30 huhtikuuta 2020

Riikka Pajunen: Omaa tehtävää etsimässä – Löydä vahvuutesi ja intohimosi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 176 s.

Voimakirja omannäköiseen työelämään


Haluatko löytää tai luoda sinulle merkityksellisen unelmatyön? Seitsemän käytännön askeleen ja 27 työkalun avulla tunnistat vahvuutesi, intohimosi ja saat työelämällesi uuden suunnan kokeneen uravalmentajan opastamana. Tosielämän aidot tarinat näyttävät, miten erilaisilla tavoilla voit löytää oman inspiroivan tehtäväsi maailmassa - myös urakriisin jälkeen. 

Kirja sopii myös ura-asioiden parissa toimiville ammattilaisille, oppilaitoksiin ja kaikille työssäkäyville.

Oma arvioni: Riikka Pajunen puhuu kirjassaan siitä, että jokainen meistä kulkee omannäköisensä matkan. Kukaan muu ei kulje sitä puolestamme. Siksi on tärkeää, että uskallamme olla rohkeasti juuri sellaisia kuin olemme. Näin annamme itsestämme eniten maailmalle ja voimme nauttia elämästä. 

”Sulje siis ovi menneeseen, avaa uusi tulevaisuuteen, hengitä syvään sisään, astu askel kohti uutta ja aloita uusi luku elämässäsi.”

Sinäkin olet varmasti joskus miettinyt, mikä on elämäntehtäväsi ja tarkoituksesi. Kun oivallat oman unelmasi, matkasi saa selkeän suunnan. Tuo unelma on ikään kuin majakka, joka kirkkaalla valollaan ohjaa sinut sumun läpi. Kun toteutamme elämäntehtäviämme, olemme pääosin innostuneita, voimme hyvin ja koemme merkityksellisyyttä. Jokaisella meistä onkin oikeus olla onnellinen, joten sitä kohti kannattaa pyrkiä. Onnellisuus merkitsee eri asioita eri ihmisille ja erilaisissa elämäntilanteissa. Siksi onnellisuuteen ei ole olemassa yhtä oikeaa tietä. 

Tämä inspiroiva tehtäväkirja auttaa löytämään omat vahvuudet ja kulkemaan kohti unelmatyötä.  Kirja sopii siis mainiosti etenkin niille, jotka ovat syystä tai toisesta vaihtamassa alaa tai etsimässä uutta työtä, mutta toki kaikille muillekin, jotka haluavat parantaa itsetuntemustaan ja edistää siten hyvinvointiaan niin työssä kuin elämässä muutenkin. Muun muassa vahvuus- ja osaamiskartan laatimisesta ja sen päivittämisestä on varmasti hyötyä itse kullekin. Eikä kiitollisuuspäiväkirjakaan huono juttu ole. Kirja tarjoaa arvokkaita vinkkejä myös edukseen erottuvan CV:n kirjoittamiseen ja  työhaastatteluun valmistautumiseen. 

Yksi kirjan keskeisimmistä viesteistä tiivistyy mielestäni erinomaisesti seuraavassa sitaatissa:

”Älä koskaan usko sisäistä kriitikkoasi, joka sanoo, ettet pysty, ettei kannata, ettet osaa. Kun kriitikko pääsee ääneen, katso sitä lempeästi, hyväksyen ja päästä menemään. Kokeile rohkeasti ja nauti matkasta.” 

Mutkia on taatusti luvassa, ja tie voi olla välillä kovinkin kuoppainen, mutta kriisien voittaminen voi opettaa paljon ja tehdä meistä entistä vahvempia oman polkumme tallaajia. Tällä ainutkertaisella matkalla on hyvä muistaa sekin, että leima on aina korkeintaan yksi totuus ihmisestä, jos lie totta laisinkaan. Kukaan meistä ei ole siis vain jonkinlainen, vaan aina paljon muutakin. Olemme uniikkeja kaikkine ominaisuuksinemme ja meille jokaiselle on osoitettu oma tehtävämme. Joskus saatamme löytää sen silloin, kun vähiten odotamme. Runoilija Eeva Kilpi on todennut osuvasti näin: 

”Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.”



29 huhtikuuta 2020

Katleena Kortesuo: Kaikenkattava sisällöntuotannon opas yrityksille - Tee teksti, kokoa kuva, puhu podcast

Kustantaja: Kauppakamari
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 186 s.


Johtaja on kuulemma media, ja yrityksellä pitäisi olla oma fanikunta. Helpommin sanottu kuin tehty. Tämä kirja käy läpi neljä tärkeintä sisällöntuotannon aluetta, tekstin, kuvat, videot ja podcastit. Opas ei kuitenkaan ole tekninen pläjäys kuvankäsittelyyn saati äänenlaadun säätönappuloihin, vaan kirjan ensisijainen painopiste on sisällöntuotannossa: millainen teksti luetaan, millainen video jaetaan, miten kohderyhmä määritellään, mitkä kanavat valitaan.

Tämän oppaan avulla opit perustaidot bloggaamisesta, somepäivityksistä, yritysvideoista, kuvituksesta ja podcastin teosta. Kirja on täynnä konkreettisia keissejä ja esimerkkejä, joten sinun ei tarvitse opetella sisällöntuotantoa vaikeimman kautta, saati omaa kantapäätä kolhimalla.

Kirja sopii erityisesti ammattilaiselle, jonka pitää hallita kaikki sisällöntuotannon alueet pääpiirteittäin, tai viestijälle, jonka pitää omaksua uusi alue repertuaariinsa.

Oma arvioni: Aktiivista kirjoista bloggaamista olen harrastanut kohta jo neljätoista vuotta, mutta somepäivityksiä Faceen ja Twitteriin naputtelen edelleen suhteellisen satunnaisesti, ja Instagramista olen innostunut vasta hiljattain ja itse asiassa vain kirjoihin liittyen. Itsestäni kun en kuvia mielelläni julkaise. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että olen enemmän auditiivinen kuin visuaalinen ihminen. Sanat ovat olleet minulle aina kuvia tärkeämpiä. Mutta uteliaana ja uuden oppimisesta innostuvana  tulen kenties joskus vielä kokeilemaan podcastin tekemistä... 

Uskon, että tämän Katleena Kortesuon sisällöntuotantoa kattavasti ja yleistajuisesti esittelevän oppaan selkeiden ja inspiroivien vinkkien avulla eri somekanavien perusasiat pystyy ottamaan haltuun  vähemmällä stressillä niin aloittelija kuin konkarikin. Jos pelkäät törmääväsi vaikeisiin teknisiin juttuihin, ei huolta, sillä tässä kirjassa ei niistä puhuta - onneksi. 

Kirjaa lukiessani tunnistin muutaman aiemmin tekemäni mokan, mutta sain teoksesta toki myös uusia ajatuksia  muun muassa blogieni lukijoita kiinnostavien otsikoiden kirjoittamiseen ja erilaisten diaesitysten laatimiseen. Luulenpa, että oppaan opeista on iloa myös ohjaamilleni verkko-opiskelijoille, kunhan muistan viesteissäni aina sen, miksi ja kenelle niitä milloinkin kirjoittelen. Kirjan tärkeä viesti onkin mielestäni se, että eri somekanavat tavoittavat erilaisia ihmisiä, joten sisältöäkin kannattaa muokata sen mukaisesti. 

28 huhtikuuta 2020

Tiina Huttu & Kirsi Heikkinen: Pää kylmänä – Näin tuet teinin aivojen itsenäistymistä

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 233 s.

Miksi teinit ovat niin raivostuttavia, upeita, typeriä, inspiroivia, hullunrohkeita, herkkiä, itsekkäitä, impulsiivisia ja ihania?

Pää kylmänä vastaa. Se kokoaa kasvattajan kannalta olennaisen tiedon aivojen kehityksestä kouluiästä aikuisuuteen. Neurobiologisen kehityksen hahmottaminen on vanhemmille sekä valaisevaa että huojentavaa: teini ei kuohahtele ilkeyttään, hänen aivonsa vain toimivat toisin kuin aikuisen tai lapsen.

Helppotajuinen mutta vahvasti tutkimustietoon ankkuroituva kirja kertoo, millainen kasvatus tukee lapsen itsesäätelyn kypsymistä ja motivoi oppimiseen, miten nuoren itsenäistymistä voi fiksuimmin auttaa ja milloin keskeneräisille aivoille on syytä antaa kasvurauha. 

Kirsi Heikkinen ja Tiina Huttu ovat tiedetoimittajia. He ovat aiemmin kirjoittaneet kehutun pienten lasten aivojen kehitykseen keskittyvän kirjan Pää edellä.


Oma arvioni: Monien vanhempien mielestä heidän juuri koulunsa aloittaneesta lapsestaan tuntuu kasvaneen nopeasti teini, ja tuo muodonmuutos onkin melkoinen, kuten seuraavasta katkelmasta osuvasti ilmenee: 

”Ensiluokilla lapsi on vielä selvästi lapsi. Leikkii leluilla, kömpii kainaloon ja pelkää pimeää. Nopeasti alkaa kuitenkin näkyä isomman koululaisen elkeitä. Puheeseen ilmestyy outoja ilmauksia, mielikuvitusleikit jäävät, silmien pyörittely alkaa ja vanhemmat muuttuvat fossiileiksi. Yhtäkkiä kavereiden mielipiteet ovat kaikki kaikessa, ja luokkakuvaukseen valmistautuminen onkin lapsen eikä äidin projekti. Pienen koululaisen into vaihtuu isomman jörötykseen: ei kiinnosta, ei ole motia, en ole menossa. Silloin taas, kun kiinnostaa, kiinnostaa satasella. Pakko päästä, kaikki muutkin, en kestä!” 

Nuoruus on samanaikaisesti sekä huikeaa että hämmentävää aikaa. Oppiminen on silloin huipussaan, mutta aivot ovat keskellä murrosta, joten tunteet heilahtelevat sinne tänne ja nuori ei välttämättä käyttäydy kovin fiksusti, varsinkaan aikuisten mielestä. Vanhempien on hyvä tietää, ettei teini kokeile rajojaan ilkeyttään – auktoriteetteja vastaan kapinointi on osa normaalia kehitystä. On hyvä tiedostaa, että kasvua tapahtuu myös silloin, kun ei todellakaan siltä näytä. 

Kirjan tarkoituksena on tarjota tietoa ja tukea esiteinien ja teinien vanhemmille, opettajille ja nuorille itselleen. Teoksen keskeinen viesti kaikille teinien vanhemmille, joille tämä kirja on ensisijaisesti kirjoitettu, tiivistyy mielestäni erinomaisesti seuraaviin teoksen kirjoittajien sanoihin: 

”On hengästyttävää olla esiteinin tai teinin vanhempi. Joskus henkeä salpaavan upeaa, joskus ilmat pihalle puristavan dramaattista. Ei auta kuin yrittää pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Antaa siimaa, mutta olla valmiina koppaamaan.” 

Tehtävä ei ole helppo, mutta kirjan tarjoamien käytännönläheisten neuvojen avulla yhteiselo usein impulsiivisesti käyttäytyvän ja ainakin aikuisen mielestä kummallisesti ajattelevan teinin kanssa voi sujua  aiempaa mutkattomammin, ja motin puutetta potevan nuoren innostaminen saattaa sittenkin onnistua. Ja hyvä niin, sillä juuri motivaatio on oppimisessa kaiken a ja o. Jos jokin asia ei teiniä kiinnosta, ei hän sen eteen jaksa ja viitsi useinkaan nähdä vaivaa, ellei kaveripiirin hyväksyntä sitä edellytä. 

Vaikka murroksen keskellä myllertäville aivoille selviytyminen onkin tärkeämpää kuin kirjaviisaus, hyvällä lukutaidolla ja lukemisharrastuksella on varsin kauaskantoiset ja moninaiset seuraukset yksilön myöhempään elämään. Siksi nuoria on erittäin tärkeää kannustaa lukemaan. Ja tässäkin vanhempien oma esimerkki on tärkeässä roolissa. Tähän tuoreeseen kirjaan tarttuessaan koululainen löytää vinkkejä siihen, miten omaa oppimista on mahdollista tehostaa ja opettaja muun muassa reseptin oppimisen ilon löytämisen tukemiseen. Teini saattaa hyvinkin yllättää viisaudellaan, kunhan häntä kuunnellaan ja hänen näkemyksiään arvostetaan. 

Pää kylmänä -teoksessa muistutetaan aiheellisesti, että jokainen teini on ainutkertainen yksilö, joka etsii itseään ja omaa paikkaansa omassa tahdissaan ja omalla tavallaan. Tällä tärkeällä matkalla jokainen nuori tarvitsee vanhemmiltaan hyväksyntää ja tukea, mutta vähitellen myös enemmän vapautta ja sen mukana tulevaa vastuuta. Tämä lukijaystävällinen ja elämänmakuinen tietokirja antaakin teinien itsenäistymisen tukemiseen hyviä eväitä, joten kirjaa on helppo suositella lämpimästi kaikille (esi)teinien vanhemmille, opettajille ja muillekin nuorten kanssa toimiville aikuisille. Ja tietysti myös kaikille kirjoista tykkääville fiksuille teineille. 

Teoksen lähteiden kautta jostakin tietystä teemasta kiinnostuneet lukijat löytävät vielä lisää mielenkiintoista ja ajattelua avartavaa luettavaa.   



27 huhtikuuta 2020

Kirja-arvio: Olli Sarpon Sisäolennoista

Olli Sarpon tuore tekstikokoelma Sisäolennoista on nimensäkin perusteella kunnianosoitus kieliopillemme. Kirjailijan mukaan kielioppi kun on jo itsessään kaikkine sijamuotoineen kaunis tarina. Osuvasti sanottu, sillä onhan kielemme todella monisävyistä ja vivahderikasta. Sisäolennoista on tyylillisesti jatkoa Sarpon edelliselle Olemisen tapaluokkia -teokselle, joka ilmestyi vuonna 2018.

  ”Tänään on huomisen eilinen tai eilisen huominen.” 

Kirjailija luonnehtii teostaan ajan, paikan ja ihmisen väliseksi rakkaustarinaksi. Kirjoittajan vasenkätisyyden vuoksi siinä edetään tavanomaisesta poiketen runollisen kauniisti nimettyjen osien mukaisesti finaalista iltaruskon kautta pilvipoutaan, kesäheinään ja lopulta aamukasteeseen. Kirjassa kuljetaan siis lopusta alkuun ja haudasta kohtuun. 

"Yhtä kaikki, päivä paistaa jokaiselle, sade kastelee valikoimatta kaikenkätiset, mustimmallakin varjolla on opetuksensa. Tärkeintä on kuitenkin rakkaus."

Kirjan takakansitekstin opastamana koetin lukea kokoelmaa vain tarinan verran illassa. Jonkin aikaa se onnistuikin, mutta jäi lopulta kuitenkin pelkäksi yritykseksi. Kirjan lyhyet tekstit veivät minut mennessään monipuoliselle ja yllätykselliselle matkalle erilaisten ihmisten, eläinten ja esineiden elämiin ja olemisen arvoituksellisuuden ja arvaamattomuuden äärelle. Suuriin kysymyksiin voidaan periaatteessa vastata yksiselitteisesti, mutta käytännössä tilanne on aina huomattavasti monisyisempi. 

"Oleminen on hirmuista ristiriitojen aallokkoa."

Matka on kaikkea muuta kuin tasaista tarpomista. Eteen tulee mutkia, suruja ja varjoja, mutta myös iloja ja valoja – ihan jokaiselle. Koemme ystävyyttä ja yksinäisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja ulkopuolisuutta. Elämämme on niin ja näin, ei niin tai näin. Teoksessa painotetaan tämän päivän tärkeyttä ja kehotetaan pysähtymään tämän hetken tunnelmiin ja muistutetaan muun muassa tulevaa ”ennustavien” horoskooppien lukemisen järjettömyydestä. Muistella voi ja haaveilla saa, mutta tärkeintä on olla läsnä juuri tässä ja nyt. 

"Anna huomisen yllättää. Älä turhaan raottele tulevaisuuden verhoa, huominen tukee kyllä, jos on tullakseen. "

Jos haluat tarkastella elämää ja kanssakulkijoita ikään kuin uusin silmin ja pintaa syvemmältä, tämä aiheiltaan monipuolinen ja kieleltään rikas kokonaisuus tarjoaa siihen erinomaisia eväitä. Minua monet näistä kerroksellisista tarinoista sekä hämmensivät että hämmästyttivät. Samoin kuin elämäkin  usein tekee, kunhan meillä riittää rohkeutta antautua sen vietäväksi. Moniäänisyydessään nämä tarinat kestävät mielestäni varsin mainiosti useammankin lukukerran paljastaen itsestään todennäköisesti yhä uusia ulottuvuuksia ja erilaisia sävyjä. Suosittelen Sisäolentoja sinulle, joka rakastat suomen kieltä ja lumoudut taitavasti kirjoitetuista tarinoista. 

P.S. Lämmin kiitos kirjailijalle saamastani arvostelukappaleesta. 


Kustantaja: Reuna 
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 144 s.

24 huhtikuuta 2020

Raili Gothóni: Kuuntelijan käsikirja

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 208 s.

Kuunteleminen ei ole vain puhutun vastaanottamista. Se on myös empatiaa, tilanteen hahmottamista ja toisaalta kykyä ottaa tarvittaessa etäisyyttä. 

Kuunteleminen on monen ammatin perusedellytys. Kuuntelussa ei keskitytä ainoastaan kuuntelemiseen vaan kokonaisvaltaiseen tilanteen aistimiseen ja havainnointiin. Se on taitoa olla dialogissa hyödyntäen omaa ammatillista osaamista. Taitava kuuntelija kohtaa toisen ihmisen kunnioittavasti ja avoimesti. Hän huomioi myös hiljaisuuden, eleet, ilmeet ja äänensävyt. Kuuntelemisen taitoon sisältyy niin itsen kuin muidenkin kuunteleminen - ilman itsensä kuuntelua omat ennakkoluulot häiritsevät muiden kuuntelemista. 

Kuuntelijan käsikirja tarjoaa sekä kokemuksellisia että tieteen näkökulmia kuuntelemiseen ja kuuntelemattomuuteen. Teoksen avulla voi laajentaa omaa käsitystään kuuntelemisesta ja harjoitella omaa kuuntelemisen taitoaan. Samaistuttavat käytännön esimerkit tukevat toimimista erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. 

Oma arvioni: Kuunteleminen on olennainen osa ihmisenä olemista. Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi, mutta meillä jokaisella on varmasti kokemuksia myös siitä, kun kukaan ei kuuntele, mitä haluamme kertoa. Kuulluksi tulemisen puute saa ihmisen tuntemaan itsensä arvottomaksi. Kuulluksi tulemisen kokemus puolestaan voimaannuttaa. Jos lääkäri ei kuuntele potilaitaan, opettaja oppilaitaan tai terapeutti asiakkaitaan, hän ei toimi ammatissaan eettisesti kestävällä ja toisia ihmisiä aidosti kunnioittavalla tavalla.

”Kuuntelu ja lukeminen rikastuttavat, sillä niiden kautta pääsee osalliseksi monen elämästä."

Kirjassaan teologian tohtori ja dosentti Raili Gothóni peräänkuuluttaa toivon näkökulmaa arvottomuuden kokemusten sijaan. Hänen mukaansa tekniikasta ei saa tulla itsetarkoitusta, sillä silloin on vaarana, että kohtaaminen ja kuunteleminen jäävät varjoon ja ihmisiä aletaan kohdella mekaanisesti. Tästä niin yksilö kuin yhteiskuntakin maksavat hänen mielestään kovan hinnan, sillä tällöin ihmiset ikään kuin  pakotetaan muottiin, johon kukaan ei mahdu ja he eivät saa ääntään kuuluviin.  Sairaalateologina ja työnohjaajana työskennelleen Gothónin mukaan silloin tarvitaan vallankumousta, joka suorastaan huutaa kuulluksi tulemisen ja ihmisyyden perään.  

”Tekninen väline on aina väline, eikä se korvaa toista ihmistä. Elämä saattaa tuntua yksinäiseltä. Teknologian antamat ratkaisut eivät poista toisen ihmisen ja kuuntelijan kaipuuta.”

On siis todella tärkeää, että kuuntelemme niin itseämme, toisia ihmisiä kuin hiljaisuuttakin. Meidän on hyvä pysähtyä välillä miettimään sitä, keitä olemme ja minne olemme menossa, mutta myös sitä, millaisia kuuntelijoita olemme. Vaikka kuunteleminen ei olekaan yksinkertaista, se on onneksi taito, jota voi harjoitella. Kukaan meistä ei ole kuuntelijana täydellinen eikä koskaan täysin valmis, sillä aina on mahdollista kehittyä paremmaksi aidosti läsnäolevaksi kuuntelijaksi. 

Tämä tuore tietokirja tarjoaa mielestäni kaikenlaiseen kuuntelemiseen hyviä ja ennen kaikkea ajattelua avartavia oivalluksia sekä teoreettisen tiedon että elämänmakuisten kokemuksellisten esimerkkien muodossa. Suosittelen tämän teoksen lukemista ajan kanssa lämpimästi kaikille kuuntelemisesta kiinnostuneille ja kuuntelijaa kaipaaville. Kuuntelemisiin. 


20 huhtikuuta 2020

Paula Noronen: Tarja Kulho - Räkkärimarketin kassa

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Lukija: Paula Noronen
Äänikirjan kesto: 4 h

Terse! Tervetuloa Räkkärimarkettiin!


Radiomafiasta tuttu sketsihahmo Tarja Kulho palaa korsolaismarketin kassalle ja jakaa pika-analyyseja asiakkaiden tavasta elää. 

Tarja Kulho on paitsi profeetta omalla kassallaan myös terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään kassahihnan toisella puolella seisoville asiakkaille, halusivatpa he sitä tai eivät. Vuosien asiakaspalvelutyön tuomalla rutiinilla hän tarjoilee yksityiskohtaisia havaintoja muiden elämästä ja elintavoista, mutta vasta ilmoittauduttuaan Uusi suunta työelämälle -kurssille hän tajuaa, ettei ole koskaan pysähtynyt miettimään, mitä itse todella haluaa. 

Oma arvioni: Jos muistat Radiomafian ja Räkkärimarketin suorasanaisen kassan Tarja Kulhon, kannattaa sinun lukea - tai mieluummin kuunnella Paula Norosen lukemana - mitä tälle omaa elämäänsä ja maailmaa miettivälle ja tarkkailevalle naiselle ja hänen perheelleen ja ystävilleen nykyään kuuluu. Jos kotoilu ja koronauutiset ahdistavat, suosittelen testaamaan naurattaako arkinen huumori edelleen. Minua se ainakin nauratti, vaikka en ole Korsossa koskaan käynytkään. Kun nyt etsin itselleni kiinnostavia verkkokursseja, koska haluaisin kehittää itseäni, minua alkaa väkisinkin hymyilyttää. Mieleen kun nousevat Tarjan saamat kurssitehtävät... Mutta ei niistä tässä sen enempää, lue tai kuuntele itse.

19 huhtikuuta 2020

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti - Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Ruotsinkielinen alkuteos: Ålevangeliet
Suomentanut Maija Kauhanen
Äänikirjan kesto: 7 h 52 min
Lukija: Jukka Pitkänen

Syvällinen tarina kirjailijasta, hänen isästään ja mystisestä kalasta, joka yhdisti heidät


Ankeriaan testamentti on kerronnallista tietokirjallisuutta parhaimmillaan: koskettava kertomus isän ja pojan suhteesta, juurista, kohtalosta, elämästä ja kuoleman kohtaamisesta. Teos on ollut myynti- ja arvostelumenestys kotimaassaan Ruotsissa, ja se on myyty yli 30 maahan.

Ankerias on luonnontieteellinen mysteeri, kala, josta tiede, filosofia ja taidekin ovat vuosituhansien ajan turhaan yrittäneet ottaa selkoa. Ja joka tekee nyt kuolemaa silmiemme edessä. Kirja muistuttaa meitä omastakin katoavaisuudestamme ja kaiken hauraudesta. Sukupuuton uhkaamien ankeriaiden kautta käsitellään suuria teemoja kuten ilmastonmuutosta, tieteenhistoriaa, uskontoa ja kuolemaa, ja kuinka meidän tulisi elää ennen sitä.

Oma arvioni: Enpä osannut kuvitellakaan, kuinka kiinnostava tämä kirja mutalammikoissa viihtyvästä mystisestä käärmemäisestä ja limaisesta kalalajista voisi lopulta olla. Tiesin kyllä kirjan suuresta suosiosta niin Ruotsissa kuin  muuallakin maailmassa, mutta siitä huolimatta yllätyin. Välillä tuntui siltä kuin olisi seurannut Avaraa luontoa, kunnes sukellettiin syviin vesiin keskelle pohdintoja ihmiselämän arvoituksellisuudesta.

Kirjassa viehätti etenkin se, että historiallisten ja muiden tieteellisten faktojen rinnalla kuljetettiin sujuvasti kokemuksellisia tietoja isän ja pojan yhteisiltä kalastusretkiltä. Tämä teoksen omaelämäkerrallinen aines olikin mielestäni paitsi kiinnostavinta myös koskettavaa luettavaa. Opin kirjan avulla toki paljon myös tuosta salaperäisestä lajista, jonka mysteeriä on arvuuteltu jo Aristoteleen ajoista alkaen. Moni kysymys ankeriaaseen liittyen on edelleen avoin, ja saattaa sellaiseksi jäädäkin, mikäli laji kuolee kohta sukupuuttoon. Kirja on siis myös ajankohtainen ja tärkeä puheenvuoro ihmisen suhteesta luontoon. 

Jos haluat lukea hieman erilaisen tietokirjan ja tykkäät tarinoista, Ankeriaan testamentti on erinomainen vaihtoehto. Ja jos vielä haluat oppia jotakin uutta, suosittelen sinulle tätä ajatuksia herättävää ja sujuvasti kirjoitettua esikoiskirjaa. 

17 huhtikuuta 2020

Helena Jouppila & Sanna Wallenius: Neloset - Jouppilan sisarusten tarina

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 229 s. 

Helena Jouppila (s. 1951) on vanhin Jouppilan maankuuluista nelosista, jotka olivat julkisuudessa heti synnyttyään, sillä lehtikuvaaja näki vauvat ennen kuin heidän vanhempansa olivat tuskin edes ymmärtäneet, että perheessä olikin nyt yllättäen neljä vauvaa. Hätäkasteessa vauvat saivat nimet Helena, Martti, Erkki ja Jorma. Nelosten elämää seurattiin usean vuoden ajan ympäri maata niin lehdissä, radiossa kuin messuillakin. Heistä tuli sodasta toipuvan Suomen jälleenrakennuksen symboli. Jouppilan neloset olivat aikanaan myös lääketieteellinen ihme, olivathan he ensimmäiset suomalaiset neloset, jotka jäivät eloon. 

Lehtikuvissa näkyvien lasten hymyjen ja kiiltokuvamaisen kauniin perheidyllin taakse kätkeytyi kuitenkin lukuisia traagisia kokemuksia ja jatkuvaa tukahdutettua pelkoa. Neloset kätkivät sisälleen salaisuuksia, joista ei puhuttu kenellekään vuosikymmeniin, ei isälle eikä mummallekaan, kunnes Helena päättää lopulta kirjoittaa sisarusten tarinan sellaisena kuin he ovat elämänsä kokeneet. 

Tarina imaisi minut mukaansa, mutta lasten nälästä, ruumiillisesta kurituksesta ja äidin tunnekylmyydestä lukiessa toivoin kuitenkin koko ajan, ettei sitä kaikkea julmuutta olisi yhdenkään lapsista tarvinnut kokea. On ymmärrettävää, että nelosten erikoinen syntymä ja elämän ensimmäisten kuukausien viettäminen sairaalassa lastenhoitajien hoivissa, jätti varmasti jälkensä kaikkiin perheenjäseniin ja vaikeutti osaltaan myös normaalin kiintymyssuhteen kehittymistä. Mutta taustalta löytyi monia muitakin tekijöitä, kuten kirjasta lopulta selvisi.

"Porstuan ovi käy ja isä tulee keittiöön. Näen piilopaikastani keittiön pöydän alta isän harmaat pussihousut ja villasukat sekä äidin ruutuesiliinan helman. Äidin kimeä huuto täyttää keittiön.
- Oon kyllästynyt tähän kaikkeen! Olis tullu noita kakaroitakin edes yks kerrallansa. Tuo likka, se on kaiken pahan alku ja juuri. Kyllä ihmiselle on risti annettu. 
Sitten kuuluu isän tukahtunut ääni:
- Olis ollu paree, että likka olis kuallu heti syntymäs. Ei tarvittis täälä kärsiä."

Tämä omaelämäkerrallinen teos on paitsi Jouppilan nelosten, etenkin Helenan, uskomaton selviytymistarina perheen vaiettuine taakkoineen, niin myös erinomainen osoitus siitä, kuinka paljon lastensuojelutyö ja lasten oikeudet ovat kehittyneet noin seitsemässäkymmenessä vuodessa. Toki monia lapsia kohdellaan huonosti tänä päivänäkin ja monet aikuiset kärsivät mielenterveys- ja päihdeongelmista, mutta yleisesti ottaen erilaisista ongelmista ja arjen kuormittavuudesta uskalletaan jo onneksi puhua aiempaa avoimemmin ja hakea myös apua silloin, kun sitä tarvitaan. Se onkin itse asiassa merkki todellisesta vahvuudesta. Toivottavasti tämä muistetaan silloinkin, jos tämä hermoja ja jaksamista koetteleva korona-arki uhkaa käydä liian raskaaksi. 

Suosittelen nelosten poikkeuksellista elämäntarinaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Lukukokemus oli osin aika rankka, sillä etenkin kuvaukset äidinrakkauden puutteesta ja sen kaipuusta olivat todella sydäntä raastavaa luettavaa. Vaikka kirjassa onkin jonkin verran asioiden toistamista, olen sitä mieltä, että kaikella kerrotulla on paikkansa teoksessa. Hienoa, että Helenan vähäpuheisemmat veljetkin olivat äänessä. Pohjanmaan murre elävöitti tekstiä mukavasti.

Mielestäni tämä kirja on erinomainen osoitus siitä, että elämäntarinan kirjoittaminen voi olla luonteeltaan terapeuttista. Jouppilan nelosten tarina on myös tärkeä muistutus siitä, ettei kaikki välttämättä olekaan hyvin, vaikka päällisin puolin siltä vaikuttaisikin. Siksi tulisi aina nähdä pintaa syvemmälle ja kuulla nekin sanat, joita ei uskalleta sanoa ääneen.  


15 huhtikuuta 2020

Anni Saastamoinen: Sirkka

Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2019
Äänikirjan kesto: 4 h 4 min
Lukija: Pirjo Heikkilä

Hulvaton romaani Depressiopäiväkirjojen kirjoittajalta!

Sirkalla on sivuhahmon nimi. Pääosilla on aina kauniit nimet, Aurora tai joku muu kaunis ja lyyrinen ja persoonallinen. Sirkka on nimenä vain Sirkka. Sirkka on töksähtävä, tyly ja arkinen. Sirkka on nimien nakkikastike. Jos Sirkka olisi eläin, Sirkka olisi mäyrä: yksinäinen ja kapeita omia polkujaan päättäväisesti ja pontevasti kulkeva sähisevä paakku mustaa ja vaaleampaa jakkupukua.

Sirkka on se huomaamaton naapuri, joka on kiinnittänyt roskiskatokseen heippalapun “ei muovipusseja biojätteisiin”. Sirkka on se työpaikan harmaa nainen, joka tekee työnsä tunnollisesti mutta jonka yksityiselämästä ette tiedä mitään. Tämän kirjan myötä tiedätte ja hurmaannutte.

Oma arvioni: Anni Saastamoisen esikoisromaani Sirkka kertoo yksin elävästä keski-ikää lähestyvästä naisesta, joka rakastaa rutiineja ja järjestystä. Sirkka jakaa arkensa ensisijaisesti viherkasviensa ja kissojensa kanssa. Sirkka tulee kaikessa tavallisuudessaan lähelle lukijaa. Kukapa meistä ei ainakin silloin tällöin naapureitaan kyttäisi, einesruokia söisi ja omaa elämäänsä varsinkin yön hiljaisina tunteina pohtisi. Tunnustan myös bongaavani kielioppivirheitä ja inhoavani avokonttoreita. No, taitaapa aika moni muukin löytää itsestään sirkkamaisia piirteitä. Ja mikäs siinä, sillä ihan tavallinen elämä voi lopulta osoittautua ihan hyväksi. Ehkäpä Sirkka on sittenkin oman elämänsä päähenkilö, jonka persoona on huomattavasti monisävyisempi kuin ensivaikutelman perusteella luulisi.

Saastamoinen käyttää osuvia kielikuvia, jotka tekevät tavanomaisesta kiinnostavaa. Siksi Sirkka onkin mielestäni mainio ylistys arkisuudelle ja sen näennäiselle tylsyydelle. Kirjasta löytyy lämminhenkistä huumoria ja sympatiaa herättävää surumielisyyttä sopivassa suhteessa. Kuuntelin kirjan Pirjo Heikkilän lukemana äänikirjana. Hyvin toimi, sillä tylsistymisestä ei ollut tietoakaan. Viihdyin Sirkan, Laitisen ja Naamansyöjän seurassa suorastaan erinomaisesti, vaikka en varsinaisesti kissaihmisiä olekaan. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille tavallisille ihmisille. Heille, jotka uskaltavat olla  juuri sellaisia kuin ovat. 

13 huhtikuuta 2020

Jussi Nikkilä: Näyttelijä

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 260 s.

Haave on toteutunut. Kertoja on päässyt teatterikouluun ja hänestä on tullut näyttelijä. Hän on näytellyt elokuvissa ja teatterissa, ihmiset ovat tunnistaneet hänen kasvonsa kadulla. Mutta nyt roolit ovat loppuneet ja hän on jäänyt kotiin hoitamaan pientä tytärtään. 

Päivät toistuvat samankaltaisina, kertoja yrittää purkaa epäonnistumisen tunnettaan kirjoittamalla, mutta mitä enemmän hän muistelee mennyttä, sitä voimakkaammin hänestä alkaa tuntua, että hän on menettänyt jotain, mitä ei voi saada enää koskaan takaisin.

Jussi Nikkilän esikoisromaani on kaunistelematon kuvaus itsensä kadottamisesta ja ulkopuolisuudesta...

Oma arvioni: Kertoja oli välillä sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti eksyksissä. Ja niin olin tavallaan minäkin, sillä mietin pitkään, miten tähän kirjaan pitäisi suhtautua: onko kysymys puhtaasta fiktiosta, autofiktiosta vai niiden yhdistelmästä. Päädyin lopulta lukemaan tämän kirjan näyttelijä-kirjailijan kirjoittamana esikoisromaanina eli kaunokirjallisena tuotoksena. Tulkitsen tämän kerroksellisen tarinan olevan osittain parodiaa ja näyttelijän työstä ja kirjan kirjoittamisesta iloineen ja suruineen. Nikkilä kuvaa taitavasti sekä ihmisenä että näyttelijänä olemisen ja kasvamisen kipupisteitä työttömäksi joutuneen näyttelijän ja pienen tytön isän kokeman ahdistuksen ja riittämättömyyden tunteen läpi. Tekstissä on aistittavissa paljon  jopa eksistentiaalista tuskaa. 

"Miksei kukaan koskaan sanonut, että älä ala näyttelijäksi, se tekee sinut onnettomaksi. Äläkä varsinkaan rakastu näyttelijään, se tekee sinut vieläkin onnettomammaksi. Ja miksei kukaan sanonut, että älä hanki lapsia näyttelijän kanssa, varsinkaan jos olet itse näyttelijä, joudutte olemaan hirveästi poissa sen lapsen luota. Paitsi jos olet työtön. Mutta silloin olet yhtä kaikki tyytymätön, ja koska olet näyttelijä, ajattelet vain itseäsi ja sitä ettet kelpaa. Tarvitset huomiota, tarvitset tunnustusta, eikä mikään uimahallireissu ihanan pienen tyttäresi kanssa voi korvata sitä vaikka uskottelisit niin itsellesi. Eikä näyttelijä ole näyttelijä jos hän ei näyttele. Mitä hän on? Ei mitään. Häntä ei ole olemassa." 

Tämän kirjan luettuani ajattelen entistä enemmän heitä, joilla ei nyt koronakriisin vuoksi ole töitä. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että kyllä tästä vielä noustaan, ja pian kulttuurielämäkin kukoistaa taas elävän yleisön edessä. 


12 huhtikuuta 2020

Kaj Lipponen, Harri Tuominen & Waldemar Wallenius: Juice puhuu - Kootut muistelmat: Musiikista, elämästä ja Tampereesta (Vol. 1)

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 248 s.

Marilyn, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Ei elämästä selviä hengissä… 1990-luvun alkuun tultaessa Juice Leskinen oli muuttanut suomalaisen rock-musiikin. Hän täytti 40 vuotta ja keskittyi myöhempinä vuosina musiikin sijaan kirjoittamiseen, perheeseen ja sairastamiseen. Tässä käännekohdassa toimittajat Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius haastattelivat Juicea kuukausien ajan. Haastattelujen pohjalta tehtiin 40-tuntinen radio-ohjelma.

Juice puhuu – Kootut muistelmat perustuu leikkaamattomiin, alkuperäisiin haastattelunauhoihin, joita ei koskaan aikaisemmin ole päässyt julkisuuteen. Leskinen itse pyysi nauhat viimeisinä vuosinaan 2000-luvun alussa CD-levyille poltettuna antaakseen ne uudelle vaimolleen, koska ei itse jaksanut kertoa tälle tarinaansa.

Kirjassa puhuu mies, joka julistaa talonsa pihapiirin ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi, vertaa massakäyttäytymistä keskitysleiriin ja herää joka aamu kuuden aikaan ja alkaa tehdä töitä. Hän kertoo lukijalle taiteestaan omalla kielellään, sekoituksella juankoskea ja tamperetta. 

Oma arvioni: Tämä Juicen muistelmien ensimmäinen osa kattaa sanataiturin elämän ja taiteen noin vuoteen 1980 ja Viidestoista yö -hittiin asti. Kirjan sivuilla Juicen puhe kuuluu omaäänisenä: vuoroin terävänä ja sivistyneenä, vuoroin röyhkeän suorasanaisena. Joka tapauksessa Juice oli lauluntekijänä huippuluokkaa. Ihmisenä hän luonnehti olevansa analyyttinen ja pohdiskeleva tarkkailija, kuten seuraava katkelma osoittaa:

"Mä aina vetäydyin missä hyvänsä kuviossa kirjan taakse. Se on elävä visio, et lamppu palaa ja mä istun siellä kirja nenän edessä. Niin et mä oon sulkeutunu maailmalta pois. Mä en vaan kerta kaikkiaan voinu orientoitua sillai, että mä menisin tohon ryhmään tai tohon ryhmään tai tohon ryhmään."

Pyssyjen sijaan Juice leikki mielellään sekä ajatuksilla että sanoilla luoden omaleimaisia kielikuvia. Hän oli taitava tarinankertoja. Monet Juicen teksteistä ovat samanaikaisesti hauskoja ja raadollisia - usein "jippoineen" yllätyksellisiäkin. Tämä seikka tuli ilmi laulu laululta niiden taustoja ja sanoitusten saloja valottavissa varsin vapaasti virtaavissa kuvauksissa, jotka olivatkin mielestäni ehdottomasti tämän tuoreen muistelmateoksen parasta antia. Uskon, että nyt kirjan luettuani kuulen tutuissakin lauluissa uusia ulottuvuuksia.

Jos löydät sä ajatuskiteen, et riemua näyttää saa. Tuulet yleisen mielipiteen sinut sammuksiin puhaltaa..."

Juice Leskinen ei kuitenkaan antanut muiden vaientaa itseään tai edes suuresti vaikuttaa näkemyksiinsä. Hän uskoi nimittäin ennen kaikkea yksilön oman ajattelun voimaan. Niinpä tämä tamperetta puhunut savolainen eli niin kuin opetti, olihan mies myös runoilija.

"Älä usko poliitikkoon, hän luulee tietävänsä. Älä usko tiedemieheen, hän tietää luulevansa. Usko runoilijaan, ole runoilija."

Kirja tarjosi minulle kiinnostavan matkan suomenkielisen rock-musiikin alkuaikoihin  ja vuosiin, joita en ole itse edes elänyt tai joilta muistikuvani ovat vielä suhteellisen hataria. Juicen monien suorastaan nerokkaiden sanoitusten ystävänä ja monet "syksyn sävelet" sekä laulaneena että pianolla pimputelleena tulen lukemaan mielelläni myös sarjan kakkososan. 





11 huhtikuuta 2020

Kirja-arvio: Kaisa Paaston Anni kaverinkesyttäjä

Neljäsluokkalainen Anni on kekseliäs, hauska ja täynnä energiaa oleva tyttö - siis kotona. Koulussa hän sen sijaan kokee jäävänsä yksin varsinkin nyt, kun hänen paras ystävänsä on muuttanut pois. Koulun pihalla on tylsää seistä yksin. Anni haluaisi kovasti löytää itselleen kivan kaverin, mutta tehtävä osoittautuu yllättävän hankalaksi. Perheen lemmikkipossukin näyttää viihtyvän paremmin omissa oloissaan pöydän alla, eikä tuo saparosankari tunnu millään lämpiävän Annin lepertelyille ja muille hellyydenosoituksille. Mutta, kuka lopulta kesyttää ja kenet? Se selviää, kun luet Kaisa Paaston (s.1979) kirjoittaman hauskan alakoululaisille suunnatun lastenkirjan Anni kaverinkesyttäjä. Kirjan sarjakuvamaisesta ja värikkäästä kuvituksesta vastaa puolestaan Mari Ahokoivu. 

Kirjassa tavataan pinkki-ihmisiä ja sorkkasankareita. Tarinassa röhkitään, vitsaillaan ja ollaan outoja - siis hyvällä tavalla. Mielestäni teoksessa ollaan oivaltavasti kaikenlaisen erilaisuuden puolella, on kyse sitten ihmisistä, eläimistä tai vaikkapa kodeista. Erilaisen ei siis tarvitse olla noloa, vaan se voi olla coolia. Vetävä tarina ja kuvissa olevat hauskat yksityiskohdat  opettavat 7-11-vuotiaille lapsille siis tärkeitä kaveri- ja tunnetaitoja, joten tämä kirja sopii minusta mainiosti vaikkapa koko luokan yhteiseksi lukukirjaksi. Moni voi löytää kirjan sympaattisista hahmoista myös itseään. Siitäkin syystä tätä uutta kirjaa on varsin helppo suositella luettavaksi kaikille kivoille ja oudoille tyypeille, juuri heille, joille kirjailija on tämän mainion esikoiskirjansa omistanut. 

Anni kaverinkesyttäjä tarjosi minulle piristävän ja mukavalla tavalla erilaisen lukuelämyksen, joten kaunis kiitos kirjailijalle saamastani arvostelukappaleesta. 

'
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Mari Ahokoivu
Sivumäärä: 116 s.



10 huhtikuuta 2020

Torey Hayden: Satutettu lapsi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: Lost Child (2019)
Suomentanut: Seppo Raudaskoski
Sivumäärä: 302 s. 

Tositarina tytöstä, joka ei osannut pyytää apua, ja naisesta, joka muutti tämän elämän.


Syrjäisessä Walesin kolkassa vanhempiensa hylkäämä Jessie on vaarassa päätyä yhdeksi lastensuojelun menetetyistä tapauksista. Kiintymyssuhteen muodostaminen näyttää olevan tytölle mahdotonta, ja hän on tottunut valehtelemaan ja satuttamaan saadakseen tahtonsa läpi. Kun päättäväinen terapeutti Torey Hayden ryhtyy hoitamaan Jessietä, alkavat tytön valheiden taakse piilottamat karmivat totuudet paljastua.

Torey Hayden saa yhteyden lapsiin, joiden kohdalla moni on luovuttanut. Samalla hän todistaa ehdottoman rakkauden voiman.

Oma arvioni: Olen lukenut kaikki Torey Haydenin (s. 1951) suomennetut teokset ja pitänyt niistä kovasti. Etenkin hänen tosipohjaiset tarinansa ovat osoittaneet, kuinka lapsilla on usein uskomaton kyky selviytyä vaikeista kokemuksistaan. Heidän tulee kuitenkin löytää joku, joka osaa ja haluaa kuunnella ja auttaa heitä. Psykologina ja terapeuttina työskennellyt Hayden on ollut monille toivottomiksi tapauksiksi luokitelluille erityislapsille juuri tällainen henkilö. Hän on tuonut toivoa lukuisten kovia kokeneiden lasten elämään.

Uusimmassa ja kauan odotetussa kirjassaan Hayden kertoo 9-vuotiaan huostaanotetun Jessien traagisen tarinan.  Kokeneenkin ammattiauttajan on vaikea tietää, milloin tyttö puhuu totta ja milloin hän valehtelee. Kiinnostava kysymys on sekin, uskooko Jessie itse omiin tarinoihinsa. Eläinnukkien avulla totuus alkaa kuitenkin vähitellen paljastua kaikessa kauheudessaan. 

Lukiessani toivoin välillä, että kyseessä olisi ollutkin  fiktiivinen romaani eikä tositarina. Niin paljon ikäviä asioita tämäkin pieni lapsi oli joutunut elämässään kohtaamaan. Jessien tarina sai minut miettimään myös niitä muutamia lapsia ja nuoria, joiden menneisyyteen tutustuin aikoinaan lastenkotiharjoittelun aikana sosiaalityötä opiskellessani. 

Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja aiheita,  Hayden osaa kirjoittaa niin koukuttavasti, ettei lukijalle jää oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin melkeinpä ahmia sivu toisensa jälkeen Niin kävi ainakin minulle, vaikka viime aikoina lukemiseen keskittyminen on ollut tavanomaista hankalampaa. Kirjassa kuvattu  lapsen ja terapeutin välinen dialogi on todella elävää, ja lastensuojelun haasteista kerrotaan uskottavasti ja kiinnostavasti. Kokonaisuudessaan Jessien, tuon punatukkaisen kiuruja piirtelevän tytön, tarina on minusta todella koskettavaa luettavaa. Tämä Torey Haydenin uusin teos jatkaakin siis mielestäni mainiosti Tiikerin lapsen (1996) viitoittamalla tiellä. Jos olet lukenut Haydenin kirjoja aiemmin ja pitänyt niistä uskoisin, ettei Satutettu lapsi tule tuottamaan sinulle pettymystä. Suosittelen kirjaa lämpimästi toki kaikille muillekin.  

09 huhtikuuta 2020

Kirja-arvio: Jussi Venäläisen Flow-tila - Tietotyön viisain vaihde

Lähes jokainen tietotyötä tekevä on todennäköisesti joskus kokenut ikään kuin hukkuvansa työhön ja joutuneensa tietotulvan pyörteisiin. Tämän päivän työelämä vaatii tehokkuutta, luovuutta sekä nopeaa ja virheetöntä päätöksentekoa - vieläpä mielellään samanaikaisesti. Ei siis ihme, jos olemme stressaantuneita ja saatamme palaa loppuun. Kunpa siis muistaisimme, että riittävän hyvä on tarpeeksi hyvä. 


"Flow on itseilmaisun korkein tila."

Yritysvalmentajana toimiva Jussi Venäläinen haluaa tuoreella kirjallaan kertoa tietotyön viisaimmasta ja tehokkaimmasta vaihteesta eli flow-tilasta ja opastaa sen käyttöön ottamisessa. Flow on asia, josta moni on kuullut, mutta vain harva tuntee, mistä siinä on oikeasti kysymys. Usein ajatellaan, että tuo maaginen aikaansaamisen tila on vain taiteilijoiden ja huippu-urheilijoiden ulottuvilla. Venäläinen korostaa kuitenkin, että se on lähempänä kuin uskoimmekaan. Flow kun on löydettävissä omien korviemme välistä. Se on optimaalinen tila, jolla on mahdollista moninkertaistaa niin luovuus kuin tuottavuuskin tietotyössä. Mutta flow ei suinkaan synny itsestään, kuten seuraava katkelma osoittaa: 

"Flow vaatii haasteita, jotka taas vaativat itseluottamusta. Sinun pitää uskoa itseesi ja kykyihisi, jotta uskallat koetella itseäsi ja mahdollisesti myös epäonnistua. Mitä enemmän uskallat kokeilla ja ottaa riskejä, sitä vähemmän pelkäät epäonnistumista ja itsesi haastamista. Jokainen kokeilu ja riski ovat mahdollisuuksia parantaa kyvykkyyttä ja saada palautetta, jonka avulla suunnata toimintaa jatkossa."



Tämä kirja tarjoaa lukijoilleen konkreettisia eväitä oman flow-osaamisen kehittämiseen. Käytännöllisten keinojen ohella teos esittelee myös viimeaikaista tutkimustietoa muun muassa neurobiologian ja psykologian alalta.  Vaikka kirjassa "hehkutetaan" vuolaasti flow´n mahtavuutta, on kirjoittaja toki tietoinen myös tämän elämää rikastuttavan ja merkityksellisyyttä lisäävän ilmiön varjopuolista. Itselleni flow on teoreettisena käsitteenä jo entuudestaan tuttu,  mutta hieman yllättäen huomasin kirjaa lukiessani myös käyttäväni jo joitakin kirjassa mainittuja flow`n saavuttamista edistäviä keinoja omassa työssäni. Sinäkin voit olla jo matkalla kohti flow-tilaa, vaikka et asiaa tietoisesti ajattelisikaan. 

Kirja on mielestäni pääosin varsin selkeä, lukijaystävällinen ja kiinnostava kokonaisuus. Pienenä miinuksena mainittakoon kuitenkin se, että lähteet on painettu teokseen todella pienellä fontilla ja asemoitu sivuille niin tiiviisti, ettei niiden lähempi tarkastelu ole miellyttävää. Muutama lisäsivu lähteisiin olisi parantanut tämän tietokirjan lähdetietojen luettavuutta huomattavasti. 

Jos haluat kyetä vastaamaan 2020-luvun työelämän keskeisiin haasteisiin, kannattaa sinun lukea tämä inspiroiva kirja. On hyvä muistaa, että koneet eivät saavuta flow-tilaa, mutta ihmisille se on mahdollista. Astu siis sinäkin rohkeasti  flow-tilan portaille ja anna virran viedä.  Tämän kirjan "oppien" innoittamana  loistavista päivistä saattaa tulla  työpäivien uusi normaali, kuten Venäläinen kirjansa lopussa toteaa. 

"Flow on elämän suola. Sen makuun päästyä elämä maistuu tylsältä ilman."

P.S. Lämmin kiitos kirjailijalle saamastani arvostelukappaleesta. Tulen varmasti palaamaan Flow-tila - Tietotyön viisain vaihde -kirjan  pariin toistekin. 

Kustantaja: Fitra
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 176 s.


01 huhtikuuta 2020

Paavo Järvilehto & Lauri Järvilehto: Pim! Olet luova

Kustantaja: Tuuma-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 183 s.

Luovuus antaa vaihtoehtoja. Se auttaa löytämään uudenlaisia tapoja toimia ja tekee siten arjesta kiehtovampaa. Luovuus on sinussa, ja tämän kirjan avulla saat sen esiin. Kirja auttaa ymmärtämään, mistä hyvät ideat tulevat ja miten niitä voi kehittää. Se kertoo, mitä luovuus on, mitä se vaatii ja mitä se antaa. 

Kirjan tekijät ovat työskennelleet pitkään luovilla aloilla ja hyödyntäneet kirjassa esitettyjä filosofisia, käytännöllisiä ja menetelmällisiä ajatuksia.

Oma arvioni: Vaikka kirjan avatessasi ajattelisitkin, ettet ole luova, saatat tämän kirjan luettuasi ajatella toisin. Ja hyvä niin, sillä luovuutta löytyy ihan jokaisesta. Paavo ja Lauri Järvilehdon mukaan yksi tärkeimmistä luovan ajattelijan työkaluista on kysymysmerkki. Siksi he etsivät kirjassaan vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Miksi pitäisi olla luova? Mitä luovuus on? Miten olla luova? He vastaavat kysymyksiin hauskasti ja inspiroivasti omia kokemuksiaan jakaen. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille omaa luovuuttaan etsiville.