30 joulukuuta 2019

Pajtim Statovci: Bolla

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 240 s.

"Hän oli taivas jonka rakensin, jumala palavan metsän keskellä"



Kansainvälisen tähtikirjailijan kiihkeä ja lumoava romaani kahden miehen välisestä intohimosta Kosovon sodan kynnyksellä, avioliitosta, kodittomuudesta ja kaipauksesta.

Oma arvioni: Hieno teos suurista ja vaikeistakin aiheista, kuten peloista ja ulkopuolisuudesta. Kirjan lukeminen nosti varsinkin minäkertojaan liittyen kielteisiä tunteita pintaan, mutta onneksi kirjan paikoin jopa runollinen kieli teki tarinasta kaikesta rujoudesta huolimatta myös kauniin. Teoksen vertauskuvallinen taso teki lukukokemuksesta hieman hämmentävän, vaikka se Statovcille tyypillistä onkin. Bolla-sanan monimuotoisuus selvisi tarinan edetessä kiinnostavasti. Vaikka sota ja etenkin sen seuraukset ovat tässä palkitussa romaanissa vahvasti läsnä, itse sotaa siinä ei kuitenkaan kuvata. Bollassa kirjoittamisella ja sen haasteellisuudella  on mielenkiintoinen rooli .

Kokonaisuudessaan Pajtim Statovcin kolmas romaani oli kaukana kevyestä lukukokemuksesta, sillä tumma sävy oli hallitseva muutamia lyhyitä valonpilkahduksia lukuun ottamatta. Tunnelma oli siis välillä jopa ahdistava. Mutta vaikuttavuudessaan Bolla hakee kuitenkin vertaistaan.  Ihailen kirjailijoita, jotka onnistuvat luomaan monitasoisen tarinan, josta lukijan ei ole helppoa päästää irti. 

Bolla jäi yllättäen vuoden 2019 viimeiseksi kirjakseni, kun kovat kivut estivät lukemisen. Ne myös varjostivat jonkin verran lukuelämystäni, joten saattaa hyvinkin käydä niin että luen tämän joululahjakirjani pian uudestaan. 

26 joulukuuta 2019

Jarkko Sipilä: Uhripeli

Kustantaja: Crime Time
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 317 s.

Pahasti harhainen Mika Kosonen karkaa väkivaltaisesti Niuvanniemen mielisairaalasta. Jo aiemmin mies on yrittänyt raa´asti tappaa ex-vaimonsa ja pienen tyttärensä. Nyt komisario Takamäen ryhmä joutuu vaaralliseen ajojahtiin ilman ataripoliisi Suhosta.

Uhripeli on Jarkko Sipilän suositun Takamäki-sarjan 19. dekkari.

Oma arvioni: Uhripeli tarjosi tiheätunnelmaista jännitystä alusta loppuun asti. Alkutilanne oli suorastaan ahdistava, mutta siitä huolimatta tarina oli monikerroksisuudessaan niin koukuttava, että kirjaa oli vaikea laskea välillä käsistä. Suosittelen Takamäki-sarjaa kaikille laadukkaan kotimaisen jännityksen ystäville.

25 joulukuuta 2019

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 323 s. 

Sydämellinen ja riemastuttava yhdenpäivänromaani isoäidin hullunmyllyksi menevistä syntymäpäivistä

Maatilan vanha emäntä ja perheen matriarkka täyttää 80 vuotta. Paikalle tulevat Kainon aikuiset lapset perheineen ja joukko yllätysvieraita. Jos juhlille oli käsikirjoitus, se unohtuu saman tien, sillä iloinen jälleennäkeminen kääntyy vääjäämättä ennustamattomaksi sekamelskaksi.

Juhlissa on tarjolla kakun ja yhteiskuvan lisäksi fyysisiä ja henkisiä kolhuja. Vanhat kaunat ja uudet intohimot pulpahtavat pintaan eikä kirkkaiden löytyminen helpota järjestyksenpitoa. Mustan komedian kääntöpuolena on aikuisten sisarusten suhteiden herkkä ja tarkkanäköinen kuvaus.

Peter Franzénin Särkyneen pyörän karjatila on samaan aikaan sydämellisen hauska maatilakomedia ja inhimillisen surumielinen kattaus sisarusparven toiveista, turhautumista ja ilon aiheista - maailmasta, jonka niin moni tunnistaa omakseen. 

Oma arvioni: Kesäinen maalaismiljööseen sijoittuva romaani, joka toi mieleeni televisiosta tutut maalaiskomediat kommelluksineen ja sutinoineen. Ihan hauskaa, mutta ei kuitenkaan hulvatonta luettavaa. Jos kaipaat kirjaa, jonka parissa aivot saavat levätä, on Särkyneen pyörän karjatila hyvä valinta. 

Rob Sears: Donald Trumpin kauneimmat runot

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: The Beautiful Poetry of Donald Trump (2017)
Suomentanut: Pekka Tuomisto
Sivumäärä: 138 s.

Mitä jos Donald Trumpilla on salainen puoli; herkkä ja lyyrinen? Sykkiikö Trumpin karkean kuoren alla runoilijan sydän?

Tämä kysymys mielessään Rob Sears alkoi tarkastella Trumpin twiittejä ja puheita uudenlaisesta näkökulmasta. Lopputulos löi hänet ällikällä – pilkkomalla ja järjestämällä uudelleen Trumpin twiittejä, puheita ja haastatteluja Searsin eteen muotoutui joukko häikäisevän kauniita säkeitä ja eteeristä runoutta. Tämä ainutlaatuinen kokoelma paljastaa erilaisen Donald Trumpin, joka yllättää niin lukijatkin kuin kriitikotkin.

Oma arvioni: Trumpilla on suuret luulot itsestään ja aivan älyttömiä suunnitelmia. Hän halveksii useita ihmisiä. Nämäkin piirteet ovat selvästi nähtävissä tämän sinänsä kiinnostavalla tavalla kootun runoteoksen säkeissä. Näin ollen ainakaan minun käsitykseni Trumpista ei miksikään muutu.
"Minä olen paras

Minä ennustin Applen kurssilaskun
Minä rakennan suuren, suuren muurin
Minä rakennan rakennuksia, joissa on 94 kerrosta
Minun käteni eivät ole – ovatko ne pienet?"

24 joulukuuta 2019

J. M. Ilves: Sorjonen - Ihmispeto

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 314 s. 

"En saa mielestäni ojennettua etusormea, sen täytyy olla suora viesti meille - tai minulle. Tappaja iskee silmää."

Lappeenrantalainen rikoskomisario Kari Sorjonen saa tutkittavakseen teatraalisen murhan - aivan kuin joku haluaisi raa´alla teollaan jättää Sorjoselle viestin, tai ainakin koetella huippuälykästä tutkijaa.

Kun Sorjosen vaimo Pauliina menehtyy syöpään, työnteko on Karille vielä aiempaakin hankalampaa. Murhaajan makaaberit teot eivät helpota Sorjosen työtä, ja Karin tunteet joutuvat koetukselle, kun uhrit vaikuttavat viattomilta. 

Kuka on ottanut oikeuden omiin käsiinsä ja jakaa julmasti tuomionsa? Ja miksi murhapeli tuntuu kietoutuvan Kari Sorjosen ympärille?

Koukuttava Ihmispeto on Sorjonen-dekkarisarjan itsenäinen neljäs osa. 

Oma arvioni: Murhaaja tuntuu olevan jatkuvasti vähintään askeleen edellä Sorjosta, joka ei ymmärrettävästi ole oma itsensä surun ja syyllisyydentunteen painaessa mieltä. Mutta, kumpi on lopulta ovelampi, poliisi vai murhamies? Jännittävien tapahtumien ja talvisten puitteiden ansiosta Ihmispeto on mielestäni mainio dekkari luettavaksi vaikkapa näin joululomalla.




23 joulukuuta 2019

Arto Paasilinna: Laki vaatii vainajia

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 130 s.

Arto Paasilinnan 16-vuotiaana kirjoittama lännenromaani hehkuu kerronnan iloa

Toiset ovat seppiä syntyessään. Tähän joukkoon kuului myös Arto Paasilinna, joka jo 15-16-vuotiaana kirjoitti lännenromaanin. Sen päähenkilö on viskiin menevä Denverin sheriffi, jolla on tarpeeksi rikollisia ominaisuuksia kunnolliseen virantoimittamiseen. 

Vauhdikkaassa romaanissa häiriöitä rauhallisiin viskinsiemailuhetkiin aiheuttavat muun muassa röyhkeät postiryöstäjät, uusi virkainnokas piirisheriffi ja räjähdysaineiden asiantuntija Jack Sawyer. Sheriffin elämää mutkistavat myös Kristillisen Naisyhdistyksen raitistamispyrkimykset, lemmekäs leski - ja tämän suloinen Jane-tytär.

Kaikki tämä tietää, että Denverin väki saa toimittaa arkiaskareitaan paksun ruudinsavun läpi.

Oma arvioni: Arto Paasilinnan ennen julkaisematon esikoisromaani on mukavan leppoista lomalukemista, vaikka vauhtia ei tarinasta toki puutukaan. Se on otsikoitu yhteiskunnalliseksi romaaniksi rikollisten kansoittamasta yhteiskunnasta. Kirjailijalle tyypillinen veijarimaisuus on nähtävissä jo tässä ensimmäisessä teoksessa. Myös kirjan piirroskuvitus on kirjoittajan omaa  käsialaa.  

Tämä kirja valikoitui luettavakseni täysin sattumalta ja voin suositella sitä ainakin kaikille Paasilinnan kirjojen ystäville ja kevyttä "välipalakirjaa" etsiville. 

21 joulukuuta 2019

Daniel Rydén: Maailman salaperäisin kirja - ja muita historian mysteerejä

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Den märkligaste boken i världen (2019)
Suomentanut: Anu Koivunen
Sivumäärä: 311 s.

Oliko Juudas oikeasti petturi? Kuoliko Ruotsin kuningas syötyään liikaa laskiaispullia? Ovatko enneunet katastrofeista totta? Miksi emme vieläkään ymmärrä maailmanhistorian erikoisinta kirjaa? Entä kuka lähetti meille signaalin avaruudesta? Historia on täynnä arvoituksia ja salaisuuksia – tarinoita, joiden loppu on jäänyt avoimeksi ja jotka ovat jääneet kutkuttamaan ihmisten mieltä.

Daniel Rydén kertoo mukaansatempaavasti historian hämmentävimmistä mysteereistä Loch Nessin hirviöstä riimukiviin ja ruhtinaallisista aarrekätköistä Bermudan kolmioon. Jotkin arvoituksista tuskin edes ratkeavat. Toiset taas on jo ratkaistu aikoja sitten, mutta pähkäilemme niitä edelleen, koska haluamme faktojen sijaan uskoa mieluummin salaliittoihin ja yliluonnollisiin ilmiöihin. Maailman salaperäisin kirja pitää sisällään 55 viihdyttävää mysteeriä maailmalta ja Suomesta.

Daniel Rydén on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa myyntimenestyksen Maailmassa on virhe. Kirjan suomalaiset mysteerit on kirjoittanut toimittaja Panu Väänänen.

Oma arvioni: Kirja tarjoaa kiinnostavan katsauksen hämmentäviin mysteereihin. Osa niistä on jo ratkennut ainakin jollain tavalla, mutta osa niistä jäänee ikuisiksi arvoituksiksi. Kirjassa kuljetaan kauas ja lähemmäs historiaan muun muassa Nazca-intiaanien kuvioiden ja Olof Palmen murhaajan jäljillä. Jos haluat tietää, kuka kirjoitti maailman salaperäisimmän kirjan, miten Atlantiksen tarina alkoi ja kuka ampui Toivo Kuulan, suosittelen sinulle tätä tuoretta, viihdyttävää ja omaperäistä teosta historiasta ja sen kutkuttavista ja uskomattomista ilmiöistä. 

20 joulukuuta 2019

Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: 21 Lessons for the 21st Century
Suomentanut: Jaana Iso-Markku
Sivumäärä: 355 s.

Missä olet nyt, Homo sapiens?

Yuval Noah Hararin ensimmäinen teos Sapiens katsoi menneisyyteen, ja viime syksynä suomeksi ilmestynyt Homo deus tulevaisuuteen. Uutuuskirja 21 oppituntia maailman tilasta on tukevasti kiinni nykyajassa. Teoksellaan Harari auttaa meitä hahmottamaan maailmaa, jonka ymmärtäminen on yhä vaikeampaa.

Mitä Donald Trumpin nousu valtaan merkitsee? Mitä voimme tehdä epidemian lailla leviäville valeuutisille? Miksi liberaali demokratia on kriisissä? Mitä meidän tulisi tehdä terrorismille? Entä mitä voimme opettaa lapsille koulussa, kun tiedämme niin vähän maailmasta, jossa he tulevat aikuisina elämään?

21 oppituntia maailman tilasta tarttuu Hararin jo tutuksi tulleella tyylillä kiinni maailman tämän hetken suurimpiin ongelmiin. Kirjassa pohditaan, mitä syvempää merkitystä nykyhetken tapahtumilla on ja mitä me voimme yksilöinä tehdä selvitäksemme jatkuvista, tasapainoamme horjuttavista muutoksista.

Oma arvioni: Enpä olisi uskonut, että Helmet-haasteen 8. kohdan kirjavalinta osoittautuisi itselleni kaikkein vaikeimmaksi. No, toki osasyynä on se, etten halunnut siihenkään kirjaa, jonka olen joskus aiemmin lukenut. Siten muun muassa Tuntematon sotilas, Sinuhe egyptiläinen ja monet muut klassikkoteokset eivät tulleet kyseeseen. Kenties Hararin 21 oppituntia maailman tilasta on tuleva klassikko. Joka tapauksessa se on kirja, joka haastaa lukijaa ajattelemaan sekä itseään että maailmaa. Se auttaa meitä asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja katsomaan myös oman boksimme ulkopuolelle. Globaali ahdinko on osa todellisuutta ja Hararin mukaan kärsimys on itse asiassa maailman todellisin asia. Suuri kysymys kuuluu:

”Miten elää hämmennyksen ajassa, jolloin vanhat tarinat ovat romahtaneet eikä niiden tilalle ole vielä tullut uutta tarinaa?

Se vaatii yksilöiltä sinnikkyyttä ja asettaa haasteita sekä koulutukselle että työelämälle. Tarvitsemme tulevaisuudessa muun muassa aiempaa enemmän kykyä analysoida tietoa ja erottaa mikä siinä on tärkeää ja mikä ei. Meidän on rakennettava tiedon palasista kokonaiskuva maailmasta. Emme tiedä, millaiset työmarkkinat ovat esimerkiksi 2050-luvulla, joten emme tiedä, mitä taitoja lapsille tulisi koulussa opettaa. Yleisiä elämäntaitojako? Tärkeää on kyetä käsittelemään muutoksia, oppia uusia asioita ja säilyttää henkinen tasapaino uusissa tilanteissa, Harari pohtii. Avainsana on hänen mielestään uusiutuminen, sillä ainoa varma asia on muutos. Tähän liittyen voin siis olettaa, että näin  45-vuotiaana minullakin on edessä vielä monen vuosikymmenen radikaalit muutokset, mutta meillä on onneksi vielä myös toivoa, kuten seuraava sitaatti lupaa:

”Vaikka haasteet ovat ennennäkemättömän vaikeita ja erimielisyydet suuria, ihmiskunta voi nousta tilanteen tasalle, jos pidämme pelkomme kurissa ja olemme hiukan nöyrempiä näkemyksissämme.”

Uskon, että tähän kiinnostavaan ja juuri tässä hetkessä tiukasti kiinni olevaan kirjaan kootuista omaperäisistä mutta viisaista "oppitunneista" voi olla paljonkin hyötyä edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamisessa,  joten suosittelen niihin syventymistä sinullekin.  Jos etsit kirjaa, joka jättää jälkensä, 21 oppituntia maailman tilasta on ehkä paras valinta varsinkin näin uuden vuosikymmenen kynnyksellä. Ei tätä teosta tosiaan turhaan ole kehuttu ja mielestäni se kestää mainiosti useammankin lukukerran. 


 


19 joulukuuta 2019

Rafael & Jörn Donner: Ennen kuin olet poissa

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Innan du försvinner
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 151 s. 

Kirjeitä pojalta isälle, isältä pojalle

Oma arvioni: Siinä kaikki, mitä tämän isästä ja pojasta sekä elämästä ja kuolemasta kertovan kirjeenvaihtokirjan takakanteen on kirjoitettu. Tämän voisi katsoa viittavan Jörn Donnerin näkemykseen tulevaisuudesta avoimena kirjana. Tämä on kirja, josta piti tulla dokumenttielokuva. Kysymystä, miksi tämä on kirjoitettu Rafael Donner pohtii seuraavasti: 

”Haluan tietää, kuka sinä olet, haluan tietää, kuka minä olen, haluan tietää, mitä on olla isä, olla poika, olla Jörn Donner, olla hänen poikansa, olla nuori, olla vanha, haluan tietää millaista on, kun on menneisyys, kun on tulevaisuus, kun on elossa, kun tekee kuolemaa.”

Kirjasta käy ilmi, että pojan kokema koti-isä ja julkinen, suomalaisten tuntema kulttuuripersoona, ovat oikeastaan aika kaukana toisistaan. Toisilleen kirjoittamissaan kirjeissä isä ja poika kertovat vaikeistakin asioista kaunistelematta, sillä he inhoavat tekopyhyyttä, kirjoittavat ja rakastavat sanoja.  Muilta osin Donnerit vaikuttavat olevan kuin eri muoteista. Kirjassa esitetään suuriakin kysymyksiä ja vastataan niihin - tai jätetään vastaamatta. Rafael uskoo, että elämässä kaikelle on olemassa syynsä ja selityksensä, eivätkä asiat ole mustavalkoisia. Kirjeden kirjoittamisen merkityksestä nuorempi Donner toteaa näin:

”Ehkä näiden kirjeiden tarkoitus ei ole antaa vastauksia vaan kyseenalaistaa kaikki kysymykset. Ehkä se on myös elämän tarkoitus?” 

Jörn Donnerille kirjoittaminen on ollut ja on edelleen yhtä kuin eläminen, sillä hän kokee elävänsä vain sanojen kautta:
 
”Minä kirjoitan, siis elän.”

Tässä kirjassa lukeminen ja kirjoittaminen ovatkin vahvasti läsnä, joten ajatuksia herättävien kirjeiden lukemista voisi suositella aivan erityisesti edellä mainituista teemoista innostuville. Ja miksei tietysti myös kaikille ikääntyneille isille ja hedän aikuisille pojilleen.   




18 joulukuuta 2019

Malin Kivelä: Sydän

Kustantaja: Teos & Förlaget
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Hjärtat
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 157 s.

Sydän on romaani naisesta, jonka pojalla on synnynnäinen sydänvika, ja pojan syntymää seuraavasta talvesta. Lukijan kuulema ääni hapuilee kohti sanoinkuvaamatonta, on ruumiissa ja tilanteessa, jota ei ole itse valinnut, jota ei pysty hallitsemaan eikä missään nimessä hyväksymään. Pieni lapsi on sairas ja voi kuolla, jos häntä ei leikata. 

Tarina on kirjoitettu huolen syvimmissä syövereissä. Nainen vetäytyy maailmasta ollakseen lapsensa tukena. Aistihavainnot ovat fyysisiä ja konkreettisia: sairaalan rutiinit, sykähdyttävän kaunis talvinen Helsinki ja kirurgi, ainoa ihminen, johon voi luottaa. Perhe ja arki loittonevat kuin aalto. Lukijalle muistutetaan: pelissä on kaikki tämä. Ei yhtään vähempää. 

Oma arvioni: Malin Kivelän (s. 1974) Sydän on tiivis ja tunteita täynnä oleva romaani äidin peloista ja surusta vauvansa sairaalavuoteen vierellä. Epävarmuuden keskellä mieli lähtee vaeltelemaan tuntemattomille poluille. Tarinan minäkertoja, kolmen lapsen kirjailija-äiti, kulkee muutaman viikon aikana pitkän ja vaikean matkan, reitin, jolle ei uskonut koskaan joutuvansa. Sydän on monikerroksinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun elämä ei sujukaan niin kuin yksilö on suunnitellut. Se osoittaa, ettemme voi hallita kaikkea, vaikka haluaisimmekin. Meidän on pakko sopeutua, jotta voimme jatkaa elämäämme.

Kirjan tekstiä on vaivatonta lukea, sillä riipaisevuudessaankin se on kaunista. Tarina suorastaa imaisee lukijan mukaansa. Uskon Sydämen koskettavan syvältä etenkin niitä, joilla on itsellään samankaltaisia kokemuksia. Suosittelen lämpimästi. 


17 joulukuuta 2019

Nora Surojegin & Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 37 s.


Pikkupöllö lähtee pesästään ottamaan selvää, kuka ja mikä sen oikeastaan pitäisi olla. Metsässä seikkaillessaan se yrittää löytää jonkun, jonka kaltainen se olisi. Tulisiko sen olla loikkiva ja pitkäkorvainen pöllö? Vai valtavan suuri, karvakyntinen pöllö? Vai jotain ihan muuta?

Oma arvioni: Ihastuttavasti kuvitettu noin 2-7-vuotiaiden lasten talvinen kuvakirja. Pikkupöllö on epävarmuudessaan todella sympaattinen. Tarinalla on tärkeä sanoma: jokainen kyllä löytää lopulta oman vahvuutensa ja on hyvä juuri sellaisena kuin on. Tarve löytää oma paikkansa ja tulla hyväksytyksi on varmasti tuttua jokaiselle meistä ominaisuuksiimme katsomatta. Paine olla samanlainen kuin muut saa meidät helposti unohtamaan, että jokaisen arvo piilee ennen kaikkea yksilöllisyydessä ja ainutlaatuisuudessa.

Elina Koivunen: Elena Ferranten salaisuus ja muita esseistä

Kustantaja: Pääjalkainen
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 192 s. 


Essee ei ole tutkielma. Se ei ole muistelmat, ei novelli eikä runo. Mutta siinä voi olla vivahteita kaikista näistä. Tärkeimmät hyvän esseen tunnusmerkit ovat luettavuus ja kiinnostava sisältö, johon haluaa palata.

Elina Koivusen esseet eivät pyri ”täydellisiksi”. Ne eivät edes halua kasvaa taidonnäytteiksi. Sen sijaan niissä arvostetaan rupia ja syyliä. Koska elämässä on… myös rupia ja syyliä. Siksi toisekseen: miksi kirjoittaa, jos ei uskalla kirjoittaa rohkeasti ja omaäänisesti?

Elena Ferranten lisäksi Elina Koivunen kirjoittaa suomalaisen kaunokirjallisuuden haasteista, filosofian olemuksesta, kauneuskäsityksistä (ja rumuudesta), Aili Somersalon saturomaaneista, noita-akoista ja ihmissyönnistä sekä elämän käännekohdista. Muun muassa.

Oma arvioni: Lukeminen ja kirjoittaminen ovat tässä esseekokoelmassa vahvasti läsnä, kuten seuraava sitaattikin osoittaa:

”Kirjoittaminen on lukemisen toinen puoli. Sekin viihdyttää, sekin miellyttää. Kirjoittaminen on etsimistä ja ajattelemista. Lukemisesta se poikkeaa sinä, että saa kulkea omaa polkuaan. Ei tosin välttämättä minne tahansa.”

Mutta onhan toisaalta niinkin, että paperilla kaikki on mahdollista. Ja siinä piileekin mielestäni yksi kirjallisuuden suurimmista hienouksista. Kiinnostavaa on sekin, että aina ei tiedetä, kuka on kirjoittanut mitäkin. Elena Ferrante on tästä erinomainen esimerkki, koska vieläkään ei ole varmuutta siitäkään, löytyykö tämän nimimerkin takaa nainen vai mies, kuten Elina Koivunen kirjoittamansa ja kuvittamansa teoksen nimiesseessä toteaa. Kokoelman lyhyet tekstit sopivat mainiosti luettavaksi myös niille, joiden on vaikea keskittyä pitkiin kirjoitelmiin. 

16 joulukuuta 2019

Ian McEwan: Torakka

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: The Cockroach (2019)
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Sivumäärä: 127 s.

Torakka ottaa ohjat käsiinsä pääministerin hahmossa ja ryhtyy selättämään Brexit-kaaosta - hillitön satiiri kantaa kaikuja Kafkasta ja Orwellista.

Jim Sams havahtuu olemukseensa oudossa makuuhuoneessa. Pelkkä pää painaa viisi kiloa. Raajat ovat raskaat. Vähitellen Jim muistaa kuinka hän huolettomana torakkana vilisti katuojassa, pakeni tömistelevää mielenosoittajien laumaa sivukadulle ja luikahti avoimesta ovesta sisään. Nyt hän on saanut uuden hahmon. Ja hänellä on tärkeä tehtävä. Eikä hän ole yksin.

Oma arvioni: Olen jo jonkin aikaa ollut korviani myöten kyllästynyt Brexit-juttuihin ja muihinkin poliittisiin uutisiin niin Suomesta kuin muualtakin. Sen sijaan tähän nurinkuriseen ja jopa rienaavaan tarinaan tartuin mielelläni - ja kyllä minua lukiessani myös nauratti. 

15 joulukuuta 2019

Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri - Pukin pimeä puoli

Kustantaja: Reuna
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 198 s. 

Reunan Joulukalenteri on adventtikalenteri kirjana! 

Jokaiselle joulunaluspäivälle kirjassa on eri kirjoittajan minidekkari, ja tällä kertaa teemana on joulupukin itsensä tekemä tai häneen liittyvä rikos. Kokoelman toimittaja Juha Mäntylä on koonnut neljänteen Joulukalenteriin kokeneen kirjoittajakaartin. Mukana ovat mm. Marja Aarnipuro, Tanja Kaarlela, Reijo Mäki ja Jasu Rinneoja. 

Oma arvioni: Näistä aikuisille sopivista joulutarinoista löytyy jos jonkinlaisia tonttuja, pukkeja ja poroja. Vanhalla leppoisana pidetyllä valkoparralla on toisiaankin myös pimeä puolensa. Kokoelman tekstit ovat aika rankkoja ja raakojakin, mutta onneksi osasta niistä löytyy myös huumoria. Jos pidät lyhyistä tarinoista ja dekkareista tai kauhusta, tutustu ihmeessä Pukin pimeä puoli -joulukalenterikirjaan. 

Hienoa, että kirjailijat lahjoittavat tekijänpalkkionsa lasten ja nuorten hyväksi. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Sastamalan erityisnuorisotyö. 


13 joulukuuta 2019

Taina Kinnunen, Jaana Parviainen, Annu Haho & Mari Jolkkonen: Anmmatillinen kosketus - Kuinka tunnetyötä tehdään

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 150 s. 

Kosketuksella on suuri voima. Kunnioittava, läsnäoloa viestivä kosketus voi säilyä muistissa vuosikymmeniä. Vastaavasti myös huonot kokemukset jättävät syvän muistijäljen. 

Monessa ammatissa kosketus on keskeinen työväline, jota voi opetella hallitsemaan paremmin. Kosketuksella voi rauhoittaa, lohduttaa, suostutella, rohkaista ja piristää. Parhaimmillaan se palauttaa toivon ja luottamuksen kriisin keskellä. Koskettamisen taitoa tarvitaan paitsi hoitotyössä myös esimerkiksi opettajan ja poliisin tehtävissä sekä monissa muissa ammateissa. Se on myös turvallinen ja edullinen tapa parantaa asiakastyön laatua. Onneksi kosketustaitoja voidaan oppia ja opettaa.

Oma arvioni: Kirjassa käsitellään kosketusta tärkeänä osana tunnetyötä, kuten hoitajien, kuten esimerkiksi lähihoitajan, luokanopettajan, fysioterapeutin ja poliisin ammattia. Siinä on kysymys yhteyden luomisesta. Kosketus on syytä nähdä vahvana eleenä sekä hyvässä että pahassa. Hyvä kosketus ei koskaan vahingoita, vaan se on usein korjaavaa ja voimaannuttavaa. Asiakaslähtöisyys on oleellinen elementti myös eettisesti hyväksyttävässä kosketuksessa. Joku arvostaa lujaa kosketusta, koska se viestii hänelle varmuutta, mutta jollekin toiselle jo pienikin hipaisu saattaa aiheuttaa kipua. Kosketuksen tulisikin aina olla myös tilannekohtaista. Tunnetyötä tekeviltä ammattilaisilta edellytetään herkkyyttä ja kykyä kuulostella jokaista asiakasta ja sopeuttaa omaa toimintaansa sen mukaan.

"Kosketus kertoo siitä, miten ihminen huomioi toisen ihmisen ja asennoituu kohtaamaan hänet. Kohtaamisessa kosketuksen pitäisi antaa vaikutelma, että toinen on tärkeä ja tasavertainen ja että hänen yksityistä tilaansa kunnioitetaan."

Teoksessa ammatillista kosketusta tarkastellaan monimuotoisena työtaitona, jota opitaan itse asiassa läpi elämän. Sen opettamiseen tulisi kirjoittajien mukaan panostaa nykyistä enemmän - haasteitä tähän tuovat niin yhteiskunnan monikulttuurisuus kuin teknologian kehittyminenkin. Vaikka teknologia monissa asioissa hyödyksi ja avuksi onkin, toivon todella kirjoittajien olevan oikeassa:

”Mikään teknologinen ratkaisu ei tule koskaan korvaamaan toisen ihmisen fyysistä läsnäoloa.”

Itse näen teknologiavälitteisen kosketuksen oikeastaan sekä uhkana että mahdollisuutena. Otan tarvitsemani päivittäisen avun vastaan mieluummin aidolta ja välittävältä ihmiseltä kuin kylmältä koneelta, eikä robotti voisi missään tapauksessa ottaa fysioterapeuttini paikkaa. Sen sijaan olen iloinen monin nettipalveluiden kehittymisestä. Ne kun lisäävät omatoimisuuttani huomattavasti. Inhimillinen ja läsnäoleva kosketus on joka tapauksessa niin arvokas asia, että siitä kannattaisi ehdottomasti pitää kiinni. Kysymys onkin mielestäni pikemminkin sekä että -ajattelun omaksumisesta, kuin joko tai -jaotteluun jämähtämisestä. Kosketus on parhaimmillaan palkitsevaa, mutta ikävä kyllä ihanteet ja todellisuus eivät kuitenkaan aina kohtaa, jolloin kosketuskin voi olla todella kuormittavaa. Tutkijat peräänkuuluttavatkin yhteiskunnallista keskustelua muun muassa kosketuksen eettisistä ehdoista ja kosketuksen laaja-alaisesta merkityksestä hyvinvoinnillemme. 

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille tunnetyötä tekeville eri alojen ammattilaisille. Eikä sen lukeminen ole toki pahitteeksi muillekaan. 





Aura Nurmi (toim.): Voidaan puhua jossitellen

Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 43 s.

Voidaan puhua jossitellen on runokokoelma, jonka nuoret kirjoittajat tarkastelevat elämäänsä lyriikan keinoin. Toisille elämä on ikuista kevättä, toiset katsovat taivaalle vankilan pihalla. Aura Nurmi on koonnut yksiin kansiin nämä äänet, joilta liian usein suljemme korvamme.

Kokoelma on läpileikkaus suomalaisen runokentän nousevista ilmiöistä, spoken wordistä ja rap-lyriikasta, mutta esittelee myös perinteisempää nuorten kirjoittamaa runoutta.

Oma arvioni: Kirja täynnä puhuttelevaa runoutta. Moniäänisten tekstien keskeinen yhteinen sanoma on mielestäni nuorten halu saada elää kuin ihmiset. He katuvat hölmöilyjään, häpeävät tekojaan ja kaipaavat vapautta kulkea muuhunkin suuntaan kuin vastapäivään, johon vankilan pihalla liikkuessaan ovat tottuneet. Keskeisiä teemoja kokoelman runoissa ovat myös yksinäisyys ja ulkopuolisuuden kokemukset. Ei ole helppoa tuntea olevansa aina se kummajainen, joka ei kuulu joukkoon. Seuraava katkelma Samuel Loimun kirjoittamasta Minä olen hirviö -runosta on tästä hyvä ja koskettava esimerkki, johon monen muunkin massasta poikkeavan ihmisen on varmasti helppo samaistua:  

”On vaikeaa olla sellerinvarsi perunapenkissä
se, jota ei oteta tosissaan keskustelussa
työhaastattelussa tai treffeillä.
Hirviö on helppo heittää pois sen jälkeen, kun
sillä on kiillotettu oma sädekehä, tai kun siitä on
puserrettu pari juorua työpaikan kahvipöytään.”

Tätä Aura Nurmen (s. 1988) toimittamaa runokirjaa voin suositella myös nuorille lukijoille. Kenties he voivat näiden runojen innoittamana löytää runojen kirjoittamisesta itselleen mieluisan tavan omien tunteidensa ja kokemustensa sanoittamiseen.  Omasta kokemuksestanikin voin todeta, että se toimii. 

11 joulukuuta 2019

J. P. Laitinen: Lume

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 176 s.

Fiktiivinen ihminen ei tunne kipua.

Täytyy elää kuin opettaa. Filosofi Henry Qualia on suuren läpimurron kynnyksellä: hänen kehittelemänsä teorian olisi tarkoitus vapauttaa mielen ja muistin äärettömät mahdollisuudet maailmassa, joka niitä niin hankalasti rajoittaa. 

Mutta työ ei ole valmis, sen saa Henry huomata. Hän saa aamuisen puhelun sairaalasta, jossa viruu Laura, rakkauksien rakkaus vuosikymmenen takaa. Levoton vaellus Lauran luo ajaa Henryn ajattelun ja ruumiin äärirajoilleen, kohti ratkaisevaa päätöstä ja teorian huipentumista.

Lume on raivoisa, häpeämättömän sielunfilosofinen yhdenpäivänromaani monenlaisista menetyksistä ja niiden kieltämisestä ja halusta nähdä maailma sellaisena kuin haluaisi.

Oma arvioni: J. P. Laitisen (s. 1975) esikoisromaani Lume on samanaikaisesti sekä hämmentävää että kiehtovaa luettavaa. Se osoittaa, ettei ainoaa ja oikeaa minuutta ole olemassakaan, ja se muodostuu vain muokatuista tarinoista. Näin ollen elämme ikään kuin itse luomamme kuplan sisällä.

”Todellisuus on kuviteltua totta.”

Teoksen hienouden oivaltamista helpottaa huomattavasti, jos lukija onnistuu virittämään aivonsa filosofiselle taajuudelle. Kontrastina päähenkilön tajunnanvirtaisille pohdinnoille tarkat arkiset havainnot keventävät lukukokemus huomattavasti, vaikka kirjassa ei varsinaisesti huumoria olekaan. En yleensä yhdenpäivänromaaneista erityisemmin innostu, mutta tässä kirjassa kyseinen kerronnallinen ratkaisu toimii mielestäni kuitenkin mainiosti. 

Lume oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas 2019. Jos etsit erilaista, tuoretta ja vallitsevaa todellisuutta kyseenalaistavaa kaunokirjallisuutta, Lume on oiva valinta. Suosittelen. 

P.S. Kiitos kustantajalle pdf-muotoisesta arvostelukappaleesta, vaikka lopulta päädyinkin lukemaan teoksen kovakantisena versiona. 

Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018 (Tekstit julkaistu aiemmin lehdissä)
Kuvittanut: Virpi Talvitie
Sivumäärä: 128 s.

Ajattele, jos aamulla löytäisit pihaltasi maailman suurimman joulukalenterin. Se olisi kuin mieletön lumipallo, jonka jokaisessa luukussa sinua odottaa ihana yllätys.

Ajattele, jos paras ystäväsi olisi rakentanut sinulle sellaisen. Ja sitten se vierähtäisi pihan reunan yli, kierisi alhaalla mäen juurella olevan kylän yli ja uppoaisi lopuksi järveen. Ajattele.

Oma arvioni: Tämä on mainio joulukalenterimainen kirja, jossa on tarina jokaiselle joulukuun 24 ensimmäiselle päivälle. Jokaista tarinaa komistaa Virpi Talvitien tunnelmallinen kuvitus. Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo on kertomus ystävyydestä ja yllätyksestä, ahneudesta ja anteeksiannosta. Ja kuten hyvään joulutarinaan kuuluu, tässäkin tapahtuu ihme. Kissan, koiran ja muiden eläinhahmojen inhimillisyys on kaikenikäisiin lukijoihin vetoavaa. Ystävysten seurassa joulun odotus sujunee leppoisasti. 














10 joulukuuta 2019

Samuli Siltanen: Astu matematiikan maailmaan

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 103 s.

Innostava ja yleistajuinen kirja johdattaa lukijan matematiikan saloihin.
Matematiikka on erottamaton osa digitaalista arkeamme. Matemaattiset mallit toimivat vaivihkaa älypuhelimen syövereissä ja tietoverkon risteyksissä sekä sää- ja terveystietojen taustalla. Samuli Siltanen kertoo kutkuttavasti, miten matematiikka toimii arjessamme. Samalla kirja perehdyttää yhtälöitä osaamattomankin matematiikan olemukseen.

Oma arvioni: Kuulun niihin, jotka ovat matematiikan tunneilla usein miettineet, mihin tätäkin matematiikan abstraktia ja vaikeasti ymmärrettävää asiaa muka tarvitaan. En vieläkään ymmärrä matematiikasta läheskään kaikkea, mutta tämän innostamaan tarkoitetun kirjan luettuani tiedän matematiikan merkityksestä kuitenkin huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Ymmärrän nyt esimerkiksi keskiarvon voiman ja tekoäly sekä pelottaa että kiehtoo minua. Matematiikka tarvitaan myös ihmiskuntamme suurimpien ongelmien ratkaisemiseen, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ydinaseiden leviämisen estämiseen. Oli kiinnostavaa lukea etenkin matematiikan hyödyntämisestä lääketieteellisessä kuvantamisessa. Matematiikka on läsnä oikeastaan kaikkialla, vaikka emme sitä arjessamme usein ajattelekaan. 

Siltanen toteaa kirjassaan matematiikan olevan kiusallinen, sillä siinä kaikki uusi tieto rakentuu aina jo olemassa olevan päälle. Näin ollen sitä tulisi harjoitella ahkerasti läpi kouluvuosien. Jotta näin olisi, tarvitaan innostavia ja kannustavia opettajia, jotka rohkaisevat ihan jokaista oppijaa luottamaan omiin matemaattisiin kykyihinsä. Omasta kokemuksestanikin tiedän, että opettajalla on iso merkitys siinä, mistä oppiaineesta kiinnostuu ja mistä taas ei.  Ajatus siitä, että joku olisi matematiikassa täysin lahjaton, on Siltasen mukaan väärä, joten siitä on syytä pyrkiä eroon viimeistään nyt. Matematiikkaa voi ymmärtää ihan jokainen ja se kuuluu kaikille - sukupuoleen ja matemaattiseen lahjakkuuteen katsomatta. Matemaatikkoa ei kuitenkaan tule ihan kenestä tahansa, ammatissa toimiminen kun edellyttää muun muassa matemaattisen kauneuden näkemistä. Tämä kyky itseltäni puuttuu, joten ilmankos en hakeutunut alalle. Mutta siitäkin huolimatta  matematiikka on läsnä arjessani yllättävän tiiviisti. 

Kannattaa siis astua rohkeasti matematiikan maailmaan Samuli Siltasen kanssa siitä riippumatta, kiinnostaako matematiikka sinua vai ei. Uskon, että oivallat kirjan luettuasi ainakin jotakin uutta ja kenties yllättävääkin. 

Markku Jahnukainen, Mira Kalalahti & Joel Kivirauma (toim.) Oma paikka haussa – Maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 348 s.


Suomalainen koulutusjärjestelmä kuuluu maailman parhaisiin, ja sitä kiitetään erityisesti tasavertaisuudesta, mutta miltä se näyttää maahanmuuttotaustaisten silmissä?

Oma paikka haussa tarkastelee koulun ja koulutuksen merkitystä maahanmuuttotaustaisten nuorten elämänkulussa. Kriittinen vaihe on siirtymä perusopetuksesta toisen asteen koulutukseen: oppivelvollisuuden päättyminen asettaa nuoret suurten valintojen eteen, ja kilpailu opiskelupaikoista on kovaa. Miten taata, että kaikki löytäisivät itselleen sopivan koulutuspolun?

Ohjaustyössä ja tukitoimissa on tärkeää huomioida, että maahanmuuttotaustaiset ovat erittäin monimuotoinen ryhmä. Asiantuntijoiden ohella teoksessa pääsevät ääneen nuoret itse. Vaikka syrjintä ja rasismi ovat vieläkin monille arkipäivää, maahanmuuttotaustaiset nuoret suhtautuvat koulutukseen kokonaisuudessaan myönteisesti ja odottavasti. Tämä on voimavara, jota ei saa jättää hyödyntämättä.

Oma arvioni: Tämä tuore tutkimuksiin pohjautuva kirja valottaa monipuolisesti ja kiinnostavasti maahanmuuttotaustaisten nuorten koulutuspolkuja - niissä ilmeneviä haasteita ja mahdollisuuksia. Teoksen artikkelit tarkastelevat nuorten siirtymistä peruskoulusta toisen asteen opintoihin tuoden esille avartavia näkemyksiä muun muassa sidoksellisesta toimijuudesta, maahanmuuttajien paradoksista ja ohjaustyön kehittämistarpeista. 

On hienoa, että tänä päivänä myös lukiolaisilla on oikeus yksilölliseen tukeen ja ohjaukseen. Tällä voidaan osaltaan varmasti vähentää myös koulutusvalintojen etnistymistä, joka koskee edelleen etenkin maahanmuuttotaustaisia tyttöjä. Erityisen hienoa tässä uutuuskirjassa on, että ääneen pääsevät myös nuoret itse. Heidän tarinansa osoittavat, että muodolliset kielitaitovaatimukset, kulttuurinen etäisyys, erilaiset sosiaaliset normit ja syrjintä kehystävät nuorten toimintahorisontteja ja aiheuttavat heille vahvojakin ulkopuolisuuden ja toiseuden kokemuksia. Samalla kuitenkin esimerkiksi oman kieli- ja kulttuuritaustan tietoinen hyödyntäminen, voi puolestaan vahvistaa yksilön toimijuutta merkittävästi. 

Mitä paremmin koulussa pystytään jo alusta alkaen tarjoamaan yksilöllistä ja tarkoituksenmukaista tukea kaikille sitä tarvitseville, sitä paremmin nivelvaiheet ovat osa elämänkulullista jatkumoa ja tuki voisi olla kokonaisvaltaista myös toisella asteella. Tämä on tärkeää, jotta voimme toteuttaa myös koko ikäluokan kouluttamisen periaatetta entistä paremmin. Erilaisia vaihtoehtoja kyllä riittää. Mielestäni jokainen nuori on tällaisen panostuksen arvoinen. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille maahanmuuttotaustaisten nuorten parissa työskenteleville. 

08 joulukuuta 2019

Kirja-arvio: Emelie Scheppin Valkoiset jäljet

Tuiskuava lumi peitti pakenevan tytön jäljet, aivan kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan...

Junasta löydetään thaimaalaistytön ruumis ja nuori mies joutuu raa´an murhan uhriksi kotonaan. Nämä kaksi täysin erilliseltä vaikuttavaa tapausta kietoutuvatkin toisiinsa ja vievät  Norrköpingin poliisin yhä syvemmälle paikallisen huumekaupan syövereihin. Edessä on monia avoimia kysymyksiä, kuten kuka on salaperäinen Setämies, jota kaikki tuntuvat pelkäävän? Ja jälleen kerran mietitään sitäkin, miksi rikolliset tuntuvat olevan aina vähintään askeleen poliisin edellä. 

Kun pääepäillyksi nousee Danilo Peña, syyttäjä Jana Berzelius joutuu todella tukalaan tilanteeseen. Kyseinen  mies kun tietää aivan liikaa Janan menneisyydestä ja niistä synkistä salaisuuksista, joita kukaan ei saisi koskaan tietää. Lopulta Janalle ei jää vaihtoehtoa: on pakko vaientaa Danilo hinnalla millä hyvänsä, mutta samaan aikaan rikollisten lonkerot ulottuvat syvemmälle kuin kukaan uskaltaa kuvitellakaan. 

Valkoiset jäljet on dekkari, jonka lukemista olen siirtänyt tuonnemmaksi pariin kertaan. En siksi, ettenkö haluaisi lukea sitä, vaan siksi, että ajankohta ei ole tuntunut sopivalta. Kesällä en esimerkiksi mielelläni lue talvisia kirjoja. Välillä sitten jo unohdin koko kirjan. Nyt viimeinkin ajoitus oli kohdallaan. Ruotsalainen pikkukaupunki kun on tässä Emelie Scheppin (s. 1979) toisessa Jana Berzelius -dekkarissa valmistautumassa jouluun. Mutta tunnelma on valkoisesta lumesta ja lähestyvästä juhlasta huolimatta synkkä, koska julmia rikollisia riittää ja huumeet käyvät hyvin kaupaksi - ongelmia näyttää olevan oikeastaan kaikilla kirjan henkilöillä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. 

Kuten hyvässä dekkarissa kuuluukin, tunnelma vain tihenee tarinan edetessä ja juonenkäänteitä riittää. Valkoiset jäljet tarjoaa suorastaan hyytävää jännitystä, joka pitää lukijaa tiukasti otteessaan heti alusta asti. Jos siis pidät pohjoismaisista laatudekkareista, pidät todennäköisesti tästäkin kirjasta. Jana Berzeliukseen ja hänen menneisyyteensä tutustumisen voit aloittaa Ikuisesti merkitty -dekkarista. Postaukseni siitä pääset lukemaan tästä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Kustantaja: HarperCollinsNordic
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Vita spår (2015)
Suomentanut: Meri Ala-Tauriala
Sivumäärä: 396 s.

07 joulukuuta 2019

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Lukijana: Sanna Majuri
Äänikirjan kesto: 57 min

Prinsessa Pikkiriikin käsittelyssä mm. Tuhkimo, Pieni Punahilkka, Hannu ja Kerttu saavat astetta hervottomamman tulkinnan.

Kaikkien tuhmuroijien sankari, Prinsessa Pikkiriikki rakastaa satuja, vaikka jotkut niistä ovatkin hänen mielestään melko kummallisia. Miksi esimerkiksi prinssi saa pussata Ruususta ilman lupaa? Ja mihin prinssinpälikkää edes tarvitaan, kun on keksitty herätyskellot?

Oma arvioni: Hurmaava Prinsessa Pikkiriikki laittaa vanhat klassikkosadut uuteen uskoon, mutta kuten kunnon saduissa kuuluu, Pikkiriikin versiot ovat opettavaisia. Ne kertovat muun muassa erilaisuuden hyväksymisen, jakamisen ja henkilökohtaisen tilan kunnioittamisen tärkeydestä. Suosittelen kaikille hauskojen iltasatujen ystäville, mutta hihitysvaroitus lienee paikallaan. 

Kirja-arvio: Maria Susannan Kaikki nimeni

Maria Susannan (Susanna Poikela, s. 1976) toinen runokirja Kaikki nimeni on tarina parisuhteesta. Se on kokoelma rakkausrunoja, mutta runot eivät ole suoraviivaisia rakkaudentunnustuksia. Ne kertovat ennen kaikkea itsensä etsimisestä. Nuori itsenäinen nainen kysyy, kuka hän on. Vastauksia hän etsii toisten ihmisten, rakkauden ja läheisyyden kautta. Tavoitteena on rakastaa ja tulla rakastetuksi, koskettaa ja tulla kosketetuksi. 

  "Sydämessäni tuhannet nuput aukesivat
linnut kujertelivat käsivarsillani
vanhat tammet pesiytyivät toisiinsa.”

Rakastuminen on ihanaa, mutta rakastaminen on sekä helppoa että vaikeaa. Haikeutta tuo tietoisuus siitä, että onni on kuin haurasta lasia, joka voi rikkoutua kenties jo seuraavassa hetkessä - riippumatta siitä, onko se läsnä aidosti sydämessä vai pelkkänä haavekuvana mielessä. Siksi meiltä vaaditaan jatkuvasti resilienssiä eli kykyä sopeutua siihen, mitä meillä on ja mitä meiltä on otettu pois. Elämä on arvaamatonta kulkua erilaisissa rooleissa ensimmäisestä aamusta viimeiseen iltaan. 


"Elämä on niin lyhyt leikki
unen ja valveen rajalla.”

Kiitos kirjoittajalle tunnerikkaista runoista ja kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta. 

Kustantaja: Kulttuurivihkot
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 69 s. 


P.S. Arvioni Maria Susannan esikoisrunokirjasta voit lukea tästä.

06 joulukuuta 2019

Jari Tervo: LOIRI.

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 719 s.

Kirjailija Jari Tervon laaja elämäkerta taiteilija Vesa-Matti Loirista.

"Pitkään ja hartaasti mietittyäni päätin kertoa Jarille kaiken. Kenenkään muun matkaan en olisi lähtenyt." - Vesku

Oma arvioni: Heti kun kuulin, että Tervo kirjoittaa elämäkerran Loirista, tiesin lukevani sen jossain vaiheessa. Olen pitänyt Jarin kirjoista ja seurannut Veskun uraa muun muassa Uuno Turhapurona ja Eino Leinon runojen tulkitsijana. Kirja on odottanut hyllyllä vuoroaan jo pitkään. Tänään, Suomen 102. itsenäisyyspäivänä, oli mitä mainioin päivä tarttua yhden tunnetun suomalaisen monitaiturin elämästä kertovaan kirjaan. Kuten odottaa sopi, otsikoihin nousivat heti kirjan ilmestyttyä Loirin naisseikkailut ja holtiton päihteidenkäyttö, mutta onhan tässä teoksessa todella paljon muutakin. Siis aidosti kiinnostavia tietoja niin Matista itsestään kuin hänen lähipiiristään, unohtamatta myöskään sitä yhteiskuntaa, jossa kulloinkin elettiin.

Henkilöiden lapsuus- ja nuoruusvuodet ovat itselleni yleensä kaikkein mieluisinta luettavaa elämäkerroissa etenkin silloin, kun ne sijoittuvat aikaan, jota en ole elänyt. Niin nytkin, mutta toki kirjan viimeinen luku on ehdottomasti koskettavin. Eipä voisi mielestäni esimerkiksi Lapin kesällä ja Sydämeeni joulun teen -laululla Loiria parempaa tulkkia olla, vaikka eivät uudemmatkaan versioinnit niistä suinkaan huonoja ole. Ja kyllä minusta Vesku on se ainoa oikea Uuno, Kusela ja Tyynekin. Ja luulenpa, että Jari oli juuri oikea henkilö kirjoittamaan tämän monipuolisen, tarkan ja kohdettaan kunnioittavan teoksen LOIRI. 



Danielle Steel: Päivien loppuun saakka

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Until thr End of Time (2013)
Suomentanut: Marja Helanen
Sivumäärä: 288 s. 

Rakkaus ei koskaan katoa

Newyorkilainen juristi Bill jättää kaiken seuratakseen unelmaansa: hän lähtee pastoriksi pieneen maalaispitäjään Wyomingiin. Vaimo Jenny luopuu rakastamastaan muotialasta seuratakseen miestään. He uskovat olevansa toisiinsa sidotut, aina ja ikuisesti.

Vuosikymmenten kuluttua Manhattanilla kustantajana toimiva Robert etsii suurta hittiromaania. Lillibet taas on nuori amissinainen, joka elää 1600-luvun tapaan perheelleen omistautuen. Yön tunteina kynttilänvalossa hän on kirjoittanut sisintään korventaneen romaanin ja saattaa sen nyt Robertin käsiin. Robert rakastuu oitis, ensin kirjaan, sitten naiseen, jota ei ole koskaan tavannut. Vaikka Lillibetiä uhkaa karkotus eristäytyneestä amissien yhteisöstä, jokin vastustamaton voima vetää häntä ulos hevosvankkurielämästä kohti miestä ja toisenlaista kohtaloa.

Päivien loppuun saakka kertoo kahden pariskunnan rinnakkaisista kohtaloista, rohkeudesta, yllättävistä elämänkäänteistä, vaarasta ja toivosta - ja rakkaudesta, joka ei koskaan kuole. 

Oma arvioni: Tämä maaginen rakkaustarina pyrkii ratkaisemaan ikuisen rakkauden mysteerin etsimällä vastausta kysymykseen, voiko rakkaudenkohteensa löytää uudelleen - toisessa elämässä? Jotta en paljasta kirjasta liikaa, totean vain, että kyllä minä sen parissa ihan hyvin viihdyin. Odotin tarinalta kuitenkin jotain enemmän, joten ei tämä mielestäni Steelin parhaimpien teosten tasolle yltänyt. 

04 joulukuuta 2019

Marjatta Takala & Leila Kairaluoma (toim.): Lukivaikeudesta lukitukeen

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 328 s.

Koulun alkutaipaleella lapset saattavat tuskailla lukemisen kanssa: kirjaimet eivät muistu mieleen, äänteet eivät yhdisty ja tavut tuntuvat törmäilevän toisiinsa. Tämä voi olla tavanomaista lukutaidon oppimiseen liittyvää työläyttä – tai sitten pulmat ennakoivat lukivaikeutta.

Lukemisvaikeudet vaikuttavat myös monen nuoren ja aikuisen elämään. Ilman sujuvaa lukutaitoa voi olla hankala selvitä lukemista vaativista arkisista tilanteista. Noin joka kymmenennen suomalaislapsen ja -nuoren lukutaito on riittämätön. Jotta lukemiseen voidaan tarjota tukea, lukivaikeus pitää tunnistaa ja arvioida luotettavin testein. Ennen kaikkea on osattava auttaa lapsia, nuoria ja aikuisia selviämään lukivaikeuden kanssa.

Lukivaikeudesta lukitukeen tarjoaa tutkittua tietoa lukivaikeudesta ja käytännönläheistä opastusta siihen, miten ohjata ja tukea lasta, nuorta ja aikuista lukivaikeudessa. Kirjan kohderyhmänä ovat opiskelijat, opettajat, vanhemmat ja muut lukutaidon parissa työskentelevät.

Oma arvioni: Lukeminen on tärkeä taito niin koulunkäynnissä, opiskelussa, työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Nyky-yhteiskunta edellyttää aiempaa kriittisempää ja monimuotoisempaa lukutaitoa sekä nopeaa tiedonkäsittelyä. Lukutaidon kehittyminen vaatii harjoittelua. Lukemaan oppii siis lukemalla. Aina tämä ei kuitenkaan suju ongelmitta. Lohdullista on kuitenkin se, että apua on saatavilla, kunhan haasteet ja niiden syyt tunnistetaan. Kuntoutuksen ja opetuksen keinoilla vaikeuksia voidaan kompensoida ja ehkäistä ongelmien kasautuminen. Tekstien ymmärtäminen kehittyy onneksi läpi elämän. Lukivaikeuden kanssa voi oppia elämään. On jo korkea aika luopua siitä virhekäsityksestä, että lukivaikeus on merkki yksilön laiskuudesta tai tyhmyydestä. Se merkitsee vain sitä, että opetuksessa lukivaikeus tulee huomioida yksilöllisesti, jotta jokainen sen kanssa elävä voi saavuttaa tavoitteensa, pärjätä arjessa ja elää sellaista elämää kuin haluaa. 

Tässä tuoreessa ja monipuolisessa tietokirjassa lukivaikeuksia, lukiopetusta ja elämää lukivaikeuksien kanssa tarkastellaan sekä kotimaiseen että kansainväliseen tutkimustietoon pohjautuen ja käytännöllisiä vinkkejä tarjoten. Lukivaikeudesta tiedetään nykyään jo varsin paljon. Aiemmin painopiste on ollut pitkälti lasten lukivaikeuksissa, mutta tässä kirjassa on vahvasti esillä elämänkaariajattelu. Ja hyvä niin, sillä varhain alkanut lukivaikeus seuraa yleensä koko elämän. 

Teoksen toimittajien toiveena on, että kirjan lukeminen lisäisi ymmärrystä niin lukemisen moninaisuudesta ja sen merkityksestä kuin tuen tärkeydestäkin. Voin sanoa, että vaikka lukivaikeus on tullut itselleni tutuksi opintojen ja tutkimustyön kautta, tarjosi tämä teos paljon uutta tietoa minullekin. Suosittelen kirjaa siis lämpimästi kaikille lukemisen ja sen haasteiden parissa työskenteleville ja sellaisiksi aikoville. Lukemisen merkitystä ei voi liikaa korostaa, joten lukutaidon kehittämistäkään ei voi ohittaa. Kunpa jokainen ihminen ikään ja taitoihinsa katsomatta saisi kokea aitoa lukemisen iloa!


03 joulukuuta 2019

Kirja-arvio: Katri Kirkkopellon Mollistavia mietteitä



Kustantaja: Lasten Keskus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 32 s. 

Molli, tuo sympaattinen lyhytjalkainen hännäkäs otus,  on taitava mököttäjä, mutta silti mököttäminen vaatii kovaa työtä, kun on keskityttävä koko ajan siihen, ettei vahingossakaan naura. Mollilla on otusmuisti, jonne ei mahdu kerralla kovin paljon asioita. Molli opettaa lapsille – ja miksei aikuisillekin – tunnetaitoja. Hän opastaa, että kaikkien kanssa voi nauraa, mutta ystävän kanssa voi myös itkeä. Pelko ei lähde pelottelemalla, ystävää ei saa purra eikä hänelle kannata murista.

Tässä kirjassa Katri Kirkkopellon luoma rakastettu Molli-hahmo kertoo kaikenikäisille lukijoille viisaita ja oivaltavia mietteitä monenlaisiin elämäntilanteisiin. Molli on muun muassa erilaisuuden, yksinäisyyden ja ystävyyden sympaattinen tulkki, joka ei tunnekuohuja peittele. Mollin seurassa on turvallista vaikkapa nauraa kippurassa tai tirauttaa muutama kyynel, kun siltä tuntuu.

Kirjan kuvitus on upea – tunteiden kirjo välittyy ilmeikkäistä ja hauskoista kuvista erinomaisesti. Mollistavia mietteitä -kirja sopii mielestäni erinomaisesti tunteiden pohtimisen tueksi myös lapsiryhmiin niin varhaiskasvatuksessa kuin alkuopetuksessakin. Taskuun sopivan kokonsa ansiosta tämä pieni kirja on myös erinomainen lahjakirja kaikille Mollin faneille. Tunteiden äärelle pysähtyminen ja pienten mietteiden miettiminen on hyväksi aina silloin tällöin ihan jokaiselle.

”Olen kotipiharohkea. Pidän tutuista asioista. Pidän siitä, että herään omassa sängyssäni, ja että tunnen polkujen mutkat. En taida olla suuri tuntematon -rohkea.”

Hih, minulla ja Mollilla taitaa olla siis jotakin yhteistä…

P.S. Lisää Mollistavia mietteitä voit löytää täältä




02 joulukuuta 2019

Mika Saukkonen: Viimeinen voltti - Jari Mönkkösen tarina

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 232 s. 

Jari Mönkkösen (s. 1974) elämä sai dramaattisen käänteen 20. heinäkuuta 2016. Yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä telinevoimistelijoista loukkaantui vakavasti voimisteluharjoituksissaan Helsingissä. Kaksoisvoltti taaksepäin epäonnistui, ja Jari tuli niskoilleen alas. Seurauksena oli välitön neliraajahalvaus, tetraplegia. 

Kirjassa käydään läpi Jarin koko mittava urheilu-ura sekä loukkaantuminen ja sen jälkeinen aika. Äänessä ovat myös Jarin elämän tärkeimmät henkilöt, kuten Sanna-vaimo sekä ystävä ja kilpakumppani Jani Tanskanen. Jari kertoo, millaista on menettää liikuntakyky kokonaan ja jäädä muiden armoille. Miten se muuttaa perhe-elämää? Miten sen kaiken jaksaa ja kestää henkisesti?

Jari kertoo rohkeasti ja avoimesti koko tarinansa. Onnettomuuden ensihetket, kuntoutus ja nykytilanne ovat koskettavaa luettavaa. Jari ei sääli itseään, vaan syvimmätkin ajatukset ja tummat jaksot kerrotaan niin kuin hän on ne kokenut. '

"Epäröin ensin kirjan tekemistä. Pelkäsin avata henkilökohtaiset ajatukseni ulkopuolisille. Julkisuuteen tulo on kuitenkin ollut parasta terapiaa, koska olen joutunut käymään onnettomuutta yksityiskohtaisesti läpi."


Oma arvioni:

”Olen hyväksynyt sen, että en enää koskaan kirjoita omilla käsillä tai kävele omilla jaloilla. Omilla aivoilla kuitenkin ajattelen.”

On hienoa. että Jari Mönkkönen kertoo tässä kirjassa elämäntarinansa suoraan, kaunistelematta ja omalla äänellään. Näin hän tekee vammaisuutta näkyväksi tavalla, joka antaa vammautuneille vertaistukea ja avaa toivottavasti vammattomien ihmisten silmiä näkemään erilaisuutta ja saa lukijan varsin todennäköisesti pohtimaan myös elämän arvaamattomuutta. Kuka tahansa kun voi kohdata oman viimeisen volttinsa milloin vain.


”Haluaisin helvetisti vielä kävellä, kätellä, edes halata. Tahdosta se ei jää kiinni. Jos johto on poikki, niin se on poikki. Minua ovat jopa huvittaneet tarinat, joissa opetellaan kävelemään tai jopa kirjoittamaan tahdonvoimalla. Yritän suunnata oman tahtoni siihen, että selviän jotenkuten jokapäiväisestä elämästä niillä avuilla, joita minulla on.”

On selvää, että vammautuminen on aina kova paikka. Uusi tilanne pelottaa ja ahdistaa. Tulevaisuus on täynnä epävarmuutta, jolloin tilanne voi tuntua välillä toivottomalta. Olen Jarin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että kaikki ei todellakaan ole yksilön tahdosta kiinni. Tuskinpa meitä pyörätuolilla liikkuvia juurikaan täällä pyörisi, jos niin olisi. Sen verran monia portaita ja korkeita kynnyksiä kohtaamme päivittäin. 

Yllätyin siitä, kuinka paljon tarttumapintaa omaan elämääni Jarin tarinasta löysin, vaikka lähtökohdat ovatkin kaukana toisistaan. Olen itse elänyt koko ikäni (45 v.) vaikean liikuntavamman kanssa, Jari puolestaan on elänyt neliraajahalvaantuneena nyt reilut kolme vuotta. Oli suorastaan järkyttävää huomata, kuinka tutuilta kuvaukset palvelutaloasumisen todellisuudesta tuntuivat, vaikka oma palvelutalohistoriani alkoi jo 25 vuotta sitten. Apua joutui usein odottamaan pitkään, mikäli sitä edes aina sai. Pahinta oli minusta ehdottomasti epäasiallinen kohtelu, jota ei ikävä kyllä noin vain lisäkäsillä korjata. Henkilöstöpulaan vedottiin toki jo tuolloin, mutta todellista tahtoa epäkohtien korjaamiseen ei kuitenkaan löytynyt. Näyttää siltä, että asennemuutosta tarvitaan edelleen. Saa nähdä, muuttavatko juuri uutisoidut viranomaisille tehdyt kantelut ja valitukset tilannetta eri yksiköissä paremmaksi, syytä todellakin olisi. Nykyinen tilanne on kerta kaikkiaan kestämätön sekä asukkaille että työntekijöille. 

”Vammaiset ja ikääntyvät ovat sektori, josta ei voida säästää, eikä heillä saa tehdä bisnestä. Mitä paremmin apua tarvitseva voi, sitä paremmin voivat myös läheiset ihmiset.”

Onneksi Jari on läheistensä ja ystäviensä tukemana ja huippu-urheilutaustansa tuomalla sitkeydellä jaksanut sinnikkäästi taistella saadakseen itselleen riittävän ja tarkoituksenmukaisen avun voidakseen  asua kotonaan yhdessä vaimonsa, lastensa ja koiransa kanssa - voin vain kuvitella, miltä kotiinpaluu vuoden ja kolmen kuukauden mittaiseksi venyneen "laitoskierroksen" jälkeen tuntui.   

Huomenna 3.12.2019 vietetään jälleen kansainvälistä vammaisten päivää. Tämä tuore, moniääninen ja elämänmakuisella otteella toteutettu Mika Saukkosen kirjoittama Jari Mönkkösen elämäkerta on erinomainen valinta herättelemään ajatuksia muun muassa yhdenvertaisuuden toteutumisesta ja vamman omaavien ihmisten oikeuksista yleisemminkin. Eikä tässä kirjassa tietenkään urheiluakaan ole unohdettu. Jos etsit koskettavaa luettavaa, lue Viimeinen voltti.