30 marraskuuta 2019

Carlos da Cruz: 24 päivää jouluun


Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019
Ranskankielinen alkuteos
Suomentanut: Ari Jaatinen
Sivumäärä: 53 s. 

Joulupukin pajalla käy hirveä tohina, eivätkä kiireiset tontut malttaisi odottaa joulua. Onneksi pajan johtaja, Kovapuupää, saa seinällä olevasta kalenterista oivan idean…

24 päivää jouluun -kirjassa tontut esittelevät joulun suosikkihetkensä. Joulunodotuskirjaa lukiessa oppii jouluperinteiden alkuperistä, voi miettiä omia joulunajan suosikkihetkiä ja laskea Pukin poimimia lahjoja.

Oma arvioni: Tämän hieman erilaisen joulukalenterin avulla voidaan helpottaa pienten ihmisten joulunodotusta joka päivä pienen tietoiskun ja sitä tukevan värikkään kuvituksen avulla. Samalla kun lasketaan lahjapakettien määrää, voidaan laskea myös, montako yötä jouluun vielä on...

P.S. Hyvää pikkujoulua kaikille joulua odottaville kokoon ja ikään katsomatta! 

Eira Mollberg: Villahousuhäpeä

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 360 s.

Koruton ja pysäyttävä kertomus palasiksi hajonneesta elämästä.


Eira Mollberg kertoo peittelemättömästi ajanjaksosta, jossa päivittäinen alkoholiriippuvuus ottaa ylivallan. Päihdekuntoutusten jälkeen hän palaa monen vuoden tauon jälkeen tuttuun venäläiseen nunnaluostariin. 

Viikot vierivät luostarin arjen keskellä ja elämä tuntuu ehyeltä. Villahousuhäpeän mosaiikkimaisesti pala palalta rakentuva tarina siirtyy assosioiden vuosista ja muistoista toisiin ja luo pakahduttavan selviytymistarinan. 

Oma arvioni: Dokumenttiromaanissaan Villahousuhäpeä Eira Mollberg kuvaa suorasanaisesti, mitä voi tapahtua, kun elämästä katoaa mielekkyys eikä tulevaisuutta ole näköpiirissä. Kokemus ulkopuolisuudesta on kirjassa vahvasti ja koskettavasti läsnä.

"Kun riittävän usein ja säännöllisesti joutuu pois läheisten normaalista vuorovaikutuksesta, ryhtyy automaattisesti uloskirjoittamaan itseään tavallisesta elämänmenosta. Tulee torjuvaksi ja epäluuloiseksi. Yliherkäksi ja liikahaavoittuvaksi. Moni hyvä ystävä joutuu kokemaan hylkäämisen. Uloskirjoitetusta tulee uloskirjoittaja. Hyljätystä tulee hylkääjä."

Vaikka alkoholinhuuruinen arki on rankkaa ja tilanne tuntuisi täysin toivottomalta, vaikeasta riippuvuudesta on mahdollista päästä irti. Sen viestin Mollberg haluaa mielestäni tällä omakohtaisella kirjallaan lukijalle antaa. Toivoa siis on. Apua voi löytää vaikkapa ortodoksisuudesta, psykoterapiasta tai taiteesta. Pääasia on, että löytää juomisen tilalle jonkin uuden "projektin". 

Teoksen kollaasimaisuus oli aluksi hieman hämmentävää, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän tästä ratkaisusta pidin, se sopi lopulta tähän romaaniin erinomaisesti.  
 


29 marraskuuta 2019

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 447 s.

Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä? Lähteä kiihdyttävien yönaisten jäljissä Afrikan savanneille renessanssitaiteen Italiaan. 

Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkää - mutta savannille on päästävä, sillä sinne meni myös rohkeudestaan kuulu Karen Blixen. Vihtiläisellä vintillä hän löytää 1800-luvun naistutkimusmatkailijat, matkustaa heidän kanssaan maailman ympäri, lähtee masennuksenparannusmatkalle Japaniin ja päätyy Firenzeen kirjoittamaan Uffizin naisista. 

Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta. Heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille. 

Oma arvioni: Mia Kankimäen kirjaa on vaikea luokitella johonkin tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi, sillä sen verran omintakeisesti ja taiteellista vapauttaan toteuttaen kirjailija historiassa eläneiden naisten elämistä ja unelmista teoksessaan kertoo. Mielestäni tämä kirja edustaa ennen kaikkea mielenkiintoista autofiktiota, jossa yhdistyvät toisiinsa kiehtovalla tavalla historiallisten naistutkimusmatkailijoiden ja naistaiteilijoiden elämät sekä nelikymppisen omaa paikkaansa etsivän suomalaisnaisen elämä. 

Naiset joita ajattelen öisin on oikeastaan erilainen matkakirja, joka vie lukijansa niin Minun Afrikkani -elokuvan maisemiin, italialaisen taiteen äärelle kuin Japanin puistoihin. Itselleni tällaiset paikat ovat täysin saavuttamattomissa, joten on hienoa päästä tutustumaan niihin edes kirjallisuuden kautta. No, enpä olisi kyllä riittävän rohkea kohtaamaan vaikkapa leijonaa muualla kuin eläintarhassa.  Kirjan kirjoittamiseen liittyvät haasteetkin ovat teoksessa vahvasti läsnä, joten luomisen tuskan voi lukiessaan melkein tuntea.

Kirjan sivuilta löytyy paljon yönaisten antamia neuvoja, kuten nämä:

"Ole rohkea. Ei haittaa, vaikka pelkäät. Pelaa niillä korteilla, jotka saat. Vaikka olisit sairas, voit silti elää täysillä. Jos menetät kaiken, ala kirjoittaa."

Vaikka en olekaan menettänyt kaikkea, taidan alkaa kirjoittaa - tai siis tarkemmin ajatellen jatkaa kirjoittamista…  Tämän kirjan lukemista suosittelen erityisesti kaikille niille keski-ikäisille naisille, jotka pohtivat: "Tätäkö elämäni on?" Kirja rohkaisee paitsi uskomaan unelmiinsa myös toteuttamaan niitä. Sillä, mitä muut ajattelevat ei ole väliä, mutta se, mitä itse haluamme on ratkaisevaa, jos tavoitteena on elää omannäköistä elämää - ja miksei olisi. Helppoa se ei toki edelleenkään välttämättä ole, mutta ainakin huomattavasti helpompaa kuin niillä naisilla, jotka Kankimäki nimeää kirjassaan esikuvikseen. 

Sanna Pelliccioni & Siri Kolu: Lue minut

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 32 s. 


"Avaa minut. Minä lupaan sinulle yllätyksen. Se odottaa jo sinua. Kokeile vaikka."

Näin houkuttelevat kirjailija Siri Kolu ja kuvittaja Sanna Pelliccioni sekä nuoria että aikuisia hyppäämään  kirjojen maailmaan tuoreessa ja inspiroivassa Lue minut -kirjassaan. Kolun lukijoiden mielikuvitusta herättelevät tekstit ja Pelliccionin ajatuksille siivet antavat kuvitukset muodostavat kokonaisuuden, joka innostaa sekä lukemaan että kirjoittamaan - antautumaan sanojen vietäväksi vaikka minne. Kirja sisältää sanataideharjoituksia niin nuorille kuin aikuisillekin. 

Tämä kirja osoittaa mainiosti sen, kuinka moneksi kirjasta on. Ei ole lainkaan liioiteltua luonnehtia kirjan olevan ovi kaikkiin mahdollisiin maailmoihin. Kirja on myös kuin sukellus tuntemattomaan. Kirja voi olla jännittävä löytöretki, huima kiertoajelu tai kaivattu lepohetki. Kirjasta voi löytää ystäviä tai saada itselleen siivet. 

”Jos haluat kadottaa kaiken ajan ja paikan: avaa kirja.”

Jos sanataideharjoitukset kiinnostavat, tartu juuri tähän kirjaan. Kenties se innostaa sinua kirjoittamaan oman tarinasi...

Katri Kirkkopelto: Molli ja maan ääri

Kustantaja: Lasten Keskus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 32 s. 

Mollin maailmaan kuuluu oma tuttu talo ja puutarha sekä kiviaita, joka erottaa puutarhan Suuresta metsästä. 

Viime aikoina Molli on kuitenkin usein unohtunut katsomaan aidan takana siintävää metsää. Olo on kumma: varpaissa kutittelee ja häntäkin viuhtoo villisti. Mollilla on matkakuume! Ystävänsä Pikku Sisun kannustamana Molli uskaltautuu ensi kertaa kotipihansa ulkopuolelle. Seikkailuun tarvitaan karvan verran rohkeutta, hännänmitallinen sisukkuutta sekä viisaat jalat, jotka löytävät tien takaisin kotiin. 

Rakastetun Mollin uusin seikkailu on tarina ystävyydestä, koti-ikävästä ja rohkeudesta astua kodin turvallisten rajojen ulkopuolelle.

Oma arvioni: Ihanan sympaattinen Molli ja lämminhenkinen ja upeasti kuvitettu tarina, jonka parissa viihtyvät mainiosti niin pienet kuin isommatkin lukijat. Kirja osoittaa viisaasti sen, että olentoja on monenlaisia. Toiset niistä ovat hiljaisia, toiset puheliaita, jotkut  arkoja ja jotkut rohkeita. joten: 
"Maan ääri voi löytyä takaa meren tai oman pienen pihakiven." 

26 marraskuuta 2019

Erkka Westeholm & Manu Tuppurainen: Erkka – Elämän peliä

Kustantaja: Fitra
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 336 s. 


Erkka – Elämän peliä on Suomen arvostetuimpiin valmentajiin kuuluvan Erkka Westerlundin esikoisteos.

Erkka Westerlund on työskennellyt vuosikymmeniä huippu-urheilijoiden ja -joukkueiden kanssa. Hän on valmennusuransa aikana nähnyt, että huippu-urheilun ja työelämän vaatimukset ihmiselle ovat hyvin samanlaiset. Ihminen itsessään on suuri voimavara urheilussa, työelämässä sekä yhteiskunnassa.

Urheilun viihdearvo, business ja media ovat luoneet urheilusta kuitenkin kuvan, jossa vain voittamisella on merkitystä. Urheilun merkitys on kuitenkin paljon suurempi. Urheilu on osa elämää, jonka avulla ihminen oppii tuntemaan itsensä, muut ihmiset sekä elämän.

Oma arvioni:

”Urheilu on erinomainen elämän ja itsensä löytämismatka.”

Erkka Westerlund valottaa kirjassaan valmennusfilosofiansa taustoja ja kehittymistä ja omaa matkaansa elämän pelissä sekä valmentajana että ihmisenä. Erkan näkemyksen mukaan valmennus on ennen kaikkea ihmissuhdetyötä, jonka perustana on humanistinen ihmiskäsitys. Hän on sitä mieltä, että suomalaisen yhteiskunnan ja urheilun suurin potentiaali piilee ennen kaikkea ihmisen henkisessä kasvussa. On kysymys ihmislähtöisestä valmentamisesta, jossa urheilijalla on aktiivinen rooli niin ajattelijana, tekijänä kuin oppijanakin. Valmennuksen kohteena on sekä keho että mieli. Keskeistä on dialogin ja luottamuksen rakentaminen valmennettavan kanssa. Oleellista on yksilöiden kunnioittaminen, ja välittämisen merkitys korostuu entisestään. 

Valmentajan on tunnettava itsensä ja oman henkisen kasvunsa prosessi hyvin, jotta hän kykenee tunnistamaan, kohtaamaan ja tukemaan erilaisia ihmisiä. On tärkeää, että valmentaja uskaltaa olla oma itsensä. Näin hän voi luoda luottamuksellisen ja aidon ilmapiirin ja hyvät suhteet valmennettaviinsa. Erkan mukaan joukkueenkin valmentaminen on parhaimmillaan yksilön valmentamista.

Westerlundin mukaan valmentamisessa ja johtamisessa on kysymys nimenomaan siitä, miten yksilön voimavarat saadaan parhaiten esille. Kysymys on oikeastaan hyvinvoinnin johtamisesta. Sen seurauksena syntyy menestystä. Keskeistä on yksilön sisäisen motivaation, asenteen, itseluottamuksen, vastuullisuuden ja suoritustunteen kehittäminen.

Erkka luonnehtii elämää joukkuepeliksi ja matkaksi kuvaavasti näin:
"Elämän pelissä kaikki liittyy kaikkeen. Mitä nopeammin ymmärrät elämän arvon, löydät omat voimavarasi sekä hyvät pelikaverit, sitä antoisampi matka on. Peli päättyy, kun elämä päättyy. Siksi sinun on pelattava elämän peliä nyt, osattava arvostaa sitä ja iloittava siitä.”
Kirjasta löytyy ajattelemisen aiheita niin valmentajille kuin kaikille muillekin johtajille. Sitä voi suositella lämpimästi myös kaikille muillekin, jotka haluavat oppia ohjamaan itseään ja tulla samalla myös paremmiksi joukkuepelaajiksi. Oppijana ei voi olla koskaan valmis. Ja kysymys onkin aina juuri tästä hetkestä, ei määränpäästä. 









24 marraskuuta 2019

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 300 s. 

Palaisitko sinä, jos voisit valita tosin?

Kerrostalo on trillerin intensiteetillä vyöryvä lähiöromaani betonibunkkerin arjesta, varjoista ja ohuiden seinien erottamista todellisuuksista. Mustanpuhuva, moniääninen tarina näyttää lähiön sinne syntyneiden, siellä kasvaneiden ja sieltä vain jalat edellä poistuvien silmin - niin eksyneiden miesten kuin vahvojen naisten kautta. Tarinan keskiöön nousee kolmekymppinen Jessica, alamaailmaan ajautunut äiti, joka jätti jo kerran lähiön taakseen.

Oma arvioni: Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo on vahva kaljanhajuinen ja huumehuuruinen tarina lähiön asukkaista, jotka ovat ajautuneet yhteiskunnan laitamille ja menettäneet otettaan arjesta ja elämästä. Heistä, joista ei juurikaan puhuta - ei ainakaan myönteiseen sävyyn. Kerronta on todella moniäänistä ja kaikessa realistisuudessaan varsin korutonta. Tarina on rankasta aiheestaan huolimatta suorastaan koukuttava, sillä se pitää lukijaa otteessaan kuin hyvä dekkari. Syynä tähän on mielestäni se, että Kerrostalo on taitavasti rakennettu ja hyvin kirjoitettu kokonaisuus.

Tätä yhteiskuntakriittistä romaania lukiessa on mahdotonta olla miettimättä, millaisia todellisuuksia tulevat kätkemään seiniensä sisäpuolelle 2020-luvun lähiöiden kerrostalot. Toivottavasti sieltä löytyisi enemmän valoa kuin tästä Hanna-Riikka Kuisman kuvaamasta aidatusta betonibunkkerista, joka oli itse asiassa  täynnä urbaania kurjuutta. Minä ainakin toivoin lukiessani aina välillä, että kirjan henkilöille tapahtuisi edes jotain hyvää. Se, että monille heistä päihteet tuntuivat olevan ainoa iloa tuottava asia, tuntui todella surulliselta. Ja ikävä kyllä tällaiset tapaukset eivät ole vain kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. 

Jos haluat lukea romaanin joka on tiukasti kiinni tämän päivän yhteiskunnallisissa ilmiössä, mutta jonka keskiössä ovat kuitenkin ihmiset kaikkine vikoineen ja vahvuuksineen, lue Kuisman Kerrostalo. 

23 marraskuuta 2019

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Vem dödade bambi? (2019)
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 222 s.


Huikea romaani siitä mitä tapahtuu, kun joku lähtee, häipyy kuvasta niin että sitä tuskin huomaa. Ja vanhasta rikoksesta, käytännössä jo ratkenneesta, joka vuosien kuluttua putkahtaa pintaan. Ja ihmisistä, jotka päätyvät osallisiksi tarinaan, joka ei ole heidän.

Mukana ovat parikymppiset ystävykset Saga-Lill ja Emmy Stranden. Emmy on pienten lasten äiti ja naimisissa 57-vuotiaan Matsin kanssa, jolla on ensimmäisestä avioliitosta tytär Linn K, Saga-Lill taas paikkaansa etsivä entinen teologianopiskelija. Ja sitten on Gusten Grippe, joka aikoinaan varttui trendikkäällä esikaupunkialueella, jonne suurin osa tarinan tapahtumista sijoittuu – ja jossa julma joukkoraiskaus, johon mies itsekin osallistui, toteutettiin legendaarisessa Häggertien kartanossa.

Nyt Häggertien perheestä jäljellä on vain poika Nathan. Kaiken keskiössä on kultalusikka suussa syntynyt Nathan, Gustenin lapsuudenystävä, nykyisin pahamaineinen pikkurikollinen, jota kutsutaan Herttuaksi. Ja totta kai samassa talossa Kallsjönin rannalla nähtiin myös Linn K ennen katoamistaan.

Oma arvioni: Kuka tappoi bambin? on monikerroksinen kertomus ystävyydestä, trillerimäinen romaani väkivallasta, rikoksesta ja syyllisyydestä sekä yhteiskunnassa vallitsevasta epätasa-arvosta. Kerronta ei etene aikajärjestyksessä, joten lukijan on välillä vaikea pysyä perässä, missä aikatasossa milloinkin liikutaan - menneessä, nykyisessä vai tulevassa. Monika Fagerholm tavoittaa kerronnassaan hyvin nuorten aikuisten maailmaa. Romaanissa tekstaillaan, blogataan ja  musiikki on vahvasti läsnä. 

Fagerholmin kieli on poukkoilevaa, se rönsyilee vapaan tuntuisesti sinne ja tänne ja takaisin. Itse asiassa juuri sillä tavoin mielemme usein toimii. Fagerholm käyttää sanomaansa tehostaakseen runsaasti erilaisia tehokeinoja: kursivointia, lihavointia, sulkumerkkejä ja toistoa, minun makuuni jopa liikaakin. Ne aiheuttivat minussa levottomuutta, joka häiritsi eheän lukukokemuksen saavuttamista. Oli pakko jaksottaa lukeminen pienempiin pätkiin, jotta paikoin suorastaan hengästyttävä teksti ei kävisi jopa liian työlääksi lukea. Tälläinen tunne on minulle varsin vieras ja hämmentävä. 

Vaikka Kukka tappoi bambin? on romaani, joka kestää varmasti useammankin lukukerran, en usko lukevani kirjaa enää uudestaan. Olen kuitenkin varma, että lukuisat Monika Fagerholmin romaanien ystävät ja hänelle ominaiseen kieleen ihastuneet lukijat pitävät myös tästä teoksesta.

21 marraskuuta 2019

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen


Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 262 s,

Sylvin tarina Kekkosen rinnalla

Ensimmäinen nainen on historiallinen romaani Sylvi Kekkosesta. Se on romaani naisesta, joka löytää itsensä ja kirjailijanäänensä ja toivoo, että yhden elämän elettyään ehtisi vielä aloittaa toisen.

" - Eipä voi kovin monessa maassa ensimmäinen nainen yksikseen liikuskella. - Minä en siihen lupia ala kyselemään." 

Julkinen rooli kätki radikaalin Sylvin, joka oli yhtaikaa ujo ja rohkea, lempeä ja pisteliäs, turvallisuushakuinen emo ja kapinallisuutta suosiva feministi. Vaativassa asemassaan hän varjeli itsenäisyyttään ja säilytti omat ystävänsä. Kun yksi tärkeimmistä, kirjailija Marja-Liisa Vartio kuolee kesällä 1966, Sylvi lähtee Katerman mökin rauhaan. Toisaalla Sylvin toinen ystävä, kuvanveistäjä Essi Renvall pohtii Sylvin muotokuvaluonnoksen äärellä, miten ilmentää veistoksella Sylvin monitahoisuutta. Voiko toista koskaan todella tuntea ja entä jos ei pääsekään kasvamaan omaan mittaansa?

Oma arvioni: Fiktiivisen romaanin kirjoittaminen  ihan oikeasta historiallisesta henkilöstä on mielestäni aika rohkea ratkaisu, mutta Johanna Venho osoittaa tällä kirjallaan mainiosti, että siinä on mahdollista onnistua jopa erinomaisesti. Ensimmäinen nainen on hieno kaunokirjallinen teos, joka kohtelee kohdettaan lempeän kunnioittavasti ja hänen monimuotoisuutensa hienovaraisesti paljastaen. Sylvin rinnalla äänessä on kiinnostavasti myös kuvanveistäjä Essi Renvall, joka pohtii, kuinka vähän me ihmiset loppujen lopuksi tunnemmekaan toisiamme - tai edes itseämme.

Suurena kirjallisuuden ystävänä itseäni ilahdutti aivan erityisesti se, että lukeminen ja kirjoittaminen olivat kirjassa vahvasti läsnä. No, tuoreen Sylvi Kekkosen elämäkerran lukeneena osasin kyllä sitä odottaakin. Onneksi Sylvillä oli oma kirjoittamiskomeronsa, joka oli hänelle ovi toiseen maailmaan. Hassua edes sanoa tätä, mutta koen voivani samaistua seuraavan katkelman kuvaamaan tilanteeseen aika hyvin, vaikka omat tekeleeni eivät lähelläkään taidetta olekaan, mutta sanojen voima on näyttäytynyt minullekin.

”Olen lukija ja pystyn istumaan tuntitolkulla sijoillani ja lukemaan. Siitä lähti se yritys panna itsekin jotakin paperille, siitä ja tuskasta, josta en pystynyt puhumaan. Tuskan takana on voima, kirjoittaja tekee tuskasta taiteen, etten paremmin sano, hän kerää itsensä kokoon joka aamu tyhjällä liuskalla.”

Tämän romaanin taustatyö on tehty huolellisesti ja kieli on hiottu kauniiksi, mikä ei toki kirjailijan runoilijatausta huomioon ottaen mitenkään yllätä. Kirjan kansikin on mielestäni todella tyylikäs. En vain ymmärrä, miksi sanojen kirjaimet ripotellaan nykyään usein eri riveille tavutuksesta välittämättä. Minua se ainakin ärsyttää. No, joka tapauksessa Johanna Venho on kirjoittanut hienon kirjan, joka kannattaa lukea. Jos siis etsit vahvaa historiallista romaania, Sylvi Kekkosesta kertova Ensimmäinen nainen on oivallinen valinta. Yksinäisyys, kaipaus, uhrautuminen ja kipu ovat kirjassa vahvasti läsnä, mutta niin on myös toivo ja ilo, jotka liittyvät ennen kaikkea itsensä toteuttamiseen. Kuinka tärkeää ihmiselle onkaan löytää oma äänensä ja paikkansa maailmassa ja irrottautua ulkopuolelta asetettujen roolien kahleista. 

”Kirjoittaminen, se sentään on ollut vain minun, sitä ei voi kukaan tehdä puolestani.”

P.S. Kekkosten Katerma, eli Suomusjärvellä sijaitseva mökki on miljöönä kiehtova. Olisipa ollut hauska nähdä ihan oikea Sylvi 1960-luvulla hurjastelemassa kermanvaalealla Morris Minillään melkein lapsuudenkotini naapurissa. Sittemmin Kekkosentiellä on järjestetty kesäisin myös opastettuja kävelyjä.  


20 marraskuuta 2019

Kaija Pannula & Netta Lehtola: Kettujuttuja - Kolme hännäkästä tarinaa

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 64 s.

Kolme kertomusta, joissa kettu maalaa tauluja, hoitaa ruusujaan ja löytää ystävän.

Kettu päättää maalata taulun. Mutta maalauskohteen valitseminen on vaikeaa: mäyränpennut eivät pysy paikoillaan, ruokaa maalatessa tulee nälkä ja pilvikin purjehtii ohi liian nopeasti. Eräänä päivänä se tapaa toisen ketun, joka näyttää, että koko maailma on täynnä aiheita. On vain uskallettava tarttua pensseliin.

Esikoiskirjailija Kaija Pannula kertoo omalaatuisen ketun vuodesta iloineen ja suruineen. Netta Lehtolan maalauksellisissa kuvissa vuodenajat vaihtuvat ja kaikki lakastuu - mutta aina jossain itää.

"Tärkeitä asioita on vähän, Kettu ajatteli. Ruusut ja ystävyys. Mutta siinä on jo paljon."

Oma arvioni: Kettujuttuja on upeasti kuvitettu klassinen kuvakirja pienille (3+) lukijoille. Erilliset tarinat muodostavat saumattoman kokonaisuuden, jossa teksti ja kuvat tukevat toisiaan kerrassaan erinomaisesti. Tarinat osoittavat hienosti sen, kuinka maisema muuttuu oikeastaan koko ajan vuodenaikojen mukaan, mutta myös sen mukaan, miten sitä itse katsomme ja ympärillämme olevat asiat koemme. Hännäkkäät tarinat kertovat kauniisti siitäkin, kuinka mikään maailmassa ei ole ikuista, mutta muistoja ikuistamalla - vaikkapa tauluja maalaamalla -  voimme pitää lähellämme myös ne, joita ei kenties enää ole. Kirjan tarinat kuvaavat koskettavasti myös sitä, ettei kenenkään ole hyvä olla yksin. Ystävän kanssa on mukava jakaa ilot ja puolittaa surut - ja ilon voi löytää vaikkapa kauniista sinne tänne putkahtavista ruusunnupuista.  

P.S. Tällä lastenkirjapostauksella haluan juhlistaa tänään vietettävää lapsen oikeuksien päivää. Toivottavasti liput liehuvat saloissa lasten ja heidän oikeuksiensa kunniaksi! 

Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 200 s.

Välimeri on Euroopan suurin joukkohauta: sitä ylittäessään yli 30 000 ihmistä on menehtynyt. Löydetyt merkitään numerosarjoin, mutta heistä jokainen on ollut jonkun lapsi, isä tai äiti. Hukkuneet on kirja kadonneista ja heidän jättämistään jäljistä. Se kertoo pakolaisuudesta niiden kautta, jotka eivät koskaan päässeet perille.

Oma arvioni: Hukkuneet on pysäyttävä kirja. Anna Aution valokuvat merestä ja hukkuneiden ihmisten jälkeen jääneistä esineistä vavahduttavat ja Taina Tervosen haastatteluihin pohjautuvat tekstit pakottavat lukijan hiljentymään kuoleman edessä. Kirjan kautta äänessä ovat henkilöt, jotka ovat työnsä puolesta tekemisissä haaksirikkojen uhrien kanssa. Kokonaisuus on hätkähdyttävyydessään todella vaikuttava. Se on samaan aikaan kuin hiljainen rukous meren armoille joutuneiden ihmisten muistolle, mutta samalla se on myös huuto Euroopan päättäjille. Nyt tarvittaisiin viimein tekoja ja yhteisiä käytäntöjä, jotta kadonneet pystyttäisiin tunnistamaan entistä paremmin. Mutta kuuleeko tuota huutoa kukaan?

"Tietämättömyys on tuskallista toivon ja epätoivon tanssia, joka riistää omaisilta mahdollisuuden suremiseen."

Merestä löytyneet esineet kertovat tarinoita kadonneista ihmisistä - toivosta ja sen loppumisesta. Kuvat noista esineistä ovat meille karu muistutus siitä, mitä Välimerellä tapahtuu päivittäin, on tapahtunut jo 30 vuoden ajan. Hukkuneet on kirjoitettu juuri siksi, että ymmärtäisimme tämän ja oppisimme näkemään haaksirikkoutuneetkin ihmisinä, ei vain pelkkinä numerosarjoina. Jokaisella vainajalla on oikeus nimeen. Älä siis käännä päätäsi pois, vaan lue tämä tärkeä teos.

19 marraskuuta 2019

Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänohjeita venäläisistä klassikoista

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: The Anna Karenina Fix (2017)
Suomentanut: Heli Naski
Sivumäärä: 299 s.

Mitä on hyvä elämä?
Entä jos en saa vastarakkautta?
Onko kaikki pelkkää sattumaa?


Elämäntaito-oppaat eivät aina osaa vastata tärkeisiin kysymyksiin, mutta Venäjän kirjallisuuden mestariteokset osaavat. Ne avaavat ihmisen sielunelämää ja paljastavat yhteisen inhimillisyytemme osuvasti ja ajankohtaisesti. 

Älä heittäydy junan alle -kirja sallii lukijan kuvitella itsestään eri versioita, vaikka hän ei tappaisikaan vanhoja eukkoja (Rikos ja rangaistus), juttelisi Saatanan kanssa puiston penkillä (Saatana saapuu 3Moskovaan) tai heittäytyisi junan alle (Anna Karenina). Mestariteokset saavat pohtimaan elämän monimuotoisuutta sekä muun muassa sitä, miksi nauris on mehevämpi toisen kädessä. 

Yksitoista klassikkoa ja kirjailija Viv Groskopin Venäjän-kokemukset yhdistyvät säkenöiväksi paketiksi, joka antaa tilaa arvioida, keitä me olemme - ja keitä emme tahdo olla. 

Oma arvioni: Viv Groskop kirjoittaa venäläisen kirjallisuuden merkkiteosten tarjoamista elämänohjeista oivaltavasti ja hauskasti. Jos haluat tietää, kuinka voit hyväksyä sen, mitä elämä eteesi heittää, sinun kannattaa lukea Boris Pasternakin Tohtori Zivago. Jos taas mietit, miten on mahdollista säilyttää optimismi epätoivoisessa tilanteessa, Anna Ahmatovan Requiem voi tarjota vastauksen.  Siitäkin huolimatta, vaikka venäläinen kirjallisuus ei juurikaan anna inspiraatiota elämään. Itse asiassa se ennemminkin muistuttaa lukijaansa siitä, ettei kuolema ole koskaan kaukana. Siispä, tuo kohtalo eteen mitä tahansa, eipä siinä juuri muuta voi kuin jatkaa eteenpäin. Venäläiset mestariteokset kehottavat meitä myös pysymään nöyränä, tekemään kompromisseja - ja nauramaan. 

"Elämän koko monimuotoisuus, koko ihanuus, koko kauneus koostuu valoista ja varjoista."

Jos haluat tietää tarkemmin, mikä viisaus ja elämänohje on peräisin kenenkin kuuluisan venäläiskirjailijan kynästä, älä heittäydy junan alle, vaan lähde kiehtovalle matkalle sekä ihmisyyden että kirjallisuuden ytimeen. Et varmasti joudu katumaan, sillä tämä uutuuskirja on sekä informatiivinen että viihdyttävä ja kaiken lisäksi kompakti paketti. Mikäli olet venäläisten klassikkoromaanien ystävä, tämä kirja voi avata niistä eteesi uusia näkökulmia. Jos taas olet jostain syystä vältellyt kyseisten  kirjallisten järkäleiden lukemista tähän asti, tämän omintakeisen oppaan luettuasi saatat hyvinkin haluta tutustua ainakin osaan niistä tarkemmin. Eivät ne nyt niin vaikeaselkoisia ole, jos Viv Groskopiin on uskominen ja miksei olisi. Hän todellakin tietää mistä kirjoittaa. 

Olen aikoinaan lukenut muutaman edellä "esitellyn" kirjan, siis jo kauan ennen blogiaikaa. Saattaapa olla, että kirjastosta lähtee tämän erilaisen elämäntaito-oppaan innoittamana mukaan pitkästä aikaa myös jokunen ajaton venäläisklassikko. Edellinen kosketukseni venäjän kieleen on jo muutaman vuoden takaa, kun luin Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden venäjäksi käännettynä, mutta venäläisten suurteosten kohdalla turvaudun kuitenkin mieluiten lukemaan niiden suomennoksia. 





17 marraskuuta 2019

Ville Ropponen & Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie - Gulagin jäljillä

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 400 s.

Vorkuta on yhtä paljon symboli kuin kaupunki. Se on Venäjän arktinen Auschwitz. Siellä, ikiroudan sylissä 160 kilometriä napapiiristä pohjoiseen, sijaitsivat eräät hirvittävimmistä Gulag-leireistä.  

Luiden tie vie Karjalasta Siperiaan ja aina Kaukoidän reunamille vankileirien saariston jäljillä. Syrjäisten muistomerkkien äärellä, entisten leirien jäänteillä, paikallisten teepöydissä ja nuotioilla sekä laajan lähdekirjallisuuden kautta avautuu näkökulma Neuvostoliiton Gulag-järjestelmään, sen eri vaiheisiin ja vankileireille viskattujen elämään. Tuloksena on monitasoinen tietoteos naapurimaamme historian synkästä luvusta. Samalla se on omintakeinen ja mukaansatempaava kertomus nyky-Venäjästä, matkakirja halki unohdetun maiseman, jossa vankileirien perintö yhä elää.

Oma arvioni: Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen kirjoittama Luiden tie on suorastaan karmeaa luettavaa. Mutta aiheen karuudesta huolimatta se on kuin retki katoavan ajan ja tilan halki. Tämä erilainen matkakirja kertoo lukijalleen tarinan neuvostoterrorista sekä vanki- ja työleirijärjestelmästä. Gulag on vankileirien saaristo, mutta miten se ymmärretään ja muistetaan Venäjällä, siihen tämä yleistajuinen ja monipuoliseen lähdemateriaaliin pohjautuva tietokirja etsii vastauksia. 

Elämä leireillä oli raskasta ja työ usein tappavaa. Ideana oli vankien eheytyminen työn kautta, sillä tuolloin uskottiin pakkotyön parantavaan voimaan. Gulagissa oli muun muassa metsä- ja kaivostöiden ohella myös kulttuuria, jolla yritettiin ylläpitää inhimillisyyttä siinä kuitenkaan erityisemmin onnistumatta. Leireillä oli sekä poliittisia että rikollisvankeja, heidän joukossaan lukuisia täysin syyttömiä ihmisiä - miehiä, naisia ja lapsia. Vankileireistä ja niiden todellisuudesta ei puhuttu suoraan, vaikka niiden varjo lankesikin kaikkien kotien ja työpaikkojen ylle. Ja kirjassa kerrotaan, kuinka Gulagin aave harhailee Venäjällä yhä.

Gulag purettiin 1960-luvulla ja leirijärjestelmä katosi lopullisesti 1990-luvun vaihteessa, mutta jälkiä siitä löytyy yhä niin taloissa, maisemissa kuin sydämissäkin, mikä välittyy koskettavasti myös Luiden tien kertomuksista ja kuvista. Yhdellä sanalla sanoen: mykistävää. On hurjaa ajatella, että Stalinin voidaan katsoa olleen vastuussa jopa 20 miljoonan ihmisen kuolemasta. Se saa väkisinkin miettimään, missä oikein piilee manipuloinnin voima, se kun tuntuu olevan mahdollista edelleen. Kysymyksessä lienee globaali ja tunteisiin perustuva ilmiö, jota yksilön rationaalinen ajattelu ei pysty valitettavasti aina ohittamaan - ei ennen eikä tulevaisuudessakaan.

"Kun epäinhimillisestä kohtelusta tulee normi, ei olla kaukana Gulagista."

Luiden tie - Gulagin jäljillä on jälkiä jättävä tietokirja, joka on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoisesti toteutettu. Voin suositella sitä erityisesti vähemmän tunnetusta historiasta kiinnostuneille lukijoille. Herkimmille Luiden tie saattaa kuitenkin olla liian rankka matkakokemus.   


14 marraskuuta 2019

Kirja-arvio: Niillas Holmbergin Jalkapohja


"Elämä on yhteen kysymykseen vastaamista. 
Se on maa, siis se kysymys. "

Näin kirjoittaa Niillas Holmberg kuudennessa runokirjassaan nimeltä Jalkapohja  Holmberg on saamelainen runoilija ja muusikko sekä kulttuuri- ja ympäristöaktivisti Utsjoelta Teoksen omintakeisesta ja puhuttelevasta kuvituksesta vastaa saamelainen kuvataiteilija  Inga-Wiktoria Påve.

Kokoelman kantaa ottavissa runoissa korostuu ihmisen yhteys maahan. Runoillaan Holmberg ylistää luontoon liittyvää perinnetietoa, mutta kyseenalaistaa kuitenkin samalla sen soveltuvuutta nykyaikaan ja modernin mielentilaan. Runojen pääsanomana on mielestäni se, että meillä on velvollisuus suojella ympäristöä erilaisilta uhkatekijöiltä. Saamenmaalla muun muassa erilaiset kaivos- ja tuulivoimahankkeet ovat jatkuva uhka alkuperäiskanojen elämänmuodolle. Näin ollen Holmberg on runoillaan vahvasti kiinni myös ajankohtaisissa haasteissa. Taistelutta ei anneta periksi. Vettä on jatkossakin ammennettava myötävirtaan. Runoilija on sitä mieltä, että ihmisten on aika palata jalkoihin ja kynäksi hän toivoo ilmasta löytyvää sulkaa.

Arktinen maisema on koivuineen ja lintuineen vahvasti läsnä niin teksteissä kuin kuvituksessakin. Luonnon ohella myös kielioppi on Jalanpohja -teoksen runoissa oleellinen ja kiehtova elementti. Kirjan sivuilla etsitään etenkin hukassa olevaa preesensiä.  

Niillas Holmbergin tuotantoon voi tutustua tarkemmin hänen kotisivuillaan

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 144 s, 
.

Kirja-arvio: JP Koskisen Tulisiipi


Kun depression runtelemassa Amerikassa asuva suomalaistaustainen perhe kuulee huhuja Neuvosto-Karjalaan rakennettavasta työväen paratiisista, he päättävät paremman tulevaisuuden toivossa jättää kaiken vanhan taakseen ja matkaavat Petroskoihin. Ja Karjala-kuume siivittää heidän unelmiaan. Tapahtumien keskiössä on poika joka haaveilee lentämisestä ja miettii miltä purjekone näyttäisi.

"Ymmärsin, että kun jotakin tahtoi kovasti ja viimein sai sen, saattoi olla hetken onnellinen, ainakin salaa."

JP Koskisen Tulisiipi on monin tavoin vaikuttava romaani, jossa suomalaisen siirtolaisuuden historia on vahvasti läsnä. Pojan ja hänen perheensä kasvutarinan ohella kirja on hieno kuvaus myös 1900-luvun epävarmasta ja kuohuvasta maailmantodellisuudesta, jossa niin Stalinin vainot, toinen maailmansota kuin kylmän sodan aikakausikin kietoutuvat tosiinsa. Halki tarinan keskeisenä kysymyksenä on, miten käy Kaarlen ja hänen suuren unelmansa.  


"Tajusin ettei ihminen eikä edes lintu ollut niin voimakas kuin taivaalla vapaana lentävä kone."

Entä, voiko yksilön tahto olla vapaa, olla niin voimakas, että siihen on pyrittävä millä tahansa keinolla? Tulisiipi haastaa lukijansa miettimään myös omia unelmiaan ja sitä, onko meillä sittenkään mahdollisuutta elää aina niin kuin haluaisimme. Mikä lopulta ohjaa valintojamme ja ratkaisee sen, uskallammeko luottaa  siihen, että siipemme ja unelmamme kantavat?  

Tulisiipi jaksoi lentää vaivattoman tuntuisesti loppuun asti vieden lukijansa välillä kirjaimellisestikin huimiin korkeuksiin ja sitten taas takaisin maanpinnalle. Nautin tästä hienosta ja lennokkaasta matkasta ja taitavan tarinankertojan luomasta monikerroksisesta ja hiotusta historiallisesta romaanista. Uskon, että se voisi tarjota sinullekin lukuelämyksen, jota et ihan heti pystyisi unohtamaan. Suosittelen todella lämpimästi.

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 352 s.

 





12 marraskuuta 2019

Jari Tammi: Suuri ällösanakirja - Piinakiinaa pitkässä juoksussa

Kustantaja: Pikku-idis
Julkaisuvuosi: 2016 (2., päivitetty painos)
Sivumäärä: 448 s. 

Masuasukki. Kenkulit. Pauttiarallaa. Enään. Voimaannuttava. Muksa. Palataan astialle. Edukas. Jaksuhali. Mieheke. Lomalle lomps. Rakkausvaate. Kera koiruuden. Elikkäs.

Sanaguru surffaa tykimmin! Tähän kirjaan on päräytetty vuosituhannen ärsyttävimmät sanat ja sanonnat: yli 4000 hakusanaa ja 125 aihelistaa rasittavimmista letkautuksista myötähäpeällisimpiin synonyymeihin. Kääks!

Kalvosulkeiset. Paituli. Tarrasukkia. Hanipöö. Tahtotila. Kiinnostella. Elämä on. Nyksä. Lärveisiä. Itsuli. Hiinä ja hiinä. Naimanaamat. Parhautta. Inttileski. Broisku. Juurikin näin.

Oma arvioni: Päivää että pätkähti!  Aikas hyvä buugi niinku oikeesti sairaan hianossa setissä. Meikä likettää asappina  isosti.  Ihquu, greittiä, fantsuu!  Elikkäs nyt ei saletisti himmailla. Sanagurun päräyttävän mageen sanakirjan kera kuluu tunteroinen jos toinenkin paremmin kuin jonkun randomin romskun, eikä tressi enään varppina vaivaa. Chillaa sinäkin, jookos ja vietä muksa ilta. Ota vaiks kake kaikkuun ja kuuntele muutama zibale ysärimusaa korvakarkkina samalla kun luet, kuten meitsi apauttiarallaa äskön. Soittipa joku pienoakin.  Älä ole ding dong ja vatuloi, vaan aloita näillä näppäimillä, ja loppuviimeksi kun vätystää,  niin eiku unimasaa moikkaamaan.. Ötyä! Ja huomenna taasen töihin tömps. Selavii. 

Ketä hakee diippiä luettavaa, tämä kirja ei ole vältisti ihan must. Mutta, jos teikäläinen haluaa olla mukana kieligeimeissä ja nykyviestinnän coressa, on tämä lukemisen arvoinen ceissi. Jos "verbaalinen liikavarvas ja yhteisöllinen kirosana" on ällösanalistasi kärjessä, tämän kirjan sisältö kaikkine äksöneineen saattaa olla sinulle liian överiä matskua. Jaksuhali sinne eniveis! 

Kirja-arvio: Tomi Kontion Koira nimeltään Kissa tapaa kissan


Koira nimeltään kissa ja mies nimeltään Näätä ovat parhaita ystävyksiä. Katsellessaan sataman hyörinää he huomaavat maihin astelevan pienen mustan kissan. Mitä tuumaa koira nimeltään Kissa, kun hän kohtaa ihan oikean kissan?

Tämä Tomi Kontion kirjoittama elämänmakuinen tarina kertoo lapsille suurista asioista; ystävyyden voimasta, erilaisuuden rikkaudesta ja suvaitsevaisuuden tärkeydestä. Kertomuksen viestinä on, ettei kenenkään ole hyvä olla yksin, joten huolet ja murheet kannattaa aina jakaa jonkun luotettavan ja turvallisen olennon kanssa. Epätäydellisyys ja rosoisuus kuuluvat toki elämään, mutta yksinäisyyden aiheuttaman surun alle ei soisi kenenkään kuitenkaan jäävän. Tarvitsemme toinen toisiamme ja oman paikkamme maailmassa. 
”Kun ei ole enää yksinäinen, niin silloin voi olla itsenäinen.”

Tämä kuvakirja osoittaa kauniisti, kuinka sydämessä voi olla rajattomasti tilaa erilaisille ystäville. Ystävän arvoa ei mitata hänen ulkoisilla piirteillään, vaan tärkeintä on, millainen hänen sydämensä on. Ystävyyden avulla voidaan rikkoa rajoja ja voittaa pelkoja.

Sataman liepeillä liikkuvien hahmojen monikerroksisuus välittyy Elina Warstan luomassa kuvituksessa erinomaisesti, ja kiinnostavia yksityiskohtia riittää. Kokonaisuus teksteineen ja kuvineen onkin lopulta huomattavasti enemmän kuin osiensa summa.

Mielestäni tämän 3-9-vuotiaille lapsille suunnatun kirjan voi hyvin lukea myös aikuinen itselleen. Se antaa siis viisaudellaan ajattelemisen aiheita isommillekin ihmisille. Mutta uskon, että tällä hienolla teoksella on kuitenkin eniten annettavaa silloin, kun sitä luetaan ja katsellaan lasten ja vanhempien yhteisissä lukuhetkissä. Sellaisiin Koira nimeltään Kissa tapaa kissan -kirja sopinee vallan mainiosti.

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Kuvittanut: Elina Warsta
Sivumäärä: 40 s. 

11 marraskuuta 2019

Mira Talala: Psyykkisesti oireileva oppilas

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 244 s. 

Jokainen opettaja on kohdannut luokassaan oppilaan, joka vaikuttaa väsyneeltä ja jolla kotitehtävät ovat useimmiten tekemättä. Huolta voivat aiheuttaa myös oppijat, jotka haastavat riitaa pienimmistäkin asioista, vetäytyvät sosiaalisista tilanteista tai ovat impulsiivisia. 

Kun luokassa on psyykkisesti oireilevia oppilaita, opettaminen voi tuntua uuvuttavalta. Opettajan ei kuulu tehdä terapeutin töitä. Opettaja voi kuitenkin hyötyä psykoterapian välineistä, joilla voi auttaa oppilasta selviytymään luokkatilanteista. Tällöin lapsen itseluottamus kasvaa ja ongelmallinen käyttäytyminen vähenee. 

Kirjassa kerrotaan, mitä opettajien ja koulun muiden aikuisten on hyvä tietää lasten ja nuorten yleisimmistä psyykkisistä häiriöistä. Kirjan selkeät toimintatavat auttavat tukemaan psyykkisistä oireista kärsiviä oppilaita osana opetustyötä. Lisäksi teos auttaa työn rajaamisessa ja  oman jaksamisen tukemisessa.

Oma arvioni: Mira Talalan mukaan koulun tärkeimpänä tehtävänä on luoda turvallinen ympäristö, jossa oppiminen voi tapahtua kunkin oppilaan itsetuntoa tukevalla tavalla. Tämä edellyttää, että ympäristö sopeutetaan kunkin oppilaan temperamenttiin ja yksilöllisiin kykyihin. Kirjassa painotetaan toimivan yhteistyön merkitystä. Kun opettaja, erityisopettaja, oppilashuolto, rehtori, lastensuojelu, erikoissairaanhoito ja poliisi toimivat yhdessä oppilaiden parhaaksi omat tehtävänsä ja vastuunsa tietäen, yhteistyö tuottaa hyviä tuloksia. Eikä tässä pidä unohtaa oppilaiden vanhempiakaan.  On hyvä muistaa, että kiusaamisen ehkäisy on suoraan myös psyykkisten häiriöiden ehkäisyä. Näin ollen kiusaamiseen ja yksinäisyyteen puuttuminen voidaan nähdä koulun ensisijaisena tukitoimena, jolla on mahdollisuus auttaa oppilaita voimaan psyykkisesti hyvin.

Kirjassa kerrotaan esimerkkitapausten avulla havainnollistaen, mistä opettaja voi tunnistaa muun muassa masentuneen, ahdistuneen, pakko-oireisen tai koulu-uupumuksesta kärsivän oppilaan ja miten eri tavoin psyykkisesti oireilevia oppilaita on mahdollista tukea ja auttaa. Tämä ei ole helppoa, kuten ei opetustyö muutenkaan, joten Talala kehottaakin opettajia olemaan armollisia itselleen. On hyvä muistaa, että kukaan ei ole työssään korvaamaton. Kun he vielä asettavat  asiat päivän päätteeksi oikeisiin mittasuhteisiin, on oman jaksamisen edistämisessä päästy jo aika pitkälle.

Uskon tämän uutuuskirjan olevan hyödyllistä luettavaa ihan jokaiselle opettajalle luokka-asteeseen tai opetuskokemukseen katsomatta. On ensiarvoisen tärkeää, ettei yksikään oppilas koe jäävänsä yksin psyykkisten haasteidensa kanssa eikä opettaja omien huoliensa kanssa. Mielestäni tämä kirja tarjoaa siihen hyviä ideoita ja konkreettisia työkaluja. 

Kirja-arvio: Anu Kantolan & Hanna Kuuselan Huipputuloiset - Suomen rikkain promille

Keitä kuuluu Suomen rikkaimpaan promilleen, mitä he ajattelevat itsestään ja muista,  ja miltä yhteiskunnan huipulla näyttää? Näihin kysymyksiin vastaavat kirjassaan professori Anu Kantola ja yliopistotutkija Hanna Kuusela. Haastatteluissa ääneen pääsevät niin  ammattijohtajat, vaurastuneet yrittäjät kuin rikkaiden sukujen perijätkin. Teos kuvaa laajaan tutkimukseen perustuen maamme vaurasta yläluokkaa 2000-luvulla, jolloin maailma on ollut myllerryksessä niin Suomessa kuin globaalistikin, kun varallisuus on  vain jatkanut kasautumistaan yhteiskuntien huipuille ja eriarvoisuus lisääntyy. 

Kirjaa lukiessa en voi välttyä ajatukselta, että olisi  huomattavasti  parempi, jos varallisuus jakautuisi edes hieman tasaisemmin ihmisten kesken. Vaikka raha ei automaattisesti onnea tuokaan, helpottaisi se elämää monin tavoin, halutaan sitä myöntää tai ei. Huipputuloiset -kirjassa kuvataan niin rikkaimman promillen arkista loistoa kuin heidän tapojaan oikeuttaa asemaansa varakkaimpien joukossa. Teos osoittaa, kuinka talouselämän optimistiset menestyjät muuttuvat yhteiskunnan pessimistiseksi eliitiksi, jota harmittavat sekä työttömät että laiskistuva yhteiskunta. He ovat myös demokratiavastaisia.  Tällainen kehityskulku on oikeastaan todella pelottava ja se saa miettimään muun muassa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta; onko sitä globaalisti liikkuvan rahan maailmassa olemassakaan?  

"Rahasta ei puhuta, rahaa omistetaan."


Se, että menestyminen katsotaan useimmiten omaksi ansioksi, ja alimpiin yhteiskuntaluokkiin "jumittuminen" nähdään puolestaan vaikkapa yksilön yrittämisen puutteesta tai mukavuudenhalusta johtuvaksi, osoittaa karulla tavalla, kuinka vähän ihmisten erilaisista taustoista ja arkisista haasteista ymmärretään, kun eletään eräänlaisessa rikkaiden kuplassa. Köyhät kyykkyyn ja itselle enemmän -ajattelu näyttää olevan voimissaan silloin, kun on pahasti vieraannuttu ympäröivän yhteiskunnan todellisuudesta ja siitä tosiasiasta, että elämää on myös Helsingin arvoalueiden ulkopuolella. Myös verojen välttely saa silloin osakseen ymmärrystä. Fakta lienee kuitenkin se, että Suomi ei suinkaan pyöri pelkästään eliitin ahkeruuden ansiosta, vaan jokaisella pienelläkin panostuksella on merkitystä, vaikka miljonääri ei sitä näkisikään. Olisi tervehdyttävää,  jos jokainen heistäkin  oivaltaisi viimein sen, ettei superihmisiä ole olemassakaan. 

Jos Huipputuloiset -teosta ei olisi valittu tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi 2019, olisin varsin todennäköisesti jättänyt sen lukematta, sillä aihe ei itseäni juurikaan kiinnosta. Mutta ehdokkuuden myötä uteliaisuus kuitenkin voitti ja tartuin kyseiseen kirjaan. Ehkä mielenkiintoisin yksityiskohta,  joka teoksesta jäi mieleen on se, että omistamistakin on opeteltava - jos siis haluaa, että rahaa on myös tulevaisuudessa. Holtiton kuluttaminen onnistunee siis helpommin kuin varallisuuden kartuttaminen. 

Pidin siitä, että tässä tietokirjassa rikkaiden miesten ja naisten ajatusmaailmaa kuvattiin kriittisesti, mutta niitä kuitenkaan arvottamatta. Onhan rikkaillakin oikeus arvoihinsa ja ajatuksiinsa. Ilokseni huomasin, että kyseessä olikin itse asiassa syvällinen yhteiskunnallinen analyysi. Tieteellisen haastattelututkimuksen popularisoinnissa on onnistuttu tämän kirjan kohdalla mielestäni varsin hyvin. Jos teoksen aihepiiri kiinnostaa, on Huipputuloiset ehdottomasti lukemisen arvoinen tietokirja. Se tarjoaa lukijalleen mahdollisuuden kurkistaa huipputuloisten ihmisten mielenmaisemiinn. Kenties kirjan lukeminen auttaisi huipputuloisia näkemään omissa ajatuksenjuoksuissaan olevia mahdollisia vinoumia...

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 360 s.





08 marraskuuta 2019

Inka Nousiainen: Mustarastas

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 151 s.

Kotiin palasi vain keltainen reppu ja loputon suru.

Mustarastas on sydämeenkäyvä kertomus menetyksestä, luopumisesta ja toivosta, joka ei suostu sammumaan.

"Sä olit kaikin tavoin lähtökuopissa, sulla oli autokin jo odottamassa. Mazda 626, vuosimallia -83, hopeanharmaa, punaisella plyysiverhoilulla. Marraskuussa sä täyttäisit kahdeksantoista."

On elokuu vuonna 1989. 17-vuotias Juha lähtee laivalle ja katoaa matkalla jäljettömiin. Tragedia muuttaa koko perheen elämän.Mitä oikein tapahtui eräänä yönä M/S Fennialla kaverusten risteilyllä?

Inka Nousiaisen kirjassa jo aikuinen pikkusisko palaa muistelemaan menneitä ja jättämään lopulliset hyvästit veljelleen. Romaani pohjautuu paitsi Inka Nousiaisen ja näyttelijä Eeva Soivion keskusteluihin myös Soivion monologinäytelmään Mustarastas, kadonnut veli, joka sai kantaesityksensä KOM-teatterissa 2017.


Oma arvioni: Mustarastas on tositapahtumiin pohjautuva koskettava kertomus menetyksestä ja surusta sekä niitä seuraavasta hiljaisuudesta. Surumielisyydestä huolimatta tekstissä on havaittavissa myös toivon pilkahduksia ja muistojen tuomaa lohtua. Kirjaa lukiessa miettii, kuinka musertavaa olisi, jos joku omista läheisistä katoaisi yhtäkkiä eikä kukaan tietäisi, mitä hänelle tapahtui. Se olisi kamalaa.

Tämä romaani kertoo elämän arvaamattomuudesta ja siitä, kuinka muiden elämä jatkuu lopulta kaikesta huolimatta, vaikka yksi on yllättäen poissa. Ja siitä, että edesmenneet läheiset ovat jollakin tavoin läsnä elämässämme kuolemansa jälkeenkin. Heistä jää jälki - ja niin jää varmasti tästä kirjastakin. Mustarastas on vähäeleisyydessään kiehtova ja siinä on mielestäni läsnä rauha, joka puhuttelee hektisen arjen keskellä eläviä ihmisiä. Se osoittaa hienosti, kuinka tärkeää olisi elää juuri tässä hetkessä - muuta kenelläkään meistä ei ole. 

  


07 marraskuuta 2019

Kirja-arvio: Riikka Pelon Kaikki elävä

"SYDÄN. SYDÄN. SYDÄN."

Aura, Ellen ja Alan. Teini-ikäinen, joka joutuu täydellisellä lomalla todistamaan salaisen ihastuksen kohteen raakuuden, huoltajuuden menettänyt teinitytön äiti, joka valvoo syvään tajuttomuuden tilaan vaipuneen tyttärensä vuoteen vierellä ja piileskelevä paperiton, jonka elämä on tuntemattomien ihmisten hyväntahtoisuuden varassa.

"Eikä kukaan tiedä, keitä me olemme. Emme edes itse."

Heillä kaikilla on jotakin yhteistä: he ovat menettäneet äänensä. Heillä ei ole oikeutta päätöksentekoon eikä elämisen mahdollisuuksiin. Riikka Pelo (s. 1972) kuvaa uudessa monikerroksisessa ja -äänisessä romaanissaan Kaikki elävä sitä, kuinka ihmiset koettavat paitsi löytää itsensä, niin myös päästä toistensa luo. Mutta, miten voimme ymmärtää sanoja, jotka ovat liian paljaita ja raakoja kenenkään kuultaviksi? Entä, kuinka elää, kun sydän sykkii vahvasti, mutta kuolema on läsnä vieläkin voimakkaammin.

"Mutta tämä ei ole vain elämän ja kuoleman kysymys. On kysymys oikeudesta puhua. On kysymys oikeudesta tulla kuulluksi. Oikeudesta olla hyvän puolella ja vastustaa pahaa. On myös kysymys oikeudesta olla olemassa."

Jokapäiväinen selviytyminen ja yritys pysyä näkymättömänä on rankkaa. Välitilassa ei kuuluta ihmisten lajiin, vaan se on elämää kaiken ulkopuolella. Halu tulla nähdyksi ja olla oikeasti olemassa ajaa ihmisiä kuitenkin eteenpäin. Kunpa joku huomaisi ja ottaisi todesta… On pakko tarrautua elämän rippeisiin, jos haluaa elää ja olla vapaa.

Pelo ammentaa taidokkaasti niin myyteistä, kielestä kuin tämän päivän yhteiskunnassa jylläävästä ulos sulkevasta voimastakin. Teos osoittaa lukijalleen vavahduttavasti myös toisenlaisen yhteisön ja kielen mahdollisuuden. Kaikki elävä on suuri romaani pienen ihmisen arvosta. Se on kertomus menetyksestä, kivusta ja pelosta – mutta myös toivosta.


"Kaikki on mahdollista. Ihmisen on mahdollista olla kaikki. On kyse vain siitä, miten me ilmenemme toisille, mitä me teemme toisille, vaikka he eivät olisi meidän kaltaisiamme. On kyse tulevasta maailmasta."

Romaani antaa hätkähdyttävällä ja koskettavalla tavalla äänen puhumattomille. Se ei päästä lukijaansa helpolla, kuten ei elämäkään useimpia meistä. Jos haluat lukea kirjan, josta jää jälki, Riikka Pelon Kaikki elävä on erinomainen valinta. Suosittelen. Tämä kieleltään rikas ja aiheeltaan vaikuttava teos on hieno ylistyslaulu kielelle, ihmiselle ja elämälle – kaikelle elävälle.

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 615 s.

























06 marraskuuta 2019

Mirja Köngäs: Tunneäly varhaiskasvatuksessa

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 285 s. 

Olemme kaikki saaneet neurologisessa lottoarvonnassa voiton nimeltä tunneäly. Tuon potin arvoa mitataan jo varhaislapsuudessa. Kyky käsitellä, sanoittaa ja säädellä tunteita sekä käyttää tunteita vahvuutenamme ovat merkittäviä taitoja meistä jokaiselle.

Lasten silmien läpi tavallinen päiväkotipäivä näyttää täysin toiselta kuin aikuisen. Se myös tuntuu täysin erilaiselta. Tunteet risteilevät päiväkodin sisällä varpaita kutittavasta riemusta kädet nyrkkiin puristavaan raivoon. Tunteiden huomioiminen varhaiskasvatuksessa jää silti helposti arkisen toiminnan ja stressin jalkoihin. Miten osaisimme tunnistaa pysähtymistä vaativat tunnehetket hektisyyden keskellä?

Ymmärtämällä aivojen tunneprosesseja ja lasten keskinäisen kulttuurin erityispiirteitä kasvattajalle avautuu mahdollisuus tukea lasten emotionaalista kehitystä. Tunneälyn käytön avulla on mahdollista pohtia muun muassa sitä, milloin tunne menee järjen edelle ja miksi ja kuinka tunteet vaikuttavat toimintaamme. Tunneälyä kehitettäessä tavoitteena on löytää paras mahdollinen tapa toimia tunteiden ja niiden aiheuttamien reaktioiden kanssa.

Teos avaa lasten tunnekehityksen vaiheita ja tunneälyn käsitettä. Kirja osoittaa, kuinka lasten ja aikuisten tunneäly näkyy päiväkodin arjessa, miten lasten tunnekasvatusta voidaan tukea ja millaisia työkaluja tähän on olemassa.

Oma arvioni: Tämä tuore tietokirja osoittaa mainiosti tunneälyn tärkeyden niin pienille kuin isommillekin ihmisille. Tunteiden säätely on silloin tällöin haastavaa ihan jokaiselle meistä, mutta onneksi kysymys on taidosta, jota voi harjoitella, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. 

Kirjassa tunneälyä päiväkotiarjessa tutkinut FT Mirja Köngäs kertoo, miten lapsille voidaan tarjota tunneälykästä kokemusmateriaalia, joka on pohjana heidän loppuelämänsä tunnekäyttäytymiselle. Kirjan "opit" tarjoavat tähän niin malleja kuin inspiraatiotakin. Jos esimerkiksi neurologisia lainalaisuuksia mukaileva RULER-malli ei ole sinulle vielä tuttu, kannattaa sinun lukea tämä kiinnostava ja lukijan omaa tunneälyäkin herättelevä teos. Entä, oletko jo kuullut kuuden hatun menetelmästä? Siitäkin löydät tietoa Tunneäly varhaiskasvatuksessa -kirjasta.  Suosittelen sen lukemista lämpimästi kaikille varhaiskasvatuksessa työskenteleville ja alalle aikoville, mutta on kirja varmasti tutustumisen arvoinen myös pikkulasten vanhemmille. 

05 marraskuuta 2019

Sonia Paloahde: Aavistus

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 281 s.

Tiivistunnelmainen trilleri rikkovasta rakkaudesta

Paula on älykäs introvertti. Ainoa ihminen, jonka kanssa hän viihtyy, on hänen paras ystävänsä Samuel, itsekeskeinen näyttelijänalku. Eräänä päivänä Samuel esittelee yllättäen Paulalle tuoreen vaimonsa Lisan. Tämä on rikas perijätär ja julkisuudessa viihtyvä seurapiiripalstojen kuningatar.

Paula ei voi kuvitella elävänsä erossa Samuelista, joten kun Lisa tarjoaa hänelle paikkaa perheen taloudenhoitajana, Paula hylkää lupaavan akateemisen uran ja muuttaa avioparin luokse.  Nuoren lahjakkaan naisen elämänpiiri supistuu Lisan, Samuelin ja heille syntyvän lapsen ympärille. Lisan palkattua lisää henkilökuntaa muuttuu ulospäin idylliseltä näyttävän edustuskodin tunnelma aina vain oudommaksi. Paula huomaa ympärillään tapahtuvan asioita, joihin hän ei löydä selitystä.

Kuka lopulta ohjailee myrkyllistä näytelmää? Sonia Paloahteen esikoisromaani on vaikuttava kuvaus yksipuolisen rakkauden tyranniasta ja oman minuuden hukkaamisesta.

Oma arvioni: Jonkin aikaa ehdin ajatella, tapahtuuko tässä kirjassa mitään. No, tapahtuihan siinä - paljonkin. Tunnelma oli todella tiivis ja piinaavakin. Kaunis, paikoin runollinenkin kieli toi kerrontaan kiinnostavan kontrastin.  Sonia Paloahteen (s. 1992) esikoisromaani on vaikuttava ja vakuuttava. Aavistus on omaääninen ja erilainen trilleri, jota voi suositella psykologisen jännityksen ystäville. 

02 marraskuuta 2019

Arja Mäkinen: Sairas sisko ja vaiettu veli - Vertaisopas erityisen sisaruuden kohtaamiseen

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 207 s.

Millaista on olla lapsuudestaan saakka vaikeasti vammaisen tai pitkäaikaisesti sairaan henkilön aikuinen sisko tai veli. Aikuisten sisarussuhteista on kirjoitettu vähän, vaikka ne ovat elämän pisimpiä ihmissuhteita. 

Lapsuudesta saakka vammainen tai sairas Lapsuudesta saakka vammainen tai sairas sisarus vaikuttaa muihin koko heidän elämänsä ajan. Erityisyydestä tulee normaalia, josta voi myös olla vaikea puhua. Erityisiin sisaruussuhteisiin sisältyy myös hoivavastuuta, joka on syytä tehdä näkyväksi.

Kirja käsittelee sitä, millainen on sisaruksen vaikutus aikuisiän ihmissuhteisiin ja muihin aikuiselämän valintoihin. Vastaan voi tulla tilanteita, joissa erityisestä sisaruksesta ei uskalleta puhua. Kirjassa nousee esille sisarusten välinen vahva kiintymys, terveiden sisarusten ja vanhempien näkemyserot, hoivavastuu sisaruksesta, sisarussuhteen vaikutus omaan hyvinvointiin ja sisaruuteen liittyvät syyllisyydentunteet.

Sairas sisko ja vaiettu veli etenee lapsuudesta nuoruuteen, aikuisuuteen ja keski-ikään sekä lopuksi vanhuusvuosiin. Pääpaino on aikuisikään liittyvissä kokemuksissa ja haasteissa.

Kirja on tarkoitettu erityisperheissä varttuneille terveille sisaruksille. Se auttaa heitä ja heidän läheisiään ymmärtämään sisaruutta terveen sisaruksen näkökulmasta. Kirja opastaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä työskenteleviä ottamaan huomioon sisaruussuhteen merkityksen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Oma arvioni: Tämä kirja on tärkeä puheenvuoro aiheesta, josta ei toistaiseksi ole paljon kirjoitettu. Kirjan keskeinen viesti on mielestäni siinä, että sisaruus on aina merkittävä ihmissuhde, joka vaikuttaa meihin monin tavoin riippumatta siitä, onko sisaruksella jokin vamma tai sairaus. Erityinen sisaruus tuo toki oman lisänsä tähän suhteeseen. On tavallista, että terve sisarus huolehtii ainakin jonkin verran erityisestä sisarestaan tai veljestään. Usein myös tukea tarvitsevan sisaruksen tulevaisuus mietityttää, samoin kuin perinnöllisyyskysymyksetkin.  Erityisperheissä varttuneet sisarukset miettivät usein jo lapsesta saakka omia vastuitaan ja velvollisuuksiaan. Heitä tulee rohkaista tekemään haluamiaan asioita, vaikka sisko tai veli ei samaan pystyisikään. Olisi hyvä, jos jokainen uskaltaisi kertoa avoimesti tunteistaan, mutta on tärkeää muistaa sekin, että jokainen perhe ja myös sen jäsenet ovat erilaisia, joten erityisyyteenkin suhtaudutaan eri tavoin. Jotkut puhuvat vaikeistakin asioista avoimesti sekä perheen kesken että muutenkin, mutta toiset puolestaan vaikenevat niistä. Tämäkin heijastuu sisarussuhteisiin, kuten monista haastattelukatkelmista kävi ilmi. 

Sairas sisko ja vaiettu veli -kirjaa lukiessa mietin, kuinka onnekas olen, kun minulla on isosisko, joka on aina kohdellut minua ensisijaisesti siskona - ei vammaisena sellaisena. Toki hän on minua myös auttanut ja puolustanutkin tarpeen vaatiessa, mutta eivätköhän sisarukset yleensäkin toimi niin ainakin joskus. Tästä kiitos kuuluu tietysti myös vanhemmillemme, jotka ovat aina puhuneet  avoimesti erilaisuudestani ja kannustaneet ja tukeneet niin minua kuin sisartanikin.  

Kirja on hyödyllistä ja ajatuksia herättävää luettavaa. Suosittelen sitä lämpimästi etenkin kaikille erityisen sisaruksen kanssa kasvaneille. He voivat saada kirjasta kaipaamaansa vertaistukea, jota ei ole tällä hetkellä vielä juurikaan saatavilla. Kirjoittajan tavoin minäkin toivon, että tämä tilanne muuttuisi kuitenkin pian.  

01 marraskuuta 2019

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 268 s.

"Lähdin hakemaan Eskorttia, löysin Tarmon."

Mielensäpahoittaja on menettänyt rakkaimpansa, vuoden 1972 kulkupelin. Lähin samanlainen löytyy Saksasta, joten karvalakkijäärän on pakattava matkalaukkuun perunat, termos ja maantiekartta. Sysisuomalainen maalaisjärki joutuu koetukselle, kun Escort Service ei olekaan auton merkkiliike. Hakumatka muuttuu pakomatkaksi, jolta löytyy jotain kauan sitten kadonnutta.  


"Meistä kahdesta minä olin maailmanmies, hän oli kotimies." -Tarmo
Oma arvioni: Paljon elämää nähneen epäsuhtaisen veljeskaksikon uskomattomalla road tripillä sattuu ja tapahtuu. Matkan aikana miehet etsivät paitsi autoa myös toisiaan. Monta kertoo aluksi tosin hieman hämmensi, mutta viihdyin kuitenkin  jälleen kerran vallan hyvin vanhan tutun jäärän seurassa. Ja nauraakin sain taas. Jotenkin näin tämän seikkailun jo myös valkokankaalla, vaikka en edes tiedä, onko tästä tulossa elokuvaa. Taidanpa antaa kirjan isälleni luettavaksi. Mainio isänpäivälahjavinkki siis tämäkin...