Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen - Pelosta, kirjoittamisesta ja kirjoittamisen pelosta

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 219 s.

"Kyllä pojalla pitää olla oikeus vihata isäänsä, ainakin ensimmäiset viisikymmentä vuotta, ilman että isä yrittää tukahduttaa sitä vihaa. Sen jälkeen voi ehkä hiukan armahtaa, mutta ei sen armon kanssa saa hosua."

Silloin tällöin onnellinen on isän ja pojan kirjeenvaihto, joka ei väistele kummankaan kipupisteitä eikä heikkouksia. Mitään peittelemättömän puheen lomasta välittyy niin väkevä lämpö ja luottamus, ettei vaikeimmistakaan asioista tarvitse enää vaieta. 

Oma arvioni: Kirjailija-isän ja esikoisromaaniaan kirjoittavan pojan välinen kirjeenvaihto on todella kiinnostavaa luettavaa. Kaikki alkaa siitä, kun isä haluaa tietää, mitä toiselle paikkakunnalle muuttaneelle pojalle kuuluu. Kun isälle selviää, mitä poika on kirjoittamassa, kirjeenvaihto vie kaksikon pohtimaan isä-poika-suhdettaan ja he kertovat toisilleen peloistaan, häpeästä, syyllisyydestä ja riittämättömyyden tunteesta. Kirjeet paljastavat, että kaiken takana on hyväksytyksi tulemisen kaipuu. 

Yksinäisyys on yhdentekevää, jos osaan kirjoittaa." (Antti)

Tässä kirjassa minua viehättää erityisesti keskustelun avoimuus; dialogi on viisasta ja rehellistä. Sen lukeminen herättää miettimään, tiedämmekö sittenkään, mitä läheisillemme ja ystävillemme oikeasti kuuluu. Luulemme niin, mutta emme välttämättä tiedäkään. Tämä kirja kannustaa meitä ilmaisemaan ajatuksiamme ja tunteitamme sanojen avulla. Se rohkaisee meitä lukemaan ja kirjoittamaan - jopa ilman syytä. Tärkeintä on vain kirjoittaa, vaikka ei se aina helppoa olekaan:
"Vaikka kirjoittaminen on hapuilua yössä, lukeminen on kuitenkin valoa." (Petri) 
Pidin kirjasta kovasti ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka pohtivat suhdettaan vanhempiinsa. Ja tietysti niille, jotka haaveilevat kirjoittavansa, mutta pelkäävät kirjoittaa. Ja kaikille silloin tällöin onnellisille.