Suomalaisen kirjallisuuden juhlaa

30.11.2017


”Kirjallisuus auttaa käsittämään maailmaa ja elämää. Se ehkäisee henkistä näivettymistä ja masennusta. Mitä hullummaksi, sekavammaksi ja vaikeammaksi paikaksi maapallomme muuttuu, sitä enemmän tarvitsemme kirjallisuutta. Kirjallisuus osallistaa, yhdistää, voimaannuttaa ja vapauttaa. Se on vastavoima yksinäisyydelle, osattomuudelle ja syrjäytymiselle."

N

äin totesi Suomen Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtaja Minna Castrén avauspuheessaan Finlandia-palkintojenjakotilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona 29. marraskuuta 2017.

Viisaita sanoja, joihin on varsin helppo yhtyä. Kirjallisuuden lukeminen todellakin auttaa ymmärtämään maailmaa ja elämää – eilen, tänään ja huomenna. Olen Castrénin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että mitä hullummaksi paikaksi pallomme muuttuu, sitä enemmän kirjoille on tarvetta. Omasta kokemuksestakin tiedän, että lukeminen on erinomainen tapa ehkäistä masennusta ja yksinäisyyttä. Mikä onkaan parempi voimaannuttaja kuin hyvä ja inspiroiva kirja. Se, mikä se meistä kullekin missäkin tilanteessa on, vaihtelee tietenkin yksilöittäin. Kirja, joka yhtä viihdyttää, voi toista tylsistyttää. Ja jotakin henkilöä naurattava teos, saattaa jotakuta toista suututtaa. Kirjat sanoittavat ajatuksiamme ja tunteitamme. Ne avaavat mahdollisuuden päästä maailmoihin, jotka muuten olisivat ulottumattomissamme, ne vapauttavat meidät ajan ja paikan kahleista varsin vaivattomasti. 

Kasvatustieteilijänä ja suurena kirjallisuuden ystävänä olen todella huolissani etenkin nuorten hiipumaan päin olevasta lukemisinnosta. Se kun heijastuu monin tavoin muun muassa yksilön ajattelun kehittymiseen, yleistiedon karttumiseen ja oikeinkirjoitussääntöjen hallintaan. Ne taas ovat puolestaan avainasemassa, kun mietitään arjessa, työelämässä ja yhteiskunnassa pärjäämistä.  Kirjoitettu kieli on oleellinen osa elämää jo nyt, mutta myös tulevaisuudessa. Huolestuttava kehityssuunta näyttää olevan ns. tekstarityylin yleistyminen teksteissä myös sosiaalisen median ulkopuolella. Maailman hektisyys on kirjallisuuden vihollinen, sillä pitkiin teksteihin jaksetaan keskittyä huonommin kuin aiemmin. Näin rikas ja kaunis kielemme pahimmillaan köyhtyy ja rapistuu.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksellaan Niemi voittanut Juha Hurmekin puhui siitä, että kommunikaatiokentässä kuplii oudosti. Hänen mukaansa kehitys apinasta ihmiseksi jää pahasti kesken ilman tiedettä ja taidetta. Hän totesikin seuraavasti:

”Sivistys ja valistus ovat kovinta todellisuutta. Kaikki muu on niiden rinnalla roskaa.”

Lisäksi Hurme kehotti yleisössä istuvia opettelemaan ruotsia, jos he eivät ymmärtäneet, mitä hän oli toisella kotimaisella sanonut. Tämä viesti sai raikuvat aplodit. Hurmeen puhe olikin oikeastaan ylistyspuhe täysin kaksikielisille kirjailijoillemme, kuten Mikael Agricolalle ja Aleksis Kivelle. Puheen perimmäisen sanoman vakavuudesta, maailmassa vallitsevasta monimuotoisesta ja kokonaisvaltaisesta sotkusta, huolimatta Juha Hurmeen sanailu oli niin viihdyttävää, että hänen juuri palkittu teoksensa Niemi nousee kyllä heti lukulistalleni.

Myös kaunokirjallisuuden kategoriassa voittajan valinnut Elisabeth Rehn luonnehti Hurmeen teosta kaikin puolin hauskaksi ja viisaaksi kirjaksi.  Lisäksi Rehn totesi naurahtaen, että kyllä hän tietää, mitä kansa haluaa, viitaten siihen, että Niemi voitti myös lukijaäänestyksen kaunokirjallisuuden kategoriassa.  Viimeiset pari viikkoa on kulunut niin tiiviisti tietokirjallisuuden parissa, että romaanien lukeminen on tervetullutta vaihtelua. Aion lukea ehdolla olleista teoksista ainakin Miki Liukkosen mammuttimaisen O:n. Teos ei toki ole kirjaimellisestikaan kevyimmästä päästä, mutta silti.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneessa Sanna Manderin teoksessa Avain hukassa valitsija Anna Puuta (ja hänen tytärtään) viehätti etenkin teoksen runomuotoisuus. Saatan lukea kyseisen kirjan jossakin vaiheessa, sillä sanoilla leikittely kiehtoo minuakin.  Sen sijaan Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historian lukemisesta ei ole epäilystäkään. Koiramäessä kun on edelleen sitä jotakin, ja toisin kuin Anna Puu, minä olen aina ollut kiinnostunut historiasta.  Ja voittihan Kunnaksen kirja myös yleisöäänestyksen, odotetusti ja ylivoimaisesti.

Tietokirjallisuuden osalta kaikki kuusi ehdolla ollutta kirjaa onkin jo luettu ja sekä hyviksi että päteviksi havaittu, kuten Matti Rönkäkin puheessaan totesi. Hän kertoi valinneensa voittajaksi hyvin kirjoitetun kirjan, joka on myös esineenä toimiva ja houkutteleva. Toimivuuden kriteeri pudotti mielestäni pois ainakin kaksi ehdokasta. Röngän valinta osui sitten Riitta Kylänpään kirjoittamaan Pentti Linkola – Ihminen ja legenda -elämäkertaan, johon kyllä kaikki edellä mainitut määreet sopivat myös minun mielestäni paremmin kuin hyvin.

”Kirjoittaja kattaa kaiken tarjolle – ja lukija nauttii ylellisestä puffetista – vaikka suoraan verkosta poimitut kuoreet tai lapion terästä juotu järvivesi eivät maittaisikaan. Mutta on syötäväksi mustikoitakin.”

Näin osuvasti Rönkä kuvaili vuoden parhaimmaksi valitsemaansa tietokirjaa, josta löytyykin varmasti ikään kuin jokaiselle jotakin. Vaikka voittajat on nyt valittu, lukeminen jatkukoon. Näin voimme yhdessä pitää huolta siitä, että meillä on myös tulevaisuudessa uusia laadukkaita kotimaisia kirjoja, joita saamme lukea. Jos ei ole lukijoita, ei ole kirjailijoitakaan.

Onnea kaikille Finlandia 2017 -voittajille! Och samma på svenska!





Kommentit

  1. Anonyymi2.12.17

    Kiitos näistä mielenkiintoisista esittelyistä. Olet superhyvä lähettiläs! Toivon kovasti, että olet näissä hommissa myös tulevina vuosina.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi ja kommentistasi!