1. syyskuuta 2016

Harri Nieminen, Antti Kivijärvi & Kristiina Toivikko (toim.) Kiertoteitä – Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä

Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 224 s.


K
iertoteitä kuvaa monipuolisesti Suomeen muuttaneiden nuorten polkuja hyvään elämään yhteiskunnassamme, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Hyvä elämä merkitsee useimmille ihmisille itsenäisyyttä, työllistymistä ja yhteyttä toisiin ihmisiin siitä huolimatta, millainen tausta heillä on. Kirjassa on konkreettisia ja elämänmakuisia esimerkkejä siitä, kuinka muun muassa asunnottomuus, opintopolkujen mutkikkuus ja byrokratia vaikeuttavat nuorten maahanmuuttajien kotoutumista. Nuorten lisäksi äänensä saavat kuuluviin myös sosiaalityöntekijät, joiden näkemykset saavat edelleen harvoin ansaitsemaansa huomiota.

Kiertoteitä -kirjan keskeisenä sanomana on mielestäni se, että monet maahamme muuttavat nuoret ikään kuin pakotetaan kiertoteille, vaikka juuri esteiden tunnistaminen ja niiden poistaminen koituisi lopulta kyseisten nuorten, mutta myös koko yhteiskunnan hyväksi.

Tämä ajankohtainen teos esitteleekin Suomen Pakolaisavun Kurvi -hanketta, jonka tarkoituksena on ollut tukea maahanmuuttajataustaisia nuoria aikuisia löytämään itselleen sopivia  työ – ja toimintamahdollisuuksia toimeentulotuen varassa elämisen sijaan. Valmiiden vastausten esittäminen ei ole oikea tapa kehittää palveluja, joten kirjassa tarjotaankin ennemminkin kriittisiä mutta samalla kuitenkin innostavia ajatuksia siihen, miten nuoria voitaisiin auttaa nykyistä paremmin löytämään oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Suosittelen tätä silmiä avaavaa kirjaa kaikille nuorten maahanmuuttaja-aikuisten elämäntilanteista kiinnostuneille. Totuus kun on, että kaikkia esteitä ei ole mahdollista ylittää – ainakaan yksin. Mutta kiertotien etsiminen ja kulkeminen se vasta aikaa ja voimia viekin. Jokainen meistä tarvitsee rinnalla kulkijoita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!