22. marraskuuta 2013

Mikko Rimminen: Hippa


(Teos, 2013)




Kun heräsin, oli niin maanantai että teki kipeää. Ensin korvat täyttyivät tuskallisista, kimeistä kirosanoista niin kuin tärykalvojen läpi olisi työnnetty jotain kylmää, puikkomaista instrumenttia silkasta satuttamisen ilosta. Sitten sain ne vastikään lamppuun viskaamani haalarit naamalleni. Ne haisivat bensalle, autonistuimelle ja sadoille pieruille. Kun avasin silmät ja näin mutsin siinä edessä mesoamassa ja raastamassa barettiaan, ymmärsin että se vastikään olettamani vastikä oli ehtinyt mennä hyvää aikaa sitten.


Oma arvioni: Rimmiselle ominainen kielellä kikkailu meni tässä kirjassa mielestäni jo liian pitkälle. Se alkoi todella ärsyttää, vaikka kirjassa hyviä ja viihdyttäviäkin hetkiä oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!