Håkan Nesser: Vasenkätisten seura

Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2020

Ruotsinkielinen alkuteos: De vänsterhäntas förening (2018)

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Sivumäärä: 504 s. 

Legendaariset komisariot Van Veeteren ja Barbarotti kohtaavat vihdoin Ruotsin luetuimman rikoskirjailijan parhaimpiin kuuluvassa dekkarissa. 

Siinä kaikki, mitä kirjan takakansiteksti "paljastaa". No, en minäkään paljoa kerrom mutta jotain kuitenkin. Kaikki alkaa siitä, kun 1950-luvulla vasenkätiset pikkupojat perustavat salaseuran. 1990-luvulla nuo jo aikuiset miehet ovat kuin sattumalta paikalla, kun vanha täysihoitola palaa maan tasalle ja useita ihmisiä kuolee. Mutta, oliko kysymys traagisesta onnettomuudesta vai jostakin muusta? Tuota alun perin murhapoltoksi luultua rikosta aletaan tutkia uudelleen kolmenkymmenen vuoden jälkeen, jolloin jo eläkkeellä oleva komisario Van Veeteren joutuu mukaan tutkintaan. Monisäikeisen jutun lonkerot ulottuvat myös Ruotsiin, ja Maardamiin saapuukin eräänä päivänä poliisi nimeltä Barbarotti.

Olen lukenut Nesserin tuotantoa aika paljon, mutta silti tähän tuoreimpaan suomennettuun teokseen tartuin nyt kuitenkin hieman sattumalta. Kiinnostuin dekkarin nimestä, vaikka itse olenkin oikeakätinen. Toki jotkut asiantuntijat luulivat vielä kouluunmenon kynnyksellä, että olisin sittenkin vasenkätinen. Nyt oli suorastaan hämmentävää lukea, kuinka vain muutama vuosikymmen sitten vasenkätiset yritettiin "opettaa" oikeakätisiksi varsin kovin ja kyseenalaisin keinoin. Nykyään tilanne on sentään tässäkin asiassa jo ihan toisenlainen. Sama koskee onneksi monia muitakin "poikkeavuuksia".

Vasenkätisten seura on 500-sivuinen rikosromaani, jossa kiemuraiset juonikuviot pitävät lukijaa otteessaan niin hyvin, että hän todella haluaa tietää, mitä oikein tapahtui ja miksi. Niin kävi ainakin minulle. Myös dialogi toimii mielestäni loistavasti. Hiuksia nostattavaa jännitystä ja raakuutta tämä kirja ei kuitenkaan tarjoa, joten sen takia ei tarvitse menettää yöuniaan. Henkilöitä ja aikatasoja kirjassa sen sijaan riitti, mutta onneksi jokaisen luvun kohdalla mainittiin selkeästi, milloin ja missä kulloinkin liikuttiin. Näin tämän moniulotteisen tarinan seuraaminen sujui vaivattomasti. Ja vanhojen komisarioiden matkassa oli viihdyttävää alusta loppuun asti.