29 maaliskuuta 2020

Sofia Lundberg: Tapaa minut tammen alla

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Ruotsinkielinen alkuteos: Och eken står där än (2019)
Suomentanut: Terhi Vartia
Sivumäärä: 400 s.

Kuinka päästä jaloilleen tuhoisan parisuhteen päätyttyä? Punaisen osoitekirjan kirjoittajan kolmas romaani on koskettava todistus ystävyyden voimasta.

Estherillä on takanaan vaikea ero, ja piinallisen yksinäisinä viikonloppuina hän tekee kävelyretkiä vanhan tammen luo. Siellä hän tutustuu Rutiin, vanhaan rouvaan, jolla on uskomaton kyky vaalia elämän pieniä, kauniita asioita. Rut muistelee nuoruuttaan, ja Esther lumoutuu hänen kertomuksistaan. Naisten välille kehittyy odottamaton ja luja ystävyys, mutta Rutilla on kuitenkin salaisuus. Sen selvittäminen vie Estherin Comojärvelle Italiaan, missä luultua monimutkaisempi ja yllättävä elämänkohtalo alkaa piirtyä esiin.

Oma arvioni: Tapaa minut tammen alla on melankolisen kaunis kertomus menetyksistä ja yksinäisyydestä mutta myös ystävyydestä. Tarina osoittaa mielestäni mainiosti puhumisen terapeuttisen voiman. Meille on tärkeää saada kokea tulevamme kuulluiksi ja kohdatuiksi kaikkine arpinemme ja haavoinemme. Lundberg kuvaa koskettavasti, kuinka menneisyyden tapahtumat ovat läsnä elämässämme. vaikka emme itse sitä välttämättä tiedostakaan. Kaikesta voi kuitenkin selvitä, jos osaa päästä irti silloin, kun on sen aika. 

Vaikka kirja ei mielestäni vaikuttavuudessaan yltänytkään aivan kirjailijan edellisten teosten tasolle, suosittelen tämän kirjan lukemista  etenkin kaikille niille, jotka ihastuivat Punaiseen osoitekirjaan

28 maaliskuuta 2020

Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 235 s.

että ulapalla meri räiskyy aallokossa, ihan sopivassa aallokossa, veneilyyn sopivassa aallokossa, sellaisessa jossa tuntuu, että ollaan liikkeellä ja elossa, sellaisessa jota vain pesunkestävä maakrapu voi ajatushypistellä noin keinotekoisen reteästi ja

Oma arvioni: Sekä yllä oleva Mikko Rimmisen (s.1975) uusimman Finlandia-palkintoehdokkaaksi 2019 nousseen romaanin takakansiteksti että sen pisteistä muodostuva kansikuva synnyttävät hämmentävän vaikutelman. Niiden perusteella kun on vaikea tietää oikeastaan mitään siitä, mitä on tulossa. Ja tuo vaikutelma vain vahvistuu kirjaa lukiessa. Sinä-kertoja ja jopa puolen sivun mittaiset virkkeet saavat lukijan välillä miltei haukkomaan henkeään. Rimmiselle tyypillinen omintakeisten sanojen vyöry on tässä teoksessa välillä suorastaan hengästyttävää. Tekstin lukeminen ja sen sisäistäminen vaativat lukijaa pysähtymään sanojen äärelle. Mikä olikaan kirjaa hitaasti lukiessa, en valita.

Vanhenemaan vetäytynyt herra Lyysälä - tuttavien kesken Lyy - on surullinen hahmo. Hän asuu helsinkiläisessä kerrostalossa pitäen tahdikasta hajurakoa muihin asukkaisiin. Mies on kroonisesti tuppisuinen ja kaikki hänen vuorovaikutusyrityksensä epäonnistuvat. Vaikenemisella on juuret menneeseen sullotussa menetyksessä. Jostakin syystä kuitenkin yksi ihminen, nuori poika, näyttää kiintyneen Lyyhyn. 

Vaikka Lyy ei paljoa puhu, miestä puhutteleva kertoja ei sen sijaan malta pitää suutaan kiinni juuri mistään. Se muun muassa syyllistää häpeilemättä. Rimminen kuvaa ihmisen  hätää niin uskottavasti, että ahdistus hiipii ajoittain jopa iholle. Onneksi kirjailija  kohtelee kuitenkin elämän kolhimaa hahmoaan myötätuntoisella lämmöllä. Vaikka romaania on luonnehdittu patamustaksi komediaksi, minä en siitä hauskuutta juurikaan löytänyt. No, toki hymähtelin muutamille osuville ilmaisuille. Suosittelenkin kirjaa ensisijaisesti kaikille "rimmismäisen" sanataituruuden ystäville.


27 maaliskuuta 2020

Kirja-arvio: John Douglasin ja Mark Olshakerin Mindhunter - FBI ja sarjamurhaajan mieli (Osa 1)

”Tämän täytyy olla helvetti.” Tällä lukijan huomion vangitsevalla  lauseella alkaa John Douglasin ja Mark Olshakerin kirjoittama Mindhunter – FBI ja sarjamurhaajan mieli -kirjan prologi. Teos yhdistelee kiinnostavasti sarjamurhien tutkimuksen historiaa ja profiloinnin kehittäjän muistelmia vieden lukijan hyytävälle matkalle haastavimpien sarjamurhaajatutkimusten kulisseihin ja pahamaineisten rikollisten mielen pimeyteen. Teoksessa valotetaan käyttäytymistieteellisen lähestymistavan hyödyntämistä rikoksentekijöiden profiloinnissa. Lukiessani huomasin vähän väliä miettiväni, kuinka haastavaa ja tärkeää tällainen työ onkaan.

"Joskus ainoa tapa saada heidät kiinni on yrittää ajatella kuin he."

FBI:n erikoisagenttina ja sarjamurhaajien profiloijana John Douglas jahtasi uransa aikana niin Atlantan lapsimurhaajaa, Seattlen Green River -murhaajaa kuin Robert Hanseniakin etsien jatkuvasti vastausta kysymykseen, millainen ihminen syyllistyy kammottaviin väkivaltarikoksiin. Kaikki he ovat saalistajia ja keskenään monin tavoin samanlaisia, mutta heillä kaikilla on myös yksilöllisiä piirteitä. Juuri näihin yksilöllisiin seikkoihin ja vihjeisiin, joita rikolliset ovat jättäneet jälkeensä, Douglas tukeutui sarjamurhaajia haastatellessaan, profiloidessaan ja rikospaikka-analyyseja tehdessään. 

Hänen mukaansa on uskallettava sukeltaa rikollisten pään sisään, jotta voisi ymmärtää, miltä rikollisista tuntuu. Tärkeää on osata asettua myös uhrin asemaan, sillä sekin auttaa osaltaan pääsemään rikoksentekijän käyttäytymisen ja reaktioiden ytimeen. Kaikkien kauheuksien ja raakuuksiwn keskellä on lohdullista tietää, että murhaajien suunnitelmia ennustamalla rikoksia on mahdollista sekä ehkäistä että ratkaista - silläkin uhalla, että se voi viedä tutkijan hengen. 

”Matka väkivaltarikollisen mieleen on edelleen jatkuva löytöretki. Sarjamurhaajat ovat määritelmän mukaan ”menestyneitä” tappajia, jotka oppivat kokemuksesta. Meidän on varmistettava, että opimme heitä nopeammin.”

Kirja julkaistaan suomeksi kahdessa osassa, joten jatkoa on siis luvassa. Kirjan pohjalta on luotu myös suosittu Netflix-sarja. Itse en ole kyseistä sarjaa katsonut, mutta tämän hieman erilaisen rikoskirjan luin kaikesta siinä kuvatusta julmuudesta huolimatta mielelläni. Ihmismielen mystisyys ja arvaamattomuus kun on samanaikaisesti sekä kiinnostavaa että pelottavaa. Voin suositella kirjaa kaikille rikostutkinnasta ja kriminaalipsykologiasta kiinnostuneille lukijoille, jotka eivät menetä yöuniaan vastenmielisten yksityiskohtien vuoksi.  


Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: Mindhunter. Inside the FBI’s Elite Serial Crime Unit (1995)
Suomentanut: Jussi Korhonen
Sivumäärä: 272 s.

P. S. Lämmin kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta.










26 maaliskuuta 2020

Tove Jansson: Sanojen lahja - Valitut sitaatit

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Toimittanut Katariina Heilala
Sivumäärä: 541 s. 

"On oltava hyvin viisas ja itsepäinen."


Sanojen avulla voi antaa suuren lahjan toiselle - tai itselleen. Sanat rakentavat siltoja ihmisten välille ja ne ovat ystäviä yksinäisyyden hetkinä. Ne voivat lohduttaa murheellista ja ne pystyvät lietsomaan onnen kipinät suurempiin liekkeihin. 

Taidemaalari, piirtäjä ja kirjailija Tove Jansson (1914-2001) tunnetaan maailmanlaajuisesti rakastettujen muumikirjojen luojana. Kirjana hän oli yhtä monipuolinen ja tarkkanäköinen kuin kuvataiteilijana: hänellä oli sanojen lahja, aivan kuten hänellä oli kuvien tekemisen lahja. Tämä kokoelma sisältää valikoitua viisautta hänen kaikista julkaistuista teoksistaan - lahjaksi kaikkiin elämän päiviin, aiheina ihmiselämän koko kirjo.

Oma arvioni: Upea kirja täynnä ajatonta viisautta niin arkeen kuin juhlaankin. Sitaattien pariin on mukava palata yhä uudelleen. Erinomainen lahjakirja kaikille Tove Janssonin kirjojen ystäville. Ajatuksia herättävät tekstit ja tyylikäs mustavalkoinen piirroskuvitus muodostavat harmonisen kokonaisuuden. 

"Älä ole levoton. Yleensä asiat menevät kohdalleen kunhan malttaa odottaa."

Yllä oleva Aurinkokaupunki-kirjan sitaatti on varmasti totta, mutta tällaisena poikkeuksellisena ja epävarmana aikana, jota nyt elämme on tavallistakin vaikeampaa pitää mielensä rauhallisena. Seuraava lainaus Muumilaakson marraskuusta kehottaakin olemaan miettimättä liikaa, vaikka sekin lienee lopulta huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty: 

"Eräitä asioita ei pidä ajatella, ei saa pohtia liian paljon."


25 maaliskuuta 2020

Kirja-arvio: Vappu-Tuuli Fagersonin Maa hänen jalkojensa alla

Aino Palokorpi on jättänyt taakseen menestyksekkään uransa kuvataiteilijana, kun kymmenen vuotta sitten käynnistyneet tapahtumat ajoivat hänet romahduspisteeseen. Siihen tilanteeseen nyt opettajana työskentelevä Aino ei halua enää palata. Mutta elämässä kaikki ei aina suju niin kuin itse haluaisi. Kun salaperäinen huppumies alkaa seurata naista ja hänen tietokoneelleen ilmestyy outoja viestejä, hän ymmärtää omaan menneisyyteensä kätkeytyvän synkän salaisuuden, joka hänen on lopulta pakko selvittää ja kohdata - ahdistuksesta ja peloista huolimatta. 

Vappu-Tuuli Fagersonin psykologinen trilleri Maa hänen jalkojensa alla kulkee pohjoismaisten jännitysromaanien jalanjäljissä, mutta kuitenkin omilla, jopa maanalaisilla poluillaan. Toinen toistaan omituisemmat  tapahtumat tuntuvat liittyvän maahisiin, noihin verenhimoisiin olentoihin, joita Aino Palokorpi on aiemmin kuvannut kansainväliseen suosioon nousseissa kauhutauluissaan. 

Jännitysromaani piti minua tiukasti otteessaan. Olisin mielelläni lukenut koko kirjan vaikkapa yhdellä istumalla, mutta olosuhteet pakottivat tekemään välillä muutakin, joten lukemiseen tuli taukoja, joiden jälkeen oli välillä jopa hieman hankalaa päästä tarinaan uudelleen kiinni.  Se kun oli todella moniaineksinen kaikkine traumoineen, vihapuheineen, vainoamisineen ja uhkauksineen. Osasyynä saattoi olla toki sekin, että elämme nyt poikkeuksellista aikaa ja keskellä epävarmuutta, jolloin ajatukset karkaavat helposti omille teilleen ja keskittyminen herpaantuu...

Maa hänen jalkojensa alla on mielestäni koukuttava kertomus ihmisen ahneudesta ja omistushalusta, syistä ja seurauksista sekä salatun menneisyyden aiheuttamasta raskaasta taakasta. Tunnelma romaanissa on uhkaavuudessaan paikoin jopa piinaavan jännittävä. Jos etsit omaäänistä romaania, josta ei jännitystä ja yllätyksellisiä elementtejä puutu, tämä Vappu-Tuuli Fagersonin psykologinen trilleri  on yksi hyvä vaihtoehto. Fagerson osoittaa tällä tuoreella teoksellaan mainiosti sen, että hän hallitsee hyvin myös tällaisen vakavamman kerrontatyylin siinä missä aiemmasta kirjastaan tutun humoristisen otteenkin. Se on mielestäni taitavan ja monipuolisen kirjoittajan merkki. Vaikka tämän uuden kirjan mielelläni luinkin, kiitos kirjailijan lähettämän arviointipyynnön,  Special Edition on  kuitenkin edelleen ehdoton  suosikkini - sattuneesta syystä :D  On mielenkiintoista nähdä, millainen kirja Vappu-Tuuli Fagersonin näppäimistöltä seuraavaksi syntyy. 

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 388 s.

22 maaliskuuta 2020

Lasse Lindqvist & Tapio Suominen: Urheiluhullu - Stadioneilta suljetulle osastolle

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 426 s.

Selostan nyt elämäni

Vaikuttava ja koskettava kertomus urheiluselostaja Tapio Suomisen kokemuksista ja koettelemuksista. Arvokilpailujen loistetta, urheilutähtiä, sähköisiä stadioneita – ja maanista menoa, joka vie valonnopeudella pimeyteen.

Oma arvioni: Tästä kirjasta ei ainakaan nimiä, vuosilukuja ja urheilutuloksia puuttunut. Eikä ihme, onhan Tapio Suominen selostanut vuosikymmenten aikana lukuisia arvokisoja eri puolilla maailmaa. Vaikka tunnustaudunkin jonkintasoiseksi urheiluhulluksi,  minua kiinnostaa elämäkerroissa yleensä kuitenkin enemmän se, mitä en varsinkaan julkisuuden henkilöistä entuudestaan tiedä. Niin nytkin, Tapsan lapsuudesta, nuoruudesta ja alalle ajautumisesta oli kiinnostavaa lukea.  

Urheiluhulluuden ohella kirjassa kuvattiin sekä alkoholi- että mielenterveysongelmia kaunistelematta ja suoraan suurimmatkin hölmöilyt ja mokat paljastaen. Suominen kertoo, että avoimuuden tarkoituksena on ollut vähentää mielen sairastumiseen edelleen liittyvää stigmaa ja sen mukanaan tuomaa häpeää. Uskonkin, että kirja voi tarjota arvokasta vertaistukea monille maanis-depressiivisyydestä kärsiville ja heidän läheisilleen, kunhan muistetaan se, että sama diagnoosi ei tee ihmisistä toistensa kopioita. Tämä yksilöllisyyden huomioon ottaminen on tärkeää myös hoitomuotoja suunniteltaessa, toiset tarvitsevat lääkkeitä tai terapiaa, joillekin sähköhoidosta on eniten apua. Yhteistä kaikille on, ettei ketään saisi jättää ongelmien kanssa yksin. Kuulumisten kysyminen ja välittämisen osoittaminen onnistuu onneksi myös puhelinsoitoilla ja viesteillä nyt näissä poikkeuksellisissa oloissa, kun vierailuja on vältettävä. Pidetään huolta sekä itsestämme että toisistamme. 

  

21 maaliskuuta 2020

Sergio Ramírez: Miten kaunis on meri, Margarita

Kustantaja: Aviador
Julkaisuvuosi: 2020
Espanjankielinen alkuteos: Margarita, está linda la mar (1998)
Suomentanut: Jytki Lappi-Seppälä
Sivumäärä: 405 s.

Runoilija Rubén Darío palaa juhlittuna sankarina kotikaupunkiinsa ja kirjoittaa yhdeksänvuotiaan tytön viuhkaan yhden hienoimmista runoistaan. Puoli vuosisataa myöhemmin diktaattori Anastasio Somoza vierailee puolisoineen samassa Leónin kaupungissa. Diktaattorin kunniaksi järjestetty juhlaillallinen kääntyy kuitenkin tragediaksi, jota kansallisrunoilijan muistoa vaalivat aktivistit toiminnallaan käsikirjoittavat.

1900-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle sekä 1950-luvulle sijoittuva kahden aikatason romaani etenee kuin karnevaali: värikkääseen, vääjäämättömästi etenevään tarinaan liittyy lukuisia sivukertomuksia irvokkaine henkilöhahmoineen. Kirjailijan valoisa huumori on läsnä pitkin matkaa, kunnes tarinan sävyt tummenevat tarinan lähestyessä kohtalokasta päätöstään. Jyrki Lappi-Seppälä tekee suomennoksessaan tuttuun tapaansa laatutyötä.

Oma arvioni: Tässä historiallisessa romaanissa fakta ja fiktio yhdistyvät kiinnostavalla tavalla, vaikka tapahtumien seuraaminen ei suomalaiselle Nicaraguan tilannetta huonosti tuntevalle lukijalle - siis minulle - ei helppoa ollutkaan. Kirjan henkilögalleria oli varsin mittava, ja pääkertomuksen rinnalla oli monia sivukertomuksia, joten nekin lisäsivät osaltaan kokemaani hämmennystä. Mutta tylsyydestä ja värittömyydestä ei romaania voi syyttää. Löytyipä siitä hieman yllättävästi myös huumoria, vaikka tunnelma tapahtumien edetessä yhä tummasävyisemmäksi muuttuikin. 

Jos pidät rönsyilevistä tarinoista, joista löytyy myös outoja elementtejä, eikä latinalaisamerikkalainen machoilu kovasti ärsytä, tämä paikoin runollinenkin romaani voisi olla sinulle hyvä valinta. Itselleni se oli ennen kaikkea jotakin aika erilaista siihen verrattuna mitä yleensä luen. Tulipa tämän kirjan myötä uusi kirjailijan kotimaakin  tämän vuoden listaan.  

20 maaliskuuta 2020

G. L. Marvel & Leena Parkkinen: Sankaritarinoita eläimistä jotka muuttivat maailmaa

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2019
Espanjankielinen alkuteos: Cuentos de animales que han gambiado el mundo (2019)
Suomentanut: Sari Selander
Äänikirjan kesto: 2 h 43 min
Lukija: Kirsti Valve

Ensimmäinen kloonattu eläin, simpanssi joka oppi viittomakieltä, ensimmäinen eläin joka kävi avaruudessa, Tarzanin uskollinen kumppani ja koira joka ei koskaan unohtanut omistajaansa.

Tässä kirjassa tutustutaan eläinsankareihin, jotka ovat muuttaneet maailmaa tavalla tai toisella. Dolly-lammas, Lassie-koira, Cheeta- simpanssi, Pullervo-norppa ja lukuisat muut eläinsankarit. Kirjassa on yli 50 tarinaa eläinsankareista, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan, vieneet sydämemme ja pelastaneet henkemme viisaudellaan, nokkeluudellaan ja uskollisuudellaan.

Kirjailija Leena Parkkinen on kirjoittanut teokseen Pullervo-norpasta ja muista suomalaisista sankarieläimistä.

Oma arvioni: Sympaattisia ja jännittäviäkin tarinoita kaikenkarvaisista eläimistä pienille ja vähän isommillekin eläinten ystäville. Toki tässä yhteydessä haluan varoittaa siitä, että kaikki tarinat eivät ole iloisia. Osalle eläimistä käy huonosti - ja ikävä kyllä ainakin osittain ihmisten itsekkyyden ja piittaamattomuuden vuoksi. Kunpa oppisimme huolehtimaan eläimistä ja niiden oikeuksista entistä paremmin. Näin olisimme paremmin eläinten osoittaman lojaalisuuden ja rakkauden arvoisia. Koiraihmisenä minulle koskettavinta kuultavaa olivat tarinat omistajiaan  uskollisesti jopa vuosikausia odottaneista koirista, kuinka liikuttavan kaunista...



14 maaliskuuta 2020

Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta




Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019
Tanskankielinen alkuteos: Gennem dine øjne (2018)
Suomentanut: Sanna Manninen
Sivumäärä: 350 s.

Mitä jos ihmismieleen voisi astua sisään kuin rakennukseen? Neuropsykologian keinoin tietoisuuteen porautuva romaani on väkevä kuvaus todellisuuden häilyväisyydestä, kertomusten voimasta ja siitä, mitä toisen ihmisen kohtaaminen todella merkitsee.

Oma arvioni: Høeg liikkuu romaanissaan sujuvasti tieteen ja fantasian rajamailla. Häilyvä unimaailma ja arkinen todellisuus kohtaavat toisensa kiinnostavalla mutta myös hämmentävällä tavalla. Ajatus mielen skannaamisesta on samaan aikaan sekä kiehtova että pelottava. Tietoisuutemme on tutkimatonta maaperää. Kirjassa pohditaan monia mielenkiintoisia kysymyksiä, kuten  mistä minuutemme rakentuu, miten yhteys ihmisten välillä muodostuu, missä määrin voimme muokata todellisuutta? 

Inhimillinen kärsimys on tässä teoksessa vahvasti läsnä, mutta tavoitteena on kuitenkin se, että ihmiset kykenisivät rakentamaan traumaattisista kokemuksistaan sellaisen tarinan, jonka kanssa heidän on mahdollista elää. 

Sinun silmiesi kautta on mielestäni vahva, vaikuttava ja erikoinen romaani. Se nostatti mieleeni monia niin menneeseen kuin tulevaankin liittyviä kysymyksiä. Jos olet kiinnostunut kirjasta, joka kutkuttaa ajattelua mutta ei tarjoa valmiita vastauksia, on tässä yksi hyvä vaihtoehto. 


















12 maaliskuuta 2020

Prinsessa Märtha Louise & Elisabeth Nordeng: Herkäksi syntynyt lapsi - Erityisherkkä lapsi vastasyntyneestä teini-ikään

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Norjankielinen alkuteos: Sensitive barn. Det høysensitive barnet fra nyfødt til tenåring (2018)
Suomentanut: Ebba Erolin
Sivumäärä: 239 s.

Onko sinulla herkkä lapsi tai mietitkö, onko lapsesi erityisherkkä?

Erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, joka ilmenee noin 20 prosentilla ihmisistä ja jo vastasyntyneillä vauvoilla. Erityisherkkien lasten hermojärjestelmä on hienoviritteinen, ja he ovat usein empaattisia, huolehtivaisia ja luovia ja heilahtelevat itkun ja naurun välillä. 

Tässä kirjassa seuraamme erityisherkkää lasta syntymästä teini-ikään. Se sisältää uusinta tutkimusta aiheesta, alan ammattilaisten haastatteluja sekä kokemuksia niin erityisherkiltä lapsilta ja nuorilta itseltään kuin heidän läheisiltään, opettajiltaan ja hoitajiltaan. Kirjassa on myös molempien erityisherkkien kirjoittajien, Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin, kuvauksia heidän omista lapsuudenkokemuksistaan.  Kirja on kirjoitettu yhteistyössä journalisti ja viestintäasiantuntija Kjersti 
Salvesenin kanssa.

Oma arvioni: Olen lukenut erityisherkkyydestä niin paljon sekä tutkimus- että muuta kirjallisuutta, ettei tällä sinänsä monipuolisella uutuusteoksella ollut minulle juurikaan mitään uutta ja yllättävää kerrottavaa. Toki tapauskuvaukset elävästä elämästä olivat mielenkiintoista luettavaa, kuten yleensä aina. 

Jos mietit, onko lapsesi mahdollisesti erityisherkkä tai omaako joku oppilaistasi tämän monimuotoisen synnynnäisen piirteen, tästä kirjasta voisi olla sinulle apua erityisherkän lapsen ja nuoren ymmärtämisessä ja asianmukaisessa kohtaamisessa. Kirjan oleellisin sanoma tiivistyy mielestäni hienosti heti esipuheen alussa näin:

”Kun kohtaat lapsen, kohtaat ihmisen. Meidän tehtävänämme aikuisina on kohdata jokainen lapsi sellaisella tavalla, joka mahdollistaa sen, että tämä pieni ihminen voi kehittää potentiaaliaan.” 
Meidän tulee siis ymmärtää erilaisuutta ja hyväksyä jokainen lapsi ja nuori juuri sellaisena kuin hän on. On vielä paljon tehtävää, jotta erityisherkkyys opittaisiin näkemään yksilön vahvuutena, josta on iloa ja hyötyä esimerkiksi perheessä, koulumaailmassa ja työelämässä. 






Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2020
Lukija: Anna Kuusamo
Äänikirjan kesto: 4 h 2 min

Traaginen esikoisromaani havahtumisesta, surusta ja anteeksiannosta

Nuorta perheenäitiä kuljetetaan ambulanssilla sairaalaan. Toisesta silmästä on yhtäkkiä mennyt näkö, mutta toinen silmä näkee vielä. Ambulanssin kattoon alkaa nousta kuvia lapsuudesta ja nuoruudesta ja ennen kaikkea isästä. Miksi isän kantapään raahausääni kuului oven takana, miksi isä puhui oudolla äänellä? Pysyihän isä oven toisella puolella?

Joskus trauma on painunut niin syvälle, että se pääsee pintaan vain sairastuttamalla sitä kantavan ihmisen. Joskus tie valoon on pitkä ja anteeksianto mahdoton. On vaikeaa ymmärtää, miksi läheinen ihminen toimi niin hirvittävän väärin. Pitääkö sairaan ihmisen sairaita tekoja ymmärtää? Entä milloin muistot lakkaavat vyörymästä päälle?

Toinen silmä kiinni kertoo lapsuudesta ja nuoruudesta pikkukaupungissa, rajusta irtiotosta maailmalla, miellyttämisen halusta ja omien rajojen aliarvostamisesta. Kun alkaa kuunnella kehon viestejä, saa muistoista kiinni. Totuus ei välttämättä ole kaunis, mutta silti on parempi katsoa sitä silmästä silmään.

Oma arvioni: Tiina Katriina Tikkasen (s. 1983) esikoisromaani on vahva kuvaus siitä, kuinka muistot ovat joskus liian ahdistavia muistettaviksi, jolloin ne haudataan mielen syvyyksiin. Mutta se on myös tarina siitä, että lapsena koetuista traumoista on mahdollista selviytyä, jos uskaltaa kohdata kipeimmätkin asiat menneisyydestään ja katsoa totuutta kaikessa kauheudessaan silmästä silmään. Kun kulissit sitten lopulta  kaatuvat, toipuminen voi alkaa. 

Tämän osin omaelämäkerrallisen romaanin aihe on ahdistava. Lasten kokemat vääryydet ovat aina myös surullista luettavaa. Luulenpa, että tämä tarina olisi sittenkin kannattanut lukea perinteisenä kirjana. Kuunneltuna tapahtumat tulivat kenties iholle vieläkin voimakkaammin. Jos aihe ei tunnu liian kamalalta, suosittelen tämän koskettavan ja ilmaisultaan vaikuttavan esikoisromaanin lukemista sinillekin.

11 maaliskuuta 2020

Riikka Riihonen & Minna Koskinen: Kuinka kiukku kesytetään? Lasten aggressiokasvatus

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Mira Piitulainen
Sivumäärä: 274 s.


Katkeaako pinna? Saako lapsi kilarit, tai repiikö hän pelihousunsa? Kiukku on yksi perustunteista ja osa jokaisen ihmisen elämää. Jotkut kiukuttelevat miedosti, vaikkapa kulmaa kurtistamalla, toiset taas antavat raivon näkyä ja kuulua.

Kiukulla on tärkeä tehtävä, sillä se auttaa puolustamaan itseä. Vahvojen tunteiden kanssa pärjääminen vaatii kuitenkin harjoittelua. Aggressiokasvatuksen tavoitteena on opettaa lapselle vaikeiden tunteiden hallintaa ja aggression rakentavaa purkamista.

Tässä kirjassa kerrotaan tunnesäätelytaitojen kehittymisestä ja tukemisesta sekä käydään läpi väkivaltaista käytöstä selittäviä tekijöitä. Teoksessa annetaan myös paljon käytännön keinoja lasten ja nuorten vihanhallintataitojen edistämiseksi.

Oma arvioni: Aggressio nähdään yleisesti pelkästään kielteisenä asiana, vaikka sillä onkin myönteisenä voimana tärkeä merkitys yksilön kasvun ja kehityksen kannalta. Sen ensisijaisena tehtävänä on edistää ihmisen selviytymistä. Se auttaa meitä myös omien etujen puolustamisessa ja rajojen pitämisessä. Aggressio voidaan nähdä voimana, jolla pyritään muuttamaan asioita. Kun yksilön itsetunto on kohdallaan, hän kykenee ilmaisemaan aggressiotaan rakentavasti eikä käyttäydy aggressiivisesti. Aina kaikki ei kuitenkaan suju ongelmitta, ja lapsen tai nuoren tunneämpäri läikkyy yli. 

”Erityisesti vahvuuksien varassa voi ryhtyä rakentamaan helpompaa huomista."


Tässä kattavassa uutuuskirjassa kerrotaan sekä lasten vanhemmille että ammattikasvattajille, kuinka lapsen tunnesäätelytaitojen kehittymistä voidaan tukea. Kirjassa kuvatut esimerkit osoittavat aggressiokasvatuksen olevan usein varsin hikistä puuhaa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Aggressiivisen käytöksen lopettaminen kun ei onnistu hetkessä, sillä hokkuspokkustemppuja ei siihen löydy. Lapsi ei myöskään muutu persoonaltaan täysin toisenlaiseksi, vaikka hän saisi kuinka paljon  apua tahansa.

Kun lapsi oireilee psyykkisesti ja fyysisesti, vanhemmat helposti etsivät syyllisiä - ja syyttävät lapsen ongelmista usein myös itseään. Tämä ei kuitenkaan kannata, vaan tulisi keskittyä siihen, että lapsi voi oppia parempia toimintatapoja yhdessä turvallisten ja hänen ongelmiaan ymmärtävien myötätuntoisten aikuisten kanssa. Tähän liittyen on hyvä muistaa, että vanhempienkin tulee olla valmiita muuttamaan myös omaa toimintaansa tilanteen sitä vaatiessa. Perheitä ei tule jättää haasteidensa kanssa yksin.
”On hyväksyttävä, ettei aikuisena välttämättä tiedä, miksi lapsi toimii ongelmallisella tavalla. Samaan aikaan olisi sitouduttava myötätuntoiseen asenteeseen. Empaattinen, aito kiinnostus lapsen auttamiseen voi tukea perhettä, vaikka lapsi ei toipuisikaan nopeasti oireistaan. Monet lasten psyykkisistä ongelmista kärsivät perheet tarvitsisivat ennen kaikkea myötäelämistä – sitä, että joku välittää. He kokevat usein jäävänsä todella yksin lapsen ongelmien kanssa.”

Nimensä mukaisesti Kuinka kiukku kesytetään? -teos antaa vastauksia ko. kysymykseen. Se tarjoaa myötätuntoa osoittaen kasvattajille tietoa ja konkreettisia keinoja auttaa puutteellisten tunnesäätelytaitojensa kanssa kamppailevia lapsia selviytymään arjessaan paremmin. 

”Lapsen kehuminen on yksi tärkeimmistä asioista, mitä lapselle voi kasvatuksellisesti antaa. Kehut ja myönteinen palaute auttavat lasta ymmärtämään, mitä häneltä toivotaan. Myönteinen palaute vahvistaa sopivaa käyttäytymistä. Siksi hyvä kasvattaa hyvää – kehut kasvattavat mukavasti toimivia lapsia.”

Lastenpsykiatrian ammattilaisten, Riikka Riihosen ja Minna Koskisen, kirjoittaman kirjan lohdullinen viesti kaikille kasvattajille on mielestäni se, että niin kauan kuin on elämää, on toivoakin. Monista aggressiivisesti käyttäytyvistä lapsista kasvaa lopulta kukoistavia aikuisia. He tarvitsevat kuitenkin apua tällä pitkällä ja vaikealla matkallaan. Ja tämän kirjan avulla kasvattajat voivat heitä auttaa kenties aiempaa paremmin.  On tärkeää, että lasten kanssa toimivat aikuiset uskovat, että sillä  mitä he tekevät lasten auttamiseksi, on oikeasti merkitystä. Tämän kirjan lukemisen jälkeen tämä luottamus todennäköisesti vahvistuu. Näin ollen suosittelen tätä lukijaystävällistä tietokirjaa lämpimästi kaikille aggressiivisia lapsia kohtaaville aikuisille. 

10 maaliskuuta 2020

SIlvia Hosseini: Pölyn ylistys

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019 (2. painos)
Sivumäärä: 215 s.

"Tärkeimmät kokemukset ovat harvoin niitä, joiden ennalta luulemme olevan tärkeitä, eivätkä kaikkein merkityksellisimmät hetket ole täysiä, vaan hauraita, läpikuultavia ja välähdyksenomaisia."

Pölyn ylistys on omaperäinen ja oivaltava ylistyslaulu huonoudelle, joka voi joskus olla hyvää, kun asiaa oikein ajattelee. Silvia Hosseini tarkentaa kriittisen katseensa esimerkiksi Leonard Cohenin huonoimpaan albumiin, Al Pacinon huutoon ja viimeisen päälle tuotteistettuun lifestyle-blogiin ja onnistuu löytämään niistä myös iloa, ylevyyttä ja elämän merkityksen kaipuuta.  

Oma arvioni: Silvia Hosseini (s. 1982) on omaääninen ja tarkkanäköinen esseisti, joka ajattelee pelottomasti ja asettelee sanansa taitavasti.  Kirjoittajalla on monenkirjaviin nykykulttuuria käsitteleviin aiheisiinsa vahva omakohtainen ote, josta pidän. Joidenkin tekstien kohdalla  hymähtelin tai jopa nauroin, mikä ei esseitä lukiessa ainakaan itselläni ole kovin yleistä.  

Kirjoittajan näkemys esseiden synnystä ja niiden kirjoittamisesta on kiehtova:

”Esseet syntyvät joutilaisuudesta ja sattumista. Ne ovat asioita, jotka lakkaavat olemasta, jos niihin yrittää jollain tavalla vaikuttaa. Se on ristiriitaista, koska kirjoittaminen on myös ohjailua. Se on ajatusten, sanojen, lauseiden, tunteiden, maailman – jopa kuoleman – järjestämistä haluamaansa muotoon. Yritystä piirtää täydellinen ympyrä.”  

Vaikka ympyrä ei mielestäni olekaan aivan täydellinen, kyseinen kokoelma tarjoaa silti useita mielenkiintoisia ja omaperäisiä näkökulmia erilaisiin kulttuurituotoksiin, joten suosittelen sitä kaikille kulttuurinnälkäisille lukijoille.   

08 maaliskuuta 2020

Jari Salonen: Kuokkavieraat

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 368 s.

Lauttalan pikkukaupungissa järjestetyt mahtihäät saavat odottamattoman käänteen, kun morsian ryöstetään oikeasti. Samoihin aikoihin seudulla tapahtuu kaksoismurha. Pellon laidasta löytyy traktori, jonka lähistölle on ammuttu vanhempi mies ja nuori nainen. Kolmas ampujan uhreista on nuorukainen, joka makaa henkihieverissä. Mutkikkaita tapauksia alkaa tutkia Keskusrikospoliisin kaiken nähnyt komisario Jukka Zetterman.

Rouhean koukuttava sarjan avaus esittelee sympaattisen dekkarisankarin, joka taistelee paitsi rikoksia myös ikääntymisen haasteita vastaan.

Oma arvioni: Kun aloitin kirjan lukemisen, minulle tuli vahva tunne siitä, että tässä on jotakin tuttua. Ja olihan siinä: Zetterman. Olen nimittäin lukenut aiemmin yhden Zetterman -dekkarin, eli sarjan kolmannen osan, ja nyt oli siis käsissäni kyseisen kirjasarjan avausosa. Kuokkavieraat oli hidastempoista ja leppoista luettavaa. Jos etsit dekkaria, jossa väkivallalla ei mässäillä, vaikka ruumiita tuleekin, tässä on yksi ihan kelpo vaihtoehto. 

Itselleni tämä kirja valikoitu luettavaksi Helmet-lukuhaasteeseen liittyen, kun piti löytää kaksi kirjaa, joiden nimet ovat mahdollisimman samankaltaiset. Valitsin Kuokkavieraita ja sen pariksi tämän Kuokkavieraat. On hauskaa huomata, kuinka eri tyylilajeja edustavilla ja ihan eri aiheita käsittelevillä kirjoilla voi olla niin samanlaiset nimet. 

07 maaliskuuta 2020

Virpi Hämeen-Anttila: Paino - Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 232 s.


Rakastetun kirjailijan omakohtainen, avoin kuvaus elämän mittaisesta kamppailusta painon kanssa.

Kun pieni tyttö kuulee vakavasta selkäsairaudestaan, suhde omaan kehoon muuttuu. Hän ajautuu vuosikausiksi lihomisen ja laihduttamisen kierteeseen.

Ylipainoa, ruokaa, liikuntaa ja kehonkuvaa käsittelevässä omaelämäkerrallisessa teoksessa lihavuus nähdään sisältäpäin. Samalla pohditaan sen psyykkisiä ja kulttuurisia syitä sekä kaivetaan esiin myrkyllisiä asenteita, joita media, some ja jopa terveydenhoito pitävät yllä.

Väliin rankkojenkin aiheiden käsittelyä leikkaa kirjailijan lämpimän humoristinen piirroskuvitus. Puhuttelevan teoksen ydinsanomaksi nousee oman kehon ymmärtäminen ja hyväksyminen.

Oma arvioni: Vaikka nykyään puhutaan entistä enemmän keventämisestä ja terveestä elämästä laihduttamisen ja laihtumisen sijaan, ihmiskehon ihanne on silti pysynyt pitkälti ennallaan.

"Ihmisihanne on edelleen nuori, kaunis, pitkä, hoikka, trimmattu, kammattu, puunattu, vaaleaihoinen mutta ruskettunut ja vailla fyysisiä vikoja ja vammoja."

Hämeen-Anttilan mukaan lihava ihminen on siis tuon ihanteen vastakohta - jotain, mitä ihmiset eivät halua olla. Lihavuuden pelko synnyttää syömishäiriöitä, vihaa ja torjuntaa lihavia ihmisiä kohtaan. Lihavuus altistaa syrjinnälle, nolaamiselle, kiusaamiselle samalla, kun hoikat ovat ihailtuja ja sosiaalisesti suosittuja. Lihavuus aiheuttaakin helposti alemmuutta, toiseutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Valitettavaa on, että usein vasta yksilön laihtumisen myötä hänen persoonansa aletaan nähdä läskin alta. Omien kokemustensa pohjalta kirjailija haluaa aiheellisesti korostaa sitä, ettei painoindeksitaulukko ole ihmisen terveyden ehdoton mitta. Näin ollen on myös kohtuutonta olettaa, että lihavuus olisi aina ja joka paikassa ongelma -  vaikka terveydenhuollossakin näin edelleen varsin helposti tunnutaan ajateltavan.

"Jos ne, joiden kehot ovat erilaisia, eivät koskaan uskalla lähteä lenkille, kuntosalille, uimahalliin, kylpylään tai rannalle, ihmiset eivät koskaan totu siihen, että on olemassa kaikenlaisia kehoja. Erilaisten pitää näkyä, jotta erilaisuus hyväksyttäisiin."


Tästä olen  kirjailijan kanssa täysin samaa mieltä. Tuntuu muutenkin uskomattomalta, kuinka paljon samaistumispintaa tästä kirjasta löysin, vaikka minua ei olekaan koskaan määritelty virallisesti "liikalihavaksi" enkä ole kertaakaan ollut edes dieetillä. Minun ei-toivottu ominaisuuteni, synnynnäinen liikuntavamma, on kuitenkin lihavuuden tapaan näkyvä ominaisuus, johon liittyy monia ennakkoluuloja ja lihavien ohella myös vammaiset kohtaavat usein vihapuhetta.

"Viha ei ruoki, voimista, syleile ja luo uutta, vaan torjuu, rankaisee, hyökkää ja tuhoaa."

Virpi Hämeen-Anttila tosiaan tietää, mistä hän kirjoittaa. Tässä omaelämäkerrallisessa teoksessaan hän  puhuu suoraan ja kaunistelematta myös vaikeista asioista ja osallistuu kokemustensa tuomalla viisaudella lihavuuskeskusteluun. Hän osoittaa koskettavasti, että ylipainoisuudessa on kyse paljon muustakin kuin liiasta syömisestä ja liian vähäisestä liikkumisesta. Jotta jokainen ihminen voisi hyväksyä itsensä ja kehonsa, hän ansaitsisi tulla nähdyksi ja kohdelluksi ennen kaikkea ihmisenä, eikä esimerkiksi ensisijaisesti  ylipainoisena tai vammaisena. 


Kirja on kirjoitettu arvokkaaksi vertaisavuksi kaikille painonsa kanssa kamppaileville. Luulenpa, että varsin moni voi löytää itseään myös kirjassa esiintyvästä sympaattisesta piirroshahmosta. Ehkä kirjassa kuvattu pitkä ja mutkikas tie sinuksi oman kehon kanssa saa ainakin osan lukijoista miettimään, onkohan rankan laihdutuskuurin aloittaminen sittenkään viisasta...
Suosittelen tämän kirjan lukemista lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille painoon tai muihinkaan yksittäisiin ominaisuuksiin katsomatta. 


06 maaliskuuta 2020

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Machines Like Me (2019)
Suomentanut: Juhani Lindholm
Sivumäärä: 366 s.

Aatami on komea ja älykäs – lähes täydellinen, lähes ihminen.

Eletään 1980-luvun Lontoossa, mutta ei siinä, jonka me tunnemme. Charlie ostaa Aatamin, kalliin, tekoälyllä varustetun keinotekoisen ihmisen. Charlie on rakastunut naapurin Mirandaan, älykkääseen opiskelijaan, jolla on salaisuus. Yhdessä Charlie ja Miranda määrittelevät Aatamin persoonallisuuspiirteet. Aatamista tulee lähes täydellinen - lähes ihminen. 

Kun Aatami rakastuu Mirandaan, kolmiodraama on valmis. Charlie, Miranda ja Aatami joutuvat perustavanlaatuisten moraalisten kysymysten äärelle. 

McEwanin kumouksellinen ja kiehtova romaani kysyy, mikä tekee ihmisestä ihmisen, ja pohtii historian sattumanvaraisuutta.

Oma arvioni: Tätä ajatuksia herättävää romaania lukiessani huokaisin moneen kertaan helpotuksesta, että kysymys on vain vaihtoehtoisesta historiasta - ja "Aatamit ja Eevat" saavat ainakin minun puolestani olla vielä pitkään laboratorioiden uumenissa kaukana tulevaisuudessa. Koneiden liiallinen ihmismäisyys on minusta todella pelottava skenaario. Toki robotiikasta on paljon hyötyä monille jo tänä päivänä esimerkiksi robottikäsinä ja -imureina. Ja niin kauan kun koneet ja tekoäly ovat ihmisten palveluksessa, se onkin mielestäni hyväksyttävää. Mutta, entä sitten, jos näin ei jonain päivänä enää olekaan?  

Kaltaiseni koneet tarjosi monia yllätyksiä, jännitystä ja huumoriakin. Viihdyin vetävän tarinan ja sujuvan kerronnan parissa jopa paremmin kuin oletin. Minulla kun oli hieman ennakkoluuloja aiheen kiinnostavuuteen liittyen. Mutta Ian McEwan on kertojana niin taitava, että jopa kvanttifysiikka saattaa alkaa kiinnostaa, vaikka ei siitä etukäteen juuri mitään tietäisikään. 

Malla Rautaparta: Hyvän hengityksen anatomia - Kuinka palauttaa hengitys tietoisuuteen

Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 134 s. 

Anna ajatus hengityksellesi. Alati mukana kulkeva elämää rytmittävä voimavara jää usein arjessa huomioimatta. Malla Rautaparta on teoksellaan Hyvän hengityksen anatomia kutsunut meidät kaikki antamaan tietoisesti tilaa kehoa ja mieltä tervehdyttävälle hengitykselle.

Luettuasi kirjan ymmärrät miten hengityselimistö ja hengityksen aikaansaavat lihakset toimivat, kuinka ottaa koko keho mukaan hengittämiseen ja miten hyvää hengittämistä voi harjoitella. Rautaparta kertoo kirjassaan myös hengitystä säätelevistä ja rajoittavista tekijöistä sekä hengittämämme ilman laadun merkityksestä.

Oma arvioni: Jos hyvän hengityksen anatomia kiinnostaa, haluat antaa sille tilaa ja tehdä säännöllisesti ja pitkäjänteisesti joogaharjoituksia, jotka edistävät tietoista ja rentouttavaa hengitystä, tästä kirjasta voi olla sinulle hyötyä. 

"Vasta säännöllisyys kutsuu esiin ne sisäiset voimat, jotka auttavat meitä tavoitteissamme, olivatpa ne toipumista sairaudesta, mielenrauhan vahvistamista tai kauneuden kasvua elämäämme."

Tämä on tärkeää, sillä hengitys aiheuttaa muutoksia kehon kemiassa. Se muuttaa kokonaisuutta nimeltä ihminen.  

04 maaliskuuta 2020

Maria Laakso: Taltuta klassikko!

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019
Kuvittanut: Johanna Rojola
Sivumäärä: 216 s.

KLASSIKOILLE KYYTIÄ!

Q: Mikä on klassikko?
A: Jokin tärkeä ja ansioitunut kaunokirjallinen teos, jota luetaan vuosikymmenestä ja jopa vuosisadasta toiseen.

Uhkaako äidinkielen esitelmä? Oletko yrittänyt lukea klassikon, mutta homma kosahti heti alkuunsa? Haluatko tehdä vaikutuksen johonkin kuumaan kirjatoukkaan? Onneksi olkoon, käsissäsi on juuri oikea kirja, jota selvästi tarvitset enemmän kuin kipeästi.

Oma arvioni: Tämä on mainio kirja kaikille, jotka haluavat jostain syystä taltuttaa kotimaisen kirjallisuuden klassikkoteoksia helposti ja vieläpä hauskasti Taltuta klassikko! kun tulkkaa tuttuja merkkiteoksia ymmärrettävään muotoon tämän päivän nuorille. Myös minä, joka olen ohittanut ko. ikävaiheen jo ajat sitten ja olen lukenut sekä Sinuhe egyptiläisen että Tuntemattoman sotilaan - jopa muutamaan kertaan ja joka kerralla myös pitänyt niistä, hykertelin ja hörähtelin tätä taltutusopasta lukiessani tuon tuostakin. Tästä syystä en suosittele sen lukemista julkisella paikalla, ellet sitten halua hauskuuttaa tai ärsyttää kanssakulkijoitasi.

Tunnustan olevani ennen kaikkea uuden suomalaisen kirjallisuuden suurkuluttaja, joten en voi kehuskella sillä, että olisin lukenut kaikki kirjassa perusteellisemmin esitellyt kahdeksan klassikkoteosta. Ja saattaa hyvinkin olla, että L. Onervan Mirdja ja Aino Kallaksen Sudenmorsian jäävätkin minulta lukematta. Kaikkea kun ei voi eikä tarvitse lukea. Mutta tiedänpähän nyt niistäkin kirjoista pääasiat - ja se riittää ainakin toistaiseksi. 

Vaikka olenkin aina lukenut paljon ja huomattavasti enemmänkin kuin ne "pakolliset" opukset, olisin ilahtunut kovasti, jos tällainen kirja olisi ollut apuna jo silloin, kun aikanaan koulussa lueskelin Kalevalaa ja Seitsemää veljestä. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille klassikkoteosten taltuttajille ikään tai taltutussyyhyn katsomatta. Uskon, että tämän viihdyttävän ja informatiivisen tietokirjan luettuaan kuka tahansa uskaltaa ja haluaa tarttua helpommin niin tiiliskiviromaaneihin kuin kieleltään kimurantimpiin runoteoksiinkin. Kirjallisen maailmankuvan laajetessa lukuinto todennäköisesti vain kasvaa, ja siitäkös ainakin vanhemmat, äidinkielenopettajat ja kirjastonhoitajat ilahtuisivat!

Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä - 80 vuotta juhlajulkaisu

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkieliset alkuteokset: Pelle Svanslös på äventyr (1939)
                                             Pelle Svanslös på nya äventyr (1940)
                                             Pelle Svanslös i Amerika (1941)
                                             Hur ska det gå för Pelle Svanslös? (1943)
Suomentanut: Terttu Liukko
Kuvittanut: Iben Clante
Sivumäärä: 368 s.

Kukapa uskoisi, että maailman kiltein kissa on jo 81-vuotias. Pekka Töpöhäntä on elänyt lasten sydämissä jo yli kahdeksankymmenen vuoden ajan, ja yhä uudet sukupolvet ihastuvat kilttiin ja lystikkääseen kissaan. Nyt neljä Pekka Töpöhäntä -kirjaa on koottu yksiin kansiin, ja suomennokset on hienovaraisesti tarkistanut kirjailija Turkka Hautala.

Pekka Töpöhännän tarina ei voisi olla ajankohtaisempi. Erilaisuuden hyväksyminen, toisten kunnioittaminen ja heikomman puolustaminen ovat yhtä tärkeitä asioita nyt kuin vuosikymmeniä sitten. Pekka ja hänen ystävänsä muistuttavat meitä kaikkia siitä, miten tärkeää on olla kiltti silloinkin, kun se vaatii rohkeutta. 

Kirja sisältää neljä alkuperäistä Pekka Töpöhäntä -tarinaa:
  • Pekka Töpöhännän seikkailut
  • Pekka Töpöhännän uudet seikkailut
  • Pekka Töpöhäntä Amerikassa
  • Mitenkähän Pekka Töpöhännän käy?

Oma arvioni: Pekka Töpöhäntä on erilainen kuin muut kissat, sillä hänellä ei ole häntää. Varsinkin Monnille tämä on syy kiusata Pekkaa ja ilkkua tätä usein yhdessä muiden kanssa seuraavaa pilkkalaulua laulaen:


”Ken onkaan nähnyt kissaa,
joka vailla häntää on?
Sen kurjempaa ei raukkaa
lie alla auringon!

Kun tanssiin käymme illoin,
sirot häntämme huiskii silloin.
Töpöhäntä se tassuansa
vain syrjässä nuolkohon.

Kas, siltä puri rotta
sen hännännipukan,
sai kerran tappelussa
näin voiton mahtavan.

Kas, kissa muita pehmompi,
oot rottiakin kehnompi
siks´ seiso ulkopuolella
tään piirin tanssivan!”


Vaikka kiusatuksi tuleminen Pekkaa surettaakin, hän  on onneksi kuitenkin rohkeasti oma itsensä eikä lannistu tästä eikä toinen toistaan ilkeimmistä kepposistakaan,  vaan seikkailee pelottomasti niin Suomessa, Ruotsissa kuin Amerikassakin. Hänelle ja ystävilleen sattuu ja tapahtuu monenmoista, joten vauhdikkaita käänteitä näistä jännittävistäkin tarinoista ei puutu - ja neuvokkaana ja kilttinä kissana Pekka selviää hankalistakin tilanteista. Pekka Töpöhäntä -kirjojen keskeisin ja edelleen varsin ajankohtainen "opetus" on mielestäni se, että kiusaaminen on aina väärin ja typerää ja erilaisuutta tulisi oppia hyväksymään. 

Suosittelen iki-ihania Pekka Töpöhäntä -kirjoja kaikille seikkailunhaluisille lapsille ja nostalgiannälkäisille aikuisille. Minulle tämä 80-vuotisjuhlakirja tarjosi mukavan kirjamatkan lapsuuteen.  

03 maaliskuuta 2020

Petr Horàĉek: Paras paikka maailmassa

Kustantaja: Lasten Keskus
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: The Best Place in the World (2019(
Suomentanut: Sanna Hytti
Sivumäärä: 30 s.

"Eikö vain meidän niittymme olekin paras paikka maailmassa?" kysyy Jänis muilta eläimiltä, ja kaikki ovat samaa mieltä. "Mutta miksi?" jatkaa Jänis, joka rakastaa kyselemistä. Jänis lähtee maailmalle ottamaan asiasta selvää. Kuka tietää, ehkä jossain on vielä kotiniittyäkin kauniimpi ja parempi paikka."

Kauniisti ja värikkäästi kuvitettu tarina kuljettaa lukijaa jäniksen matkassa laaksojen halki, metsien läpi ja vuorten yli. Kauneutta löytyy kaikkialta, mutta lopulta kysymys on ennen kaikkea ystävyydestä. 

Janita Virtanen: Stereotypia-ansa - Kyseenalaisia yleistyksiä ihmisistä ja parisuhteista

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 221 s. 

Naiset nalkuttavat    Miehet ovat putkiaivoja    Naisia saa aina odottaa  Miehet pettävät     Miehet eivät puhu tunteistaan    Kaikki haluavat lapsia  Rakkautta ensisilmäyksellä   Naiset pihtaavat    Naiset rakastuvat renttuihin    Eron jälkeen on mahdotonta olla ystäviä     Suhde kaatuu pikkulapsiarkeen     Miehet eivät itke    Keski-iässä iskee kriisi      Naisen kuuluu olla miestä pienempi    Rakkaus osuu kohdalle kun sitä vähiten odottaa     Naiset ovat huonompia kuskeja    Naiset valitsevat isänsä kaltaisen kumppanin

Kaikkien tietämä fakta vai törkeä yleistys?


Naiset aina tunteilevat, rakastuvat renttuihin ja alkavat sitten nalkuttaa. Miehet eivät puhu tunteistaan, lankeavat pettämään ja kykenevät ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan. Ja parhaimmatkin parisuhteet kaatuvat pikkulapsiarkeen. Jos olet samaa mieltä, olet ehkä langennut stereotypia-ansaan. 

Tietokirjailija Janita Virtanen päätti ottaa selvää tyypillisimmistä naisiin, miehiin ja ihmissuhteisiin liittyvistä stereotypioista. Hän haastatteli kirjaansa varten muun muassa psykologeja ja eri alojen tutkijoita, koska halusi tietää, mistä stereotypiat ovat lähtöisin, kuinka paikkansa pitäviä ne ovat ja mitä kaikkea niiden taustalta löytyy.

Kirjassaan Virtanen hakee myös vastausta siihen, mikä saa ihmiset ajattelemaan stereotyyppisesti ja voiko ajatusmalleista opetella luopumaan.

Oma arvioni: Tämä tuore tietokirja osoittaa sen, että monet sukupuoleen liittyvät stereotypiat ovat yhä voimissaan, vaikka ne eivät vahvaan tutkimukselliseen näyttöön perustukaan. Tämä kertoo siitä, että ihmiset ovat edelleen valmiita uskomaan kaavamaisiin yleistyksiin siitä, millaisia naiset ja miehet ovat ja millainen käyttäytyminen on heille luontaista nimenomaan sukupuolen vuoksi. Tällöin unohdetaan ihmisten yksilöllisyys ja se, että asioiden taustalla on aina monia syitä. Näin ollen stereotypioista olisi jo korkea aika päästää irti. Helppoa se ei ole, mutta tästä kirjasta voi löytää eväitä siihen.

Kirjalla on varmasti eniten annettavaa parisuhteessa eläville, jotka haluavat pohtia omia käsityksiään ja reflektoida omaa käyttäytymistään  Tämä saattaa auttaa heitä ymmärtämään myös kumppaniaan aiempaa paremmin.

02 maaliskuuta 2020

Hanna Kivisalo: Hyvän jälki

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 109 s. 

Hyvän jälki, 65 kirjoitusta lapsena olemisesta, vanhemmaksi kasvamisesta ja itsensä muistamisesta sekä säilyttämisestä silloin, kun ei aikuisuuden kiireiltä ehdi edes istahtaa.

Hyvän jälki on koskettava, rehellinen kirja hyvän etsimisestä ja löytämisestä arjen keskeltä. Hyvän jäljessä armo on kouriintuntuvaa ja vaikeista asioista kirjoitetaan taitavasti ja kunnioittaen. Lyhyissä teksteissä tehdään pitkiä matkoja sisimpään ja takaisin. Niissä palataan polvet naarmuilla, mutta mieli kevyempänä ja valmiina rakastamaan elämää juuri sellaisena kuin se on.

Jos sanoilla voisi halata, tämä olisi se kirja!

Oma arvioni: Hanna Kivisalon (s. 1983) esikoiskirja on osuvasti omistettu jokaiselle, joka on jonkun vanhempi ja jokaiselle, joka on jonkun lapsi. Se on kirja, joka on täynnä kauniita sanoja lapsiperheen arjesta iloineen ja suruineen. Kirjan lyhyet kirjoitukset rohkaisevat äitejä tyytymään olemaan riittävän hyviä äitejä täydellisen epätäydellisissä kodeissaan. Virheitä ei kannata pelätä, sillä ihan kaikki osaavat niitä tehdä. 

”Riittämisen pohtiminen on merkki siitä, että välittää, yrittää ja haluaa tehdä parastaan. Jos katselet itseäsi riittämisen näkökulmasta, huomaat, että olet tehnyt kaiken, mikä tällä hetkellä on lähtökohdistasi mahdollista.”

Myös jokainen lapsi ansaitsee vanhemmiltaan luvan olla epätäydellinen. Tämä on tärkeää, sillä Kivisalon mukaan maailmaa parannetaan yksi lapsi kerrallaan - hyvän jälki häneen jättäen: 

”Hyvän jälki jää lapseen ikuisiksi ajoiksi, se painuu niin kuin kosketus ihoon, menee läpi ja alle. Hyvän jälki tekee itselleen leposijan ihonlämpimään, keinuu siellä kehdossa, kylmyydeltä suojassa.”

Tämä paikoin jopa runollisen kauniisti kirjoitettu kirja on kuin ylistyslaulu äideille, noille tosielämän viitattomille supersankareille, joille tekisi hyvää lähteä aina välillä passiivilomalle.

”Ihminen on uniikki, mutta ei ainoastaan ulkoisesti. Hän on punos persoonallisuutta ja elämäntarinaa, löydettyä ja löytämätöntä lahjakkuutta. Hän on vahvuuksia ja heikkouksia, mielikuvia siitä, miten ihanaa olisi, jos vaan uskaltaisi…”

Hyvän jälki on upea kirja, joka tarttuu lukijaa kädestä, taputtaa olalle tai halaa, jos halausta kaipaat. Se kehottaa sinua lempeästi pysähtymään  hetkeksi hektisen arjen keskellä. Kaikkea ei tarvitse tehdä juuri nyt. On lupa vain istua ja ihmetellä maailmaa vaikkapa lapsen silmin. Suosittelen kirjaa todella lämpimästi kaikille pienten lasten äideille, mutta uskon sen jättävän hyvän jäljen myös kaikkiin meihin aikuisiin,  jotka olemme yhä jonkun lapsia.  

 

 

Antti Ervasti & Matti Pikkujämsä: Tilkkanen terapiaa

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 112 s.

Rohkaisua, lohtua, huumoria tilkkanen kerrallaan

Suositun CupOfTherapy-someilmiön tekijät avaavat lempeästi elämän isoja ja pieniä solmukohtia.

Oma arvioni: Pieni suuri kirja muun muassa itsetunnosta, minäkuvasta ja ihmissuhteista Matti Pikkujämsän luomien pelkistettyjen ja tunteisiin vetoavien eläinhahmojen kertomana. Vaikka suhtautuisit yleensä skeptisesti erilaisiin terapioihin, luulenpa että pienin annoksin nautittuna tämä kyllä toimisi mainiosti. 

Ohessa kaksi tällä hetkellä itseäni eniten puhuttelevaa  kuvaa kirjan sivuilta: 

Vaikka menneiden murehtiminen ei autakaan,
menneisyys elää silti meissä
 - tavalla tai toisella.

Ja vaikka usein saattaa tuntua siltä
ettei mikään riitä.
Minä riitän ja sinäkin riität.
Me riitämme juuri sellaisina kuin olemme.




01 maaliskuuta 2020

Raisa Porrasmaa: Auringonjumalattaren tyttäret - Naiskohtaloita muinaisesta Japanista

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 344 s.

Sanottiin, että nainen, joka joi liikaa teetä ja matkusteli liikaa, ansaitsi avioeron.

Japanilaisesta naisesta tulee monelle mieleen nukkemainen geisha etenkin historiasta puhuttaessa, mutta millaisia todelliset japanilaiset naiset ovat olleet? Auringonjumalattaren tyttärissä japanilaisten naisten historiaan perehdytään vallan, uskonnon, seksuaalisuuden ja kolmen muun teeman kautta. Millaisia naiskeisareita Japanin historiasta tunnetaan? Mitä varhaisin säilynyt kuvaus paljastaa vanhoista vihkimenoista? Entä miten synnytykset järjestettiin Edo-kaudella? Matkan varrella tutustutaan muun muassa tarmokkaisiin matriarkkoihin, salaperäisiin miko-shamaaneihin sekä miesten katseelta piilossa eläneisiin Heian-kauden hovinaisiin. 

Usein naisten elämänpiiriä koskettaneet aiheet ovat jääneet historian marginaaleihin. Auringonjumalattaren tyttäret avaakin uudenlaisia ikkunoita naishistoriaan. Japanissa naiset johtivat ja politikoivat, kirjoittivat ja rukoilivat, mellakoivat ja taistelivat. Joidenkin tulkintojen mukaan naisilla olisi ollut paljonkin vaikutusvaltaa varhaisessa japanilaisessa yhteiskunnassa. Mutta oliko näin?


Oma arvioni: Tämän kiinnostavan ja monipuolisen tietokirjan kautta pääsin tutustumaan vuosisatoja sitten Japanissa eläneiden naisten elämään. Siihen osaan historiaa, joka on niin helposti jäänyt virallisen historian varjoon ja kadonnut sen kulisseihin historiankirjoituksen maskuliinisuuden vuoksi. 

Muinaisten naisten historiaan tutustumalla on mahdollista murtaa ennakkokäsityksiä naisten passiivisesta roolista yhteiskunnassa. On kiehtovaa, että Japanissa on ollut huomattavan paljon naishallitsijoita muihin esimoderneihin yhteiskuntiin verrattuna. Heian-kaudella naisten kulttuurinen merkitys on Porrasmaan mukaan ollut suorastaan ainutlaatuinen koko maailman historiassa. Eikä naisten merkitys ole ollut vähäinen uskonnossakaan. Mitä enemmän muinaisten japanilaisnaisten elämää on tutkittu, sitä monisävyisemmiltä heidän kohtalonsa ovat alkaneet näyttää. Mutta Japanissa lasikatot odottavat edelleen rikkojia niin yritysmaailmassa kuin politiikassakin, koska naisten oletetaan edelleen olevan miehiä heikompia. Naisten aseman osalta japanilainen yhteiskunta tuntuu siis muuttuvan varsin hitaasti. 

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tähän hienoon ja perusteelliseen teokseen ehdottomasti tutustua. Sen lukeminen on varmasti ajattelua avartavaa. 

Ninni Schulman: Poika joka ei itke

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Pojken som slutade gråta (2012)
Suomentanut: Terhi Vartia
Sivumäärä: 384 s. 

Kun menneisyyden painolasti käy kohtalokkaaksi.

Suositun dekkarisarjan toisessa osassa Magdalena Hanssonin elämä Hagforsissa sujuu päällisin puolin hienosti. Uusi alku ei silti ole ongelmaton: rakkaudessa on ryppyjä eikä poika Nils ole löytänyt kavereita. Ehkä muutto vanhaan kotikaupunkiin olikin vikatikki. Kun tuhopolttaja alkaa kesäkuumalla piinata seutua, paikallislehden toimittajana puurtava Magdalena seuraa tapahtumia pelottavan läheltä. Omakotitalo toisensa jälkeen palaa maan tasalle paljastaen samalla uhrien synkät salaisuudet ja vanhat kaunat. Kenen talo on seuraavaksi ilmiliekeissä ja miksi ihmeessä?

Suurmenestys Ruotsista kertoo värisyttävän tunnistettavasti pikkukaupungin arjesta, kimuranteista ihmissuhteista ja pinnan alle kätketyistä salaisuuksista. 

Tyttö lumisateessa -dekkarista tutuksi tulleet henkilöt jatkavat elämäänsä kesäisessä pikkukaupungissa. Pidän Schulmanin tyylistä tuoda päähenkilöt iloineen ja huolineen lähelle lukijaa. Rauhallinen arki järkkyy pahasti, kun polttomurhat järkyttävät seudun asukkaita ja kylvävät heidän keskuudessaan lamaannuttavaa pelkoa siitä, kuka on seuraava uhri ja miksi? Jännitys on tiivistä loppuun asti, mutta tarina on kammottavista rikoksista huolimatta ennemmin surumielinen kuin ahdistava.  

Tämän dekkarin  jälkeen tiedän haluavani lukea sarjan seuraavatkin osat. Jos olet laadukkaan pohjoismaisen jännityskirjallisuuden ystävä, kannattaa tutustua Ninni Schulmanin teoksiin.