Emilia Saloranta: Päin punaista - Anne Kukkohovin kyydissä 24/7

Kustantaja: Docendo
Julkaisuvuosi: 2019
Sivumäärä: 215 s., 8 kuvasivua
Kuvittanut: Miska Kukkohovi



Hätkähdyttävä elämäkerta naisesta, jonka tragediat tekivät lopulta lujaksi.

Anne Kukkohovi saatetaan tuntea tv-tähtenä, huippumallina tai naisena, joka toisen lapsen sijaan synnytti kansainvälisen kosmetiikkamerkin. Todellisuudessa pohjalaissyntyinen Anne on myös perhetragedian läpi­käynyt lapsi, joka kasvatti perheen kriisien keskellä itse itsensä aikuiseksi.

Oma arvioni: Annen tarina on kertomus lapsuuden liian varhaisesta loppumisesta, jatkuvasta miellyttämisen halusta ja pärjäämisen pakosta ja suurista menetyksistä. Mutta se on myös tarina rakkauden voimasta, rohkeudesta ja supervoimaksi kasvaneesta herkkyydestä. Avoimella elämäkerrallaan Anne Kukkohovi haluaa rohkaista lukijoita kohtaamaan oman menneisyytensä kipupisteet ja puhumaan niistä ilman häpeää, kuten seuraava katkelma osoittaa:

"On tärkeää ymmärtää, että vaikka tulisi rikkinäisistä ja rankoistakin olosuhteista, minuuttaan voi muuttaa vielä aikuisena. Ihminen kehittyy koko ajan. Minulle tärkein keino on ollut avoimuus. En halua viedä salaisuuksia mukanani hautaan äitini tavoin, vaan jos jollekin tarinani jakamisesta on apua, avoimuus on kannattanut."

Vaikka Annen tarina on paikoin rankkaa luettavaa, rehellisen ja kaunistelemattoman elämäkerran tarkoituksena on myös osoittaa, että lähes kaikesta on mahdollista selvitä. En vielä tämän tekstin yhteydessä tartu kirjassa esitettyyn haasteeseen ja kerro omista vaikeista kokemuksistani, mutta sen voin kuitenkin "paljastaa" jo nyt, että oma supervoimani on sinnikkyys.  

Kommentit