Aino Huilaja: Pakumatkalla

 

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2021
Valokuvat: Jerry Ylkänen
Sivumäärä: 191 s. 

Ura, kellokortti, asunto ja velka. Tienaa, menesty, juokse ja toista. Ei kiitos enää.

Uutisankkurin työhön sekä onttoon arkeen kyllästynyt nainen taistelee itsensä irti oravanpyörästä ja pakkaa elämänsä pakettiautoon. Edessä on tuhansien kilometrien mittainen seikkailu halki muuttuvan Euroopan. Mitä oravanpyörän jättäminen vaatii ja millaisen maailman tienpäällinen kulkurielämä avaa?

Pakumatkalla on rohkea kuvaus unelmien toteuttamisesta sekä rehellinen roadtrip syvälle ihmismieleen.

Oma arvioni: Minun on jotenkin yllättävänkin helppoa ymmärtää, mitä Aino, Jerry ja Arska pakumatkaltaan kirkkaanoranssilla Ranssillaan odottivat: matkanteon huolettomuutta, suunnitelmien puuttumisen tarjoamaa vapauden hurmaa, huikeita maisemia ja unohtumattomia elämyksiä. No, huolettomuus oli taatusti välillä kaukana matkatessa läpi suljetun Euroopan määränpäänä vanha harmaa hirsimökki Lapin erämaassa, mutta se pakumatka ei taatusti koskaan unohdu. Ja kirjassa kuvattujen paikkojen kuvat saivat minutkin välillä haukkomaan henkeäni, ja oli suorastaan pakko googlettaa lisää muun muassa La Gomerasta ja Montserrat-vuoresta. 

Tämän poikkeuksellisen pakumatkan pääviesti lukijalle on mielestäni se, että oman suunnan valitseminen kannattaa. Toki kerrotun kaltainen irtiotto tutusta ja turvallisesta arjesta ei ole jokaiselle mahdollista, mutta jotain uutta ja repäisevääkin voi varmasti tehdä välillä lähes jokainen. Huilaja haluaa rohkaista siihen, ettei tiukkoja etukäteissuunnitelmia välttämättä tarvita, ja vaikka niitä olisikin, eivät ne kuitenkaan aina toteudu. Matka voi siis viedä kauas ja tuoda takaisinkin, mutta perille se ei välttämättä aina johda. Loppujen lopuksi tärkeintä taitaa ollakin se, että matka jatkuu. Näiden rohkeiden reissaajien mottona lienee se, ettei mikään ole lopullista. 

Oli mukava päästä seuraamaan yllätyksellistä automatkaa. Voin suositella tätä teosta lämpimästi etenkin kaikille reissaamista kaipaaville. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka lukiessa nousi mieleen muistoja lapsuudenaikaisista teltta- ja asuntovaunureissuista, vaikka niistä onkin vierähtänyt jo vuosikymmeniä. On hienoa, että maailmaansa voi avartaa myös ilman, että tarvitsee lähteä minnekään. Matkakirjan lukeminen onkin minulle nykyään sopivin tapa matkustaa. 



Kommentit