Mirja Köngäs: Tunneäly varhaiskasvatuksessa

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 285 s. 

Olemme kaikki saaneet neurologisessa lottoarvonnassa voiton nimeltä tunneäly. Tuon potin arvoa mitataan jo varhaislapsuudessa. Kyky käsitellä, sanoittaa ja säädellä tunteita sekä käyttää tunteita vahvuutenamme ovat merkittäviä taitoja meistä jokaiselle.

Lasten silmien läpi tavallinen päiväkotipäivä näyttää täysin toiselta kuin aikuisen. Se myös tuntuu täysin erilaiselta. Tunteet risteilevät päiväkodin sisällä varpaita kutittavasta riemusta kädet nyrkkiin puristavaan raivoon. Tunteiden huomioiminen varhaiskasvatuksessa jää silti helposti arkisen toiminnan ja stressin jalkoihin. Miten osaisimme tunnistaa pysähtymistä vaativat tunnehetket hektisyyden keskellä?

Ymmärtämällä aivojen tunneprosesseja ja lasten keskinäisen kulttuurin erityispiirteitä kasvattajalle avautuu mahdollisuus tukea lasten emotionaalista kehitystä. Tunneälyn käytön avulla on mahdollista pohtia muun muassa sitä, milloin tunne menee järjen edelle ja miksi ja kuinka tunteet vaikuttavat toimintaamme. Tunneälyä kehitettäessä tavoitteena on löytää paras mahdollinen tapa toimia tunteiden ja niiden aiheuttamien reaktioiden kanssa.

Teos avaa lasten tunnekehityksen vaiheita ja tunneälyn käsitettä. Kirja osoittaa, kuinka lasten ja aikuisten tunneäly näkyy päiväkodin arjessa, miten lasten tunnekasvatusta voidaan tukea ja millaisia työkaluja tähän on olemassa.

Oma arvioni: Tämä tuore tietokirja osoittaa mainiosti tunneälyn tärkeyden niin pienille kuin isommillekin ihmisille. Tunteiden säätely on silloin tällöin haastavaa ihan jokaiselle meistä, mutta onneksi kysymys on taidosta, jota voi harjoitella, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. 

Kirjassa tunneälyä päiväkotiarjessa tutkinut FT Mirja Köngäs kertoo, miten lapsille voidaan tarjota tunneälykästä kokemusmateriaalia, joka on pohjana heidän loppuelämänsä tunnekäyttäytymiselle. Kirjan "opit" tarjoavat tähän niin malleja kuin inspiraatiotakin. Jos esimerkiksi neurologisia lainalaisuuksia mukaileva RULER-malli ei ole sinulle vielä tuttu, kannattaa sinun lukea tämä kiinnostava ja lukijan omaa tunneälyäkin herättelevä teos. Entä, oletko jo kuullut kuuden hatun menetelmästä? Siitäkin löydät tietoa Tunneäly varhaiskasvatuksessa -kirjasta.  Suosittelen sen lukemista lämpimästi kaikille varhaiskasvatuksessa työskenteleville ja alalle aikoville, mutta on kirja varmasti tutustumisen arvoinen myös pikkulasten vanhemmille. 

Kommentit