Tiina-Maria Päivänsalo: Oppimiskoodi – Kuinka oppiminen onnistuu

 

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 365 s.

Miten oppimiseen varatun ajan voi käyttää parhaiten hyödyksi? Tepsiikö uudelleen lukeminen vai olisiko pikemminkin palautettava asioita mieleen muistin kätköistä? Mikä auttaisi keskittymään? Kuinka hiipunut motivaatio elvytetään?

Oppiminen edellyttää paljon enemmän kuin pänttäämistä ja istumalihaksia. Oppimiseen vaikuttavat opiskelutekniikan lisäksi monet motivaatioon, tunteisiin, ajankäyttöön ja tottumuksiin liittyvät tekijät. Oppimiskoodi avaa oppimisen salaisuudet konkreettisiksi, kehitettävissä oleviksi taidoiksi ja antaa ratkaisuja kiperiinkin oppimisen pulmiin. 

Oppimisen psykologiaan perustuvat neuvot helpottavat uusien tapojen ja opiskelutekniikoiden omaksumista millä tahansa kouluasteella. Lisäksi lukuisat esimerkit tuovat ilmiöt lähelle oppijoiden omia kokemuksia. 

Oma arvioni: Tässä uudessa tietokirjassa vastataan lukuisiin oppimiseen liittyviin kysymyksiin, jotka askarruttavat usein niin oppijoita kuin opettajiakin. Teoksen ensimmäisessä osassa tarkastellaan monipuolisesti sitä, miten oppimisessa on mahdollista onnistua.  Oleellinen viesti on, että oppiminen on taito, jossa on mahdollista kehittyä ja jota voi harjoitella. Oppiminen vaatii sekä aikaa että keskittymistä. Kirjan toisessa osassa perehdytään puolestaan tehokkaan opiskelun taitoihin, kuten ajatteluun, kysymiseen, lukemiseen, kirjoittamiseen ja mieleen palauttamiseen. Ja teoksen viimeisessä  osassa keskiössä ovat muun muassa motivaatio, tunteet ja oppiminen yhteistyönä. 

Kirjassa on monia konkreettisia harjoituksia ja inspiroivia ideoita, jotka lisäävät oppimisen iloa ja antavat opettajille eväitä myös oman toimintansa reflektointiin ja opetuksen kehittämiseen.  Kirjassa esitettävillä tiedoilla on vahva tieteellinen pohja, vaikka Oppimiskoodissa asiat kerrotaankin käytännönläheisellä otteella ja "eläviä" esimerkkejä tarjoten. Kirjan kirjoittanut Tiina-Maria Päivänsalo on työskennellyt lukiossa psykologian aineenopettajana jo parikymmentä ja hän on perehtynyt etenkin oppimisen psykologiaan ja ajattelun taitoja kehittävään pedagogiikkaan, joten hän tietää, mistä kirjoittaa. 

Jos haluat kehittyä oppijana tai opettajana, tämä kirja on juuri sinulle. Suosittelen. 

Kommentit