22. syyskuuta 2012

Päivi Hamarus: Haukku haavan tekee

puututaan yhdessä kiusaamiseen
PS-kustannus, 2012
Puututaan yhdessä kiusaamiseen. 

Kiusaamisella voi olla vakavia vaikutuksia lapsen ja nuoren itsetuntoon, motivaatioon, oppimiseen, kouluviihtyvyyteen, kaverisuhteisiin ja jopa ammatinvalintaan. Kiusaamiseen puuttuminen luo hyvinvointia ja turvallisuutta.

Tässä teoksessa kiusaamisilmiötä tarkastellaan
sekä kiusattujen ja kiusaajien että vanhempien ja opettajien näkökulmasta, sillä juuri toisten näkemysten ymmärtäminen ja yhteistyö ovat ratkaisevia kiusaamiseen puuttumisessa. Lähtökohtana on lapsen ja nuoren paras - se on sekä koulun että kodin toiminnan tavoite.

Kirjassa on käytännöllisiä toimintamalleja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen niin vanhemmille, opettajille kuin muillekin kasvattajille. On tärkeää ymmärtää, mistä kiusaamisessa on kysymys. On myös helpottavaa tietää, että siitä voi selvitä.

Oma arvioni: Kiusaamisesta paljon lukeneena ja sitä henkilökohtaisesti kokeneena en saanut kirjasta juurikaan uutta tietoa. Voin kuitenkin suositella sitä kaikille, jotka haluavat helppolukuisen teoksen kiusaamiseen puuttumisen tueksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!