30 kesäkuuta 2020

Minna Lindgren: Aina on Toivoa

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 320 s.


Marja Vehmarvarsi on keski-ikäinen opettaja, jonka mies on opettaja, vanhemmat eläkkeellä olevia opettajia, tytär ja tämän puoliso opettajia. Suomen kouluja on yksityistetty vinhaa vauhtia, ja töitä saadakseen nollatuntiopettaja Marja joutuu viikosta toiseen keksimään uusia pelillisiä ilmiöoppimiskursseja ja oppiaineiden välisiä synergiakokonaisuuksia, joilla myydä itseään.

Marjan vanhemmat Aina ja Toivo ovat uteliaita tubettajia, joiden tavoite ei ole enempää eikä vähempää kuin pelastaa Suomen koulujärjestelmä. Videokanava ja sen suosio kantautuvat myös Marjan korviin, sillä oppilaat kiinnostuvat nollatuntilaisesta, jolla on sama outo sukunimi kuin äärimmäisiinkin tekoihin valmistautuvilla vanhustubettajilla – ja oppilaiden arvion mukaanhan Marjan kaltaiset heittiöt saavat keikkoja.

Aina on Toivoa on riemastuttava ja karmaisevakin fiktio koulumaailmasta. Käsitykset koulutuksen suunnasta vaihtelevat sukupolvesta ja yksilöstä toiseen, piirtoheittimistä pelialustoihin, pienryhmistä avokonttorihalleihin.

Oma arvioni: Minna Lindgrenin uutuusromaanissa käsitellään suuria kysymyksiä huumorin keinoin. Osansa saavat niin peruskoulun kehittämishankkeet ja uudistuspaineet, työelämässä vallitseva ikärasismi kun vanhusten oikeus arvokkaaseen elämään ja kuolemaan. Kirjassa koulumaailmassa tapahtuneet muutokset kuvataan hauskasti, vaikka suunta, johon tämän päivän koulu näyttää olevan menossa ei kaikilta osin oikeasti nauratakaan. En tässä yhteydessä viitsi paljastaa enempää kirjan käänteistä, jotta lukukokemus ei latistu. Tässä moniaineksisessa romaanissa kepeys ja vakavuus yhdistyvät mielestäni viihdyttäväksi kokonaisuudeksi, jota voin suositella etenkin kaikille koulussa työskenteleville. Mainio kesälomakirja siis.  

27 kesäkuuta 2020

Matti Punttila: Suuri suomalainen kaskukirja

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 328 s.

Suomalaisetko hiljaisia jurottajia? Viimeistään tämän kirjan tarjoamien naurunpyrskähdysten lomassa tulee vakuuttuneeksi siitä, että suomalaisilla on totisesti sana hallussaan.

Suuri suomalainen kaskukirja on ylistystä kielelle ja sen loputtomille mahdollisuuksille. Teos osoittaa, että komiikkaa ja huumoria löytyy niin suomen kirjakielestä kuin murteista ja slangistakin, puhumattakaan eri kielimuotojen törmäyksistä.

Kielikaskukirjaan on koottu myös nimiin ja nimiyhdistelmiin liittyviä kaskuja, samoin sanaleikkejä, sivistyssanoilla hienostelun vaaroja, pieleen menneitä kielikuvia ja tietysti myös sanojen monimerkityksisyyden aiheuttamia hykerryttäviä tilanteita.

Oma arvioni: Kirjassa oli monia ennestään tuttuja kaskuja, mutta toki paljon uuttakin naurettavaa materiaalia. Perinteisiin vitsikirjoihin verrattuna tämän kirjan valttina on mielestäni sisällön monipuolisuus. Kuinka vivahderikas kielemme onkaan niin murteineen kuin muine ominaispiirteineen. Kirja osoittaa oivasti sen, että otsikoissa olisi usein parannettavaa, mutta toisaalta silloin ainakin minä nauraisin huomattavasti vähemmän. Jos etsit kirjaa, jota lukiessa saat nauraa, tämä tuore Suuri suomalainen kaskukirja on mainio valinta. 

26 kesäkuuta 2020

Esa Väliverronen & Kai Ekholm (toim.): Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 360 s.

Tieteen vapauden rajoitukset ovat yhä näkyvämpi ilmiö eri puolilla maailmaa. Kyse ei ole pelkästään diktatuurivaltioiden ongelmasta, vaan tutkimuksen poliittinen ja taloudellinen ohjailu on arkipäivää monissa maissa. Yhteiskunnallisen keskustelun ilmapiirin kärjistyminen ja poliittinen polarisaatio on tehnyt tutkimustiedon kyseenalaistamisesta muodikasta. Toimittajien tavoin myös tutkijat ovat joutuneet uhkailun ja vainon kohteeksi varsinkin sosiaalisessa mediassa, myös Suomessa. 

Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus on monipuolinen tietopaketti tutkimuksen vapautta rajoittavista käytännöistä. Samalla se on ajankohtainen puheenvuoro vapaan tutkimuksen ja sananvapauden puolesta. 

Oma arvioni: Tässä uutuuskirjassa tarkastellaan muun muassa sitä, miksi tieteen vapautta tulee puolustaa, ja mikä on tutkijan sananvapauden yhteiskunnallinen merkitys. Kirjassa käsitellään kiinnostavasti myös tieteen vapauden rajoja antiikista tähän päivään. Ikävintä oli lukea hylätyistä väitöskirjoista ja siitä, millaiset tieteen ulkopuoliset tekijät ovat saattaneet olla hylkäysten taustalla. Kaikkein kiinnostavinta oli puolestaan lukea tutkijoiden ajatuksia siitä, mitä tutkijat saavat sanoa tulevaisuudessa. Edelleen tuntuu vahvasti siltä, että tässäkään kontekstissa sananvapaus ei kuulu tasavertaisesti kaikille, valitettavasti. Tutkijoiden vaimentamista tapahtuu Suomessakin, ja ikävä kyllä nykyään on helppoa kohdistaa sosiaalisen median kanavien kautta sanatonta väkivaltaa niihin, jotka halutaan hiljentää. 

Kirjan keskeinen sanoma tiivistyy mielestäni erinomaisesti seuraaviin sanoihin:

"Ei tiedettä ilman vapautta - eikä vapautta ilman demokratiaa"

Jos edellä mainitut teemat kiinnostavat, suosittelen lämpimästi Tieteen vapaus & ja tutkijan sananvapaus -kirjaa. Se antaa paljon ajattelemisen aihetta.  





Anne Cathrine Bomann: Agathe

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2020
Tanskankielinen alkuteos: Agathe (2019)
Suomentanut: Sanna Manninen
Äänikirjan kesto: 2 h 44 min
Lukija: Jukka Pitkänen

Onko ikinä liian myöhäistä kaivata läheisyyttä?

71-vuotias psykiatri laskee päiviä eläkkeeseensä. Hänen potilaidensa ongelmat tuntuvat mitättömiltä, ja istunnoissa hän piirtää lintuja muistiinpanojen kirjoittamisen sijaan.

Eräänä päivänä vastaanotolle ilmestyy saksalainen nainen, Agathe. Psykiatri kieltäytyy ottamasta yhtään uutta potilasta, mutta nainen on periksiantamaton. Lopulta psykiatrin on myönnyttävä tapaamiseen. Agathen seurassa vietetty aika muuttaa kaiken.

Oma arvioni: Agathe on hienovireinen esikoisromaani, joka on täynnä suuria tunteita ja teemoja: yksinäisyyttä, ikääntymistä, elämänilon etsimistä ja rakkautta. Kirjassa kuvataan hienosti, miltä tuntuu, kun mieltä alkaa kaihertaa ajatus siitä, ettei ole osannut elää. Jos on tottunut ajattelemaan, että on helpompi kuolla, jos ei rakasta ketään, saattaa lopulta kuitenkin joutua huomaamaan, kuinka silloin on itse asiassa vaikeampaa elää. 

Agathe on viehättävä ja lämminhenkinen pieni tarina, jonka päätin kuunnella äänikirjana. Kirjaston varausjono tähän kansainväliseen bestselleriin kun on tällä hetkellä aika pitkä, enkä malttanut odottaa. Agathe sopii mielestäni mainiosti vaikkapa kevyehköksi kesälomakirjaksi. 

23 kesäkuuta 2020

Eero Huovinen: Äitiä ikävä

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2020
Äänikirjan kesto: 5 h 45 min
Lukija: Antti Virmavirta

Voiko mikään täyttää äidin jättämää aukkoa?

Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen palaa lapsuuteensa ja varhain kuolleen äitinsä muistoon riipaisevan kauniissa muistelmateoksessaan.

Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Kuolema oli perheelle järkyttävä isku. Isä vaikeni, äidistä ei puhuttu. Vuosien saatossa muistot hiipuivat, mutta ikävä ei laantunut, ei edes iän myötä. Isän kuoleman jälkeen Eero Huovinen löytää vanhempiensa kirjeitä, kuvauksia perheen iloista ja itkuista. Edessä on aikamatka äidin luo. Kirjeitä lukiessa muistot heräävät eloon ja alkaa tutustuminen haalistuneiden muistikuvien sijasta todelliseen äitiin. Esiin nousee kysymys, voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä.

Oma arvioni: Helsingin emerituspiispa Eero Huovisen (s. 1944) muistelmateos on koskettavaa kuunneltavaa, sillä teksti  päästää kuulijan lähelle pienen pojan - ja myös ikääntyneen miehen - äidinikävää. Kaipuu aikaan, jolloin äiti vielä eli ja huolehti pojistaan, on teoksessa vahvasti läsnä alusta alkaen. Suru mykisti isän, ja siksi Eeron mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin ei löytynyt vastauksia vuosikymmeniin. Kirjeistä hän kuitenkin lopulta etsi ja löysi niin äitiään kuin itseäänkin. Haalistuneet muistikuvat äidistä alkoivat saada väriä. Ja Huovinen uskoo, että taivaassa häntä odottaa iloinen, elämänmyönteinen ja rakastava äiti. 

Kirja on ajatuksia herättävä. Se saa miettimään, kuinka tärkeää onkaan puhua vaikeista asioista myös lapsille - ikä ja kehitystaso huomioiden tietysti, mutta puhua kuitenkin. Näin pienikin lapsi voisi vaalia menettämänsä rakkaan ihmisen muistoa edes jotenkin. Suru patoutuu vaikenemalla, mutta jakamalla sen taakkaa on mahdollista keventää. 

Äitiä ikävä on herkistävä muistelmateos, joka on myös kiinnostava ja tarkka ajankuvaus noin yhdeksän vuosikymmenen ajalta Helsingistä ja hieman muualtakin. Niille, jotka ovat menettäneet vanhempansa liian varhain, tällä  tunnerikkaalla, lämminhenkiseen ja rakastavaan sävyyn kirjoitetulla teoksella on varmasti eniten annettavaa. Kirjasta välittyy mielestäni erinomaisesti sekin, että tämä aikamatka menneisyyteen on ollut kirjoittajalleen voimaannuttava kokemus. 
 

Jukka Rantala, Mikko Puustinen, Amna Khawaja, Marko van den Berg & Najat Ouakrim-Soivio: Näinkö historiaa opitaan?

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 232 s. 

Mitä suomalaisilla historiantunneilla oikein tapahtuu?

Koulujen historianopetus on aina jakanut mielipiteitä: joillekin se on ollut kiehtovien tarinoiden aarreaitta, toisille taas vuosilukujen pänttäämistä. Muodostuvatko oppituntien sisällöt edelleen opettajien luennoista ja merkkitapahtumien ulkoluvusta? Onko perinteiset oppikirjat heitetty nurkkaan ja korvattu digitaalisilla sisällöillä?

Näinkö historiaa opitaan? kertoo konkreettisten ja hätkähdyttävienkin esimerkkien avulla koulujen historianopetuksesta ja suomalaisten nuorten kyvystä historialliseen ajatteluun. Teoksessa pohditaan, millainen historianopetus olisi mielekästä 2020-luvun Suomessa.

Loputtomassa tapahtumavirrassa on hyvä oppia löytämään erilaisia syitä ympäröivän maailman ilmiöille ja harjaantua pohtimaan niiden vaikutuksia. Parhaimmillaan historian opiskeleminen vahvistaakin kriittisiä tiedonkäsittelyvalmiuksia ja tukee nuoria valeuutisten maailmassa.

Oma arvioni: Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, etenkin arjen historiasta. Sen sijaan sotahistoria oli pitkästyttävää luettavaa, toki "pakolliset" vuosiluvut tuli päntättyä päähän. Tämä uutuuskirja kurkistaa historiantuntien todellisuuteen. Kirjoittajat haluavat osoittaa, että historiallista ajattelua voidaan pitää tärkeänä kansalaistaitona, joka tarjoaa oppilaille keinoja epäillä, kritisoida ja arvioida käytettävissä olevaa tietoa. Näin ollen historiaa ei tule latistaa kronologiseksi tapahtumaluetteloksi. Tämä onkin tärkeää, sillä historia auttaa meitä ymmärtämään, että vallitseva todellisuus on seurausta tekemistämme valinnoista - niin kuin menneisyyskin. Jos oivallamme tämän, tulevaisuudennäkymät voivat olla toivoa antavia. Kun uskomme siihen, että ihmiset tekevät tulevaisuuden, pystymme myös vaikuttamaan siihen, mitä tulee tapahtumaan. Parhaimmillaan historianopetus siis kannustaa nuoria kriittiseen ajatteluun ja aktiiviseen kansalaisuuteen ja päästää heidät tekemään historiaa.

Tämä tuoreeseen tutkimustietoon vahvasti nojaava teos on mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa kaikille historianopetuksesta kiinnostuneille. 

21 kesäkuuta 2020

Markku Salo: Hullut mielenterveysmarkkinat - Kuinka korjata kurjistuneet mielenterveyspalvelut?

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 319 s.

Mielenterveystyö on kriisissä, kun ala on alistettu markkinoille ja pääomavaltaisille suuryrityksille.

Hullut mielenterveysmarkkinat -kirjassa ammattilaiset kertovat haastatteluissa työnsä ja työorganisaatioidensa tilasta. Työntekijöiden kokema surkea arki on kaukana palveluorganisaation esimiesten, johtajien ja omistajien käsityksistä. Todellisuudet eivät kohtaa.

Teos kuvaa ristiriitoja, kun pelisäännöissä edellytetään yksityistä voiton tavoittelua, julkishallinnon ideologiaa ja palvelujen tilaamisen protokollaa. Seurauksena on mielenterveys- ja päihdetyön kurjistuminen.

Monikerroksinen yhteiskuntatieteellinen analyysi yhdistää työn kurjistumisen poliittisen talouden muutoksiin. Kriisin parannuskeinoksi kirjassa esitellään mielenterveystyön uusi viitekehys oman elämän hallinta ja uudenlainen yhteistoiminta. Palvelujen tilaamisen pelisäännöt ja käytännöt vaativat perinpohjaista uudistusta. 

Oma arvioni: Sosiaali- ja terveydenhuoltoalaa riivaavat monet ongelmat, joiden ydin on markkinoistamisessa, Se on johtanut valitettavasti työn pirstaloitumiseen. Tällä on puolestaan ollut kielteisiä vaikutuksia sekä työntekijöiden motivaatioon että asukkaiden kuntoutumiseen. Markku Salo on vapaa tutkija ja toimittaja, joka on perehtynyt mielenterveystyön kysymyksiin jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan ja hän on kouluttanut myös mielenterveys- ja päihdepalvelujen käyttäjiä palveluja arvioiviksi kokemustutkijoiksi. Salo siis todella tietää, mistä kirjoittaa.

Kirja on ajatuksia herättävä kokonaisuus. Sen soisi löytävän tiensä jokaisen mielenterveys- ja päihdetyön kentällä toimivan ja alan politiikkaa tekevän henkilön luettavaksi. Jokainen voi ottaa siitä oppia matkalla kohti terveempiä mielenterveysmarkkinoita ja mielekästä yhteistoimintaa. 

Jenny Erpenbeck: Päivien loppu

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Saksankielinen alkuteos: Aller Tage Abend
Suomentaja: Jukka-Pekka Pajunen
Äänikirjan kesto: 6 h 45 min
Lukija: Meri Nenonen

Yksi elämä, monta kohtaloa

Hienovaraisessa kudelmaromaanissa eletyt ja elämättömät elämät kietoutuvat yhteen.

Vuonna 1902 Itävalta-Unkarissa syntyy tyttölapsi, jonka kohtalona on kuolla useasti: vauvana, vankileirillä, vanhainkodissa… Kuinka eri tavalla kaikki voisikaan mennä, jos vain yksi pieni asia muuttuisi? Jenny Erpenebckin monisäikeinen romaani tarkastelee ihmisyyttä, kohtaloa ja Eurooppaa 1900-luvulla muovanneita tapahtumia. Yhden naisen rinnakkaisista elämistä muodostuu eleetön tutkielma ihmisen merkityksestä ja merkityksettömyydestä historian muurien viitoittamalla tiellä. 

Oma arvioni: Päivien loppu on kuderomaani, jossa tarinoiden takaa paljastuu yksilön elämä. Keskiössä ovat kuitenkin sodat, niiden järjettömyys ja sotien jättämät jäljet. Menneisyys, elämän hetkellisyys ja kuolema ovat teoksessa vahvasti läsnä, mutta lohduttomuuden rinnalla on aina myös kaipausta. Tärkeänä elementtinä on elämän sattumanvaraisuuden kyseenalaistaminen: entä, jos elämä olisi ollutkin oikeudenmukainen? Romaani osoittaa mielestäni hyvin sen, kuinka pienet asiat saattavat vaikuttaa elämän suuntaan huomattavasti enemmän kuin suuret päätökset. 

Luulenpa, että luettuna olisin saanut kirjasta vieläkin enemmän irti, sillä kuunnellessa osa tekstin nyansseista menee helposti ohi. No, joka tapauksessa Päivien loppu on hieno kokonaisuus, jota voi suositella varsinkin omintakeisen ja monikerroksisen kerronnan ystäville.



17 kesäkuuta 2020

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin kesä

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Äänikirjan kesto: 59 min 55 s
Lukija: Elsa Saisio

Prinsessa Pikkiriikki saa viettää mummun ja papan lepsussa ja lellivässä hoivassa maailman parhaan loman. Kun Pikkiriikki saa kerta kaikkiaan tarpeekseen vanhemmistaan, mummu hakee hänet ja Pöjöläisen viettämään kesälomaa mummulaan. Se on iloinen paikka, sillä mummu ja pappa jos ketkä tietävät, miten otetaan ilo irti elämästä. Mummulassa syödään rupsuleipää ja hurvittelukakkua ja käydään uimassa ja askarrellaan. Ja kun itsellä on hyvä mieli, iloa voi levittää synkemmille tyypeille vaikkapa kutituspulverilla ja Makkara-koiran taialla. Eikä ole mahdotonta, että vanhoista vihollisista tulee ystäviä. Niin nimittäin käy Pikkiriikille ja Räkä-Eetulle.

Viides ratkiriemukas kirja huippuhurmaavasta Prinsessa Pikkiriikistä.

Oma arvioni: Tällä kertaa Prinsessa Pikkiriikki kavereineen on kesäisissä lomatunnelmissa. Eikä heillä ole todellakaan tylsää, sillä he tekevät kaikenlaista hauskaa ja oivaltavat samalla tärkeitä asioita elämästä. 

16 kesäkuuta 2020

Mari Mörö: Kukkasillaan

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvitukset: Sanna-Reeta Meilahti
Sivumäärä: 192 s.

Puutarha tulvillaan tarinoita, kukkuroillaan kuvia

Taimilavalla on tunkua: sitä koulii, mitä kylvää! Kevät tulee vääjäämättä, mutta millaisin silmuin ja nupuin? Miten kukkii kesä, mitkä ovat syksyn hedelmät? Tarhuri on vuosi vuodelta aina yhden kasvukauden kokemuksia rikkaampi. Jos ei joskus hymyilytä, niin aika usein kuitenkin naurattaa. 

Suomalaisen puutarhakirjoittamisen voimanainen Mari Mörö löytää puistojen, pihojen ja kasvitarhojen maailmasta mitä merkillisimpiä ilmiöitä: totisia taistoja, hulvattomia hullutuksia, kiehtovia kohtaloita ja korvaamatonta kauneutta. Nämä Mari Mörön parhaat palat eivät ole pelkästään sanallisia – kirjan lumoavat, värejä hehkuvat valokuvat ovat tekijän itsensä ottamia. 

Kukkasillaan on itsenäinen jatko-osa ilahtuneen vastaanoton saaneelle Kukkanuottasilla-teokselle. 

Oma arvioni: Kun kasvikuntaa kannatetaan ja palvellaan vaivoja väistämättä, ollaan ihan kukkasillaan. Kasvikaskut antavat hyödyllistä tietoa ja pakinamaiset tekstit saavat lukijan vähintään hymähtelemään. Kaltaiselleni puutarhanhoitoon perehtymättömälle, mutta kukkaloistoa ihailevalle lukutoukalle kirjan parasta antia olivat ehdottomasti upeat valokuvat, joiden eteen on selvästi nähty vaivaa. 

Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella kaikille puutarhanhoitoon hurahtaneille riippumatta siitä, ovatko he vasta aloittelemassa tarhurin taivaltaan vai jo kokeneita konkareita. Jokaiselle heistä tällä Mari Mörön uutuusteoksella on varmasti paljon muutakin annettavaa kuin kaunista ja värikästä silmänruokaa.  

Juho Rahkonen: Eläimiä suviyössä

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 151 s.

"Luontokuvia ei oteta, vaan luonto antaa ne kuvaajalle."

Millaista on kohdata hirvi tai valkohäntäpeura silmästä silmään, seurata varovasti eläinten poikasten puuhia tai kuunnella lintujen varhaista konserttia usvaisella niityllä? Unohda hetkeksi työhuolet ja arjen stressi - lähde vaeltamaan suomalaiseen kesäyöhön!

Suomen luonto kuhisee elämää, joka usein jää kiireiseltä ihmiseltä näkemättä. Eläimiä suviyössä kertoo, kuinka löydät ja pääset lähelle villiä luontoa, voit tarkkailla eläimiä häiritsemättä sekä samalla oppia paljon niiden elämästä ja käytöksestä. Myös eläinten valokuvaamiseen kokenut kuvaaja antaa vinkkinsä. 

Oma arvioni: Tähän uutuuskirjaan valitut öiset kesämaisemat ovat huikean kauniita ja otokset metsän asukkaista kerrassaan upeita. Kuinka vaivatonta onkaan kuvia katsellessa päästä lähelle suvisen luontomme ihmeitä. Tuntuu kuin astuisi keskelle kesäyön unelmaa, vaikka ei ota askeltakaan. Jos siis etsit visuaalisesti hienoa luontokirjaa, jossa on vaikuttavien kuvien lisäksi myös kiinnostavaa luettavaa, tämä Juho Rahkosen esikoisteos on erinomainen valinta.  Rahkonen opastaa liikkumaan luonnossa eläinten ehdoilla ja neuvoo, kuinka ikuistaa kameralla hienoja hetkiä ja taianomaista tunnelmaa, vaikka hän onkin sitä mieltä, että luontokuvaus on lähempänä urheilua kuin taidetta. Luontoretki on aina arvaamaton, sillä koskaan ei voi etukäteen tietää, mikä tai mitä vastaan tulee. Sama salaperäisyys oli mielestäni hienosti läsnä kirjaa lukiessakin.  

"Luonto on kuin musiikki: sitä ei oikeastaan edes tarvitse ajatella, vaan se koetaan. Luonnossa liikkuessa voi vapautua arkisen järkeilyn ja optimoinnin pakkopaidasta."

Onnistuu rauhoittuminen ainakin hetkellisesti myös luontokuvia ihaillessa ja suvisen illan ääniä kuunnellessa. Suosittelen. 




























14 kesäkuuta 2020

Anna Keski-Rahkonen, Pia Charpentier & Riikka Viljanen (toim.): Olen juuri syönyt - Läheiselläni on syömishäiriö

Kustantaja: Duodecim
Julkaisuvuosi: 2020 (2., uudistettu painos)
Sivumäärä: 182 s.

Sairastaako läheisesi syömishäiriötä? Voiko syömishäiriöstä parantua? Miten läheinen voi tukea syömistä? 

Syömishäiriö iskee moneen perheeseen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Syömisongelmat ovat pysytelleet piilossa kuukausien tai jopa vuosien ajan ennen kuin niiden olemassaolo käy ilmi perheenjäsenille, lähiomaisille tai ystäville, joissa syömishäiriö herättää usein ristiriitaisia tunteita.

Tämä kirja kertoo, mistä syömishäiriössä on kysymys, mistä syömishäiriöt voi tunnistaa, mitkä tekijät altistavat syömisoireilulle, miten syömishäiriöitä hoidetaan, miten niistä parannutaan ja miten läheiset voivat auttaa toipumisessa. Mukana on runsaasti läheisten omia kokemuksia. Kirjan toimittajat ovat suomalaisia syömishäiriöiden asiantuntijoita: lääkäri, psykologi ja ravitsemusterapeutti. 

Teoksen näkökulma on toiveikas: vaikka syömishäiriöt ovat usein pitkäkestoisia ja saattavat vaatia jopa sairaalahoitoa, toipuminen on todennäköistä. Kirja antaa käytännön neuvoja läheisille avun löytämiseen monista eri terveydenhuollon työntekijöistä koostuvien moniammatillisten työryhmien ja psykoterapioiden viidakossa. Teos kuvaa myös vaikeita arkisia käytännön tilanteita, joissa syömisoireet aiheuttavat yhteentörmäyksiä perheessä esimerkiksi yhteisillä aterioilla, ja antaa vinkkejä niistä selviytymiseen.

Oma arvioni: Asiantuntijoiden toimittama Olen juuri syönyt on tuore ja monipuolinen teos. Siinä valotetaan käytännönläheisesti monia sellaisia kysymyksiä, jotka askarruttavat varmasti etenkin syömishäiriötä sairastavien nuorten läheisiä. Kirjan sävy on ymmärtävä ja toivoa antava, vaikka se ei syömishäiriöiden vakavuutta kielläkään. Teos viestittää vahvasti siitä, ettei parantuminen ole mahdotonta, vaikka toipumisen tie yleensä pitkä onkin eikä terveen syömisen "oppiminen" onnistu hetkessä. Teoksessa kerrotaankin perusteellisesti, kuinka syöminen on parasta lääkettä syömishäiriöön. Sen sijaan syyllisten etsiminen ei auta ketään. Sekä syömishäiriön kanssa kamppailevat että heidän läheisensä tarvitsevat tukea. Kirjasta selviää sekin, mistä apua on saatavilla. 

Tämä kirja on kirjoitettu ennen kaikkea syömishäiriötä sairastavien läheisille, joille sillä onkin varmasti paljon annettavaa myös vertaistarinoiden muodossa. Mielestäni kirja sopii kuitenkin hyvin luettavaksi myös kaikille muillekin aiheesta kiinnostuneille, joita minäkin edustan. Teoksen luettuani mietin jälleen kerran, voi kunpa media ja yhteiskunta laajemminkin olisivat edes hieman vähemmän ulkonäkökeskeisiä ja laihuutta ihannoivia. Kaipasin teokseen edes jonkinlaista kirjallisuus- tai lähdeluetteloa. Tekstissä kun mainittiin muutama tutkimus, joihin olisi kiinnostavaa tutustua tarkemmin.

13 kesäkuuta 2020

Anna Rimpelä: Tilanne päällä, Aino ritari

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Äänikirjan kesto: 6 h 4 min
Lukija: Erja Manto

Poliittisesti takuuepäkorrekti mummohuumori iskee suoraan mustimpaan nauruhermoon!​

Pitkään meni ihan hyvin -romaanissa lukijat hurmanneen seniorisankari Aino Ritarin seikkailut jatkuvat entistäkin hulvattomammin kääntein.​ Salskeaa heimopäällikköä ei ikinä kuulunut noutamaan Ainoa alttarille, mutta kun naapurin Sepon ja turvapaikanhakija Kidanen kanssa lähdetään joulupukkikeikalle, saa Ainon estottomasta asenteesta osansa koko naapurusto. Kun Kidane sitten pitäisi pelastaa uhkaavalta palautukselta, osoittaa Aino, että peloton oma-aloitteisuus vie voittoon kiperimmässäkin tilanteessa. Ratsastaako pelastava ritari horisontista nakki suupielessään?

Oma arvioni: Aino Ritari ystävineen on vauhdissa taas. Ja meno on välillä niin hurjaa, että rullaattorikin unohtuu matkasta. Tapahtumia ei siis tästä lyhyistä episodeista koostuvasta kirjasta todellakaan puutuu - eikä huumoria. Tarina on kokonaisuudessaan hulvaton, joten sitä lukiessa naurulta lienee mahdotonta välttyä. Hauskuuden takaa on kuitenkin löydettävissä teemoja, jotka eivät edes hymyilytä, kuten turvapaikanhakijoiden tilanne ja vanhustenhuollon ongelmat. 

Hauskan lisämausteen tähän hellepäivien leppoisaan kuuntelukokemukseen toi se, että kirjassa on jouluisia ja talvisia elementtejä. Jos etsit luettavaa tai kuunneltavaa, jonka parissa on vaivatonta viihtyä, vaikka aivot olisivat narikassa eikä ole väliä, onko kesä vai talvi, Tilanne päällä, Aino Ritari,  on erinomainen valinta. Ja eivätköhän tämän vauhtimummon seikkailut jatku edelleen...

11 kesäkuuta 2020

Merja Kalm & Mira Mallius: Hyvä tyyppi – Supervoimien käsikirja

Kustantaja: Lasten keskus
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Mira Mallius
Sivumäärä: 80 s. 

Jokaisessa meissä kuplii voimia, jotka auttavat selviytymään vaikeistakin tilanteista, ponnistelemaan kohti tavoitteita ja unelmia sekä olemaan toisille tukena, turvana ja tsempparina silloin, kun he sitä tarvitsevat.

Hyveet ovat arkipäivän supervoimia, joita kannattaa treenata aivan kuten lihaksia. Tämä lämminhenkinen kirja luottaa vahvuuspedagogiikan voimaan ja tarjoaa tarinallisia työkaluja hyveiden tunnistamiseen ja kehittämiseen itsessä ja muissa. Usko pois, meistä jokainen on hyvä tyyppi - MYÖS SINÄ!

Oma arvioni: 

Mistä on hyvät tyypit tehty? Rohkeudesta, rehellisyydestä, ystävällisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Ahkeruudesta ja avuliaisuudesta, hyväntahtoisuudesta ja joustavuudesta. Iloisuudesta, itsevarmuudesta ja luotettavuudesta. Huomaavaisuudesta, anteliaisuudesta, kohteliaisuudesta, anteeksiantavaisuudesta, myötätunnosta ja kunnioituksesta. Sinnikkyydestä ja uskollisuudesta, lempeydestä ja luovuudesta. Rakkaudesta ja kiitollisuudesta. Niistä on hyvät tyypit tehty.

Tämä positiiviseen pedagogiikkaan pohjautuva värikkäästi kuvitettu tuore tietokirja tutustuttaa lapset sympaattisten eläinhahmojen seurassa pienten tarinoiden ja hyödyllisten harjoitusten avulla hyviin ominaisuuksiin, jotka tekevät ihan jokaisesta ainutlaatuisia ja hyviä tyyppejä, jotka ovat muun muassa reiluja, myötätuntoisia, auttavaisia ja sinnikkäitä.   

Harjoittelemalla jokainen voi muun muassa oppia kannustamaan muita ja ajattelemaan itsestään myönteisesti, Harjoittelu auttaa myös huomaamaan ympärillä olevaa kauneutta ja olemaan kiitollinen hyvistä asioista. Teos on siis sanomaltaan varsin tärkeä ja ajankohtainen. Vaikka kirjaa voi lukea mainiosti itsekseen, mukavinta näitä supervoimia on varmasti kuitenkin harjoitella yhdessä muiden hyvien tyyppien kanssa. Hymy tarttuu ja kehut ilahduttavat, joten niitä kannattaa jakaa.

 

09 kesäkuuta 2020

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto - Ketun oma kirja

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 96 kuvitettua sivua

Voihan kettu!

Onko sekopäisempää eläintä nähty kuunaan? Kettu viipottaa holtittomasti tilanteesta toiseen ja sen mieliala ponnahtaa silmänräpäyksessä masennuksen alhosta ylimpään hurmokseen. Kuka mahtaa pysyä ketun vauhdissa mukana?

Kamalan luonnon suosituin hahmo on viimein saanut oman kirjan, joka kokoaa yksiin kansiin ketun parhaimmat stripit ja ovelimmat aivoitukset. 

Oma arvioni: Ihanan kaheli kettu ja hänen viekkaan veikeästi vinksahtanut ajatuksenjuoksunsa, jota monen rauhallisemman eläimen on usein vaikea ymmärtää. Vai, onkohan sittenkään, sillä kyllähän varsinkin ketun filosofisista analyyseista itsellenikin tuttuja elementtejä löytyy. Toivon nimittäin usein ketun tavoin, että ajatuksille olisi päässäni monikaistaiset polut. Ja yritän elää hetkessä, mutta aina se ei kuitenkaan onnistu. Mutta, vaikka välillä vaikeaa onkin, silti uskon, että:






Wendy Mitchell: Joku jonka tunsin - Minä ja Alzheimer

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: Somebody I Used to Know (2018)
Suomentanut: Sirpa Hietanen
Sivumäärä: 253 s.

Miltä tuntuu, kun saa kuulla sairastavansa Alzheimerin tautia? Miten suhtautua elämään, kun sen perusta yhtäkkiä järkkyy peruuttamattomalla tavalla? 

Wendy Mitchell kertoo koskettavassa menestysteoksessaan elämästään Alzheimer-diagnoosin jälkeen. Työssäkäyvän, urheilullisen Mitchellin elämä muuttui alle 60-vuotiaana, kun hän kuuli sairastavansa etenevää muistisairautta. 

Se, mikä aiemmin oli itsestään selvää, ei enää ollutkaan sitä. Kuka hän olisi sitten, kun hän menettäisi tärkeimmät muistonsa? Kuinka elää eteenpäin, sopeutua mutta ei luovuttaa? 

Mitchellin teos sanoittaa muistisairaan tuntoja rehellisesti ja rohkeasti. Kriitikoiden ylistämä teos osoittaa, että elämänilo, toivo, rohkeus ja huumori kuuluvat elämään myös muistisairaana.

Oma arvioni: Tämä upea kirja on todella arvokas puheenvuoro sellaiselta henkilöltä, joka ei aina tule välttämättä kuulluksi. On tärkeää muistaa, että muistisairaus on aina vain osa ihmistä samoin kuin mikä tahansa muukin diagnoosi. Ihminen näkee, kuulee ja tuntee edelleen, vaikka ei kaikkea enää muistakaan eikä kykene suoriutumaan arjestaan samalla tavoin kuin ennen sairastumistaan. Sairaus etenee aina yksilöllisesti. Siksi on todella tärkeää miettiä, miten sairaudesta puhutaan. Se kun vaikuttaa helposti myös siihen, kuinka sairauden kanssa elävää ihmistä kohdellaan.

”Muistisairausdiagnoosi on jo riittävän kamala sinänsä – se on hirvittävä uutinen – mutta siinä kohdin voi lopettaa kielteisen kielen käyttämisen ja alkaa käyttää myönteistä kieltä. Jos joku kertoo teille päivän toisensa jälkeen, miten kärsitte, alatte lopulta uskoa häntä. Me ”taistelemme” joka päivä selvitäksemme kohtaamistamme haasteista, usein toisten avulla, mutta voimme löytää keinoja selvitä näistä taisteluista.”
 
Wendy itse on löytänyt mainioita keinoja, jotka helpottavat selviytymistä silloin, kun muisti temppuilee pahasti eikä hahmottaminen onnistu. Tekniikka on hänelle usein korvamaton turva ja apu. Wendy haluaa omalla tarinallaan tuoda toivoa Alzheimerin tautiin sairastuneille ja heidän läheisilleen. Vaikka osa vanhoista ystävistä saattaakin hylätä, voi vertaisten joukosta löytää uusia tuttavuuksia.- ja heidän kanssaan on helppo nauraa samoille jutuille useampaankin kertaan. Sosiaaliset kontaktit pitävät kiinni elämässä. 

”Muistisairaus on siedettävä niin kauan, kun voi olla osa maailmaa. Mutta kun unohdetaan…”

Joku jonka tunsin on koskettava kirja, jonka lukemista suosittelen lämpimästi kaikille muistisairauksista kiinnostuneille, tai itse asiassa ihan kaikille. Se antaa paljon ajattelemisen aiheita ja valottaa elämänmakuisesti sitä todellisuutta, jossa muistisairauden omaava henkilö elää. Varjojen ohella näkyy myös valoja, niin kuin elämässä yleensäkin.

Jos Wendyn tarina kiinnostaa, voit lukea hänen blogiaan tästä.




08 kesäkuuta 2020

Johanna Huhtamäki & Vappu Pimiä: Valon antajat – Kiitä unelmasi todeksi

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 267 s.

Kiitollisuus on avain onneen - onnellisuus on avain menestykseen

Nykytutkimuksen valossa tiedetään, että menestyksen ja unelmien saavuttaminen ovat onnellisuuden seurauksia. Kirja kertoo, miten sinä voit tehdä omista unelmistasi totta käyttämällä kiitollisuutta voimavarana ja uskomalla itseesi ja muihin. Tämä ei ole pelkkää uskomusta, vaan tieteen tukemaa todellisuutta.

Oma arvioni: Vaikka itseensä uskominen ja kiitollisuus ovatkin tärkeitä, luulenpa kuitenkin, että aika harvoin kiitollisuuden voimalla on mahdollista saada unelmansa toteutumaan ikään kuin tuosta vaan. Ja toisaalta, vaikka oma asenne usein ratkaiseekin, kaikkia vaikeuksia ei myönteisen asennoitumisen avulla ole mahdollista voittaa. Kaikki ei onnistu, vaikka toivoisi kovasti ja yrittäisi kuinka sinnikkäästi tahansa. Onnellisuus ja menestyminen ovat todellisuudessa varmasti ainakin useimmiten huomattavasti monimutkaisempia asioita, kuin tämän kirjan esimerkit niin kirjoittajien omista kuin muidenkin elämistä antavat helposti ymmärtää. 

Yritin ensin kuunnella tätä Vappu Pimiän lukemana äänikirjana, mutta muun muassa samojen asioiden toistelu häiritsi liikaa, joten vaihdoin kuitenkin kesken kaiken e-kirjaan Teos aiheutti minussa aika ristiriitaisia tunteita, kun peilasin joitakin siinä kuvattuja asioita etenkin omiin viimeaikaisiin kokemuksiini. Mutta jokainen kokee lukemansa tietysti omalla tavallaan. Joten, jos teema kiinnostaa, saattaa tämä kirja tuoda arkeen ainakin hieman valoa. 

Antto Terras: Viro (Sensuroimaton)

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2020
Äänikirjan kesto: 4 h 34 min
Lukija: Antti Virmavirta

Viro (Sensuroimaton) on jokin matkapäiväkirjan ja erehtymättömällä etsivävainulla varustetun tutkijan kokemusraportin välimuoto – rehellinen, oivaltava ja uutta tietoa pursuava.

Mitä tapahtuu, kun Suomen ansioitunein myymäläetsivä Antto Terras päästetään itsekseen temmeltämään synnyinmaansa Viron takapihoille ja kulisseihin?

Viron valtiollinen matkailutoimisto Visit Estonia teki keväällä 2019 juuri sen ratkaisevan virheen, että luovutti maansa yleisavaimen Anttolle. Suomalaismatkailijat olivat yllättäen kadonneet kuin timantit Tillanderilta, joten kadonneiden jäljille oli laitettava paras mahdollinen tutkija. Ja etsivä teki työtä pyydettyä: hän kolusi Viroa kuukausien ajan, ja koetti kasata nähdyn ja koetun pohjalta turisteja miellyttävää mainospakettia. Lopputulos ei ole ehkä aivan odotetun kaltainen.

Tähän teokseen on kirjattu armotta kaikki oudoimmatkin paikat ja yllätyksellisimmät ihmiset, joihin Terras matkallansa törmäsi. Matka- tai propagandakirjaa tästä ei tullut, mutta tuore ja kippuraan naurattava katsaus uljaan ja hulvattoman Viron takahuoneisiin kylläkin! Tere tulemast!

Oma arvioni: En ole koskaan käynyt Virossa enkä tule koskaan sinne menemäänkään. Tämän erilaisen matkaoppaan tarjoama nojatuolimatka pienpanimoiden, omituisten museoiden ja omalla tavallaan vieraanvaraisten ihmisten kuvattuun maahan riitti minulle vallan mainiosti. Se tarjosi minulle naurua enemmän kuin odotin, vaikka tiesinkin kirjan kirjoittajassa koomikon vikaa olevankin. Terras puhuu asioista suoraan synnyinmaataan Viroa ja sen asukkaita säästämättä, ja osansa saavat luonnollisesti myös suomalaisturistit. 

Jos etsit toisenlaista matkakirjaa eteläiseen naapuriimme, Viro (Sensuroimaton) on juuri sellainen. Se vie lukijansa sellaisiinkin kohteisiin, joita ei uskoisi löytyvänkään. Head reisi Eestisse!

07 kesäkuuta 2020

Satu Kaski & Vesa Nevalainen: Miksi kannattaa (välillä) olla tekemättä mitään? – Laiskottelun jalo taito


Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 180 s.

Joskus toden totta kannattaa olla tekemättä mitään, sillä mikäs sen mukavampaa kuin joutilaat hetket, ja kuten aforismi toteaa: ”Etevä laiskottelu on yhtä tärkeätä kuin taitava työnteko.”

Satu Kaski ja Vesa Nevalainen johdattavat teoksessaan laiskottelun ja joutilaisuuden taitoon. Se on taito, jota jokainen meistä tarvitsee. Laiskottelu ravitsee mieltä, ruokkii luovuutta ja irrottaa kiireestä. Mutta ei silti makeaa mahan täydeltä. Liika laiskuus tekee meistä saamattomia tylsimyksiä. Opi siis laiskottelun jalo taito ja käännä laiskuuden parjattu hyve voimaksesi.

Oma arvioni: 

”Laiskottelu mahdollistaa tekemisen. Ja tekeminen laiskottelun.” 
 
Monille meistä on tyypillistä, että puskemme ikään kuin koko ajan eteenpäin, vaikka emme oikeasti aina jaksaisikaan. Loputon ahkeruus ei ole mahdollista, vaan on pakko levätä välillä ja antaa itselleen aikaa palautua – siksi meille on keksitty vaikkapa kahvitauot. Huilaaminen auttaa työtehon maksimoinnissa. Olisi hyvä antaa jokaisen löytää oman tapansa olla pikkaisen laiska, jolloin kaikilla on myös tilaa hengittää ja olla juuri niin kuin haluaa, Ihanteellista olisi voida työskennellä ja laiskotella silloin, kun siltä tuntuu. Kirjassa esitetty idea ilmiöpohjaisesta tottelemattomuuskoulusta on mielestäni kerrassaan mainio. Kellepä meistä ei tekisi hyvää  esimerkiksi silloin tällöin sanoa ei - ja vieläpä ilman selitystä. 

”Onnellisen, harmonisen elämän saavuttaa silloin, kun ahkeruus ja laiskuus ovat mukavasti tasapainossa. Tasapaino ei ole tunneissa tai rahassa laskettavissa. Se on enemmänkin tuntumasta kiinni.”

Meillä on siis lupa välillä velttoilla. On hyvä muistaa sekin, että velttoilun ja ahkeruuden väliin mahtuu paljon kaikenlaista oleilusta, asioiden pohtimiseen ja tekemisen riemuun. Tärkeää on löytää itselle sopiva tahti. Yllätyin hieman siitä, kuinka paljon kirjassa loppujen lopuksi käsiteltiin erilaisia laiskuuden muotoja ja keskityttiin siihen, kuinka patalaiska ihminen voisi muuttua edes jonkin verran ahkerammaksi. Odotin ja oletin kuitenkin kirjan nimen ja  varsinkin alaotsikon perusteella, että päähuomio olisi ollut laiskotteluun liittyvissä hyvissä asioissa. Laiskuus ja laiskottelu kun ovat minusta eri asioita. No, kirja oli joka tapauksessa helposti lähestyttävä ja lukemisen arvoinen. Siis, jos kyseinen teema kiinnostaa, kannattaa tähän uutuusteokseen tutustua. 

06 kesäkuuta 2020

Ottessa Moshfeg: Vuosi horroksessa

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: My Year of Rest and Relaxation (2018)
Suomentanut: Kristiina Drews
Sivumäärä: 254 s.

Häpeämätön, hillitön ja herkkä romaani nuoren naisen vuoden lääkehuuruisesta talvihorroksesta ja kenties kirjallisuuden historian huonoimmasta psykiatrista. Kirjan päähenkilön elämässä on kaikki mallillaan, ainakin päälle päin. Kaunis nuori nainen on vasta valmistunut Columbian yliopistosta, asuu Manhattanilla Upper East Sidella ja elelee mukavasti perintörahoillaan. Mutta kaiken keskellä on huutava tyhjiö, musta aukko, eikä se johdu siitä että hän menetti vanhempansa hiljattain tai siitä miten hänen poikaystävänsä häntä kohtelee tai oudosta suhteesta niin sanottuun parhaaseen ystäväänsä. On vuosi 2000 New Yorkissa, vaurauden ja lukemattomien mahdollisuuksien mekassa. Mutta hän haluaa vain nukkua.

Armottoman mustan huumorin läpäisemä teos on kertomus vuodesta huurussa, sekaisin mielikuvituksellisesta lääkeyhdistelmästä, jonka pitäisi poistaa vieraantuneisuuden ja itseinhon tunne. Se kuitenkin osoittaa, miksi joskus on välttämätöntä olla sivussa, poissa ja vieras maailmalle.

Oma arvioni: Tämä Ottessa Moshfegin (s. 1981) kirjoittama romaani oli jotenkin yhtä hämärä kuin kansikuvansakin. Vaikka tätä kirjaa on luonnehdittu muun muassa hillittömän hauskaksi, minun makuuni kokonaisuus oli kuitenkin liian absurdi ja lääkehuuruinen, vaikka yleensä mustasta huumorista pidänkin. Toki tarinassa käsiteltiin nukkumisen ja horrostamisen ohella paljon myös ihmissuhteita - niin menneitä kuin nykyisiä - mutta kaikkea väritti kuitenkin nimettömäksi jääneen päähenkilön lääketokkuraisuus ja hänen ystävänsä loputon tarve puhua, vaikka toinen ei horroksessa ollessaan siitä mitään kuullutkaan. 

Jos etsit omaleimaista tarinaa, mutta et kuitenkaan odota suuria yllätyksellisiä käänteitä, Vuosi horroksessa, voi olla sinulle sopivaa luettavaa. 

05 kesäkuuta 2020

Plutarkhos - Mielen tyyneydestä

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 157 s.

Miten löytää mielenrauha, kun maailma kuohuu ja elämässä voi tapahtua mitä tahansa? Kysymystä pohti kreikkalainen filosofi Plutarkhos kaksituhatta vuotta sitten. Juhana Torkin muinaiskreikasta suomentamat tekstit koskettavat vahvasti nykyihmistä. Miten ottaa viisaasti vastaan kohtalon kolhut? Miten hallita omia tunteitaan? Miten säilyttää mielenrauha tiedon tulvassa? Entä miten kestää koettelemuksista kovin, läheisen kuolema? Kun globaali maailma kuohuu ja etsii suuntaansa, viisaan ja lempeän filosofin opit ovat jopa ajankohtaisempia kuin kirjoitushetkellään.

Oma arvioni: Juhana Torkin (s. 1977) muinaiskreikasta suomentamat filosofi Plutarkhoksen  (45–125 jaa.) opit mielen tyyneydestä ovat juuri nyt suorastaan häkellyttävän ajankohtaisia, vaikka ne on esitetty jo kaksituhatta vuotta sitten. On kiintoisaa huomata, kuinka samanlaisten haasteiden kanssa me ihmiset olemme kamppailleet iät ja ajat. Kukapa meistä ei haluaisi olla mieleltään tyyni ja hallita vihaansa.

Yhtenä kantavana teemana kokoelman teksteissä onkin juuri itsensä hillitseminen, jota Plutarkhos pitää sekä sivistyneen ihmisen merkkinä että sinnikkään kehitystyön tuloksena. Antiikin filosofien ihanteena oli rauhallinen, harkitseva ja lempeä mies. Oman elämänsä havainnointi nähtiin jo tuolloin tärkeämmäksi kuin itsensä vertaaminen toisiin. Plutarkhos suorastaan pilkkaa uteliasta touhottamista. Hänen mukaansa uteliaisuus on sielun sairaus, joka on yhteydessä kateuteen ja pahansuopuuteen Siihenkin auttaa itsehillintä. Tiedonhalu kannattaa suunnata aidosti hyödyllisiin asioihin. Itsehillintä ei tarkoita kiintymyksentunteiden kieltämistä, vaan siinä on kysymys ennen kaikkea taistelusta sielun epäjärjestystä vastaan. 

Koskettavinta luettavaa oli kokoelman viimeinen kirjoitus, Lohdutukseksi puolisolle -essee, jossa Plutarkhos pohtii ihmiselämän katoavaisuutta ja surua. Vaikka kirjoitus on suunnattu vaimolle, on se samalla myös filosofin lohdutus itselleen, kun hän muistelee kaksivuotiaana kuolleen tyttärensä suloisuutta. Kyseisen tekstin keskeisin sanoma on mielestäni siinä, että kauniiden muistojen säilyttäminen elävinä tuottaa huomattavasti enemmän iloa kuin tuskaa. 

Juhana Torkki on jälleen tehnyt hienoa työtä, ja tätä teemaltaan aikaamme erinomaisesti sopivaa tekstikokoelmaa voi suositella lämpimästi kaikille filosofiasta kiinnostuneille. 


04 kesäkuuta 2020

Satu Jaatinen: Kuninkaallisessa seurassa – Rojalistin käsikirja

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 262 s.

Kruunupäiden kiehtova ja kimalteleva maailma.

Kuninkaalliset ovat toista maata. He ovat harvinainen ja loputonta mielenkiintoa herättävä ihmisryhmä. Euroopan historia oli ollut vuosisatojen ajan niiden henkilöiden käsissä, jotka sattuivat syntymään kruunupäiksi, oikeisiin perheisiin. He avioituivat ja sotivat keskenään, ihailivat ja kadehtivat toisiaan ja pyrkivät kaikin tavoin pitämään sukunsa vallassa. 

Kirjassa käydään läpi Euroopan kuninkaallisten elämää 1000 vuoden ajalta kruunuineen, vaakunoineen, linnoineen ja rituaaleineen. Missä he asuivat, keitä he rakastivat, kuka osasi työnsä ja kuka halusi paeta kaikkea. Kultaan ja valtaan liittyvät tarinat ovat yhä edelleen tarinoista kiehtovimpia. Kirjan sivuilla selviää, minkä maan kuninkaalla ei ole lainkaan kruunua, mikä on kokoshnik, ketä kuningatarta ei päästetty omiin kruunajaisiinsa ja miksi Englannin kuningas oli Intian keisari. Kirja on myös oiva käytösopas: kuinka tulee toimia ja pukeutua, jos postista kolahtaa kutsu linnassa pidettäviin juhliin Suomessa tai ulkomailla? Kenelle silloin saa puhua ja miten ruokaillaan oikeaoppisesti?

Oma arvioni: Jos haluat tietää jos jonkinlaisia yksityiskohtia kuninkaallisista ja heidän elämästään ennen ja nyt, tästä kirjasta löydät hyvin todennäköisesti vastauksen moniin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin ja moniin sellaisiin asioihin, joita et ole kenties koskaan edes tullut ajatelleeksi.

Tiedätkö, mikä juoma oli yläluokan keskuudessa varteenotettava murha-ase ja miksi? Entä,  mitä erikoista oli Monacon ruhtinas Rainier III:n ja näyttelijätär Grace Kellyn hääkakussa? Mitä luulet illallisvieraiden nappaavan hoveista matkamuistoiksi? Lue tämä kiinnostavia ja erikoisiakin yksityiskohtaisia täynnä oleva kirja, niin tiedät. Voit sitten briljeerata monarkkeihin liittyvillä nippelitiedoillasi.

Visuaaliselta ilmeeltään teos huokuu kuninkaallista arvokkuutta hienosta kansikuvasta alkaen. Kirja tarjosi minulle viihdyttävän lukuhetken kuninkaallisessa seurassa. 

03 kesäkuuta 2020

James Bowen: Bobin pieni viisauskirja – Katukatin elämänohjeita

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: The Little Book of Bob (2018)
Suomentanut: Maria Lyytinen
Sivumäärä: 208 s. 

Paras opettaja voi olla pörröinen ja löytyä kadulta.

Katukatti Bob on täällä taas! Kaiken elämässä tärkeän voi oppia maailman viisaimmalta kissalta! Uusi Katukatti Bob -kirja on vastaansanomaton elämäntaito-opas.

Keväällä 2007 kodittoman katusoittajan James Bowenin asuntolan ovella kökötti loukkaantunut oranssi kollikissa. Tuo päivä oli muuttava molempien elämän. Miehestä ja kissasta tuli erottamattomat ystävykset ja myöhemmin, heidän tarinansa kertovan Katukatti Bob -kirjan myötä, maailmankuuluja. Bobin pieni viisauskirja -teoksessaan James kertoo, mitä kaikkea hän on nelijalkaiselta ystävältään yli kymmenen vuoden taipaleen aikana oppinut – ystävyyden tärkeydestä rauhallisena pysymisen taitoon ja hetkestä nauttimisen mahtavaan voimaan.

Jamesin omin sanoin: "Olen tiennyt Bobista erään asian ihan alusta lähtien, nimittäin sen, että hän on poikkeuksellisen viisas jopa kissaksi. Kuluneen kymmenen vuoden aikana hänen viisautensa on mielestäni vain kasvanut. Tämä kirja on kokoelma oivalluksista, joita olen saanut Bobin kanssa viettämieni vuosien varrella."

Oma arvioni: Päätin tarttua tähän kirjaan juuri nyt, sillä ajattelin bobfulnessin olevan hyödyllistä tänä levottomana aikana. Siinä, että eläin voi olla ihmisen paras - siis uskollisin ja luotettavin ystävä - ei ole itselleni mitään uutta, mutta Jamesin ja Bobin ystävyys on silti jotain todella erityislaatuista. Voi liioittelematta sanoa, että he pelastivat toinen toisensa. Vaikka katukatti Bob on jo noussut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi kirjojen ja elokuvan kautta, minulle tämä erottamaton parivaljakko on kuitenkin niin sanotusti uusi tuttavuus. 

"Muista pitää hauskaa - ja usein."

Kunpa voisikin suhtautua elämään yhtä rennosti kuin Bob ja olla huolehtimasta huomisesta ja vapautua kellon orjuudesta. Bob muistuttaa meitä arkirutiinien merkityksestä, sillä tuttuus tuo turvaa ja tyytyväisyyttä. Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää huolehtia unesta, aterioinnista, leikistä ja venyttelystä, mikäli Bobilta kysytään. Kissa kannustaa miettimään rauhassa, mutta toimimaan sitten nopeasti ja tarttumaan tilaisuuteen, jos sellainen tulee. Bobille maailma on ihmeitä täynnä ja pieni on suurta. Se suhtautuu kaikkeen uteliaasi, mutta ei lähde mukaan joka kahakkaan, eikä myöskään anna pelon hallita elämäänsä. 

"Älä anna eilisen murheiden pilata tämän päivän iloja."

Meillä ihmisillä on paljon opittavaa, jotta osaisimme elää juuri tässä hetkessä ja voisimme nauttia kaikesta siitä hyvästä, mitä tämä päivä meille tarjoaa. Bobin pieni viisauskirja onkin hyvä opas matkalla kohti kyseistä päämäärää. Tämä kissamaista elämänviisautta täynnä oleva kirja kannattaa siis ehdottomasti lukea kaikessa R-A-U-H-A-S-S-A. Suosittelen sitä lämpimästi etenkin kaikille kissojen ystäville. 





Johanna Sinisalo: Vieraat

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 448 s.

Kun kuusivuotias Sissi viiltää itseään päiväkodissa saksilla, hänen vanhempiensa maailma järkkyy. Siirin ja Essin perheessä lähes kaikki on siihen mennessä sujunut mallikkaasti: on kaksi kaunista lasta ja molemmat vanhemmat menestyviä uranaisia. Essillä on suosittu kahvila ja Siirillä kirjanpitoyritys. Lääkärintarkastuksessa selviää, että Sissillä on vanhempiakin haavoja. Suojeleeko lapsi jotakuta, onko perheen sisäpiirissä tuntematon uhka? Vai kostavatko menneisyyden haamut?

Vieraat valittiin Kariston kauhuromaanikilpailun voittajaksi keväällä 2019. Nerokas moderni kauhutarina uppoutuu perheen sisäisiin asioihin, muille näkymättömiin. Kuinka hyvin oikeastaan tunnet läheisesi?

Oma arvioni: En ole varsinaisesti kauhukirjallisuuden ystävä, mutta kuultuani Johanna Sinisalon puhuvan uusimmasta romaanistaan eräässä ohjelmassa, kiinnostuin  kirjasta kuitenkin heti. Ja lyhyesti sanottuna; yllätyin todella positiivisesti ja olin nopeasti psykologisen kauhun pauloissa. Vieraat on sateenkaariperheen arkea ja perhedynamiikkaa käsittelevä romaani, jossa tarina etenee jouhevasti vuoroin Essin, Siirin ja Sissin, tuon verbaalisesti lahjakkaan ja varhaiskypsän pikkutytön kertomana. Menossa on mukana myös parivuotias puhumaton Luukas, josta muut perheenjäsenet ovat kukin huolissaan omalla tavallaan. 

Monikerroksisuus on lähes hengästyttävää, ja tunnelma tihenee ikään kuin salakavalasti, kun mukaan tulee kammottavia elementtejä. Sinisalo tekee sen niin taitavasti, että lukemista on suorastaan pakko jatkaa, vaikka välillä hirvittääkin. On kuitenkin selvitettävä, onko tässä ainakin näennäisesti hyvinvoivassa perheessä mikään lopulta enää niin kuin ennen. 

Jos etsit kirjaa, joka hämmentää, hämmästyttää ja pelottaakin, Vieraat on oivallinen valinta. Suosittelen. 



02 kesäkuuta 2020

Anttu Harlin & Joonas Utti: Kikattava Kakkiainen ja Setä Simarusinan käpygolf

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Äänikirjan kesto: 6 min
Lukija: Markus Bäckman

Havunhelmassa paras pelaaja on se, jolla on hauskinta. Ihana iltasatu Kakkiais-faneille.

Setä Simarusina opettaa Kakkiaiselle lempilajiaan käpygolfia. Kun Kakkiainen lyö mailallaan kuin paraskin taituri, Setä rientää innoissaan ilmoittamaan sen mestaruuskisoihin. Kun kilpailu alkaa, Sedältä satelee Kakkiaiselle neuvoja. Kakkiaisen pää on ihan pyörällä, eikä peli enää suju. Hetkinen! Käpygolfinhan pitää olla kivaa, Kakkiainen muistaa. Viis voitosta!

Oma arvioni: Tällä kertaa animaatiosarjasta tuttu Kikattava Kakkiainen perehtyy Setä Simarusinan opastuksella käpygolfin saloihin. Kyseessä on opettavainen tarina siitä, että iloisuuden säilyttäminen on lopulta kaikkein tärkeintä. Tärkeintä ei ole olla paras vaan pitää hauskaa. Oikealla asenteella ja ystävien tuella on mahdollista päästä pitkälle. 

Kikattavan Kakkiaisen kotisivuilta löytyy viihdyttävää tekemistä perheen pienimmille. 

Anna-Mari Kaskinen: Tänään kaikki kaunis – Valittuja runoja vuosilta 2008–2018

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 223 s.

Anna-Mari Kaskisen kynästä on syntynyt tuhansia rakastettuja säkeitä. Tämä teos kokoaa yhteen laajan valikoiman koskettavimpia runoja kymmenen viimeisen vuoden ajalta. Teos on kaunis lahja ja oiva matkakumppani elämän vaihteleviin hetkiin.

Oma arvioni: Tämän kokoelman kauniit elämänmakuiset runot kannustavat, rohkaisevat ja lohduttavat. Ne auttavat elämään tässä hetkessä ja pysähtymään sen kauneuden äärelle, on kyseessä sitten vaikkapa kesäinen luonto tai ystävyyden voima.

Kirjan runojen keskeinen toiveikas sanoma kiteytyy mielestäni loistavasti seuraavassa runossa:

”Myrskyävä meri
tahtoo kertoa:
Aallon harjaan nouse.
Ole rohkea.

Sinussa on voimaa
esteet ylittää,
kärsivällisyyttä
kaiken kestävää.

Jäkälä ja sammal
matalalla niin
kannustavat hiljaa:
Usko unelmiin. 
Tuuli viestin antaa:
Kulje luottaen.
Löydät oman tiesi
ainutlaatuisen.”

Suosittelen Tänään kaikki kaunis -runokirjaa lämpimästi kaikille kauniiden lauseiden ystäville. Kirja sopii mainiosti vaikkapa lahjaksi läheiselle tai arjen iloksi itselle. Tämän kokoelman voi helposti lukea ahmien, mutta suosittelen runojen lukemista hitaasti maistellen.  



01 kesäkuuta 2020

Reijo Mäki: Soopeli

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Äänikirjan kesto: 10 h 18 min
Lukija: Ville Tiihonen

Vares palkataan selvittämään punkkariprinsessan katoamistapausta. Lisäksi häntä työllistää piripäinen parivaljakko ja kokonainen leffatuotantoyhtiö.

Jussi Vares on saanut erilaisen toimeksiannon: hän toimii avustajana kahdesta narkkarista kertovassa dokumentissa. Vares ei kuitenkaan pääse vaihtamaan kokonaan elokuva-alalle, sillä hänet palkataan selvittämään punkkariprinsessa Bad Bettyn eli Soopelin katoamistapausta. Kadonnut artisti sattuu olemaan dokumentin kauniin dramaturgin siskontytär, eikä Vares pane lainkaan pahakseen yhteisiä tutkimuksia huolestuneen tädin kanssa. Kaiken lisäksi nuori, rääväsuinen räppäri Polly haluaa auttaa ystävänsä etsimisessä kaikin mahdollisin tavoin.

Oma arvioni: Reijo Mäen luoma yksityisetsivä Jussi Vares seikkailee nyt jo 31. kirjassaan. Tällä kertaa ollaan helteisessä Turussa, jossa menossa mukana ovat jälleen monet tutut hahmot ja paikat sekä lukuisat ennestään tuntemattomat toinen toistaan omituisemmat tyypit. Soopelissa liikutaan kulttuuripiireissä, joihin suhtaudutaan kriittisesti. Dialogi toimii ja myönnän myös nauraneeni muutamille jutuille. Uusimman Vares-kirjan perusteella sanoisin, että sekä Mäki että Vares tuntuvat edelleen jatkavan tutulla tyyleillään. Ja mikäs äijien on porskuttaessa. 

Vares-kirja on jo  ikään kuin perinteisesti kuulunut lomalukemistooni. No, lomaa minulla ei vielä ole, mutta alkoihan se kesäkuu jo. Nyt oli sopiva hetki kuunnella tämä uutuus, varausjonossa, kun olisi todennäköisesti vierähtänyt niin pitkään, että tämäkin kesä olisi enää muisto vain. Jos Vares-dekkarit ovat kuuluneet aiemmin lukulistallesi, luulenpa ettet tule pettymään tähän tuoreimpaankaan tapahtumarikkaaseen Vareksen ja kumppanien tähdittämään teokseen.