13. huhtikuuta 2016

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi
















Kustantaja: S&S
Julkaisuvuosi: 2016
Sivumäärä: 201 s.

K
eskivaikea vuosi seuraa masennusdiagnoosin jälkeistä elämää vuoden ajan. Paljon on tapahtunut jo ennen psykiatrin vastaanotolle astumista. Entinen yhdeksän laudaturin ylioppilas ei koe täyttäneensä muiden odotuksia. Usko omien unelmien toteutumiseen on alkanut horjua, ja äitiys on osoittautunut introvertille lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Ja joka vuosi saapuu kaamos, talven pimeyden käynnistämä kamppailu elämänhalun ja -haluttomuuden välillä.

Pureeko lääkitys maailmantuskaan, onko kirjoittamisesta terapiaksi, auttaako jos hankkii koiranpennun Tehoaako meditaatio, jos Facebook on samalla auki? Voiko rakkaudessa epäonnistua? Mitä on lupa katua?

Keskivaikea vuosi on masennuskirja, joka ei masenna. Avoin ja kaunis kertomus ihmisestä, joka solmii sovintoa elämänsä kanssa.

Oma arvioni: Keskivaikea vuosi on hieno kirja. Se kuvaa masentunutta mieltä ja sen kantajan elämää rehellisen kaunistelemattomasti. Harmaanmustasta aiheesta huolimatta teoksessa on myös valon välähdyksiä. Keskivaikea vuosi ei ole täynnä pelkkää masennusta, siinä on myös kiitollisuutta elämän pienistä iloista; kuten rakastavasta ja rakastettavasta perheestä sekä kevään myötä lisääntyvästä auringonvalosta.

Kirjassa on kuvattu varsin kiinnostavasti myös kirjailijan työtä. Vaikka itse en ole ainakaan diagnosoitua masennusta kokenut ja kirjoitan tällä hetkellä pääasiassa väitöskirjaa ja blogipostauksia, löysin Vanhatalon uusimmasta kirjasta yllättävän paljon myös omaan arkeeni sopivia seikkoja, jotka saivat minut pohtimaan sitä, missä kulkee masennuksen ja ns. normaalien mielenliikkeiden välinen raja. Voin kuvitella, että Keskivaikea vuosi toimisi mainiona vertaistuen lähteenä masennuksen kanssa eläville – sairastuneille ja heidän läheisilleen.

P.S. Kirja, jossa esiintyy ihana ihmisen parhaaksi ystäväksi kutsuttu olento, on minusta aina erityisen hieno…



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!