SIlvia Hosseini: Pölyn ylistys

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019 (2. painos)
Sivumäärä: 215 s.

"Tärkeimmät kokemukset ovat harvoin niitä, joiden ennalta luulemme olevan tärkeitä, eivätkä kaikkein merkityksellisimmät hetket ole täysiä, vaan hauraita, läpikuultavia ja välähdyksenomaisia."

Pölyn ylistys on omaperäinen ja oivaltava ylistyslaulu huonoudelle, joka voi joskus olla hyvää, kun asiaa oikein ajattelee. Silvia Hosseini tarkentaa kriittisen katseensa esimerkiksi Leonard Cohenin huonoimpaan albumiin, Al Pacinon huutoon ja viimeisen päälle tuotteistettuun lifestyle-blogiin ja onnistuu löytämään niistä myös iloa, ylevyyttä ja elämän merkityksen kaipuuta.  

Oma arvioni: Silvia Hosseini (s. 1982) on omaääninen ja tarkkanäköinen esseisti, joka ajattelee pelottomasti ja asettelee sanansa taitavasti.  Kirjoittajalla on monenkirjaviin nykykulttuuria käsitteleviin aiheisiinsa vahva omakohtainen ote, josta pidän. Joidenkin tekstien kohdalla  hymähtelin tai jopa nauroin, mikä ei esseitä lukiessa ainakaan itselläni ole kovin yleistä.  

Kirjoittajan näkemys esseiden synnystä ja niiden kirjoittamisesta on kiehtova:

”Esseet syntyvät joutilaisuudesta ja sattumista. Ne ovat asioita, jotka lakkaavat olemasta, jos niihin yrittää jollain tavalla vaikuttaa. Se on ristiriitaista, koska kirjoittaminen on myös ohjailua. Se on ajatusten, sanojen, lauseiden, tunteiden, maailman – jopa kuoleman – järjestämistä haluamaansa muotoon. Yritystä piirtää täydellinen ympyrä.”  

Vaikka ympyrä ei mielestäni olekaan aivan täydellinen, kyseinen kokoelma tarjoaa silti useita mielenkiintoisia ja omaperäisiä näkökulmia erilaisiin kulttuurituotoksiin, joten suosittelen sitä kaikille kulttuurinnälkäisille lukijoille.   

Kommentit