Siirry pääsisältöön

Kati Tervo: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 272 s.

Hyrisemme päät yhdessä. Se tapa alkoi silloin, kun odotimme poikaa. Uskoimme, että hän kuuli hyrinän ja tunsi itsensä tervetulleeksi maailmaan. Kun hellimme, hyrisemme. Tämän lempeämpiä emme osaa olla.

Kati Tervo kirjoittaa hauskasti ja osuvasti niin parisuhteesta, lapsuusmuistoista kuin kuntosalitreeneistä. Hän luotaa keski-ikäisen naisen elämää lämmöllä ja huumorilla. Hormonit horisevat, vuodet tuovat poimuja, vaivoja ja vakavampiakin juttuja. Tolkun antaa armelias asenne unohtamatta elämän suolaa - iloista lempimistä ja erotiikkaa. 

Oma arvioni: Kati Tervon kolumnit ovat elämänmakuisia. Pidän siitä, että asioista kerrotaan sellaisina kuin ne on koettu. Elämään kuuluu sekä valoja että varjoja, joten maailmaa ei näissä napakoissa kirjoituksissa katsella vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Ja mikä mukavinta, ei myöskään liian vakavasti, vaan lempeällä huumorilla höystettynä. Minun oli varsin vaivatonta viihtyä tämän hyväntuulisen kirjan parissa. Jos haluat tietää, miksi naista syytetään nalkutuksesta, vaikka hän omasta mielestään antaa vain hyviä neuvoja, lue ihmeessä Kati Tervon uusin kirja. Uskon siitä löytyvän paljon sellaista, johon keski-ikäinen suomalainen nainen voi samaistua. Itse olisin voinut kirjoittaa, siis teoriassa,  vaikkapa seuraavat lauseet: 
"Itsenäisen maan itsenäisenä naisena saan nyt puhua ja kirjoittaa rakastamallani äidinkielellä. Jollekin isänmaa on talvisota, jollekin siniristilippu, jollekin rajat, jollekin metsä. Kirjailijan isänmaa on äidinkieli."
Todella osuvasti  sanottu. Onneksi meillä on kaunis kielemme ja paljon hienoa kotimaista kirjallisuutta, jota voi ahmia lisäkiloja pelkäämättä eikä mahdollisista uusista naurunrypyistäkään tarvitse välittää. 

P.S. Jos äitienpäivälahja on vielä hankkimatta, tässä voisi olla yksi hyvä vaihtoehto.