Cecilia Samartin: Kolibri

 

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020
Englanninkielinen alkuteos: Colibri (2020)
Suomentanut: Susanna Paarma 
Sivumäärä: 319 s.

Kun kahden ihmisen yhteydessä on maagista voimaa

On myrskyinen aamuyö Los Angelesissa. Rannikkovartijana työskentelevä Pete Murphy aloittaa työvuoronsa kuin minkä tahansa muun partioimalla sataman vesillä parhaan ystävänsä Alin kanssa. Vuoron jo lähentyessä loppuaan väsyneet miehet saavat hälytyksen: joku on hypännyt Vincent Thomas -sillalta myrskyävään mereen. 

Miehet lähtevät uhkarohkeaan pelastusyritykseen. Pete riskeeraa kaiken hyppäämällä hyiseen mereen ja onnistuu vetämään sieltä ylös nuoren naisen, juuri ja juuri hengissä. Vaikka Pete saa naisen pelastettua, tapahtuma tuo pintaan muistoja, joita Pete on juossut karkuun koko elämänsä. 

Ujo ja herkkä Bethany Franco on saanut tarpeekseen perheestään. Etsiessään totuutta Bethany on päätynyt sellaisten vastausten äärelle, joita hän ei olisi halunnut tietää. Kohtalokas hyppy tuntemattomaan johdattaa Bethin ja Peten yhteiselle matkalle, jonka päässä siintää toivo ja anteeksianto.

Oma arvioni: Olen pitänyt Samartinin koskettavista tarinoista kovasti, mutta jostain syystä tällä kertaa jotakin kuitenkin puuttui. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi ja psykologinen ulottuvuus vähäisemmäksi kuin Samartinin teoksissa yleensä. Kyllä romaani ihan luettava oli, mutta se ei kuitenkaan sykähdyttänyt.