Ulla Anttila: Erityislapsen vanhempana - Voimavaroja hyvään elämään

 

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 160 s. 



Erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevan lapsen tarpeet vaikuttavat merkittävästi lapsen vanhempien ja koko hänen perheensä elämään. Arjen kuormittavuus vaatii vanhemmilta paljon, ja omasta jaksamisesta on kiireessäkin tärkeä pitää huolta.

Ulla Anttilan teos kannustaa erityislapsen vanhempia oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja jaksamisen vahvistamiseen. Teos tunnistaa vanhempien kuormituksen moni-ilmeisyyden ja rohkaisee huolehtimaan tietoisesti omasta hyvinvoinnista sekä lapsen ja koko perheen oikeuksista.

Kun vanhemmat voivat hyvin, koko perhe voi paremmin. 

Oma arvioni: Ulla Anttilan uutuuskirja on tärkeä puheenvuoro erityislasten vanhempien jaksamisen ja koko perheen hyvinvoinnin puolesta. Se antaa äänen niille vanhemmille, joiden ääni valitettavan helposti unohdetaan. Lapsen saama diagnoosi on asia, joka vaatii sulattelua ja sopeutumista. Tämä prosessi on aina yksilöllinen. Samoin kuin se polku, jonka vanhemmat erityislapsensa kanssa kasvaessaan kulkevat. Vanhemmuus jo sinänsä on aina vaativa tehtävä, ja erityislapsen vanhemmuus on erityisen vaativaa - ja jatkuva taistelu lapsen oikeuksien puolesta ja loputon rämpiminen byrokratiaviidakossa voi tehdä siitä äärimmäisen kuluttavaa. Ei ole helppoa olla vaikkapa äiti, kuntouttaja ja asianajaja samanaikaisesti, vaikka juuri sitä erityislasten vanhemmilta usein odotetaan, jotta edes perusasiat sujuisivat ja  tuet ja palvelut pyörisivät. On ymmärrettävää, että jatkuva haku- ja valitusruletti turhauttaa ja uuvuttaa. Byrokratian kiemuroissa olisi todellakin keventämisen varaa. 

Pahimmillaan erityislapsen vanhemmuus käy siis ikään kuin työstä, vaikka vanhemmilla tulisi olla mahdollisuus olla myös vammaiselle lapselleen ennen kaikkea vanhempia, samoin kuin erityiseksi diagnosoidun lapsen tulisi saada olla aina ensisijaisesti lapsi, ei diagnoosi ja erilaisten toimenpiteiden kohde. Anttila korostaakin kirjassaan juuri yksilöllisten tarpeiden ja vahvuuksien huomioinnin tärkeyttä sekä lasten että aikuisten kohdalla. Aikuisen kehitysvammaisen tyttären äitinä hän todella tietää, mistä puhuu. Vaikka kaikille sopivia voimaannuttavia keinoja on lähes mahdoton nimetä, lapset ja heidän kehittymisensä, vertaistuki sekä ystävien ja läheisten tuki nousivat teoksessa selkeästi esille. Ja lisäksi monet aivan tavalliset asiat, kuten riittävä uni, parisuhteen vahvistaminen ja oma aika. Anttila kirjoittaa kiinnostavasti myös itsemyötätunnosta ja tietoisesta läsnäolosta. 

Tätä helposti lähestyttävää ja omien voimavarojen pohdintaan rohkaisevaa kirjaa voin suositella lämpimästi kaikille erityislasten vanhemmille ja heidän kanssaan työskenteleville eri alojen ammattilaisille. Mielestäni tämä kirja haluaa antaa lukijalleen viestin siitä, että lapsen vammaisuuden ei tarvitse välttämättä olla paha trauma. Tilanne on harvoin toivoton, kunhan keskitytään vahvuuksiin ja nähdään mahdollisuuksia. Minusta tämä kiteytyy mainiosti myös seuraavassa sitaatissa:

"Tänään katson esikoistani ylpein ja tasapainoisin silmin. Kiitollisena totean, että meille annettiin mahdollisuus muuttua, tarttua erilaisiin tapoihin toimia ja kohdata erilaisuutta."


Kommentit