Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme

 

Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2021
Italiankielinen alkuteos: Lessico famigliare (1963)
Suomentanut: Elina Melander
Sivumäärä: 254 s.

Kieli jota puhuimme on modernin italialaisen kirjallisuuden klassikko. Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Natalia Ginzburg kuvaa torinolaista perhettä Mussolinin ajan Italiassa. Juutalaisen isän ja katolilaisen äidin lapset kasvavat aikuisiksi fasistisen maan ajautuessa kohti toista maailmansotaa. Perheen asema on vaikea – he ovat jyrkkiä fasismin vastustajia, ja Ginzburg läheisineen maksaa kannastaan kovan hinnan. 

Eloisassa ja humoristisessa teoksessaan Ginzburg herättää henkiin suuren italialaisen perheen, jolla on omat rutiinit ja rituaalit, riidanaiheet, villitykset, lentävät lauseet ja tarinat. Pohjimmiltaan Kieli jota puhuimme on tarina perheestä ja kielestä; tarinankerronnasta seka selviytymiskeinona että petoksen ja vallankäytön välineenä. 

Oma arvioni: Kirjan perhe on suuri, äänekäs ja värikäs. Henkilöitä on kuvattu tarkasti ja armottomastikin. Perheen isä on hahmona suorastaan ärsyttävä, mutta perheenjäsenistä kukaan ei tunnu liioin välittävän hänen mekkaloinnistaan. Italialainen temperamentti ja elämänmeno näkyvät ja kuuluvat tarinassa erinomaisesti. Vaikka kaikki kirjan henkilöt ja tapahtumat ovatkin todellisia, kirjailija kehottaa lukemaan teostaan kuin romaania. Hän on kirjoittanut muistoistaan, mutta ei kuitenkaan kaikkea muistamaansa, joten perheen tarina ei ole täysin aukoton. 

Kielellä on tässä teoksessa keskeinen rooli. Kirjassa puhutaan ja runoillaan paljon. Tunteet ovat vahvasti läsnä. Ilmaisun vivahteikkuus kiehtoi minua jopa enemmän kuin erilaisia käänteitä sisältänyt tarina. Viihdyin kirjan parissa mainiosti ja itse asiassa ahmin sen varsin nopeasti.

Kommentit