen alkuteos: Timi nornarinnan (2005)
Suomentanut: Seija Holopainen
Sivumäärä: 382 s.

Nainen putoaa kumilautalta työpaikan kanoottiretkellä epäilyttävissä olosuhteissa ja menehtyy myöhemmin vammoihinsa. Pian tapauksen jälkeen lukiolaisnäytelmän pääosan esittäjä katoaa mystisesti ensi-illan alla ja nuori lukiolaistyttö tekee itsemurhan. 

Toimittaja Einar on lähetetty Reykjavikista Pohjois-Islantiin vauhdittamaan iltapäivälehden levikin kasvua, kun hän saa tutkittavakseen nämä kummalliset tapaukset. Akureyrin kaupungin ongelmat, nuorten armoton nokkimisjärjestys sekä poliittiset ja yhteiskunnalliset valtasuhteet imaisevat Einarin yhä syvemmälle. Mitä kaikkea kytee rauhalliselta vaikuttavan kaupungin pinnan alla?

Ylitse muiden on sarkastinen ja terävä rikosromaani, jossa yhdistyvät islantilainen kansanperinne ja tarkka yhteiskuntakuvaus. Romaani oli ehdolla ilmestymisvuotenaan 2005 Islannin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Samana vuonna päivälehti  Morgonbladid valitsi sen parhaaksi rikosromaaniksi.

Oma arvioni: En nyt ihan huippudekkariksi tätä kirjaa itse rankkaisi, mutta kaikesta ankeasta harmaudesta huolimatta ihan luettavaksi jännäriksi kuitenkin. Pidin etenkin päähenkilön viljelemästä sarkastisesta huumorista. 

Nick Caruso & Dani Rabaiotti: Piereskeleekö se? Kaikki eläinten suolikaasuista

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Does it Fart? The Definitive Field Guide to Animal Flatulence (2017)
Suomentanut: Anna Tuomikoski
Kuvittanut: Ethan Kocak
Sivumäärä: 140 s,

Koirat tekevät sitä. Tuhatjalkaiset tekevät sitä. Dinosaurukset tekivät sitä. Sinä teet sitä. Mustakalat eivät tee sitä. Ei ole varmaa tekevätkö hämähäkit sitä: tarvitaan lisätutkimusta. Linnut eivät tee sitä, vaikka halutessaan pystyisivät kyllä. Sillit puolestaan tekevät sitä kommunikoidakseen toistensa kanssa.

Vuonna 2017 eläintieteilijä Dani Rabaiottin teini-ikäinen veli esitti hänelle kiperän kysymyksen: ”Piereskelevätkö käärmeet?” Hämmentyneenä Rabaiotti kääntyi Twitterin puoleen, eikä internet tuottanut pettymystä. Hänen viaton kysymyksensä antoi elämän hashtagille #doesitfart (#piereskeleeköse), joka alkoi levitä viraalina kuin myrkyllinen kaasu. Kymmenet eläintieteilijät alkoivat pohtia, mitkä eläimet piereskelevät ja mitkä eivät ja jos ne piereskelevät, niin kuinka usein, millaista ja minkä hajuista kaasua ne tuottavat ja miksi.

Kaikki tämä oli selvä merkki siitä, että suuri yleisö kaipasi palavasti lisää tietoa eläinten pieruista. Piereskeleekö se? vastaa tähän tarpeeseen tyhjentävästi: tieteellisesti täsmällinen, kutkuttelevasti kuvitettu opas kattaa yli 80 eläinlajin pierut yksityiskohtaisemmin kuin olisit voinut koskaan kuvitella.

Oma arvio: Tämä tuore tietokirja valottaa sitä, millaisia töräyksiä eri eläinlajien edustajat  takapuolestaan ilmoille päästelevät - vai päästelevätkö, sillä tämä kirja paljastaa, että kaikki eläimet eivät suinkaan  piereskele. Vaikka pieru on meistä ihmisistä usein huvittava juttu, osalle eläimistä se on hyvinkin vakava asia. Tässä kirjassa suolikaasuihin suhtaudutaan tieteellisellä tarkkuudella ja mitä erilaisempien eläinten kaasuttelua kuvaillaan kiinnostavasti.  Jos kakka- ja huussikirjat on jo luettu, voisi tämä lyhyistä kappaleista koostuva kirja sopia hyvin pöntöllä istuvan viihdykkeeksi.  

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. - Runoi

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 95 s.

Ilo ja suru, kepeys ja paino vuorottelevat Heli Laaksosen runoissa. Ilmeikäs lounaismurre soi hilpeissä ja melankolisissa sävyissä, mutta sivaltaa terävästi, kun runoilija ottaa kantaa. 

"Pihkafäriset silmät, tukka ko tyynyntäyte, luanne ko jauhois kiäriteltty toukka, mut paras pussaaja läänis."
Vallattomat jutut pulppuavat sanamaijan lähteestä, tuonpuoleinen häilyy taustalla ja rakkaus lämmittää kuin sisaren sininen pipo. Lopulta onnen edellytykset ovat yksinkertaiset. Erityisen lähellä runoilijan sydäntä on elävä, ovela metsä, jonne viisas astuu nöyrin mielin.  

Oma arvioni: Read Hour sujui varsin leppoisasti Heli Laaksosen uuden runokirjan parissa. Kirjan kansi on upea ja teoksen graafinen ilme muutenkin hieno. Ja runot - puhuttelevia ja viihdyttäviä kuten sanamaijan riimit mielestäni aina. Tämän kokoelman runoissa pieni ihminen liikkuu suuressa maailmassa iloineen ja suruineen. Riimeissä kuuluu muun muassa  luopumisen haikeus ja unelmoinnin vaikeus. Kuinka keskeneräistä kaikki lopulta onkaan. Silti elämään ei kannata suhtautua liian vakavasti, joten runoista löytyy vakavuuden rinnalta myös mukavasti huumoria. 

Lukutaitopäivän teemaan liittyen valitsin tähän postauksen loppuun Varotuksen:

"Älä lue lapsel! Teet hankalaks tyrannien tyät. Niin pal helpomp heijä o yksinkertassi huijata. Älä lue lapsel! Oppi viäl keksimä omast pääst jutui, ja kuka niit kerkke kuuntelema? Älä lue lapsel! Kirjaviissai ain joku riso, lamppa aivo ei rasitu."


Ingrid Hedström: Ihmiskoe

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2015
Ruotsinkielinen alkuteos: Bortfall (2014)
Suomentanut: Salla Korpela
Sivumäärä: 364 s.

Eräänä marraskuisena päivänä vuonna 1978 kolmetoistavuotias Mikael Granberg lähtee hakemaan pihavajasta polttopuita ja katoaa jäljettömiin. Poliisi ei koskaan onnistu selvittämään, mitä pojalle tapahtui. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin diplomaatti Astrid Sammils muuttaa enoltaan perimälleen sukutilalle Taalainmaalle. Enonsa tavaroiden joukosta Astrid löytää myssyn, joka Mikaelilla oli päässään tämän kadotessa. Astrid ei voi uskoa, että hänen ujolla ja kiltillä enollaan voisi olla mitään tekemistä pojan katoamisen kanssa. Hän päättää selvittää asian tavalla tai toisella. 

Samanaikaisesti Bukarestissa nuori lääkäri Gabriela Dumitru huolestuu lääketutkimuksesta, jossa hän on mukana. Tutkimuspotilaiden kato on epätavallisen suuri. Alkaessaan tutkia mitä tutkimuksesta pois pudonneille on tapahtunut, Gabriela törmää valheiden verkkoon, mystisiin katoamisiin ja äkillisiin kuolemantapauksiin. 

Ingrid Hedströmin Ihmiskoe on vauhdikas rikosromaani lääketeollisuuden etiikasta ja ulkoasianhallinnon toimintatavoista. Älykkäästi punottu juonikuvio saa jännittämään aina odottamattomaan loppuratkaisuun asti.

Oma arvioni: Kiinnostuin tästä trilleristä erityisesti sen lääketieteen etiikkaa käsittelevän teeman vuoksi.  Jännityskirjallisuudessa kun ei kovin usein pääse kurkistamaan lääketeollisuuden pimeälle puolelle, vaikka se oikeastaan koko ajan ajankohtainen aihe onkin. Ihmiskokeen kansikuva puhutteli myös jo ennen kuin olin lukenut edes kirjan takakansitekstiä. 

Hedströmin luomat henkilöhahmot osoittautuivat kiinnostaviksi, tarina eteni sujuvasti ja jännitystäkin riitti ihan mukavasti Tätä kirjaa voin suositella mainiosti vähäverisempää dekkaria etsiville. Kamalia asioita tapahtui toki tässäkin dekkarissa, voihan sen oikeastaan päätellä jo teoksen nimestäkin,  mutta  julmuuden kuvauksilla ei kuitenkaan mässäilty. Näin ollen lukukokemus ei ollut liian ahdistava. Minä ainakin olin lopulta malttamaton tietämään, mitä kaikkea olikaan tapahtunut. 

Jenny Rostain: Liian rikki kuolemaan

Kustantaja: Baxar
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 222 s.

Väkivallan pitkä varjo

Traumat ovat ihmismielen luonnollinen tapa käsitellä vaikeita ja järkyttäviä tilanteita, mutta vaiettuina ja hoitamattomina ne aiheuttavat tarpeetonta kärsimystä ja lukuisia itsemurhia. Usein sairastunut on ongelmansa kanssa yksin juuri silloin, kun apua eniten tarvitsisi.

Liian rikki kuolemaan kertoo väkivallan aiheuttamasta traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD). Sen oireet saattavat alkaa yllättäen, kun jokin kohdattu asia muistuttaa trauman aiheuttaneesta tilanteesta.

Kirjassa Jenny Rostain kertoo oman koskettavan tarinansa, jossa parisuhteessa koettu henkinen ja fyysinen väkivalta sekä sen aiheuttama trauma olivat viedä häneltä hengen. Kirjaan on koottu ajankohtaisinta tietoa traumaperäisestä stressihäiriöstä, sen ilmenemismuodoista ja hoitokeinoista. Omien kokemustensa kautta Rostain haluaa tarjota vertaistukea kaikille, jotka kamppailevat häpeän ja syyllisyyden tunteiden, rajojen asettamisen ja oikeanlaisen avun saamisen kanssa.

Oma arvioni: Jenny Rostain kertoo kirjassaan oman rankan tarinansa kaunistelemattoman rehellisesti, itseään ja lukijoitaan säästämättä. Kirjan kirjoittaminen on ollut varmasti todella hyödyllinen prosessi ja tärkeä osa selviytymiskamppailua. Traumoilla kun on aina  pitkät ja syvät jäljet, vaikka sitä voikin olla vaikea myöntää.

Rostainin kuvaama pitkä tie irti menneisyyden traumojen aiheuttamasta häpeästä ja syyllisyydestä on lohdullista luettavaa sikäli, että se osoittaa selviytymisen olevan ylipäänsä mahdollista, vaikka synkimpinä hetkinä ei siltä tuntuisikaan ja elämän päättäminen näyttäytyisi silloin ainoana vaihtoehtona. Ensimmäinen askel eheytymisen polulla on se, että kokemastaan väkivallasta  uskaltaa puhua jollekin ja kerrottuun suhtaudutaan vakavasti.

Rostainin kansien väliin kokoama rosoinen tarina tarjoaa arvokasta vertaistukea traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsiville ja heidän läheisilleen. Jo tieto siitä, ettei ole yksin, auttaa jaksamaan eteenpäin. Toipumisen tietä on kuljettava askel kerrallaan, kiirehtiminen ei kannata. Liian rikki kuolemaan -kirjan tärkein sanoma on mielestäni se, että myös jokainen rikkinäinen ja epätäydellinen yksilö on arvokas ja vahva. Onkohan kaikin puolin ehjää ihmistä lopulta olemassakaan, eipä taida.. .

Lisäksi tästä tuoreesta teoksesta  löytyy ajankohtaista tietoa PTSD:n hoidosta, mikä on tervetullutta, sillä etenkin yleistajuista tietoa kyseisestä häiriöstä on suomeksi edelleen saatavilla vain vähän. Hienoa on sekin, että jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan euro Naisten Linjalle väkivallan uhreiksi joutuneiden tyttöjen ja naisten auttamiseksi.