Kirja-arvio: Maggie Nelsonin Sinelmiä

Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019
Englanninkielinen alkuteos: Bluets (2009)
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Sivumäärä: 96 s.

Niin kauan kuin muistan, olen pitänyt sinisestä väristä eri sävyissään. Siinä suurin syy, miksi halusin lukea Maggie Nelsonin Sinelmiä -teoksen eli tutkielman sinisestä ja kivuliaan eron aiheuttamasta surusta. En ole aiemmin lukenut kyseisen kirjailijan tuotantoon, joten en oikein tiennyt mitä odottaa.

Lyhyillä esseemäisillä teksteillään kertoja rakentaa sinistä väriä koskevan intohimonsa ja pakkomielteensä ympärille henkilökohtaista päiväkirjaansa tai eräänlaista tyynynaluskirjaa. Jälkimmäiseksi kirja  sopiikin mainiosti myös pienen kokonsa vuoksi, onhan siinä alle sata sivua. Mutta siihen teoksen pienuus ja keveys sitten jääkin.  Kirjoitusten aiheet kun ovat suuria ja niiden käsittely syvällistä ja täynnä tunteita. Elämässä nautinto ja tuska ovat usein lähellä toisiaan. Kirjassa kuvataankin viisaasti muun muassa sitä, miten esteettinen kauneus voi helpottaa murheen murtamaa mieltä. Teoksen ilmaisussakin kaunis ja rujo kohtaavat toisensa kiehtovasti. Tässä maailmalla kulttiteokseksi nousseessa kirjassa kohdataan monia sinisen mestareita, kuten Joni Mitchell, Leonard Cohen ja Andy Warhol. 

Vaikka Sinelmiä onkin yleissävyltään melankolinen, se ei ole kuitenkaan sysimusta. Lohdullisuus piilee kaipauksen sinisyydessä. Tätä kirjaa voisi mielestäni suositella erityisesti kaikille sydänsuruja kokeneille, mutta mikä ettei myös elämäänsä tyytyväisille sinisen värin ystäville, jotka eivät kavahda sivistystä.  Sinelmiä on kirja, joka on parasta pieninä paloina luettuna, sillä sen tarjoamia tarkkanäköisiä ajatelmia kannattaa myös pureskella kunnolla. 

Kommentit