Vera Miettinen: Eerika

 

Kustantaja: Deadline Kustannus
Julkaisuvuosi: 2020
Sivumäärä: 269 s. 

"Ei mulla ole ketään", Eerika sanoi, kun sosiaalityöntekijä kysyi, voiko tyttö luottaa johonkin aikuiseen.

Eerika oli lastensuojelun asiakas lähes syntymästään asti. Hänen vanhempansa käyttivät alkoholia, eivätkä osanneet huolehtia tytöstä.

Eräänä iltana Eerikan äiti järjesti jälleen juhlat kotonaan, ja naapuri soitti poliisit. Eerika sijoitettiin kiireellisesti hänen isänsä ja äitipuolensa luokse. Iloinen ja sosiaalinen tyttö muuttui sulkeutuneeksi ja hiljaiseksi.

"Se on salaisuus", Eerika vastasi, kun häneltä kysyttiin kotioloista.

Naapurit, tytön biologinen äiti ja koulun henkilökunta huomasivat Eerikan hädän, mutta se ei riittänyt pelastamaan tyttöä. Pahan edessä tyttö pakeni mielikuvitusmaailmaansa.

Eerika-kirja kertoo yksityiskohtaisesti ja tarinanomaisesti tarinan tytöstä, joka murhattiin Helsingissä vuonna 2012. Tapaus järkytti koko Suomea. Kirjan tapahtumat perustuvat lastensuojelun merkintöihin sekä viranomaisten ja Eerikan lähisukulaisten haastatteluihin. Lähiomaiset, esimerkiksi Eerikan isovanhemmat, ovat kertoneet tytön luonteesta sekä tapahtumista, joita ei voi lukea viranomaisten asiakirjoista.

Eerika joutui kokemaan elämänsä aikana paljon pahaa, mutta hän ei suinkaan ole ainoa.

Kirjan kirjoittaja on rikos- ja oikeusuutisointiin erikoistunut toimittaja Vera Miettinen. 

Oma arvioni: Vilja Eerikan tapaus on yksi Suomen rikoshistorian kamalimpia. Vaikka siitä on kulunut jo lähes kymmenen vuotta, pienen tytön kokemat julmuudet menevät edelleen ihon alle.  Tässä kirjassa niillä ei kuitenkaan onneksi mässäillä, vaan kirjoittaja haluaa kertoa tarinan tytön elämästä. Tarinallisen ulottuvuuden myötä ääneen pääse myös lapsi itse. Eerika on myös kertomus lastensuojelun haasteista ja eri tahojen välisen yhteistyön ongelmista. Muun muassa resurssien riittämättömyys on puhuttanut jo vuosikausia. Eerikan tapauksessakin kaikki tuntuivat kyllä  olevan huolissaan tytöstä, jo pitkään, mutta siitäkään huolimatta  häntä ei ikävä kyllä pystytty pelastamaan. Ongelmat siis nähtiin, mutta osa päätöksistä tehtiin auttamattomasti liian myöhään.  

Minulla oli Eerikan tarinaa lukiessa oikeastaan koko ajan todella surullinen ja voimaton olo. Kirjassa ei etsitä syyllisiä eikä se ole tarpeenkaan, he kun ovat onneksi tuomionsa rikoksesta jo saaneet. Mielestäni teoksen tarkoituksena onkin ensisijaisesti rohkaista ihmisiä puuttumaan välittömästi, mikäli epäily lapsen kaltoinkohtelusta herää. Jos näin yksikin lapsi saa mahdollisuuden jatkaa elämäänsä ja välttyy Eerikan kohtalolta, on kaikki ponnistelu ollut taatusti sen arvoista. Kunpa jokainen lapsi saisi olla rakastettu ja tuntea olevansa hyvä juuri sellaisena kuin on. Ja, mikäli lapsen hätä on suuri, häntä pystyttäisiin auttamaan välittömästi parhaalla mahdollisella tavalla.

Vaikka kirja onkin aiheeltaan rankka, Eerikan tarina on minusta ehdottomasti sekä kertomisen että lukemisen arvoinen.  Se edustaa true crime -kirjallisuutta, joka on kirjoitettu huolellisesti taustoittaen ja kohdettaan kunnioittaen  Suosittelen Eerikan lukemista etenkin kaikille lastensuojelutyötä tekeville ja alalle aikoville.