Pauliina Flang: Seitinohuin säikein – Suru minussa tyttäreni kuoleman jälkeen

 

Julkaisija: Book Garden
Julkaisuvuosi: 2020
Äänikirjan kesto: 3 h 4 min
Lukija: Pauliina Flang

Oman lapsen kuolema on suurin pelko mitä minulla on ollut. Kun tyttäreni syntyi kehitysvammaisena, ymmärsin, että jonakin päivänä tuo pelkoni toteutuu. Lähes yhdeksän vuoden ajan pelko kulki ihoni alla. Tyttäreni kuolemasta alkoi elämässäni uudet ajanjaksot; elämä ennen ja elämä jälkeen. Tämä kirja on surijalta surijalle, ihmiseltä ihmiselle, minulta sinulle. Tämä ei ole ammatti opas suruun, vaan minun kokemukseni surusta pienen väläyksen verran. Oma suruni ei ole ehdoton totuus siitä mitä on suru tai millainen sen kuuluisi olla.

Tyttäreni kuoleman jälkeen elämääni tuli tyhjä tila. Luonnossa tyhjä tila aina täyttyy. Uskon, että näin käy joskus minullekin. Elämässäni olevan tyhjän tilalle tulee jotakin uutta, joka ajan kuluessa muuttuu tutuksi. Ajan kanssa sopeudun elämään uutta elämääni ilman tytärtäni. Uskon, että suru ei kuitenkaan koskaan häviä minusta. Se kulkee seitinohuin säikein elämäni kudelmassa, kunnes minun elämäni päättyy.

Oma arvioni: Olipa koskettavaa kuunneltavaa. Olen lähes sanaton. Esikoiskirjassaan Pauliina Flang on pukenut oman lapsen menettämisen surun sanoiksi todella kauniisti ja avoimesti kipeimpiä tuntojaankaan peittelemättä. Hänen kirjallaan on tärkeä viesti: jokaisen ihmisen jokainen suru on yksilöllinen, joten ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa surra. Samoin ei ole myöskään ainoaa oikeaa tapaa lohduttaa surevaa. Toisin kuin helposti ajatellaan, sanoja ei välttämättä tarvita. Usein pelkkä läsnäolo riittää. 

Vaikka suru on kirjassa keskeinen teema, on teos samalla myös kertomus rakkaudesta, joka ei koskaan kuole. Flang puhuu paljon myös vertaistuen merkityksestä. Uskon, että vain toinen lapsensa menettänyt voi aidosti ymmärtää, miltä tällainen elämänkriisi ihan oikeasti tuntuu. Siksi suosittelen tätä hienoa kirjaa lohduksi ja tueksi kaikille niille vanhemmille, jotka ovat joutuneet luopumaan lapsestaan. Kyllä elämä lopulta kantaa, vaikka surun musertamana siltä ei tunnukaan...