31 heinäkuuta 2019

J. S. Monroe: Löydä minut

Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018
Englanninkielinen alkuteos: Find Me (2017)
Suomentanut: Arto Schroderus
Sivumäärä: 431 s.

Kun kaikki on mahdollista, kehen voi luottaa?
Yön pimeydessä nuori nainen syöksyy aaltoihin ja katoaa. Rosan itsemurha järkyttää kaikkia mutta tavallaan se on ymmärrettävää, onhan hänen isänsä juuri kuollut ja opiskelu Cambridgessa luo kovia paineita. Mutta onko tässä koko totuus?

Viisi vuotta myöhemmin läheiset ovat hyväksyneet Rosan kuoleman - kaikki paitsi Rosan poikaystävä Jar. Kuin riivattu Jar etsii Rosaa ja näkee hänen kasvonsa joka puolella. Psykologin mukaan kyse on vain hallusinaatioista. Sitten Jar saa käsiinsä viestin: Löydä minut. 

J. S. Monroen psykologinen trilleri on kuin vainoharhainen uni, joka kieputtaa lukijaa viimeiselle sivulle saakka.  

Oma arvioni: Huh, huh. Eipä ole psykologisen trillerin lukeminen tuntunut pitkään aikaan tällaiselta "urakalta" kuin nyt. Minähän en kirjaa kesken jätä, mutta nyt se oli kuitenkin todella lähellä. Mitä pidemmälle tarina eteni sitä epäuskottavammaksi ja ennen kaikkea vastenmielisemmäksi se muuttui. Kirjan lähtötilanne oli puolestaan mielestäni varsin kiinnostava, mutta odotukseni mukaista lukuelämystä trilleri ei tarjonnut - vaan sen sijaan jotain ihan muuta. Raakuutta karttaville lukijoille tätä kirjaa on mahdotonta suositella. 

27 heinäkuuta 2019

Matti Kärkkäinen (toim.): Suomalaiset metsäsanonnat

Kustantaja: Metsäkustannus
Julkaisuvuosi: 2018
Valokuvat: Olli Aalto
Sivumäärä: 128 s. 

"Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan." 

Monissa suomalaisissa sanonnoissa metsää käytetään kielikuvana. Juuri metsä on ollut vertauskuva, jonka välityksellä kansanperinne on kertonut uusille sukupolville, kuinka ihminen voi odottaa muilta samanlaista käytöstä, jollaista itse kohdistaa muihin. Samalla tavoin metsänhoidon oppeja on kuvattu perinteeseen juurtunein sanontatavoin.

Tämän rikkaan perinteen kartoittamiseksi Metsälehti on haastanut koko kansan mukaan keräämään kuulemiaan tai lukemiaan metsäaiheisia sanontoja. Metsäkustannus kokoaa vanhoista klassikoista ja aivan uusista fraaseista ja loruista kirjan. Metsäalan vaikuttaja, professori Matti Kärkkäinen toimittaa Suomalaiset metsäsanonnat, ja kansamme metsäinen viisaus sekä upeat luontokuvat takaavat ajattoman elämyksen.

Oma arvioni: Joitakin tuttuja metsäaiheisia sanontoja, vielä enemmän itselleni vieraita sanontoja. Mielestäni kirjan parasta antia olivat kuitenkin upeat valokuvat. 

26 heinäkuuta 2019

Henrik Muste & Petri Kaste (toim.): Suomen parhaat vitsit 2019

Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 371 s.


Suomen Parhaat Vitsit 2019 on kokoelma itsenäisen Suomen historian parhaita poliittisia ja poliitikkoihin liittyviä vitsejä. Väitetään, etteivät edes taitavimmat stand up -koomikot ole yhtä hyviä vitsiniekkoja kuin politiikan ammattilaiset - aivan tahtomattaankin. Näistä eduskunnan salatuista humoristeista kootut jutut muodostavat kirjan tämänkertaisen selkärangan.


Oma arvioni: :D 


"Kustantaja sai kirjeen: Hyvä hera kustanttaja, uusi tietosanakirrjane on paska. Ei sielä ole eres sanaa sykiatri."



Harlan Coben: Petät vain kerran

Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2017
Englanninkielinen alkuteos: Fool Me Once (2016)
Suomentanut: Salla-Maria Mölsä
Sivumäärä: 389 s.

Vakavista sotatraumoista kärsivä erikoisjoukkojen pilotti Maya Burkett jää yksin kaksivuotiaan Lily-tyttärensä kanssa, kun hänen aviomiehensä Joe murhataan raa’asti hänen silmiensä edessä.

Painajaisten riivaama Maya ei enää tunne voivansa luottaa kehenkään. Etenkään, kun kyse on Lilyn turvallisuudesta. Kotiin kätketty valvontakamera tuntuu hyvältä ratkaisulta. Eräänä päivänä valvontakameran tallennetta katsoessaan Maya näkee jotain mahdotonta: tyttären seurassa ei olekaan lastenhoitaja vaan Lilyn isä Joe.

Voiko Maya luottaa enää edes omiin silmiinsä? Näkikö hän todella miehensä kuolevan? Löytääkseen vastauksen Mayan on ensin selvitettävä syvälle haudatut perhesalaisuudet ja tehtävä rauha oman menneisyytensä demonien kanssa. Vasta sitten hän voi kohdata totuuden aviomiehestään – ja itsestään.

Petät vain kerran on trilleri, joka yllättää lukijan kerta toisensa jälkeen. Aina kun arvoitus näyttää olevan ratkeamaisillaan, uusi juonenkäänne heittää kuvion uusiksi. Coben pitää lukijan tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

Oma arvioni: Eipä edellä olevaan takakansitekstiin ole juuri lisättävää. Coben tarjosi jälleen kelpo jännitystä amerikkalaiseen tyyliin.



25 heinäkuuta 2019

Tarja Stenberg: Hyvää yötä - Kohti parempaa unta

Kustantaja: Edita
Julkaisuvuosi: 2007
Sivumäärä: 118 s.

Liialla valvomisella epäillään olevan yhteys muun muassa kakkostyypin diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen sekä jopa liikalihavuuteen - onnettomuuksista ja mielialahäiriöistä puhumattakaan. Unentarve ja -laatu ovat perinnöllisiä, mutta oikein valitsemalla jokainen voi vaalia omaa nukkumistaan.

Uni ja nukkuminen ovat tutkijoillekin yhä pohjimmiltaan arvoituksia, mutta viime aikoina niistä on löydetty uutta, kiehtovaa tietoa. Kansainvälisesti tunnettu unitutkija Tarja Stenberg kertoo yleistajuisesti, miksi ja miten nukahdamme, nukumme ja heräämme, mikä estää nukkumisen, millaista erilaista unta on sekä miten tämä näkyy ja vaikuttaa aivoissamme.

Unen laatuun voi itse vaikuttaa eikä unettomuuden uhriksi ole pakko alistua.

Oma arvioni: Tämä kirja tarjoaa tutkittua tietoa unen vaiheista ja merkityksestä hyvinvoinnillemme. Kukapa ei haluaisi nukkua aina hyvin ja herätä aamuisin virkeänä, mutta tosiasia on se, että monet meistä kärsivät erilaisista unihäiriöistä ainakin ajoittain. Vaikka kirjan julkaisusta onkin jo aikaa, kirjasta löytyy edelleen kokeilemisen arvoisia  pieniä vinkkejä parempaan uneen. Zzz… 

Leif GW Persson: Voiko kuolla kahdesti

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Kan man dö två gånger? (2016)
Suomentanut: Kari Koski
Sivumäärä: 431 s.

Partiolaispoika Edvin lähetetään saarelle etsimään sieniä. Sienten sijaan hän löytääkin ihmisen pääkallon. Vaikka Edvin on vasta kymmenvuotias, hän tietää heti mitä tehdä. Hän panee kallon muovipussiin, karkaa partioleiriltä ja lähtee suorinta tietä tapaamaan naapuriaan - rikoskomisario Evert Bäckströmiä.

Häpeilemättömän hyvä murhaetsivä Bäckström nauttii edelleen cocktaileista, naisseikkailuista ja murhien selvittelyistä omaan karismaansa luottaen. Tämä tapaus on kuitenkin poikkeuksellisen vaikea: kallo kuuluu thaimaalaisnaiselle, joka on kuollut vuoden 2004 tsunamissa. Miten hän on voinut kuollut kahdesti?

Oma arvioni: Dekkari, joka tarjosi otteessaan pitävää jännitystä alusta loppuun. Poliisitutkintaan liittyviä haasteita kuvataan suorastaan perusteellisesti. Viihdyin hyvin Bäckströmin ja kumppaneiden parissa. 

23 heinäkuuta 2019

Helena Waris: Nuorgamin vettä

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 336 s.

"Kuinka päädyin tienvarteen vesiämpärin kanssa? Kännissä ja läpällä tietysti."

Löisitkö vetoa, että saat kuljetettua jalkapatikassa ämpärillisen vettä Nuorgamista Helsinkiin? Etkä saisi edes kantaa ämpäriä itse, vaan kantajien pitäisi maksaa sinulle kantamisesta? Tästä päättömästä haasteesta käynnistyy kolmekymppisen Mikko Korhosen etsikkomatka läpi Suomi-neidon suonien. Siitä kasvaa absurdi komedia suomalaisesta hulluudesta ja järkähtämättömästä kunnianhimottomuudesta, pakettiautoromaani pikiteiden matkaajista ja kylänraittien oman elämänsä sankareista. 

Oma arvioni: Viihdyttävä kirjallinen retki halki kesäisen Suomen lukuisine tuttuine paikkoineen ja uskomattomine tapahtumineen. Kirja, joka sai hyvälle tuulelle ja matka, jonka käänteitä seuratessa sai välillä nauraa makeasti. Jos etsit kirjaa, jonka parissa voit viettää leppoisia hetkiä, Nuorgamin vettä on erinomainen valinta. 

22 heinäkuuta 2019

Tapio Koivukari: Viäläk teils se paatt o - runoi

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2014
Sivumäärä: 132 s.

"Ei tätä maailmaa ilman merta.
Ja meren rannalla kaupunki,
ja kaupungissa satama.
Ja öljyisellä laiturilla
pitkä tumma hahmo
muistikirjaan raapustaa.

Mitä lie miettii mies."

Oma arvioni: Kokoelma sisältää rakkaudesta mereen ja erilaisiin paatteihin kirjoitettuja elämänmakuisia Rauman murteella rustattuja runoja. Kirjasta löytyy myös pieni sanasto lukemista helpottamaan, jos kyseinen "kieli" ei ole tuttu. 

Rosa Meriläinen: Virhe

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 317 s.

Ella Stewen on haluttu, niin taiteilijana kuin kaunottarena. 1920-luvun maailmassa hän herättää ärtymystä vapaudellaan, seksuaalisuudellaan, pelkällä olemisellaan. Vaihtuvat juhlat ja kavaljeerit ovat jo alkaneet tympiä, kun Ella kohtaa venäläisen Diman, joka on sivistynyt, kiehtovan vaarallinen - ja vallankumousjohtaja.

Rakastumisen poltteessa Ella päätyy sisällissotaa käyvälle Venäjälle veistämään rintakuvaa Dimasta. Heidän näyttämökseen muodostuu junavaunu keskellä ei mitään. Ennenkokematon fyysinen ja taiteellinen intohimo ajavat Ellaa, joka ei mieti, miksi hänet todellisuudessa kutsuttiin Venäjälle. Tai minkälaisen hinnan maksaa nainen, joka palaa kotiin nöyryyttävien syytösten keskelle?

Oma arvioni: Rosa Meriläisen (s. 1975) kolmas romaani Virhe on riipaisevaa luettavaa ajalta, jolloin itsenäisen naisen asema oli aivan toisenlainen kuin nykyään. Se on kaunistelematon  kertomus halusta, himosta, politiikasta ja taiteesta. Toisten silmissä hetken huuma voi näyttäytyä rikollisena virheenä, josta on maksettava kova hinta. Mutta voisiko virheensä sittenkin kantaa ylpeästi ja saada sen lopulta jopa anteeksi? 

20 heinäkuuta 2019

Roslund: Kolme tuntia

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Tre timmar
Suomentanut: Veijo Kiuru
Sivumäärä: 431 s.

Kun elämän ja kuoleman välissä on kolme tuntia


Värtanin satamasta löytyy kontillinen hapenpuutteeseen kuolleiden ruumiita. Uudesta elämästä haaveilleiden ihmisten elämä on katkaistu, kontti on tilkitty ilmatiiviiksi jossain matkan varrella. Ewert Grens pakottaa avukseen vanhan tuttunsa, rikollisesta elämästä luopuneen Piet Hoffmanin. Tämä soluttautuu pakolaisia salakuljettavaan järjestöön, jonka lonkerot ulottuvat Pohjois-Euroopasta Länsi-Afrikkaan asti. Piet tutkii juttua Nigerissä ja Libyassa, Ewert Tukholmassa. Nälkää ja köyhyyttä pakenevien ihmisten häikäilemätön hyväksikäyttö liikevoiton maksimoimiseksi saa kummankin sapen kiehumaan, ja tutkimukset johtavat kovaa vauhtia vaarallisiin tilanteisiin pakolaisvirran molemmissa päissä.

Anders Roslundin Kolme tuntia on jatkoa kirjailijakaksikko Roslund & Hellströmin kansainvälisille menestysteoksille Kolme sekuntia (suom. 2011) ja Kolme minuuttia (2016).

Oma arvioni:  Kolme tuntia on laadukasta ja tapahtumarikasta jännitystä tarjoava dekkari. Valitettavasti kirjan keskiössä oleva ongelma on edelleen täyttä totta. Mutta on todella hienoa, että tälle koukuttavalle tarinalle on luvassa vielä jatkoa. Kolme...

19 heinäkuuta 2019

Stina Jackson: Hopeatie

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Silvervägen (2018)
Suomentanut: Jaana Nikula
Sivumäärä: 285 s.

Jokaisen vanhemman painajainen - teinityttö katoaa jälkiä jättämättä

Vaikuttava dekkariesikoinen Pohjolan pimeydestä, menetyksen ja surun ytimestä.

Oma arvioni: Tämän jännitysromaanin kuvaama maisema on pääosin yhtä harmaa ja synkkä kuin henkilöhahmojen mielikin. Tyttären katoaminen saa isän jatkamaan etsintöjään epätoivoisesti vielä kolmen vuoden jälkeenkin. Lelle ei suostu hyväksymään sitä, että Lina olisi kuollut. Surua on kuvattu niin uskottavasti, että se on lähes käsin kosketeltavaa. Uhkaava tunnelma tiivistyy tapahtumien edetessä ja jännitys säilyy viimeisille sivuille asti. Stina Jackson (s. 1983) on kirjoittanut vahvan esikoisdekkarin. 

P.S. Oikoluvun toivoisi olevan huolellisempaa, sillä tästä kirjasta löytyi yllättävän paljon virheitä. Niitäkin enemmän minua  kuitenkin ärsyttivät kuulakärkikynällä tehdyt merkinnät joidenkin virheiden kohdalle, koska kyseessä oli kirjaston kirja. Omille kirjoilleen kukin tehköön mitä haluaa, mutta kirjaston kappaleet tulisi jättää töhrimättä... 

18 heinäkuuta 2019

Leo Torvalds: Olin tosiaan onnellinen

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 335 s. 


Leon ura teatterimaailmassa on urkeamassa, hän pääsee kirjoittamaan näytelmää Kustaa Vaasasta pieneen ammattiteatteriin. Työ ei vain oikein etene, syynä on ehkä uskonpuute, mutta se ei ole Leon ainoa ongelma.

Leon suuri jaakopinpaini on ymmärtää biologista elämää, sukupuolta ja suvullista lisääntymistä. Se, paikallaan junnaava kirjoittaminen ja hapertuva perhetilanne ajavat hänet yhä kammottavampiin tilanteisiin ja lopulta Ruotsiin. Siellä hän tapaa ihanan Kerstinin ja nykyaikaisen apinan, jolla on oma IP-osoite. Asiat näyttävät hetken kauniilta. Vaan eiväthän ne sitä Leon maailmassa koskaan ikuisesti ole.

Oma arvioni: Odotin kirjan olevan hauskempi, mutta ei minua sitä lukiessa juurikaan naurattanut. Minun makuuni kirja oli suoraan sanottuna liian outo. En saanut tarinasta otetta, vaikka eksistentiaalisen kriisin läpikäynti paikoin kiinnostavaa olikin. Vaikka minä en kirjasta pitänytkään, kyllä tämä tuore omaääninen teos omat lukijansa varmasti löytää. 

17 heinäkuuta 2019

Sofi Oksanen: Liian lyhyt hame - Kertomuksia keittiöstä: laululyriikkaa

Kustantaja: Bonnier
Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 78 s.


Liian lyhyt hame - Kertomuksia keittiöstä on pienoismuotokuva naisen elämästä, arkisista ongelmista ja haaveista, keittiöperspektiivistä katsottuna. Sofi Oksanen antaa lauluteksteissään äänen niille, jotka peloissaan vielä vaikenevat. Joka viides suomalainen nainen kokee arjessaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Perheväkivalta koskettaa sataa tuhatta naista vuosittain. Liian lyhyt hame - Kertomuksia keittiöstä on osa Puhu nyt -kampanjaa. Jokaisen kirjan myyntituloista lahjoitetaan 1 euro Ensi- ja turvakotien liiton toiminnan tukemiseen.

Oma arvioni: Laulutekstien aiheet ovat vakavia. On tärkeää, että muun muassa perheväkivallasta, hyväksikäytöstä ja naisten alistamisesta ei enää vaieta. 


"Mä kuvittelen, että tänään on se päivä, se päivä että me lähdetään, mun tyttöni ja minä..."

16 heinäkuuta 2019

Kirja-arvio: Marko Kilven Undertaker - Kuolemanlaakso

Kustantaja: Crime Time
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 347 s.

"Arnoa. Sitä on turha odottaa. Kuolemalla ei ole kuuloa. Ei näköä. Sillä on vain nälkä, jota se tyydyttää loputtomilla uhreillaan. Säälimättömällä ahneudella. Koskaan se ei tule kylläiseksi. Sen tähden jokainen joutuu vuorollaan uhraamaan sen edessä kaikkensa."

Nuhteettoman perheenisän, hienotunteisen hautausurakoitsijan ja kovan ammattirikollisen Jarmo Kiven ja hänen apurinsa edesottamuksia seuraava Undertaker-sarja on edennyt nyt kolmanteen osaan. Jos mahdollista, tämä uusin kirja on minusta vieläkin rankempi, ajankohtaisempi ja koukuttavampi kuin edeltäjänsä. Kuolemanlaaksossa tasapainoillaan jälleen hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän rajoilla. Elämä on ennen kaikkea selviytymistä, kuten Kivi asiaa pohtii:


"Selviytyminen on syvällä meidän perimässä, se on ollut siellä ihmiskunnan ensimmäisistä hetkistä lähtien. Ihminen kehitti oikeudenmukaisuuden paljon myöhemmin. Se on pelkkä vahingossa keksitty solmio kaulalla, jota voi helposti höllentää tai kiristää tarpeen mukaan. Tai ottaa kokonaan pois, jos vähänkään siltä tuntuu."

Tuttujen hahmojen liikkeitä seuratessa sivut kääntyivät nopeasti ja aika kului mukavasti myös keskellä yötä kovan sateen ropistessa ja ukkosen jyrähdellessä. Mikä onkaan parempi tapa valvoa kuin lukea veitsenterävää jännitystä.  Ja kuten Kilveltä voi odottaa, taas jäivät tapahtumat sellaiseen pisteeseen, että lukija ei voi muuta kuin suorastaan malttamattomana odottaa, miten tämä yllätyksellinen ja monikerroksinen dekkarisarja tästä jatkuu. Undertaker - Kuolemanlaakso edustaa tänä vuonna lukemieni dekkareiden kirkkainta kärkeä. Vahva suositus armottomasta jännityksestä pitäville.  

P.S. Undertaker-sarjan aiemmat osat ovat Kuolemantuomio (2017) ja Kuolemanenkeli (2018). Jos Kivi ystävineen ja vihollisineen ei ole sinulle vielä tuttu, aloita sarjan ensimmäisestä kirjasta.  

14 heinäkuuta 2019

Christoffer Carlsson: Voimat

Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Den tunna blå linjen (2017)
Suomentanut: Tarja Lipponen
Sivumäärä: 349 s.

Marraskuussa 2015 muuttuu kaikki, kun Pariisissa tapahtuu tuhoisa terrori-isku. Huhutaan, että myös Ruotsiin on saapunut terroristisolu, jonka tarkoituksena on suorittaa massiivinen isku, mahdollisesti Tukholmassa. Samaan aikaan etsivä Leo Junker saa viestin vanhalta ystävältään, joka on myös hänen pahin vihollisensa. Tämä haluaa, että Junker alkaa tutkia viisi vuotta vanhaa murhaa, jonka uhri oli maksullinen nainen. Junker ei osaa kieltäytyä, vaikka kriisissä oleva parisuhdekin sitä edellyttäisi. Hankalassa tilanteessa Junker ajautuu kollegansa Gabriel Birckin kanssa polulle, josta on vaikea tietää, kummalla puolen lakia se kulkee. Saati sitä, minne kaikki heidät vielä johtaa. 

Oma arvioni: Hienon dekkarisarjan huikea lopetus. Tätä sarjaa on helppo suositella laadukkaan pohjoismaisen jännityksen ystäville. 

Leo Junker -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet osat Varjot, Ääret ja Salaisuudet

13 heinäkuuta 2019

Magne Hovden: Viisuviikingit

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2013
Norjankielinen alkuteos: MGP (2011)
Suomentanut: Outi Menna
Sivumäärä: 315 s.

Pähkähullu veijaritarina norjalaisen gigolo-poplaulajan kuoppaisesta matkasta kohti euroviisuvoittoa

Rikostarinoita ravintoloiden lautasliinoihin rustaava kitaristi. Huolellisen luomitarkastuksen päivittäin tekevä hillitty basisti. Hämärillä bisneskuvioillaan velkakierteeseen ajautunut rumpali sekä musiikinopettajana työskentelevä ja elämänsä Jeesukselle omistanut naissolisti. Onnistuuko gigolo-poplaulaja Stavros Grindheim luotsaamaan The Vikings -yhtyeensä euroviisuvoittoon?
Saamelandialla lukijoita hauskuuttanut norjalaiskirjailija lisää nyt entisestään kierroksia!

Oma arvioni: Aikamoista kohellusta koko kirja, mutta ihan mukavaa vaihtelua dekkareiden välissä. 

11 heinäkuuta 2019

Mariette Lindstein: Ehdoton valta - Lahko 1

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Sekten på Dimön
Suomentanut: Christine Thoren
Sivumäärä: 494 s. 

Tästä lahkosta ei lähdetä

Sumuista, tuulenpieksemää saarta pitää hallussaan new age-liike. Sen karismaattinen johtaja Franz Oswald on kehittänyt ViaTerra-opin, jonka pitäisi tuoda sielulle rauha ja saattaa keho tasapainoon. Liikkeen opetukset kiehtovat yhtä lailla julkkiksia ja vallanpitäjiä kuin juuri yliopistosta valmistunutta Sofia Baumania. ViaTerran vartioiduilla tiluksilla Sofialle alkaa kuitenkin hitaasti valjeta, miten suuria uhrauksia kuuliaisuus vaatii. 

Kesän päättyessä ja syyssumun ympäröidessä saaren Sofia ymmärtää joutuneensa mukaan lahkoon, jonka julkiset kasvot ovat toiset kuin mitkä hän saarella kohtaa. Mitä lähemmäs sisäpiiriä Sofia kulkeutuu, sitä enemmän hän katuu päätöstään. Pian lahkon alueen ympärille on noussut piikkilanka-aita, kännykät on kerätty pois ja tie takaisin normaaliin elämään on suljettu.  Kukaan ei nimittäin ole koskaan jättänyt ViaTerraa. 

Oma arvioni: Koukuttava psykologinen trilleri. Kuvaus aivopesun voimasta on karmivaa luettavaa, varsinkin kun sitä tapahtuu ihan oikeastikin. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tämä vahva esikoisteos ilman muuta lukea. Ja eipä tässä oikein muuta voi kuin odottaa jatkoa...  

10 heinäkuuta 2019

Kirsi Merimaa: Kuollut piste

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 299 s.

Kolme menestyvää poliitikkoa murhataan eri puolilla Suomea. Onko kyseessä julma netissä leviävä kuolemanpeli vai ovatko murhat sattumanvaraisia? Somessa leviää murhista valeuutisia ja netissä vellova vihapuhe muuttuu uhkaavaksi. Murhien tutkimusta hankaloittaa poliisien rasistinen kommentointi salaisessa Facebook-ryhmässä. Nettirikollisuuden torjuntayksikön päälliköksi nimitetty Pasi Nurminen joutuu elämänsä rankimpaan työtehtävään kohtalokkain seurauksin.

Asetelma kääntyy päälaelleen, kun murhien tutkintaan otetaan mukaan  nettifriikki Minttu Järvisen kehittämä tekoäly. Tekoäly seuloo nopeasti esiin faktoja, joitten avulla järkyttävä totuus alkaa paljastua.

Oma arvioni: Mukavan monitahoinen dekkari, joka herättää miettimään tekoälyn mahdollisuuksia myös rikostutkinnassa. Kirjan päähenkilöt ovat kiinnostavia, joten seuraan heidän edesottamuksiaan mielelläni jatkossakin. 

09 heinäkuuta 2019

Rake Tähtinen: Synnin palkka

Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2017
Sivumäärä: 331 s.

Uudessakaupungissa vaikuttavan Bethaniel-seurakunnan aktiivijäsen tekee hätäisen katoamisilmoituksen vaimostaan. Rikosylikonstaapeli Laatikainen kollegoineen suhtautuu asiaan yliolkaisesti, mutta kun metsätieltä löytyvä vainaja on kadonneeksi ilmoitettu Eveliina Korjus, alkaa rikostutkinta, joka vie poliisit valheiden ja intohimojen maailmaan. Miksi nainen löytyi surmattuna paikasta, missä hänen ei koskaan oletettu olevankaan? Entä kuka toimitti raskauttavat valokuvat poliisille? Tutkinnan edetessä Laatikainen huomaa ajautuneensa sivupolulle, jonka seuraaminen voi vaarantaa koko hänen työuransa. Mutta tarvitseeko kaikkea kertoa esimiehelle?

Oma arvioni: Petäjämäki-sarjan kahdeksas osa vie lukijan uskonyhteisön sisäisten jännitteiden keskelle. Armo ei olekaan loppujen lopuksi niin aukotonta kuin sen oletetaan olevan. Siitä ei ole edes alibiksi murhahetkelle. Tähtinen jatkaa tutulla huolellisesti taustoitetulla, sujuvasti etenevällä ja huumorilla ryyditetyllä tyylillään. Minulle Synnin palkka oli mukava kesälomadekkari. 

08 heinäkuuta 2019

Antti Halme: Saattaen vaihdettava

Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 273 s.

Juniin liittyy paljon: ne ovat usein myöhässä, määränpää on joskus tuntematon ja jollakin tavalla sitä ollaan joko junan viemiä tai tuomia. Tai veturimies Kaikkosen sanoin: ”Aina on kyydit annettu.”
Saattaen vaihdettava -romaanin päähenkilöt ovat oman elämänsä asemalla odottamassa jotakin: kynämies Mika Virtala pelkää nousta kyytiin, veturimies Kaikkonen ei halua poistua kyydistä ja valkoviiniannoksiaan salaileva Minna vain jarruttaa. Kun Mika ilmoittautuu vapaaehtoiseksi auttajaksi saattohoitokotiin, risteävät Mikan ja Kaikkosen raiteet. Aivan selvää ei kuitenkaan ole, kumpaa miehistä pelottaa elämä ja kumpaa kuolema. 

Espoolainen perheenisä, raiteiden alfauros ja äiti, joka ei pysty unohtamaan – Antti Halmeen romaanissa jokaisen henkilön tarina koskettaa mutta myös hymyilyttää. Humaani romaani kysyy, matkaammeko pelkääjän paikalla vai kuskin pukilla. Ketä varten elämme ja kuolemme? Mikä kuolinvuoteella kaduttaa eniten?

Oma arvioni: Lempeä mustalla huumorilla väritetty tarina elämästä ja kuolemasta. Romaanin henkilöhahmot ovat kukin omalla tavallaan mielenkiintoisia. Erilaisten ihmisten elämän raiteet risteävät toisiaan koskettavalla tavalla. Hieno romaani, jota lukiessa tulee helposti miettineeksi myös omia valintojaan. Kunpa lähdön hetkellä ei tarvitsisi miettiä, mitä kaikkea jäi kokematta... 

07 heinäkuuta 2019

Esa Kero & Juhani Seppovaara: Kyläkauppa

Kustantaja: RAK
Julkaisuvuosi: 1996
Vaokuvat: Juhani Seppovaara
Sivumäärä: 103 s.

Kyläkauppias Taneli Jorpelo istuu poikansa kanssa hotellin parvekkeella. Välimeri kimmeltää. Tumma siivooja tuo molempien mieleen Rositan kahvipaketin kyljestä.

Isä palaa ajatuksissaan ja puheissaan tiskin taakse ja poika istumaan appelsiinilaatikolle. Laatikon karheat laudat, appelsiinien silkkinen päällyspaperi ja tuoksu… Tuore ruisleipä. Kyläkauppa herää henkiin.

Kyläkauppa on kuin juomavesi – vasta sen loppuminen saa meidät ymmärtämään puhtaan veden tärkeyden. Taneli Jorpelon mielestä pikkukaupat vielä kerran haastavat marketit. 

Tässä kirjassa on kauppias Jorpelon tarina sekä valokuvia monenlaisista kyläkaupoista. Kuvissa lukija näkee oman kyläkauppansa. Kauppiaita tulee ja menee, mutta kyläkauppa pysyy.

Oma arvioni: Oi niitä aikoja, jolloin kyläkaupat vielä kukoistivat ja myymäläautot kulkivat. 

Sanna Hytti (toim.): Poutapilven lailla - Sanoja päivien kauneudesta

Kustantaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2013
Kuvittanut: Minna L. Immonen
Sivumäärä: 48 s.

Tämän teoksen runot ja proosatekstit ymmärtävät hetken kauneuden. Istahda puutarhaan ja nauti kiireettömyydestä. Vihreyden keskellä mieli on kirkas.

Oma arvioni: Ohessa yksi tämän sekä sanallisesti että visuaalisesti  kauniin teoksen  kuvista ja siihen liittyvä P. J. Hannikaisen Miel´-alani runo vuodelta 1899:

"Ja perhonen punasiipi
luo kukkasen äsken hiipi
ja soi sille suudelman
niin lämpimän, armahan."
 

Katarina Wennstam: Varjot

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017
Ruotsinkielinen alkuteos: Skuggorna (2014)
Suomentanut: Anja Meripirtti
Sivumäärä: 444 s.

Naamioitunut kostajien joukko saa miehet pelkäämään. 

Kesäisen Tukholman yössä liikkuu naamioitunut joukko, joka haluaa kostaa jo sovitetut väkivaltaiset teot. Harkitut iskut tapahtuvat usein uhrien kotona, eikä kukaan kuule avunhuutoja. Oikeudenkäyntipöytäkirjat toimivat käsikirjoituksena, jota kostajat noudattavat pilkuntarkasti, lyönti lyönniltä, potku potkulta. Kunnes tilanne ryöstäytyy käsistä. Mitä siitä seuraa, jos naiset alkavat iskeä takaisin ja miehetkin joutuvat pelkäämään. Rikostarkastaja Charlotta Lugn selvittää kostorikosten sarjaa. Puolustusasianajaja Shirin Sundin saa pohtia, kuka lopulta on uhri, kuka syyllinen. 

Oma arvioni: Wennstam on jälleen naisten puolella - etenkin niiden, joita miehet ovat kohdelleet kaltoin. Nyt osa näistä naisista on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä, kun oikeuslaitos ei tunnu olevan tehtäviensä tasalla. Mutta tässä kirjassa kosto on kaukana suloisesta. Aihe on itse asiassa varsin kamala. Mutta tarina on hyvin kirjoitettu ja se suorastaan pakottaa lukijaa jatkamaan ällöttävistä yksityiskohdista huolimatta eteenpäin. Ja niin kuin hyvässä dekkarissa kuuluukin, jännitys säilyy loppuun asti.






05 heinäkuuta 2019

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Ett frågetecken är ett halvt hjärta (2018)
Suomentanut: Terhi Vartia
Sivumäärä: 400 s.

Voiko rakastaa ja tulla rakastetuksi, jos sydän on salaisuuksia täynnä? 

Elin Boals elää onnellista elämää valokuvaajana New Yorkissa puolisonsa ja 17-vuotiaan tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä Elin saa kirjeen lapsuudenystävältään, ja kaikki, minkä hän on yrittänyt unohtaa, palaa mieleen. Samalla Elinin valtaa häpeä siitä, mitä hän kerran teki. Jos Elin haluaa pelastaa perheensä, hänen täytyy kohdata menneisyytensä. Alkaa matka toiseen maanosaan - toiseen aikaan ja toiseen elämään. 

Oma arvioni: Toinen puoli sydäntä on koskettava kertomus oman menneisyytensä hyväksymisestä ja itsensä löytämisestä. Tunnustan etukäteen hieman pelänneeni, että kirja olisi vaaleanpunaista romanttista hömppää. Kun sitten huomasin, että pidin kovasti kyseisen kirjailijan edellisestä romaanista,, päätin tarttua tähän uutuusteokseen - ja hyvä niin.  Kun kirjan avasin, tarina vei mennessään enkä olisi millään malttanut keskeyttää lukemista edes nukkuakseni välillä. Siinä oli jotakin taianomaista. Vaikka kaikki tässä romaanissa tapahtunut ei täysin uskottavaa ollutkaan, kokonaisuus oli mielestäni hieno. Suosittelen lämpimästi. 


04 heinäkuuta 2019

Anja Erämaja: Töölönlahti

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 89 s.

Töölönlahti, intervallijuoksu ympäri lahden ja halki elämän. Töölönlahti, runoelma rakkaudesta, muistoista ja muutoksesta. 

Töölönlahti, tästä kun lähtisi, eteen tai taakse, kuopisi aikansa maata, löytäisi siron luun, sirun, lautasen palan. On sitä ennenkin syöty, juotu ja naitu. Kiitetty ja kumarrettu, heittäydytty suutelemaan kengänkärkiä. Tänään pieni pään liike riittää.

Oma arvioni: Erämajan runokokoelmaa lukiessaan voi todella ajatella olevansa juoksulenkillä Töölönlahdella. Aluksi lenkkeilijä ikään kuin lämmittelee, mutta vauhdin kiihtyessä maisemat suorastaan vilisevät ohi, ja välillä rakennuksia tarkastellaan jo lintuperspektiivistäkin. Juoksun rytmi vaihtelee: välillä juoksu kiihtyy, välillä taas hidastuu kävelyksi - onhan välillä pakko hengähtääkin. Muuten jotakin jäisi taatusti näkemättä ja jokin tuntemus kokematta. Ei aina jaksa rynniä vauhdilla eteenpäin. Joskus on otettava asekel myös taaksepäin, ainakin pään sisällä.   Rytmien vaihtelu näkyy runoissa myös tekstien asetteluissa, mikä tekee kokonaisuudesta mielestäni erityisen kiinnostavan. Se kun tuo runoihin yhden ulottuuvuden lisää. 



Emma Puikkonen: Lupaus

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 300 s.

Väkevä romaani äidinrakkaudesta, muuttuvasta pohjolasta ja ihmisistä, joita pelko ja rohkeus yhdistävät 

"Vaikka sinä olisit palavassa talossa tai uppoavassa laivassa, minä tulen ja pelastan sinut."

Kun Rinna on lapsi, isä antaa hänelle lupauksen. Lupauksen tulevaisuudesta Rinna haluaisi antaa myös tyttärelleen Seelalle. Ilmastonmuutoksen todellisuuteen heräävässä maailmassa Rinna ei enää tiedä, mitä hänen olisi tehtävä, jotta voisi pitää sanansa. Samalla kun Rinna koettaa varustautua tulevaan, hänen veljensä Robert lähtee kohtalokkaalle matkalle Grönlannin sulaville jäätiköille.  

Oma arvioni: Ilmastonmuutosteemallaan Emma Puikkosen (s. 1974) uutuusromaani Lupaus on varsin ajankohtainen romaani. Se on koskettava kertomus siitä, mihin ilmastoahdistus voi pahimmillaan johtaa. On hyvä vaurautua tulevaan ja miettiä omia valintojaan myös ilmastonäkökulmasta, mutta rajansa kaikella. Kukaan ei voi ottaa vastuuta kaikesta, ja lupausta on joskus mahdotonta pitää, vaikka kuinka haluaisi. 

Puikkonen kirjoittaa herkän kauniilla otteella etenkin äidinrakkauden voimasta. Pidin myös erityisesti äidin ja tyttären yhteisistä satuhetkistä. Kirjassa kuvataan hienosti, kuinka kekseliäs pienen lapsen mieli voi olla. 

Jos tulevaisuus askarruttaa jo nyt, saattaa hyvinkin käydä niin, että ilmastokysymykset pyörivät mielessä entistäkin enemmän tämän ajatuksia herättävän kirjan lukemisen jälkeen.  Toivottavasti Puikkosen kirjassaan esittämät karut tulevaisuusvisiot eivät kuitenkaan toteudu, vaan voimme sittenkin vielä tehdä jotakin pallomme pelastamiseksi. 

Kicki Sehlstedt: Älä silmä pieni

Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2019
Ruotsinkielinen alkuteos: Sweet Lolita (2018)
Suomentanut: Petri Stenman
Sivumäärä: 362 s.

Raakaa peliä pimeässä verkossa

Matilda ja Amanda etsivät netin seksisivustoilta hyväksyntää, rakkautta ja rahaa. Mutta puhelimen hohtavan näytön luoma turvallisuuden tunne on pelkkää harhaa. Verkossa vaanii laaja hyväksikäyttäjien piiri. 

Pedofiiliringin jäljille päässyt tutkija murhataan. Toimittaja Aida Svantesson ja kriminologi Kajan Berglund alkavat selvittää tapausta. Ehtivätkö Aida ja Kajan pelastaa tytöt Tukholman yöstä ennen kuin on liian myöhäistä?

Oma arvioni: Tämän jännitysromaanin aihe on raju ja vieläpä valitettavan ajankohtainen. Verkossa todellakin vaanii monenlaisia vaaroja. Tarina on monisäikeinen ja hyvin kirjoitettu. Siinä jännitys tiivistyy loppua kohden. Etenkin Aidan hahmo on mielestäni kiinnostava. 


03 heinäkuuta 2019

Mari Mörö: Hajvalo

Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 170 s.

Mari Mörön mestarillisen hauska romaani on tragikomedia onnellisten saarelta.

Malkosaari, Kanada, 1901: Joukko suomalaisia päättää toteuttaa unelmansa ja perustaa yhteisomistukselle ja demokratialle rakentuvan utopian, Sointulan.

Malkosaari, Kanada, 2017: Utopia on romahtanut yli sata vuotta sitten. Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan järjestelyihin kuuluu myös paikallisen museon Suomi-esineistön lajittelua ja nimeämistä, menneisyyden raivaamista. 

Museoon palkattu suomalaisnainen tulee raahanneeksi mukanaan yhtä sun toista menneisyydestä. Arvaamattomaksi muuttuva maailma heittää puntariin perheen rippeet ja yhteisön - niin Kanadassa kuin Suomessa. Mistä pitää kiinni ja mistä on laskettava irti?

Oma arvioni: Mörö kuvaa Hajavalossa taidokkaasti sitä, kuinka epävarmuudesta on muodostunut uusi normaali. Kukaan ei tiedä varmasti, mitä huominen tuo tullessaan, joten elo on useimmiten varsin kaukana hauskasta, niin kuin mielestäni oli tämä romaanikin. Tai ei minua sitä lukiessa juurikaan naurattanut. Minusta Hajavalo onkin ennen kaikkea kertojan kiinnostava kehitystarina, jonka keskeinen sanoma on siinä, että vaikka kaikkea ei voikaan elämässään valita, oman asennoitumisensa onneksi voi. Mörö taitaa pakinamaisen tarkkanaköisen ilmaisun, jossa pienistä palasista rakentuu kokonainen elämä. 



01 heinäkuuta 2019

Jukka Itkonen: Viisi vuodenaikaa - runoja

Kustamtaja: Kirjapaja
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 95 s.

Keltaiset lehdet hiekalla,
kuljen kultaista polkua pitkin.
Lehdet leijuvat maahan
ja langenneet enkelitkin.

Ei tarvitse katua mitään
elämäni tässä kohtaa.
Taivas on puhtaaksi itketty
ja syksyinen aurinko hohtaa.

Jukka Itkosen runoissa jokainen päivä on ihmetyksen arvoinen.

Oma arvioni: Tässä kokoelmassa vuodenajat vaihtuvat ja vuodet vierivät. Jokaisella niistä on parhaat hetkensä ja kauneimmat asiansa. Toisella helle, toisella halla - tai sitten jotakin ihan muuta. Seuraavaksi jaan osan yhdestä suosikkirunostani, jossa on mielestäni  hienosti läsnä kesän ihanuus ja haikeus siitä, ettei syksy ole enää kaukana:

"Kesä on kirkasta valoa ja ilmaan maalattu taulu. Kesä on tuulta purjeissa ja kesä on linnun laulu. Kesä on kevään lapsia, kesä on syksyn ovi."

Niinhän se on, että päivät lyhenevät ja illat pimenevät jo, vaikka elämme vasta heinäkuun ensimmäistä päivää.  Mutta toki vielä on kesää jäljellä... Tämä kirja sopii mainiosti luettavaksi vaikkapa riippukeinussa loikoillen. Suosittelen. 

 

Sabine Forsblom: Betinka

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2018
Ruotsinkielinen alkuteos: Betinkan (2018)
Suomentaneet: Helene Bützow ja Laura Kulmala
Sivumäärä: 227 s.


Betinka tietää, etttä tärkeintä näyttää välinpitämättömältä. Täytyy sutia mahdollisimman monta maskarakerrosta, vetää vatsaa sisään, nojailla rennosti seinään korokepohjakengissä ja kääntää kasvot edulliseen kulmaan. Ja sitten odottaa, että Hän huomaisi, edes yhtenä iltana. Mutta täytyy olla myös valmis kantamaan seuraukset.

1970-luvulle sijoittuva Betinka on täynnä nuoruutta, täynnä elämää. Se on omaääninen, raaka ja hellä, herkkä ja hauska romaani rakkaudesta, kivusta ja kasvamisesta.

Oma arvioni: Betinka on vimmainen tarina nuoruudesta, kertomus teinitytön kasvusta naiseksi kaikkine odotuksineen ja pelkoineen 1970-luvun lopun pikkukaupungissa jyrkkien luokkaerojen keskellä.  Betinka antaa äänen suomenruotsalaisille työväenluokan nuorille, joita kiinnostaa bilettäminen huomattavasti enemmän kuin koulunkäynti. Romaania lukiessa ajattelen moneen kertaan, että naiseksi kasvaminen ei ollut tuolloin todellakaan helppoa - eikä se varmasti ole sitä tänäkään päivänä. Mutta, ainakin toivon, että monet asiat ovat kuitenkin nykyään paremmin kuin tuolloin. 

Sabine Forsblom kuvaa nuorten maailmaa, kokemuksia ja tunteita  elämänmakuisesti ja kielellisesti raikkaasti. Jos aihe ja aikakausi kiinnostavat, on kirja lukemisen arvoinen. Nuoruus on rankkaa aikaa, mutta varjojen seasta kajastaa silti myös valo.  Itse en kuitenkaan näe kirjaa niin hauskana kuin sitä takakansitekstissäkin luonnehditaan. 

Betinka on ensimmäinen Forsblomilta suomennettu teos.