Maija-Riitta Ollila: Tekoälyn etiikkaa

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 366 s.

Mihin tekoäyä pitäisi käyttää, jotta voisimme ratkaista ongelmiamme? Algoritmit muuttavat kaiken - niin työnteon, liikenteen kuin seksielämänkin. Millä arvoilla luomme tulevaisuutta? Ihminen luo tekoälyä omaksi kuvakseen, joten pohdinta tekoälystä johtaa kysymykseen, mitä on olla ihminen.

Vauhdikas tietokirja valottaa tekoälyn uhkia ja suuria mahdollisuuksia.

Oma arvioni: Millaista voisi olla tekoälyllä rikastettu elämä? Entä, kuka lopulta päättää, mitä tai ketä itseohjautuva taistelurobotti ampuu? Saako seksirobotille tehdä mitä haluaa? Siinäpä muutama kysymys, joita Maija-Riitta Ollila ajatuksia herättävässä uutuuskirjassaan pohtii. Minua tekoäly sekä kiinnostaa että pelottaa. Jo nyt on nähtävissä, että tulemme monessa mielessä sulautumaan yhteen tekoälyn kanssa, joten on aika miettiä, millaisilla arvoilla haluamme luoda tulevaisuuttamme, ja miten voimme suojata yksityiset tietomme. Vaikka tekoäly voi olla hyödyksi joissakin asioissa, kaikkia yhteiskuntamme ongelmia se ei kuitenkaan ratkaise. 

Itseäni kiinnostavat erityisesti hoivarobotit, vaikka en haluaisikaan, että koneet auttaisivat minua, siis ainakaan yksin. Ihmisen apuna ne voivat toki olla erinomaisia. Ollila kysyykin aiheellisesti, onko vanhuksen totuttava konehoivaan, koska kone tekee työnhalvemmalla kuin ihminen. Mielestäni ei missään nimessä, sillä aidosti läsnäolevaa ihmistä ei kone voi korvata. Sen sijaan suhtaudun myönteisesti robottien käyttöön esimerkiksi autististen lasten oppimisen tukemisessa, kunhan huolehdimme tekoälyn olevan tukevaa eikä tuhoavaa. Meidän tulisi siis jotenkin kyetä varmistumaan siitä, että teknologia johtaa aiempaa parempaan lopputulokseen. Siksi tarvitsemme tieteellistä tutkimusta. 

Tekoälyn tulevaisuus on vielä hämärän peitossa, joten kaikkia sen seurauksia on mahdoton arvioida. Meidän on varauduttava jatkuvaan muutokseen ja pyrittävä sopeutumaan siihen. Elämme virtaavassa maailmassa - halusimme tai emme. On hyvä, että vanhasta ja toimimattomasta luovutaan, kunhan kehitystä viedään eteenpäin eettisyyttä kunnioittaen. Tekoälyllä ei ole omatuntoa, mutta toivottavasti ihminen ei hukkaa omaansa teknologian huumassa harhaillessaan. 

Tapani Bagge: Maantien kutsu - Gabriel Sutkin muistelmat

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 205 s.

Syksyllä 1865 maantie kutsuu köyhiä. Suuret nälkävuodet ovat aluillaan. Maantie kutsuu myös 22-vuotiasta Kaappo Sutkia, joka on jo kärsinyt selkänahassaan ensimmäiset raippansa ja istunut ensimmäisen vankilatuomionsa. Pian poika Kauhavalta on päättänyt ryhtyä tavarantasaajaksi, joka varastaa rikkailta ja antaa köyhille, varsinkin itselleen. 

Sutki kiertää maata markkinoilta markkinoille ja linnasta linnaan, naisesta toiseen ja varastaa minkä ehtii. Lopulta Sutki löytää määränpäänsä Siperiasta, mutta saako hän elää siellä rauhassa perheensä kanssa?

Oma arvioni: Tapani Bagge kertoo tuoreessa historiallisessa romaanissaan legendaarisen tavarantasaajan ja vankikarkurin vaiherikkaan elämäntarinan tämän itsensä näkökulmasta. Paikallaan tässä tarinassa ei todellakaan pysytä, joten lukija ei ehdi matkan aikana pitkästyä. Kirjoittaja onnistuu mielestäni kirjoittamaan samanaikaisesti sekä uskomattoman että varsin uskottavan kuvauksen eräästä elämästä ja tietystä historiallisesta ajanjaksosta. Tämä erikoinen muistelmateos onkin minusta hyvä osoitus siitä, kuinka monipuolinen kirjailija aiemmin muun muassa dekkareistaan ja lastenkirjoistaan tuttu Tapani Bagge on. 

Kiitos äidilleni tämän kirjan vinkkaamisesta, sillä saattaa hyvin olla, että ilman sitä kyseinen teos olisi saattanut jäädä minulta huomaamatta. Jos haet jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa luettavaa, Maantien kutsu on yksi hyvä vaihtoehto.  

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: En helt vanlig familj (2018)
Suomentanut: Taina Rönkkö
Sivumäärä: 474 s. 

Veriteko kaataa ihanneperheen kulissit

19-vuotias Stella pidätetään epäiltynä miesystävänsä murhasta. Pappi-isä ja asianajaja-äiti eivät kaihda kunniattomiakaan keinoja pelastaakseen tyttärensä. Perheidyllin myötä murtuu myös sivistyksen ohut pintakerros, jonka alta valheet, salaisuudet ja petokset nousevat pintaan.

Oma arvioni: Oikeussalidraamassa oman versionsa kulissien kaatumisesta kertovat isä, tytär ja äiti - juuri tässä järjestyksessä.  Kuka onkaan syyllinen ja mihin, on kysymys, joka painaa kaikkien mieltä. Entä, mikä onkaan totta ja, onko oikeudenmukaisuutta lopulta olemassakaan? 

”Olimme aivan tavallinen perhe, ja sitten kaikki muuttui. Elämän rakentamiseen menee kauan, mutta sen tuhoutumiseen vain silmänräpäys. Menee vuosia, vuosikymmeniä, ehkä jopa koko elinaika tulla siksi, mitä oikeasti on. Tiet ovat lähes poikkeuksetta mutkaisia. Luulen että silläkin on tarkoituksensa, sillä että elämä rakentuu yritysten ja erehdysten ympärille. Muotoudumme ja kehitymme koettelemusten kautta.”

Tässä psykologisesti jännitteisessä romaanissa rikoksesta sukelletaan syvälle niin ihmisyyden kuin vanhemmuudenkin ytimeen. Kun omaa lasta syytetään murhasta, vanhempien tunnemyrsky on itsestäänselvyys. Kirjassa punnitaan moraalin ja rakkauden rajoja. Se osoittaa suorastaan riipaisevasti, kuinka pitkälle vanhemmat voivat olla valmiit menemään suojellakseen lastaan. Toisaalta Stellan saama murhasyyte on osoitus myös siitä, mitä voi tapahtua, jos ongelmiin ei puututa ajoissa. Koukuttava tarina saa lukijansa miettimään sitäkin, mahtaakohan aivan tavallisia perheitä loppujen lopuksi ollakaan. Entä menestystä ja aitoa onnellisuutta, ehkä idylli onkin pelkkä illuusio... 

Jos etsit hieman toisenlaista jännitystä kuin nordic noir -dekkarit tarjoavat, Mattias Edvardssonin Aivan tavallinen perhe on erinomainen valinta, suosittelen. 

Leena Ståhlberg: Pienryhmäohjaajan opas

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 169 s.

Tuntuuko, että isojen ryhmien ohjaamisessa yksilö jää jalkoihin? Toisaalta jokaisen henkilökohtaiseen tapaamiseenkaan ei ole aikaa. Tällöin kannattaa kokeilla pienryhmäohjausta. 

Pienryhmäohjauksesta hyötyvät niin nuoret oman paikan etsijät kuin varttuneemmat uusien askelten ottajat. Parhaimmillaan pienryhmäohjaus antaa osallistujille uusia voimavaroja, lisämotivaatiota ja ennen kaikkea vertaistukea. 

Jokaisen ryhmän jäsenen panos on tärkeä, mutta ohjaaja on se, joka mahdollistaa ryhmätoiminnan taian syntymisen. Tämä opas sisältää pienryhmäohjauksen tutkimustiedon lisäksi usieta harjoitteita, pohdintatehtäviä ja valmiita ohjausmalleja eri tilanteisiin. Näiden avulla ohjattavien kanssa voi miettiä esimerkiksi ammatinvalintakysymyksiä, hahmotella omia unelmia, löytää vahvuuksia sekä etsiä kadoksissa olevaa motivaatiota.

Kirja haastaa tehtävien ja kysymysten avulla kehittämään myös omaa pienryhmäohjaajuutta. Opas toimii apuna kaikille niille opinto-ohjaajille, ryhmien vetäjille ja ohjauksen ja valmennuksen ammattilaisille, jotka kaipaavat konkreettista tietoa onnistuneen pienryhmäohjauksen tueksi. Kirjan vinkit sopivat niin pienryhmäohjauksen ensikertalaisille kuin ohjaustapaa aiemmin käyttäneille.

Oma arvioni: Kaikessa ohjaamisessa ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on itse asiassa kysymys kohtaamisesta. Kohtaamisen tulee olla luonteeltaan kunnioittavaa ja rakentavaa ja vuorovaikutuksen dialogista. Siis kohtaa, eli:

Kuuntele
Ole oma itsesi
Huomioi
Tue ja kannusta
Asetu toisen asemaan
Arvosta

Siinä muutamaan sanaan tiivistettynä kirjan keskeinen sanoma. Vaikka aidon kohtaamisen toteuttaminen ei kaikissa ohjaustilanteissa helppoa olekaan, siihen kannattaa ehdottomasti pyrkiä. Ja tästä oppaasta saa ideoita onnistuneiden pienryhmäohjausten toteuttamiseen. On hyvä muistaa, että jokaisella ryhmän jäsenellä on tässä tärkeä rooli, mutta ohjaaja on avainasemassa muun muassa turvallisen ilmapiirin luomisessa ja ylläpitämisessä, jotta kaikki ryhmän jäsenet voivat antaa oman parhaan panoksensa ryhmän hyväksi ja saavuttaa myös omat tavoitteensa - on kysymys sitten vaikkapa uuden uran löytämisestä tai unelmien kartoittamisesta.

Opas tarjoaa ohjaajalle mahdollisuuden myös oman ohjaajuutensa pohdintaan ja analysointiin. Kysymykseen siitä, millainen ohjaaja minä olen, ei ole kuitenkaan helppoa vastata. Varmaa on oikeastaan vain se, ettei ohjaajana voi koskaan olla täysin valmis. On ymmärrettävää, että jokainen uusi ryhmä tuo mukanaan uusia haasteita ja uusia mahdollisuuksia ryhmän taian saavuttamiselle. Mielestäni juuri siinä piileekin kaikenlaisen ohjaustyön suola.

Suosittelen tätä inspiroivaa kirjaa kaikille ohjaustyötä tekeville, niin aloittelijoille kuin konkareillekin. 

 

Asko Sahlberg: Haudallasi, Adriana - Sairauskertomus

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 285 s.

Haudallasi, Adriana on vallitseviin moraalikäsityksiin iskevä aikamme armoton läpivalaisu. Se on samanaikaisesti rakkaustarina ja rikosromaani, joka pakottaa lukijan pohtimaan ihmisyyden rajoja. Enää ei ole kysymys siitä mikä on elämässä oikein ja väärin; kysymys on elämän oikeutuksesta. 

Oma arvioni: Elämä on ennakoimaton ja maailma mieletön. Asko Sahlbergin uutuusromaanin tunnelma on varsin synkkä. Ruotsalainen kansankoti näyttää lukijalle tämän hetken pimeät puolensa, kun rasismi maahanmuuttajia kohtaan rehottaa ja ilmapiiri muuttuu koko ajan uhkaavammaksi huumekaupan ja prostituution ollessa voimissaan. Kirjassa monet asiat jäävät vähintäänkin hämäriksi. Ehkä juuri tästä syystä romaanin lukemisen jälkeen päälimmäisenä tunteena on hämmennys. Lupaavan alun jälkeen en vain saanut tarinasta kunnolla otetta. Haudallasi, Adriana ei mielestäni ole aivan parasta Sahlbergia. 

Sara: Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 191 s.

Nautinnollinen lukuelämys auttaa katsomaan omaa kotia - ja kenties omaa elämääkin - uudessa valossa. Valtavan sisustusbudjetin sijaan tärkeämpää on läsnäolo ja läheisyys. Millainen valo pääsee kotiisi? Miten eri materiaalit vaikuttavat viihtyvyyteen? Käytännölliset neuvot ja tunnelmalliset listat johdattavat aistilliseen kotoiluun. Tee kodistasi tila, jossa viihdyt. 

Oma arvioni: Tämä kirja pureutuu kodin olemukseen ja se tarjoaa vinkkejä kotoisan kodin luomiseen. Kirjassa puhutaan muun muassa materiaaleista, valoista, väreistä, äänistä ja tuoksuista. 

"Kodin tunne yhdistyy turvallisuuden tunteeseen, yksityisyyteen, lupaan rentoutua ja olla oma itsemme. Koti edustaa jotain tuttua, puhdasta ja lämmintä."

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että kotona vietetyn ajan tulisi olla virkistävää ja voimaannuttavaa. Se, miten kukin meistä luo harmonisen tilan ympärilleen, vaihtelee huomattavasti yksilöiden välillä - ja hyvä niin. Itse nautin kotini vaaleudesta, sininen eri sävyissään näkyy sisustuksessa selkeästi, on näkynyt itse asiassa jo pienestä pitäen, kun sain vaikuttaa oman huoneeni sisustukseen. Pidän myös erilaisista lampuista, joten erilaisia valonlähteitä löytyy aina kirkasvalolampusta pallolamppuihin. Musiikki on oleellinen osa asuntoni äänimaailmaa teen sitten töitä tai rentoudun. Tällä hetkellä ehdoton suosikkituoksuni on syreeni, joka hiipii nenään, kun avaan parvekkeen oven. 

"Jos emme päätä katsella ihaillen ja innostuksella asioita, joita näemme ympärillämme, jäämme paitsi paljosta hyvästä."

Minä olen jo päättänyt.  

Leena Krohn: Kadotus

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 159 s.

Kaupungin löytötavaratoimisto Kadotuksen ainoalle työntekijälle toimitetaan taas erään yön jälkeen esineitä. Niistä jokainen kantaa mukanaan omaa tarinaansa. Leena Krohnin uutuusromaanin todellisuutta venyttävät, tarkentavat ja horjuttavat hahmot kommentoivat kohti loppuaan marssivaa maailmaamme. Kadotus kertoo viisaasti ja hauskasti ikiaikaisista teemoista samalla tulevaisuuttamme pelolla ennustaen.

Oma arvioni: Helsinkiä muistuttavassa kaupungissa on jälleen meneillään taiteiden yö. Siellä kuljeskellessa on vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Romaanin yksittäisistä tarinoista muodostuu kiehtova kudelma, jossa sekä ihmisten että ilmiöiden monimuotoisuus suorastaan hämmästyttää. Tarinoissa olemassaolon arvoituksellisuus on vahvasti läsnä. Jokainen lause tuntuu loppuun asti mietityltä, eikä mitään ole kirjoitettu turhaan. Romaani on kuin löytötavaratoimisto, sieltä voi löytää melkein mitä tahansa. Ja lukijan omille tulkinnoille jätetään mukavasti tilaa.

Brené Brown: Nouse vahvempana - Vaikeuksien kautta voittoon

Kustantaja: Viisas Elämä
Julkaisuvuosi: 2016
Englanninkielinen alkuteos: Rising Sttong (2015)
Suomentanut: Anna Rossi
Sivumäärä: 364 s.

Totuus on, että kaatuminen sattuu.
Vaatii uskallusta pysyä rohkeana ja
löytää tiensä takaisin ylös.

Jokainen meistä tietää, miltä epäonnistuminen tuntuu. Moni meistä myös tuntee kivisen tien, joka on käytävä läpi noustessamme ylös romahtamisen jälkeen. Brené Brown tarttuu tuoreimmassa bestsellerissään tähän epämukavaan prosessiin, joka auttaa meidät jälleen jaloillemme.

Nouse vahvempana auttaa ymmärtämään, mikä on tärkeintä silloin, kun matto vedetään jalkojen alta. Brown rohkaisee kohtaamaan ikävät tunteet, tunnistamaan niistä versovat kasvun mahdollisuudet ja tekemään parempia valintoja tilanteissa, joissa meihin sattuu.

Tämä lempeän humoristinen ja voimauttava kirja avaa rehellisesti sekä Brené Brownin omakohtaisia kokemuksia että muiden ongelmansa selättäneiden tarinoita epäonnistumisesta ja tilanteista, jotka ovat vaatineet rohkeutta toimia toisin ja nousta vahvempana.

Oma arvioni: Jokainen meistä kaatuu joskus. Se on suorastaan väistämätöntä, jos ylipäätään teemme jotakin. Kirjassaan Brown kuvaa, kuinka vahvempana nousemisen prosessi etenee tutkiskelun ja myllerryksen kautta vallankumoukseen.Tunteiden tunnistaminen ja kiinnostuksemme siihen, kuinka ne vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme, on hyvä lähtökohta. Tarinoiden rehellisen tarkastelun seurauksena voimme elää enemmän täydellä sydämellä ja kirjoittaa tarinallemme lopulta uuden lopun sen pohjalta, mitä olemme prosessin aikana oppineet. Tämä uusi tarinamme auttaa meitä elämään rohkeammin ja suhtautumaan maailmaan uudella tavalla.

”Ei ole olemassa suurempaa uhkaa kriitikoille, kyynikoille ja pelon lietsojille kuin ne meistä, jotka ovat valmiita kaatumaan, koska ovat oppineet nousemaan takaisin ylös.”

Vaikka vaikeiden asioiden läpikäyminen onkin rankkaa, se kannattaa, sillä niitä karkuun juokseminen on vieläkin rankempaa. Kun uskallamme kertoa avoimesti epäonnistumisistamme, sen jälkeen olemme entistä rohkeampia  ja valmiimpia elämään täydellä sydämellä. Meidän tulee irottautua häpeän kahleista ja uskaltaa iloita ja surra. Kun myönnämme tarvitsevamme apua, osoitamme itse asiassa olevamme vahvoja. 

Jos haluat löytää oman polkusi vahvempana nousemiseen, lue tämä epätäydellisyyden ja haavoittuvaisuuden hyväksymiseen  sekä rohkeuteen kannustava voimaannuttava tietokirja. 

P.S. Yllä oleva kuva on ladattu kirjailijan kotisivuilta, joilta löytyy runsaasti lisää inspiroivaa materiaalia. Kannattaa tutustua. 

 

Malin Lindroth: Vanhapiika - Tahattomasti yksinäisen tarina

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Nuckan (2018)
Suomentanut: Hannimari Heino
Sivumäärä: 115 s.

Onko sinkun synkin mahdollinen kohtalo jäädä vanhaksipiiaksi?
Jokaiselle on olemassa rakkaus – niinhän me ajattelemme. Siksi vanhaksipiiaksi päädytään tai jäädään. Vaikka yksineläjiä on yhä enemmän, tahattomasti yksinäinen nainen pakotetaan elämän reunalle. Yksinelämisestä ei ole helppo puhua maailmassa, jossa parisuhde on painovoiman kaltainen luonnonlaki. On kuin yksin elävässä, lapsettomassa naisessa olisi jotain vikaa, jotain pelättävää. Oman elämänkokemuksensa voimin viisikymppinen Malin Lindroth valtaa vanhapiika-sanan, pesee siitä pois häpeän ja kieltäytyy jäämästä syrjään. Hän kertoo yksinelämisen taidosta ja rakkauden kaipuusta ilman hyssyttelyä. ”En ole erityisemmin itseinhoon taipuvainen. Tiedän, että minulla on arvo.”

Oma arvioni: Malin Lindroth (s. 1965) haluaa kirjallaan valloittaa vanhapiikuuden ja antaa äänen kaikille vanhoillepiioille. Hänen mukaansa vanhapiikuuteen vaaditaan vankka ja pitkä kokemus yksineläjyydestä ja sen ytimessä on krooninen torjutuksi tulemisen tunne. Lindrothin mukaan yksin elämistä ei kuitenkaan tulisi pelätä, mutta piilotettua elämää kyllä. Minäkin olen yksin elävä lapseton nainen, en ole koskaan muuta ollutkaan saati muunlaiseen positioon itseäni asettanut. En myöskään tunne häpeää siksi, että elän yksin. 

Malin Lindroth puolestaan kokee vanhapiikuutensa olevan henkilökohtainen epäonnistuminen - hänen mukaansa ainakin tämän päivän ruotsalainen kulttuuri uskottelee hänelle niin. Kaksin olemisen romantiikkaa ihannoidaan ja parisuhdenormi istuu edelleen tiukassa. Se on linnake, jota ei helposti horjuteta. Vanhapiikuus ei ole valinta, suuntautuminen tai sairaus, vaan se on asema, kirjoittaa Lindroth. Olen kirjailijan kanssa samaa mieltä siitä, että trendikäs sinkkuelämä on Hollywood-ilmiö, joka vastaa huonosti useimpien modernien vanhapiikanaisten todellisuutta. 

"On muistoja, joita ilman olisin halunnut olla, ulkopuolisuuden tunnetta, jossa en näe minkäänlaista arvoa. Samalla olen löytänyt niin paljon mielikuvitusta, ymmärrystä ja seikkailua ollessani normiaidan ”väärällä” puolella, että minun on vaikea kuvitella, millaista olisi olla elämättä täällä."

Voin samaistua yllättävän hyvin tähän ajatukseen, en kuitenkaan niinkään yksin elämisen, vaan syntymästä saakka kantamani vammaisuuden vuoksi. En olisi enää minä, jos vammani yhtäkkiä katoaisi, mutta siitä huolimatta tiedostan sen, että valtavirrassa eläminen olisi usein varmasti helpompaa. Marginaalista on edelleen aika vaikeaa tulla aidosti kuulluksi. 

Malin Lindrothin esseistinen romaani on herättänyt Ruotsissa vilkasta keskustelua, eikä ihme. Se ravistelee käsityksiä yksin elävistä naisista. Mielestäni onkin jo korkea aika katkaista pitkä vanhapiikuuteen liittyvä vaikenemisen perinne. Lukijan omat kokemukset saattavat vaikuttaa voimakkaastikin siihen, millaisena hän teoksen kokee, ja millaista tarinaa se hänelle kertoo. Olet sitten vanhapiika tai et, tätä kirjaa ei kannata jättää lukematta. 

Astrid Swan: Viimeinen kirjani - Kirjoituksia elämästä

Kustantaja: Nemo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 288 s.

Syöpään sairastunut äiti katsoo kuolemaa silmiin, ja pelon takaa kuultaa toivo. Teosto-palkittu musiikintekijä Astrid Swan käsittelee muistojensa ja päiväkirjojensa kautta turvatonta lapsuuttaan, taiteilijaksi kasvamista, rakkautta sekä sitä, miten ihmeellisellä tavalla kaikkea kannattelee innostus elämästä.

Oma arvioni: Astrid Swanin (s. 1982) muistelmateos on alaotsikkonsa mukaisesti ennen kaikkea kirjoituksia elämästä. Se ei ole sairauskertomus, vaikka parantumaton sairaus arjessa ja ajatuksissa vahvasti läsnä onkin. Se on tarina äitiydestä ja taiteilijuudesta iloineen ja suruineen. Se on omaääninen kuvaus oman tiensä kulkemisesta menneisyyttä miettien ja tulevaisuudettomuuden tuskaa tuntien. Kirja on menneen järjestämistä ja tulevan kuvittelemista. Se on myös rakkaudenosoitus lapselle. Muisteluteoksen kirjoittaminen on ollut Swanille surutyötä, kuten hän asiaa kuvailee:

"Se on yritykseni katsoa kuolemaa silmiin ja luopua, mutta samalla kantaa kädessäni sitä, mitä minulla on. Tunnistaa ja antaa nimi. Kirjoittaminen on selviytymiskeino. 

On hienoa, että vaikeistakin asioista ja kipeistä kokemuksista uskalletataan kertoa. On hyvä, että myös kielteisitä tunteista puhutaan avoimesti. Vaikka pelkojaan ja surujaan ei olisikaan yksinkertaista sanoittaa, se kannattaa, kuten seuraava Astridin hieno kiteytys osoittaa:

"En pelkää enää surua, koska muistan, että se on merkki rakkaudesta."

Hän kuvaa runollisen kauniisti sitä, kuinka onnekas ja kiitollinen hän elämästään, perheestään ja ystävistään on. Arki on edelleen ihmettelelyn ja ihastelun aiheita sekä työtä täynnä. Ei siis ihme, että ajatus kaikesta rakkaasta irrottamisesta - ehkä jo piankin - ahdistaa. Se tuntuu lukijastakin pahalta. Mutta kirjan tunnelma ei ole kuitenkaan lohduton. Niinpä voisinkin luonnehtia lukukokemustani vaikuttavaksi ja yllättävän valoisaksi - moniääniseksi oodiksi elämälle. 

 

Essi Paju: Koskenniskan naapurissa

Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 271 s.

Kun nelikymppinen nainen tulee potkutuksi pois töistä ja jätetyksi nuoremman takia, vitsit ovat vähissä. Erityisesti Aavaa huolettaa, miten hän kykenee rahoittamaan oman ja teini-ikäisen tyttärensä hevosenpidon, ovathan rakkaat eläimet heille lähes elämäntapa. Onneksi Aava saa kuulla läheisellä maaseudulla tallia pitävän Raijan tarvitsevan tuuraajaa hermolomansa ajaksi. Vuohenkulman tallilla odottavat monen sortin yllätykset, ja kaiken kukkuraksi pesti venyy odotettua pidemmäksi. Miten ihmeessä Aava selviää sitten, kun rehuntoimittaja, Koskenniskan kartano, ei enää suostu myymään mitään velaksi? Ja onko kartanon raamikas pehtoori avulias vain hyvää hyvyyttään - ja mikä hän on oikein miehiään?

Koskenniskan naapurissa on oivallinen päivitys vanhan hyvän ajan viihderomaanista. Sitä pippuroivat nykypäivän ilmiöt Tinder-deitteineen ja elämäntaitokouluttajineen, ja aivan oman viehätyksensä sille antavat upeat ja kauniit hevoset.  

Oma arvioni: Eipä tähän takakansitekstiin ole juuri lisättävää, jotta tarinasta ei paljastu liikaa. Jos maalaismiljöö viehättää ja pidät hevosista, tarjoaa tämä mukava kesäinen viihdekirja leppoisia lukuhetkiä vaikkapa riippukeinussa loikoilevalle lomalaiselle. Kirja toi tunnelmansa puolesta mieleeni myös television suositut maalaiskomediat. 

Veera Salmi: Perhoset veljeni ympärillä

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 256 s.

Surullisenhauska ja oikukas tarina katoamisista, löytymisistä, uhanalaisista perhosista sekä koirasta nimeltä Burton. Levottoman sisarussarjan kuopuksen, viulua soittavan Johanneksen, puhumattomuus on Joonakselle ja Joonialle yhtä itsestään selvää kuin se, etteivät kissat ja koirat puhu. Sitten Johannes katoaa kilpailumatkalla Islannissa, ja maailma järkähtää sijoiltaan. Ensin koirat ryhtyvät puhumaan, ja kun sitten Roomassakin jo järisee, on sisarusten aika ryhdistäytyä ja ruveta etsimään jotakin, mitä voisi kutsua vaikka suunnitelma B:ksi. 

Totuus Johanneksesta hahmottuu vähitellen, ja lopussa kukaan ei ole enää entisensä.

Oma arvioni: Tänään olen miettinyt jälleen kerran, kuka oikeastaan onkaan ihan normaali. Ja erilaisuuden ja poikkeavuuden teemaa käsiteltiin myös tässä lastenkirjoistaan tutuksi tulleen Veera Salmen uutuusromaanissa. Kirjan henkilöt ovat kukin omalla tavallaan vähintäänkin hieman erikoisia, diagnoosejakin löytyy muutamia. 

Perhoset veljeni ympärillä, jonka valitsin luettavaksi puhtaasti runollisen nimen perusteella, on monikerroksinen, runsasaineksinen ja vauhdikas tarina. Aluksi tuntui, että kirjassa on jopa vähän liikaakin kaikkea, mutta tarinan edetessä tunne kuitenkin muuttui. Luulenpa että kaikki elementit tarvittiin siihen, että kirja vei vastustamattomasti mukaansa erilaiseen todellisuuteen. Salmella on omääninen kirjoitustyyli. Hänen lauseissaan hauskuus ja surumielisyys ovat usein kiehtovasti läsnä samanaikaisesti. 

Lukukokemusta voisi yhdellä sanalla luonnehtia yllätykselliseksi. Jos positiivisessa merkityksessä kummalliset tarinat kiinnostavat, lue ihmeessä Perhoset veljeni ympärillä. Se on kirja, jota et varmasti ihan heti unohda. 

Raija Oranen: Selvä peli

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 249 s.

Kaupunginjohtaja aiotaan kammeta vallasta - mutta ottiko tämä lahjuksia vai ei? Entä mitä pitää sisällään kädestä toiseen kulkeutuva salaperäinen ruskea laukku? Korruption paljastavia papereita - vai jotain aivan muuta? Mikään ei jää huomaamatta seurapiiritoimittajalta, eivätkä taustalla ihmettelevät kaupunginisien rouvat puolestaan tiedä, lähteäkö naistentansseihin vai Teneriffalle.

Oma arvioni: Raija Oranen tarjoilee uutuusromaanissaan kepeää komediaa erään suomalaisen pikkukaupungin valtapeleistä ja ihmissuhteiden kiemuroista. Niistä syntyykin melkoinen soppa, jossa riittää sattumia yhdelle jos toisellekin. Selvä peli vei lukijansa takaisin 1980-luvulle - aikaan, jolloin sekä Neuvostoliitto että Kalevi Sorsa olivat vielä voimissaan. Tarinan juoni pomppi sinne tänne, mutta kyllä tämän poliittisen satiirin parissa hyvin viihtyi. 

Mari Mörö: Kukkasuutarin sielu

Kustantaja: Parafraasi
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 128 s.

Kukkasuutarin sielu on puutarhakirja sen varsinaisessa merkityksessä. Teos avaa portit Mikkelissä sijaitsevaan Mörönperän monipuoliseen ja laajaan puutarhaan. Kukkasuutarin sielu on lastattu kuvilla ja tarinoilla. Kirja on tarkoitettu kaikille puutarhan ja jutustelun parissa viihtyville. Sitä on ravittu toivolla ja tekemisen ilolla - kirjoittajan persoonalliseen tyyliin. 

"Kirjoitan työkseni ja ajattelen elääkseni. Puutarhan paikka on niiden välissä."

Oma arvioni: Kirjassa on kiinnostavia tarinoita puutarhan vuodenkierrosta, mutta minusta kirjan upeinta antia ovat ehdottomasti lumoavat kirjoittajan ottamat valokuvat, joista löytyy kukkien upeaa väriloistoa ja puutarhan sielukkuutta.  Vaikka minulla ei ole viherpeukaloa, pidän kukista ja ihailen niitä mielelläni. Kevät on parasta aikaa siinä mielessä, että luonto herää vähitellen taas uuteen loistoonsa. Ah, taas on iloa silmille vaikka kuinka... 

"Luovuuden ydin on leikkiä, huomaamista ja yhdistelyä. Puutarha pursuaa tilaisuuksia niihin."

Mari Mörön mielestä puutarha ei saa olla pakkotyölaitos, vaan sen tulee olla ennemminkin olohuoneen jatke, eikä teatteri. Näin se on paikka, jossa voi puuhastella monenlaista - tai ihan vaan olla silloin, kun siltä tuntuu. Kirja osoittaa oivallisesti myös sen, että puutarhuri ei voi olla koskaan täysin oppinut, aina voi hankkia lisää tietoa puutarhansa asukkaiden tarpeista ja rytmistä. Ongelmana on korkeintaan aikapula. Mutta, oli miten oli, yksi asia on varmaa:

"Kaiken tulee kiertää, liikkua, virrata ja muuttua: se kuuluu asiaan."

Jos pelkäät sairastuvasi hortoreksiaan, tämän kirjan lukemisen järkevyyttä kannattaa miettiä tarkkaan. Jos taas jo podet kyseistä "tautia", kirjasta saat vertaistukea.  

 

Mikko Aaltonen: JHT - Musta lammas

Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2016

Sivumäärä: 463 s.

Kaikki tietävät Cheekin. Kukaan ei tunne Jarea. Miten lahtelaisesta suunsoittajasta ja tappelupukarista kasvoi stadionit täyttävä supertähti, jonka levyt ja biisit romuttavat listaennätyksiä? Tämä kirja kertoo koko ainutkertaisen tarinan mitään peittelemättä. 

Oma arvioni: Tämä kirja on odotellut hyllyssä ties kuinka pitkään. Nähtyäni juuri elokuvan Veljeni vartija päätin, että nyt on vihdoinkin aika lukea myös Jaren / Cheekin tarinan kertova kirja. Onpa teoksesta ehtinyt tulla jo uudenpi painoskin, jossa on mukana myös Viimeinen näytös.

Minusta on hyvä, että kirja on minämuotoinen, sillä näin Jare ikään kuin puhuu suoraan lukijalle. Kirjan sivuilla äänessä ovat myös myös monet Jaren ystävät ja työkaverit sekä hänen äitinsä. Oli kiinnostavaa lukea etenkin hänen lapsuus- ja kouluajoistaan. En ole seurannut Cheekin uraa kovinkaan tarkasti, sillä hip hop ja rap eivät ole ominta musiikkiani. Oikeastaan vasta Vain elämää -ohjelman myötä aloin kuunnella Cheekin tuotantoa enemmän. Tämän kirjan luettuani ymmärrän monen biisin sanoja aiempaa paremmin, kun tiedän nyt, mistä  kaikesta ne kumpuavat. 

Kirjassa kerrotaan kaunistelemattoman rehellisesti muun muassa sitä, kuinka Jare on oikeastaan aina kokenut olevansa erilainen kuin muut. Se, jota oikein kukaan ei ymmärrä. Hän kuvaa tunteneensa olonsa usein jotenkin ulkopuoliseksi jopa omassa perheessään, vaikka vanhemmat ja sisarukset, etenkin kaksoisveli Jere, hänelle tärkeitä ovatkin. Jare halusi aina olla paras, joten hänellä oli välillä henkisesti todella rankkaa, kun elämän keinu heilui ylös ja alas. Mutta voidaan toki miettiä, olisiko hän saavuttanut urallaan kaiken ilman ehtymätöntä kunnianhimoaan ja jatkuvaa tinkimätöntä työtä kohti aina jotakin suurempaa. Todennäköisesti ei - pelkillä riimittelytaidoilla kun ei välttämättä pitkälle päästä.  Cheekin saaga on kerrassaan uskomaton.  

Minna Huotilainen: Näin aivot oppivat

Kustantaja: PS-kustannus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 303 s.

Aivot eivät ole jäykkä mötikkä, joka kohtalonomaisesti määrää rajat osaamisellemme ja tekemisellemme, vaan ne ovat muovautuva alusta. On viisainta muokata ajatteluaan, uskomuksiaan ja toimintatapojaan sitä tosiasiaa kohti, että aivot harjaantuvat uusiin tehtäviin harjoittelemalla. Kenenkään aivoissa ei ole valmiina jotain mystistä osaamista, vaan taidot kehittyvät tekemällä.

Kirjassa esitellään yleistajuisesti ja monipuolisesti aivotutkimusten tuloksia. Esimerkkien avulla pääset mukaan jännittävään palapelin kokoamistehtävään: Mikä tämän yksittäisen tuloksen merkitys aivotutkimuksen kokonaisuudessa voi olla? Mitä se kertoo oppimisesta? Voinko soveltaa sen antamaa tietoa omassa työssäni, vanhemmuudessani tai oppimisessani?

Oma arvioni: Näin aivot oppivat on sekä aivojemme että oppimisemme mysteerejä kiinnostavasti ja tuoreeseen tutkimustietoon nojaten monipuolisesti valottava yleistajuinen tunnetun aivotutkijan kirjoittama teos. Minna Huotilainen työskentelee kasvatustieteen professorina Helsingin yliopistossa. Hänen aito kiinnostuksensa monenlaisiin oppimiseen liittyviin kysymyksiin välittyy lukijalle mainiosti myös tästä kirjasta. Siksi uskonkin vahvasti, että sitä lukemalla sekä oppijat että opettajat saavat lukuisia hyödyllisiä oivalluksia oman oppimisensa ja oppimista edistävän toimintansa tueksi. 

En ole koskaan tykännyt oikeiden palapelien kokoamisesta, mutta tämä erilainen aivotutkimuksen palapeli tarjosi monia kiinnostavia kysymyksiä ja yllättäviä yksityiskohtia. Ja, mikä parasta, selvitettävää ja tutkittavaa riittää edelleen. Lähde sinäkin Näin aivot oppivat -kirjan seurassa innostavalle löytöretkelle aivojen ihmeelliseen maailmaan.  

Kirja-arvio: Pasi Luhtaniemen Kohti uutta kirjaa - Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville

Pasi Luhtaniemen kirjoittama käytännönläheinen opaskirja Kohti uutta kirjaa (2018) on tarkoitettu tavoitteellisille kirjoittajille, eli heille, jotka haluavat saada kirjallisen tuotoksensa julkaistuksi eli pois pöytälaatikosta tai tietokoneen kansioista lukijoiden iloksi.  Oppaan oleellisimman taustamateriaalin muodostavat paitsi kirjailijan omat aiemmat teokset, myös hänen kokemuksensa kirjoittajien valmentamisesta. Opas etenee selkeästi askel askeleelta kohti (hyvää) valmista käsikirjoitusta. Matka haaveesta todeksi lienee kuitenkin vain harvoin niin suora kuin tässä oppaassa kuvataan, mutta toki annettujen esimerkkien avulla ja harjoituksia tekemällä, tie ideasta kirjaksi on varmasti ainakin vähän mutkattomampi.

Vaikka en olekaan ainakaan tietoisesti juuri tällä hetkellä kaunokirjallisuutta kirjoittamassa, oli opas todella kiinnostavaa luettavaa ja luulenpa aloittavani sen innoittama ainakin havaintopäiväkirjan kirjoittamisen. Ympärillä kun tapahtuu jatkuvasti jotakin mielenkiintoista, jota voisi kenties joskus hyödyntää jossain tulevassa kirjoitusprojektissa. Sillä enhän minä osaa kirjoittamatta olla. Tunnustan nyt tässä, että kyllä ideoita ainakin jo on. Uskallus kertoa niistä vielä enempää kuitenkin puuttuu. 

Uskon, että tämän teoriaa ja käytäntöä sopivasti yhdistelevän kirjoitusoppaan oppien inspiroimana yhä useampi rohkenee ryhtyä kirjoittamaan ihan tosissaan. Minäkin haluan luottaa siihen, että jokainen tarina on kirjan arvoinen. Se, miten kukin tarina loppujen lopuksi kannattaa kertoa, onkin sitten jo toinen juttu. Mutta siihenkin tämä oivalluksia synnyttävä opas tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja, ja eiköhän se oma kirjoittajaäänikin lopulta löydy, kun sitä vain jaksaa etsiä ja hioa. Tämän oppaan harjoitusten avulla sekin sujuisi varmasti mukavasti. Pitäisiköhän minun sittenkin miettiä kaunokirjallisuuden kirjoittamista, olisikohan sen ihme minunkin ulottuvillani? Varmaa on vain, että kokeilematta en voi sitä tietää...

  

Kustantaja: Kustannus Aarni
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 102 s.

Kaarina Mönkkönen, Taru Kekoni & Aini Pehkonen (toim.): Moniammatillinen yhteistyö - Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 176 s.

Moniammatillisissa hoito- ja palveluketjuissa riskien ennakoiminen edellyttää ammattilaisten tiivistä yhteistyötä. Liian usein asiakkaan tilanteesta muodostettava kokonaiskuva on kuitenkin sirpaleinen ja asiakas ongelmineen jää sivurooliin. Hierarkiat, kilpailu ja jännitteet sekä puutteellinen ymmärrys toisen ammattilaisen työnkuvasta ovat saumattoman yhteistyön esteitä.

Moniammatillinen yhteistyö kuvaa eri alojen tutkijoiden ja ammattilaisten näkökulmista, miksi ammattien välinen sujuva yhteistyö on tärkeä osa sosiaali- ja terveysalojen ammattitaitoa, työn kehittämistä ja koulutusta. Yhteistyö, rajojen ylittäminen ja verkostoituminen korostuvat alan murroksissa ja palveluiden digitalisoituessa.

Teoksessa perehdytään käytännön monitieteisiin tutkimus- ja koulutushankkeisiin. Teos tarjoaa raikkaita näkökulmia sosiaali- ja terveysalojen sekä opetusalan tutkijoille ja opiskelijoille. Se sopii myös ammatillisen osaamisen ja monitoimijaisten palvelujen kehittämiseen.

Oma arvioni: Tiivis yhteistyö ja yhteinen laadunvalvonta ovat inhimillisten ja muutenkin laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden keskeisiä edellytyksiä, on tarkastelun kohteena sitten vaikkapa lastensuojelu tai vanhustenhuolto - jotka molemmat ovat olleet viime aikoina myös mediassa vahvasti läsnä - eivätkä valitettavasti myönteisessä mielessä. Yhteiskunta on monien muutosten keskellä ja vaikutukset ulottuvat myös edellä mainittuihin palveluihin, mikä näkyy osaltaan sekä työntekijöiden toiminnassa että asiakkaiden roolissa. Tulevaisuudessa myös organisaatiorajat ylittävää yhteistyötä tarvittaneen huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Mutta, ollaanko siihen aidosti valmiita ja riittävän sitoutuneita, onkin suuri kysymys. Moniammatillisuudesta on toki keskusteltu jo vuosikymmeniä, joten kyseessä ei ole uusi asia. Tutkimustietoa moniammatillisuuden toimivuudesta, sen mahdollisuuksista ja esteistä, on kaikesta huolimatta edelleen suhteellisen vähän. Tätä puutetta paikkaa osaltaan tämä tuore teos.   

Kirjan vertaisarvioiduissa teksteissä tarkastellaan moniammatillisen työskentelyn muotoja ja yhteistoiminnan luonnetta erilaisista näkökulmista. Keskeinen kysymys on, kuinka yhteistä tietoa rakennetaan siten, että eri toimijoiden tiedot täydentävät toisiaan. Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa tässä kokonaisuudessa eniten se, millainen on asiakkaan rooli edellä maintussa yhteistyössä. Onko hän passiivinen tiedon vastaanottaja vai aktiivinen osallistuja? Entä, kuinka voitaisiin päästä kaikkien toimijoiden tasavertaiseen kumppanuuteen? Se edellyttää, että jokainen ihminen nähdään arvokkaana yksilönä, joka kohdataan kunnioittavasti, mikä puolestaan vaatii onnistuakseen avoimen ja keskustelevan ilmapiirin. Näin myös moniääninen dialogisuus mahdollistuu. 

Kirja vie lukijansa siis moniammatillisen vuorovaikutusosaamisen ytimeen sekä asiakstyön että opetuksen kehittämisen näkökulmia valottaen. Tämä tuore tietokirja kuvaa hyvin sitä, kuinka moniammatillinen yhteistyö on parhaimmillaan kuin palapelin kokoamista, jonka lopputuloksena on eheä kokonaiskuva, ja jos näin ei ole, jotain tulee tehdä toisin. Tämä tuore tietokirja on monipuolinen kattaus niin teoreettista tietoa kuin käytännön työn kuvauksiakin. Onpa mukana myös pohdintakysymyksiä, jotka auttavat alan ammattilaisia oman toimintansa ja ajattelunsa reflektoinnissa. 

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille moniammattillisesta yhteistyöstä ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Vaikka teos käsitteleekin kyseistä ilmiötä ennen kaikkea sosiaali- ja terveysalaa silmällä pitäen, sopii se mainiosti luettavaksi myös vaikkapa kasvatus- ja opetusalan asiantuntijoille tai tuleville ammattilaisille. Teoksen kansikuva on mielestäni varsin oivaltava. Sen viesti on selkeä: jokainen meistä katsoo asioita omasta näkökulmastaan ja omalla tavallaan, mutta sateenkaari on täydellinen vain silloin, kun näemme sen kaikki sävyt samanaikaisesti. Yhdessä sekä olemme että koemme aina enemmän kuin yksin. Yhteistyössä on elämää rikastuttavaa voimaa, kunhan ojennamme sille kätemme. 

Markus Ahonen: Sieluttomat - romaani rikoksista ja omastatunnosta

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 473 s.

Nopeakäänteinen jännitysromaani säälimättömästä rikossarjasta Helsingin keskustassa

Helteen kurittamassa Helsingissä tekee tuhojaan röyhkeä ryöstökopla, joka ei säästä sivullisia. Uskalias joukko iskee yhä uudelleen pääkaupungin ytimeen, rikosylikonstaapeli Markku Isakssonin tutkimusryhmän ponnisteluista huolimatta. 

Tiivistä ryöstäjäjoukkoa johtaa salaperäinen Munkki, mies joka pakeni lapsuudentragediaa palkkasoturiksi Srebrenican joukkomurhan keskelle vuonna 1995. Kumpi ehtii pysäyttämään Munkin: Isaksson vai Munkin oma menneisyys.

Sieluttomat on Markus Ahosen viides Isaksson-dekkari, nopeakäänteinen jännitysromaani, joka kaikuluotaa ihmismielen ja -sielun kykyä sekä hyvään että pahaan.

Oma arvioni: Muun muassa Sydämurskajaiset -dekkarista (2016) tuttu sympaattinen rikosylikonstaapeli Markku Isaksson on täällä taas. Tällä kertaa hänellä onkin vastassaan harvinaisen röyhkeä ryöstökopla, joka piinaa helteessä hikoilevia pääkaupunkiseutulaisia. Onko seuraavaksi vaarassa Linnanmäki, Flow-festivaali vai Vermo, sitä ei tiedä, mutta kaikkeen on varauduttava. Kirjassa liikutaan varsin laajalla alueella aina Balkanilla ja Hämeenkoskella asti. 

Pidin kirjan nopeatempoisuudesta, paikallaan ei tosiaankaan junnata, joten paksun dekkarin sivut kääntyvät kuin itsestään. Tarkat miljöökuvaukset viehättivät myös, sillä lukiessa tuli vahva tunne siitä, että kirjailija kirjoittaa monista itselleen tutuista ja tärkeistä paikoista. Kiinnostavaksi asian tekee se, että Ahonen on asunut jo pitkään Irlannissa. Mutta Suomi ei ole siis selvästikään lähtenyt miehestä - ja hyvä niin. Vaikka on kiinnostavaa lukea itselleen täysin vieraistakin maailmankolkista, on mukavaa välillä käydä kirjan sivujen kautta tutuillakin kulmilla, vaikka tapahtumat kaukana mukavista ovatkin.

Sieluttomat on otskikoitu osuvasti romaaniksi rikoksista ja omastatunnosta. Sellainen se toden totta on. Kysymys kuuluu, mitä kaikkea voi oikeuttaa vaikeilla lapsuudenkokemuksilla ja menneisyydellä, jonka kanssa ei välttämättä koskaan pysty olemaan täysin sinut? Ei ihan kaikkea sentään, kai... Mielenkiintoinen yksityiskohta oli Maurice Ravelin Boleron rooli rikollisjoukon puuhissa. Jos haluat tietää asiasta lisää, lue Sieluttomat. Kirjaa voi toki suositella muutenkin varsinkin kaikille laadukkaan jännityskirjallisuuden ystäville. Ja mikä parasta, Isakssonin tarinaan on luvassa jatkoa.

Katja Mäntylä, Jaana Toomar & Marianne Reukauf: Graka kaulassa - Gradun ja kandin tekijän selviytymisopas

Kustantaja: Finn Lectura
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 64 s.

Graka kaulassa – Gradun ja kandin tekijän selviytymisopas on käytännöllinen ja hyödyllinen perusteos jokaiselle ensimmäistä tutkielmaansa tekevälle opiskelijalle. Teoksessa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita: Tutkielman aiheen valinta, lähteiden etsiminen, lukeminen ja muistiinpanojen tekeminen, sopivan aineistonkeruumenetelmän ja analyysimenetelmien valitseminen sekä tutkielman raportointi.

Laajan tieteellisen tutkielman aikaansaaminen vaatii usein erilaista orientoitumista ja työskentelytapaa kuin aiemmat opinnot. Tämä kirja auttaa opiskelijaa pääsemään tavoitteeseensa selkeiden ja konkreettisten ohjeiden ja neuvojen avulla.

Oma arvioni: Suosittelen tätä käytännönläheistä ja helppolukuista kirjaa kaikille tutkimuksen tekemistä harjoitteleville. Opas tarjoaa monia hyödyllisiä vinkkejä muun muassa siihen, mistä oman tutkimusaiheen kannalta relevantteja lähteitä voi löytää ja kuinka niitä kannattaa hyödyntää. Se kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi senkin, millainen on hyvä tutkimussuunnitelma ja selkeä tutkimusraportti. Kirjasta saa apua myös siihen, kuinka kirjoitusjumista pääsee eroon, jos sellainen pääsee matkan varrella yllättämään.  

Tutkimuksen tekeminen on paljolti nimenomaan kirjoittamista ja lukemista, joten pitääkö sitä vielä opaskirjojakin lukea? No, suositeltavaa se ainakin on. Ja tässä kyseisessä teoksessa on se hyvä puoli, että muutamaan kymmeneen sivuun on tiivistetty oleellisia asioita, jotka auttavat tutkimusprosessin hallinnassa ja sen loppuun saattamisessa, joten opiskelijoiden luku-urakkaa Graka kaulassa -oppaaseen tutustuminen ei mainittavasti lisää. 

Anne Bert: Annan itseni kuolla

Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2019
Ranskankielinen alkuteos: Le tout dernier été (2017)
Suomentanut: Taina Helkamo
Sivumäärä: 144 s.

Mistä kuolema alkaa?

Anne Bert saa 59-vuotiaana tietää sairastavansa parantumatonta tautia, joka vääjäämättä johtaa kivuliaaseen kuolemaan. Pian hän ymmärtää rakastavansa elämää niin paljon, että päättää antaa itsensä kuolla.

Päätös armokuolemasta saa Bertin tarttumaan elämään tiukemmin kuin koskaan. Hän liikkuu paljon niin kauan kuin jalat kantavat ja viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Hän käy läpi tunteita järkytyksestä ja suuttumuksesta suruun ja luopumiseen, tekee huomioita läheisten ja lääkärien reaktioista ja pohtii kuolemaa. Mitä se on ja milloin se alkaa?

Annan itseni kuolla on kaunis ja kaihoisa teos hetkeen tarttumisesta ja elämästä luopumisesta. Kirja ei saarnaa eutanasian puolesta, vaan auttaa ymmärtämään, miksi joku voi haluta armokuoleman. Bertin teos muistuttaa elämän lyhyydestä ja arkisiltakin tuntuvien asioiden hämmästyttävästä kauneudesta.

Oma arvioni: Kirjan suomenkielisessä esipuheessa lääkäri Juho Hänninen pohtii, onko ihmisen pakko elää, kun elämältä katoaa mieli ja tarkoitus. Esimerkiksi ALS voi sammuttaa kyvyn iloita siitä, että on elossa. Juuri niin kävi ransakaliselle kirjailijalle Anne Bertille (1958-2017), joka halusi päättää kuolemansa hetken ja matkusti Belgiaan kuolemaan lääkäreiden avustamana. 

"ALS on vienyt minulta kaiken. Toiveeni, suunnitelmani, mielikuvitukseni, haluni, fyysisen koskemattomuuteni, itsenäisyyteni, unelmani ja yöni. Se on jättänyt minulle vain kauhun siitä, että tulen haudatuksi elävältä, ja varmuuden siitä, että kuolen pian - tietämättä tarkasti milloin. Kuolemani on jo ohjelmoitu, ja sen ALS on tehnyt yksin." 

Mutta eihän kukaan meistä tiedä, milloin elämä kohdallamme päättyy ja miten se tapahtuu - onneksi. Niin ainakin minä ajattelen. Oli paikoin ahdistavaa lukea parantumattoman sairauden synnyttämästä katkeruudesta, kaiken loppumisen aiheuttamasta suuresta tuskasta ja luopumisen vaikeudesta. Mutta Bert tekee sen helpommaksi pukiessa ajatuksensa ja tunteensa sanoiksi kauniisti ja koskettavasti:

"Kivettyneen olemukseni ympärillä kaikki muu on lakkaamatta liikkeessä. Korkeat saarnipuut huojuvat tuulessa, muutama pinjankäpy putoaa maahan. En saa enää kiinni edes ajatuksistani, nekin karkaavat otteestani. Ne ehtivät tuskin muodostua ennen kuin ovat jo poissa, lehahtavat lentoon ja pyrähtävät pilvien perään."

Annen tarinaa lukiessani pysähdyin miettimään jokaisen päivän ja jokaisen hetken ainutkertaisuutta ja elämän arvaamattomuutta. Meille kenellekään ei ole luvattu enempää kuin tämä hetki - seuraavasta ei ole varmuutta. Huominen voi tuoda tullessaan mitä tahansa - tai sitten sitä ei edes tule. Tämä kirja sai minut miettimään luonnollisesti myös kuolemaa. 

Kuten tähänkin asti, olen edelleen sitä mieltä, että tehokkaaseen kivunhoitoon ja laadukkaaseen saattohoitoon on panostettava riittävästi, jotta jokainen ihminen voisi elää hyvää elämää loppuun asti ja kuolla arvokkaasti sitten, kun aika on. Anne Bert teki kuitenkin oman äärimmäisen rankan ratkaisunsa. En tuomitse hänen valintaansa, vaikka en näekään elämää täysin samalla tavalla kuin hän. 

Minulla ei ole etenevää sairautta, mutta syntymästä saakka vaikeasti liikuntavammaisena tiedän, miltä tuntuu, kun tarvitsee runsaasti apua pärjätäkseen arjessa ihan joka päivä. Vammani mukanaan tuomien rajoitteiden vuoksi en voi varsinkaan enää nykyään tehdä kaikkea haluamaani, mutta en ole katkera enkä missään nimessä koe eläväni epäelämää, jollaiseksi Anne omaa elämäänsä vihollisensa ALS:n kanssa kuvasi. Kuten sairauden eteneminen, vaikeiden asioiden kohtaaminen ja niihin asennoituminenkin on siis aina yksilöllistä. Elämä parantumattoman sairauden tai vaikean vamman kanssakin voi olla hyvää ja elämisen arvoista, tai elämä täysin toimintakykyisenä puolestaan tylsää ja onnetonta. Siksi tietty diagnoosi tai sen puuttuminen ei saa koskaan olla ihmisen arvokkuuden tai elämän mielekkyyden mitta. 

Annan itseni kuolla on todella puhutteleva kirja, jota on vaikea suositella kenellekään, mutta ei sitä tosin kannata jättää lukemattakaan, ellei aihe sitten tunnu jostakin syystä liian ahdistavalta. Joten tartu tähän vaikuttavaan ja tunteita täynnä olevaan teokseen silloin, kun hetki tuntuu oikealta. 

Prinsessa Märtha Louise & Elisabeth Nordeng: Herkäksi syntynyt

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Norjankielinen alkuteos:Født sensitiv. Våre historier (2017)
Suomentanut: Ebba Erolin
Sivumäärä: 232 s.

Erityisherkän elämä on erilaista niin lapsensa, nuorena kuin aikuisena ja äitinäkin - varsinkin, jos olet Norjan prinsessa

Prinsessa Märtha Louise ja Elisabeth Nordeng kertovat ensimmäistä kertaa elämästään erityisherkkinä. Henkilökohtaisista kokemuksista sekä kohtaamisista asiantuntijoiden kanssa syntyy uudenlainen kuva erityisherkkien maailmasta. Siinä maailmassa herkkyys voi olla vahvuus, kunhan ottaa itse siitä vastuun. Kirja sisältää myös harjoituksia.

Oma arvioni: Jos haluat oppia ymmärtämään, miten erityisherkät ihmiset kokevat maailmaa, tämä kirja tarjoaa siihen kahden erilaisen naisen kokemukselliset tarinat. Kirjan keskeisin viesti on mielestäni se, että herkkyys on synnynnäinen ominaisuus, jota voi hyödyntää monella tavalla. Kysymys ei siis ole viasta ja heikkoudesta, josta on pyrittävä eroon. 

"Monet meistä kulkevat halki elämän kuin museossa - ilman, että itse asiassa katsovat kuvia ja maalauksia. Kuin olisimme konsertissa, muttemme kuuntelisi musiikkia. Elämme vain puolikasta elämää."

Liian monet ihmiset eivät siis vielä nykyäänkään uskalla olla juuri sellaisia kuin he oikeasti ovat. Olen kirjan kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että maailma olisi parempi paikka, jos jokainen meistä rohkenisi avoimesti olla sellainen kuin syntyjään on, eikä yrittäisi muuttaa itseään sellaiseksi kuin muut haluavat hänen olevan. Tässä tullaankin mielenkiintoisen kysymyksen äärelle: mikä on normaalia ja mikä puolestaan poikkeavaa? Riippumatta siitä, mihin tuo raja milloinkin vedetään, jokaisessa yksilössä - myös erityisherkissä - on paljon potentiaalia, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.  Erilainen ja syvempi tapa nähdä ja kokea maailmaa on suuri rikkaus, kunhan annamme sille riittävästi aikaa ja tilaa.  

P.S. Elaine N. Aronin teoksesta HSP - Erityisherkkä ihminen löytyy paljon tietoa ko. teemasta. Aron on kirjoittanut myös teokset Erityisherkkä lapsi, Erityisherkkä ihminen ja parisuhde sekä Erityisherkän ihmisen harjoituskirja.

Omasta erityisherkkyydestään on kertonut myös Anja Snellman kirjassaan Antautuminen ja Taina Laane tuoreessa kirjassaan Vahvuutena herkkyys (Linkit vievät kirjapostauksiini). 

Anneli Pohjola, Maarit Kairala, Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi - Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa

Kustantaja: Vastapaino
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 352 s.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa ja hyvinvointipalveluiden järjestämisessä korostetaan voimakkaasti asiakaslähtöisyyttä. Laadukkaat hyvinvointipalvelut edellyttävät kuitenkin asiakkaan ottamista osaksi niiden kehitystyötä. Enää eivät riitä asiakastyytyväisyyskyselyt, asiakkaiden kuulemiset palveluja suunniteltaessa tai yksittäisten kokemusasiantuntijoiden käyttö, vaan asiakkaille on annettava palvelujärjestelmässä myös tasavertainen kehittäjän ja vaikuttajan rooli. 

Oma arvioni: Kirjassa kuvataan monipuolisesti eri näkökulmista asiakkaiden asemassa ja rooleissa tapahtuneita muutoksia. On kuljettu pitkä matka siitä, kun palvelujen kohteesta on tullut asiakaskeskeisyysideologian kautta ja asiakaslähtöisyyden myötä vähitellen entistä aktiivisempi toimija omassa elämässään. Tämä muutos on ollut oleellisena taustatekijänä myös tällä hetkellä paljon puhutussa kokemusasiantuntijuudessa. Nykyään korostetaankin jo entistä enemmän asiakkaan osallisuutta omissa palveluprosesesseissaan ja palvelujärjestelmissä laajemminkin. Kun yksilön osallisuuden merkityksellisyys tunnustetaan, ollaan tiellä kohti uudenlaista yhteistyösuhdetta. Tilannetta, jossa asiakas on tasavertainen palveluiden kehittäjä ja niihin vaikuttaja palvelujärjestelmän toimijoiden rinnalla.

Teoksessa esitellään kehittäjäosallisuutta vahvistavia menetelmiä ja kuvataan kokemuksia yhteiskehittämisestä sosiaali- ja terveysalalla. Näissä kirjoituksissa valotetaan erityisesti luottamuksen rakentumisen tärkeyttä ja vastavuoroisen dialogin välttämättömyyttä. Kirjassa tuodaan esille myös se, että tavoittelemisen arvoinen asiakasosallisuus ei voi toteutua ilman yhteiskunnallista päätöksenteko-osallisuutta. Kirjan päätösluvun lopussa Anneli Pohjola toteaakin osuvasti:

"Olisi arvokasta ymmärtää, että kansalaisista, joilla on palvelukokemuksia, voi tulla nykyistä parempien palveluiden toteutumisen tukihenkilöitä."

Jos haluat olla mukana kehittämässä tulevaisuuden sote-palveluita entistä paremmiksi ja asiakkaiden kokemusasiantuntijuutta aidosti arvostaviksi, kannattaa tähän moninäkökulmaiseen artikkelikokoelmaan ehdottomasti tutustua. Voit löytää siitä ideoita myös omaan työhösi tai tämänhetkisen positiosi uudistamiseen. 

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta

Kustamtaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Lukijana: Elina Ylisuvanto
Äänikirjan kesto 11 h 29 min

Kun astuu viimeisen kerran ulos yhteisestä kodista – hellä ja uljas elegia eräälle rakkaudelle ja planeetta Maalle.

Perhe on hajoamassa. Onko rakkaus, jossa kuljetaan rinta rinnan ja jaetaan jokainen kokemus toisen kanssa, alun alkaenkin itsepetosta?

Entä voiko lapselle kertoa maailman kokonaisuudessaan sitä mukaa kuin hän kasvaa?

Toisaalla nuori nainen kulkee pitkin kaupunkia mukanaan muistikirja, kynä, ja kosminen tehtävä kertoa kaikesta kaikki. Hän haluaa pelastaa maailman. Sisaret koettavat pelastaa hänet.

Lasten planeetta on upea, viisas ja haikeankaunis romaani lähelle päästämisen vaikeudesta. Kun kaikki on menetetty, jäljelle jää rakkaus.

Oma arvioni: Riikka Pulkkisen uusin romaani on kertomus avioerosta ja uuden suunnan etsimisestä. Se on myös kertomus mielen järkkymisestä  ja  sirpaleiden kokoamisesta. Aluksi nuo eri tarinat omine aikatasoineen vaikutttivat mielestäni erillisiltä ja aiheuttivat hämmennystä. Mutta kirjan edetessä ne kuitenkin nivoutuivat toisiinsa. Kysymys on ennen kaikkea minuuden löytymisestä ja uuden maailman luomisesta - ja rakkaudesta. Siis todella isoista asioista. Lasten planeetta osoittaa hyvin sen, kuinka monimutkainen ihmismieli voikaan olla. 

Pulkkisen kerronta on tarkkaa ja analyyttisen oivaltavaa. Kirjaa lukiessa mietinkin, paljonkohan varsinkin avioerokuvauksessa on aineksia kirjailijan omista kokemuksista. Tunteet ovat tarinoissa vahvasti ja vaikuttavasti läsnä. Etenkin rakkauden monimuotoisuutta käsitellään romaanissa hienosti.

Lasten planeetta tarjosi minulle monitasoisen kuuntelukokemuksen, jonka sulattelemisessa menee tovi. Siksi jäinkin miettimään, oliko aineksia yhteen romaaniin jo hieman liikaakin... Ei ihan kaikkea tarvitse kertoa. No, joka tapauksessa romaani toimi äänikirjana kerrassaan mainiosti ja sitä voi suositella Riikka Pulkkisen tuotannosta pitäville ja kaikille niille, jotka odottavat kirjoilta kerroksellisuutta.  

 

Iikka Kivi: Menisit ennemmin terapiaan - Rehellinen self help -kirja

Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 176 s.

"Jos haluat jotakin, koko universumi auttaa sinua saavuttamaan sen." - Paulo Coelho

Paskapuhetta. Universumi ei voi auttaa sinua. Se ei tiedä, mitä sinä haluat, eikä sitä kiinnosta ottaa selvää. Tämä ei johdu siitä, että univesumi olisi keskustapoliitikko, vaan siitä, että maailmankaikkeus on vain ääretön klöntti aikaa ja avaruutta - siinä kaikki. Tästä hyvin ilmeisestä tosiaista huolimatta kirjakauppojen hyllyt ovat täynnä opuksia, jotka pyrkivät vakuuttamaan lukijan siitä, että hän pystyy mihin vain ja kosmos on virittynyt hoitamaan hänen asiansa kuntoon. Mairean perseennuolentansa takia lätinä on häkellyttävän suosittua - kukapa ei haluaisi kuulla sivu sivun perään, miten erinomainen olento onkaan. 

Tämä ei ole sellainen kirja. Päinvastoin. Tämä on kirja niille, jotka arvostavat rehellisyyttä. Tämä kirja ei ratkaise ongelmiasi. 

Oma arvioni: Mainio suorasanainen kirja siitä, miten me "apinat" voisimme tehdä elämästämme tällä planeetalla edes hiukan parempaa. Meidän tulisi oppia hyväksymään keskinkertaisuutemme, ihan hyvä on riittävän hyvä. Emme pärjää yksin, joten meidän on oltava vuorovaikutuksessa lajitovereidenne kanssa. Ja hyvä niin, kunhan opimme kuuntelemaan ja kunnioittamaan toinen toisiamme. Olemme usein liian armottomia myös itseämme kohtaan, joten tarvitsemme lisää myötätuntoista ja empaattista suhtautumista. Rakentavasti saa toki kritisoida, kun aihetta on, mutta vihapuhetta ei ansaitse kukaan. Meidän tulee hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa ja pyrkiä vaikuttamaan niihin, joihin voimme. 

Iikka Kivi ottaa kirjassaan rohkeasti kantaa nyky-yhteiskunnan ilmiöihin ja mieltämme painaviin ongelmiin. Hän kritisoi oikotietä onnellisuuteen tarjoavaa self help -kirjallisuutta ja kehottaa ihmisiä hakeutumaan mieluummin hyvien terapeuttien pakeille. Hän lähestyy asioita omakohtaisten kokemustensa ja rempseän huumorinsa kautta. Vaikka en olekaan kovin paljon Kiven stand up -komiikkaa kuullut, uskallan sanoa, että kirja on kirjoittajansa näköinen. Se sai ainakin minut välillä nauramaan ja välillä pysähdyin puolestaan miettimään joitakin asioita myös hieman uudenlaisista näkökulmista. 

"Maailma on sinun osterisi. Niljakas, vaikeasti avautuva ja nopeasti nielaistu - mutta ihan helvetin herkullinen."

Kim Thúy: Ru

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019
Ranskankielinen alkuteos: Ru (2009)
Suomentanut: Marja Luoma
Sivumäärä: 144 s.

Vietnamin kielessä sana "ru" tarkoittaa kehtolaulua ja tuudittamista. Ranskan kielessä "ru" tarkoittaa pientä puroa ja kuvaannollisesti virtaamista, esimerkiksi kyynelten, veren tai rahan.

Ru on kanadalaisen Kim Thúyn omaelämäkerrallinen romaani. Se seuraa päähenkilönsä elämää, jonka virta on välillä kiivas, välillä tyyni. Thúy kertoo palatsimaisesta kodista Saigonissa, sodan sävyttämästä lapsuudesta, veneellä tehdystä pakomatkasta Siaminlahden yli, Malesiassa sijaitsevasta pakolaislehdestä ja sitten uudesta elämästä uudessa maassa, Kanadassa. Siellä nuori tyttö saa kokea yhteisön syleilyn. Myöhemmin, jo aikuistuttuaan, hän on kahden lapsen äiti ja hänen on opittava rakastamaan nuorempaa poikaansa matkan päästä, koskettamatta ja hymyilemättä, autismin ehdoilla.

Ru keinuu nykyhetkestä muistikuviin ja takaisin, mikä antaa tarinalle poikkeuksellisen rytmin, johon tuudittautua. Romaani ylistää elämää sen kaikkine puolineen: kauneutta ja aistillisuutta, julmuutta ja surua, lohtua ja riemua.

Oma arvioni: Ru on aiheiltaan suuri romaani, joka on täynnä tunteita. Kirjassa päällimmäisenä tunnelmana on mielestäni surumielinen haikeus. Ilmaisu on runollista ja vaikeitakin asioita lähestytään lämmöllä, vaikka kaikki ei aina kaunista ja ihanaa olekaan eikä erehtymätön ole kukaan. Ja elämän kolhut jättävät ihmisiin syviäkin haavoja. Ru on paitsi matka maasta ja maanosasta toiseen myös ennen kaikkea matka minuuteen. Kulttuuriset erot jäävät tässä omaelämäkerrallisessa romaanissa lähinnä maininnoiksi - tosin kiinnostaviksi sellaisiksi ainakin niille lukijoille, joille vietnamilainen elämänmeno ei ole entuudestaan tuttua.

Minulle Kim Thúyn (s. 1968) hieno esikoisteos oli yllätyksellinen lukukokemus myös siksi, että kirjan luvut olivat varsin lyhyitä eikä edellisestä "tarinasta" voinut yhtään päätellä, mitä seuraavat rivit toisivat tullessaan. Jos siis etsit nopealukuista kirjaa, joka tarjoaisi kuitenkin jotakin erilaista pohdittavaa, Ru on suositukseni sinulle juuri nyt. Se on pieni ja samalla suuri kirja.

Lars Sund: Missä musiikki alkoi

Kustantaja: Teos & Förlaget
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Där musiken började (2018)
Suomentanut: Laura Jänisniemi
Sivumäärä: 476 s.

Tom of Finland -oopperan kansainvälisen menestyksen myötä säveltäjä Alf Holmista tulee kuuluisa. 

Lars Sund palaa uudessa romaanissaan Missä musiikki alkoi suomalaisen postminimalismin juurille Pohjanmaalle, selluloosalta lemahtavaan satamakaupunkiin. Kertoja tarkastelee maailmaa hieman ilkikurisesti apunaan kirjoittamisen opettaja ja ennen kaikkea paikallisen säveltäjän, polkupyöräilijän ja peltisepän Odin Sikströmin haamu.

Missä musiikki alkoi on Lars Sundin Pietarsaari-trilogian itsenäinen kakkososa. Säveltäjäksi tähtäävän Alf Holmin lisäksi sen sivuilla kohdataan Kolme sisarta ja yksi kertoja -romaanista tutut Ulla-Maj, Maggi ja Iris. Maggin tyttärillä, etenkin Neppellä ja Hajjella, on merkittävä rooli Alfin kehityksessä.

Lähtöpisteenä on nykyisyys, viileä ja sateinen kevätpäivä, jolloin nosturi irrottaa ravintola Terrazzon kulmaa kannatelleen tukipilarin. Terrazzo oli aikoinaan kaupungin nuorison kokoontumispaikka ja maailman napa. Sieltä tarina hakeutuu 1960-, 1970- ja 1980-luvun Pietarsaareen, New Yorkiin ja Vaasaan. Tekstissä raikaa popmusiikki: Beatles, Rolling Stones, Iron Butterfly, Velvet Underground ja Frank Zappa...

Oma arvioni: Kirja valikoitui lukulistalleni ensisijaisesti Finlandia-ehdokkuutensa vuoksi. Vasta tarinan edetessä huomasin, että romaani onkin itsenäinen jatko-osa aiemmin lukemalleni Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja -teokselle. 

Tällä kertaa minulla oli alussa hieman vaikeuksia päästä tarinaan mukaan, mutta varsinkin kirjan sivuilla soiva poppi vei mennessään. Oli kiinnostavaa lukea itselleen vieraista aikakausista ja paikoista. Missä musiikki alkoi tarjoaakin lukijalle mielenkiintoisen sekoituksen lähihistorian todellisia tapahtumia ja fiktiivisia aineksia maagisia juonteitakaan unohtamatta. Vaikka en viimeksi mainituista yleensä välitäkään, eivät ne tässä kirjassa minua liiemmin ärsyttäneetkään. Se johtunee siitä, että kirjailija todellakin tietää mitä tekee.

Voisin kuvitella, että romaani on nostalginen aika- ja musiikkimatka heti sotien jälkeen nuoruuttaan eläneille, mutta suosittelen sitä toki nuoremmillekin lukijoille. Missä musiikki sitten alkoi? No, tämän kirjan mukaan musiikki alkoi Pietarsaaressa, jota voidaan kutsua Suomen Liverpooliksi . 

Elisa Tiilikainen: Jakamattomat hetket - Yksinäisyyden kokemus ja elämänkulku

Kustantaja: Gaudeamus
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 223 s.

Yksinäisyydestä puhutaan usein mustavalkoisesti, ja sitä kokevat niputetaan helposti omaksi ongelmien piinaamaksi ryhmäkseen. Tämä ei useinkaan vastaa sitä, millaisena yksinäisyys näyttäytyy ihmisten elämässä.

Jakamattomat hetket lähestyy yksinäisyyttä kokemuksena, joka saa erilaisia merkityksiä elämän kuluessa. Se voi olla vanhempansa menettäneen lapsen hätää, perheettömän tunnetta osattomuudesta tai ikäihmisen elämänpiirin kaventumista. Yksin vietetty aika saattaa myös edustaa omaa rauhaa ja vapautta. Joskus yksinäisyys voi kirpaista konkreettisissa tilanteissa, vaikkapa pullaa leipoessa, kun kukaan ei odota maistiaisia.

Teosta varten on haastateltu Suomessa asuvia iäkkäitä ihmisiä, joiden tarinat kulkevat mukana tekstissä. Elämänkulun kautta yksinäisyyttä päästään tarkastelemaan myös muissa elämänvaiheissa. Yksinäisyys on harvalle pysyvä ja kaikki elämänalueet kattava kokemus.

Teos tarjoaa vertaistukea niille, joita yksinäisyys tavalla tai toisella koskettaa. Yksinäisyyden luonteen ymmärtäminen myös auttaa kehittämään parempia keinoja sen lievittämiseen.

"Siinä minä istun aina sitten ja kattelen, kattelen kun linnut laulaa ja oravat juoksee."

Oma arvioni: Lähes jokainen meistä kokee varmasti joskus yksinäisyyttä. Mutta se, millaisena yksinäisyys milloinkin koetaan vaihtelee huomattavasti - ja toiset meistä myös kaipaavat välillä yksin olemista. Tämä kirja käsittelee ennen kaikkea ikäihmisten yksinäsiyyttä, mutta tätä monisävyistä ilmiötä tarkastellaan osana elämänkulkua, jolloin otetaan huomioon yksinäisyyden yksilölliset merkitykset vanhuusiässä ja laajemminkin elämässä. Keskeinen kysymys on, millaisena yksinäisyys näyttäytyy osana elämää ja niitä tilanteita, aikoja ja paikkoja, joissa yksinäisyyttä koetaan. 

Tiilikaisen tuore väitöstutkimukseen pohjautuva teos tuo erityisesti siihen kerättyjen tarinoiden kautta esiin sekä eletyn elämän että yksinäisyyden monikerroksisuuden. Osalla yksinäisyys on kulkenut mukana pitkään, mutta osa on kokenut yksinäisyyttä vasta myöhemmällä iällä muun muassa leskeksi jäämisen, elämänpiirin kaventumisen ja ohenevan osallisuuden myötä. On ymmärrettävää, että ikääntyminen tuo tullessaan myös rajoitteita, jotka voivat osaltaan vähentää sosiaalisia suhteita. Vaikka yksinäisyyteen liittyy usein kaipausta, surua ja levottomuuttakin, se voi olla myös kokemus rauhasta ja vapaudesta. Yksinäisyyden syvyys, syyt ja ilmenemismuodot vaihtelevat siis huomattavasti. 

Yksinäsyyttä ei pystytä poistamaan kokonaan, mutta sen sijaan meidän tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, kuinka toinen toisiamme kohtelemme ja kohtaamme. Voisimme ainakin opetella kysymymään aiempaa useammin, mitä ihmisille kuuluu.  Elisa Tiilikaisen mukaan osallisuuden ehdot vaikuttavat oleellisesti siihen, kenellä on mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Jos yksinäisyys koskettaa sinua jollakin tavalla, lue Jakamattomat hetket. Uskon, että kirja auttaa sinuakin ymmärtämään paremmin yksinäisyyden monimuotoisuutta.  

Liisa Väisänen: Ranska, rakkaudella

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 282 s.

Kaikkien aistien Ranska

Kukaan ei osaa olla samaan aikaan yhtä rakastettava ja ärsyttävä kuin ranskalainen, eikä Ranska jätä ketään kylmäksi. Suurella maalla on tarjota paljon. Se hellii aisteja ja houkuttaa historiannälkäistä. Liisa Väisänen johdattaa lukijan moni-ilmeisen maan laidalta laidalle, sen itsevarman rentoon elämänmenoon, menneeseen ja nykypäivään. 

Kirja kuljettaa lukijaansa kaupungeissa ja pittoreskeissa maalaiskylissä, pyytää pujahtamaan sivukujille ja poikkeamaan tuulisille rannoille. Se kutsuu katsomaan Ranskaa uusin silmin ja tarjoaa tarinoita, joiden parissa viihtyy jokainen kulttuurista kiinnostunut.

Oma arvioni: Tällä kertaa matkustin Liisa Väisäsen kanssa Ranskaan. Aiemmin olen vieraillut hänen kirjansa kautta Espanjassa. Pääpaino tässä tuoreessa tietokirjassa on suurvallan historiassa. Tämä on kiinnostavaa etenkin siksi, että menneisyyttä ymmärtämällä hahmottuu tämän päivän tilanne ja mahdollinen tulevaisuuskin paremmin. Kirja viekin lukijansa matkalle eurooppalaisuuden ytimeen. Kirjassa liikutaan muun muassa Pariisissa, Bretagnessa, Lyonissa ja Korsikalla. 

Kirja tarjosi kiehtovan monipuolisen nojatuolimatkan maahan, jolla on paljon annettavaa myös kulttuurin ystäville. Jos ranskalaisuus kiinnostaa, kannattaa Väisäsen asiantuntevaan teokseen tutustua.