Tuomas Alatalo: Olen uneni vallaton valtias

 

Kustantaja: Basam Books

Julkaisuvuosi: 2020

Sivumäärä: 59 s.

"Vielä menen katsomaan utopiaani
enkä aseta siihen kysymysmerkkiä 
lopetan että-sanaan."

Oma arvioni: Tuomas Alatalo (s. 1977) kuvaa esikoisrunoissaan sekä arkisia, kenties vähäpätöisiltä vaikuttavia asioita, että omia erikoisia kokemuksiaan. Alatalo ei vaikean dystonisen CP-vammansa vuoksi pysty  puhumaan, ja kirjoittaminen onnistuu avustajan tuella, mutta hänen runonsa puhuttelevat lukijaansa. Teksteissä liikutaan sekä ajassa että paikassa, unessa ja todellisuudessa. Katsotaan eteen- ja taaksepäin, vaikka tiedostetaan samalla, ettei ole muuta kuin juuri nyt. Teoksen runoissa yllätyksellisyys on vahvasti läsnä. 

"Hento hievahdus jo toistamiseen tänään.
Liikkeessä keinuva tuolini, rytmi kuin tanssia.
Riemu yllättää rikkinäisen aistit,
sulattaa jäykkyyden.
Oranssi tunneliviima, usvamaton piiska."

Jos etsit omaäänistä, kielellä vallattomasti leikittelevää runoutta, lue Olen uneni vallaton valtias -runoteos.    

P.S. Tuomas Alatalo on kirjoittanut myös kirjan Olen ja saan sanoa (WSOY, 1999). Jo tuolloin käytiin kiivastakin keskustelua siitä, onko Alatalo voinut kirjoittaa kirjansa itse. Valitettavasti fasilitoituun kommunikointiin eli tuettuun kirjoittamiseen suhtaudutaan edelleen varsin epäluuloisesti. Voin kuvitella, kuinka turhauttavaa ja loukkaavaa tällainen kykyjen vähätteleminen on. Olen itsekin saanut kuulla, että avustajani ovat varmasti kirjoittaneet kirjani puolestani, vaikka en kirjoittamisessa minkäänlaista apua tarvitsekaan ja puhun normaalisti. No, niinhän se monen mielestä tuntuu edelleen olevan, että järjenjuoksu ei ole mahdollista, jos jalat eivät edes kävele...