Kirja-arvio: Niillas Holmbergin Jalkapohja


"Elämä on yhteen kysymykseen vastaamista. 
Se on maa, siis se kysymys. "

Näin kirjoittaa Niillas Holmberg kuudennessa runokirjassaan nimeltä Jalkapohja  Holmberg on saamelainen runoilija ja muusikko sekä kulttuuri- ja ympäristöaktivisti Utsjoelta Teoksen omintakeisesta ja puhuttelevasta kuvituksesta vastaa saamelainen kuvataiteilija  Inga-Wiktoria Påve.

Kokoelman kantaa ottavissa runoissa korostuu ihmisen yhteys maahan. Runoillaan Holmberg ylistää luontoon liittyvää perinnetietoa, mutta kyseenalaistaa kuitenkin samalla sen soveltuvuutta nykyaikaan ja modernin mielentilaan. Runojen pääsanomana on mielestäni se, että meillä on velvollisuus suojella ympäristöä erilaisilta uhkatekijöiltä. Saamenmaalla muun muassa erilaiset kaivos- ja tuulivoimahankkeet ovat jatkuva uhka alkuperäiskanojen elämänmuodolle. Näin ollen Holmberg on runoillaan vahvasti kiinni myös ajankohtaisissa haasteissa. Taistelutta ei anneta periksi. Vettä on jatkossakin ammennettava myötävirtaan. Runoilija on sitä mieltä, että ihmisten on aika palata jalkoihin ja kynäksi hän toivoo ilmasta löytyvää sulkaa.

Arktinen maisema on koivuineen ja lintuineen vahvasti läsnä niin teksteissä kuin kuvituksessakin. Luonnon ohella myös kielioppi on Jalanpohja -teoksen runoissa oleellinen ja kiehtova elementti. Kirjan sivuilla etsitään etenkin hukassa olevaa preesensiä.  

Niillas Holmbergin tuotantoon voi tutustua tarkemmin hänen kotisivuillaan

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 144 s, 
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!