29 lokakuuta 2020

Kaisa Happonen & Anne Vasko: Pisara kuonolla, Mur

 

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 33 numeroimatonta sivua

"Mille sinä hymyilet?" Iso kysyi. 
"Yhdelle vain", tirskahti Mur.

Voiko samaan aikaan olla kaukana ja silti ihan lähellä?

Oma arvioni: Pisara kuonolla, Mur on jo neljäs osa suosittua Mur-kuvakirjasarjaa, joka on hurmannut lukijoita myös ulkomailla. Siinä Mur oivaltaa, että meri on samaa vettä kuin pisara, joka tipahtaa pilvestä sen kuonolle. Paikaltaan voi siis oikeastaan  nähdä kauas, jos osaa ihmetellä asioita. Näin kaipaustakin on helpompi kestää, vaikka ei ihan ymmärtäisikään, mitä poissa tarkoittaa. 

Pienet lapset ovat luonnostaan uteliaita ja mielikuvitusrikkaita, joten he kyselevät ja näkevät usein sellaista, mitä me aikuiset emme tule välttämättä itse edes ajatelleeksi. Mukavinta on, jos voimme ihmetellä asioita yhdessä. Ihan yksin ei halua olla kukaan.

Tämän Kaisa Happosen kirjoittaman ja Anne Vaskon murmaisen vastustamattomasti kollaasitekniikalla kuvittaman kirjan ikäsuositus on 3+ Ja iloinen uutinen kaikille Murin ystäville, tämän poikkeuksellisen karhun tarina jatkuu.

28 lokakuuta 2020

Kati Sarvela & Elisa Auvinen (toim.): Yhteinen kieli – traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen

 

Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 322 s.


Yhteinen kieli – traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen on kymmenen ihmistyön ammattilaisen yhteisesti luoma teos, jonka syntymistä on ohjannut sydämen kutsu muutokseen.  Tässä kirjassa pohditaan, voisiko traumaymmärryksen lisääminen ihmistyössä olla askel, jonka myötä palautamme trauman katkaisemia yhteyksiä, eheytämme koko kulttuuriamme sekä edistämme ihmisten kasvua omaan kukoistukseensa.

Kirja valaisee traumaa sekä yksilöllisellä että rakenteellisella tasolla.  Se tarkastelee tunnehaavoja sosiaalityön, terveydenhuollon ja opettajan näkökulmista.  Asiakkaiden, potilaiden ja oppilaiden traumakokemusten rinnalla kirja kannattelee ja tutkii myös työntekijöiden tunnehaavoja. 

Tämä on kirja kaikille, jotka ovat mukana rakentamassa inhimillisempää yhteiskuntaa. Erityisesti teos on suunnattu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille sekä opettajille.  Yhtä lailla se sopii vertaisauttajille, läheisille ja kunkin omalle kasvupolulle. Syvän kulttuurisen muutoksen myötä jokainen voi kirjoittajien vision mukaan olla toinen toistensa toipumisen tukija. 

Oma arvioni: Kirjoittajien mielestä traumatietous kuuluu kaikille. Ajatus on ymmärrettävä, sillä jokainen meistä saa elämänsä aikana tunnehaavoja ja kokee niihin liittyen tuskaa. Näin ollen, ei ole oikein ajatella, että kaikesta pitäisi selvitä yksin. Kirjassa yhtenä keskeisenä teemana on kuulluksi tuleminen. Se edellyttää inhimillistä, myötäelävää ja tietoista kohtaamista, joka pohjautuu kokonaisvaltaiseen ihmiskuvaan. Kun omaksumme sen, kohtaamme ja hoidamme niin  mielenterveysongelmia, oppimisen haasteita kuin kroonisten sairauksien juurisyitäkin traumatietoisesti. Tällöin kohtaamisen perimmäisenä tavoitteena on ihmisen voimaantuminen, eli yksilö löytää omat voimavaransa ja vahvuutensa.  Mutta ilman aitoa nähdyksi ja kuulluksi tulemista meidän on vaikeaa kokea elämäämme ihmisarvoiseksi ja merkitykselliseksi. 

Kirjan kirjoittajilla on vahva visio siitä, kuinka yhteinen kieli mahdollistaa omana itsenä olemisen ja kasvamisen toinen toistamme tukien. Heidän missionsa on auttaa kaikkia ihmisiä kukoistamaan. Suurena tavoitteena on kakkien ihmisten traumataakkojen keventäminen. Aihetta käsitellään tämän tuoreen teoksen artikkeleissa monipuolisesti eri näkökulmista sekä teoreettista että kokemuksellista tietoa tarjoten. Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. 

27 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Tuire Malmstedtin Enkelimetsä on psykologista jännitystä parhaimmillaan

Tuire Malmstedtin uusin kirja, Enkelimetsä, jatkaa suosittua Isa Karos -sarjaa. Kirjan alussa liikutaan  talvisessa metsässä, jossa pieni poika näkee kuolleen enkelin. Myöhemmin selviää, että kyseessä on nuori hirtetty morsian. Tapausta pidetään aluksi itsemurhana, mutta vähitellen Isa Karokselle tiimeineen valkenee, että on kysymys jostain ihan muusta. Eikä uhrien määräkään jää yhteen...

Tapaus tempaisee Isan vahvasti mukaansa, onhan hän itsekin menossa pian naimisiin, vaikkei morsiuspuvun hankkiminen oikein kiinnostakaan. Mieli on täynnä kysymyksiä; mennyt ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa. Riittämättömyydentunne ei jätä naista rauhaan. Mitä pitemmälle tutkinta etenee, sitä vaikeampaa Isan on ymmärtää, kuka on voinut murhata kiltin ja rauhaa rakastavan nuoren naisen. Mikä voisi ajaa jonkun tällaiseen hirvittävään tekoon? 

Kun tarina etenee, juoni vain mutkistuu ja Malmstedtille tunnusomainen kerronnan monikerroksisuus vahvistuu entisestään. Enkelimetsä koukuttaa ja kauhistuttaa, mutta samalla se myös ihastuttaa ja jopa naurattaa. Isa Karos -sarjan kolmas osa tarjoaa siis yllätyksellistä psykologista jännitystä parhaimmillaan. Pidän erityisesti siitä, että trillerin keskiössä ovat koskettavat ihmiskohtalot, eivätkä julmat rikokset. 

Kirjaa ahmiessani en voinut muuta kuin ihastella sitä tapaa, jolla kirjailija sai kaikki langat punottua yhteen vahvaksi ja vaikuttavaksi kudelmaksi. Tarinaksi, joka jää mieleen "kummittelemaan", siis positiivisessa mielessä.  Koska pidin kovasti sekä Pimeästä jäästä että Mykästä taivaasta, odotukset olivat korkealla myös Enkelimetsän suhteen. En joutunut pettymään. Itse asiassa kirja palautti koronakevään aikana kadottamani jännityskirjallisuuden lukemisen ilon. Maltoin laskea kirjan käsistäni vasta viimeisen lauseen luettuani. Minulle Enkelimetsä on ehdottomasti yksi syksyn parhaimmista lukukokemuksista. Oli mukava palata tuttujen hahmojen seuraan ja kerrassaan ihanaa uppoutua mukaansatempaavan tarinan syövereihin. Jäin myös miettimään, mitäköhän sarjan seuraavassa osassa mahtaa tapahtua...

Jos olet pitänyt Isa Karos -sarjan aiemmista osista, uskon sinun pitävän tästäkin. Jos tämä kiitetty ja palkittu sarja on sinulle vielä vieras, mutta laadukas kotimainen jännitys kiinnostaa, kannattaa siihen tutustuminen aloittaa sarjan avausosasta. 


Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 310 s.

P.S. Lämmin kiitos saamastani arvostelukappaleesta. 


26 lokakuuta 2020

Joel Haahtela: Hengittämisen taito

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 176 s.

Laiva liikkuu, ja minusta tuntuu kuin  mantereen ja saaren välillä olisi syvä kuilu. Niin kuin irtoaisin hitaasti itsestäni ja jättäisin taakse tuntemani elämän, olisin samaan aikaan matkalla kohti tulevaisuutta ja menneisyyttä. 

Oma arvioni: Kauan sitten kadonnutta isäänsä etsivä nuorukainen, yksinäinen ja tuulinen saari, jolla eletään sopusoinnussa luonnon kanssa hengittäen vuodenaikojen rytmiin ja anteeksiannon vapauttava voima. Siinä keskeiset Joel Haahtelan uusimman pienoisromaanin elementit. Isänkaipuu on läsnä vahvasti, kuten seuraava sitaatti osoittaa:


”Suljin isän mielestäni pois, mutta ei hän silti hävinnyt, vaan muuttui varjoksi, jolla ei ollut enää nimeä. Ja varjo eli minussa kuin kameleontti, joka muovaili päivittäin uuden muotonsa häpeästä, syyllisyydestä tai epätoivosta. Se muuttui hiljaa kyteväksi vihaksi, joka väsymättä etsi kohdettaan, kunnes viimein löysi vain oman hylätyn sydämensä.”

 

Kerronnan sävy on melankolinen, mutta kenties kaikkea toivoa ei ole sittenkään vielä menetetty. Nuori mies etsii luostarisaaren hiljaisuudessa mielenrauhaa myös hengellisyydestä ja hetkeen pysähtymisestä.  Hengittämisen taito jatkaa siis ikään kuin Haahtelan edellisen teoksen, Adèlen kysymyksen, viitoittamalla tiellä.  Jos ihmismielen syöverit ja mystisyys kiinnostavat, lue lumoava Hengittämisen taito.



25 lokakuuta 2020

Annie Austen: Hulluna kirjoihin – Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: Shelf Respect. A Book Lover´s Defence (2019)
Suomentanut: Sirpa Saari
Sivumäärä: 203 s.


Hulluna kirjoihin on täpötäysien kirjahyllyjen puolustuspuhe. Se on suunnattu kirjojen rakastajille, jotka eivät halua kuulla puhuttavankaan konmarituksesta. 

Kirjahylly on osa omistajansa elämäntarinaa. Sen sisältö ja järjestys kertovat mieltymyksistä, harrastuksista, kiinnostuksen kohteista ja luonteesta. Mitä kirjasi kertovat sinusta? 

Kirja paljastaa muun muassa mitä löytyi Osama bin Ladenin tai Marilyn Monroen kirjahyllystä, tai mitä kirjoja Barack Obama valitsi lomalukemisekseen. Viihdyttävä teos tarjoaa myös runsaasti kirjoihin liittyvää triviaa sekä kuuluisien kirjailijoiden kuolemattomia ajatuksia kirjoista ja lukemisesta. Täydellinen lahjakirja, josta jokainen kirjahulluksi tunnustautuva löytää itsensä.

Oma arvioni: 

”Lukemisen ihme tarjoaa mahdollisuuden yhteydenpitoon silloinkin, kun olemme täysin yksin.” – Marcel Proust


Tämä kirjan ystävän "toivekirja" oli  loistava päätös tälle kirjojentäyteiselle viikonlopulle. Verkossa pidettyjen Helsingin kirjamessujen parissa tuli vietettyä jokaisen neljän päivän aikana lukuisia tunteja, mutta ehdin "välipalaksi" toki hieman lukeakin, kuten tämän nopealukuisen kirjan. Ja kyllä, tunnustan ylpeästi olevani kirjahullu. Kodistani löytyy sekä perinteisiä että virtuaalisia kirjahyllyjä, joihin teokset on järjestetty vähän niin ja näin. Olen raivannut kirjoille tilaa myös kaappeihin, mutta wc:stäni ei kirjoja löydy. Ostan kirjoja nykyään harkiten, käyn usein kirjastossa enkä jätä aloittamaani kirjaa kesken. 

Arthur Conan Doyle on todennut osuvasti näin:


”Rakkaus kirjoihin on yksi hienoimmista jumalten meille suomista lahjoista.” 

24 lokakuuta 2020

Elina Jokinen: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi

 

Kustantaja: Tuuma-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 264 s.

Minä olen Stella Julmala, ja tämä on minun tarinani. Saatoitte luulla, että kertoisin teille tänään tutkimuksestani, sen tuloksista tai siitä, miten väitöskirjani lopulta valmistui. Sen sijaan aion kertoa teille, kuinka minusta tuli yksi niistä, joilla naksahti. Kuinka minusta tuli yksi niistä, jotka päätyivät käsittämättömiin tekoihin.

Elina Jokisen kunnianhimoinen esikoisromaani yhtä aikaa rakentaa Julmalan suvun historian myytiksi ja tuo sen kosketusetäisyydelle. Se on romaani hulluudesta, feminismistä ja perheiden vaietuista salaisuuksista, kaikkien perheiden. Siinä on tilaa myös myyrille ja oraville, kuten kaikissa puutarhoissa ja elämässä aina. 

Oma arvioni: Elina Jokinen kuvaa romaanissaan kauniisti ihmisen keskeneräisyyttä ja elämän säröjä. Tarina on päähenkilön kiehtova matka itseensä ja unelmiinsa. Se on myös rohkea hyppy menneisyyteen, jonka jäljet ovat nähtävissä vielä tänäänkin. Kirja kertoo hienosti siitä, kuinka eri ihmisten elämänpolut risteävät, ja yksilöiden tekemät valinnat vaikuttavat suuntaan jos toiseenkin. Vaikka kirjassa käsitellään vaikeita ja rajujakin aiheita, kuten mielen särkymistä ja elämän julmuutta, se tehdään taitavasti lukijaa liikaa ahdistamatta. Romaanin paikoin jopa runollinen kieli tuo kerrontaan sopivasti keveyttä.

Kirja herätti paljon ajatuksia ja monenlaisia tunteita. Kaiken kaikkiaan viihdyin Stellan koskettavan tarinan parissa mainiosti. Jos teema kiinnostaa, suosittelen Elina Jokisen Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi -romaanin lukemista sinullekin. Olen aina pitänyt oravista, joten kirjan kansikuva on mielestäni ihastuttava.  

P.S. Elina Jokinen on kirjoittanut myös Säröjen kauneus  -tietokirjan, jonka tarkoituksena on johdattaa lukija omannäköisen elämän ja oman tarinan äärelle. Arvio tästä teoksesta tulossa myöhemmin.

23 lokakuuta 2020

Tiina-Maria Päivänsalo: Oppimiskoodi – Kuinka oppiminen onnistuu

 

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 365 s.

Miten oppimiseen varatun ajan voi käyttää parhaiten hyödyksi? Tepsiikö uudelleen lukeminen vai olisiko pikemminkin palautettava asioita mieleen muistin kätköistä? Mikä auttaisi keskittymään? Kuinka hiipunut motivaatio elvytetään?

Oppiminen edellyttää paljon enemmän kuin pänttäämistä ja istumalihaksia. Oppimiseen vaikuttavat opiskelutekniikan lisäksi monet motivaatioon, tunteisiin, ajankäyttöön ja tottumuksiin liittyvät tekijät. Oppimiskoodi avaa oppimisen salaisuudet konkreettisiksi, kehitettävissä oleviksi taidoiksi ja antaa ratkaisuja kiperiinkin oppimisen pulmiin. 

Oppimisen psykologiaan perustuvat neuvot helpottavat uusien tapojen ja opiskelutekniikoiden omaksumista millä tahansa kouluasteella. Lisäksi lukuisat esimerkit tuovat ilmiöt lähelle oppijoiden omia kokemuksia. 

Oma arvioni: Tässä uudessa tietokirjassa vastataan lukuisiin oppimiseen liittyviin kysymyksiin, jotka askarruttavat usein niin oppijoita kuin opettajiakin. Teoksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan monipuolisesti sitä, miten oppimisessa on mahdollista onnistua.  Oleellinen viesti on, että oppiminen on taito, jossa on mahdollista kehittyä ja jota voi harjoitella. Oppiminen vaatii sekä aikaa että keskittymistä. Kirjan toisessa osassa perehdytään puolestaan tehokkaan opiskelun taitoihin, kuten ajatteluun, kysymiseen, lukemiseen, kirjoittamiseen ja mieleen palauttamiseen. Ja teoksen viimeisessä  osassa keskiössä ovat muun muassa motivaatio, tunteet ja oppiminen yhteistyönä. 

Kirjassa on monia konkreettisia harjoituksia ja inspiroivia ideoita, jotka lisäävät oppimisen iloa ja antavat opettajille eväitä myös oman toimintansa reflektointiin ja opetuksen kehittämiseen.  Kirjassa esitettävillä tiedoilla on vahva tieteellinen pohja, vaikka Oppimiskoodissa asiat kerrotaankin käytännönläheisellä otteella ja "eläviä" esimerkkejä tarjoten. Kirjan kirjoittanut Tiina-Maria Päivänsalo on työskennellyt lukiossa psykologian aineenopettajana jo parikymmentä ja hän on perehtynyt etenkin oppimisen psykologiaan ja ajattelun taitoja kehittävään pedagogiikkaan, joten hän tietää, mistä kirjoittaa. 

Jos haluat kehittyä oppijana tai opettajana, tämä kirja on juuri sinulle. Suosittelen. 

Anna-Mari Kaskinen & Minna L. Immonen: Tähtihetkiä

 

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Minna L. Immonen
Sivumäärä: 46 s.


Tämän hetken lumous,
pieni vallankumous
aivan aseeton. 
Turhaan lähden etsimään,
mistä löydän määränpään. 
Tässä nyt se on.

Oma arvioni: Tämän kauniin kirjan runot kertovat lukijalle uusista aluista, unelmista ja arkisista tähtihetkistä, joita emme välttämättä aina edes heti huomaa. Ja Minna Immosen herkkä luontoaiheinen kuvitus kehottaa ikään kuin pysähtymään ympärillämme olevan kauneuden äärelle. 

Anna-Mari Kaskisen uusissa runoissa arki on ihmisen parasta aikaa, ja jokainen tuokio on lahja, jos sen sellaisena näemme. On tärkeää antaa anteeksi se, mitä meiltä puuttuu ja olla kiitollinen siitä, mitä kaikkea meillä on.

Seuraava runo puhutteli itseäni eniten juuri nyt:

”Onko unelmasi suuri
vai aivan pikkuinen?
Tänään, tänään juuri,
saat tuoda julki sen

ja huutaa maailmalle:
Se toteutukoon nyt!
Ei sammu pelon alle
tuo liekki syttynyt.”


Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille runojen ystäville. Se sopii mainiosti myös lahjaksi. 



Miikka Pörsti & Anne Vasko: Gorilla

 

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Anne Vasko
Sivumäärä: 33 s.

Einolla on erityisominaisuus.

HÄN 
      MENEE 
              HELPOSTI
                        PALASIKSI.


Oma arvioni: Eino voi mennä palasiksi, kun jokin surettaa tai pelottaa häntä tai kun hän nauraa katketakseen. Kaikki eivät ymmärrä pojan herkkyyttä,  ja kiusaavat häntä sen vuoksi, mutta onneksi aikuiset voivat kuitenkin auttaa häntä hankalien tunteiden kanssa ja saavat hänet ehjäksi kerta toisensa jälkeen. Tämä yli 4-vuotiaille lapsille suunnattu omaperäinen ja liikuttava kuvakirja kertoo myös viisaasti ystävyyden tärkeydestä. Kirjan värikäs ja puhutteleva kuvitus on Anne Vaskon käsialaa. Gorilla on kirja, joka kestää mainiosti useamman katselu- ja lukukerran.  

Kirja sopii mielestäni hyvin sekä koteihin että varhaiskasvatukseen tunnetaitojen opettelun tueksi. On tärkeää, että lapset oppivat nimeämään tunteitaan ja kokevat voivansa ilmaista vapaasti kaikenlaisia tunteitaan. Jokaisella on oikeus olla vaikkapa iloinen tai surullinen aina, kun siltä tuntuu. Mikään tunne ei ole koskaan väärä. 

Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat loilotukset

 

Kustantaja: F-Kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Ninka Reittu
Sivumäärä: 32 s.

Hullunhurmaava Prinsessa Pikkiriikki tuhmuroi vanhat tutut lastenlaulut

Pikkiriikin kotona asuu sellainen laululevy, jonka isä laittaa JOKA PÄIVÄ soimaan. Siitä laululevystä kuuluu JOKA PÄIVÄ ne samat laulut ja niitä lauluja on kuunneltu jo niin monesti, että Pikkiriikiltä on lähteä TAJU. Ja juuri siitä syystä on syntynyt tämä kirja.

Mukana kolmetoista perinteistä loilotusta astetta paremmilla sanoituksilla. 

Oma arvioni: Kirjasta löytyvät selkeät nuotit, astetta hauskemmat sanat ja laulamaan innostavat välispiikit.  Tämän erilaisen lastenlaulukirjan värikkäästä ja vauhdikkaasta kuvituksesta vasta Ninka Reittu. 

 

 "Pii, pii, prinsessa pieni,
pakottaako koipias? Karkumatkalla ollessas,
karkkikätkölle juostessas?”

 

Kaikki siis laulamaan, mutta jokainen tekee sen kuitenkin omalla vastuullaan :D

19 lokakuuta 2020

Max Manner: Kipuraja

 

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 415 s.

Kivun tuolla puolen

Rikospoliisi Harri Hirvikallion virkavapaa saa yllättävän käänteen, kun tuttu Europolin agentti Anette Faber ilmestyy hänen kotikulmilleen. Faber pyytää "Harrya" selvittelemään Hollannissa tapahtunutta kaappaustapausta, jonka jäljet johtavat Turkuun. 

Sieppauksen kohteeksi on joutunut kaksi varakkaissa naimisissa olevaa naista, joista vaaditaan mittavia lunnaita. Toinen heistä on upporikkaan laivanvarustajan vaimo, toinen puolestaan entinen huippumalli, jonka suvussa epäillään olevan mafiakytköksiä.

Max Mannerin rikosromaanisarjan kolmannessa osassa Hirvikallio sotkeutuu pirulliseen ihmissuhteiden verkkoon, jossa koetellaan kivun sietämisen rajoja. Joidenkin on ylitettävä kipurajansa vielä suuremman tuskan tukahduttamiseksi, ja joillekin raja tulee vastaan kuin kuolema, musertavan tylynä ja kylmänä. 

Oma arvioni: Max Mannerin syyskuussa 2020 ilmestynyt uusin dekkari Kipuraja tutustutti minut rikospoliisi Harri Hirvikallioon, vaikka kyseessä onkin itse asiassa jo Hirvikallio -sarjan kolmas osa. Muistan aiemmin aloittaneeni Loiset -teosta, mutta kirja oli formaatissa, joka ei toiminutkaan koneellani kunnolla, joten se jäi silloin kesken. Nyt sitten tämä uunituore Kipuraja odotti lainaajansa Jokeri-hyllyllä, enkä voinut sitä sinne jättää. Aika hyvin pääsin tätä sarjan uusinta osaa lukiessani kärryille myös siitä, mitä Harrylle on aiemmin elämässä tapahtunut ja miten mennyt osaltaan todennäköisesti heijastuu hänen nykyiseen mielentilaansa.

Kipurajasta ei tapahtumia ja käänteitä todellakaan puuttunut, joten tylsää hetkeä ei tätä kansainvälistä kaappausdraamaa lukiessa tullut. Mannerin sujuva ja tiivistunnelmainen kerronta piti tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle asti. Oli kiinnostavaa liikkua välillä tutuissa maisemissa Turussa ja välillä puolestaan esimerkiksi Hollannissa. 

Voin suositella Kipurajaa kaikille laadukkaan kotimaisen jännityskirjallisuuden ystäville. Voisin hyvin lukea Harri Hirvikallion ja ihanan Maxin tarinaa jatkossakin. 

18 lokakuuta 2020

Petteri Pietikäinen: Kipeät sielut – Hulluuden historia Suomessa

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 424 s.




Huhtikuussa 1900 Nokian Pitkäniemen mielisairaalaan tuotiin potilaaksi alakuloisuudesta, hallusinaatioista ja pakonomaisista seksuaalisista haluista kärsinyt nuorukainen, Maurits, joka kuvitteli, että hänen päässään eli hämähäkki. Diagnoosiksi annettiin nykyistä skitsofreniaa edeltänyt dementia praecox eli nuoruuden tylsistyminen. Mauritsia pidettiin sairaalassa yksitoista vuotta, kunnes hänet vapautettiin parantumattomana.

Kipeät sielut syventyy Mauritsin ja hänen kohtalotovereidensa sairauskertomusten avulla mielenterveyspotilaiden kokemuksiin ja mielenterveyden häiriöiden hoitoon Suomessa autonomian ajalta 1950-luvulle. Mielisairaaloiden ja muiden laitoshoitopaikkojen potilaiden lisäksi tutustutaan kylähullujen ja muiden laitoshoidon ulkopuolella eläneiden arkeen. Sairauden syiden ja hoitomenetelmien lisäksi avataan sotien kaltaisten kriisien vaikutuksia mielenterveyteen sekä mielisairauden sosiaalisia ja kulttuurisia yhteyksiä.

Päähenkilöitä ovat hullut, hermostuneet ja haitalliset – kuten vakavasti mielisairaita, lievemmin oireilleita sekä yhteiskunnan normeihin sopeutumattomia yksilöitä aikanaan kutsuttiin. Paitsi henkisestä kärsimyksestä kirja kertoo myös toipumisesta ja paranemisesta aikana ennen avohoidon ja modernien psyykenlääkkeiden valtakautta.

Oma arvioni: Uudessa kirjassaan Petteri Pietikäinen kuvaa monipuolisesti ja perusteellisesti mielisairaanhoitoa yhtenä suomalaisen yhteiskuntasuunnittelun toiminta-alueista 1800-lopulta lähtien. Tällainen näkökulma tarkoitti massamittaista laitoshoitoa, jonka keskiössä olivat tehokkuus, ennakoitavuus ja järjestys. Tavoitteena oli luoda järjestelmä, jossa ei olisi lainkaan yhteiskuntavastaisia ja sopeutumattomia ihmisiä. Kerrassaan mieletön utopia, ja ihan hyvä niin. 

Kirjan keskeisin viesti liittyykin mielestäni siihen, että niin sanottua hulluutta on aina ollut ja sitä tulee myös aina olemaan, se kun on oleellinen osa ihmisyyttä. eikä kenelläkään meistä ole täydellistä immuniteettia mielen sairastumista vastaan. Samalla täytyy kuitenkin todeta, että onneksi mielenterveyden ongelmista tiedetään tänä päivänä jo huomattavasti enemmän kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Kunpa resursseja vain olisi riittävästi myös mielenterveyden hoitamiseen jo ennalta ehkäisevästi. 

Jos hulluuden historia Suomessa kiinnostaa, lue Kipeät sielut. 


Kirja-arvio: Hannu Hirvosen Jääpeilin vanki on kiehtova fantasiaseikkailu

Salli on vauhdikas tyttö, jonka mielikuvitus lähtee helposti lentoon ja vie hänet uskomattomiin seikkailuihin. Niin käy turkulaisen Hannu Hirvosen kirjoittamassa uudessa lasten fantasiaromaanissa Jääpeilin vanki. Sallin ja hänen veljensä Villen luisteluretki saa yllättävän käänteen, jonka jälkeen kaikki on hetkessä toisin. Tutusta ja turvallisesta jää muistuttamaan vain mummon rakkaudella lapsenlapselleen kutoma pitkä punainen kaulaliina. 

Salli tutustuu maailmaan, jota hallitsee suuri ja mahtava konna. Sen mahtavassa valtakunnassa ahneus on voimaa, kyyneleet timantteja ja onnettomuudet rikkauden lähde. Jos haluat tietää, miten Salli pärjää itseriittoisen kuningassammakon  ja tämän monia lajeja edustavien alamaisten kanssa, hyppää rohkeasti mukaan tapahtumientäyteiseen ja jännittävään seikkailuun. Tarinan edetessä selviää sekin, miksi kaukana siintävästä Airistosta ei saa edes puhua. 

Jääpeilin vanki on tarina ystävyydestä ja erilaisuuden voimasta. Kukaan ei selviä kaikesta yksin, ja kaikki ovat arvokkaita, eivätkä suurimmat rikkaudet ole rahassa mitattavissa. Näin voisi tiivistää tämän mielikuvitusta ruokkivan ja kielellisesti värikkään fantasiakertomuksen syvällisen sanoman. Kirjan hienosta mustavalkokuvituksesta vastaa kuopiolainen kuvataiteilija Johanna Taskinen. 

Kirjaa voi suositella etenkin vilkkaan mielikuvituksen omaaville ja seikkailunnälkäisille lapsille. Tänään vietetään jälleen Satupäivää, joten tässä mainio lukuvinkki sunnuntain viettoon. Siksi halusinkin julkaista tämän postauksen juuri nyt. Kiitos kirjailijalle saamastani arvostelukappaleesta. Oli varsin virkistävää hypätä  välillä itselleen vieraamman kirjallisuusgenren pariin. 

Kustantaja: BoD
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Johanna Taskinen
Sivumäärä: 232 s.



P.S. Hannu Hirvonen on kirjoittanut myös Viisisataa kutiavaa hammasta -lastenkirjan. Arvioni siitä voit lukea tästä




16 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Anna-Mari Kaskisen runoissa haukutaan lempeästi ja lohdutetaan viisaasti

Koira on ihmisen paras ja uskollisin ystävä. Nelijalkaisen kanssamatkustajamme rakkaus on vipitöntä ja riemu rajatonta, vaikka palaamme kotiin vain töistä tai kaupasta. Voi sitä hännän huisketta ja silmien loistetta. Koira on mainio lenkkikaveri ja personal trainer, se on päivien ilostuttaja ja taitava lohduttaja. Sille kelpaat juuri sellaisena kuin olet.


"Ei koira katso meikkiä,
ei sukupuuta, sotua. 
Ei koira kysy rotua."


Koira osaa elää hetkessä; miettimättä menneitä, tuskailematta tulevia. Siksi koira on ihmiselle loistava elämäntaidon opettaja ja viisas neuvonantaja Se ymmärtää paljon sellaista, mitä ihmismieli ei voi käsittää, ei vaikka kuinka yrittää.


"Pienen koiran elämä
kestää tuokion.
Jokaisessa hetkessä
rakkautta on.

Pienen koiran elämä.
Jakaa sainhan sen.
Tassun jälki painautuu
pohjaan sydämen." 


Jokaisen parhaasta ystävästään luopumaan joutuneen on varmasti helppo samaistua tähän Anna-Mari Kaskisen kirjoittamaan koskettavaan runoon. Itselläni karvakaverin ikävä vaivaa silloin tällöin vieläkin, vaikka kotini on ollut koiraton jo yli kymmenen vuotta. Tämän koirien ystävien runokirjan runot herättivät haikeuden lisäksi myös iloisia muistoja. Kuinka onnekas olenkaan, kun olen saanut kulkea yhteistä matkaa rakkaiden tiibetinspanielieni kanssa. Tassunjäljet säilyvät sydämessäni ikuisesti. Olen kiitollinen siitä, että Tico ja Dusty valitsivat aikoinaan juuri minut. 

Suosittelen tätä runokirjaa lämpimästi kaikille koirien ystäville. Se sopii mainiosti myös vaikkapa lahjaksi koirakuumetta poteville. Luulenpa, että tämän teoksen runojen lukemisen jälkeen sylissäsi saattaa pian hyvinkin olla jokin pieni ja pehmoinen olento, jolla on kuono, häntä ja neljä tassua. Ja sen myötä elämässäsi tapahtuu taatusti monenlaista hassua...

Kirja: Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni - Runoja koirille & koirien ystäville
Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 69 s.


Vilja-Tuulia Huotarinen: Omantunnon asioita

 

Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 67 s.

 

"Pyörimme piirissä, joka puolella on
tyhjiä tuoleja, sylejä."


Omantunnon asiat ovat maanvyöryjä, jotka liikauttavat meidät paikaltamme. Ja äkkiä maailma on muuttunut. Pysyäkseen pystyssä ihmisten on lähestyttävä toisiaan, otettava tukea, toimittava yhdessä. 

Aiemmista runokokoelmistaan tuttuun tapaan Vilja-Tuulia Huotarinen kirjoittaa nälkäisiä runoja, joiden ajatus on kirkas ja ytimessä tykittää elämänvimma.  

Oma arvioni: Huotarisen uusimmassa runoteoksessa on runoja niin vauvoille, saarelle, rakastetulle, ystäville kuin menneillekin. Niissä kasvetaan, kehitytään ja muututaan. Myös maisemat vaihtuvat, mutta läheisyydenkaipuu pysyy. Huotarisen elämänjanoisissa runoissa tunteet myllertävät ja ihmeet ovat jokapäiväisiä. Keskiössä on elämä, joka osoittaa meille oman tehtävämme ja paikkamme sukupolvien ketjussa ja maailmassa, joka ei ole hyvä mutta ei pahakaan – odotamme me siltä sitten kumpaa tahansa. 


”On kaksi tapaa oppia, pakko ja uteliaisuus.”


Teoksessa annetaan myös oivallisia – mustalla huumorilla sävytettyjä – ohjeita kodinhoitoon. Jos kotona tarjoutuu tilaisuus huutaa, sitä ei kannata jättää käyttämättä, eikä syyllisyyttä kannata kantaa koko ajan. Niskakin siinä tulee kipeäksi, eikä pääkään käänny. 


”Elämä on liian lyhyt hukattavaksi huonoihin imureihin.”


Runoissaan Huotarinen opastaa meitä lempeästi mutta napakasti puhumaan rakkaillemme kauniisti, muutamin tutuin toistuvin sanoin, pitämään ystävän kädestä tiukasti kiinni ja uskomaan unelmiimme. 


”Unelmilla on nimet, eikä rukouksella ilman suuntaa ole voimaa.”


Omantunnon asioita on arkisuudessaan puhutteleva runoteos, jonka tekstit voivat saada lukijan miettimään myös omaa elämäänsä, vaikka tämä ei saarella asuva äiti olisikaan. Ajatustensa ja tunteidensa reflektointi on aina hyvä asia, kai…  Jos siis etsit tuoretta kotimaista runoutta, tämä sekä Helsingissä että Reykjavikissa asuvan Vilja-Tuulia Huotarisen (s. 1977), uusin kirja on mielestäni hyvä valinta. Monitasoisuudessaan kokoelman runot kestävät varmaan mainiosti useammankin lukukerran. 


15 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Arto Lapin uusissa runoissa musiikki herää eloon ja tunturituuli puhaltaa

Arto Lapin uusin, jo yhdestoista runoteos, Pohjoiset tuulenpesät, on trilogian toinen osa ja itsenäinen jatko Veden ääret -runokokoelmalle (2018), jossa runojen inspiraationa toimivat valmiit runojen otsikot. Tällä kertaa Arto Lappi käyttää musiikkikappaleiden nimiä tekstiensä ”kielellisinä alkupisteinä”. Hän on myös kirjoittaessaan kuunnellut kyseisiä kappaleita, mikä on osaltaan muokannut säkeitä. Jopa niin, että joitakin runoja lukiessani pystyin kuulemaan kyseisen kappaleen. Seuraavassa pieni katkelma tällaisesta runosta:

 

"Viritän iltanuotion
tunturin kupeeseen, painan kämmenet
kuuman teekupin ympärille.

Sillä on korva
joka kuuntelee, mutta minulla
ei kysymyksiä." (The Sounds of Silence)


Musiikki on runojen riveillä vahvasti läsnä, mutta niin on pohjoisen luontokin. Lukija voi kuulla niin mustarastaan huilumaista laulua kuin hyttysen ininääkin, ja nähdä sitkeät vaivaiskoivut, erämaajärven ja kauniin aarniometsän. 

Runoillaan tamperelainen Arto Lappi kutsuu meitä pysähtymään, elämään juuri tässä hetkessä. Jos emme tee niin, emme voi kuulla hiljaisuutta ja nähdä kauneutta ympärillämme ja itsessämme. Hänen mukaansa jokaisella meistä on omat särkymme, omat häpeämme ja omat polkumme kohti hyväksymistä.

 

”Repaleinen voit olla,
keskeneräinen et koskaan.”


Eräässä runossaan Lappi kuvaa, kuinka on kivuliasta lukea kirja kannesta kanteen, mutta sen sijaan runon lukeminen sieltä täältä lohduttaa. Aika osuvasti sanottu, vaikka en tätä teosta alusta loppuun lukiessani juurikaan kipuillut. Mutta yksi lause todella pysähdytti:


”Yksi virus
ja olemme pyyhkäistyt, (…)”


Kyllä minuakin pelottaa, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta eteenpäin on silti mentävä ja käsiä ahkerasti pestävä. Tämän vaikuttavan ja eri aisteja kutkuttavan runoteoksen pariin on mukava palata uudelleenkin, sillä sen lukuisat kauniit lauseet ilahduttavat – ja sitä voi tosiaan mainiosti lukea sieltä täältä, vaikkapa vain runon kerrallaan aina, kun siltä tuntuu. Suosittelen. Jos olet lukenut Taivaan pohjassa laulavat valaat -kokoelman ja pidit siitä, pidät todennäköisesti myös tästä tuoreesta runoteoksesta.

Musiikki on ollut itselleni aina lähes yhtä tärkeää kuin painetut sanat, joten Lapin tapa tehdä runoutta musiikin pohjalta kiehtoo minua kovasti. Saatanpa joskus rohkaistua itsekin kokeilemaan, millaista runoutta syntyisi musiikin inspiroimana, vaikka en taitava runoniekka olekaan. Arto Lapin tulevassa trilogian päätösosassa runojen lähtökohtana on puolestaan kuvataide, joten on mielenkiintoista nähdä, millainen teos niiden innoittamana syntyy. 

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 119 s. 



14 lokakuuta 2020

Håkan Nesser: Vasenkätisten seura

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Ruotsinkielinen alkuteos: De vänsterhäntas förening (2018)
Suomentanut: Aleksi Milonoff
Sivumäärä: 504 s. 

Legendaariset komisariot Van Veeteren ja Barbarotti kohtaavat vihdoin Ruotsin luetuimman rikoskirjailijan parhaimpiin kuuluvassa dekkarissa. 

Siinä kaikki, mitä kirjan takakansiteksti "paljastaa". No, en minäkään paljoa kerrom mutta jotain kuitenkin. Kaikki alkaa siitä, kun 1950-luvulla vasenkätiset pikkupojat perustavat salaseuran. 1990-luvulla nuo jo aikuiset miehet ovat kuin sattumalta paikalla, kun vanha täysihoitola palaa maan tasalle ja useita ihmisiä kuolee. Mutta, oliko kysymys traagisesta onnettomuudesta vai jostakin muusta? Tuota alun perin murhapoltoksi luultua rikosta aletaan tutkia uudelleen kolmenkymmenen vuoden jälkeen, jolloin jo eläkkeellä oleva komisario Van Veeteren joutuu mukaan tutkintaan. Monisäikeisen jutun lonkerot ulottuvat myös Ruotsiin, ja Maardamiin saapuukin eräänä päivänä poliisi nimeltä Barbarotti.

Olen lukenut Nesserin tuotantoa aika paljon, mutta silti tähän tuoreimpaan suomennettuun teokseen tartuin nyt kuitenkin hieman sattumalta. Kiinnostuin dekkarin nimestä, vaikka itse olenkin oikeakätinen. Toki jotkut asiantuntijat luulivat vielä kouluunmenon kynnyksellä, että olisin sittenkin vasenkätinen. Nyt oli suorastaan hämmentävää lukea, kuinka vain muutama vuosikymmen sitten vasenkätiset yritettiin "opettaa" oikeakätisiksi varsin kovin ja kyseenalaisin keinoin. Nykyään tilanne on sentään tässäkin asiassa jo ihan toisenlainen. Sama koskee onneksi monia muitakin "poikkeavuuksia".

Vasenkätisten seura on 500-sivuinen rikosromaani, jossa kiemuraiset juonikuviot pitävät lukijaa otteessaan niin hyvin, että hän todella haluaa tietää, mitä oikein tapahtui ja miksi. Niin kävi ainakin minulle. Myös dialogi toimii mielestäni loistavasti. Hiuksia nostattavaa jännitystä ja raakuutta tämä kirja ei kuitenkaan tarjoa, joten sen takia ei tarvitse menettää yöuniaan. Henkilöitä ja aikatasoja kirjassa sen sijaan riitti, mutta onneksi jokaisen luvun kohdalla mainittiin selkeästi, milloin ja missä kulloinkin liikuttiin. Näin tämän moniulotteisen tarinan seuraaminen sujui vaivattomasti. Ja vanhojen komisarioiden matkassa oli viihdyttävää alusta loppuun asti. 

13 lokakuuta 2020

Mia Malmi & Anja Reponen: Leijonatarinoita erityisille lapsille

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Kuvittanut: Anja Reponen
Sivumäärä: 111 s.



 50 inspiroivaa ja rohkaisevaa tarinaa erityisistä lapsista, joista tuli erityisiä aikuisia.

Mikä yhdistää Palefacea ja Deataa, prinsessa Viktoriaa ja Leo Messiä, Agatha Christietä ja Julia Robertsia? He kaikki ovat lapsena ja nuorena kohdanneet erityisiä vaikeuksia ja ennakkoluuloja. Niistä huolimatta tai juuri niiden ansiosta he ovat myös eläneet erityisen elämän.

Leijonatarinat tarjoavat inspiroivia esikuvia ja samastuttavia vertaistarinoita ihan jokaiselle lähtökohdista riippumatta. Erilaisuus voi olla myös supervoima. Tärkeintä on olla rohkeasti oma itsensä ja tavoitella unelmiaan.

Oma arvioni: Tässä se nyt on, kirja kaikille erityisille lapsille ja nuorille. Jo Sankaritarinoita tytöille -kirjaa lukiessani nimittäin ajattelin, kunpa vastaavanlainen kirja olisi joskus myös niille lapsille ja nuorille. joilla on diagnosoitu jokin erityispiirre. Itse synnynnäisen liikuntavamman kanssa eläneenä 1970-luvun lapsena koen, että tällaiselle teokselle olisi varmaan ollut kysyntää jo huomattavasti aiemminkin. Tosielämän "esikuvat" ovat ainakin minulta jääneet lapsena kirjallisuudesta puuttumaan ja luulenpa, etten ole suinkaan ainoa. 

Kirjassa oleva henkilökuvien kirjo on moninainen, sillä mukana on sekä historiallisia merkkihenkilöitä että tämän päivän menestyjiä monilta aloilta  niin Suomesta kuin maailmalta. Myös teoksessa läsnä oleva erityisyyksien skaala on laaja ADHD:sta änkytykseen ja liikuntavammasta lukivaikeuteen. Vaikka tiesinkin monien henkilöiden erityisyydestä jo ennestään, oli joukossa muutama yllätysnimi minullekin. Tämä lienee ainakin osittain osoitus siitä, ettei erityisyydestä ole aina puhuttu avoimesti, onhan esimerkiksi lukivaikeutta pidetty aiemmin virheellisesti oppilaan laiskuuden tai tyhmyyden merkkinä, vaikka kyse on ihan jostakin muusta. Ja osa saa oman diagnoosinsa vasta aikuisena.

Onneksi tänään monet erityisyyden muodot tunnetaan kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin ennen. Silti paine mahtua "normaali-ihmisen muottiin" on edelleen usein kova, ja varsinkin koulumaailmassa pienikin erilaisuus voi altistaa kiusaamiselle  ja  itsetunto-ongelmille. Tähän liittyen entinen huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä kysyykin tärkeän kysymyksen ja antaa samalla hyvän neuvon:

”Kuka määrittelee mikä tai kuka on normaali? Eikös me kaikki olla uniikkeja yksilöitä omine vivahteinemme? Löydä omat vahvuutesi, asiat joista nautit ja joissa olet hyvä, ja vie elämääsi eteenpäin niiden kautta.” 

 

Ja mitä normaaliin tulee, näyttelijä Whoopi Goldbergin lausahdus on minusta kerrassaan loistava:

 

”Normaali ei tarkoita mitään muuta kuin pesukoneen pesuohjelmaa.”  

 

Kirjan monissa tarinoissa toistuu sama viesti: normaalin esittäminen ei kannata. On parempi olla rohkeasti juuri sellainen kuin oikeasti on, vaikka se ei aina helppoa varmasti olekaan, koska ennakkoluuloja riittää. Totuus on, että  tukea tarvitsee jokainen lapsi ja nuori riippumatta siitä, onko hänen persoonansa osana jokin erityispiirre tai ei. Yhteistä näille elämässään pärjänneille erityislapsille on kirjan tarinoiden perusteella ollut se, että he eivät ole antaneet rajoitteidensa tai toisten ihmisten mielipiteiden kaventaa ajatteluaan ja itseään.  He ovat löytäneet ns. omat juttunsa ja uskoneet unelmiinsa. Tämän voimakirjan tarinoilla halutaankin "tartuttaa" tuota rohkeutta niin erityisiin lapsiin, nuoriin kuin heidän läheisiinsäkin. Erityisyyden ei siis todellakaan tarvitse olla este onnellisuudelle ja hyvälle elämälle. Se voi olla jopa yksilön supervoima, jos se sellaisena halutaan ja osataan nähdä. 

Yhteiskunta tarvitsee erilaisia ihmisiä, ja erilaisuutta tulee arvostaa, mutta todellisuus on yhä kuitenkin valitettavan usein kaukana tästä kauniista ajatuksesta. Kirjan kirjoittaja toimittaja, tietokirjailija ja erityislapsen äiti, Mia Malmi, haluaakin muistuttaa siitä, että ihan jokainen ihminen on erityinen. Ja jokainen ihminen voi muuttaa maailmaa – pala kerrallaan. 

Teoksen inspiroivat tarinat voisivat mielestäni toimia kouluissa erinomaisena materiaalina käsiteltäessä muun muassa erilaisuuden kohtaamista, suvaitsevaisuuden tärkeyttä ja kiusaamisen järjettömyyttä. 

P.S.  Yhdessä tarinassa käytetty "kääpiökasvuisuus" -termi kiinnitti ikävästi huomioni. Korrektimpaa olisi puhua lyhytkasvuisuudesta. 


Kirja-arvio: Juha Hurmeen Suomi on ylistys suomalaiselle kulttuurille

Juha Hurmeen uutuusteos Suomi jatkaa siitä, mihin Finlandia-palkittu Niemi (2017) jäi. Eletään noin vuotta 13 800 000 000. Suomeksi nimetty alue on osana avaruutta sijaiten Linnunradan laidalla ja maailmankaikkeuden keskipisteessä. Romaanin näkökulmana on kosmos kaikessa laajuudessaan ja syvyydessään. Aiheiden kirjo on todella mittava, joten luvusta toiseen siirtyessään lukijan on mahdotonta tietää, mitä kaikkea milloinkin vastaan tulee. Näin ollen sivuja kääntelee uteliaan innokkuuden vallassa. Eikä tapahtumia, henkilöitä ja hauskoja anekdootteja tästä rönsyilevän runsaasta faktaa ja fiktiota nerokkaasti yhdistelevästä kirjasta todellakaan puutu. Suomi on teos, joka sivistää ja viihdyttää samanaikaisesti. Se on taitavan taidenikkarin kirjoittama hieno kunnianosoitus kaikille sanataitureille ja kielellemme, joka muuttuu ja kehittyy jatkuvasti.

Hurme haluaa teoksellaan osoittaa, että taiteella, tieteellä, kulttuurilla, sivistyksellä ja selviämisellä on luja yhteys, jota hän kuvaa seuraavassa osuvasti näin:

 

”Tiede osoittaa, että asiat ovat harvoin, jos koskaan, sitä miltä ne näyttävät. Taide opettaa suvaitsevaisuuden ja sietämisen vaikeita kansallistaitoja sekä kehittää empatiakykyä. Niin tiede- kuin taidejärjestelmät korostavat, että itselleen vieraiden mielipiteiden kuunteleminen on välttämätöntä. Se on ainoa tie sivistykseen. Jos tämä reitti umpeutuu, kulttuuri alkaa potea ummetusta ja voida pahoin. Silloin ihmiskunnan mahdollisuudet selviytyä pienenevät kuin kuusankojen populaatio Parikkalassa.”


Juha Hurme (s. 1959) liikkuu sujuvasti Lönnrotin jalanjäljissä tietoja keräillen ja tarinoita kokoon kursien. Suomi jatkaakin mielestäni mainiosti Hurmeen ansiokasta kulttuurihistoriallista kerrontaa, mutta sen rinnalla on nyt myös aiempaa vahvempi ekologinen ote. Evoluutiobiologin taustan omaava kirjailija on huolissaan muun muassa hyönteislajien katoamisesta ja aarniometsiemme tulevaisuudesta – ja aivan syystä. 


”Suomalaisten maailma syntyi sotkan munasta. Se voi hyvin päättyä sotkan munattomuuteen.”


Jos siis haluat tietää, kuinka Suomi syntyi, ja miten kansalliseepoksemme Kalevala – tuo suomalaisen kulttuurin kehutuin ja haukutuin teos – on vaikuttanut kieleemme, kirjallisuuteemme ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin, lue Juha Hurmeen hämmentävä, hämmästyttävä ja välillä suorastaan hengästyttävä Suomi.  Se on upea, puheenomaisesti polveileva teos Suomesta, suomesta ja suomalaisuudesta, jossa kirjailijan oma ääni kuuluu selkeästi ja lempeästi. Suosittelen lukemaan, vaikka vaarana onkin, että tämän tuoreen romaanin syövereihin uppoutuessa omat tutut ajatukset nytkähtävät uuteen asentoon. Se riski kannattaa kuitenkin ehdottomasti ottaa. Kyseisen kirjan parissa on hyvä viettää pidempikin tovi ja ”funtsata menneitä ja nykyisiä.”


Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 480 s.



09 lokakuuta 2020

Maria Jyrkäs: Muutoksen matkaopas – Kartanlukuohjeita omaa tietään etsiville

 

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 256 s.

Ettei tarvitse kuolinvuoteella katua

Moni janoaa elämäänsä muutosta, mutta ei tiedä miten edetä. Muutos, kuten ero, työpaikan vaihto tai läheisen kuolema voi järkyttää ihmistä perustuksiaan myöten, jolloin ratkaisevan askeleen ottaminen tuntuu ylivoimaiselta. Usein vasta kriisin myötä löytyy rohkeus alkaa elää omannäköistä elämää. 

Muutoksen matkaopas tarjoaa muuttujalle työkaluja, joiden avulla päästä kriisin yli. Kirja auttaa lukijaansa hahmottamaan omat arvonsa ja tarpeensa, joita seuraamalla löytyy pohjia myöten merkitykselliseltä ja täyteläiseltä tuntuva, oman sydämen ääntä kunnioittava polku. 

Oma arvioni: Suurin osa ihmisistä on varmasti joskus kaivannut elämäänsä muutosta. Moni meistä on kenties todennut, että nyt tämä paska saa todellakin riittää. ja astunut sitten rohkeasti muutoksen polulle ja lähtenyt matkalle kohti omannäköistä ja itselleen merkityksellistä elämää. Määränpää selviää vasta matkan aikana. Unelmista voi tulla totta, kun toiveista tehdään suunnitelmia, joita toteutetaan vaihe kerrallaan.  Muutos tulee usein kriisin kautta, jolloin sitä voidaan kuvata kulkemisena kaaoksesta selkeyteen. 


"Todellinen elämänmuutos on matkantekoa itseä kohti."


Kun etsimme omaa tietämme, meidän tulee kysyä, keitä olemme, mitä tarvitsemme ja mikä on meille tärkeää ja kaikkein tärkeintä. On hyvä etsiä myös omia vahvuuksiaan, sillä niiden varaan on hyvä rakentaa uutta, ja niiden kautta on mahdollista kokea merkityksellisyyttä. On tärkeää pyrkiä sinuiksi menneisyytensä kanssa, sillä voimme muuttaa vain sitä, mikä on vasta tulossa.


”Mennyttä voi kiittää kaikesta hyvästä. Sitten sen voi hyvästellä ja päästää irti.”


Toisten miellyttäminen itsen kustannuksella ei kannata, sillä se ei edistä hyvinvointia. Kaikkia on mahdotonta miellyttää, vaikka tekisi mitään. Tärkeintä on tykätä itsestään juuri sellaisena kuin on ja olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Näin on mahdollista huolehtia siitä, että omat voimavarat riittävät. Muutoksen myötä on usein mahdollista kohdata myös uusia samanhenkisiä ihmisiä.  

Se, mitä voimme saavuttaa, riippuu ainakin osaltaan siitä, mitä uskallamme tavoitella. ja joskus yksi muutos, voi aloittaa muutosten ketjun, kuten myös kirjassa kerrotuissa elämänmakuisissa muuttujien tarinoissa usein kävi. Vaikka muutos an aina eräänlainen hyppy tuntemattomaan, eikä takeita lopputuloksesta olekaan, uskon vahvasti niin lukemieni muutostarinoiden innoittamana kuin omien kokemustenikin kautta, että omannäkököinen elämä on lopulta kaiken sen vaatineen vaivan arvoista. En kadu, että lähdin aikoinaan tälle muutoksen tielle. Jos en olisi uskaltanut, katuisin sitä varmasti vielä kuolinvuoteellakin. 

Etenkin kirjan kirjoittajan, Marian oma muutostarina, osoittaa, kuinka jopa musertavista kriiseistä on mahdollista selviytyä. Kirja on toivoa antava ja muutokseen kannustava. Sen keskeinen viesti kiteytyy mielestäni hyvin seuraavassa sitaatissa:

 

”Elämä on liukumista keskeneräisestä tilanteesta toiseen, ja siinä matkalla tapahtuu muutos. Pidä katse ja ajatus valoisana. Muista, kuka olet. Sinä pärjäät kyllä.”


Jos etsit omaa tietäsi, ota tämä kirja oppaaksi matkallesi. Oikean suunnan näyttävä kompassi on jo sisälläsi. 


07 lokakuuta 2020

Karoliina Niskanen: Tilhi

 

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 304 s.

Kertomus siipirikoista ja lintukodoista

On ilta. Inkeri Suomisen pieni vauva tuhisee untaan, ja Inkerillä on aikaa alkaa kirjoittaa. Hänen on kirjoitettava muistot eläviksi, hänen on kerrottava tarinansa sille ainoalle ihmiselle, joka voi auttaa häntä löytämään Tilhin, hänen kadonneen pikkuveljensä. 

Tilhi tuli osaksi Suomisen perheen elämää heiveröisenä ja hauraana sijoituslapsena, vähän omituisena linnunpoikana, jolla oli oranssi irokeesi ja luiset siivet. Inkeri oli vasta kaksitoistavuotias, mutta hän näki tarkasti, enemmän kuin aikuiset. Senkin, miten Tilhin silmät paloivat pelkoa.

Tilhi on hurja ja herkkä kertomus rikkinäisistä perheistä, vanhemmuudesta ja lapsuudesta. Karoliina Niskasen esikoisromaanin kertojaäänen kepeydessä, rytmissä ja jopa riehakkuudessa voi kuulla kaikuja kirjailijan musiikki- ja teatteritaustasta. Niskasen sanat osuvat maaliin tarkasti ja jättävät jälkensä.

Oma arvioni: Tilhi on vahva kertomus rakkaudettomuuden rikkomista ihmisistä ja turvattomuuden moninaisista seurauksista. Romaanissa ovat vahvasti läsnä myös lastensuojelun ongelmat, mutta niiden vastapainona siinä myös unelmoidaan. Karoliina Niskasen (s. 1987) taiteen moniottelijuus ilmenee mielestäni hyvin etenkin kirjan rikkaassa ja moniäänisessä kielessä. 

Pidin kirjasta, sillä vaikuttava ja tunteita peittelemätön tarina vei mukaansa. Tämän hienon esikoiskirjan perusteella uskallan toivoa, että Niskanen jatkaa kirjoittamista. Jos olet tuoreen kotimaisen kaunokirjallisuuden ystävä, Tilhi on hyvä valinta. 

06 lokakuuta 2020

Taina Laane: Kesytä kriitikkosi – Lempeämmän mielen käsikirja

 

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 164 s. 

Kuinka tehdä mielestä paras ystävänsä? 

Onko sisälläsi kriitikko, joka arvostelee tekemisiäsi alituiseen eikä tunnu hiljenevän, vaikka tahtoisit? Miksi ajatuksemme eivät aina ole ystäviämme vaan syyttävät meitä? Miten löytää vapaampi, merkityksellinen elämä?

Kesytä kriitikkosi kertoo, miten muuttaa sisäistä vuoropuheluaan ja suhtautumista itseensä tietoisuuden ja myötätunnon avulla. Mielestään voi tehdä ystävänsä. Elämä on helpompaa, kun jättää hyvästit kuormittavalle suorittamiselle ja täydellisyyden tavoittelulle. 

Käytännön harjoitukset auttavat muuttamaan sisäisen kriitikon ääntä lempeämmäksi. Silloin elämään avautuu iloa, vapautta ja rakkautta – aidon itsen voimaa. 

Oma arvioni: Uudessa kirjassaan positiivisen psykologian asiantuntija Taina Laane pohtii, miksi niin usein pelkäämme totuutta itsestämme ja olemme itseämme kohtaan liian vaativia. Miksi emme riittäisi juuri sellaisina kuin olemme? Laaneen mielestä meidän tulee suostua omaan merkitykseen, sillä se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että hyväksymme oman voimamme. On tärkeää sisäistää ajatus, ettei meissä ole mitään lähtemättömästi pahaa, syyllistä tai viallista. Näin ollen vain omat uskomuksemme erottaa meidät unelmistamme. Aika hienoa, vai mitä. 

Kirjassa puhutaan lempeästi siitä, kuinka kriitikon kesyttämisen pitkällä ja vaativalla polulla edetessämme saatamme kokea joskus arkisen valaistumisen. Tällöin olemme saavuttaneet pisteen, jossa kriitikko on enimmäkseen hiljaa. Tässä yhteydessä valaistuminen voisi Taina Laaneen mukaan tarkoittaa sitä, että ihminen on vapautunut mielensä luomasta piinasta, eivätkä negatiiviset sisäiset äänet enää ohjaa hänen toimintaansa. Tällaiset valaistumisen hetket ovat mahdollisia kenelle tahansa, jolla on rohkeutta tarkastella omaa totuuttaan myötätuntoisesti. 

Tämän kannustavan käsikirjan monipuoliset harjoitukset auttavat varmasti tällä matkalla, jos päätät sellaiselle lähteä. Arkinen valaistuminen onkin oikeastaan elämänmittainen prosessi. Olemme vastuussa omista tunteistamme ja siitä ettemme heitä oman kriitikkomme ennakkoluuloja toisten niskaan. Onneksi voimme kuitenkin aidon itsen turvin  nähdä monet asiat entistä selkeämmin ja myötätuntoisemmin ja olla itseämme kohtaan armollisempia. Kirjan keskeisin viesti on mielestäni tiivistetty hyvin seuraavissa lauseissa:


”Sinun ei tarvitse vaatia itseäsi olemaan jotakin, mitä et ole. Se, mitä olet, riittää.”


Ihan tavallinen on siis riittävän hyvää. Jos oivallamme sen, voimme nähdä oman kauneutemme ja voimamme. Jos sen sijaan koet, että sisäinen kriitikkosi on liian ankara ja haluaisit kesyttää sen, tämä kirja on kirjoitettu juuri sinulle. 



05 lokakuuta 2020

Kirja-arvio: Noora Koponen antaa äänen autistiselle pojalleen, joka kehottaa meitä kuuntelemaan enemmän

 ”Tämä kirja on kirjoitettu kuunneltavaksi, ei oikeastaan luettavaksi. Tämä kirja on ääni lapselle, jolla on meille kerrottavaa. Kuuntelemalla häntä voit oppia kummastelemaan enemmän. Ja kuuntelemalla häntä voit löytää ne pienet ihmeet, joita autistinen lapsi, Nuutti, on tullut meille näyttämään.”

 Näin kauniisti kirjoittaa Noora Koponen erityisen Nuutti-poikansa tarinan kertovassa Jos mä oon oikee -kirjassaan. Hän kehottaa lukijaa pysähtymään edes hetkeksi miettimään, miltä tuntuisi, jos ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärtäisikään kieltä, jota puhumme. Mitä tekisit, jos koko elämäsi olisi ollut juuri sellaista? Siinä tapauksessa sinäkin haluaisit varmasti oppia ymmärtämään nuuttien maailmaa ja heidän tapaansa olla joukossamme. Tähän kirjaan tarttuminen tarjoaa siihen elämänmakuisen ja koskettavan tilaisuuden. Itse luin tätä teosta ainakin osittain entisen vammaisen lapsen silmin. Vaikka omista tutkimusjaksoistani Lastenlinnassa on aikaa jo nelisenkymmentä vuotta, oli kerrassaan hätkähdyttävää ja surullistakin havaita, miten kaikki asiat eivät olekaan juurikaan muuttuneet, vaikka niin voisi olettaa. Tiedetäänhän tänä päivänä erilaisista erityisistä tarpeista jo sentään huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Mutta valitettavasti erilaisuus on yhä asia, jota moni pelkää ja kavahtaa. 

Nuutti on paljon muutakin kuin autisminsa. Äitinsä sanoin poika on monella tavalla erilainen ja samalla niin täydellisen ainutlaatuinen. Siksi pelkkä autistisen henkilön haasteiden näkeminen ei tee oikeutta hänen erityisyydelleen, onhan hän kuitenkin ihana poika. Jotta muutkin näkisivät sen, äidiltä vaaditaan jatkuvaa taistelutahtoa. 


”Minä taistelen Nuutin puolesta. Milloin ketäkin tai mitäkin vastaan. Miksi? Koska me häviämme muuten. Emme pelkästään sanan perinteisessä merkityksessä, vaan häviämme näkyvistä tässä yhteiskunnassa.”

 

Koponen kuvaakin vanhemmuuttaan loputtomaksi toivoksi siitä, että Nuutti saisi olla osana ihmisten yhteistä tarinaa. Tähän liittyen hän toteaa koskettavasti näin: 

 

”Ei Nuutin erilaisuus vaaranna maailmaa, mutta maailma voi vaarantaa hänen mahdollisuutensa olla juuri se, kuka hän on.”


Noora Koponen olettaa poikansa kaipaavan vapautta. Se on ymmärrettävää, sillä kukapa meistä haluaisi olla pilkan, ihmettelyn, kauhistelun tai säälin kohteena. Yksikään ihminen ei halua olla aina yksin ja tulla tuomituksi erilaisuutensa vuoksi. Kaikki meistä kaipaavat sitä, että kelpaamme läheisillemme ja yhteiskunnalle sellaisina kuin olemme. Kuinka turhauttavaa onkaan, jos ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi. Sen kiteyttää loistavasti seuraava Nuutin kirjoittama pysäyttävä lause: 


 ”Mitä väliä sillä on mitä minä kirjoitan, jos ei minua kukaan usko.”


Ei siis ole ihme, että poika haluaisi kuulua "meihin tavallisiin". Oli suorastaan liikuttavaa lukea musiikin merkityksestä ajatusten ja tunteiden esille tuomisessa. Nuutille tärkeät kappaleet Sannin Jos mä oon oikee ja Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen "soivatkin" kirjan sivuilla vahvasti ja vaikuttavasti, vaikka ääntä ei toki kuulunutkaan.  Mielestäni kirjan keskeisimmän viestin voisi tiivistää juuri siihen, että vaikka ääneen lausuttuja sanoja ei olisikaan, viisautensa voi hyvin osoittaa ilman puhettakin.  Siispä: 


”Ihmisten pitäisi puhua vähemmän ja kuunnella enemmän.”


Nuuutin tarina on mielestäni ehdottomasti kuulemisen arvoinen paitsi kaikkien nuuttien läheisille ja heidän kanssaan toimiville, myös kaikille muille, jotka haluavat ymmärtää ihmisten moninaisuutta ja oppia aidosti arvostamaan erilaisuutta. Suosittelen lämpimästi. 

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 237 s.



Tiia Trogen: Positiivinen kasvatus

 

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 302 s.

Lapsi ei opi uusia taitoja komentamalla ja rangaistuksin. Siten saamme aikaan vain loputtomia valtataisteluja, jotka usein johtavat lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen. Tottelemisen sijaan voisimme opettaa lasta ajattelemaan itse ratkaisuja hankaliin tilanteisiin. 

Positiivisen kasvatuksen ydin on lapsen empaattinen kohtaaminen. Empatia on lapsen hyväksymistä sellaisena kuin hän on – vielä asioita opettelevana ja parhaansa yrittävänä. Kun lapsi kokee olonsa turvalliseksi sekä saa tarpeeksi läheisyyttä, hän voi paremmin. Myös kuormittavat konfliktitilanteet vähenevät, kun lapsi kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi.

Käytännönläheinen ja lempeä teos opastaa kasvattajia ja vanhempia toteuttamaan positiivista kasvatusta arjessa. Kirja antaa työkaluja, joiden avulla voi lisätä lapsen ja aikuisen yhteyttä, opettaa hyvinvointi- ja tunnetaitoja sekä puuttua rakentavasti ei toivottuun käyttäytymiseen. 

Oma arvioni: Tämän selkeän ja lukijaystävällisen kirjan luettuaan jokainen kasvattaja on varmasti sisäistänyt positiivisen kasvatuksen perusajatukset. Positiivinen kasvatus on lapsilähtöistä ja aikuisjohtoista sekä laaja-alaista, johdonmukaista ja pysyvää toimintaa. Tarkoituksena on opettaa lapsi ajattelemaan ja oivaltaan itse, millainen käytös on milloinkin toivottavaa. Tämä ei kuitenkaan tapahdu kuin taikaiskusta. Mutta onneksi kirjassa esitellään viiden askeleen malli, jonka avulla lasta voidaan ohjata ja tukea löytämään konfliktitilanteissa ulkoiselle käyttäytymiselleen sisäinen syy. 

Ennen kuin kannattaa tutustua tarkemmin lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen puuttumiseen, tulee jokaisen kasvattajan miettiä ja tarkkailla omaa toimintaansa niin lapsen kanssa kuin erilaisissa tilanteissa yleisemminkin. Lapsi nimittäin ”oppii” paljon aikuisilta ihan vain esimerkin kautta. Kirjassa puhutaan muun muassa yhteyden merkityksestä ja lapsen kunnioittamisen tärkeydestä. Hyvinvointitaidoilla on tärkeä rooli positiivisessa kasvatuksessa, mutta ei niitä ole syytä aikuistenkaan omassa arjessaan unohtaa – pikemminkin päinvastoin. 

Tiia Trogen puhuu tuoreessa teoksessaan siitä, kuinka olemme vähitellen siirtyneet pelolla kasvattamisesta rakkauspohjaiseen kasvatukseen, kun olemme ymmärtäneet sen, että lapsi kaipaa ennen kaikkea oppimista eikä keppiä. Kirjoittajan tavoin minäkin uskon siihen, että positiivisella ja yksilölliset luonteenvahvuudet huomioon ottavalla kasvatuksella on mahdollista saada jokainen lapsi kukoistamaan. Siksi toivoisin tämän kannustavan ja optimismia huokuvan kirjan löytyvän ihan jokaisen kasvattajan työkalupakista. Suosittelen sen lukemista lämpimästi kaikille positiivisesta kasvatuksesta kiinnostuneille.



03 lokakuuta 2020

Rutger Bregman: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa

 

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2020
Hollanninkielinen alkuteos: De meeste mensen deugen / Humankind (2019)
Suomentanut: Mari Janatuinen
Sivumäärä: 400 s.

Hyvä, parempi, ihminen.

Ihminen on luonnostaan itsekäs ja ihmiskunta tavoittelee vain omaa etuaan. Tämä ajatus on juurtunut syvälle ajatteluumme. Sitä toistavat niin historioitsijat, psykologit ja filosofit kuin iltapäivälehdet ja poliitikotkin. Mutta onko uskomus totta?

Historioitsija Rutger Bregman luo ihmiskuntaan vallankumouksellisen näkökulman: 200 000 vuotta historiaa osoittaa lajimme olevan pohjimmiltaan hyvä. Ja silloin kun uskomme muista pahaa, tuomme esiin pimeät puolet omasta käyttäytymisestämme.

Käänteentekevä Hyvän historia haastaa näkemään hyvyyden joka voi luoda uuden pohjan paremmalle tulevaisuudelle.

Oma arvioni: Hollantilainen historioitsija Rutger Bregman (s. 1988) haastaa tässä kiinnostavassa uutuusteoksessaan ajattelemaan ihmiskunnan historiasta uudella tavalla ja katsomaan myös toinen toisiamme aiempaa myönteisemmästä näkökulmasta. Teos luo toiveikkuutta, sillä se osoittaa, ettei itsekkyyttä ole kirjattu geeneihimme, vaan meille on luontaista toimia yhdessä toisten kanssa. Suurin osa ihmisistä on siis hyviä ja kunnollisia, ei egoistisia ja pahoja. Siksi onkin todella surullista, että arkinen hyvyys ylittää uutiskynnyksen edelleen varsin harvoin. Näin ollen Bregman kehottaakin meitä välttämään uutisia. 

Tällä vakuuttavalla sekä tutkimuksia että tarinoita analysoivalla kirjallaan Rutger Bregman haluaa osoittaa ennen kaikkea sen, että me elämme itse asiassa jo nyt planeetalla A, jolla ihmiset ovat syvällisen taipuvaisia tekemään hyvää. Mitä enemmän sitä tehdään häpeämättä ja kirkkaassa päivävalossa, sitä parempi tulevaisuus ihmiskuntaa odottaa. 


"On uuden realismin aika. On uuden ihmiskuvan aika."


Jos haluat tarkastella ja arvioida omaa ihmiskäsitystäsi, tartu tähän ajattelua herättelevään kirjaan. Jos olet pitänyt Yuval Noah Hararin teoksista, pidät todennäköisesti myös Hyvän historiasta.