Kirja-arvio: Ville Ropposen Siperialainen Säväri on syväluotaus siperialaisuuden ytimeen

Uusimman esseeteoksensa, Siperialainen Säväri, esipuheessa Ville Ropponen (s. 1977) kuvaa sitä, kuinka hän lapsena lumoutui Jules Vernen Tsaarin kuriiri -seikkailuromaanin sivuilla rätisevästä Siperiasta ja sen vuolaiden jokien ylityksistä. Siitä lähtien hän halusi vaeltaa loputtomien arojen ja korpien halki. Korpi tuntuukin olevan hänelle tärkeä yksinolon ja identiteetin määrittämisen paikka. Sanotaan, että Siperia opettaa, mutta Ropponen muotoilee asian hieman toisin:


”Siperia opettaa haluamaan lisää opittavaa.”


Teos vie lukijansa sekä todelliseen että mentaaliseen Siperiaan niin luonnontilaisissa ikimetsissä vaeltaen kuin kirjallisuudenkin kautta. Jos ilmastonmuutos etenee vauhdilla, Siperiasta saattaa tulla uusin päiväntasaaja palmuineen, leijonineen ja antilooppeineen, uumoilee Ropponen. Mutta ainakin vielä siellä käyskentelee karhuja, jotka ovat alueen alkuperäiskansoille pyhiä eläimiä. Ympäristökriisien ohella myös alkuperäiskansojen asema, eriarvoisuuden kasvaminen ja disinformaation lisääntyminen huolestuttavat, ja ihan syystä. Kirjoittaja nostaa teksteissään esille monia kiinnostavia kysymyksiä. Hän pohtii sitä, mihin pohjoismainen hyvinvointivaltio on kadonnut. Olemmeko itse asiassa matkalla paratiisista helvettiin? No, varmaa on ainakin se, että köyhyys, kärsimys ja epätasa-arvo kukoistavat, ikävä kyllä. Elämme nyt Ropposen mukaan luokkayhteiskunnassa 2.0. 

Aika nopeasti lukijalle selviää, että Siperia on paljon muutakin kuin vain viiltävän todellinen paikka, jossa on oltava koko ajan valppaana. Siperia ei ole vain siellä, missä se maantieteellisesti sijaitsee. Ropposen mukaan se sijaitseekin kaikkialla – ja on kaikkialla kolonisoitu. Siperia on myös muun muassa vertauskuvien kuuma lähde ja mielentila. Se on varsin kiehtova yhdistelmä myyttejä ja todellisuutta. Siperia on tanner, joka on tehnyt Venäjästä suuren paitsi kokonsa myös luonnonvarojensa ansiosta.  Siperia oli pitkään kaukana kaikesta, mutta nykyään sinne voi matkustaa rivakasti ja miellyttävästi. Myös paluulippu on yleensä taattu, vaikka niin ei ole aina ollutkaan. Siperialla kun on pitkä historia Venäjän keisarikunnan karkotus- ja vankileiriseutuna. Ankaran luonnonympäristön uskottiin koulivan ihmisiä kunnollisuuteen, mutta todellisuudessa Siperiasta tuli kuitenkin yhteiskunnasta ulos sysättyjen ihmisten kaatopaikka. Ihmiset olivat oikeastaan vain uhreja teollistumisen alttarilla. 

Mitä sitten on siperialaisuus tai siperialainen säväri? Tämän Ropposen kirjoittaman esseetrilogian kolmannen osan ydinajatuksena on, että siperialainen todellisuus on niin omintakeinen, että se törmäilee kaikkeen muuhun. Ja jokainen kirjan esseistä kantaakin sitten oman kortensa sävärin määrittelyn ja kuvailun monikerroksiseen kekoon. Kirjailija, kriitikko ja etnofuturisti Ville Ropponen matkaa teoksessaan psykonauttina sisäisessä kosmoksessa etsien ja myös löytäen Siperian myytin alkujuuren kirjallisuudesta. Siperialainen säväri merkitsee myös pyrkimystä vapautua kirjallisuuden luokkasokeudesta, jossa keskiluokkainen ja fossiilikapitalismin ohjaama maailma näyttäytyy oikeudenmukaisena paikkana. On kiinnostavaa, kuinka kirjallisuus on teoksen esseissä vahvassa roolissa Ropposen tarkastellessa teksteissään niin kirjailijakuvan rakennuksen erityispiirteitä kuin kritiikkien kirjoittamistakin. 

Kirjoitan tämän arvion – kuten kaikki entiset ja tulevatkin – rakkaudesta kirjallisuuteen. Haluan Ropposen tavoin uskoa siihen, että kun kirjasta kirjoitetaan, se löytää lukijansa. Tähän esseeteokseen tarttuessa kannattaa varautua ajattelun säväreihin eli aaltomaisiin värinöihin, jotka kuljettavat realismista, utopiaan ja dystopiaan – ja taas takaisin. Siinä missä yksi essee saa miettimään ulkoistettua elämän kulutusta, vie toinen  kirjailijan ja kriitikon työn eskapistisen luonteen äärelle. Esseet tarjoavat siis lukijalleen mielestäni todella monenlaista pohdittavaa. Jos etsit teosta, joka haastaa sinua ajattelemaan, Siperialainen Säväri on erinomainen valinta. Suosittelen. 


Kustantaja: Enostone
Julkaisuvuosi: 2021
Sivumäärä: 219 s.

P.S. Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta.


Kommentit