03 joulukuuta 2020

Harri Laiho & Juha Luotola: Leo-Pekka Tähti

 

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 341 s.

Leo-Pekka Tähti (s. 1983) on ensimmäinen suomalainen vammaisurheilija, joka on raivannut tiensä vammattomien huippu-urheilijoiden rinnalle niin arvostuksessa kuin mahdollisuudessa olla ammattiurheilija. Tie huipulle ei ole ollut kuitenkaan helppo. Lasikattoja ovat asettaneet niin ennakkoluulot kuin lajiliitot – lukuisista paralympiakultamitaleista huolimatta taloudellinen menestys ja tunnustukset ovat olleet kiven takana.

Talvet pyörätuolikoripalloileva ratakelauksen maailmanennätysmies on pitänyt yksityiset asiansa tähän saakka omana tietonaan. Millainen mies Leo-Pekka Tähti pohjimmiltaan on? Teos kertoo Leo-Pekan tarinan ja avaa paraurheilun maailman suurelle yleisölle.

Oma arvioni: Tätä kirjaa olen odottanut jo pitkään, onhan Leo-Pekka Tähti Porin Bolt. Kirja kertoo Lepen tähänastisen uran huippuhetkistä niin ratakelauksessa kuin pyörätuolikoripallossakin. Kirjasta selviää myös Tähden kolmas menestyslaji, jota monikaan ei välttämättä tiedä. Olen seurannut paraurheilua niin kauan kuin se on ollut mahdollista, joten siltä osin kirja ei tarjonnut minulle kovinkaan paljon uutta tietoa, mutta aihetta vähemmän tunteville, teos on toki monipuolinen ja ajatuksia herättävä tietopaketti. 

Leo-Pekka on minua yhdeksän vuotta nuorempi, mutta siitä huolimatta ihmisten suhtautuminen vammaisuuteen on ollut yllättävän samanlaista. Tämä osoittaa sen, että ennakkoluulot istuvat tiukassa ja asenteet muuttuvat hitaasti. Leo-Pekka on onneksi onnistunut rikkomaan lasikattoja. Pyörätuolin ei tarvitse todellakaan olla este. Tähden asennoituminen elämään tiivistyy mielestäni osuvasti seuraavassa lauseessa:

 

"Joku osaa laulaa, joku ei, jollain toimii jalat, jollain ei."


Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Myös niille, jotka ajattelevat edelleen, ettei vammaisurheilu ole "oikeaa" urheilua. Tämä kirja sopii erinomaisesti luettavaksi juuri tänään kansainvälisenä vammaisten päivänä. 


02 joulukuuta 2020

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia 1888–1948

 

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 260 s.


Joulukuussa 1939 tanssimisesta tuli rikos. Arviolta viisitoista tuhatta tavallista, huvittelunhaluista suomalaista sai sotavuosina sakko- tai vankeustuomion tanssimisesta. Ratsioissa kaksi tanssijaa menetti henkensä poliisin ampumiin luoteihin. 

Maailman mittakaavassakin poikkeuksellisen tanssikiellon taustalla oli vuosikymmenien kamppailu paritanssin julkisesta hyväksynnästä. Tanssin kieltämisessä ja sallimisessa yhdistyivät nuoriso- ja työväenliikkeen kamppailu jäsenistä, käsitys isänmaallisuudesta ja se, kenellä on valta päättää naisen kehosta. Tanssimiseen liitetyt jännityksen, pelon ja häpeän tunteet kulkeutuivat pitkälle sodanjälkeiseen aikaan – aina lavatanssien kultakauteen saakka.

Oma arvioni: Teos valottaa kiinnostavasti, monipuolisesti ja perusteellisesti tanssin kieltämisen taustoja ja vaikutuksia eli aihetta, jota ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu ja joka siksi on osa sosiaali-ja kulttuurihistoriaa, jota suuri yleisö ei välttämättä vielä tunne. Tämän kirjan avulla aiheeseen tutustuminen on mahdollista kenelle tahansa. 

Teos osoittaa hyvin sen, että tanssin kieltämisen historia on tunteiden historiaa. Vuosikymmenten ajan on kiistelty siitä, onko tanssiminen urheilua, kulttuuria vai syntiä. Ikävä kyllä näkemys tanssista etenkin nuorisoa rappeuttavana siveettömänä toimintana johti Suomessa aikanaan kohtuuttomiin seurauksiin: sakkoihin, vankeusrangaistuksiin ja jopa kuolemiin.

Tämä Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan kirjoittama teos voitti tänä vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille. 


29 marraskuuta 2020

Anja Portin: Radio Popov

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Miila Westin
Sivumäärä: 289 s.


Kiehtova ja unohtumaton tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä

Yhdeksänvuotias Alfred elää käytännössä yksin. Äitiä Alfred ei ole nähnyt syntymänsä jälkeen, eikä työmatkoilla viipyvä isä taida aina edes muistaa, että Alfred on olemassa. Eräänä yönä Alfred lähtee seuraamaan salaperäistä hiipparia, joka työntää postiluukusta lehden mukana muutakin: omenoita, villasukkia ja voileipiä. 

Alkaa unohtumaton seikkailu, joka muuttaa Alfredin ja samalla monen muunkin yksinäisen lapsen elämän. Hiippari on omalaatuinen Amanda Lehtimaja, lehdenjakaja, joka kuuluu Herkkäkorvaisiin. Amandan luota Alfred löytää vanhan radiolähettimen, jonka on suunnitellut venäläinen fyysikko A.S. Popov. Amandan kotoa käsin Alfred alkaa tehdä salaista, öistä radiolähetystä unohdetuille lapsille.

Jännittävä ja humoristinen, lämminhenkinen tarina tuo mieleen lastenkirjallisuuden rakastetuimmat klassikot, Astrid Lindgrenin ja Marjatta Kureniemen saturomaanit.

Oma arvioni: Kirja piti aikuista lukijaakin tiukasti otteessaan. Oli suorastaan pakko saada tietää, kuinka Alfred Unohdetulle käy. Vaikka kyseessä onkin fiktiivinen sadunomainen tarina, sai se kuitenkin miettimään, kuinka paljon yksinäisiä lapsia on ihan oikeastikin. Lapsia, joiden huokauksia kukaan ei kuule. Kunpa jokaisella lapsella olisi tukenaan ja turvanaan edes yksi herkkäkorvainen aikuinen. Vaikka Radio Popovin perussävy on mielestäni surumielinen, on tarinassa myös toiveikkuutta - ja yllätyksellisiä käänteitä. Suuria ja vaikeita asioita tarkastellaan inhimillisellä lämmöllä. Kaiken kaikkiaan mainio kirja siis, joka on Finlandia-palkintonsa ansainnut!

Vaikka kirja on suunnattu alakouluikäisille lukijoille, sen teemat puhuttelevat myös varttuneempia tarinoiden ystäviä. Suosittelen. 




28 marraskuuta 2020

Jenny Rostain: Jääkylmä

 

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 221 s.

”Puhuin selviytymisestä kuin otteluvoitosta, ajattelin kai edelleen voivani pyyhkäistä oireeni maton alle ja peitellä ne kauniilla lauseilla ja hymyllä.” Tommi Kovanen

Jääkiekkoilija Tommi Kovanen vammautui vuonna 2015 päähän kohdistuneen taklauksen takia. Tapaus herätti Suomessa suuren keskustelun jääkiekkoväkivallasta, kun Kovanen kertoi kokemuksistaan Kuolemanlaakso-kirjassa. 

Jääkylmä jatkaa Kovasen traagista tarinaa ja kertoo aivovamman syvemmästä luonteesta, salakavaluudesta, joka on omiaan tuhoamaan aikuiselämän ja henkilön mahdollisuudet selviytyä yhteiskunnassa itsenäisenä toimijana. Kirja pureutuu siihen, millaista elämä vammautuneena on ja miten raa´asti elämänhallinnan mureneminen näkyy Kovasen elämässä. 

Kirjassa on mukana myös läheisten kokemuksia sekä muiden vammautuneiden pelaajien ja heidän perheidensä ajatuksia. Jääkylmä on koskettava kuvaus aivovammaisen elämästä ja kannanotto jääkiekkoväkivallan vähentämiseksi.

Oma arvioni: Olipa raastavaa luettavaa. Kuinka moninaisia ja vakavia seurauksia päähän kohdistuneella taklauksella voikaan olla vielä vuosien päästäkin niin aivovamman saaneen henkilön kuin hänen lähipiirinsäkin arkeen. Vain hetki - eikä mikään olekaan enää samoin kuin ennen. 

Kunpa jääkiekkoväkivaltaan suhtauduttaisiin viimein asian vaatimalla vakavuudella, sillä jokainen väkivallan seurauksena rikkoutunut ihminen ja perhe on ehdottomasti liikaa. Jääkylmä onkin mielestäni erittäin tärkeä, rehellisen kaunistelematon puheenvuoro aivovamman seurausten vakavuuden ymmärtämisen puolesta. On hienoa, että kirjassa äänensä saavat kuuluviin juuri ne, jotka kokemustensa kautta tietävät, millaista aivovamman kanssa eläminen oikeasti on. Vaikka kirja on sävyltään melko synkkä, se on lukemisen arvoinen ihan jokaiselle. 


16 marraskuuta 2020

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Otus opus - Runoa ja totta pienistä eläimistä

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020 
Sivumäärä: 67 kuvitettua sivua

Mangusti kohtaa kobran, rapu pissaa päästään, malluainen mölisee ja liito-orava etsii pesäkoloa. Kuka syö sulhasensa ja kenen hammas puree betonia?

Riemastuttavaa runofaktaa ja loisteliaita kuvia pienten otusten ja ötököiden ällistyttävästä elämästä! Villit ja viisaan humoristiset runot perustuvat kiehtoviin eläinfaktoihin ja otuksista tehtyihin sävellyksiin. Lukija saa Petri Kumelan esittämät kitarakappaleet kuunnellakseen kirjasta löytyvällä QR-koodilla.

Oma arvioni: Tämä oiva tietokirja on suunnattu 3–6-vuotiaille pienistä otuksista ja erilaisista ötököistä kiinnostuneille lapsille. Otus opus oli ehdolla tämän vuoden Finlandia-palkinnon saajaksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden kategoriassa. 


15 marraskuuta 2020

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 40 kuvitettua sivua

Tatun ja Patun ensimmäisestä junamatkasta tulee seikkailu vailla vertaa!

Tatu ja Patu ovat saaneet kutsun Hääppölään Simo-sedän luo – ja junaliput. Mutta voi paniikki: Tatu ja Patu eivät ole koskaan matkustaneet junalla! Mitä ihmettä pitäisi pakata mukaan – lohtupupu ja hätärusinat nyt ainakin. Ja entä jos junassa tulee vessahätä? Tai alkaa tehdä mieli jäätelöä? Tai miten ihmeessä voi löytää takaisin omalle paikalleen, kun on käynyt ravintolavaunussa?

Reissaamisen jännittävyys ja ihanuus paljastuu Suomen suosituimpien kuvakirjasankareiden matkassa. Eikä vauhdikkaista tai kiperistä tilanteista ole pulaa, kun Tatu ja Patu joutuvat junassa hurjaakin hurjempaan takaa-ajoon.

Oma arvioni: Vauhtia ja väriä ei tästä seikkailusta todellakaan puutu, ja mikä parasta kaikki teoksen hauskat yksityiskohdat eivät välttämättä tule huomatuiksi ensimmäisellä lukukerralla. Kirja oli tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaana lasten- ja nuortenkirjallisuuden kategoriassa. 


14 marraskuuta 2020

Krisse Lipponen: Resilienssi arjessa

Kustantaja: Duodecim
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 340 s.


Hyvään elämään kuuluu vaikeuksia, ja niistä selviäminen on onnellisuuden ytimessä. Resilienssi on kykyä kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä tai niiden kanssa. Kirja esittelee resilienssin monimuotoisuutta positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisen menetelmän kautta.

Kirja kuvaa resilienssin yhteiskunnallista ja kulttuurista pohjaa ja sen arjessa uusintuvaa luonnetta. Myönteiset ihmissuhteet, omien ja ympäristön vahvuuksien tunteminen ja oma toimijuus mahdollistavat selviämisen vaikeissakin vaiheissa. Näitä resilienssin ulottuvuuksia luodaan ja kasvatetaan, kuten kaikkia taitoja, harjoittamalla niitä, jatkuvasti.

Tapausesimerkkien ja elämäntarinoiden kautta kirja auttaa tunnistamaan resilienssiä ja sen kehittämistä. Käytännön esimerkit esittelevät tapoja vahvistaa niin yksilön kuin ryhmän selviämistä vaikeista tilanteista. Ryhmän resilienssi koostuu yllättävän saman kaltaisista asioista kuin yksilön resilienssi – esimerkiksi työyhteisöissä ja kouluissa voidaan vahvistaa ihmisten ja ryhmien resilienssiä osana normaalia toimintaa. Kirjan harjoituksista voi hyötyä niin ohjaus- ja esimiestyössä kuin koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltoalallakin.

Oma arvioni: Jos resilienssi ilmiönä kiinnostaa, kannattaa tähän monipuoliseen, tuoreeseen ja mukavan käytännönläheiseen teokseen ehdottomasti tutustua. Tämän kirjan harjoitusten avulla niin yksilöt kuin ryhmätkin oppivat selviytymään paremmin vaikeista tilanteista. Suosittelen. 



13 marraskuuta 2020

Maria von Kügelgen, Vlada Laukkonen, Ada-Maaria Hyvärinen & Mari Hänninen: Kaikki Koodaa: Päivitä Itsesi - Käytännön opas ajankohtaisiin digitaitoihin

 

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 230 s.

Mitä on koodaaminen? Pitääkö kaikkien osata koodata? Mitä minun pitää tietää IT-­alasta, vaikka en haluaisikaan koodariksi? Onko alan koulutus välttämätön työllistymisen kannalta? Onko muilta aloilta hankitusta osaamisesta hyötyä?

Tämä kirja toimii kompassina IT-alalle. Jokainen menestyvä yritys tarvitsee ohjelmistojen ymmärtäjiä. Ohjelmistoihin liittyvää ymmärrystä tarvitsevat paitsi koodarit myös perinteisillä aloilla toimivat työntekijät kuten viranomaiset tai lääkärit. Kaikki koodaa on innostavasti kuvitettu teos, joka tarjoaa perustiedot monista ohjelmistoalaan liittyvistä kysymyksistä. Se antaa vastauksia muun muassa siihen, mitä on tekoäly, miten ohjelmistoja kehitetään ja mitä tietoturvasta tulee tietää. Inspiroivien uratarinoiden avulla se auttaa ymmärtämään, että teknologiataitoihin todella kannattaa panostaa yhteiskunnassa, jossa IT laajenee kaikille toimialoille.

Oma arvioni: Varmasti hyödyllinen kirja. On kuitenkin pakko tunnustaa, että aika moni asia meni kuitenkin yli ymmärrykseni, vaikka olenkin oikeastaan lähes koko ikäni toiminut tietokoneiden kanssa. Ensimmäiset kotisivunikin tein aikana, jolloin internet oli laajenemassa ja sosiaalinen media vasta tulossa. 

No, luulenpa, että ymmärtämättömyyden syyt löytyvät ennen kaikkea oman pääni sisältä. Kirjassa on paljon tietoa. Niihin perehtymiseen ja asioiden sulatteluun kannattaa käyttää aikaa. Kaikkea on mahdotonta omaksua kerralla, vaan oppaan tarjoamaa dataa on parempi pureskella pala kerrallaan. Jos koodaaminen kiinnostaa, kannattaa tähän teokseen tutustua. Digitaitoja tarvitsee tulevaisuudessa ihan jokainen meistä, vaikka emme olisikaan koodareita ja muita IT-alan ammattilaisia. 

12 marraskuuta 2020

Ville Hytönen: Thule – Pieniä runoja armastuksesta

 

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 80 s. 

    "hiukset jäätyvät / suurjännitteen alla / valkea parvi / hajonneita lintuja / kuin saippuaa / lapsuudestani"


Thule on Ville Hytösen yhdeksäs runokokoelma. Se päättää itämerensuomalaisen trilogian, jonka aiemmat osat ovat Kirsikkapuu (2011) ja Sotaraamattu (2014). Ville Hytönen (s. 1982 Porvoossa) on toiminut Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kirjallisena johtajana Turussa ja Tulenkantajien kirjakaupan toisena isäntänä Tampereella. Nykyään hän on vapaa kirjailija ja asuu pienessä majakkakylässä Pohjois-Virossa. 

Oma arvioni: Runoissaan Hytönen tunnustaa rakkauttaan molempiin kotimaihinsa, Suomeen ja Viroon ja etenkin niiden kieliin, jotka solmivat yhteen merta ja mantereita. Olen nyt syksyllä aloittanut viron kielen opiskelun, joten oli mukava "bongata" runoista sieltä täältä uusia tuttuja sanoja.  Tämän tuoreen kokoelman runojen teemat ovat samanaikaisesti ajattomia ja ajankohtaisia. 

08 marraskuuta 2020

Roope Lipasti: Aviotärähdys

 

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 255 s.

Jos onni potkaisee, älä potkaise sitä takaisin.

Jussin ja Riikan avioliitto on kestänyt myötä- ja vastatuulet sekä kunnon rajuilmat. On melkein ihme, että pariskunta on vielä yhdessä. Riikan sisar Hanna ei ymmärrä asiaa ja Jussikin kaipaa vanhoihin aikoihin, joista muistuttavat enää kirjahyllyyn asetellut matkamuistot. 

Kun kotona ketuttaa, sitä alkaa viihtyä työpaikalla, vaikka se olisi kaatopaikka. Sieltä Jussi tuo kotiin hylättyä tavaraa, kuten jämerän sohvan, joka yllättää sillä istuvan pariskunnan...

Oma arvioni: Aviotärähdys on tarkkanäköinen avioliitto- ja ihmissuhderomaani kohtaamattomuuksista ja kohtuuttomuuksista. Vaikka kirjan aiheet ovat vakavia, on tarinassa mukana myös roima annos mustaa huumoria, jonka ansiosta tarinan lukeminen oli ennen kaikkea viihdyttävä kokemus. Voin suositella kirjan lukemista varsinkin kaikille Roope Lipastin kirjojen ystäville. Lipastimainen ote näkyy vahvasti tässä uusimmassa romaanissakin, joskin astetta tummemmassa sävyssä kuin yleensä. 

04 marraskuuta 2020

Katja Myllyviita: Häpeän hoito

 

Kustantaja: Duodecim
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 302 s.

Häpeä on itseen kohdistettu tunne, joka syntyy vertailusta muihin ihmisiin, tai kun yksilö ei koe tulevansa nähdyksi sellaisena kuin haluaisi.  Häpeä altistaa mielenterveysongelmille, vihan hallinnan pulmille ja erilaisille riippuvuuksille. Lisäksi häpeä vaikeuttaa hakeutumista avun piiriin. 

Häpeää voidaan hoitaa opettelemalla myötätuntoisempaa suhtautumista. Häpeäongelma voidaan käsitteellistää käyttäytymisanalyysin avulla ja tutkia, millaisia turvastrategioita asiakas on kehittänyt häpeältä suojautuakseen. Jos häpeä liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, voimme vähentää häpeää harjoittelemalla sosiaalisia taitoja. Kirja sisältää harjoituksia, joiden avulla voi irtautua häpeän ylläpitämistä ansoista. 

Häpeän hoito -kirjan avulla lukija tunnistaa tyypilliset häpeän aiheuttamat pakonomaiset toimintamallit. Esimerkiksi liiallinen työnteko, suorittaminen sekä hallinnan ja täydellisyyden tavoittelu voivat olla keinoja piilottaa omaa riittämättömyyden tunnetta, joka on yksi häpeän muodoista. 

Terapiasuhteessa terapeutissa aktivoituva häpeä vaikuttaa hoidon tuloksellisuuteen. Kirja sisältää harjoituksia myös terapeutille häpeän tunnistamisen ja työstämisen tueksi. Kontaktissa pysyttely ja asiakkaan aaltopituudelle virittyminen ovat aina tärkeitä taitoja terapeutille, mutta erityisen tärkeitä ne ovat häpeäongelmista kärsiviä asiakkaita hoidettaessa.

Kirja on suunnattu erityisesti psykoterapeuteille ja muille ammattihenkilöille, jotka työskentelevät häpeästä ja sen välttelykeinoista kärsivien asiakkaiden parissa. Kirja sisältää tutkimustiedon lisäksi tapauskuvauksia, otteita terapiatyöskentelystä sekä harjoituksia.

Oma arvioni: Tämä tuore tietokirja kuvaa monipuolisesti, mitä häpeästä tiedetään. Se kertoo etenkin ammattilaisille, miten liiallista häpeää voidaan hoitaa ja kuinka terapeutin itsensä kokema häpeä vaikuttaa terapian toteutukseen ja häpeän hoidon tuloksellisuuteen. Tapauskuvaukset konkretisoivat mielestäni hienosti, kuinka monin tavoin häpeä voikaan olla läsnä ihmisten elämässä., ja kuinka laajalle myrkyllinen häpeä saattaa lonkeronsa ulottaa. Kirjan harjoitusten avulla jokainen voi miettiä muun muassa omia kokemuksiaan häpeästä. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. 

02 marraskuuta 2020

James Campbell & Rob Jones: Hullunhauskat opettajat

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Rob Jones
Englanninkielinen alkuteos: The Funny Life of Teachers (2019)
Suomentanut: Ulla Selkälä
Sivumäärä: 208 s.

Mitä opettajat tekevät koulun ulkopuolella, JOS HE EDES IKINÄ POISTUVAT LUOKKAHUONEESTA? Nukkuvatko he katossa pää alaspäin kuin lepakot? Vai kaivautuvatko he TERVEYSSANDAALIRÖYKKIÖN alle?

Tutustu kaikenlaisiin opettajiin käytäville eksyvistä vanhuudenhöperöistä opettajista aina haisuliopeen, joka löyhkää märältä koiralta, ja hohota mahasi kipeäksi tämän räkänaurut kirvoittavan kirjan parissa. 

Inhoatpa tai rakastatpa opettajia, haluatpa opettajaksi tai viittaatpa heille kintaalla – jos tykkäät nauraa katketaksesi, tämä kirja on sinua varten!

Oma arvioni: En juuri nauranut. Ai niin, enhän taida olla ihan kohderyhmääkään. Ja eihän minun opettajana olisi kannattanut tähän kirjaan tarttuakaan. No, luinpa sen kuitenkin. Yksi asia, joka oman koulutaipaleen alusta palautui ikävästi mieleen, oli nokkahuilun soitto, tai tarkalleen ottaen nokkahuilun karmea ääni etenkin silloin, jos ei sitä osannut soittaa. Olen kirjan tekijöiden kanssa samaa mieltä siitä, että nokkahuilu on musiikillisen kidutuksen väline. Moniin muihin kirjassa esitettyihin "faktoihin" kannattaa sen sijaan suhtautua varauksellisesti. 

Tämän kirjan voi lukea halutessaan vaikka lopusta alkuun tai alhaalta ylös. Ja nauraa saa ihan niin paljon kuin naurattaa. =D

Charlie Mackesy: Poika, myyrä, kettu ja hevonen

 

Kustantaja: Nemo
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: The Boy, the Mole, the Fox and the Horse (2019)
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivumäärä: 123 numeroimatonta sivua 

Poika tapaa myyrän, ja he lähtevät metsään kävelylle. Seuraan liittyvät kettu ja hevonen. Tällä porukalla pohditaan elämän suuria kysymyksiä: Milloin tunnemme suurinta vapautta? Mitä meistä tulee isona? Onko pulmaa, jota pala kakkua ei ratkaisisi?

Loisteliaasti kuvitetussa kertomuksessa kyyneleet ovat osoitus vahvuudesta, ja rohkein on se, joka uskaltaa pyytää apua.

Oma arvioni: Upea kuvakirja, joka tarjoaa ajatonta viisautta muun muassa ystävyydestä, anteeksiannosta ja unelmista sekä kauniita piirroskuvia niin pienten kuin isompienkin lukijoiden iloksi, lohdutukseksi ja rohkaisuksi. Jos haluat tietää, mikä on myyrän mielestä suurinta ajanhukkaa tai pojan mukaan parasta, mitä hän on saanut selville, lue tämä hieno kirja. Se tarjoaa kokonaisvaltaisen lukuelämyksen ja kestää mainiosti monta luku- ja katselukertaa. Siksi teos sopii mielestäni mainiosti vaikka lahjaksi. 



  
”Älä määrittele omaa arvoasi sen mukaan, miten muut sinua kohtelevat”, sanoi hevonen. 


Varsin viisas neuvo ihan jokaiselle meistä, sillä jokainen ihminen on tärkeä, jokaisella on väliä ja jokainen tuo maailmaan jotakin sellaista, mitä kukaan muu ei tuo. Sen kun aina muistaisimme, niin osaisimme varmasti olla myös kilteimpiä sekä itsellemme että toisillemme. 

Jenni Kokander: Sukupuuttoon kuolleiden planeetta

 

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 207 s.

Missä on sukupuuttoon kuolleiden planeetta? Sielläkö, missä mammutit asuvat? Vai täällä meidän jalkojemme alla? Mikä takaa ikuisen elämän? Lapset? Saavutukset? Sekö, että kiinnittyy toisen ihmisen muistoihin?

Liisa lupaa selvittää vielä yhden kriisin ja ottaa siskonsa vauvan hoitaakseen. Miksi mammutinpoikanen tuodaan näytille taidemuseoon. Heli ostaa talon irtaimistoineen ja löytää sieltä kokonaisen maailman Oskar on elänyt intohimolleen ja asettanut tutkimustyön perheensä edelle. Mikä on päätöksen hinta? Tapani nauraa kuollessaan, ja Martti toivoo muuttuvansa perhoseksi.

Oma arvioni: Koomikkona tutuksi tullut Jenni Kokander kuvaa esikoisromaanissaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia itseään etsiviä ihmisiä. Heitä, jotka kokevat tarkkailevansa elämäänsä sivusta ja tuntevat olevansa lajinsa viimeisiä. Sukupuuttoon kuolleiden planeetta on pohjasävyltään melankolinen mutta samalla lämminsydäminen toisiinsa limittyvien tarinoiden mosaiikki, joka rohkaisee avoimen rehellisellä kerronnallaan avautumaan myös vaikeista asioista ja kipeimmistäkin tunteista. Se kehottaa katsomaan toisiamme silmiin, sillä samalla voimme löytää myös itsemme. Kokander luottaa teoksessaan koskettavien tarinoiden ja tarkkojen havaintojen voimaan. 

Vahva ja vaikuttava esikoinen. Suosittelen. 



31 lokakuuta 2020

M.A. Numminen: Helsinkiin – Opiskelija Juho Niityn sivistyshankkeet 1960–1964

 

Kustantaja: Aviador
Julkaisuvuosi: 2020, 2. painos
Sivumäärä: 589 s.




Maalla kasvanut nuorukainen Juho Niitty saapuu pääkaupunkiin syksyllä 1960 aloittaakseen sosiologian ja filosofian opinnot. Hänen tavoitteenaan on kasvaa sivistyneeksi ihmiseksi, mihin valtavan kulttuurisen murroksen keskellä elävä Helsinki tarjoaa oivat mahdollisuudet. Jazz soi Mäyränkolossa, ja välillä vaelletaan Vanhan kuppilasta Sea Horseen – ja päädytään ihanan naisen syliin. 

M.A. Numminen kertoo nyt uusintapainoksena ilmestyvässä romaanissaan elämästään parikymmenvuotiaana nuorukaisena alter egonsa Juho Niityn kautta. Numminen saapui maalta Helsinkiin vuonna 1960, eli 80 vuotta myöhemmin kuin oman Helsinkiin-romaaninsa kirjoittanut Juhani Aho. Numminen sukelsi mukaan Helsingin värikkääseen kulttuurielämään, siitä vaikutteita ammentaen.

Oma arvioni: Nuori mies muuttaa maalta pääkaupungin sykkeeseen ja etsii paikkaansa kulttuuripiireissä. Romaanissa opiskellaan monitieteisesti ja kuunnellaan musiikkia ennakkoluulottomasti.  Juho Niityn elämän suurena missiona on 1960-luvun alkupuoliskolla ratkaista myös viinin, laulun ja naisten arvoitus. Hän suhtautuu sekä tieteeseen että elämäänsä uteliaasti ja janoisesti. 

Tämä M.A. Nummisen omaelämäkerrallinen kehitysromaani oli mielestäni etenkin ajankuvaukseltaan kiinnostavaa luettavaa. Se osoitti oivallisesti myös sen, kuinka laaja-alaisesti sivistynyt tämä kulttuurin monitoimimies onkaan. Jos 1960-luvun opiskelija- ja kulttuurielämä kiinnostaa, matkusta sinäkin Juho Niityn mukana Helsinkiin ja vähän muuallekin. 


Sophie Kinsella: Sitä saa mitä antaa

 

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: I Owe You One (2019)
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Sivumäärä: 406 s. 

Rakkaus kuittaa kaikki velat.

Fixie on lempinimensä ansainnut: hänen on pakko fiksata kaikki, mikä ei ole ihan justiinsa. Asiaan kuuluu, että kaveriakaan ei voi olla auttamatta. Kun tuntematon ruskeasilmäinen mies pyytää häntä kahvilassa vahtimaan läppäriään, Fixie toki suostuu – ja pelastaa koneen samalla vesivahingolta. Kiitollinen Seb kirjoittaa Fixielle velkakirjan, mistä seuraa varsinainen vastapalveluksien pingismatsi. Uskaltaako auttavainen Fixie lopulta fiksata itsensäkin ja taistella oman onnellisuutensa puolesta?

Oma arvioni: Tutun kinsellamainen on tämäkin suositun englantilaisen chick lit -kirjailijan uusin suomennettu romanttinen komedia. Juoni ei ole kuitenkaan liian vaaleanpunaista höttöä, vaan kirjassa on myös syvällisempiä teemoja. Se oikeastaan kannustaa ihmisiä miettimään, mitä he elämältään haluavat ja etsimään omia vahvuuksiaan. Tavoitteitaan ja unelmiaan ei tule piilotella, vaan ne kannattaa sanoa rohkeasti ääneen. On kysymys sitten työstä tai rakkaudesta. 

Vaikka Fixie ei mielestäni Kinsellan tunnetuimman hahmon eli Himoshoppaajan,  veroinen olekaan, kyllä minä tämän järjestelyintoisen nuoren naisen ja hänen perheensä seurassa viihdyin. Ihan mukava perjantaikirja siis. Uskon kuitenkin, että kirja "uppoaa" paremmin itseäni nuorempiin noin kolmekymppisiin naisiin. Minun nauruhermoani ei tämä vuoristorata-ajelua muistuttava tarina juurikaan kutitellut. 





29 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Eeva Maria al-Khzaalin runoissa todellisuus on monimuotoinen


”Minä olen elämäni nainen,
ainoa ja unohtumaton.”


Tässä Eeva Maria al-Khzaalin toisessa runokokoelmassa (2018) teoksen minäkertoja puhuu itsestään ja elämästään. Naisen moni-ilmeinen historia paljastuu lukijalle ikään kuin pala palalta etenkin kokoelman alun aforisminomaisten runojen kautta. Kertoja siis tavallaan kutsuu lukijaa tutustumaan itseensä ja miksei samalla myös jollakin tasolla siihen ihmiseen, joka meitä peilistä katsoo. Keskeisinä teemoina ovat rakkaus ja rakastaminen, mutta runoissa ei hempeillä. Sen sijaan kaipaus on riveillä vahvasti läsnä. Kokonaisuudessa oleellisena kysymyksenä on mielestäni se, mitä muistamme ja mitä unohdamme. Runoissa pohditaan myös sitä, milloin jokin asia on totta ja milloin näemme unta. Kuinka hyvin voimme lopulta luottaa aisteihimme? 


”Haluaisin potkia
taivaan tähtiä.”


Mitään emme voi muuttaa, vaikka ehkä haluaisimme tehdä monia asioita toisin. Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi. On surtava silloin, kun sen aika on. Vaikka välillä käperrymme itseemme ja omaan surkeuteemme, sen vastapainoksi on hyvä kääntää katseensa maailmaa kohti ja pitää silmänsä auki, niin tekee myös kirjan minäkertoja. Ja teoksen loppua kohti kerronta muuttuukin varsin vuolaaksi huipentuen suorastaan ryöpsähtäen lopun polveilevaksi Uneksi. 

 

"Voin unohtaa synkkyyden, ikävän menneisyyden.
muistot voin unohtaa.”

 


Jos haluat lukea runoja, jotka vievät sinua vaihtoehtoisten todellisuuksien äärelle, lue al-Khzaalin omaääninen Että näkisin siitä unia -kokoelma. 


Kustantaja: Ntamo
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 56 s.


Kaisa Happonen & Anne Vasko: Pisara kuonolla, Mur

 

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 33 numeroimatonta sivua

"Mille sinä hymyilet?" Iso kysyi. 
"Yhdelle vain", tirskahti Mur.

Voiko samaan aikaan olla kaukana ja silti ihan lähellä?

Oma arvioni: Pisara kuonolla, Mur on jo neljäs osa suosittua Mur-kuvakirjasarjaa, joka on hurmannut lukijoita myös ulkomailla. Siinä Mur oivaltaa, että meri on samaa vettä kuin pisara, joka tipahtaa pilvestä sen kuonolle. Paikaltaan voi siis oikeastaan  nähdä kauas, jos osaa ihmetellä asioita. Näin kaipaustakin on helpompi kestää, vaikka ei ihan ymmärtäisikään, mitä poissa tarkoittaa. 

Pienet lapset ovat luonnostaan uteliaita ja mielikuvitusrikkaita, joten he kyselevät ja näkevät usein sellaista, mitä me aikuiset emme tule välttämättä itse edes ajatelleeksi. Mukavinta on, jos voimme ihmetellä asioita yhdessä. Ihan yksin ei halua olla kukaan.

Tämän Kaisa Happosen kirjoittaman ja Anne Vaskon murmaisen vastustamattomasti kollaasitekniikalla kuvittaman kirjan ikäsuositus on 3+ Ja iloinen uutinen kaikille Murin ystäville, tämän poikkeuksellisen karhun tarina jatkuu.

28 lokakuuta 2020

Kati Sarvela & Elisa Auvinen (toim.): Yhteinen kieli – traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

 

Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 322 s.


Yhteinen kieli – traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen on kymmenen ihmistyön ammattilaisen yhteisesti luoma teos, jonka syntymistä on ohjannut sydämen kutsu muutokseen.  Tässä kirjassa pohditaan, voisiko traumaymmärryksen lisääminen ihmistyössä olla askel, jonka myötä palautamme trauman katkaisemia yhteyksiä, eheytämme koko kulttuuriamme sekä edistämme ihmisten kasvua omaan kukoistukseensa.

Kirja valaisee traumaa sekä yksilöllisellä että rakenteellisella tasolla.  Se tarkastelee tunnehaavoja sosiaalityön, terveydenhuollon ja opettajan näkökulmista.  Asiakkaiden, potilaiden ja oppilaiden traumakokemusten rinnalla kirja kannattelee ja tutkii myös työntekijöiden tunnehaavoja. 

Tämä on kirja kaikille, jotka ovat mukana rakentamassa inhimillisempää yhteiskuntaa. Erityisesti teos on suunnattu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä opettajille.  Yhtä lailla se sopii vertaisauttajille, läheisille ja kunkin omalle kasvupolulle. Syvän kulttuurisen muutoksen myötä jokainen voi kirjoittajien vision mukaan olla toinen toistensa toipumisen tukija. 

Oma arvioni: Kirjoittajien mielestä traumatietous kuuluu kaikille. Ajatus on ymmärrettävä, sillä jokainen meistä saa elämänsä aikana tunnehaavoja ja kokee niihin liittyen tuskaa. Näin ollen, ei ole oikein ajatella, että kaikesta pitäisi selvitä yksin. Kirjassa yhtenä keskeisenä teemana on kuulluksi tuleminen. Se edellyttää inhimillistä, myötäelävää ja tietoista kohtaamista, joka pohjautuu kokonaisvaltaiseen ihmiskuvaan. Kun omaksumme sen, kohtaamme ja hoidamme niin  mielenterveysongelmia, oppimisen haasteita kuin kroonisten sairauksien juurisyitäkin traumatietoisesti. Tällöin kohtaamisen perimmäisenä tavoitteena on ihmisen voimaantuminen, eli yksilö löytää omat voimavaransa ja vahvuutensa.  Mutta ilman aitoa nähdyksi ja kuulluksi tulemista meidän on vaikeaa kokea elämäämme ihmisarvoiseksi ja merkitykselliseksi. 

Kirjan kirjoittajilla on vahva visio siitä, kuinka yhteinen kieli mahdollistaa omana itsenä olemisen ja kasvamisen toinen toistamme tukien. Heidän missionsa on auttaa kaikkia ihmisiä kukoistamaan. Suurena tavoitteena on kakkien ihmisten traumataakkojen keventäminen. Aihetta käsitellään tämän tuoreen teoksen artikkeleissa monipuolisesti eri näkökulmista sekä teoreettista että kokemuksellista tietoa tarjoten. Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. 

27 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Tuire Malmstedtin Enkelimetsä on psykologista jännitystä parhaimmillaan

Tuire Malmstedtin uusin kirja, Enkelimetsä, jatkaa suosittua Isa Karos -sarjaa. Kirjan alussa liikutaan  talvisessa metsässä, jossa pieni poika näkee kuolleen enkelin. Myöhemmin selviää, että kyseessä on nuori hirtetty morsian. Tapausta pidetään aluksi itsemurhana, mutta vähitellen Isa Karokselle tiimeineen valkenee, että on kysymys jostain ihan muusta. Eikä uhrien määräkään jää yhteen...

Tapaus tempaisee Isan vahvasti mukaansa, onhan hän itsekin menossa pian naimisiin, vaikkei morsiuspuvun hankkiminen oikein kiinnostakaan. Mieli on täynnä kysymyksiä; mennyt ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa. Riittämättömyydentunne ei jätä naista rauhaan. Mitä pitemmälle tutkinta etenee, sitä vaikeampaa Isan on ymmärtää, kuka on voinut murhata kiltin ja rauhaa rakastavan nuoren naisen. Mikä voisi ajaa jonkun tällaiseen hirvittävään tekoon? 

Kun tarina etenee, juoni vain mutkistuu ja Malmstedtille tunnusomainen kerronnan monikerroksisuus vahvistuu entisestään. Enkelimetsä koukuttaa ja kauhistuttaa, mutta samalla se myös ihastuttaa ja jopa naurattaa. Isa Karos -sarjan kolmas osa tarjoaa siis yllätyksellistä psykologista jännitystä parhaimmillaan. Pidän erityisesti siitä, että trillerin keskiössä ovat koskettavat ihmiskohtalot, eivätkä julmat rikokset. 

Kirjaa ahmiessani en voinut muuta kuin ihastella sitä tapaa, jolla kirjailija sai kaikki langat punottua yhteen vahvaksi ja vaikuttavaksi kudelmaksi. Tarinaksi, joka jää mieleen "kummittelemaan", siis positiivisessa mielessä.  Koska pidin kovasti sekä Pimeästä jäästä että Mykästä taivaasta, odotukset olivat korkealla myös Enkelimetsän suhteen. En joutunut pettymään. Itse asiassa kirja palautti koronakevään aikana kadottamani jännityskirjallisuuden lukemisen ilon. Maltoin laskea kirjan käsistäni vasta viimeisen lauseen luettuani. Minulle Enkelimetsä on ehdottomasti yksi syksyn parhaimmista lukukokemuksista. Oli mukava palata tuttujen hahmojen seuraan ja kerrassaan ihanaa uppoutua mukaansatempaavan tarinan syövereihin. Jäin myös miettimään, mitäköhän sarjan seuraavassa osassa mahtaa tapahtua...

Jos olet pitänyt Isa Karos -sarjan aiemmista osista, uskon sinun pitävän tästäkin. Jos tämä kiitetty ja palkittu sarja on sinulle vielä vieras, mutta laadukas kotimainen jännitys kiinnostaa, kannattaa siihen tutustuminen aloittaa sarjan avausosasta. 


Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 310 s.

P.S. Lämmin kiitos saamastani arvostelukappaleesta. 


26 lokakuuta 2020

Joel Haahtela: Hengittämisen taito

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 176 s.

Laiva liikkuu, ja minusta tuntuu kuin  mantereen ja saaren välillä olisi syvä kuilu. Niin kuin irtoaisin hitaasti itsestäni ja jättäisin taakse tuntemani elämän, olisin samaan aikaan matkalla kohti tulevaisuutta ja menneisyyttä. 

Oma arvioni: Kauan sitten kadonnutta isäänsä etsivä nuorukainen, yksinäinen ja tuulinen saari, jolla eletään sopusoinnussa luonnon kanssa hengittäen vuodenaikojen rytmiin ja anteeksiannon vapauttava voima. Siinä keskeiset Joel Haahtelan uusimman pienoisromaanin elementit. Isänkaipuu on läsnä vahvasti, kuten seuraava sitaatti osoittaa:


”Suljin isän mielestäni pois, mutta ei hän silti hävinnyt, vaan muuttui varjoksi, jolla ei ollut enää nimeä. Ja varjo eli minussa kuin kameleontti, joka muovaili päivittäin uuden muotonsa häpeästä, syyllisyydestä tai epätoivosta. Se muuttui hiljaa kyteväksi vihaksi, joka väsymättä etsi kohdettaan, kunnes viimein löysi vain oman hylätyn sydämensä.”

 

Kerronnan sävy on melankolinen, mutta kenties kaikkea toivoa ei ole sittenkään vielä menetetty. Nuori mies etsii luostarisaaren hiljaisuudessa mielenrauhaa myös hengellisyydestä ja hetkeen pysähtymisestä.  Hengittämisen taito jatkaa siis ikään kuin Haahtelan edellisen teoksen, Adèlen kysymyksen, viitoittamalla tiellä.  Jos ihmismielen syöverit ja mystisyys kiinnostavat, lue lumoava Hengittämisen taito.



25 lokakuuta 2020

Annie Austen: Hulluna kirjoihin – Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: Shelf Respect. A Book Lover´s Defence (2019)
Suomentanut: Sirpa Saari
Sivumäärä: 203 s.


Hulluna kirjoihin on täpötäysien kirjahyllyjen puolustuspuhe. Se on suunnattu kirjojen rakastajille, jotka eivät halua kuulla puhuttavankaan konmarituksesta. 

Kirjahylly on osa omistajansa elämäntarinaa. Sen sisältö ja järjestys kertovat mieltymyksistä, harrastuksista, kiinnostuksen kohteista ja luonteesta. Mitä kirjasi kertovat sinusta? 

Kirja paljastaa muun muassa mitä löytyi Osama bin Ladenin tai Marilyn Monroen kirjahyllystä, tai mitä kirjoja Barack Obama valitsi lomalukemisekseen. Viihdyttävä teos tarjoaa myös runsaasti kirjoihin liittyvää triviaa sekä kuuluisien kirjailijoiden kuolemattomia ajatuksia kirjoista ja lukemisesta. Täydellinen lahjakirja, josta jokainen kirjahulluksi tunnustautuva löytää itsensä.

Oma arvioni: 

”Lukemisen ihme tarjoaa mahdollisuuden yhteydenpitoon silloinkin, kun olemme täysin yksin.” – Marcel Proust


Tämä kirjan ystävän "toivekirja" oli  loistava päätös tälle kirjojentäyteiselle viikonlopulle. Verkossa pidettyjen Helsingin kirjamessujen parissa tuli vietettyä jokaisen neljän päivän aikana lukuisia tunteja, mutta ehdin "välipalaksi" toki hieman lukeakin, kuten tämän nopealukuisen kirjan. Ja kyllä, tunnustan ylpeästi olevani kirjahullu. Kodistani löytyy sekä perinteisiä että virtuaalisia kirjahyllyjä, joihin teokset on järjestetty vähän niin ja näin. Olen raivannut kirjoille tilaa myös kaappeihin, mutta wc:stäni ei kirjoja löydy. Ostan kirjoja nykyään harkiten, käyn usein kirjastossa enkä jätä aloittamaani kirjaa kesken. 

Arthur Conan Doyle on todennut osuvasti näin:


”Rakkaus kirjoihin on yksi hienoimmista jumalten meille suomista lahjoista.” 

24 lokakuuta 2020

Elina Jokinen: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi

 

Kustantaja: Tuuma-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 264 s.

Minä olen Stella Julmala, ja tämä on minun tarinani. Saatoitte luulla, että kertoisin teille tänään tutkimuksestani, sen tuloksista tai siitä, miten väitöskirjani lopulta valmistui. Sen sijaan aion kertoa teille, kuinka minusta tuli yksi niistä, joilla naksahti. Kuinka minusta tuli yksi niistä, jotka päätyivät käsittämättömiin tekoihin.

Elina Jokisen kunnianhimoinen esikoisromaani yhtä aikaa rakentaa Julmalan suvun historian myytiksi ja tuo sen kosketusetäisyydelle. Se on romaani hulluudesta, feminismistä ja perheiden vaietuista salaisuuksista, kaikkien perheiden. Siinä on tilaa myös myyrille ja oraville, kuten kaikissa puutarhoissa ja elämässä aina. 

Oma arvioni: Elina Jokinen kuvaa romaanissaan kauniisti ihmisen keskeneräisyyttä ja elämän säröjä. Tarina on päähenkilön kiehtova matka itseensä ja unelmiinsa. Se on myös rohkea hyppy menneisyyteen, jonka jäljet ovat nähtävissä vielä tänäänkin. Kirja kertoo hienosti siitä, kuinka eri ihmisten elämänpolut risteävät, ja yksilöiden tekemät valinnat vaikuttavat suuntaan jos toiseenkin. Vaikka kirjassa käsitellään vaikeita ja rajujakin aiheita, kuten mielen särkymistä ja elämän julmuutta, se tehdään taitavasti lukijaa liikaa ahdistamatta. Romaanin paikoin jopa runollinen kieli tuo kerrontaan sopivasti keveyttä.

Kirja herätti paljon ajatuksia ja monenlaisia tunteita. Kaiken kaikkiaan viihdyin Stellan koskettavan tarinan parissa mainiosti. Jos teema kiinnostaa, suosittelen Elina Jokisen Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi -romaanin lukemista sinullekin. Olen aina pitänyt oravista, joten kirjan kansikuva on mielestäni ihastuttava.  

P.S. Elina Jokinen on kirjoittanut myös Säröjen kauneus  -tietokirjan, jonka tarkoituksena on johdattaa lukija omannäköisen elämän ja oman tarinan äärelle. Arvio tästä teoksesta tulossa myöhemmin.

23 lokakuuta 2020

Tiina-Maria Päivänsalo: Oppimiskoodi – Kuinka oppiminen onnistuu

 

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 365 s.

Miten oppimiseen varatun ajan voi käyttää parhaiten hyödyksi? Tepsiikö uudelleen lukeminen vai olisiko pikemminkin palautettava asioita mieleen muistin kätköistä? Mikä auttaisi keskittymään? Kuinka hiipunut motivaatio elvytetään?

Oppiminen edellyttää paljon enemmän kuin pänttäämistä ja istumalihaksia. Oppimiseen vaikuttavat opiskelutekniikan lisäksi monet motivaatioon, tunteisiin, ajankäyttöön ja tottumuksiin liittyvät tekijät. Oppimiskoodi avaa oppimisen salaisuudet konkreettisiksi, kehitettävissä oleviksi taidoiksi ja antaa ratkaisuja kiperiinkin oppimisen pulmiin. 

Oppimisen psykologiaan perustuvat neuvot helpottavat uusien tapojen ja opiskelutekniikoiden omaksumista millä tahansa kouluasteella. Lisäksi lukuisat esimerkit tuovat ilmiöt lähelle oppijoiden omia kokemuksia. 

Oma arvioni: Tässä uudessa tietokirjassa vastataan lukuisiin oppimiseen liittyviin kysymyksiin, jotka askarruttavat usein niin oppijoita kuin opettajiakin. Teoksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan monipuolisesti sitä, miten oppimisessa on mahdollista onnistua.  Oleellinen viesti on, että oppiminen on taito, jossa on mahdollista kehittyä ja jota voi harjoitella. Oppiminen vaatii sekä aikaa että keskittymistä. Kirjan toisessa osassa perehdytään puolestaan tehokkaan opiskelun taitoihin, kuten ajatteluun, kysymiseen, lukemiseen, kirjoittamiseen ja mieleen palauttamiseen. Ja teoksen viimeisessä  osassa keskiössä ovat muun muassa motivaatio, tunteet ja oppiminen yhteistyönä. 

Kirjassa on monia konkreettisia harjoituksia ja inspiroivia ideoita, jotka lisäävät oppimisen iloa ja antavat opettajille eväitä myös oman toimintansa reflektointiin ja opetuksen kehittämiseen.  Kirjassa esitettävillä tiedoilla on vahva tieteellinen pohja, vaikka Oppimiskoodissa asiat kerrotaankin käytännönläheisellä otteella ja "eläviä" esimerkkejä tarjoten. Kirjan kirjoittanut Tiina-Maria Päivänsalo on työskennellyt lukiossa psykologian aineenopettajana jo parikymmentä ja hän on perehtynyt etenkin oppimisen psykologiaan ja ajattelun taitoja kehittävään pedagogiikkaan, joten hän tietää, mistä kirjoittaa. 

Jos haluat kehittyä oppijana tai opettajana, tämä kirja on juuri sinulle. Suosittelen. 

Anna-Mari Kaskinen & Minna L. Immonen: Tähtihetkiä

 

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Minna L. Immonen
Sivumäärä: 46 s.


Tämän hetken lumous,
pieni vallankumous
aivan aseeton. 
Turhaan lähden etsimään,
mistä löydän määränpään. 
Tässä nyt se on.

Oma arvioni: Tämän kauniin kirjan runot kertovat lukijalle uusista aluista, unelmista ja arkisista tähtihetkistä, joita emme välttämättä aina edes heti huomaa. Ja Minna Immosen herkkä luontoaiheinen kuvitus kehottaa ikään kuin pysähtymään ympärillämme olevan kauneuden äärelle. 

Anna-Mari Kaskisen uusissa runoissa arki on ihmisen parasta aikaa, ja jokainen tuokio on lahja, jos sen sellaisena näemme. On tärkeää antaa anteeksi se, mitä meiltä puuttuu ja olla kiitollinen siitä, mitä kaikkea meillä on.

Seuraava runo puhutteli itseäni eniten juuri nyt:

”Onko unelmasi suuri
vai aivan pikkuinen?
Tänään, tänään juuri,
saat tuoda julki sen

ja huutaa maailmalle:
Se toteutukoon nyt!
Ei sammu pelon alle
tuo liekki syttynyt.”


Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille runojen ystäville. Se sopii mainiosti myös lahjaksi. 



Miikka Pörsti & Anne Vasko: Gorilla

 

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Anne Vasko
Sivumäärä: 33 s.

Einolla on erityisominaisuus.

HÄN 
      MENEE 
              HELPOSTI
                        PALASIKSI.


Oma arvioni: Eino voi mennä palasiksi, kun jokin surettaa tai pelottaa häntä tai kun hän nauraa katketakseen. Kaikki eivät ymmärrä pojan herkkyyttä,  ja kiusaavat häntä sen vuoksi, mutta onneksi aikuiset voivat kuitenkin auttaa häntä hankalien tunteiden kanssa ja saavat hänet ehjäksi kerta toisensa jälkeen. Tämä yli 4-vuotiaille lapsille suunnattu omaperäinen ja liikuttava kuvakirja kertoo myös viisaasti ystävyyden tärkeydestä. Kirjan värikäs ja puhutteleva kuvitus on Anne Vaskon käsialaa. Gorilla on kirja, joka kestää mainiosti useamman katselu- ja lukukerran.  

Kirja sopii mielestäni hyvin sekä koteihin että varhaiskasvatukseen tunnetaitojen opettelun tueksi. On tärkeää, että lapset oppivat nimeämään tunteitaan ja kokevat voivansa ilmaista vapaasti kaikenlaisia tunteitaan. Jokaisella on oikeus olla vaikkapa iloinen tai surullinen aina, kun siltä tuntuu. Mikään tunne ei ole koskaan väärä. 

Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat loilotukset

 

Kustantaja: F-Kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Ninka Reittu
Sivumäärä: 32 s.

Hullunhurmaava Prinsessa Pikkiriikki tuhmuroi vanhat tutut lastenlaulut

Pikkiriikin kotona asuu sellainen laululevy, jonka isä laittaa JOKA PÄIVÄ soimaan. Siitä laululevystä kuuluu JOKA PÄIVÄ ne samat laulut ja niitä lauluja on kuunneltu jo niin monesti, että Pikkiriikiltä on lähteä TAJU. Ja juuri siitä syystä on syntynyt tämä kirja.

Mukana kolmetoista perinteistä loilotusta astetta paremmilla sanoituksilla. 

Oma arvioni: Kirjasta löytyvät selkeät nuotit, astetta hauskemmat sanat ja laulamaan innostavat välispiikit.  Tämän erilaisen lastenlaulukirjan värikkäästä ja vauhdikkaasta kuvituksesta vasta Ninka Reittu. 

 

 "Pii, pii, prinsessa pieni,
pakottaako koipias? Karkumatkalla ollessas,
karkkikätkölle juostessas?”

 

Kaikki siis laulamaan, mutta jokainen tekee sen kuitenkin omalla vastuullaan :D

19 lokakuuta 2020

Max Manner: Kipuraja

 

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 415 s.

Kivun tuolla puolen

Rikospoliisi Harri Hirvikallion virkavapaa saa yllättävän käänteen, kun tuttu Europolin agentti Anette Faber ilmestyy hänen kotikulmilleen. Faber pyytää "Harrya" selvittelemään Hollannissa tapahtunutta kaappaustapausta, jonka jäljet johtavat Turkuun. 

Sieppauksen kohteeksi on joutunut kaksi varakkaissa naimisissa olevaa naista, joista vaaditaan mittavia lunnaita. Toinen heistä on upporikkaan laivanvarustajan vaimo, toinen puolestaan entinen huippumalli, jonka suvussa epäillään olevan mafiakytköksiä.

Max Mannerin rikosromaanisarjan kolmannessa osassa Hirvikallio sotkeutuu pirulliseen ihmissuhteiden verkkoon, jossa koetellaan kivun sietämisen rajoja. Joidenkin on ylitettävä kipurajansa vielä suuremman tuskan tukahduttamiseksi, ja joillekin raja tulee vastaan kuin kuolema, musertavan tylynä ja kylmänä. 

Oma arvioni: Max Mannerin syyskuussa 2020 ilmestynyt uusin dekkari Kipuraja tutustutti minut rikospoliisi Harri Hirvikallioon, vaikka kyseessä onkin itse asiassa jo Hirvikallio -sarjan kolmas osa. Muistan aiemmin aloittaneeni Loiset -teosta, mutta kirja oli formaatissa, joka ei toiminutkaan koneellani kunnolla, joten se jäi silloin kesken. Nyt sitten tämä uunituore Kipuraja odotti lainaajansa Jokeri-hyllyllä, enkä voinut sitä sinne jättää. Aika hyvin pääsin tätä sarjan uusinta osaa lukiessani kärryille myös siitä, mitä Harrylle on aiemmin elämässä tapahtunut ja miten mennyt osaltaan todennäköisesti heijastuu hänen nykyiseen mielentilaansa.

Kipurajasta ei tapahtumia ja käänteitä todellakaan puuttunut, joten tylsää hetkeä ei tätä kansainvälistä kaappausdraamaa lukiessa tullut. Mannerin sujuva ja tiivistunnelmainen kerronta piti tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle asti. Oli kiinnostavaa liikkua välillä tutuissa maisemissa Turussa ja välillä puolestaan esimerkiksi Hollannissa. 

Voin suositella Kipurajaa kaikille laadukkaan kotimaisen jännityskirjallisuuden ystäville. Voisin hyvin lukea Harri Hirvikallion ja ihanan Maxin tarinaa jatkossakin. 

18 lokakuuta 2020

Petteri Pietikäinen: Kipeät sielut – Hulluuden historia Suomessa

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 424 s.




Huhtikuussa 1900 Nokian Pitkäniemen mielisairaalaan tuotiin potilaaksi alakuloisuudesta, hallusinaatioista ja pakonomaisista seksuaalisista haluista kärsinyt nuorukainen, Maurits, joka kuvitteli, että hänen päässään eli hämähäkki. Diagnoosiksi annettiin nykyistä skitsofreniaa edeltänyt dementia praecox eli nuoruuden tylsistyminen. Mauritsia pidettiin sairaalassa yksitoista vuotta, kunnes hänet vapautettiin parantumattomana.

Kipeät sielut syventyy Mauritsin ja hänen kohtalotovereidensa sairauskertomusten avulla mielenterveyspotilaiden kokemuksiin ja mielenterveyden häiriöiden hoitoon Suomessa autonomian ajalta 1950-luvulle. Mielisairaaloiden ja muiden laitoshoitopaikkojen potilaiden lisäksi tutustutaan kylähullujen ja muiden laitoshoidon ulkopuolella eläneiden arkeen. Sairauden syiden ja hoitomenetelmien lisäksi avataan sotien kaltaisten kriisien vaikutuksia mielenterveyteen sekä mielisairauden sosiaalisia ja kulttuurisia yhteyksiä.

Päähenkilöitä ovat hullut, hermostuneet ja haitalliset – kuten vakavasti mielisairaita, lievemmin oireilleita sekä yhteiskunnan normeihin sopeutumattomia yksilöitä aikanaan kutsuttiin. Paitsi henkisestä kärsimyksestä kirja kertoo myös toipumisesta ja paranemisesta aikana ennen avohoidon ja modernien psyykenlääkkeiden valtakautta.

Oma arvioni: Uudessa kirjassaan Petteri Pietikäinen kuvaa monipuolisesti ja perusteellisesti mielisairaanhoitoa yhtenä suomalaisen yhteiskuntasuunnittelun toiminta-alueista 1800-lopulta lähtien. Tällainen näkökulma tarkoitti massamittaista laitoshoitoa, jonka keskiössä olivat tehokkuus, ennakoitavuus ja järjestys. Tavoitteena oli luoda järjestelmä, jossa ei olisi lainkaan yhteiskuntavastaisia ja sopeutumattomia ihmisiä. Kerrassaan mieletön utopia, ja ihan hyvä niin. 

Kirjan keskeisin viesti liittyykin mielestäni siihen, että niin sanottua hulluutta on aina ollut ja sitä tulee myös aina olemaan, se kun on oleellinen osa ihmisyyttä. eikä kenelläkään meistä ole täydellistä immuniteettia mielen sairastumista vastaan. Samalla täytyy kuitenkin todeta, että onneksi mielenterveyden ongelmista tiedetään tänä päivänä jo huomattavasti enemmän kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Kunpa resursseja vain olisi riittävästi myös mielenterveyden hoitamiseen jo ennalta ehkäisevästi. 

Jos hulluuden historia Suomessa kiinnostaa, lue Kipeät sielut. 


Kirja-arvio: Hannu Hirvosen Jääpeilin vanki on kiehtova fantasiaseikkailu

Salli on vauhdikas tyttö, jonka mielikuvitus lähtee helposti lentoon ja vie hänet uskomattomiin seikkailuihin. Niin käy turkulaisen Hannu Hirvosen kirjoittamassa uudessa lasten fantasiaromaanissa Jääpeilin vanki. Sallin ja hänen veljensä Villen luisteluretki saa yllättävän käänteen, jonka jälkeen kaikki on hetkessä toisin. Tutusta ja turvallisesta jää muistuttamaan vain mummon rakkaudella lapsenlapselleen kutoma pitkä punainen kaulaliina. 

Salli tutustuu maailmaan, jota hallitsee suuri ja mahtava konna. Sen mahtavassa valtakunnassa ahneus on voimaa, kyyneleet timantteja ja onnettomuudet rikkauden lähde. Jos haluat tietää, miten Salli pärjää itseriittoisen kuningassammakon  ja tämän monia lajeja edustavien alamaisten kanssa, hyppää rohkeasti mukaan tapahtumientäyteiseen ja jännittävään seikkailuun. Tarinan edetessä selviää sekin, miksi kaukana siintävästä Airistosta ei saa edes puhua. 

Jääpeilin vanki on tarina ystävyydestä ja erilaisuuden voimasta. Kukaan ei selviä kaikesta yksin, ja kaikki ovat arvokkaita, eivätkä suurimmat rikkaudet ole rahassa mitattavissa. Näin voisi tiivistää tämän mielikuvitusta ruokkivan ja kielellisesti värikkään fantasiakertomuksen syvällisen sanoman. Kirjan hienosta mustavalkokuvituksesta vastaa kuopiolainen kuvataiteilija Johanna Taskinen. 

Kirjaa voi suositella etenkin vilkkaan mielikuvituksen omaaville ja seikkailunnälkäisille lapsille. Tänään vietetään jälleen Satupäivää, joten tässä mainio lukuvinkki sunnuntain viettoon. Siksi halusinkin julkaista tämän postauksen juuri nyt. Kiitos kirjailijalle saamastani arvostelukappaleesta. Oli varsin virkistävää hypätä  välillä itselleen vieraamman kirjallisuusgenren pariin. 

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Johanna Taskinen
Sivumäärä: 232 s.



P.S. Hannu Hirvonen on kirjoittanut myös Viisisataa kutiavaa hammasta -lastenkirjan. Arvioni siitä voit lukea tästä




16 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Anna-Mari Kaskisen runoissa haukutaan lempeästi ja lohdutetaan viisaasti

Koira on ihmisen paras ja uskollisin ystävä. Nelijalkaisen kanssamatkustajamme rakkaus on vipitöntä ja riemu rajatonta, vaikka palaamme kotiin vain töistä tai kaupasta. Voi sitä hännän huisketta ja silmien loistetta. Koira on mainio lenkkikaveri ja personal trainer, se on päivien ilostuttaja ja taitava lohduttaja. Sille kelpaat juuri sellaisena kuin olet.


"Ei koira katso meikkiä,
ei sukupuuta, sotua. 
Ei koira kysy rotua."


Koira osaa elää hetkessä; miettimättä menneitä, tuskailematta tulevia. Siksi koira on ihmiselle loistava elämäntaidon opettaja ja viisas neuvonantaja Se ymmärtää paljon sellaista, mitä ihmismieli ei voi käsittää, ei vaikka kuinka yrittää.


"Pienen koiran elämä
kestää tuokion.
Jokaisessa hetkessä
rakkautta on.

Pienen koiran elämä.
Jakaa sainhan sen.
Tassun jälki painautuu
pohjaan sydämen." 


Jokaisen parhaasta ystävästään luopumaan joutuneen on varmasti helppo samaistua tähän Anna-Mari Kaskisen kirjoittamaan koskettavaan runoon. Itselläni karvakaverin ikävä vaivaa silloin tällöin vieläkin, vaikka kotini on ollut koiraton jo yli kymmenen vuotta. Tämän koirien ystävien runokirjan runot herättivät haikeuden lisäksi myös iloisia muistoja. Kuinka onnekas olenkaan, kun olen saanut kulkea yhteistä matkaa rakkaiden tiibetinspanielieni kanssa. Tassunjäljet säilyvät sydämessäni ikuisesti. Olen kiitollinen siitä, että Tico ja Dusty valitsivat aikoinaan juuri minut. 

Suosittelen tätä runokirjaa lämpimästi kaikille koirien ystäville. Se sopii mainiosti myös vaikkapa lahjaksi koirakuumetta poteville. Luulenpa, että tämän teoksen runojen lukemisen jälkeen sylissäsi saattaa pian hyvinkin olla jokin pieni ja pehmoinen olento, jolla on kuono, häntä ja neljä tassua. Ja sen myötä elämässäsi tapahtuu taatusti monenlaista hassua...

Kirja: Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni - Runoja koirille & koirien ystäville
Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 69 s.


Vilja-Tuulia Huotarinen: Omantunnon asioita

 

Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 67 s.

 

"Pyörimme piirissä, joka puolella on
tyhjiä tuoleja, sylejä."


Omantunnon asiat ovat maanvyöryjä, jotka liikauttavat meidät paikaltamme. Ja äkkiä maailma on muuttunut. Pysyäkseen pystyssä ihmisten on lähestyttävä toisiaan, otettava tukea, toimittava yhdessä. 

Aiemmista runokokoelmistaan tuttuun tapaan Vilja-Tuulia Huotarinen kirjoittaa nälkäisiä runoja, joiden ajatus on kirkas ja ytimessä tykittää elämänvimma.  

Oma arvioni: Huotarisen uusimmassa runoteoksessa on runoja niin vauvoille, saarelle, rakastetulle, ystäville kuin menneillekin. Niissä kasvetaan, kehitytään ja muututaan. Myös maisemat vaihtuvat, mutta läheisyydenkaipuu pysyy. Huotarisen elämänjanoisissa runoissa tunteet myllertävät ja ihmeet ovat jokapäiväisiä. Keskiössä on elämä, joka osoittaa meille oman tehtävämme ja paikkamme sukupolvien ketjussa ja maailmassa, joka ei ole hyvä mutta ei pahakaan – odotamme me siltä sitten kumpaa tahansa. 


”On kaksi tapaa oppia, pakko ja uteliaisuus.”


Teoksessa annetaan myös oivallisia – mustalla huumorilla sävytettyjä – ohjeita kodinhoitoon. Jos kotona tarjoutuu tilaisuus huutaa, sitä ei kannata jättää käyttämättä, eikä syyllisyyttä kannata kantaa koko ajan. Niskakin siinä tulee kipeäksi, eikä pääkään käänny. 


”Elämä on liian lyhyt hukattavaksi huonoihin imureihin.”


Runoissaan Huotarinen opastaa meitä lempeästi mutta napakasti puhumaan rakkaillemme kauniisti, muutamin tutuin toistuvin sanoin, pitämään ystävän kädestä tiukasti kiinni ja uskomaan unelmiimme. 


”Unelmilla on nimet, eikä rukouksella ilman suuntaa ole voimaa.”


Omantunnon asioita on arkisuudessaan puhutteleva runoteos, jonka tekstit voivat saada lukijan miettimään myös omaa elämäänsä, vaikka tämä ei saarella asuva äiti olisikaan. Ajatustensa ja tunteidensa reflektointi on aina hyvä asia, kai…  Jos siis etsit tuoretta kotimaista runoutta, tämä sekä Helsingissä että Reykjavikissa asuvan Vilja-Tuulia Huotarisen (s. 1977), uusin kirja on mielestäni hyvä valinta. Monitasoisuudessaan kokoelman runot kestävät varmaan mainiosti useammankin lukukerran. 


15 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Arto Lapin uusissa runoissa musiikki herää eloon ja tunturituuli puhaltaa

Arto Lapin uusin, jo yhdestoista runoteos, Pohjoiset tuulenpesät, on trilogian toinen osa ja itsenäinen jatko Veden ääret -runokokoelmalle (2018), jossa runojen inspiraationa toimivat valmiit runojen otsikot. Tällä kertaa Arto Lappi käyttää musiikkikappaleiden nimiä tekstiensä ”kielellisinä alkupisteinä”. Hän on myös kirjoittaessaan kuunnellut kyseisiä kappaleita, mikä on osaltaan muokannut säkeitä. Jopa niin, että joitakin runoja lukiessani pystyin kuulemaan kyseisen kappaleen. Seuraavassa pieni katkelma tällaisesta runosta:

 

"Viritän iltanuotion
tunturin kupeeseen, painan kämmenet
kuuman teekupin ympärille.

Sillä on korva
joka kuuntelee, mutta minulla
ei kysymyksiä." (The Sounds of Silence)


Musiikki on runojen riveillä vahvasti läsnä, mutta niin on pohjoisen luontokin. Lukija voi kuulla niin mustarastaan huilumaista laulua kuin hyttysen ininääkin, ja nähdä sitkeät vaivaiskoivut, erämaajärven ja kauniin aarniometsän. 

Runoillaan tamperelainen Arto Lappi kutsuu meitä pysähtymään, elämään juuri tässä hetkessä. Jos emme tee niin, emme voi kuulla hiljaisuutta ja nähdä kauneutta ympärillämme ja itsessämme. Hänen mukaansa jokaisella meistä on omat särkymme, omat häpeämme ja omat polkumme kohti hyväksymistä.

 

”Repaleinen voit olla,
keskeneräinen et koskaan.”


Eräässä runossaan Lappi kuvaa, kuinka on kivuliasta lukea kirja kannesta kanteen, mutta sen sijaan runon lukeminen sieltä täältä lohduttaa. Aika osuvasti sanottu, vaikka en tätä teosta alusta loppuun lukiessani juurikaan kipuillut. Mutta yksi lause todella pysähdytti:


”Yksi virus
ja olemme pyyhkäistyt, (…)”


Kyllä minuakin pelottaa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta eteenpäin on silti mentävä ja käsiä ahkerasti pestävä. Tämän vaikuttavan ja eri aisteja kutkuttavan runoteoksen pariin on mukava palata uudelleenkin, sillä sen lukuisat kauniit lauseet ilahduttavat – ja sitä voi tosiaan mainiosti lukea sieltä täältä, vaikkapa vain runon kerrallaan aina, kun siltä tuntuu. Suosittelen. Jos olet lukenut Taivaan pohjassa laulavat valaat -kokoelman ja pidit siitä, pidät todennäköisesti myös tästä tuoreesta runoteoksesta.

Musiikki on ollut itselleni aina lähes yhtä tärkeää kuin painetut sanat, joten Lapin tapa tehdä runoutta musiikin pohjalta kiehtoo minua kovasti. Saatanpa joskus rohkaistua itsekin kokeilemaan, millaista runoutta syntyisi musiikin inspiroimana, vaikka en taitava runoniekka olekaan. Arto Lapin tulevassa trilogian päätösosassa runojen lähtökohtana on puolestaan kuvataide, joten on mielenkiintoista nähdä, millainen teos niiden innoittamana syntyy. 

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 119 s. 



14 lokakuuta 2020

Håkan Nesser: Vasenkätisten seura

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Ruotsinkielinen alkuteos: De vänsterhäntas förening (2018)
Suomentanut: Aleksi Milonoff
Sivumäärä: 504 s. 

Legendaariset komisariot Van Veeteren ja Barbarotti kohtaavat vihdoin Ruotsin luetuimman rikoskirjailijan parhaimpiin kuuluvassa dekkarissa. 

Siinä kaikki, mitä kirjan takakansiteksti "paljastaa". No, en minäkään paljoa kerrom mutta jotain kuitenkin. Kaikki alkaa siitä, kun 1950-luvulla vasenkätiset pikkupojat perustavat salaseuran. 1990-luvulla nuo jo aikuiset miehet ovat kuin sattumalta paikalla, kun vanha täysihoitola palaa maan tasalle ja useita ihmisiä kuolee. Mutta, oliko kysymys traagisesta onnettomuudesta vai jostakin muusta? Tuota alun perin murhapoltoksi luultua rikosta aletaan tutkia uudelleen kolmenkymmenen vuoden jälkeen, jolloin jo eläkkeellä oleva komisario Van Veeteren joutuu mukaan tutkintaan. Monisäikeisen jutun lonkerot ulottuvat myös Ruotsiin, ja Maardamiin saapuukin eräänä päivänä poliisi nimeltä Barbarotti.

Olen lukenut Nesserin tuotantoa aika paljon, mutta silti tähän tuoreimpaan suomennettuun teokseen tartuin nyt kuitenkin hieman sattumalta. Kiinnostuin dekkarin nimestä, vaikka itse olenkin oikeakätinen. Toki jotkut asiantuntijat luulivat vielä kouluunmenon kynnyksellä, että olisin sittenkin vasenkätinen. Nyt oli suorastaan hämmentävää lukea, kuinka vain muutama vuosikymmen sitten vasenkätiset yritettiin "opettaa" oikeakätisiksi varsin kovin ja kyseenalaisin keinoin. Nykyään tilanne on sentään tässäkin asiassa jo ihan toisenlainen. Sama koskee onneksi monia muitakin "poikkeavuuksia".

Vasenkätisten seura on 500-sivuinen rikosromaani, jossa kiemuraiset juonikuviot pitävät lukijaa otteessaan niin hyvin, että hän todella haluaa tietää, mitä oikein tapahtui ja miksi. Niin kävi ainakin minulle. Myös dialogi toimii mielestäni loistavasti. Hiuksia nostattavaa jännitystä ja raakuutta tämä kirja ei kuitenkaan tarjoa, joten sen takia ei tarvitse menettää yöuniaan. Henkilöitä ja aikatasoja kirjassa sen sijaan riitti, mutta onneksi jokaisen luvun kohdalla mainittiin selkeästi, milloin ja missä kulloinkin liikuttiin. Näin tämän moniulotteisen tarinan seuraaminen sujui vaivattomasti. Ja vanhojen komisarioiden matkassa oli viihdyttävää alusta loppuun asti. 

13 lokakuuta 2020

Mia Malmi & Anja Reponen: Leijonatarinoita erityisille lapsille

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Anja Reponen
Sivumäärä: 111 s.



 50 inspiroivaa ja rohkaisevaa tarinaa erityisistä lapsista, joista tuli erityisiä aikuisia.

Mikä yhdistää Palefacea ja Deataa, prinsessa Viktoriaa ja Leo Messiä, Agatha Christietä ja Julia Robertsia? He kaikki ovat lapsena ja nuorena kohdanneet erityisiä vaikeuksia ja ennakkoluuloja. Niistä huolimatta tai juuri niiden ansiosta he ovat myös eläneet erityisen elämän.

Leijonatarinat tarjoavat inspiroivia esikuvia ja samastuttavia vertaistarinoita ihan jokaiselle lähtökohdista riippumatta. Erilaisuus voi olla myös supervoima. Tärkeintä on olla rohkeasti oma itsensä ja tavoitella unelmiaan.

Oma arvioni: Tässä se nyt on, kirja kaikille erityisille lapsille ja nuorille. Jo Sankaritarinoita tytöille -kirjaa lukiessani nimittäin ajattelin, kunpa vastaavanlainen kirja olisi joskus myös niille lapsille ja nuorille. joilla on diagnosoitu jokin erityispiirre. Itse synnynnäisen liikuntavamman kanssa eläneenä 1970-luvun lapsena koen, että tällaiselle teokselle olisi varmaan ollut kysyntää jo huomattavasti aiemminkin. Tosielämän "esikuvat" ovat ainakin minulta jääneet lapsena kirjallisuudesta puuttumaan ja luulenpa, etten ole suinkaan ainoa. 

Kirjassa oleva henkilökuvien kirjo on moninainen, sillä mukana on sekä historiallisia merkkihenkilöitä että tämän päivän menestyjiä monilta aloilta  niin Suomesta kuin maailmalta. Myös teoksessa läsnä oleva erityisyyksien skaala on laaja ADHD:sta änkytykseen ja liikuntavammasta lukivaikeuteen. Vaikka tiesinkin monien henkilöiden erityisyydestä jo ennestään, oli joukossa muutama yllätysnimi minullekin. Tämä lienee ainakin osittain osoitus siitä, ettei erityisyydestä ole aina puhuttu avoimesti, onhan esimerkiksi lukivaikeutta pidetty aiemmin virheellisesti oppilaan laiskuuden tai tyhmyyden merkkinä, vaikka kyse on ihan jostakin muusta. Ja osa saa oman diagnoosinsa vasta aikuisena.

Onneksi tänään monet erityisyyden muodot tunnetaan kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin ennen. Silti paine mahtua "normaali-ihmisen muottiin" on edelleen usein kova, ja varsinkin koulumaailmassa pienikin erilaisuus voi altistaa kiusaamiselle  ja  itsetunto-ongelmille. Tähän liittyen entinen huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä kysyykin tärkeän kysymyksen ja antaa samalla hyvän neuvon:

”Kuka määrittelee mikä tai kuka on normaali? Eikös me kaikki olla uniikkeja yksilöitä omine vivahteinemme? Löydä omat vahvuutesi, asiat joista nautit ja joissa olet hyvä, ja vie elämääsi eteenpäin niiden kautta.” 

 

Ja mitä normaaliin tulee, näyttelijä Whoopi Goldbergin lausahdus on minusta kerrassaan loistava:

 

”Normaali ei tarkoita mitään muuta kuin pesukoneen pesuohjelmaa.”  

 

Kirjan monissa tarinoissa toistuu sama viesti: normaalin esittäminen ei kannata. On parempi olla rohkeasti juuri sellainen kuin oikeasti on, vaikka se ei aina helppoa varmasti olekaan, koska ennakkoluuloja riittää. Totuus on, että  tukea tarvitsee jokainen lapsi ja nuori riippumatta siitä, onko hänen persoonansa osana jokin erityispiirre tai ei. Yhteistä näille elämässään pärjänneille erityislapsille on kirjan tarinoiden perusteella ollut se, että he eivät ole antaneet rajoitteidensa tai toisten ihmisten mielipiteiden kaventaa ajatteluaan ja itseään.  He ovat löytäneet ns. omat juttunsa ja uskoneet unelmiinsa. Tämän voimakirjan tarinoilla halutaankin "tartuttaa" tuota rohkeutta niin erityisiin lapsiin, nuoriin kuin heidän läheisiinsäkin. Erityisyyden ei siis todellakaan tarvitse olla este onnellisuudelle ja hyvälle elämälle. Se voi olla jopa yksilön supervoima, jos se sellaisena halutaan ja osataan nähdä. 

Yhteiskunta tarvitsee erilaisia ihmisiä, ja erilaisuutta tulee arvostaa, mutta todellisuus on yhä kuitenkin valitettavan usein kaukana tästä kauniista ajatuksesta. Kirjan kirjoittaja toimittaja, tietokirjailija ja erityislapsen äiti, Mia Malmi, haluaakin muistuttaa siitä, että ihan jokainen ihminen on erityinen. Ja jokainen ihminen voi muuttaa maailmaa – pala kerrallaan. 

Teoksen inspiroivat tarinat voisivat mielestäni toimia kouluissa erinomaisena materiaalina käsiteltäessä muun muassa erilaisuuden kohtaamista, suvaitsevaisuuden tärkeyttä ja kiusaamisen järjettömyyttä. 

P.S.  Yhdessä tarinassa käytetty "kääpiökasvuisuus" -termi kiinnitti ikävästi huomioni. Korrektimpaa olisi puhua lyhytkasvuisuudesta.