Kirja-arvio: Anni Sumarin uusissa runoissa koetaan eksistentiaalista tuskaa

Merci – Mercy -runoteoksen tekstit ovat oikeastaan enemmän puheenomaista virtaa kuin runoja, varsinkaan perinteisessä mielessä. Tämän tuoreen teoksen sivuilla tarkastellaan kirjailijuutta ja täydennetään muun muassa epäilyksen evankeliumeja. Kutsumustietoisuudessa Anni Sumaria (s. 1965) onkin ymmärrettävästi verrattu niin Edith Södergraniin kuin Anna Ahmatovaankin. Ja sukulaissieluja löytyy myös Raamatun henkilöistä. Tämän kokoelman moniääniset runot ovat luonteeltaan tummasävyisiä eksistentiaalisia tutkielmia, joiden taustalla kaikuu usein kolkko nauru. Mutta kaiken epävarmuuden ja tuskan vastapainona on toki ripaus kiitollisuutta ja armon tuomaa lohtua. Unohtamatta myöskään rakkauden voimaa. 

Ihmisenä olemisen erilaisia kipupisteitä ei teksteissä siis todellakaan piilotella. Teoksen läpi kulkevana teemana on mielestäni sielunrauhan etsiminen. Sumarin esittämä ajatus siitä, että kenestä tahansa saadaan mielipuoli, kun niin päätetään, on varsin karu, mutta samaan aikaan kuitenkin myös uskottava – ikävä kyllä. Vaikka ei olekaan helppoa nähdä ihmisiä sellaisina kuin he ovat, siitä huolimatta elämä on kuitenkin voimakkaampi kuin kuolema, sillä se kestää enemmän onnettomuuksia, kuten eräässä runossa osuvasti todetaan.


”Kukot kiekuvat myös maailmanlopun aamuna.”


Jos pidät runoudesta, pohdiskelet mielelläsi ihmisenä olemisen peruskysymyksiä ja olet kiinnostunut elämän rosoisuudesta, lue Anni Sumarin Merci – Mercy. Tähän mennessä jo 15 kirjaa julkaissut Sumari on niittänyt mainetta etenkin runoilijana ja runojen suomentajana. Hän on suomentanut myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon viime vuonna voittaneen Louise Glückin Uskollinen ja hyveellinen yö -teoksen. Pian voit lukea täältä arvioni siitäkin, kiitos kustantajalta saamieni arvostelukappaleiden. 

 

Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2021
Sivumäärä: 107 s.


Kommentit