Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

 

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1974
Ruotsinkielinen alkuteos: Bröderna Lejonhjärta (1973)
Suomentanut: Kaarina Helakisa
Kuvittanut: Ilon Wikland
Sivumäärä: 231 s.

”Juuri Nangijalasta tulivat kaikki sadut, sillä siellähän kaikki semmoinen tapahtui, ja jos sinne pääsi, niin sai seikkailla aamusta iltaan ja öisinkin, sanoi Joonatan. Niin niin, Korppu. On se toista kuin maata täällä ja yskiä ja olla aina kipeä, niin ettei voi leikkiäkään ikinä.”

Pohjolan suuren lastenkirjailijan Astrid Lindgrenin henkeäsalpaava saturomaani hyvän ja pahan taistelusta, rakkaudesta, kuolemasta ja pelon voittamisesta.

Oma arvioni: Suuria teemoja, vahvoja tunteita. Niitä on tulvillaan tämä lastenkirjallisuuden klassikkoteos. Muistikuvani tästä kirjasta olivat melko hämäriä, saattaa olla, että osa niistä on peräisin elokuvasta, mutta samasta tarinasta siis kuitenkin. En muistanut sen olevan niin jännittävä seikkailu fantasiamaailmassa pahoja voimia vastaan. Minulle Veljeni, Leijonamieli on edustanut ennen kaikkea kertomusta veljesrakkaudesta, kuolemasta ja omien pelkojen voittamisesta.  

Kovin pienille ja herkille lapsille en tätä hämmentäviä ja jopa pelottavia asioita sisältävää tummasävyistä tarinaa suosittele luettavaksi, vaikka sen sanoman voinee tulkita lohdulliseksi. Sillä luulenpa, että lapsi voi kokea sen myös toisin. Itse suhtaudun teoksen loppukohtaukseen edelleen ristiriitaisin tuntein. Vaikka Veljeni, Leijonamieli hieno kirja onkin, minun suosikkejani Astrid Lindgrenin tuotannossa ovat olleet ja ovat varmaan edelleen iloisemmat kirjat. Taidanpa seuraavaksi lukea Kissankulman kauhun tekemistä metkuista...

Kommentit