Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Vem dödade bambi? (2019)
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 222 s.


Huikea romaani siitä mitä tapahtuu, kun joku lähtee, häipyy kuvasta niin että sitä tuskin huomaa. Ja vanhasta rikoksesta, käytännössä jo ratkenneesta, joka vuosien kuluttua putkahtaa pintaan. Ja ihmisistä, jotka päätyvät osallisiksi tarinaan, joka ei ole heidän.

Mukana ovat parikymppiset ystävykset Saga-Lill ja Emmy Stranden. Emmy on pienten lasten äiti ja naimisissa 57-vuotiaan Matsin kanssa, jolla on ensimmäisestä avioliitosta tytär Linn K, Saga-Lill taas paikkaansa etsivä entinen teologianopiskelija. Ja sitten on Gusten Grippe, joka aikoinaan varttui trendikkäällä esikaupunkialueella, jonne suurin osa tarinan tapahtumista sijoittuu – ja jossa julma joukkoraiskaus, johon mies itsekin osallistui, toteutettiin legendaarisessa Häggertien kartanossa.

Nyt Häggertien perheestä jäljellä on vain poika Nathan. Kaiken keskiössä on kultalusikka suussa syntynyt Nathan, Gustenin lapsuudenystävä, nykyisin pahamaineinen pikkurikollinen, jota kutsutaan Herttuaksi. Ja totta kai samassa talossa Kallsjönin rannalla nähtiin myös Linn K ennen katoamistaan.

Oma arvioni: Kuka tappoi bambin? on monikerroksinen kertomus ystävyydestä, trillerimäinen romaani väkivallasta, rikoksesta ja syyllisyydestä sekä yhteiskunnassa vallitsevasta epätasa-arvosta. Kerronta ei etene aikajärjestyksessä, joten lukijan on välillä vaikea pysyä perässä, missä aikatasossa milloinkin liikutaan - menneessä, nykyisessä vai tulevassa. Monika Fagerholm tavoittaa kerronnassaan hyvin nuorten aikuisten maailmaa. Romaanissa tekstaillaan, blogataan ja  musiikki on vahvasti läsnä. 

Fagerholmin kieli on poukkoilevaa, se rönsyilee vapaan tuntuisesti sinne ja tänne ja takaisin. Itse asiassa juuri sillä tavoin mielemme usein toimii. Fagerholm käyttää sanomaansa tehostaakseen runsaasti erilaisia tehokeinoja: kursivointia, lihavointia, sulkumerkkejä ja toistoa, minun makuuni jopa liikaakin. Ne aiheuttivat minussa levottomuutta, joka häiritsi eheän lukukokemuksen saavuttamista. Oli pakko jaksottaa lukeminen pienempiin pätkiin, jotta paikoin suorastaan hengästyttävä teksti ei kävisi jopa liian työlääksi lukea. Tälläinen tunne on minulle varsin vieras ja hämmentävä. 

Vaikka Kukka tappoi bambin? on romaani, joka kestää varmasti useammankin lukukerran, en usko lukevani kirjaa enää uudestaan. Olen kuitenkin varma, että lukuisat Monika Fagerholmin romaanien ystävät ja hänelle ominaiseen kieleen ihastuneet lukijat pitävät myös tästä teoksesta.