Wendy Mitchell: Joku jonka tunsin - Minä ja Alzheimer

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: Somebody I Used to Know (2018)
Suomentanut: Sirpa Hietanen
Sivumäärä: 253 s.

Miltä tuntuu, kun saa kuulla sairastavansa Alzheimerin tautia? Miten suhtautua elämään, kun sen perusta yhtäkkiä järkkyy peruuttamattomalla tavalla? 

Wendy Mitchell kertoo koskettavassa menestysteoksessaan elämästään Alzheimer-diagnoosin jälkeen. Työssäkäyvän, urheilullisen Mitchellin elämä muuttui alle 60-vuotiaana, kun hän kuuli sairastavansa etenevää muistisairautta. 

Se, mikä aiemmin oli itsestään selvää, ei enää ollutkaan sitä. Kuka hän olisi sitten, kun hän menettäisi tärkeimmät muistonsa? Kuinka elää eteenpäin, sopeutua mutta ei luovuttaa? 

Mitchellin teos sanoittaa muistisairaan tuntoja rehellisesti ja rohkeasti. Kriitikoiden ylistämä teos osoittaa, että elämänilo, toivo, rohkeus ja huumori kuuluvat elämään myös muistisairaana.

Oma arvioni: Tämä upea kirja on todella arvokas puheenvuoro sellaiselta henkilöltä, joka ei aina tule välttämättä kuulluksi. On tärkeää muistaa, että muistisairaus on aina vain osa ihmistä samoin kuin mikä tahansa muukin diagnoosi. Ihminen näkee, kuulee ja tuntee edelleen, vaikka ei kaikkea enää muistakaan eikä kykene suoriutumaan arjestaan samalla tavoin kuin ennen sairastumistaan. Sairaus etenee aina yksilöllisesti. Siksi on todella tärkeää miettiä, miten sairaudesta puhutaan. Se kun vaikuttaa helposti myös siihen, kuinka sairauden kanssa elävää ihmistä kohdellaan.

”Muistisairausdiagnoosi on jo riittävän kamala sinänsä – se on hirvittävä uutinen – mutta siinä kohdin voi lopettaa kielteisen kielen käyttämisen ja alkaa käyttää myönteistä kieltä. Jos joku kertoo teille päivän toisensa jälkeen, miten kärsitte, alatte lopulta uskoa häntä. Me ”taistelemme” joka päivä selvitäksemme kohtaamistamme haasteista, usein toisten avulla, mutta voimme löytää keinoja selvitä näistä taisteluista.”
 
Wendy itse on löytänyt mainioita keinoja, jotka helpottavat selviytymistä silloin, kun muisti temppuilee pahasti eikä hahmottaminen onnistu. Tekniikka on hänelle usein korvamaton turva ja apu. Wendy haluaa omalla tarinallaan tuoda toivoa Alzheimerin tautiin sairastuneille ja heidän läheisilleen. Vaikka osa vanhoista ystävistä saattaakin hylätä, voi vertaisten joukosta löytää uusia tuttavuuksia.- ja heidän kanssaan on helppo nauraa samoille jutuille useampaankin kertaan. Sosiaaliset kontaktit pitävät kiinni elämässä. 

”Muistisairaus on siedettävä niin kauan, kun voi olla osa maailmaa. Mutta kun unohdetaan…”

Joku jonka tunsin on koskettava kirja, jonka lukemista suosittelen lämpimästi kaikille muistisairauksista kiinnostuneille, tai itse asiassa ihan kaikille. Se antaa paljon ajattelemisen aiheita ja valottaa elämänmakuisesti sitä todellisuutta, jossa muistisairauden omaava henkilö elää. Varjojen ohella näkyy myös valoja, niin kuin elämässä yleensäkin.

Jos Wendyn tarina kiinnostaa, voit lukea hänen blogiaan tästä.